Uutiset:

Ilmoitustaulu mahdollisten ongelmien varalta (wikimedia.org / Etherpad)

Sähköpostia ylläpidolle: kantapaikanherra (at) gmail.com

Main Menu

Krempat

Aloittaja Socrates, tammikuu 03, 2019, 11:00:03

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 3 Vieraat katselee tätä aihetta.

kertsi

Jostain luin, että fibrossa nimenomaan perifeeriset pienet hermot olisivat jotenkin pääosassa, ei niinkään keskushermosto, joten tuossa edellisen Norman viestin alussa voi olla oikean suuntaista arvelua.
Tyrkyllä merkkejä kopioitavaksi: ❤️😀🙂🐵🐒🦄🕊️☘️🌿😍🤪🤕🥴😵 👍✌️

kertsi

#451
Lainaus käyttäjältä: kertsi - joulukuu 20, 2019, 12:51:43
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - joulukuu 20, 2019, 11:55:34
Minun on jotenkin kauhean vaikea hahmottaa mistä fibro oikeasti johtuu, mutta eipä ihme kun on mennyt vuosikymmeniä ettei kukaan muukaan ole selvyyttä saanut. Ja eihän se sairaus mistään tyhjästä ole tullut, siitä on varmaa kärsitty sukupolvesta toiseen vaikkei mitään nimikettä ole ollutkaan. Olenkin tainnut mainita jo että epäilen nimikkeen reumatismi olleen fibroa, koskapa käsittääkseni reumatismista ovat kärsineet juurikin saman ikäiset ihmiset kuin nykyään fibrosta.
Ruotsissa on ollut halventava nimitys svider-bränner-värker-kärring, eli suunnilleen suomeksi kirvelee-polttaa-särkee-ämmä, johon kuuluu epämääräiset kivut. Tila on liitetty niin fibroon, rasitusvammoihin kuin estrogeenin puutokseenkin. Aiemmin lääkärit saattoivat kirjoittaa jopa potilasasiakirjoihin koodin SBVK, mutta se loppui kun potilaat saivat oikeuden lukea omia asiakirjojaan. Edelleenkin kyllä puhutaan diffuuseista eli epämääräisistä, ei-tarkkarajaisista tms. kivuista.
https://sv.wikipedia.org/wiki/SVBK

Suomeksi lääkärien "humoristinen" ja vähättelevä kirjainlyhenne on (aiemmin ollut) JPK (joka paikka kipeä). Eli luulotautinen, neuroottinen valittaja, josta ei löydy mitään vikaa tutkimalla. Mutta tämä oli aikana, jolloin fibroa ei oltu vielä hyväksytty virallisesti tunnustetuksi taudiksi tai KELA:n tautiluokitukseen.
Tyrkyllä merkkejä kopioitavaksi: ❤️😀🙂🐵🐒🦄🕊️☘️🌿😍🤪🤕🥴😵 👍✌️

ROOSTER

Yleisesti krempoista, niiden ilmenemisestä ja suhtautumisista.

Elin lapsuuteni maalla. Silloin jo silmälasit olivat epäilyttäviä ja niiden käyttäjiä pidettiin jotenkin kehitysvammaisina. Samoin allergiat, ihottumat, lihaskivut ja ruuansulatushäiriöt olivat kaikki syytä laiskuudesta ja liikkumattomuudesta.

Ainoastaan syöpä ja sydänvika olivat ns. hyväksyttyjä sairauksia. Niinpä silloin ei tarvittu lääkäreitäkään kuin yksi/5000asukasta. Kovin terveitä ei kuitenkaan oltu, kuolema korjasi jo viisikymppisiä tehokkaasti.

Hampaita kiskottiin ja hoidettiin ilman puudutusta. Silloista kärsimysten arvostamista esiintyy vielä tänäänkin. Jotkut vastustavat morfiinikipulääkitystä saattohoidossa olevalle syöpäpotilaallekin koska se voi aiheuttaa riippuvuutta.
Yleinen mielipide on aina väärässä.

a4: Minulla on sellainen kokemus että kaikki vähänkin älykkäät laitteet jumiutuvat itsekseen, ennemmin tai myöhemmin ja jotkut useammin.
Omakin pää.

