Uutiset:

Ilmoitustaulu mahdollisten ongelmien varalta (wikimedia.org / Etherpad)

Sähköpostia ylläpidolle: kantapaikanherra (at) gmail.com

Main Menu

Krempat

Aloittaja Socrates, tammikuu 03, 2019, 11:00:03

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 4 Vieraat katselee tätä aihetta.

Amore

Käsikipuihini liittyi myös kivun sahaaminen. Jopa saman päivän aikana saattoi olla puoli päivää lievempää kipua ja sitten loppupäivä kovaa kipua. Ei mitään säännöllisyyttä näissä aaltoiluissa.
All you need is Love

Norma Bates

Aaltoilu on juuri fibrolle tyypillistä.  ::)

Amore

No, saa nähdä. Menen vasta-ainetestiin sitten kun sellaiseen helposti pääsee. Onneksi nyt ei ole kipuja. Kevättöihin voi valmistautua innolla. :)
All you need is Love

Hippi

Kyllä nyt harmittaa   :'(

Lienen kitissyt tukkoisuuttani jo aiemminkin. Sitä nyt on jatkunut niin pitkään, että vanhastaan tiedän, ettei se enää parane itsekseen ilman ab-kuuria. Kurkku on kipeä lähinnä siksi, että yritän "kurnuttaa" limaa liikkeelle ja oikeastaan ensimmäistä kertaa on oireena poskiontelotulehdukselle tyypillinen poski/nenäsärky. Yleensä tuota särkyä ei ole ollut.

Päätin pitkällisen harkinnan jälkeen varata ajan lääkärille Pörriäiseen, sillä se on ostanut sen lääkärikeskuksen, jossa olen aiemmin käynyt. Näin vanha hoitohistoria on käytettävissä pitkältä ajalta eikä kaikkea tarvitse selittää alusta asti.

Helpommin sanottu kuin tehty. Heti ajanvarauksessa pukkasi kyselyn oireista, eli onko hengitystieoireita ja jos, niin kyselyä jatkettiin pitkästi oireiden laadusta. Eipä sitten antanut tehdä nettivarausta vaan ohjasi soittamaan ajanvaraukseen tai käyttämään Digilääkäriä. Kävin Digilääkärillä ja hän sitten ohjasi keskustelun ajanvaraukselle, koska tyhmyyksissäni sanoin, että minulla on muitakin juttuja kuin tämä yksi, joten haluaisin tavata lääkärin. Katsoin tietoni ja tosiaan keskustelumme perusteella lääkäri oli täydentänyt vielä tietojani  aiemmista p-ontelo-ongelmista.

Ajavarauksesta ei sitten hyvään hetkeen tullut yhtään mitään, eli siellä ilmeisesti oli jonoa niin, että sessio meni aikakatkaisuun, kun en sitä jatkuvasti pitänyt aktivisena. Päädyin sitten soittamaan ajanvaraukseen ja selitin, miksi soitin. Avuliaasti minulle etsittiin lähimpään toimipisteeseen aika ja sitten kerrottiin saapumisohjeet:
Minun piti mennä tiettyyn kerrokseen, käyttää jotain liinaa hengityssuojana ja käsitenä kädessä sekä vältellä kontakteja niin muiden asiakkaiden kuin henkilkunnankaan kanssa. Käyntiä ei makseta, vaan laskulähetetään postissa. Järkytykseltäni sain kysyttyä, että sinnekö tulee myös koronaehdokkaat? Kyllä kaikki hengitystiepotilaat ohjataan eri kerrokseen kuin muut potilaat. Kiittelin kauhistuksen vallassa ja suljin puhelimen.

Jonkin ajan kuluttua sitten tarkistin toisen kaupallisen yrityksen, jossa olin myös käynyt, jotta toimisiko siellä normaali ajanvaraus. Ei toiminut. Sielläkin on meille ruttotautisille oma väylä ja ajavaraussivulla sanotaan suoraan "Huomioithan, että varattavan ajan alkamisaika ja kesto on viitteellinen. Vastaanotto on päivystystyyppinen, asiakkaat hoidetaan ajanvarausjärjestyksessä."

