Uutiset:

Ilmoitustaulu mahdollisten ongelmien varalta (wikimedia.org / Etherpad)

Sähköpostia ylläpidolle: kantapaikanherra (at) gmail.com

Main Menu

Krempat

Aloittaja Socrates, tammikuu 03, 2019, 11:00:03

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 4 Vieraat katselee tätä aihetta.

Norma Bates

Fibrokivut levisivät vaihteeksi useampiin kohtiin eikä meinaa lääkityskään oikein fiksata. Tällä kertaa leviäminen vaikutti alkavan selkeästi sen jälkeen kun olin jälleen kerran mässyttänyt läjän irtokarkkeja. Kun nykyään kk-kiertoni on naurettavan lyhyt (viimeksi 3,5 vk), olen tietysti tuon tuostakin kierron loppupäässä ja on vaikuttanut siltä että toisinaan kivut lisääntyvät siinä päässä (vaikuttaneeko se että elimistö kerää nestettä itseensä jotenkin kipuiluunkin - vulvodyniakin oli aikoinaan pahin juuri tässä vaiheessa). Mutta mikäli on olemassa mahdollisuus että sokerin kanssa mällääminen pahentaa/lisää kipuja, niin kaiketi sitten kannattaa yrittää vähentää. Sehän on jo järjettömyyden huippu jos kiskoo lääkettä voidakseen porsastella.

Asiasta kun on tullut puhuttua ihmisten kanssa, niin alkanut ihmetyttää että mikäköhän siinä on että itseäni vanhemmat miehet tuntuvat suhtautuvan jotenkin torjuvasti sokerin käytön rukkaamiseen. Onko minua vanhemmalle sukupolvelle opetettu niin vakuuttavalla tavalla että "aivot tarvitsevat sokeria", että siitä ajatuksesta ei sitten päästä yli eikä ympäri? Jotenkin sellainen mielikuva että nimenomaan naiset olisivat enemmän makean perään, mutta tuntuu tosiaan iäkkäämmille miehille olevan tärkeä se sokeri.

Kyllähän se elimistö sitä sokeria kumminkin aina jostain saa. Käsittääkseni viljastakin, eikä sen viljan tarvitse olla gluteeniviljaa, maissikin varmaan käy siinä missä joku vehnä. Ja hedelmät ovat paljon luontevampi sokerin lähde kuin irtokarkit.

Juha


Dödöä ollut pitkään käyttämättä. Kun hajusteetonta lv-materiaalia levittelee, niin vähän aiheuttanut kutinaa iholle.

Näinköhän ovat ihan ookoo-juttu?

Hippi

Jos iho ei ole puhdas, niin mikä tahansa dödö tai jopa joku kosteusvoidekin voi aiheuttaa kutinaa. Jos ihminen taas on puhdas, niin miksi dödöä pitäisi ylipäätään käyttää? Sen ymmärrän, että kuivaan ihoon joutuu käyttämään kosteuttavaa perusvoidetta kutinan tai ylenpalttisen hilseilyn välttämiseksi, mutta mikä on dödön tehtävä?
If you see your glass as half empty, pour it in a smaller glass and stop complaining. ❤️

Norma Bates

Deodorantti ehkäisee hienhajua kun sitä käyttää puhtaaseen kainaloon. Mutta enpä nyt muista millä menetelmällä. Tappaneeko bakteereita. Eihän se hikoilua täysin estä, mutta hien ei välttämättä tarvitse haista pahalle.

Itse en käytä deodoranttia kuin joka toinen päivä, tuntuu pelittävän niin pitkään, vaikka käynkin suihkussa päivittäin ja monena päivänä jopa kahdesti. Joskus menee kolmaskin päivä etten tuoksutonta deodoranttia sipaise. Tuoksuvia (lue: haisevia, yök yök) en ole käyttänyt vuosikymmeniin.

