Uutiset:

Ilmoitustaulu mahdollisten ongelmien varalta (wikimedia.org / Etherpad)

Sähköpostia ylläpidolle: kantapaikanherra (at) gmail.com

Main Menu

Krempat

Aloittaja Socrates, tammikuu 03, 2019, 11:00:03

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 4 Vieraat katselee tätä aihetta.

kertsi

^ Onko sinulla kyynärsauvat? Sellaiset saa ilmaiseksi lainaan terveyskeskuksesta.
Tyrkyllä merkkejä kopioitavaksi: ❤️😀🙂🐵🐒🦄🕊️☘️🌿😍🤪🤕🥴😵 👍✌️

urogallus

Ei ole. Ei niistä olisi ollut apua. Kipu on alaselässä. Koivissa ei ole mitään vikaa.

kertsi

#557
Alaselänkin kivuissa, ainakin esim. välilevytyräleikkauksen jälkeen, voi kyynärsauvoista olla hyötyä. Tyrä on voinut painaa tai jopa vahingoittaa jalkojen hermojakin, joten jalat eivät ehkä toimi yhtä hyvin kuin jos kyse olisi vain paikallisesta ruhjeesta alaselässä. Toisaalta kankkuunkin säteilevä ruhjeen aiheuttama kipu kyllä voi aiheuttaa sellaista kävelyhäikkää, jossa apuvälineistä voi olla hyötyä. Mutta hyvä on sekin, jos pärjää ilman, varsinkin jos tietoisesti yrittää kävellä klenaamatta ja "oikein" - silloin ei jää vääriä liikeratoja, jotka myöhemmin voivat aiheuttaa nekin häikkää.
Tyrkyllä merkkejä kopioitavaksi: ❤️😀🙂🐵🐒🦄🕊️☘️🌿😍🤪🤕🥴😵 👍✌️

Xantippa

Lainaus käyttäjältä: urogallus - maaliskuu 07, 2020, 13:33:16
Ei ole. Ei niistä olisi ollut apua. Kipu on alaselässä. Koivissa ei ole mitään vikaa.

Oliko tämä muuten sama mökkikeikka, jolla masteri räjähti? Anyway kosmos yritti varoittaa!

Mutta joka tapauksessa, kyllähän se siitä. Kunnon kaatuminen on vaan kurja juttu, siinä jo säikähdys pistää kropan sekaisin. Jonkunlainen shokki. Pienin askelin, kirjaimellisesti, kyllä se siitä.

Täältä voimien toivotus,
Xante

ROOSTER

Voimia parantumisen odotteluun.

Putosin kerran selälleni lattialle kun A-tikkaat kaatui kyljelleen. Kuukausi siinä meni ennenkuin tunsi olevansa taas jotakuinkin normaali. Olin kuitenkin onnekas, taas kerran.

Niin. Ja kiirettä ei kannata pitää, siitä ei ole mitään hyötyä.

Yleinen mielipide on aina väärässä.

a4: Minulla on sellainen kokemus että kaikki vähänkin älykkäät laitteet jumiutuvat itsekseen, ennemmin tai myöhemmin ja jotkut useammin.
Omakin pää.

Gerardo: "Viidakko on äiti, eikä äitiä voi myydä tai ostaa. Äitiä voi vain suojella.  HS

urogallus

Tattis toivotuksista.

Taisi käydä hyvä tuuri. Kaatumiseni oli siis seuraavanlainen: nousin jyrkkää kivistä rinnettä ja nappasin yläpuolellani olevasta lumisesta pöllistä kiinni. Ote luisti, ja kaaduin suoraan alarinteeseen törröttävän laattamaisen kiven päälle. Oikea alaselkä otti ensikontaktin, ja sitten liu'uin pää alaspäin alas rinnettä ja kivi nirhasi mennessäni selkää ja vähän pakaraakin. Tuo viimeksi mainittu teki eniten gutaa...

Suuri osa tapaturmakuolemista ja vakavista vammautumisista aiheutuu kaatumisista tai putoamisista, ja usein pudottava matka voi olla hyvin pieni. Kävi tosiaan tuuri: oli paljon vaatetta päällä ja osumakohtana lihakset.

Aave

#561
Lainaus käyttäjältä: urogallus - maaliskuu 07, 2020, 16:19:21
Tattis toivotuksista.

