Krempat

[Norma Bates]

Jos lääkkeen sivuoire (dementialle altistaminen) tai fibron aiheuttavat aivomuutokset ovat harvinaisia (en tiedä, ovatko), esim 1/10 000 (todennäköisyys 0,01%), niin ei sitä kannata ottaa niin, että 100% todennäköisyydellä se sitten kohtaa itseä. Se on vähän kuin kuvittelisi voivansa tehdä itsarin homeopaattisella "lääkkellä".

Jos masennuslääke nostaa kipukynnystä pysyvästi, ehkei sitä sitten tarvitse enää? Ja silloin fibrokaan ei aiheuta tuhoja aivoissa sen jälkeen, kun lääkkeestä on voinut luopua. En tiedä, onko tuo kipukynnyksen nostaminen pysyvästi lääkkeen avulla mahdollista, mutta jos saat selville, kerro toki.

Liikunta suojaa masennukselta, tai lieventää sitä, mikä sentään on hyvä asia, sillä masennuskin lisää dementiariskiä.

Mutta toisaalta sulla Norma ei ole ylipainoa, mikä suojaa dementialta.

Kaikki fibroa sairastavat ovat sanoneet että sairaudesta ei parannuta. Jotkut onnekkaan kokevat pitkiäkin kivuttomia kausia. Jotkut saavat itsensä oireettomaksi lääkityksellä. Mutta mikäli lääkitys lopetetaan, niin kivut palaavat kyllä. Omalla kohdallani minun on hyvin vaikea sanoa että johtaisiko jatkuva lääkitys käytännössä kivuttomuuteen, koska en kykene jatkuvaan lääkitykseen. Menen niin ummelle että ei siinä tunnu sitten auttavan yhtään mikään, ja koen jotenkin älyttömänä ajatuksena että jatkuvalla syötöllä käyttäisin aamuin illoin makrogololia, koska onhan sekin lääke, eikä mitään ravintoa.

https://tekniikanmaailma.fi/nama-yleisesti-kaytetyt-laakkeet-saattavat-lisata-dementian-riskia-havaitsivat-tutkijat-laajasta-tutkimusaineistosta/

Tuolla siitä dementiariskistä. En tiedä auttaako sitä tai tätä jos käyttöni ei ole päivittäistä... Ja mitä on vahva? Triptyliä otan, jos otan, 25 tai 50 mg. Masennukseenhan sitä käytetään tasolla 100 - 150 mg, jos sitä nyt enää edes kukaan masennukseen syökään.

Sellaista olen ollut huomaavinani että otettuani Triptyliä olen seuraavana päivänä enempi tai vähempi väsynyt, mutta sitten kun pidän päivän että en ota, saatankin yllättäen olla vieläkin väsyneempi. Jolloinka syynä lienee fibrolle ominainen uupumus. (Tai sitten tämä loputon pimeys.)

[kertsi]

Kihti havaitaan verikokeesta, sekä tutkimalla visuaalisesti (punainen, turvonnut, kuuma ja pirun arka nivel), biopsialla (isommat nvelet), ja röntgen-kuvistakin.

Verikokeet voivat olla vähän harhaanjohtavat. Itselläni arvot ovat raja-arvojen sisällä, mutta silti tulee välillä oireita sormiin. Minulla lienee alhainen kipukynnys. Jo 1-2 pulloa olutta tai pussillinen karkkia tai >120 g lihaa tai >200 g tofua tms. päivässä voi laukaista kihtikohtauksen niin, ettei sitten oikein saa nukuttua. Tai, nk. äsken, puoli paketillista suklaakonvehteja (vuoden ensimmäinen) ja ainakin 8 piparia kostautuu varmaankin viimeistään huomenna, ellei jo ennen.

[Hippi]

No, en ainakaan ole huomannut, että oireilu itselläni muuttuisi ruokailun seurauksena mitenkään ja olen aina ollut reilusti sekasyöjä ja herkuttelija. Varmaan sekin on osaltaan poissulkemassa kihtiä, jos sillä on tosiaan oireita välittömästi pahentava vaikutus.