Kirjauduin takaisin Pörriäisen palveluun ja peruin ajanvarauksen. Lähdin uudelleen yrittämään Digilääkärin kautta saada ab-kuuria. Sepä ei sitten onnistunutkaan, sillä heitä on kielletty tutkimatta kirjoittamasta antibioottia hengitystiesairauksiin. En tiedä, onko tuo nyt uusi kielto vai onko se aina noin ollut, mutta kyllä harmitti. Lääkäri vielä kysyi, että haluanko, että hän kääntää sen ajanvaraukselle. Sanoin, että ei ole tarpeen. Yritän vaivani kanssa kärvistellä, kunnes pääsen normaalisti lääkärille, koska en halua altistaa itseäni mahdollisesti pahemmalle sairaudelle.

Saapa sitten nähdä, miten pitkään jaksan tämän kanssa odotella ja mitenhän pahaksi tämä sitten äityy, kun nyt viimeisen viikon aikana on ollut käänne kurjempaan oloon. :(
If you see your glass as half empty, pour it in a smaller glass and stop complaining. ❤️

kertsi

Niiltä ajoilta, kun parisenkymmetä vuotta sitten en syönyt D-vitamiinia, on kokemus kroonisesta poskiontelotulehduksesta (ja muista tulehduskierteistä). Antibioottikuurit eivät koskaan auttaneet, mutta punkteeraukset toivat välittömän avun. Olikohan niitä 2-3 kertaa, en muista tarkasti. Sitten vasta pääsin lopullisesti tulehduskierteistä, kun aloin syömään D-vitamiinia sopivalla annoksella (verestä mitattiin, paljonko tarvitsen).
Tyrkyllä merkkejä kopioitavaksi: ❤️😀🙂🐵🐒🦄🕊️☘️🌿😍🤪🤕🥴😵 👍✌️

Hippi

Kävin tänään apteekissa hakemassa lisää avaava lääkettä, ettei tarvitse pihtailla annostuksen kanssa. Reseptin mukaan niitä pitäisi ottaa tabletti kolmasti päivässä, mutta yritän aina pienemmällä annoksella selvitä. Näin niitä säästyisi pidemmäksi ajaksi ja useammaksi kerraksi. En muistanut, että reseptiä oli vielä jäljellä yhden pakkauksen verran ja siitä riittää nyt joksikin aikaa.

Nyt sitten nostin annoksen reseptin mukaiseksi ja olo alkoikin helpottaa. Jonkinlaisena haittana on suun kuivuminen, mutta siitä nyt selviää juomalla. Toivon mukaan nyt muutama päivä tukevammalla annostuksella selvittää tilanteen ilman ab-kuuria, joka ei ehkä tässä tilanteessa olisi välttämättä hyväksi.
If you see your glass as half empty, pour it in a smaller glass and stop complaining. ❤️

Kopek

En tähän kremppaketjuun pahemmin kirjoittele, mutta nyt tekee mieli vähän purkaa tunteitani. Allergiset oireet ovat vaivanneet nyt jo muutaman viikon ajan, ja olo sen kuin pahenee. Vähitellen alkaa tulla jo pahantuuliseksi, että eikö tätä nyt mitenkään saa loppumaan tai edes helpottamaan.

Tiedän ainoastaan yhden keinon, jolla saa vähän aikaa helpostusta. Se on lämmin suihku niin, että laskee mahdollisimman paljon vettä kasvoille. Myös saunassa olo on kohtuullinen varsinkin, jos heittää hieman löylyä, niin että ilmaan tulee kosteutta.

Kun tietäisi edes, mitä tämä johtuu. Siitepölytiedotuksen mukaan ulkona on jokin verran lepän siitepölyä. Mutta en muista, että olisin allerginen lepälle ainakaan näin pahasti. Koivujen kukinnan aikana oireita on, mutta useimmiten ei silloinkaan näin pahoja.

Ulkona oireet ilmenevät siten, että silmät vuotavat aivan kuin itkisin. Ja nenä... en mene yksityiskohtiin. Ajoittain on myös hieman astmaattista tunnetta, vaikka minulla ei olekaan virallisesti todettu astmaa.

Mitä olen yrittänyt tehdä?