Hippi

https://tieku.fi/ihminen/elimisto/bakteerit-saavat-hien-haisemaan-vuohelta-sipulilta-tai-kuminalta
....
Kolme bakteerisukua saa hien haisemaan
Kainaloissa viihtyvistä bakteereista etenkin kolme on sellaista, että ne saavat hien haisemaan. Corynebacterium-sivun bakteerien tuottama haju muistuttaa vuohta, kun taas Staphylococcukset saavat hien haiskahtamaan sipulilta ja Anaerococcukset kuminalta.

Jos mainitut kolme bakteerityyppiä muodostavat valtaosan kainalosi bakteerikannasta, tuoksahdat hikoiltuasi melkoisesti. Jos ne ovat vähemmistönä, hikosi haisee neutraalimmalta.
....


Paitsi nuo bakteerit, niin myös jotkut ruoka-aineet saavat hien haisemaan. Luultavasti minun ympärilläni on sankka sipuli/valkosipulipilvi, mutta ei siten millään dödöllä saisi kuriin. Itsehän tuota ei muuten huomaa, mutta pyyhe ottaa ihosta hajua ja sen pystyn erottamaan. Mutta hiki itsessään ei kyllä haise niin, että sitä pitäisi yrittää mitenkään torjua muuten kuin pitämällä itsensä puhtaana peseytymällä päivittän.

If you see your glass as half empty, pour it in a smaller glass and stop complaining. ❤️

Juha


Käytännössä päätynyt nopeasti Norman tyyliseen ratkaisuun.

Joskus kuullut sanottavan, että jos luontainen bakteerikanta vähenee, niin sienten osuus iholla painottuu. Iholla on jokin tasapaino, noitten välillä. Isompi sienten aiheuttama ongelma on tietysti aivan toisenlainen, esim jalkasienen yhteydessä.

Elimistöön liittyy sellainenkin kuin hiiva. Onko jokin sienityyppi? Voi äityä, esim sokeripitoisesta ruokavaliosta, joillain. Jne.

Ihon tilanteeseen voi varmaan vaikuttaa syömällä sopivasti. Miten ruokailun seurattava mukana, jotta kaikki menee tasapainoisesti, niin vaikea ajatella.

kertsi

^ Ihon sieniinfektiotkin siinä missä muukin infektioherkkyys voivat johtua alentuneesta immuunipuolustuksesta. Mikä puolestaan voi johtua esim. hoitamattomasta diabetekesesta tai metabolisesta oireyhtymästä, ja korkeasta verensokerista.
Tyrkyllä merkkejä kopioitavaksi: ❤️😀🙂🐵🐒🦄🕊️☘️🌿😍🤪🤕🥴😵 👍✌️

Norma Bates

Vatsaani on poltellut pitkin päivää ja päivittäin jo useamman päivän ajan. Suolesta tuuppaava tuotos on ollut löysää, tosin tästä on vaikea aina mennä johtopäätöksiä tekemään kun ummetusta välttääkseni käytän sitä sun tätä (nykyään MSM pääasiallinen ummetusehkäisin). Turvotustakin on ollut.

Tuli jo ikävästi mieleen äidin syöpä joka alkoi juurikin ripulilla ja vatsakivulla, kun munasarjojen tai -johdinten syöpä oli ehtinyt levitä suoliston sekaan ennen kuin sitä havaittiin. Mutta en ole ollut kokoajan kipeä, toisaalta nyt kun en eilen ottanut siis kertakaikkiaan yhtään mitään ripuloittavaa, en edes yhtä magnesiumtablettia, tänä aamuna tulos oli vähän koosteisempaa. Ja ihan nesteripulilla en ole varsinaisesti ollut.

Eilen alkoi tulemaan "kupliva olo" sisuksissa, ja aloin sitten ynnäilemään että tässähän on ollut myös rintakipua/ahdistusta, ja jo varmaan jokusenkin viikon ruokailun jälkeistä yskiskelyä. Tuo yskä oli jatkuva riesa vuodesta 2010 eteenpäin aina kesäisin allergeenikaudella kun astmakin äityi. Talveksi se kumminkin rauhoittui, kunnes ei sitten rauhoittunut. Mutta nyt kun olen vuoden käyttänyt hoitavaa astmalääkitystä, ruokailun jälkeinen yskä oli pitkään pois ja muutenkin yskin vähemmän.