Uskoisin itselläni olevan melko korkean kipukynnyksen. Noiden kipulääkkeiden kanssakin pikemminkin menen alarajoilla kuin että ottaisin niitä suotta. Lääkäri siitä minulle on maininnutkin, että ei ole tarkoitus, että niitä kipuja tarvitsee sietää. Lääkkeisiin on aina ns. vuoden resepti ja aina niistä jää melkoinen osa käyttämättä.

Tuolla toisessa ketjussa mainitsin, että yhden kerran olen kokenut sietämätöntä kipua, jonka näin jälkikäteen olisin voinut arvioida täyden kympin kivuksi. Siihen verrattuna nämä nivelrikon krempat on melko vähäisiä, etenkin nyt kun tosiaan tilanne on huomattavasti parempi kuin joskus noin viitisen vuotta sitten. Nykyisin pystyn taas tekemään kunnollisia kovatempoisia kävelylenkkejä, jotka välillä oli aika mahdottomia - kiitos chilin ja oikeanlaisten kenkien löytymisen.

[kertsi]

Oletko huomannut mitään eroa tuoreen, kuivatun, pakastetun tai käymisen avulla säilötyn tms. chilin kivunlievityskyvyssä? Vai huomaako sitä samalla lailla kuin kipulääkkeen kanssa muutamassa tunnissa, vai tuleeko se vaikutus viiveellä tai ennaltaehkäisevästi?

[Hippi]

Olen käyttänyt chiliä jauheena (=kuivattu), suoraan kasvista otettuna tuoreena ja tuoreena kokonaisena pakastettuna, noita kaikkia aivan sekaisin, joten en voi arvioida, mikä milloinkin vaikuttaa. En sitä käytä kolotukseen, vaan ihan kaikkeen ruokaan, mihin sitä nyt voi vaan käyttää. Luultavasti vaikutus on jatkuvaa tulehdusta lievittävää ja siinä mielessä kai ennaltaehkäisevää.

Mutta kyllähän apteeksista löytyy myös paikalliseen akuuttiin hoitoon pippurilaastaria, jossa vaikuttavana aineena on juuri se, mikä chilistä tekee "tulisen".
Esimerkiksi tällainen: https://www.apteekkituotteet.fi/Kaigert-pippurilaastari
En ole noita itse kokeillut, mutta olen kuullut, että on hyvä apu "hartiajumiin".

[Amore]

Näinköhän jo ennestään varsin erikoinen persoona Märtha Louise nyt sekoaa kokonaan? Vai tulisiko tolkkuihinsa?

Viidakoissa asuu luonnonkansoja joilla samantapaiset käsitykset, kuin tällä prinsessalla, ovat arkipäivää. Ovatko nämä kansat kaikki järjestään sekaisin?

Vai olisiko sittenkin se osa ihmiskuntaa joka on noudattanut jonkin aavikkouskonnon oppeja ja jättänyt jälkeensä kasapäin ruumiita...