Olen tehyt valmisteluja kehittääkseni systeemin, millä saisin eristettyä silmäni ja nenäni ja mahdollisesti myös suuni allergisoivalta pölyltä. Ostin muovisangon ajatuksena tehdä siitä eräänlainen "avaruuskypärä", jossa on edessä pleksi-ikkuna näkemistä varten ja sivuilla suodatinkankaalla varustettuna aukkoja hengitystä varten. Sanko olisi tiivistetty alhaalta sadetakkikankaalla, jossa olisi kuminauha kauluksen kohdalla. Idea olisi siis se, että "kypärän" sisälle tulisi ilmaa vain suodattimien läpi. Päässä pidettäisiin pipoa, jotta sanko pysyisi paikallaan ja myös mukavuuden lisäämiseksi.

Tuo hanke kaatui siihen, että minulla ei ole sadetakkikangasta eikä pleksiä ja mahtaako olla kuminauhaakaan. Ja suodatinkangaskin joutui hukkaan. Kontaktiliimaakin tuohon tarvittaisiin. Sadetakkikangasta saisi ehkä Eurokankaasta, mutta se edellyttäisi kaupunkireissua tänä vaarallisena aikana. Ja sitä paitsi on koko ajan niin kiire, ettei oikein ehdi käyttää päivää tuollaiseen ostosreissuun. Ja mistä sen pleksin saisin.

Ostin aikoinaan Speedo uimalasit (ja sitä ennen Lidlin uimalasit) suojatakseni silmäni siitepölyltä ruohoa leikatessani. Tuossa hommassahan tahtoo tulla allergisia oireita. Speedot silmille ja tavallinen pahvinen hengityssuojus naamalle voisi yksi mahdollinen versio allergiasuojauksesta. Kauppojen hyllyt nyt vain ikävä kyllä ovat tyhjät niiltä kohdilta, joissa ennen on ollut myytävänä hengityssuojaimia. Olenhan näitä silloin tällöin ostellut pölyisiä hommia varten. Luulisin, että niitä muutama vielä jossakin on, mutta niiden löytäminen on toivotonsta. Ja yhtä toivotonta on löytää nuo Speedot. Ja jos niitä alkaa etsiä pölyisessä hoarding-kämpässämme tukehtuu allergisiin oireisiin ennen kuin ne löytyvät. Tavarakasojen penkominen saa nimittäin pölyn leijalemaan. Nyrkkisääntö onkin: Puoli tuntia penkomista aiheuttaa puoli vuotta astmaoireita. Tämä väite on aika rankka ja saattaa kuulostaa liioittelulta, mutta näin se on.

Ei tässä vielä ole kaikkea, mitä olen yrittänyt.

Olen siivoillut yhtä pientä huonetta normaalin huoneen oloiseksi, ja kun tämä olisi tehty, oleskelisin tuossa huoneessa. Siivoaminen pölynimurin letkun kanssa (itse imuri on ulkorapulla ja siitä tuo pitkä letku sisälle) saa pölyn pöllähtelemään, vaikka sen tekisi niin varovasti kuin mahdollista. Vähän ajan päästä olo on sietämätön. Pitäisi olla kaasunaamari naamalla ja tiiviit uimalasit silmillä. Huoneen siivoaminen eteni lupaavasti, kunnes hukkasin letkun päässä olleen harjaosan, jota tarvitaan tiettyjen pintojen imuroimisessa. Hukkaaminen oli täyttä magiaa, eli kerta kaikkiaan taioin harjaosan olemattomiin. Otin sen hetkeksi pois letkun päästä, ja kun olisin pannut sen takaisin, sitä ei ollut missään. Kakki kolkat pienessä huoneessa on tarkastettu. Katoaminen oli täydellinen.

Olen tehnyt kaksi kappaletta "ilmanpuhdistimia", joissa laitetuuletin imee ilmaa muovilaatikkoon (toisessa laitteessa pahvilaatikkoon) ja puhaltaa sen suodatinkankaan läpi takaisin huoneeseen. Ajatus on, että ilma kiertäisi ja vähitellen puhdistuisi. Panin laitteen toimimaan, mutta luulen, että se vain pahentaa oireitani.

Jos tämä olisi normaali asunto, jossa olisi kohtuullisen kokoinen kylpyhuone, kastelisin tuon huoneen seinät ja kaikki muutkin pinnat suihkulla ja majailisin siellä. Luulisi, ettei siellä voisi ainakaan paljon pölyä olla, kun hiukkaset tarttuisivat veteen ja poistuisivat siten ilmasta.