Olen päätynyt refluksivaivaan vatsakivun, poreilun ja yskän taustalla. Niin kuin tietysti monta kertaa aiemminkin. Nyt vaan vituttaa että mikäli tämän oireilun tällä kertaa lietsoi joko Triptyl tai astmalääke Seretide, tai kummatkin yhdessä, niin miten helvetissä tästä eteenpäin?! Astmalääkkeet on kokolailla kokeiltu, yhdistelmälääkkeistä (hoitava + pitkävaikutteinen avaava) ei ole enää kuin yksi ainoa tymäkkä lääke kokeilematta, ja on se kalliimpikin kuin tämä Seretide. Paremmin astman tuntui pitävän kurissa Symbicort, mutta siitähän minä sitten sain jokapäiväisen vatsakivun, juurikin poltteen, joka päättyi vasta kun lopetin em. lääkkeen. Somac vain pahensi kipua. Saattaa olla että Seretidestäkin tulee vatsavaivaa mikäli otan sitä tupla-annoksen hengenahdistuksen eli astman pahentuessa, mutta näitä kertoja ei ole montaa ollut kuluneen vuoden aikana.

Triptylistäkään en halua luopua, vaan mieluummin pitää välipäiviä aina niin monta kuin suinkin kykenen. Alkuviikosta käytin parinakin iltana 50 mg koska vihloi, ja ehkä tuo annoksen nosto katkaisi kamelin selän. Myöskin voi olla että se arsenaali lisäravinteita joita käytän ärsyttää yhtälailla, joten sen vuoksi otin eilen vain D:n ja maitohappobakteerin, koska ne pureskellaan. Ne mitkä olisi pitänyt niellä, eli B:n, sinkin ja ubikinonin jätin ottamatta. Ubi tosin on kapseli jossa on kaiketi öljyä, joten tuskin se ärsyttää. Mutta B ja sinkki ovat mallia "rutikuiva tabletti". Tietenkin olen kitannut nesteitä ottamisen yhteydessä, mutta jos on herkkä ruokatorvi/vatsa/suolisto, niin minkäs teet.

Huomasin netistä että refluksioireisiin on käytetty 6 - 8 viikon haponestolääkekuureja. Minä kun olen käyttänyt muinoin reseptillä (tuolloin turhaan, koska kyse ei ollut vatsasta) saamaani Somac 40 mg, olen aina käyttänyt 2 vk ja sitten lopettanut. Ehkä noin 50 % kuureistani ei ole tuonut tulosta, ja kivut ovat palanneet. Omalääkärini sanoi että kaikki astmalääkkeet ärsyttävät vatsaa. Jotkut astmaatikot ovat kertoneet käyttävänsä Somacia kokoajan. Minusta se tuntuu jo aikas hurjalta. Olenhan lukenut että haponestolääkkeen käyttö vain innostaa elimistöä lisäämään haponeritystä. Mutta ehkä jos lääkettä ei lopeta missään vaiheessa, se happo ei sitten pääse roihahtamaan.

En tiedä, mutta nyt taidan kokeilla esomepratsolia kun näyttäisi olevan apteekissa edullinen 14 fol pakkaus. Että jos nyt kumminkin sitten kahden viikon kokeilu. Pyrin olemaan mahd. pitkään ilman Triptyliä (ei taida onnistua kun vihlonta palaa aina), mutta Seretidestä en halua nyt luopua. Jos niin tekisin, yskintä takuulla pahenisi ja se ärsyttäisi ruokatorvea aina vaan enemmän.

Juha

#533
Lainaus käyttäjältä: kertsi - helmikuu 07, 2020, 17:46:11^ Ihon sieniinfektiotkin siinä missä muukin infektioherkkyys voivat johtua alentuneesta immuunipuolustuksesta. Mikä puolestaan voi johtua esim. hoitamattomasta diabetekesesta tai metabolisesta oireyhtymästä, ja korkeasta verensokerista.