Yksilön tasapainoisuutta voi arvioida vain oman kulttuurinsa kontekstissa. Kuka tahansa maallistuneessa länsimaisessa kulttuurissa varttunut olisi luonnonkansan parissa jonkin sortin "kahjo", merkittävällä tavalla toimintakyvytön. Märtha L. on kasvanut länsimaisessa kulttuurissa. Hän ei täten ole mikään alkuvoimainen heimoihminen, vaan länsimainen neurootikko, jonka oireilu ilmenee tietynlaisena höpsöytenä. Sanottakoon tässä yhteydessä, että mitään absoluuttisen "terveitä" yksilöitä ei liene olemassakaan, vaan neuroottisuuden suhteen ihmiset asettuvat eri kohtiin asteikolla vahvasti neuroottinen - heikosti neuroottinen. Neurootikko ei koe tarvetta terapiaan ennen kuin hänen neuroosinsa lakkaa toimimasta - siis mekanismi ei enää torju todellisuuden tunkeutumista tietoisuuteen. Hakeutuessaan terapiaan neurootikko toivoo neuroosinsa palauttamista tavalla tai toisella. Pyrkiessään sopeuttamaan potilaan (nykyisin tosin puhutaan asiakkaasta) takaisin yhteiskuntaan terapia usein tyytyykin siihen, että asiakas löytää korvaavan neuroosin menetetyn neuroosin tilalle. Onhan se tavallaan hyvä, että päihdeongelmainen löytää vaikkapa himourheilun, mutta kovin syvälliseen kehitykseen yksilö ei tällöin yllä. Psykoanalyysissä neuroosin menetystä, esim. kuolemantapauksen tai muun järkytyksen kohdatessa, pidettiin mahdollisuutena nähdä oman neuroosin ytimeen ja tehdä sen purkamisen jälkeen merkittävä kehityksellinen loikka kypsempään aikuisuuteen. Nykyiset enemmän yksilön tukemiseen fokusoivat terapiat usein sivuuttavat kehitysmahdollisuuksia tarjoavat kipupisteet ja nopeaa sopeutumista suosiessaan menettävät mahdollisuuden saattaa asiakas suurempaan itsenäisyyteen. Tämä lieneekin koko kulttuurimme yhteinen neuroosi, sokea piste. Todellisia aikuisia tarvitaan/halutaan mahdollisimman vähän, sillä on helpompi hallita massaa, joka aina joukkona kulkee siihen suuntaan, mikä kullloinkin muodissa on. Kypsä aikuinen on kriittinen ja pystyy vastustamaan massailmiöitä, koska hän näkee niiden taakse, ymmärtää niiden mekanismin. Kaikilla ei tietenkään jo lähtökohtaisesti edes riitä älykkyys tähän. Ehkä jopa noin puolella ei älykkyys riitä.

Sinun mielestäsi siis kaikki kristityt ovat hulluja? Jos tiedemies sattuu olemaan kristitty ja jopa käy kirkossakin suhteellisen usein, niin hänen tutkimustyönsä on silloin arvotonta?

[Norma Bates]

Näinköhän jo ennestään varsin erikoinen persoona Märtha Louise nyt sekoaa kokonaan? Vai tulisiko tolkkuihinsa?

Viidakoissa asuu luonnonkansoja joilla samantapaiset käsitykset, kuin tällä prinsessalla, ovat arkipäivää. Ovatko nämä kansat kaikki järjestään sekaisin?

Vai olisiko sittenkin se osa ihmiskuntaa joka on noudattanut jonkin aavikkouskonnon oppeja ja jättänyt jälkeensä kasapäin ruumiita...

Yksilön tasapainoisuutta voi arvioida vain oman kulttuurinsa kontekstissa. Kuka tahansa maallistuneessa länsimaisessa kulttuurissa varttunut olisi luonnonkansan parissa jonkin sortin "kahjo", merkittävällä tavalla toimintakyvytön. Märtha L. on kasvanut länsimaisessa kulttuurissa. Hän ei täten ole mikään alkuvoimainen heimoihminen, vaan länsimainen neurootikko, jonka oireilu ilmenee tietynlaisena höpsöytenä. Sanottakoon tässä yhteydessä, että mitään absoluuttisen "terveitä" yksilöitä ei liene olemassakaan, vaan neuroottisuuden suhteen ihmiset asettuvat eri kohtiin asteikolla vahvasti neuroottinen - heikosti neuroottinen. Neurootikko ei koe tarvetta terapiaan ennen kuin hänen neuroosinsa lakkaa toimimasta - siis mekanismi ei enää torju todellisuuden tunkeutumista tietoisuuteen. Hakeutuessaan terapiaan neurootikko toivoo neuroosinsa palauttamista tavalla tai toisella. Pyrkiessään sopeuttamaan potilaan (nykyisin tosin puhutaan asiakkaasta) takaisin yhteiskuntaan terapia usein tyytyykin siihen, että asiakas löytää korvaavan neuroosin menetetyn neuroosin tilalle. Onhan se tavallaan hyvä, että päihdeongelmainen löytää vaikkapa himourheilun, mutta kovin syvälliseen kehitykseen yksilö ei tällöin yllä. Psykoanalyysissä neuroosin menetystä, esim. kuolemantapauksen tai muun järkytyksen kohdatessa, pidettiin mahdollisuutena nähdä oman neuroosin ytimeen ja tehdä sen purkamisen jälkeen merkittävä kehityksellinen loikka kypsempään aikuisuuteen. Nykyiset enemmän yksilön tukemiseen fokusoivat terapiat usein sivuuttavat kehitysmahdollisuuksia tarjoavat kipupisteet ja nopeaa sopeutumista suosiessaan menettävät mahdollisuuden saattaa asiakas suurempaan itsenäisyyteen. Tämä lieneekin koko kulttuurimme yhteinen neuroosi, sokea piste. Todellisia aikuisia tarvitaan/halutaan mahdollisimman vähän, sillä on helpompi hallita massaa, joka aina joukkona kulkee siihen suuntaan, mikä kullloinkin muodissa on. Kypsä aikuinen on kriittinen ja pystyy vastustamaan massailmiöitä, koska hän näkee niiden taakse, ymmärtää niiden mekanismin. Kaikilla ei tietenkään jo lähtökohtaisesti edes riitä älykkyys tähän. Ehkä jopa noin puolella ei älykkyys riitä.

