Uutiset:

Ilmoitustaulu mahdollisten ongelmien varalta (wikimedia.org / Etherpad)

Sähköpostia ylläpidolle: kantapaikanherra (at) gmail.com

Main Menu

Krempat

Aloittaja Socrates, tammikuu 03, 2019, 11:00:03

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 2 Vieraat katselee tätä aihetta.

Norma Bates

Myös lääkitys voi aiheuttaa huonotuulisuutta.

Aikoinaan antipsykoottilääkkeitä jaettiin unilääkkeeksi ihan kelle tahansa. Itsekin käytin Seroquelia jonkin aikaa, mutta havaitsin samaa kuin muut, että se teki erittäin väsyneeksi päiväsaikaankin ja se väsymys sitten tekee jotkut (minutkin) kiukkuiseksi. Muuankin ihminen mainitsi että jäi jääkaapista ovi käteen kun raivopäissään kiskoi sitä ovea em. lääkettä käyttäessään.

Moni muukin lääke väsyttää, ei tarvitse olla edes mikään unettomuuteen käytetty. Joskus jopa käy niin että johonkin sairauteen käytetty lääke päätyy unilääkkeeksi. Esim. allergialääke Atarax on ollut monellakin ihmisellä myös unilääkkeenä varsinaisen funktionsa ohella.

Norma Bates

En nyt osaa sanoa tarkkaa aikaa, mutta sanotaan nyt vaikka että "kahden viikon sisällä" söin useamman pussillisen lakua, vk-loppuna söin laatikollisen salmiakkia, ja tänään olen kiskonut läjän irtokarkkeja. Mittasin verenpaineen vas. kädestä kahdesti ja lukemat olivat 158/94 ja 151/94. Jos nämä nyt syömisistäni johtuvat, niin kauankohan normalisoituminen kestää...

Irtokarkeissa ei nyt varsinaisesti mitään lakua ollut, mutta pumppu on nakuttanut kuin mielipuoli herkuttelun päälle. Samaa oirehdintaa ollut ennenkin karkkia syödessä.

Juha

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - marraskuu 11, 2019, 21:36:31En nyt osaa sanoa tarkkaa aikaa, mutta sanotaan nyt vaikka että "kahden viikon sisällä" söin useamman pussillisen lakua, vk-loppuna söin laatikollisen salmiakkia, ja tänään olen kiskonut läjän irtokarkkeja. Mittasin verenpaineen vas. kädestä kahdesti ja lukemat olivat 158/94 ja 151/94. Jos nämä nyt syömisistäni johtuvat, niin kauankohan normalisoituminen kestää...

Huh. Melkoinen experimentti. Pitkään ei noita lukemia kannata sietää.

Norma Bates

Lainaus käyttäjältä: Juha - marraskuu 11, 2019, 21:39:31
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - marraskuu 11, 2019, 21:36:31En nyt osaa sanoa tarkkaa aikaa, mutta sanotaan nyt vaikka että "kahden viikon sisällä" söin useamman pussillisen lakua, vk-loppuna söin laatikollisen salmiakkia, ja tänään olen kiskonut läjän irtokarkkeja. Mittasin verenpaineen vas. kädestä kahdesti ja lukemat olivat 158/94 ja 151/94. Jos nämä nyt syömisistäni johtuvat, niin kauankohan normalisoituminen kestää...

Huh. Melkoinen experimentti. Pitkään ei noita lukemia kannata sietää.

Joku päivä kun laitteesta patterit sanoivat kahteen kertaan tilt ja siirtelin niitä pattereita paikasta toiseen, sain 138/91. Kokeilin seuraavaksi ottaa oik. kädestä, mutta sitten en saanut pattereista löpöä enää edes sen vertaa mitenkään päin. Nyt hommasin uudet patterit. Kyllähän tätä täytyy nyt tietysti tarkkailla. Eikä hetkeen mussuttaa mitään lakuja ja salmiakkeja. Kunhan nyt tuon nykyisen irtokarkkierän saan tuhottua, siinä kun on jokunen salmiakki kyllä.  :(

Norma Bates

https://www.hyvaterveys.fi/artikkeli/terveys/mika-nostaa-ja-mika-laskee-verenpainetta

Jaaha. Yksikin lakupussi on myrkkyä ja puputin niin monta että en edes yritä osata laskea montako meni.