Gerardo: "Viidakko on äiti, eikä äitiä voi myydä tai ostaa. Äitiä voi vain suojella.  HS

kertsi

#453
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - joulukuu 20, 2019, 11:55:34
Minun on jotenkin kauhean vaikea hahmottaa mistä fibro oikeasti johtuu, mutta eipä ihme kun on mennyt vuosikymmeniä ettei kukaan muukaan ole selvyyttä saanut. Ja eihän se sairaus mistään tyhjästä ole tullut, siitä on varmaa kärsitty sukupolvesta toiseen vaikkei mitään nimikettä ole ollutkaan. Olenkin tainnut mainita jo että epäilen nimikkeen reumatismi olleen fibroa, koskapa käsittääkseni reumatismista ovat kärsineet juurikin saman ikäiset ihmiset kuin nykyään fibrosta. Ja kaikenlaista kissankarvaturkista kai nämä reumatismista kärsivät ovat käyttäneet? Menee ihan yksi yhteen sen kanssa mitä fibroihmiset juttelevat siitä miten ovat kaikenlaista käärineet itsensä ympärille kun kylmä, kostea ja veto pahentavat kipuja.

Käsitin jostain että ongelmia on solujen mitokondrioissa, niiden pitäisi tuottaa energiaa, mutta fibrossa se ontuu. Tämän vuoksi aloitin nyttemmin jossain suositellun ubikinonin. Olen aika skeptinen ravintolisien kanssa, mutta onpahan näitä kumminkin jokunen menossa. D-vitamini 50 ug, B-vitamiini, sinkki ja magnesium.
2. boldaukseni.
Mikä B-vitamiineista tai mikä kombo eri B-vitamiineja ja millä annoksella?

Ubikinonin kuulostaa Tolosen hömpältä, huuhaahoidolta, mutta mitäs mä tästäkään tiedän. Onko se auttanut?

Oletko kokeillut listätä noita yksitellen, niin että tiedät, onko noista mistään mitään apua?
(D-vitamiini kyllä kannattaa pitää mukana, en minä sillä.)

---
1. boldaukseni.
Tähän asti ainakin seuraaviin fibron taustatekijöitä tai syitä tai samanaikaisesti ilmeneviä tiloja koskeviin ehdotuksiin olen törmännyt:
- krooninen hapetusstressi? (onko tämä pillerikauppiaiden keksimä olematon tila, jolla yritetään myydä antioksidantteja?)
- dysautonomia eli autonomisen hermoston häiriötila?  (vars. perifeerisessä hermostossa?)
- mitokondriotauti?
- AMPK:n inaktiivisuutta aivoissa kuten diabeteksessä? (tulehdustauti aivoissa, joka näkyy aivokuvissa?
- normaalista poikkeava suolistofloora? (kasviksia, marjoja, maitohappobakteereja hoidoksi?)
- poikkeuksellinen aivoverenkierron häiriö, joka ehkä on rakenteellinen ja osittain perinnöllinen?
- B12-vitamiinin puutos (madaltaa kipukynnystä?)? (voi korostua ikääntyneillä, metformiini-läkityksllä olevilla, hapottomasta mahasta kärsivillä (Somacin tms. happosalpaajien liikakäyttö, imeytymishäiriöistä kuten keliakia, limakalvovaurioista mahassa?) *)
- autoimmuunitauti?
- virusinfektion laukaisema?

*) Metformiini ja B12 - päivitä tietosi  (Duodecim)
https://www.terveyskirjasto.fi/terveysportti/uutismaailma.duodecimapi.uutisarkisto?p_arkisto=1&p_artikkeli=uux21524
Tyrkyllä merkkejä kopioitavaksi: ❤️😀🙂🐵🐒🦄🕊️☘️🌿😍🤪🤕🥴😵 👍✌️

kertsi

#454
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - joulukuu 21, 2019, 13:56:48
Yleisesti krempoista, niiden ilmenemisestä ja suhtautumisista.