Vaikka immuunipuolustus olisi alentunut, niin ihmisen iho voi olla pääosin ookoo, eikä ongelmaa ilmene. Jos bakteerit heivataan liikaa pois, häviää niiden mukana ihoon liittyvä terveys.

Samaa logiikkaa noudattaen, jos pieneliöstö jossain kohtaan on painottunut liikaa, häviää tarveys siltä osin. Ja sama kokonaisuutta koskien.

Jos pieneliöstötasapaino ookoo, kokonaisuutta koskien, oireet jäävät alueellisemmiksi, joskin niitä voi ilmetä. Miten paljon muiden alueiden terveys sitten voi vaikuttaa marginaalisempiin alueisiin, terveyttä tuovasti?

Immunologia viittaa kokonaispuolustusvalmiuteen, ainakin ajatuksissani syntyy kytkös näin. Pieneliöstötilanne, on vähän enemmän kuin paikalliset meininigit. Syntyy ruhjeita, kuormitusta, jne, aika eri tavoin kehoon painottuen.

Jos immonogia on kokonaisuuteen liittyvä, millä tavoin pieneliöstön tasapaino liittyy samaan? Kirjoitin edelläolevaa spekulatiivisesti, siis arvelevasti.

Se, että sokeritauti syntyy, liittyy luultavasti rappeutumiseen, ja sen voi ajatella selkeänä, esim iän lisääntyessä. Väistämätöntä suoraan, ainakin paraikaa. Kaikilla rappeutuminen ei vie mukanaan sokeriaineenvaihdunnan toimivuutta.

Toisaalta, kun sokeritautia voi ilmetä nuorempanakin, muuten terveemmässä ja toimivammassa kehossa, niin ehkä sokeritautia vastaava elimistön alue on jotain paikallisemmaksi katsottua, jolla tietysti vaikuttavuutta, siinä missä ihon tarjoamalla suojallakin. Kumpikin jos kaputt, niin se on menoa, ellei erityistä.

Yksittäisyydet antavat osansa kokonaisuuteen. Joidenkin yksittäisyyksien merkitys on kriittinen, jo ihan välittömyyden kannalta. Esim veren virtaamisen ylläpitäämiseen liittyvä rakenne, tai että happi kulkee elintärkeissä osissa kaiken aikaa.

Mielenkiintoinen kysymys voisi olla se, että mihin voi verenkierron (mm hapenkulun) pitäyttää, miksikin aikaa, että elimistö vielä hengailee mukana, siis on saatavissa takaisin matkaan. Näissä on omanlaisensa tarvitsevuusrakenne.

Vaikka sydän pysähtyy, se voi lähteä käyntiin paljon myöhemmin, mutta ennen starttausta, voi aivot olla jo toimintakyvyttömät, ja vaikka sydän toimisi jatkossa, niin esim ilman aivoja, se tuskin olisi kovin kauaa toiminnassa, ilman lisäkompensaatiota, jota kehosta itsestään tuskin enää löytyy.

kertsi

Diabeteksella tietysti voi olla hyvinkin paikallisia vaikutuksia esim. silmissä (sokeus) tai varpaissa (kuolio) tai munuaisissa (tuhoutuvat pahimmassa tapauksessa), mutta toisaalta korkea verensokeri ja toisaalta insuliiniresistenssi kyllä vaikuttaa systeemisestikin, eli koko kehossa, kaikissa soluissa. Insuliiniresistenssi aiheuttaa sen, että solut eivät saa kipeästi tarvitsemaansa energiaa. Diabeteksen vaikutus immuunipuolustukseen on sellainen, että tietyt syövät yleistyvät, ja tulee kaikenlaisia infektiokierteitä, flunssia, ihoinfektioita, jne. - keho kun ei pysty puolustautumaan patogeenejä kuten bakteereita, viruksia ja sieniä vastaan silloin yhtä tehokkaasti.