Taisi käydä hyvä tuuri. Kaatumiseni oli siis seuraavanlainen: nousin jyrkkää kivistä rinnettä ja nappasin yläpuolellani olevasta lumisesta pöllistä kiinni. Ote luisti, ja kaaduin suoraan alarinteeseen törröttävän laattamaisen kiven päälle. Oikea alaselkä otti ensikontaktin, ja sitten liu'uin pää alaspäin alas rinnettä ja kivi nirhasi mennessäni selkää ja vähän pakaraakin. Tuo viimeksi mainittu teki eniten gutaa...

Suuri osa tapaturmakuolemista ja vakavista vammautumisista aiheutuu kaatumisista tai putoamisista, ja usein pudottava matka voi olla hyvin pieni. Kävi tosiaan tuuri: oli paljon vaatetta päällä ja osumakohtana lihakset.
Ai perkele, minultakin toivotukset pikaiseen paranemiseen. Mahtoi ottaa kipeää; silloin kun tulee oikein kipeää, niin kroppa on niin täynnä adrenaliinia, että aluksi ei tunnu miltään. Kävikö samalla näin?

Loukkaannuin joskus kersana siten, että hypimme ystäväni kanssa parista metristä alla olleeseen puuterilumikasaan voltteja. Siellä oli kynnetty maa alla ja kun tuli vuoroni hypätä, lumi oli ehtinytkin jo tamppaantua liikaa. Hyppäsin voltin suoraan häntäluun ja selkärangan yhtymäkohtaan, ja alla pyramidin muotoiseksi jäätynyt multapaakku. Paksut toppahousut todennäköisesti estivät halvaantumasta. Taju lähti heti, ja keuhkot tyhjenivät. Tokenin siihen, kun ystäväni veteli hätäpäissään litsareita pitkin naamaani, huutaen samalla apua. Se ääni, kun vihdoin sain vedettyä happea oli omintakeinen ja alkukantainen, kuin olisi ollut kuoleman rajoille asti upoksissa. Hetken aikaa ympäristönsä näki hyvin terävästi, ja hidastettuna. Koko keho oli mennyt taisteluvalmiuteen, vaikka en pystynyt liikkumaan. Sen muistaa edelleen elävästi, vaikka olin silloin ehkä jotain 10-vuotias. Olin myös normaalivartaloinen lapsi, joten painoakaan ei ollut tilanteessa liikaa.

Sama ystävä joutui muuten vetelemään litsareita vielä myöhemminkin, toisella kertaa saamani voimakkaan sähköiskun vuoksi. En kuitenkaan onneksi jäänyt virtaan kiinni, vaan kimposin laakista pois päin. Sitäkin varten ystävät joskus ovat, että he antavat tarvittaessa litsareita! :)



Lisäys: Se on pienelle pojalle hyvin yksinäinen paikka, kun on elottoman ystävänsä vierellä ja tuntuu, että ei voi oikein tehdä muuta kuin läpsiä menemään. Vaikka kyse on minuuteista, niin ne tuntuvat kestävän ikuisuuden, eikä ole aikuisia mailla halmeilla. Onneksi ystäväni ei saanut näistä mitään traumoja. Mutta erittäin pätevä lekuri hänestä sitten aikuisena tuli!

Konhotus. Se on pienten poikien elämän suola ja pippuri!
"...Did they get you to trade your heroes for ghosts?" - David Gilmour
Stasik - Lullaby For The
Enemy

urogallus

Lainaus käyttäjältä: Aave - maaliskuu 07, 2020, 16:50:08
Kävikö samalla näin?

Ei. Kipu oli kukkeimmillaan välittömästi kaatumisen jälkeen. Tosin kävelykyky oli alkuun tallella, mutta parissa minuutissa se melkein katosi, ja viimeiset 50 metriä mökille menivät kontaten. Tilanteen koomiset puolet eivät jääneet silti huomaamatta, ja höröttelin siinä itsekseni omalle kömpelyydelleni. :)

Aave

Lainaus käyttäjältä: urogallus - maaliskuu 07, 2020, 20:12:53
Lainaus käyttäjältä: Aave - maaliskuu 07, 2020, 16:50:08
Kävikö samalla näin?