Elin lapsuuteni maalla. Silloin jo silmälasit olivat epäilyttäviä ja niiden käyttäjiä pidettiin jotenkin kehitysvammaisina. Samoin allergiat, ihottumat, lihaskivut ja ruuansulatushäiriöt olivat kaikki syytä laiskuudesta ja liikkumattomuudesta.

Ainoastaan syöpä ja sydänvika olivat ns. hyväksyttyjä sairauksia. Niinpä silloin ei tarvittu lääkäreitäkään kuin yksi/5000asukasta. Kovin terveitä ei kuitenkaan oltu, kuolema korjasi jo viisikymppisiä tehokkaasti.

Hampaita kiskottiin ja hoidettiin ilman puudutusta. Silloista kärsimysten arvostamista esiintyy vielä tänäänkin. Jotkut vastustavat morfiinikipulääkitystä saattohoidossa olevalle syöpäpotilaallekin koska se voi aiheuttaa riippuvuutta.
Eräs tuttu nainen (sitkeä sissi monella lailla) maalla ei tosiaankaan turhia valitellut. Eikä mennyt lääkäriin, vaikka olisi ollut syytäkin. Joutui sitten muun syyn takia sairaalaan, ja häneltä löydettiin sairaalassa iso rintasyöpäkasvain, jota ei ollut siis kertaakaan näyttänyt lääkärille. Todella sääli. En tiedä, oliko taustalla tämän ihmisen, perheen, paikkakunnan vai mikä asenneilmapiiri.

Eräs toinen nainen, ystäväni (kaupunkilainen) äiti, kieltäytyi menemästä lääkäriin. Häneltä leikattiin lopulta 18 kg painava "hyvänlaatuinen" (muka, eihän tuossä mitään hyvänlaatuista enää ole) kasvain kohdusta . En muista, kuoliko tuohon, vai johonkin muuhun. Mutta kertoohan se karua tarinaa siitä, että jos kohta monet suomalaiset miehet ovat juntturajääräpäitä, niin ovat monet naisetkin.
Tyrkyllä merkkejä kopioitavaksi: ❤️😀🙂🐵🐒🦄🕊️☘️🌿😍🤪🤕🥴😵 👍✌️

Norma Bates

Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - joulukuu 21, 2019, 13:56:48
Yleisesti krempoista, niiden ilmenemisestä ja suhtautumisista.

Elin lapsuuteni maalla. Silloin jo silmälasit olivat epäilyttäviä ja niiden käyttäjiä pidettiin jotenkin kehitysvammaisina. Samoin allergiat, ihottumat, lihaskivut ja ruuansulatushäiriöt olivat kaikki syytä laiskuudesta ja liikkumattomuudesta.

Ainoastaan syöpä ja sydänvika olivat ns. hyväksyttyjä sairauksia. Niinpä silloin ei tarvittu lääkäreitäkään kuin yksi/5000asukasta. Kovin terveitä ei kuitenkaan oltu, kuolema korjasi jo viisikymppisiä tehokkaasti.

Hampaita kiskottiin ja hoidettiin ilman puudutusta. Silloista kärsimysten arvostamista esiintyy vielä tänäänkin. Jotkut vastustavat morfiinikipulääkitystä saattohoidossa olevalle syöpäpotilaallekin koska se voi aiheuttaa riippuvuutta.

Muistan miten yhden sukulaiseni silmälasien tarvetta (likinäköisyys) ihmeteltiin aikoinaan 70-luvulla kuin Kuuta nousevaa. Oli niin merkillistä kertakaikkiaan. Sittemmin niitä laseja on ropissut yhdelle sun toisellekin. Vanhemmassa päässä tietty plussalaseja. Isänikin olisi aikoinaan ne tarvinnut, mutta eipä vaan hankkinut. Oli kai jotenkin halveksinut minua sen vuoksi että jouduin murrosiästä eteenpäin laseja käyttämään, joten eihän se sitten käynyt päinsä että hän olisi alentunut moiset hankkimaan. (Kuoli viinoihinsa niin eipä sitten tarvinnutkaan.)