Mutta voi immuunipuolustus olla heikko muistakin syistä, esimerkiksi D-vitamiinpuutoksen tai HIV:in ja monen muunkin asian takia.
Tyrkyllä merkkejä kopioitavaksi: ❤️😀🙂🐵🐒🦄🕊️☘️🌿😍🤪🤕🥴😵 👍✌️

Norma Bates

Yöllä alkoi tulla tunne että tukehdun, ja aamulla kun jälleen kerran niiskutan ikkunoita auottuani, pakko se on vaan uskoa: pihalta jälleen pöllähtänyt jotain allergeenia. Koska asunnossani nykyään on jopa ilmastointi kolmesti päivässä, edes ikkunoiden kiinni pitäminen ei hyödyttäisi, jotain paskaa sieltä tunkisi silti. Alkutalvesta minun oli kyllä helppo uskoa että ainakin homeitiöt hilluvat ilmatilassa, koska maa oli paljas ja oli plussa-asteita. Nyt ihmetyttää että kun tuolla kumminkin jotain valkoista näkyy olevan ja välillä pakastikin, että onko home tosiaan noin sitkeä sissi.

Otin antihistamiinia ja juu, olo on aamun mittaan helpottanut, perään kiskaisin tietenkin sekä lyhytvaikutteista avaavaa että varsinaisen astmalääkkeen.

Ota tässä sitten selko mikä johtuu mistäkin. Yskinkö ruoansulatusongelmien vuoksi, vai astman/allergeenien. Enpä ihmettelisi jos kummastakin syystä.

Käsivarsissa satunnaista jomotusta ja yhtä satunnaista vihloskelua sormissa ja varpaissa. Triptylin suhteen ajatus: ehkä otan, ehkä en. Eihän sen sivuoirelistassa mitään vatsavaivoja ole mainittu, että ehkä turhaan kidutan itseäni ottamattomuudella. Saa nyt nähdä. Eilen riehuin sen verran tosissani säkin kimpussa salilla että jossain vaiheessa fibro riehaantuu. Eilinen loppupäivä meni jo totaalisen väsähtäneenä, varsinainen kipuilu saattaa tulla viiveelläkin ja vasta seuraavaa seuraavana päivänä. Onhan tästä kai jotain puhetta tälläkin foorumilla ollut.

Juha

#536
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - helmikuu 04, 2020, 09:49:09Fibrokivut levisivät vaihteeksi useampiin kohtiin eikä meinaa lääkityskään oikein fiksata. Tällä kertaa leviäminen vaikutti alkavan selkeästi sen jälkeen kun olin jälleen kerran mässyttänyt läjän irtokarkkeja. [...] Mutta mikäli on olemassa mahdollisuus että sokerin kanssa mällääminen pahentaa/lisää kipuja, niin kaiketi sitten kannattaa yrittää vähentää. Sehän on jo järjettömyyden huippu jos kiskoo lääkettä voidakseen porsastella.

Sanos muuta. Toisaalta, ei ollenkaan tavatonta. Voi olla Crohnia, jne, ja hyvin maistuu, sen jatkamiseen kelpaavat.

Kun asian sanoo noin, niin voi melkein ajatella, että ongelmaa todellakin ylläpidetään. Yllätykseksi, satuin juuri eilen kuulemaan Dostojevskin havaintoja, ihmisestä. Ihmiset diggaavat kärsimyksistä, ja hakevat niitä aktiivisesti. Socrun jos muistaa, ja häntä varten räätälöydyn remputus-viritelmän, niin tuskin poiketaan asian ääreltä.

Jos kielteinen toiminta suojelee, siis estää pahemman toteutumista, niin selitys ylläpitoon on saletisti arveltavissa. Eri asia, onko se milloin järkevää, ja milloin ei ehkä enää.

Itsellä tapana tehdä pahennusta suklaan mutustelulla. Jo pentuajoista on perintönä se tarina, jossa olin mennyt kaakaon syöntiin, jonnekkin salaiseen paikkaan, ja kerran kun oli täyskaakaota, ilman makeutusta, niin jäänyt jollekin muistikuva siitä mutristelusta, joka onneksi ei jäänyt kuitenkaan täyskestoksi. Tästä voitaneen ehkä olla eri mieltä, vapaata kun on näitä arvioida.