Ei. Kipu oli kukkeimmillaan välittömästi kaatumisen jälkeen. Tosin kävelykyky oli alkuun tallella, mutta parissa minuutissa se melkein katosi, ja viimeiset 50 metriä mökille menivät kontaten. Tilanteen koomiset puolet eivät jääneet silti huomaamatta, ja höröttelin siinä itsekseni omalle kömpelyydelleni. :)
Okei, ei se silti tarkoittanut että epäilisin, etteikö sattunut ja sattuisi. Tuo kivun ja vaurioiden tuntuminen kunnolla vähän myöhemmin on kyllä mielenkiintoinen ilmiö. Katselin päivänä muutamana tallenteita Turkin meneillään olleista droonipommituksista ja eräässäkin tallenteessa pommi osui paikallaan olleeseen sotilaskuorma-autoon, jonka ympärillä seisoskeli Syyrian armeijan sotilaita. Kuormuri räjähti näyttävästi ja jätkiä lenteli ilmassa, mutta muutama ukko nousi silti suoraan sen vierestä, ja lähti sitten juoksemaan vahingoittumattoman oloisesti pakoon. Luultavasti hekin saivat siinä kuolettavia vammoja (Paine- ja sirpalevaikutus), mutta pystyivät silti juoksemaan (Ja lujaa!) jonkin matkaa. Se oli sen tyyppinen osuma että näytti ensin, ettei kukaan voi juosta sen keskeltä enää yhtään mihinkään. Jos kävi sellainen ihme että joku heistä selvisi, niin on kyllä ainakin kuuro koko loppuelämänsä. Ihminen on samaan aikaan niin pirun hauras, ja kestävä otus.

Viimeksi sattui, kun sain erään automatisoidun, mekaanisen laitteen otsalohkooni. Tarkistin sen vierellä erästä toista laitteen ominaisuutta, kun apparaatti nytkähtikin käyntiin ja tuli teräslaatikosta otsaan. Näkyi tähtiä, mutta en pökrännyt. Teollinen teräs on vain on hieman vahvempaa materiaalia, kuin ihmislapsen kallopolo! Juili koko loppupäivän, ja vielä seuraavana aamuna. Nauratti sekin tapaus silti minua itseänikin!
"...Did they get you to trade your heroes for ghosts?" - David Gilmour
Stasik - Lullaby For The
Enemy

urogallus

Lainaus käyttäjältä: Aave - maaliskuu 07, 2020, 20:37:00

Okei, ei se silti tarkoittanut että epäilisin, etteikö sattunut ja sattuisi. Tuo kivun ja vaurioiden tuntuminen kunnolla vähän myöhemmin on kyllä mielenkiintoinen ilmiö.

Mä luulen, että tämä tilanne tuli vähän liian yllättäen, eikä tälli sittenkään ollut niin kovin paha.

Jos joku vaikkapa vetäisee yllättäen litsarin päin näköä ilman mitään varoitusta, niin eiköhän siinä ole karskimpikin tyyppi muutaman sekunnin ihan ihmeissään. Sitten taas on käytännössä todettu asia, että oikein raivo päällä oleva tyyppi ei välttämättä edes huomaa keskelle kroppaa osunutta pistoolinluotia! Kiväärinluoti yleensä tiputtaa kyllä, koska sen shokkivaikutus on niin paljon suurempi. Tosin kuulemma Somalian operaatioissa 1993 jenkit olivat ihmeissään, kun paikalliset taistelijat eivät toenneet aina edes toisesta osumasta.

Aave

Lainaus käyttäjältä: urogallus - maaliskuu 07, 2020, 21:07:57
Mä luulen, että tämä tilanne tuli vähän liian yllättäen, eikä tälli sittenkään ollut niin kovin paha.
Joo, joskus selväpäisen matkassakin on ns. Juopon tuuria. Silloinhan ei välttämättä käy oikein kuinkaan kun pysyy koko ajan niin rentona, että painovoima vain viimeistelee sen, minkä vauhti ja liikerata alkuunpani. :)
Lainaus käyttäjältä: urogallus
Jos joku vaikkapa vetäisee yllättäen litsarin päin näköä ilman mitään varoitusta, niin eiköhän siinä ole karskimpikin tyyppi muutaman sekunnin ihan ihmeissään. Sitten taas on käytännössä todettu asia, että oikein raivo päällä oleva tyyppi ei välttämättä edes huomaa keskelle kroppaa osunutta pistoolinluotia! Kiväärinluoti yleensä tiputtaa kyllä, koska sen shokkivaikutus on niin paljon suurempi. Tosin kuulemma Somalian operaatioissa 1993 jenkit olivat ihmeissään, kun paikalliset taistelijat eivät toenneet aina edes toisesta osumasta.
Jep, ja huumeet siihen päälle on vielä oma lukunsa. Stydillä pippurisumutteella tai sähkölamauttimella ei ole välttämättä mitään vaikutusta amfetamiinipöllyissä riehuvaan ihmiseen. Ampumistapauksista kuulee aina vaihtelevia kertomuksia. Jotkut sotilaat huomaavat haavoittuneensa itsekin vasta taistelun tyyntyessä; joihinkin kehonosiin ampuminen sattuu vähän, kuin jokin suuri herhiläinen pistäisi ja toisissa tapauksissa (Kuten vatsaan ampuminen rynkyllä) kipu on niin hirveä, että heti putoaa. Sen vuoksi uusia sotilaita yleensä neuvotaankin tähtäämään rinnan ja vatsan alueelle. Luin tai kuulin jostain, että hirvittävimmät kivut mitä voi tulla, aiheutuu järjestyksessä virtsakivistä, polven poksahtamisesta tuusaksi, tai haulikolla mahaan ampumisesta. Kasseille osuman saaminen on myös todella kuvottavaa kipua. Nämä siis ilman mitään varsinaisia kidutuskeinoja. Kävelin lapsena haljenneella polvilumpiolla kokonaisen päivän, mutta siinä oli samalla sellaista säkää, että haljenneet palaset eivät olleet myöhemmin otetussa röntgenkuvassa juurikaan liikkuneet, vaan lähes paikallaan. Oli se silti ihan saatanallista.