90-luvulla mies johon olin silloin ihastunut ilmoitti että jos laktoosi-intoleranssia nimitettäisiin pierutaudiksi, kukaan ei enää sanoisi olevansa laktoosi-intolerantikko. Minulle jäi vähän epäselväksi kuvitteliko hän että laktoosi-intolerantikot olivat luulosairaita, vai että jos heillä ei olisi hienoa titteliä millä elvistellä, he olisivat hipihiljaa tilastaan. (Olkoon nyt sitten "tila", kun ei se mikään sairaus ole.)

Norma Bates

Lainaus käyttäjältä: kertsi - joulukuu 21, 2019, 14:40:04
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - joulukuu 20, 2019, 11:55:34
Minun on jotenkin kauhean vaikea hahmottaa mistä fibro oikeasti johtuu, mutta eipä ihme kun on mennyt vuosikymmeniä ettei kukaan muukaan ole selvyyttä saanut. Ja eihän se sairaus mistään tyhjästä ole tullut, siitä on varmaa kärsitty sukupolvesta toiseen vaikkei mitään nimikettä ole ollutkaan. Olenkin tainnut mainita jo että epäilen nimikkeen reumatismi olleen fibroa, koskapa käsittääkseni reumatismista ovat kärsineet juurikin saman ikäiset ihmiset kuin nykyään fibrosta. Ja kaikenlaista kissankarvaturkista kai nämä reumatismista kärsivät ovat käyttäneet? Menee ihan yksi yhteen sen kanssa mitä fibroihmiset juttelevat siitä miten ovat kaikenlaista käärineet itsensä ympärille kun kylmä, kostea ja veto pahentavat kipuja.

Käsitin jostain että ongelmia on solujen mitokondrioissa, niiden pitäisi tuottaa energiaa, mutta fibrossa se ontuu. Tämän vuoksi aloitin nyttemmin jossain suositellun ubikinonin. Olen aika skeptinen ravintolisien kanssa, mutta onpahan näitä kumminkin jokunen menossa. D-vitamini 50 ug, B-vitamiini, sinkki ja magnesium.
2. boldaukseni.
Mikä B-vitamiineista tai mikä kombo eri B-vitamiineja ja millä annoksella?

Ubikinonin kuulostaa Tolosen hömpältä, huuhaahoidolta, mutta mitäs mä tästäkään tiedän. Onko se auttanut?

Oletko kokeillut listätä noita yksitellen, niin että tiedät, onko noista mistään mitään apua?
(D-vitamiini kyllä kannattaa pitää mukana, en minä sillä.)

---
1. boldaukseni.
Tähän asti ainakin seuraaviin fibron taustatekijöitä tai syitä tai samanaikaisesti ilmeneviä tiloja koskeviin ehdotuksiin olen törmännyt:
- krooninen hapetusstressi? (onko tämä pillerikauppiaiden keksimä olematon tila, jolla yritetään myydä antioksidantteja?)
- dysautonomia eli autonomisen hermoston häiriötila?  (vars. perifeerisessä hermostossa?)
- mitokondriotauti?
- AMPK:n inaktiivisuutta aivoissa kuten diabeteksessä? (tulehdustauti aivoissa, joka näkyy aivokuvissa?
- normaalista poikkeava suolistofloora? (kasviksia, marjoja, maitohappobakteereja hoidoksi?)
- poikkeuksellinen aivoverenkierron häiriö, joka ehkä on rakenteellinen ja osittain perinnöllinen?
- B12-vitamiinin puutos (madaltaa kipukynnystä?)? (voi korostua ikääntyneillä, metformiini-läkityksllä olevilla, hapottomasta mahasta kärsivillä (Somacin tms. happosalpaajien liikakäyttö, imeytymishäiriöistä kuten keliakia, limakalvovaurioista mahassa?) *)
- autoimmuunitauti?
- virusinfektion laukaisema?