Sinun mielestäsi siis kaikki kristityt ovat hulluja? Jos tiedemies sattuu olemaan kristitty ja jopa käy kirkossakin suhteellisen usein, niin hänen tutkimustyönsä on silloin arvotonta?

Jos hän sotkee uskontoaan työhönsä, niin on. Olen seurannut jonkin aikaa kroonisista kivuista kärsivien elämää netin kautta, ja on ilmennyt että kipupoliklinikoilla tässä maassa huseeraa varsin merkillistä porukkaa. Olen tästä johonkin ketjuun maininnutkin, mutta enpä muista minne. Porissa kipupoliklinikalla muuan lääkäri käskee ihmisten "siirtää kivun rusinaan ja heittää pois" taikka puhaltaa koirapilliin kivun yllättäessä (olisikohan jälkimmäisessä tapauksessa kenties pyrkimys menettää tajuntansa, jotta saa olla edes hetken kivuttomana...) Tampereella kipupoliklinikan lääkäri oli mennyt lörpöttelemään radiossa siitä miten hän oli itse rukouksella parantunut kroonisesta kivusta. Ko. mies kehtaa väittää että hänen uskonnollisuutensa ei vaikuta hänen työhönsä. Ai jaha - kun kipupoliklinikoilla on tullut muodikkaaksi viedä kroonisesti sairailta lääkkeet, niin eipä vaikuta ei... Syy miksi lääkkeet viedään on kuulema "opioidikriisi USA:ssa". Suomessa ei sellaista kriisiä ole (tottakai väärinkäyttäjiä aina on, mutta ei niin mittavissa määrin kuin Amerikassa), mutta sellainen yritetään nyt tekemällä tehdä. Voi kysyä että olisikohan suomalaisten uskovaisten juonia tämä... Ehkä joitakin lääkäreitä on pänninyt se ettei heillä ole enää mitään auktoriteettia ja potilastakin pitäisi kohdella asiakkaana. Kyllä saa kummasti auktoriteettia ja potilaan polvilleen eteensä armoa anomaan, kun vie tältä tepsivät lääkkeet. (Kelan paimenkirjeet tosin ovat tämän kidutustavan alkuperäinen syy, kuulema.)

Minua myös vähän tympii tuollainen ajatus että yhteiskunta määrittelee onko ihminen hullu. Jos sattuu elämään yhteiskunnassa jossa lähes 100 % naisista on ympärisilvottu, ja haluaa tyttärelleen jotain muuta, niin onko hullu? Siinä mielessä tietysti on, että tyttären mahdollisuudet päästä avioliittoon ovat sen jälkeen olemattomat, kun osoittautuu että hän on "syntinen ja kelvoton", elimistään eheä.

