Keskittyminen, tiktok-aivot ja hyvinvointi

[Socrates]

^ No onhan noi nyt sinänsä kohtuullisen järkeviä neuvoja ja vastaavia artikkeleita on muitakin, mutta itselläni ei auta muu kuin puhelimen sammuttaminen. Muuten sitä tulee vilkuiltua kuitenkin ihan liikaa.

[Socrates]

MO esittää miellyttävän kokonaiskuvallisen näkökulman, eli tavallaan otaa rusinat pullasta, ja pohtia sitä, mikä laitteissa on hyvää ja palvelevaa ja hyödyntää sitä, ja taas erottaa se, mikä ei oikein palvele mitään.

Mutta miten ja kuka päättää, mikä on hyödyllistä puhelimen käyttöä ja mikä dingeldongelhöpölöpösaastaa, joka pilaa aivot?

Moni on varmaan kokenut sen, että joku läheinen huomauttaa , että taas sä räpläät kännykkää ja sitten pitää valehdella, että tsekkasin hirveän tärkeän työmeilin tms.
Toinen käyttää aina puhelinta väärällä tavalla väärään aikaan ja oma näprääminen on sitten jotain viattomampaa ja ärsyttää, kun siitä huomautetaan.

Kun luin artikkelin, jonka mukaan uutisvirran selaaminen on sitä pahaa netinkäyttöä, iltisten lukeminen alkoi syyllistää ja ahdistaa, vaikka aiemmin olin ajatellut sitä paremmasta päästä olevaksi ajankuluksi.

Nämä on käytännössä mahdottomia rajanvetoja. Pitäisikö olla joku asteikko, jonka toisessa päässä on pornon katselu ja toisessa nuo Amoren hiljaiset parin tunnin luontovideot?

[Norma Bates]

Jokin aika sitten luin että opettajat eivät saa puuttua oppilaiden puhelinten käyttöön edes keskellä tuntia, jos ei ole sovittu vanhempien kanssa että tunnilla puhelin pysyy kiinni. Minusta tämä oli aivan uskomatonta. Mainitsin asiasta tuttavalleni jolla on lapsia, mutta viime vuosina peruskoulun päättäneitä. Uusi juttu se oli hänellekin.

[Melodious Oaf]

Niinhän se on kuten TSS tavallaan sanoi, että toi mun idea ei anna yksityiskohtaisia linjauksia eikä toimintaohjeita ja jättää sen ikään kuin avoimeksi, mitä sitten on laitteiden ns. valistunut käyttö tai itseä tai hyvinvointia palveleva vai miten sen nyt haluaa sanoittaa.

Mulla on siitä sellainen hämärä aavistus, että on olemassa yleisen tason säännönmukaisuuksia ja sellaisia juttua, mitkä periaatteessa koskee aika lailla kaikkia, mutta ei välttämättä ole olemassa mitään yhtä oikeaa tapaa esim pelaamisen tai muunkaan tähän liittyvän suhteen. Siihen vaikuttaa niin moni muuttuja muutenkin, ja sitten ihmisten tilanteet ja lähtökohdat ovat hyvin erilaisia.

Mun linja tollaseen on tietyssä mielessä salliva tai pehmeä siinä mielessä, että ei ole tarkoitus luoda turhia sääntöjä ja mentaliteetti on se että asiat on mahdollisia ja että monenlainen voi olla hyvää. Silti se ei ole rajaton eikä se ole sellainen ettei vaadittaisi.

Mullahan siis ei ole lapsia, joten tietyssä määrin multa puuttuu tähän kotipuolen kosketusta. Yksi mun kaveri on ratkaissut osan tästä sillä tavalla, että lasta kannustetaan pelaamaan ja pidetään sitä hyvänä asiana, mutta se mitä se pelaa on 8-bittinen Nintendo ja ne pelit on keskimäärin aika vaikeita. Muuta älylaitetta ei ole, ja silloin kynnys siihen että jos kuitenkin lähtis pihalle touhuamaan pysyy aika matalana.

Mutta tossa tapauksessa on tosi hyvä mahdollisuus turvallisesti pihalla leikkiä ja naapurissa on paljon kavereita jotka on ihan jees. Sen lisäksi toi koko kuvio vastaa hänen omia arvojaan ja luonnettaan sikäli, että hän itse pelaa mieluummin Nintendoa eikä käytä älylaitteita, jolloin toi ei ole mikään keinotekoinen juttu. Siellä on pohjalla kiinnostusta myös pelien suunnitteluun, ja lisäksi tyyppi on tosi ns "kovapäinen" ja selkeä, jolloin sille on suht helppo vaan pitää tollasta systeemiä niin että lapsi tottuu siihen ja hyväksyy sen.