*) Metformiini ja B12 - päivitä tietosi  (Duodecim)
https://www.terveyskirjasto.fi/terveysportti/uutismaailma.duodecimapi.uutisarkisto?p_arkisto=1&p_artikkeli=uux21524

Hassua minun on näitä kaikkia syödä kun en näihin oikein usko... B-vitamiinipurkissa on kaikkia mahdollisia B-vitamiineja. Heti kun aloitin valmisteen käytön, virtsani värjäytyi räikeän keltaiseksi ja sellaisena se on sitten pysynyt jos otan napin joka päivä. Toloseen en oikein luota. Ubikinoniin päädyinkin muuta kautta, taisi olla yksi kirja jossa kokemusasiantuntija käsittelee fibromyalgiaa. Jos en nyt ihan väärin muista, niin amitriptyleenin käyttäjille hän sitä erityisesti suositteli. Pitäisi piristää. En ole tässä vielä kauaa sitä syönyt, kai ravintolisiä pitää syödä vähintään 2 kk että tulee jotain vaikutusta? En tiedä. Kyllähän sitä miettii että miksi sitä D:täkään syön kun en huomaa minkäänlaista vaikutusta siitä kokevani. Vai olisiko niin että astmani olisi pahempi, kun kerta väitettiin jo apteekissa kerran että astmaatikon on hyvä ottaa D:tä.

Jos vaikutusta pitää odottaa parikin kuukautta, niin yksitellen lisäämisestä tulisi kyllä melkoinen pitkäaikainen projekti. Mutta oli miten oli, ostamani ubikinoni riittää 3 kk ja jos en sen jälkeen tunne oloani piiruakaan pirtsakammaksi, tuskin tuotteeseen tuhlaan enempää rahaa. Toisaalta 3 kk päästä voi olla hyvinkin paljon valoisampaa, joten mahdollinen kaamosajan pahempi väsyttävyys on sitten ohi, ja vaikea sanoa onko "ubi" auttanut, jos tuolloin tuntuu paremmalta. Mutta nyt on kyllä niin että olen ollut väsynyt jo vuosia... Eikä siinä paljon eroa huomaa oli vuodenaika mikä hyvänsä. Kesällä kun olen tavannut lämpimillä ilmoilla oleilla rannoilla, niin silloin väsymys tuntuu nautinnolliselta kun se on "luonnollista" eli makaan venttinä auringossa. Ei tosin tainnut tulla kovin paljon maattua tänä vuonna... En jättänyt yhtä ainutta treenikertaa väliin kesän vuoksi, eli eipä ollut häävi kesä kun en joutunut valitsemaan rannan ja KM:n välillä... No, jokusen kerran olin ensin rannassa ja sitten menin treeneihin.

Aiemmin lukemani kirjan mukaan fibroa on kolmea tyyppiä. Traumasta syntyvä on yksi; jos esim. joutuu liikenneonnettomuuteen, voi kroonistunut kipu jäädä jäljelle fibrona. Olikohan yksi syy täysin tuntematon? Kolmas syy josta omalla kohdallani lienee kyse on taipumus autoimmuunisairauksiin.

Muistan lukeneeni että joillakin fibrootikoilla on aivokuvissa havaittu muutoksia aivoissa. En nyt muista että minkämoisia. Fibronko takia lie ei minulle ihan kaikki jää mieleen ja kaikkea en edes tajua mitä asiasta luen. Tuntuu jotenkin hemmetin sekavalta ja vaikealta aiheelta.

kertsi

Voihan se olla se virusinfektiokin, se borrelioosi, olla laukaissut fibron - vai alkoivatko fibro-oireet jo ennen? Tai autoimmuunisairauksista vaikka Sjögrenin syndrooma (olikos sulla kuivat silmät ja suu, ja ehkä krooninen yskä? Jos hampaat alkavat murenemaan suusta, kannattaa viimeistää silloin tsekkauttaa kyseinen sairaus.).