[a4]

^ Miltä tämä näkökulma aiheeseen kuulostaa?:

Lääketiede pystyy auttamaan kroonisen kivun hoidossa vain vähän. Lääkkeillä voidaan katkaista kivulta terä, mutta jäljelle jäävän kivun kanssa on – kuten usein sanotaan – yksinkertaisesti vain opittava elämään.

− Kudosvauriokipu kuten esimerkiksi nivelrikko tai lannerankakanavan ahtauma erityisesti iäkkäillä ihmisillä, on hoidettavissa aika hyvin tulehduskipulääkkeillä, parasetamolilla ja morfiinijohdannaisilla. Hermovauriokivussa puolestaan joudutaan usein käyttämään kolmen lääkkeen, masennuslääkkeen, epilepsialääkkeen ja morfiinijohdoksen yhdistelmää, mutta tälläkään kombinaatiolla hermovauriokivusta ei saada pois kuin 25 - 30 prosenttia.

Syöpäkivun hoito nousee aika ajoin julkisuuteen. Erikoislääkäri Järvimäen mukaan syöpäpotilaiden kivunlievitys on valitettavasti edelleen usein riittämätöntä.

− Myös useille iäkkäille ja ennen kaikkea dementiapotilaille tarvittaisiin nykyistä vahvempia lääkityksiä, pieniä annoksia. Kroonisille kipupotilaille sen sijaan vahvoja morfiinijohdoksia saatetaan määrätä jo vähän liiankin herkästi, Järvimäki arvioi. Tuloksena on usein vain kipukoukun vaihtuminen toiseen koukkuun.
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2011/01/11/apu-krooniseen-kipuun-korvien-valista

[Norma Bates]

^ Miltä tämä näkökulma aiheeseen kuulostaa?:

Lääketiede pystyy auttamaan kroonisen kivun hoidossa vain vähän. Lääkkeillä voidaan katkaista kivulta terä, mutta jäljelle jäävän kivun kanssa on – kuten usein sanotaan – yksinkertaisesti vain opittava elämään.

− Kudosvauriokipu kuten esimerkiksi nivelrikko tai lannerankakanavan ahtauma erityisesti iäkkäillä ihmisillä, on hoidettavissa aika hyvin tulehduskipulääkkeillä, parasetamolilla ja morfiinijohdannaisilla. Hermovauriokivussa puolestaan joudutaan usein käyttämään kolmen lääkkeen, masennuslääkkeen, epilepsialääkkeen ja morfiinijohdoksen yhdistelmää, mutta tälläkään kombinaatiolla hermovauriokivusta ei saada pois kuin 25 - 30 prosenttia.

Syöpäkivun hoito nousee aika ajoin julkisuuteen. Erikoislääkäri Järvimäen mukaan syöpäpotilaiden kivunlievitys on valitettavasti edelleen usein riittämätöntä.

− Myös useille iäkkäille ja ennen kaikkea dementiapotilaille tarvittaisiin nykyistä vahvempia lääkityksiä, pieniä annoksia. Kroonisille kipupotilaille sen sijaan vahvoja morfiinijohdoksia saatetaan määrätä jo vähän liiankin herkästi, Järvimäki arvioi. Tuloksena on usein vain kipukoukun vaihtuminen toiseen koukkuun.
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2011/01/11/apu-krooniseen-kipuun-korvien-valista

Pitäisi antaa edes se apu mitä pystytään. Se että lääkkeet eivät auta 100 % verran ei saa tarkoittaa sitä että ne viedään sitten kokonaan ja vastoin potilaan tahtoa. En rakasta tippaakaan lääkkeitä itse, ja koska olen lääkärin kanssa sopinut että en välttämättä ota Triptyliä joka päivä, niin kärkkäästi sen sitten jätänkin ottamatta fibromyalgiani kanssa. Mutta sitten kuluu pari, korkeintaan kolme päivää ja kipu palaa aina vaan ja uudestaan. Sen vuoksi olen joltisenkin kiitollinen että minulla on edes tuo huojennus silloin kun itse sitä haluan. Vaikkei lääke paranna oikeasti mitään, eikä aina vie kaikkia kipuja pois.