Olen käyttänyt silmätippoja, jotka puristetaan erityisestä "muoviampullista". En ole huomannut niillä muuta vaikutusta kuin korkeintaan psykologisen, että jotain on tehty. Eivät ne auta. Antihistamiinitabletit auttavat jonkin verran, mutta eivät nekään ihmeisiin pysty. Tarvitsisin norsun annoksen. Nuo tabletit tahtovat aiheuttaa päänsärkyä pitkään käytettynä.

Suihkun lisäksi ainoa tiedossani oleva keino, joka myös auttaisi, olisi paikan vaihtaminen. Se ei ole mahdollista, koska ainoa vapaa paikka on "rajan takana". Jos raja avataan, niin kuin on luvattu, aion tulla viikon terveyslomalle. Tuolla lomalla saan tietysti koronan, joten ei tämä tule hyvin päättymään.

(Valitan kirjoitusvirheitä.)

kertsi

^
Saisitko Kopek jostain lainaksi tai ostettua halvalla laskettelulasit? Nekin voisivat toimia.
Olisiko sinun mahdollista mennä mökkillesi/mökillenne tai laivaan (jos sinulla oli sellainen?) "allergialomalle"?
Voisitko saada ylipuhuttua vaimosi tai jonkun muun pölyimuroimaan pikkuhuoneen sinun puolestasi?
Olisiko sinulla muualla Suomessa jokin sukulointipaikka, mihin voisit mennä evakkoon edes puoleksi viikoksi?
Tsemppiä.
Tyrkyllä merkkejä kopioitavaksi: ❤️😀🙂🐵🐒🦄🕊️☘️🌿😍🤪🤕🥴😵 👍✌️

MrKAT

Lainaus käyttäjältä: Amore - huhtikuu 03, 2020, 23:33:22
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - huhtikuu 03, 2020, 18:11:45
Lainaus käyttäjältä: Amore - huhtikuu 02, 2020, 03:26:07
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - huhtikuu 01, 2020, 21:18:58
Pari päivänä olen oudosti aivastellut. Silti ehkä vain 2-3 kertaa per päivä. Koko eilisen päivän oli ollut lihakset oudon kipeinä erityisesti selästä. Eilen illalla tuli huono olo ja pää kipeäksi. Nytkö se korona iski? Oli mitä vain niin iso pettymys koska olin mielestäni eristänyt itseni ulkomaailmasta jo aika hyvin viimeiset 2-3 viikkoa. Aamullakin vielä kipeä olo mutta virkistyin sitten. Nyt illalla on taas huonompi kipuisa olo, silmämunien pohjasta tuntuu kipeältä kuten influenssassa ja ei meinaa huoneen lämpötila 25,5 C riittää vaan tuntuu kylmältä. Kirjoitan tätä pipo päässä ja kaulaliina kaulalla.

Kipu silmissä/silmien takana vaikuttaa kyllä kovasti koronalta. Valitettavasti.
Se on myös influenssan tai pahan flunssan oireita. En ole vieläkään parantunut ja olo on voipunut ei jaksa oikein mitään, kävin postiluukulla ja hengästyin kävellessä lumessa, tullessa vielä yskin pari kertaa. 
Yöt on edelleen kivuliaita, muistan heränneeni sorminivelet kipeinä. Hämmästyttävintä oli kun heräsin sitten kunnolla niin käteni oli pystyssä (sängyssä vaaterissa), joten joko suojasin poskea ikkunan viimalta tai pikemmin olkanivel oli niin kipeä että tuo asento vasta lopetti sen.
Rytmihäiriöitäkin ollut jo viikolla ja tänään. Eilen tai toissapäivänä sydänpulssi oli sängyssä levätessä hyvin matala 46. Tänään jo 52. Tässä kirjoittaessa 60.

JK. Olen aivan just saanut tietää että tässä missä nyt lähisukulaistani omaishoitelen, ympärilläni on koronatihentymää ja 2. sukulainen on saanut jotain flunssan oireita. Pahalta näyttää. Jos ens su,ma tai ti alkaa hengitys vaikeutua niin otan yhteyttä terv. keskukseen.