Tolkkuamattomuus ja huonomuistisuus ja ns. brain fog, ja krooninen väsymyskin kuuluvat siihen autonomisen hermoston häiriötilaan eli dysautonomiaan. Tuossa jo aiemmin linkkamassani wiki-linkissä listattiin muitakin mahdollisia oireita, ja muitakin mahdollisia syitä dysautonomiaan.
Tyrkyllä merkkejä kopioitavaksi: ❤️😀🙂🐵🐒🦄🕊️☘️🌿😍🤪🤕🥴😵 👍✌️

kertsi

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - joulukuu 21, 2019, 22:51:28

Jostain lukemastani on jäänyt mieleen, että aivokuvissa muutokset näkyisivät kipua prosessoivien alueiden  verenkierron vilkastumisena, ja toisaalta harmaan aineen vähenemisenä joillakin alueilla. En sen tarkemmin tiedä mistä aivoalueista olisi kyse, ehkä näistä tämän linkin kuvassa: https://docplayer.fi/107163657-Krooniseen-kipuun-liittyvien-aivomuutosten-kuvantaminen.html
Tyrkyllä merkkejä kopioitavaksi: ❤️😀🙂🐵🐒🦄🕊️☘️🌿😍🤪🤕🥴😵 👍✌️

Norma Bates

Lainaus käyttäjältä: kertsi - joulukuu 22, 2019, 00:10:13

Laboratorion ja lääkäreiden mielestä minulla ei ole borrelioosia. Vuosi sittenhän sain labroissa kahdesta eri arvosta toiseen poikkeaman, jota säikähdin niin että ryntäsin yksityiselle lääkärille. Hän sanoi että löydös on yleisesti tunne virhelöydös, mutta kirjoitti mieleni huojentamiseksi pitkän antibioottikuurin jonka söin. Myöhemmin sama arvo oli edelleen koholla, mutta kuulema minulla siis ei ole borrea, yksi TK-lääkäri selitti siitä virheestä vielä lisää, tosin mainitsi ettei kukaan osaa kertoa miksi semmoisia löydöksiä tulee vaikkei se siis merkkaa mitään. Olikohan se laboratorio jonka vastaus oli että ei tuoreen infektion merkkejä. Tästä minulle kyllä jäi epäilys että mitä jos joskus muinoin on ollut. Sen takia että luin erään miehen sairastuneen borreen paarman puremasta, ja minua ne saastaiset elukat onnistuvat puremaan jokaikinen vuosi. Erittäin harvinainen se tartunta kyllä sitä kautta on. Mutta lääkärit nyt tosiaan olivat sitä mieltä ettei ole borrea.

Kauhean kuivat silmäni eivät kai sitten liene kun pystyn piilareitakin pitämään. Sauna ja veto noita ärsyttää kyllä aina. Hampaat eivät ole murenneet. Yskinyt olen teinistä asti, allergia-aikoina. Tänä vuonna aloitin ensimmäistä kertaa sellaisen hoitavan astmalääkkeen jota en ole jättänyt turhana tai haitallisena kesken. Monia lääkkeitä tuli käytettyä aina jonkin aikaa nimenomaan allergia-aikana (joka aika on keväästä loppusyksyyn), mutta ei mitään hyötyä. Symbicortista oli, mutta siitä tuli vatsavaivoja jotka eivät hellittäneet. Nykyään käytän Seretideä. Minusta tuntuu että Symbicort taisi tehota paremmin, mutta Seretiden kanssa pärjäilee ja vatsavaivat eivät ole ihan jatkuvia, vaan sellaisia kuin ne ovat vuosia jo olleet muutenkin, eli tulevat ja menevät ja ärtyvät mistä milloinkin (tee, suklaa, rasvat ja öljyt, parasetamoli, mausteet jne.)

Norma Bates

Lainaus käyttäjältä: kertsi - joulukuu 22, 2019, 00:23:04
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - joulukuu 21, 2019, 22:51:28
Muistan lukeneeni että joillakin fibrootikoilla on aivokuvissa havaittu muutoksia aivoissa. En nyt muista että minkämoisia. Fibronko takia lie ei minulle ihan kaikki jää mieleen ja kaikkea en edes tajua mitä asiasta luen. Tuntuu jotenkin hemmetin sekavalta ja vaikealta aiheelta.
Jostain lukemastani on jäänyt mieleen, että aivokuvissa muutokset näkyisivät kipua prosessoivien alueiden  verenkierron vilkastumisena, ja toisaalta harmaan aineen vähenemisenä joillakin alueilla. En sen tarkemmin tiedä mistä aivoalueista olisi kyse, ehkä näistä tämän linkin kuvassa: https://docplayer.fi/107163657-Krooniseen-kipuun-liittyvien-aivomuutosten-kuvantaminen.html