Viimeaikoina on tullut paljon rummutusta kannabiksen eduista. Sivuvaikutukset kuulostivat täsmälleen samalta kuin minulla on Tripylin. Jotain väsymystä ja suun kuivumista muistaakseni. Nyt en aamupäällä muista että mihin vaivaan joku suitsutti sen olevan lääkkeitä parempi. Mutta jos tosiaan on niin että Suomessa kannabis julistettiin laittomaksi äänestyksellä joka meni 50/50, niin onhan se nyt naurettavaa jos ei sitä nykyään aleta tutkia että onko se sitten niin erinomainen troppi kuin moni väittää.

Mutta lääke kuin lääke, kyllä nyt varsinkin kuolemassa olevien soisi saavan kaiken mahdollisen kivunlievityksen, vaan onpa heiltäkin joku hyypiö ollut lääkkeitä ottamassa pois, kun "tulee riippuvuus". (Varmaan se riippuvuus jatkuu haudan takanakin...)

Tulehduskipulääkkeet voivat kuulema aiheuttaa sisäisiä verenvuotoja ja parasetamoli on maksatoksinen. Eivät ne siis ole niin harmittomia lääkkeitä kuin monet luulevat.

[Norma Bates]

( https://yle.fi/aihe/artikkeli/2011/01/11/apu-krooniseen-kipuun-korvien-valista )

Nykyään on muodissa sellainen psykopuppu että jos jostain syystä ihmiselle ei haluta antaa apua, hänet jätetään oman itsensä varaan psyykkaamaan itseään siten kuin taitaa (ja useimmiten ei taida, jos kyseessä tavis eikä mikään buddhalainen munkki). Jostain mindfullnessista kai sekin on ammennettu, se potilasta loukkaava "ohje" että pitää siirtää kipu rusinaan ja heittää rusina menemään. Ei tuollaisia hokkuspokkusteluja pitäisi tapahtua lainkaan julkisessa terveydenhuollossa, vaan ennemmin jossain henkisissä ryhmissä missä ihmiset muutenkin tykkäävät kuvitella kaikenlaista ja parhaimmillaan saavat uskon voimalla hypnotisoitua itsensä joksikin aikaa terveeksi.

kipu voidaan ymmärtää henkisenä kasvuna

Tuotahan huuhaakirjallisuus suoltaa. Ja minua on jostain syystä aina ärsyttänyt se että pitäisi nöyrtyä, ja vieläpä kiitellä kovasti Jumalaa tai kuka mitäkin tahoa että ihmistä rääkätään. Mielestäni se on sukua sille panttivankisyndroomalle jossa mennään sieppaajan puolelle. Sitten on kaikenlaisia kirjoja ja oppeja joissa neuvotaan miten kivusta tai mistä tahansa vaivasta ja sairaudesta pääsee hokkustapokkustapoo eroon tuosta noin vain. Onhan näistä puoskareista juttua ollut, eräskin nainen ollut tapeetilla tänä vuonna.

Vielä joitain vuosikymmeniä sitten hoito-ohje esimerkiksi selkäkivulle oli lepo ja rasituksen välttäminen. Nykyisin tiedetään, että useimpien kroonisten kiputilojen kohdalla asia on täysin päinvastoin.

On erittäin tärkeätä saada ihminen ymmärtämään, että liikunta on hyvin harvoin pahasta, Voitto Järvimäki korostaa. Potilas saattaa ajatella, että koska vähäinenkin liikunta lisää kipua, hänen ei tulisi rasittaa itseään lainkaan. Totuus kuitenkin on, että liikkumattomuus ja sängyn pohjalla makaaminen eivät paranna ketään. Läheisten jatkuva hyssyttely, hyysääminen tai sääliminen ei myöskään auta.