No, HUH! Valelääkäri täältä Kantikselta diagnosoi nyt, että VARMA KORONA.

Luettuani tapauskertomuksia netistä mieltäni on askarruttanut kivut ja säryt, joita sairastuneet ovat usein luonnehtineet aivan erilaisiksi kuin mitä he ovat ennen kokeneet. ...
Jos laskee aivastuksista niin oireeni alkoi jotain 29.3. tai jos kipuisasta flunssaoireista niin 1.4.. Aiemmin 4.4. kehuin olon parantuneen hyväksi mutta se oli ennenaikaista kun sitten tuli taas takapakkia ja 7.4. olin sen verran kipuisa ja voimaton etten voinut ajtellakaan meneväni kauppaan heti seur. päivänä. Pidin päivän tauon (tuolloinen suositus, muistaakseni). Kaiken kaikkiaan annoin 30-35% mahiksen että olisi ollut korona.

  Tänään tein huvikseen virallisen Omaolo-nettitestin, ja vastailin oireista kuten ne oli 1.4-7.4. ja hiukan säikäytti koska vastaus oli aboutti "Sinulla voi olla korona, ota yhteyttä terveydenhoito.." Myöhäistä kait se nyt on. Olisin kyllä  innokas vasta-aine testiin.

Missä perussuomalainen törttöilemässä, siellä Jokisipilä puolustelemassa.
                    - Vanha turkulainen sananlasku (by Antti Gronow)

Amore

Tämä ei ole kremppa, vaan ihan normaali ilmiö ja ominaisuutena perinnöllinen: aivastelu valon vaikutuksesta. Itse koen aina keväisin valoisuuden lisääntyessä aivastelua, joka joskus voi johtua allergiasta, mutta useammin ja todennäköisemmin se on auringonvalon laukaisemaa. Koronatilanteessa tietysti heti huolestuin kun nyt parina päivänä olen muutaman kerran aivastanut. Sitten hoksasin auringonpaisteen ja muistin taipumukseni aurinkoaivasteluun. Ehkä en sittenkään viitsi huolestua.

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/07/16/yle-tieteen-kesakalenteri-miksi-auringonvalo-aivastuttaa
All you need is Love

MrKAT

Sunnuntaina tein kunnon pyöräilytreenin piiitkästä aikaa, taisi olla eka koko keväänä. ½ tuntia läähätin. Otti vähän koville, ehkä kunto ei ollutkaan niin hyvä. Hiukan odotetusti mutta silti hiukan yllättäen tiistaina levossa sydänpulssi putosi 42-48 välille.
  Tänään pulssi illempana oli 45-47 ja huono heikottava olo. Kävin ½h kävelyllä jotta helpottaisi, ei juuri auttanut. Mahakin oli vähän löysempänä. Nyt illalla keitin tujumpaa kahvia 2-3 kuppia, söin pullan, keksin, otin suolaa ½ tl ja join lasin vettä. Nyt on parempi olo.



Missä perussuomalainen törttöilemässä, siellä Jokisipilä puolustelemassa.
                    - Vanha turkulainen sananlasku (by Antti Gronow)

Norma Bates

Kun joillakin ihmisillä on edelleen vimmainen tarvis vertailla koronaa influenssaan, niin tuleeko influenssan jäljiltä elinvaurioita eli pysyvää vammaisuutta? Ilmeisesti voi tulla keuhkokuume ja siihen voi kuolla, mutta muusta en influenssan suhteen tiedä.

Xantippa

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - huhtikuu 23, 2020, 09:47:25
Kun joillakin ihmisillä on edelleen vimmainen tarvis vertailla koronaa influenssaan, niin tuleeko influenssan jäljiltä elinvaurioita eli pysyvää vammaisuutta? Ilmeisesti voi tulla keuhkokuume ja siihen voi kuolla, mutta muusta en influenssan suhteen tiedä.

Voi tulla. Tästä on aikaa jo joku 20 vuotta, kun työkaverille tuli influenssan jälkitautina jonkunlainen niveltulehdus (oli sillä oikea nimikin, jota en muista), kivut eivät tähän päivään mennessä ole hellittäneet. Sydämen vajaatoiminta influessan jälkeisen keuhkokuumeen jälkeen on aika tavallinenkin.