MrKAT

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - marraskuu 11, 2019, 23:18:46
https://www.hyvaterveys.fi/artikkeli/terveys/mika-nostaa-ja-mika-laskee-verenpainetta

Jaaha. Yksikin lakupussi on myrkkyä ja puputin niin monta että en edes yritä osata laskea montako meni.
Ja se on myös "luomu-talidomidia" sikiön aivoille. Tulee enempi tyhmiä muistamattomia keskittymiskyvyttömiä adhd-lapsia:
https://www.vau.fi/raskaus/elamantavat-raskauden-aikana/lakritsi-salmiakki-ja-raskaus/
Missä perussuomalainen törttöilemässä, siellä Jokisipilä puolustelemassa.
                    - Vanha turkulainen sananlasku (by Antti Gronow)

Norma Bates

Aika jännää kun ainoa mitä on ikinä lakusta ja salmiakista aiemmin kuullut on ollut "voi nostaa verenpainetta". Kukaan ei ole koskaan tuonut esille millaista kamalaa myrkkyä ne voivat oikeasti olla, kuten tuolla aiemmassa linkissäni sitten kävi ilmi.  :P

En ehtinyt aamulla mittaamaan painetta ja nyt keskipäivällä oli sitten 151/104 ja 145/98, luin yhtäältä että paine on korkeimmillaan juuri tähän aikaan päivästä. Koskahan tässä sitten saisi normaaleita lukemia tällä menolla.

Norma Bates

#382
Koska lääkärin kanssa on sovittu että voin ottaa Triptyliä harvemmin kuin joka päivä, jätin maanantai-illan väliin. No, kylläpäs fibro-oireet oikein räjähti. Tällaista en ole aiemmin kokenut eli että yhden ainoan T-tabun väliin jättäminen iskisi moiset kivut päälle; sen takiahan olen sen kanssa voinutkin sompailla kun lääkkeen pitoisuus ei ole tuntunut heti romahtavan elimistössä. Jotkut väittävät ruokavalion vaikuttavan fibro-oireiluun. Omalla kohdallani en ole moista havainnut, mutta noinkohan tämä lakun kanssa porsastelu on sitten lietsonut oireita. Taikka sokeri noin ylipäätään, taikka verenpaineen lievä kohollaolo.

Eilen illalla otin kyllä Trityliä minimiannoksen 25 mg, mutta siitä huolimatta en saanut unta sydämen hakatessa kuin mielipuoli. Nakkasin naamaan 1,9 mg melatoniinia, ei mitään apua. Toinen mokoma pitkän ajan kuluttua. Ei vaikutusta. Tuota enempää en viitsi ottaa. Sen verran sitten sammahtelin yön varrella että kaksi unta kumminkin näin. Mutta muun aikaa sydän nakutti nakuttamistaan, niskaa särki helvetisti ja fibrovihlontaa oli siellä sun täällä.

Aamulla olo oli lievästi sanottuna karmea. Päätä särkee toista päivää. Parasetamolia en taas ota; otin eilen eikä juuri auttanut. Siitäkin kun kumminkin taas joku vatsavaiva paukkaa, niin en minä sitä nyt täysin turhaan varsinkaan syö.

Selkäkin tuntuu siltä kuin olisin aivan mutkalla. Verenpaineethan ovat tietysti koholla myös valvomisen takia ja jotain 150/100 paikkeilla ne pyörivät. Kestää varmaan toooosi kauan ennen kuin asettuvat, nyt kun lakupussin suu meni kiinni.

Yöllä oli kuuma (asuntoni on viimeaikoina ihan oikeasti ollut kuuma, pattereita en edes pysty pienentämään kun niistä aikoinaan kiskottiin termot veks kun oli päinvastainen ongelma - toisaalta jos on pitkään lämmintä ulkona niin kyllä se varmaan viilenee sisällä). Päivällä on välillä viluttanut ja vapisuttanut. Säikyn pienintäkin ääntä, ja jossain naapuriasunnossa on ilmeisesti kokoajan tuuletusräppänä täysin levällään, ja se sitten säännöllisen epäsäännöllisesti kolisee. Tai voi se tietysti joku muukin juttu olla, tuo on vain epäilykseni. Se kolina riipii hermoja, ja sekin riipii kun jään odottamaan että koska taas kolisee. Eipä ole eka kerta tätä settiä. Mutta nyt herää kysymys että jos olen jännittynyt ja säikky nyt kun verenpaine on koholla, niin kun olen vuosien varrella ollut ajoittain kireällä kuin viulunkieli, niin mitäs jos siinäkin on taustalla ollut verenpaineen nousu?  :(

Ensi yönä Triptyliä otan maksimin, 50 mg. Ei jaksa toista tuommoista yötä. Triptyl muistaakseni voi sivuvaikutuksena laskea verenpainetta, vai olisikohan se sitten lähinnä niin että jos ottaisi koko purkillisen niin laskisi paineet nollille...  ::)

Edit. Korjattu melan määrä.  :P

Juha


Hankalalta vaikuttaa. Kaukana ollaan, tavan juurilta.

Miksei perusasiat joskus toimi. Mikä on se bugi, siinä maailmassa.