− Sama liike ei kuitenkaan sovi kaikille, muistuttaa kipupsykologi Pauliina Soini. Juuri siksi fysioterapeutit räätälöivät kipupotilaille liikehoitoa; usein kehon hallintaa ja rauhoittumista, kärsivän kropan hoitamista. Ja kipupsykologi puolestaan tukee kärsivän kopan rauhoittamisessa.

Uskon että olen itse liikunnallisuudella nostanut kipukynnystäni, ja sen vuoksi en sairastunut fibroon ennen kuin viime vuonna, vaikka edeltävää oireilua oli pariin kertaan nuorempana (itseasiassa aikoina jolloin en niin paljoa liikkunut kuin myöhemmin elämässäni). Voi myös olla että olisin kipeämpi kuin olen ollut, jos en tällä vuosikymmenellä olisi liikkunut ja liikkuisi yhä (jos se vain minulle jatkossakin sallitaan). Minua ei ole kukaan koskaan hyssytellyt, hyysännyt tai säälinyt. En ole oppinut sellaista että mennään sängyn pohjalle makaamaan ja uikutetaan siellä.

Ja se todella pitää paikkansa että kaikki liikunta/liike ei sovi kaikille. Olen fibrootikkojen juttuja lukenut; rankemmasta liikunnasta on jouduttu siirtymään kevyempään, itselläni kävi tavallaan päinvastoin.

[a4]

Se että lääkkeet eivät auta 100 % verran ei saa tarkoittaa sitä että ne viedään sitten kokonaan ja vastoin potilaan tahtoa.

Tarkennatko vähän missä tapauksissa näin on käynyt ja kuinka yleisesti.


Jos lääkkeillä voidaan katkaista kivulta terä, mutta jäljelle jäävän kivun kanssa on – kuten usein sanotaan – yksinkertaisesti vain opittava elämään, niin ymmärrän jos potilaille tarjotaan kipulääkkeiden lisäksi myös psykologista ja muuta apua. Urheilijatkin käyttävät esim. mielikuvaharjoitteita.
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2011/01/11/apu-krooniseen-kipuun-korvien-valista

[Norma Bates]

https://www.mediuutiset.fi/uutiset/vaikeista-kivuista-karsiville-perustettiin-yhdistys-potilaat-kohtaavat-kivunhoidossa-monenlaista-osaamattomuutta/c6edffb4-2461-4353-b23e-011b34d720a0

Olen vuoden mittaan seurannut netistä ihmisten kertomuksia miten heiltä on viety krooniseen kipuun tarkoitetut lääkkeet, varsinkin jos ovat suostuneet jonkin yliopistollisen (tai muun?) sairaalan kipupoliklinikan asiakkaaksi. Edellytyksenä asiakkuudelle ilmeisesti on lääkkeiden alasajo. Mutta ongelmana on se että lopetettuja lääkkeitä ei esim. TK myöhemmin suostu jatkamaan koska eivät uskalla uhmata sairaaloita. Lääkäreitä vainoaa Kela paimenkirjeillään joissa puuttuu reseptien kirjoitteluun. On esitetty että syy uhkailuun on USA:n "opioidikriisi" eli runsastunut riippuvuus - joka ei oikeasti koske millään tavalla Suomea.

Itse inhoan, jopa vihaan, lääkkeiden syömistä. Mutta pelkään että lääkkeettömästä "hoidosta" tulee uskonnon kaltaista vouhotusta ja lopulta mihinkään vaivaan ei saa mitään apua.

En tiedä kuinka monelta lääkkeet on viety, mutta lähes joka päivä somessa on tullut vastaan kertomus tai toinenkin jossa kroonisesta kivusta kärsivä on jätetty heitteille.

[ROOSTER]

Itse inhoan, jopa vihaan, lääkkeiden syömistä. Mutta pelkään että lääkkeettömästä "hoidosta" tulee uskonnon kaltaista vouhotusta ja lopulta mihinkään vaivaan ei saa mitään apua.

Sama juttu.