Ja ihan taannoin tuli tietoa että trisykliset masennuslääkkeet eli juurikin amitriptyleeni altistaa dementialle, että kaiketi voin sanoa aivoilleni heippa ja hyvästi jos ja kun koko loppuelämäni on fibroa. Jso se sairaus syö aivot jokatapauksessa, niin voinee sitten kiskoa lääkkeitäkin niin ainakin saa dementoitua vähemmän kivuliaana.

Onhan sitä miettinyt että kun on tuota Kravia tullut harrastettua, että jos minusta tulee kovinkin seniili, niin vetelenkö sitten hoitsuja turpaan...

kertsi

Jos lääkkeen sivuoire (dementialle altistaminen) tai fibron aiheuttavat aivomuutokset ovat harvinaisia (en tiedä, ovatko), esim 1/10 000 (todennäköisyys 0,01%), niin ei sitä kannata ottaa niin, että 100% todennäköisyydellä se sitten kohtaa itseä. Se on vähän kuin kuvittelisi voivansa tehdä itsarin homeopaattisella "lääkkellä".

Jos masennuslääke nostaa kipukynnystä pysyvästi, ehkei sitä sitten tarvitse enää? Ja silloin fibrokaan ei aiheuta tuhoja aivoissa sen jälkeen, kun lääkkeestä on voinut luopua. En tiedä, onko tuo kipukynnyksen nostaminen pysyvästi lääkkeen avulla mahdollista, mutta jos saat selville, kerro toki.

Liikunta suojaa masennukselta, tai lieventää sitä, mikä sentään on hyvä asia, sillä masennuskin lisää dementiariskiä.

Mutta toisaalta sulla Norma ei ole ylipainoa, mikä suojaa dementialta.
Tyrkyllä merkkejä kopioitavaksi: ❤️😀🙂🐵🐒🦄🕊️☘️🌿😍🤪🤕🥴😵 👍✌️

Hippi

Lainaus käyttäjältä: MrKAT - joulukuu 20, 2019, 18:45:53
Tällä viikolla tuli toinen nilkka kipeäksi, sitten peukalon nivel ja sitten toinenkin nilkka. Ja sorminivelet. Kuin joku reaktiivinen niveltulehdus mutta se alkoi mennä ohi jo parissa kolmessa päivässä. Olin pitkästä aikaa juossut kovaa postia hakemaan. Mutta ei kait se niin pienestä? Viikko sitten tuli viemäriongelma ja sangolla tyhjensin välikaivoa ja vettä roiskui kylkeeni. Sainko jonkun kampylo,stafilo-ehecci bakteeritartunnan? Ei kuitenkaan ollut oireita mahan suhteen. Joskus kun olen syönyt kardemummapullia pitempään niin on ensin nivelturvonnut, kipeytynyt ja sitten jalkaterä(t) turvonnut(neet) ja hengitysongelmia kuin sydänvajaatoiminta mutta allergiantapainen.
  Tästä säikähtäneenä aloin pyöräillä pitkästä aikaa. Se ei käy jalkateränivelille kuten kävely.

Ei kai ne bakteerit ehjän ihon läpi menneet, vai nuolitko kylkesi puhtaaksi? Tuo kardemummapullaan syönti ja sen aiheuttamat oireet vaikuttaa samanlaiselta yhteydeltä kuin on jäätelön syönnillä ja hukkumiskuolemilla. Mutta vittuilu sikseen.