Geneettisiäkin eroja on. Joillain on luonnostaan kovempi kivunsieto kuin toisilla, vaikka senkin suhteen voi halutessaan karaistua. Lääkeaineita käytettäessäkin se sitten näkyy. Kaikki tietävät, että punahiuksiset ihmiset ovat tyypillisesti herkkiä auringonpoltolle, mutta monikaan ei sitä, että vastaavasti heihin eivät tehoa tietyt kipulääkkeet oikein yhtään. Eräskin punahiuksinen tuttu sai lekurilta vammaansa tropit, joka olisi turruttanut vaikka hevosen, mutta hän ei ollut niistä moksiskaan. Meni takaisin saman lääkärin pakeille valittamaan asiasta, niin eikö lääkäri ryhtynyt vakavissaan epäilemään häntä joksikin huijarinistiksi. Vanhempi kollega tiesi sitten kertoa, että juuri siinä kipulääkkeessä mitä oli määrännyt, ei tutkitusti ole tehoa potilaan edustamaan ryhmään. En enää muista tarkkaan, mitkä ne lääkeaineet olivat (Niitä on ainakin kaksi), mutta näin on.

Eräs kuuluisa (Jo edesmennyt) modernin suomalaisen psykiatrian uranuurtaja kertoo muistelmissaan, kun sai virtsakiviä. Hän kuvasi sitä toteamalla, että "silloin tuntui hieman hankalalta". Oikein nauratti ääneen sitä lukiessa, se kun oli niin stoalaisesti ilmaistu.
"...Did they get you to trade your heroes for ghosts?" - David Gilmour
Stasik - Lullaby For The
Enemy

Toope

Urogallukselle toipumisia...
Nuo selkävaivat/vammat ovat kyllä sellaisia, ettei niitä toivo edes vihamiehilleen. Itse olen onneksi välttynyt noilta, mutta nähnyt läheltä, mitä on olla kunnon selkäsairas. Omat krempat ovat aika vähäisiä lopulta...

Hayabusa

Flinkkilä&Tastulassa ampumahiihdon kommentaattori Sanna-Leena Perunka kertoo omista krempoistaan. Aivokasvainta ja jatkuvaa kipua.
https://areena.yle.fi/1-50289325
An nescis, mi fili, quantilla prudentia mundus regatur

Aave

#568
Onneksi en itse ollut nuorempana aktiiviurheilija - sen ansiosta kaikki paikat ovat edelleen ehjänä, eikä ole mitään pahoja kremppoja. Monelle futista runsaasti pelanneella kaverilla oli polvet tohjona jo joskus 30+ ikävuosien jälkeen, ja iän karttuessa niitä juilii entistä enemmän. Minä harrastin yksilölajeja: paini, judo, ja skeittaaminen. Lenkillä ja salilla ryhdyin käymään vasta aikuisena.

Nyt pitäisi kyllä taas aloittaa lenkillä käynti, vaikka ei huvita yhtään.
"...Did they get you to trade your heroes for ghosts?" - David Gilmour
Stasik - Lullaby For The
Enemy

urogallus

Kehitys on ollut hidasta. Äsken kävin viemässä muoviroskat kierrätykseen. Matkaa tuli kaikkiaan ehkä 1,3 km. Hiukan nopeammin sujuu kulku kuin eilen, mutta ei tässä kunnossa vielä mitään vaelluksia tehdä.