On näitä muitakin, mutta nämä nousevat mieleen työkavereiden piiristä. Tämän vuoksi olen ollut vakaasti sitä mieltä, että minkään flunssan hoitoa ei pitäisi laiminlyödä, sen verran karuja oppeja ovat olleet.

T: Xante

Norma Bates

Lainaus käyttäjältä: Xantippa - huhtikuu 23, 2020, 10:06:40
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - huhtikuu 23, 2020, 09:47:25
Kun joillakin ihmisillä on edelleen vimmainen tarvis vertailla koronaa influenssaan, niin tuleeko influenssan jäljiltä elinvaurioita eli pysyvää vammaisuutta? Ilmeisesti voi tulla keuhkokuume ja siihen voi kuolla, mutta muusta en influenssan suhteen tiedä.

Voi tulla. Tästä on aikaa jo joku 20 vuotta, kun työkaverille tuli influenssan jälkitautina jonkunlainen niveltulehdus (oli sillä oikea nimikin, jota en muista), kivut eivät tähän päivään mennessä ole hellittäneet. Sydämen vajaatoiminta influessan jälkeisen keuhkokuumeen jälkeen on aika tavallinenkin.

On näitä muitakin, mutta nämä nousevat mieleen työkavereiden piiristä. Tämän vuoksi olen ollut vakaasti sitä mieltä, että minkään flunssan hoitoa ei pitäisi laiminlyödä, sen verran karuja oppeja ovat olleet.

T: Xante

Äh, olisi pitänyt olla kremppaketju varmaan alla.

Onhan minulle itsellenikin saattanut jotain tulla. 2009 sairastin sian ja 2010 jälleen uuden allergiakauden alettua menikin sitten jo puoli vuotta yskiessä, eli allergiaperäinen astma paheni. En ollut koskaan aiemmin yskinyt niin pitkään. Sitten siitä tuli elämässäni normi. Puolestaan vuoden 2016 lopulla kun minulla oli se "joku" jolle lääkäri ei edes viitsinyt vaivautua diagnoosia keksimään, ja oli keuhkoissakin nestettä, yskin kk-tolkulla ja onhan siinä voinut olla edes korjautuvan keuhkovaurion mahdollisuus. Ainakin tuli fasettilukko lopulta selkään yskimisestä, sydänkäyrässä oli "jotain häikkää" ja verenpainekin oli ekaa kertaa lievästi koholla. Sittemmin se on ollut silloin jos tällöinkin, nyt taas (onkohan siihen joku alttius herkemmin keväällä).

Jotenkin sitä vain omia ongelmiaan ei välttämättä osaa pitää kauhean vakavana; pysyvistä elinvaurioista tulee mieleen joku tyyppi joka kiikkuu kokoajan elämän ja kuoleman partaalla, eikä pysty tekemään elämässään enää oikein yhtään mitään. Mutta vaurio se on pienikin vaurio.  ::)

Xantippa

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - huhtikuu 23, 2020, 10:27:18
Jotenkin sitä vain omia ongelmiaan ei välttämättä osaa pitää kauhean vakavana; pysyvistä elinvaurioista tulee mieleen joku tyyppi joka kiikkuu kokoajan elämän ja kuoleman partaalla, eikä pysty tekemään elämässään enää oikein yhtään mitään. Mutta vaurio se on pienikin vaurio.  ::)

Näinhän se on. Lisäksi ihmiset niin herkästi tapasivat vähätellä juuri flunssaa, "ei sitä nyt kotiin jäädä, jos nenä vähän vuotaa" ja tulivat räkä valuen ja pärskien toimistoihin. Meillä oli kyllä jo ennen koronaa alettu kiinnittämään huomiota siihen, että kipeänä ollaan kotona, varsin, kun enemmistöllä on hyvät etätyömahdollisuudet.

Itselläni on ollut viikkoja vasen käsi kipeä, en tiedä, mistä kipeytyi. On silleen on off ja sattuu vain tietyssä asennossa tai jos käsi suorana nostaa jotain. Jos olisi normiajat, sitä voisi käydäkin näyttämässä työterveydessä, mutta emmää nyt viitti, kai se siitä suttaantuu.

T: Xante