Nivelrikko on yksi mahdollisuus. Alkuvaiheessa se tuntuu silloin tällöin ja aina vähän erilaiselta. Milloin niveleen tuntuu työntyvän piikki, milloin se tuntuu jäävän jumiin ja vaatii naksauttamista (omin käsin), joskus tuntuu kuin nivelessä olisi hiekkaa, joskus taas särkee leposärkyä isomman raistuksen jälkeen. Noin siis sormissa ja varpaissa. Kun tilanne sitten edistyy, niin varpaissa kipu tuntuu pahimmin aina liikkeelle lähtiessä ja parinkymmenen minuutin kävelyn jälkeen kipu alkaa helpottaa ja kävelykin sujuu paremmin ... kunnes sen jälkeen sitten illalla iskee leposärky.

Sormet ovat pienemmällä rasituksella, joten onneksi niiden oireetkin ovat lievemmät ja lähinnä vain tuota neulamaista pistoa tai hiekkaa tuntuu olevan sormissa.

Nilkkoihin tulee vähästäkin juoksemisesta rasitusvammoja helposti, jos askel ei ole kunnossa. Minulta kiellettiin juokseminen kokonaan, kun tuo nivelrikko jäykisti varpaita niin, että sen vuoksi tuli nilkkaan askeltaessa vääränlaista kiertoa. Jos ei ole oikeanlaiset juoksutöppöset jalassa, niin ei kannata juosta.
If you see your glass as half empty, pour it in a smaller glass and stop complaining. ❤️

kertsi

^ Aika samantapaisia oireita vaikuttaa sormien ja varpaiden nivelrikossa olevan kuin kihdissäkin.

Kihtikin voi tuhota nivelet liian kauan hoitamattomana jatkuessaan. Niveleen kertyy kiteitä, jotka tekevät tuhoaan.

Kihti muuten saattaa innostua vähän kummallisistakin asioista
- sokeri (vrt. kardemummapullat)
- puriinit esim. kanan, sian tai kalan nahka (kokonaan vältettävä) tai liha, palkokasvit suurissa määrin
- odottamattomatkin asiat, itselläni esim. kukkakaali
- alkoholi, vars. esim. portviini ja olut

Miten sormien ja varpaiden nivelrikko diagnosoidaan, ja millainen on erotusdiagnostiikka kihdin osalta? (Kihdissä diagnoosi varmistetaan neulabiopsialla nivelestä, mutta luullakseni vain suurista nivelistä. Sormien ja varpaiden nivelet ovat niin pienet, ettei niitä mielellään punkitoida.
Tyrkyllä merkkejä kopioitavaksi: ❤️😀🙂🐵🐒🦄🕊️☘️🌿😍🤪🤕🥴😵 👍✌️

Hippi

Eikös kihti havaita myös verikokeista? Minulle on aikanaan pariinkin otteeseen verikokeesta tarkistettu, että ei ole kihtiä, johon voisi vaikuttaa ruokavaliolla.

Nivelrikon aiheuttamat muutokset näkyvät rtg-kuvissa.

Nivelrikkoon ei ole parantavaa tai etenemistä hidastavaa hoitoa, mutta oireita voidaan tarpeen mukaan hoitaa vähän riippuen siitä, mitkä nivelet eniten vaivaa. Tosin tuosta "hidastavasta hoidosta" on kyllä kahta mieltä. Osa lääkäreistä määrää Glukosamiinia ja se oli välillä jopa Kelan korvauksen piirissä. Mutta myöhemmin se on tiputettu korvattavista pois. Itse olen sitä vuosi napsinut, enkä oikein uskalla jättää poiskaan, kun en osaa sanoa, minkä verran siitä on ollut apua vai onko lainkaan.

Runsas chilin syöminen on vähentänyt tulehduskipulääkkeiden käyttöäni merkittävästi. Tästä muistaakseni olen useampaan kertaankin maininnut, jotta chili on erinomainen kipulääke. Mikä merkittävintä, että olin ihmetellyt kipujen vähenemistä jonkin aikaa, kun minulle kerrottiin, etti se "chilihullutus" voi olla osallisena asiaan. Eli en alkanut chiliä syömään siinä toivossa, että se auttaisi kipuihin ja siitä saanut helpotusta uskon voimalla.

En ole jaksanut asiaan perehtyä syvällisemmin.
If you see your glass as half empty, pour it in a smaller glass and stop complaining. ❤️