Norma Bates

Vedin maksimin Triptyliä ja koska vimein tajusin että aivastelu ja yskä mitä minulla on ollut on homeallergiaa (kuinka helvetin pitkään ne itiöt nykyään oikein killuvat ilmatilassa? alkaako se homehtuminen luonnossa aina välittömästi uudestaan heti kun pakkanen poistuu?) nappasin myös setiritsiiniä (koska se unettaa). Johan sammuin kuin saunalyhty, kännykkä kädessä peräti ja sen verran kumminkin vielä heräsin että siirsin puhelimen pois sängystä. Ja siitä eteenpäin oli ns. taulu pimeänä koko yön kunnes kissa alkoi ulisemaan.

Tuottaa aina tyydytystä kun pystyy edes jollekin tekemään jotakin. Eli tarvittaessa pystyn estämään edes sen että valvoisin kaksi yötä peräkkäin. Muulle ei sitten niin paljoa mahdakaan. Niska on edelleen pirun kipeä. Käsivarsista ja pohkeista ovat lihakset äärimmäisen kireinä, vaikken ole rasittanut kumpiakaan raajapareja. Fibro siis näemmä jäykistää lihaksia ilman liikuntaakin, mikä oli melko uusi juttu minulle. Pikkurilli vas. kädessä tuntui välillä niin ikävältä että aloin jo pelkäämään että kumminkin tulee nivelrikkokin (tämä ollut useamman päivän tämä tunne ettei pysty kunnolla koukistamaan), mutta tokeni yhtäkkiä.

Äkilliset parantumiset ja pahentumiset ja vieläpä yhtäaikaa, eri osia koskien, ovat näemmä fibron luonne. Ja aamut ovat yhtä ällökettä. Särkyä ja jäykkyyksiä.

urogallus

Karmea uutinen, mikäli totta on edes toinen puoli:

LainaaTuki- ja liikuntaelinsairauksiin erikoistunut naprapaatti Petteri Koski on havainnut, että kyykkyasennossa pysymisestä on tullut yleinen ongelma 2000-luvulla syntyneille peruskoululaisille.
– Olen havainnut vaikeuksia lasten kyykistymisessä 10–16-vuotiailla nuorilla. Osa ei pääse asentoon lainkaan, osa horjuu ja kaatuu selälleen, Koski sanoo.
Koski on kyykkyongelmaisten lasten ja nuorten kanssa tekemisissä viikoittain. Liikunnan määrä ei selitä ongelmaa. Vaivojen vuoksi Kosken vastaanotolla käy niin liikuntaa harrastavia lapsia kuin niitä, jotka eivät liiku.

---------------------------------------------------

Kosken mukaan ilmiöön on vaikeaa nimetä yksittäisiä syytä. Yhtenä mainittavana seikkana hän pitää sitä, että lapsella nilkan ja lonkan liikkuvuus on nykyisellään rajoittunut. Huono liikkuvuus puolestaan johtuu siitä, että alakouluiässä liikunta ei ole niin monipuolista kuin pitäisi olla.
– Kyykkyliikkeitä ei enää arjessa tule. Alle 7-vuotiaana esimerkiksi hiekkalaatikkoleikeissä kyykkyyn päästään vaikka mistä asennosta. Sen ikäisenä kyykkytoistoja todella paljon päivittäin, Koski selventää.

https://yle.fi/uutiset/3-11065687

Olen joissakin töissä, ruumiillisissa sellaisissa, huomannut, miten heiveröisiä suuri osa alle 30-vuotiaista on. Monella salskean näköisellä nuorukaisella ei tahdo edes 20kg taakka pysyä käsissä, ja nekin jotka jaksavat voiman puolesta ovat yhtä kremppaisia kuin 50-vuotiaat.

Liikunnan, siis liikkumisen vuoksi liikkumisen, lisääminen ei tuo ratkaisua. Ongelma on elintavoissa. Auto varmaan on suurin syyllinen.

ROOSTER

Lainaus käyttäjältä: urogallus - marraskuu 14, 2019, 10:19:59
Olen joissakin töissä, ruumiillisissa sellaisissa, huomannut, miten heiveröisiä suuri osa alle 30-vuotiaista on. Monella salskean näköisellä nuorukaisella ei tahdo edes 20kg taakka pysyä käsissä, ja nekin jotka jaksavat voiman puolesta ovat yhtä kremppaisia kuin 50-vuotiaat.

Liikunnan, siis liikkumisen vuoksi liikkumisen, lisääminen ei tuo ratkaisua. Ongelma on elintavoissa. Auto varmaan on suurin syyllinen.

Raivaajasukupolven edustajien sitkeää voimaa on tullut ihailtua. Kuin kuivan kesän oravia mutta ruumillista raskasta työtä jaksoivat tehdä loputtomasti. Tuskin enää on sellaiselle sitkolle tarvetta joten häviävä ominaisuus. Harmi, sillä sitkeys on hetkellistä voimaakin tärkeämpää. Työ=voima*matka
Yleinen mielipide on aina väärässä.

a4: Minulla on sellainen kokemus että kaikki vähänkin älykkäät laitteet jumiutuvat itsekseen, ennemmin tai myöhemmin ja jotkut useammin.
Omakin pää.