Olen kärsinyt elämässäni kipuja joihin psykologinen valmennus auta. Kevyt särky voi kyllä hetkeksi unohtua jos sänkyni vieressä tanssii tyttöjen rytmiryhmä yläosattomissa 60- ja 70-luvun musiikin tahtiin. Luulen kuitenkin, että KELA maksaa mieluummin Panacodin tai jonkun superburanan, mitä näitä nyt lieneekään.

[Hippi]

^
Vaikka kaikki inhoaa synnytysjuttuja, niin kerron silti.

Ensimmäistä lasta odottaessani synnytysvalmennuksessa opetettiin, että synnytys ei satu, kun vaan muistaa hengittää oikein. Koko valmennus painottui hengittämiseen ja kertomukseen siitä, miten helppoa synnytys on.

Valkenihan se totuus sitten, kun tositoimiin päästiin. Siinä sitten peloissani kärvistelin koko yön yksinään kivuissani, joita ei pitänyt olla. Tosin en kyllä välillä muistanut hengittääkään, kun henki ei vaan tahtonut kulkea. Kätilö kävin aika harvakseltaan tarkistamassa tilanteen ja oli kiukkuinen, kun olin "taas turhaan kutsunut". Seuraavana aamuna lopulta pääsin kivuistani, kun punnersin tytön maailmaan.

Kymmenen vuotta myöhemmin valmennus oli jo paljon todenmukaisempaa eikä siinä enää valehdeltu kivuttomuudesta. Kun tiesi, mitä on tulossa, niin se ei sitten enää sattunutkaan läheskään niin paljoa kuin edellisellä kerralla, kun kipu tuli yllätyksenä. Perimätiedon mukaan noin pitkä synnytysten väli aiheuttaa sen, että jälkimmäinenkin on kuin ensikertalainen.


Tuon kokemuksen perusteella opin, että kivusta ei pidä valehdella, vaan kertoa rehellisesti, niin siihen voi valmistautua. Lapsilleni olen aina kertonut, jos joku sairastelun vuoksi tehtävä toimenpide tai tutkimus tulee sattumaan. Sanaani on luotettu ja toimenpide on aina saatu hyvin tehtyä.

[Norma Bates]

Aikoinaan muuan nainen oli ollut lääkärillä, en muista enää missä kipu oli tai miksi sattui, mutta lääkäri kysyi häneltä että sattuuko yhtä kovaa kuin synnytys. Nainen totesi että eihän hän voi sitä tietää, kun ei ole koskaan synnyttänyt. Sama juttu itsellänikin. Jostain olen lukenut että kuukautiskivut voivat olla kovemmat kuin synnytyskivut. Kuulostaa oudolta, mutta kaippa sen on sitten arvioinut joku jolla on ollut kokemusta molemmista. (Muistaakseni on jotain sairauksia joissa kk-kivut tosiaan voivatkin olla niin kovat että lähtee lähes taju...?)

Kipua voi myös mietiskellä siltä pohjalta että kuinka usein sitä on. Se synnytyskipu johon kuitenkin monet naiset kai sitten vertauttavat kaiken harvemmin nykyään tapahtuu tusinan kertaa elämässä. Jokin sairaalloinen kipu sensijaan voi olla päivästä toiseen läsnä, tai jokatapauksessa tuon tuostakin. Kun olen lukenut kroonisista kivuista kärsivien kertomuksia, niissä tuntuu korostuvan että on varsinainen kimara useita eri sairauksia. Ja joku sairaus poikii aina jonkun uuden. Ja kivulloisuus tuntuu tekevän ihmisistä kömpelöitä niin että tuon tuostakin ollaan nurin ja sitten on nyrjähdystä ja katkennutta luuta jne. Kipuja olisi siis parempi hoitaa terveydenhuollon taholta ns. hyvän sään aikana, eikä jättää ihmistä sinnittelemään keskenään. Kipu varmaankin aiheuttaa lihasjumeja jotka sitten tuota kömpelyyttä lietsovat. Kai se nyt olisi parempi jotain hoitoa tarjota kun ihminen on vielä jotenkuten tolpillaan, eikä sentään pyörätuolissa invalidisoituneena.