Addiktiot on pakko hoitaa pois, kun voi. Ehkä kaikilla on erilaisia vinoumia, jotka eivät näy samalla tapaa, eivät tule noteeratuksi. Näkyviin löytyy usein reagointia, jo muiden taholta. Näkymättömissäkin on sama, muttei yleensä kovin pikaisesti.

Mulla oli fibroyö lauantaipäivän päätteeksi. Ei mitä.


BTW

Kookosöljy taitaa vaikuttaa liian paksusti. Aivan kuin sulavuusvaje lisääntyisi. Rauhottaa jollain tapaa, mutta ettei vaan lopullisemmin.

Liekkö muuten fibroa se, jos nautintoa on joskus erityisesti se, että ranteenjatkeet laittaa puristimeen? Tekee hiton hyvää  :-[

Norma Bates

Viikko sitten maanantaina ja tiistaina Triptyliä 50 mg ja siitä eteenpäin lääkkeittä ja vähemmällä makealla (ei siis esim. karkkia). Ensialkuun hyvä olla, sitten sunnuntaina alkoi tulemaan oloa että taisi olla tässä ja otin 25 mg Triptyliä. Siitä huolimatta maanantaina eli eilen paukahti kivut niin sinne sun tänne että katson voivani tehdä johtopäätöksen että makean syömisellä tuskin on hitonkaan merkitystä minun kohdallani, koska makean syömättömyys ei ehkäissyt kipujen lisääntymistä ja pahenemista. Se miksi eilen tulin pirun kipeäksi varmaankin johtui siitä että sää oli otollinen (kosteus), oli kk-kierto tulossa loppuunsa (minulle tyypillinen kipuiluaika) ja olin lauantaina hakannut säkkiä lähes tunnin. Näistä kaikista voi saada fibron pahenemaan, ja sitten kun kaikki osuus samalle ajalle, niin kipu on näemmä taattu. Luulen että sää oli pahin komponentti, kun olen palellutkin ihan jumalattomasti. Eilen en meinannut saada työnnettyä jousitettua ovea auki kun käsi niin aristi. Otin 50 mg Triptyliä ja tänään en ole niin kipeä, mutta välillä voi vielä vihlaista sieltä täältä. Eivätkä kädet (kämmenet) ole priimat, mutta eivät ne ole olleet tässä lähiaikoina oikein muutenkaan.

Vatsa ilmeisesti rauhoittui esomepratsolilla jonka aloitin sunnuntaina. Kuplivaa oloa ei ole sisuksissa enää ollut. Sensijaan saan nyt "nautiskella" kuukautiskivuista, ja olen jostain muistaakseni lukenut että nekin ovat fibroihmisillä voimakkaita. Kipu tykkää tulla kivun luo, kaiketi.

Toope

Minulla on jalka turvoksissa jo viikon ajan, nuo keskimmäiset varpaat vasemmassa kintussa ekanivelessä. Mitään ei ole sattunut. Jalkapöytä vaan turvoksissa ja vähän kipeänä.
Diabetes, syöpä, kihti, hyppykuppa...

Iho-ongelmia. Iho kutiaa monissa paikoissa, kaulassa pahiten. Allergiaa on, atooppista ihottumaakin. Mutta nyt enemmän kuin normaalisti.
Munuaiset, maksa...
Pitäisikö käydä terveystarkastuksessa, kun ei ole ollut tarvetta muutamaan vuoteen?

Norma Bates

Muistuipa tässä mieleeni että kun se maanantai oli minulle niin kivulloinen päivä fibron suhteen, niin sitä ennenhän ei nukkuminen ollut ollut kauhean priimaa. En meinannut nukahtaa, taikka heräilin pitkin yötä. Huono uni ja fibro liitetään usein toisiinsa. Useimmin toki kai liene kyse siitä että kivut pitävät valveilla. Mutta ehkä se huono uni sinällään voi aiheuttaa kipuja päivälle.