Gerardo: "Viidakko on äiti, eikä äitiä voi myydä tai ostaa. Äitiä voi vain suojella.  HS

Juha

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - marraskuu 14, 2019, 09:30:48Fibro siis näemmä jäykistää lihaksia ilman liikuntaakin, mikä oli melko uusi juttu minulle.

Itse todennut, että venyttelyä parempi voi olla punttisali. Eli ettei kannata juuri venytellä, ellei käytä vähän intensiivisemmin lihaksia, joiden haluaa venyä.

Tiedä sitten, mikä sairaustyyppi tämä on. Varmaan esidiabetes, ja siihen liittyvä kertymä, koko iän osalta.

Juha

Lainaus käyttäjältä: urogallus - marraskuu 14, 2019, 10:19:59
Karmea uutinen, mikäli totta on edes toinen puoli:

Hyvää tässä on kuitenkin se, että syyllinen löydetty. Nuoret ovat vetelyksiä. Eikä tuskin ole edes ainoa tapa, hoksata asia.

Mainittakoon vielä, että on myös kunnollista nuorisoa, ettei olisi aivan yksipuoleista osoittamista.

Norma Bates

Alkoi kiinnostaa sellainen vimpain kuin selkäkippi.

Alunperin selkävaivani alkoivat jo kaksikymppisenä. Yhtäkkiä vaan venähti alaselkä ja sitten käveltiin perä tönkkönä kuin sorsa. Pahimmillaan pari viikkoa, kipu säteili molempia jalkateriä alas asti ja kamalaahan se oli. 1998 rtg-kuvassa havaittiin "alaselän nikaman madaltuma". 30+ iässä aloin kävelemään pitkiä kävelylenkkejä ja se tuntui kuntouttavan selkää. Selkä kyllä ärtyi jos käveli pitkään, ja tuntui "väsyneeltä". Mutta ei mennyt enää siihen kuntoon että olen ihan mutkalla. Vuosia meni jotenkuten satunnaisten pikkusärkyjen kanssa, kunnes sitten joitakin vuosia sitten niksahti taas kun kiskoin luistimia jalkaan matalilla portailla. Lienen maininnutkin. Se kipu ei kumminkaan kestänyt kahta viikkoa, vaan vain ehkä muutaman päivän. Sitten olin taas rauhassa, kunnes viime helmikuussa venähti tuetta istuessa ja se olikin sitten taas häijympää settiä, vaikkei kipu säteillytkään jalkoihin. Kesäkuussa jälleen sama.

Keskiselässä oli fasettilukko joitakin vuosia sitten kuukausia kestäneen yskimisen jäljiltä, ja nyt sitä lukkoa yrittää tulla, lievempänä, harva se päivä. Ja jo useamman vuoden ajan selkä on tuntunut jotenkin jäykältä joka aamu, ja jos, äh KUN istun konttorituolilla tunnin pari ja nousen, en saa selkää heti suoraan kun lähden kävelemään. Pyykkituvassa tuettomalla penkillä istuessa on vieläkin pahempi olla ja nousta.

Koska polvet eivät nyt ole menneet totaalisen paskaan kuntoon kuten vuosi sitten, eivätkä kädetkään alvariinsa arista (varmaankin voin tässä kiittää Triptyliä), niin alkaa tämä selkä olemaan se suurin kompastuskivi ajatellen KM-harrastustanikin. Tässä mielessä tuo selkäkippi kinnostaisi kyllä ihan sikana.

Se vaan että uskallanko minä kipata itseni pää alaspäin...? Olin jo kouluaikana se joka ei tehnyt rekkitangolla yhtään mitään. Ainoa mitä uskalsin tehdä oli sijoittaa tanko polvitaipeideni alle, mutta en uskaltanut päästää käsiä irti. Oli nöyryyttävää liikuntatunnilla kun siihen sitten tuli porukkaa pitelemään minua että saatoin irrottaa ne käteni. Vihasin voimistelua oikein sydämeni pohjasta. Jaa, no ehken sentään ihan niin paljoa kuin joukkuepelejä. Lentopallossahan tuli kerran pallo vatsaan ja lähti ilmat pellolle, koropallossa tuli luokan isokokoiset tytöt päälle. Pesäpallossa yritin kätkeä itseni jonnekin kentän äärilaidoille.

Mutta eihän tuo kippi ihan sama asia ole kuin rekkitanko.

Jos tuollaisen hankkisi, pitäisi melkein mennä rönöttämään siihen joksikin aikaa joka aamu kun on herännyt. Sikäli paskana sitä on, kiitos fibron.