Luulen että sitten jossain vaiheessa tulee muitakin pelialustoja. Nyt lapsi on vielä juuri ja juuri kouluikäinen ja toi on kuva tähänastisesta.

Mutta siis...  nostin ton esimerkiksi sen takia, että itse tuskin toimisin samoin, mutta toi on mun mielestä ihan linjakasta ja fiksua toimintaa häneltä, ja se toimii hänen tapauksessaan mun mielestä sen takia että se tulee niin luonnostaan eikä ole tekemällä tehtyä.

[Melodious Oaf]

Mut silleen koulun näkökulmasta mulla on tossa ajatuksena se, että kun kerran tarkoitus on OPS:inkin mukaan se, että digitalisaatio ja plää plää plää, mun mielestä sitä palvelee paremmin se, että siinä kontekstissa pyritään käyttämään niitä laitteita monipuolisesti eikä pelkästään niin, että kulutetaan sillä aikaa tai tehdään jotain valmiiksi pureskeltua.

Silloin se vaatii ehkä enemmän taustatyötä, ja ei sen mun mielestä tarvitsekaan kaikille olla luontaista. Mulla on taas on taustaa koodaamisessa ja muutenkin erilaisten laitteiden käytössä projekteissa, jonka lisäksi niiden toiminta ja käyttö kiinnostaa myös sinänsä. Silloin koen sen silleen että mä voin niitä asioita hyödyntämällä antaa siihen jotain, vähän samaan tapaan kuin tää mun kaveri tekee täysin erilaisita ja omista lähtökohdistaan.

[Melodious Oaf]

Autoritäärinen määräysvalta ja itseohjautuvuuden kannustaminen on sekin kiinnostava vastakkainasettelu.

Sanon tän enää lyhyesti (jäi yritykseksi), mutta mulle herää tosta monenlaisia ajatuksia. Mun mielestä on mahdollista sekottaa autoritäärinen määräysvalta esimerkiksi selkeyteen.

Monesti lasten kanssa silloin kun asiat sujuu, sitä ei tarvitse tehdä huutamalla eikä se ole ihan niin, että mitään vaihtoehtoja ei ole. Se voi olla sitä että kysyt lapselta tietääkö se, mitä sen oikeasti kuuluis tai kannttais tehdä ja sitten jos se tietää, sanot vaan että hyvä, tee se. 

Mutta toisaalta...  siinä kun lapsille annetaan hirveästi vaihtoehtoja ja koko ajan mennään niiden mielen mukaan tavallaan tehdään myös karhunpalveluksia. Yksinkertaisimmillaan (vaikka tää on nauretava esimerkki) voidaan kuvitella tilanne, jossa 4-vuotiaalta kysytään ruokakaupassa, mitä pitäis ostaa ja syötkö tän sitten ihan varmasti. Sen sijaan että aikuinen vaan tekis niitä päätöksiä havaintojensa ja ymmärryksensä mukaan kuitenkaan sivuuttamatta sitä jos lapsella on asioista ihan omiakin näkemyksiä.

Mun mielestä se ei palvele ketään että asioiden tekemisen sijaan jatkuvasti käytetään tosi paljon aikaa johonkin ihme kinaamiseen siitä, saako nyt käyttää mitäkin laitetta ja kuinka paljon jne.  Mutta se taas ei ole mitään selkeyttä jos impulsiivisesti päättää että nyt muuten et katso YouTubea vaan teet sitä ja tätä kun lapsi sitä haluaa tai on ehkä siihen jo ryhtynyt.

Toinen sellainen iso teema näissä hommissa ja digitalisaatiossa kytkeytyy mulla tohon, mikä on hyvä väline mihinkin.

Moni nuori nykyään kokee että on helpompi kirjoittaa näppiksellä tai jopa puhelimella kuin käsin. Kuitenkin käsin tekeminen tuottaa laadullisesti erilaista kognitiota osittain koska se aktivoi motorisesti ja osittain sen takia koska se on hitaampaa.

Väitän mitään tutkimusta ikinä lukematta että joitakin esimerkiksi kirjallisia tekstejä on oikeasti parempi lukea hitaammin ja että fyysinen kirja voi olla tällaiseen hitaaseen tekemiseen parempi väline kuin näyttö.

Samalla tavalla on niin, että kun sulla on joku vähän vaikea tai epäselvä asia, etkä ihan tiedä, miten sitä lähestyisit, jos otat kynän ja paperia ja hahmottelet sitä itsellesi, se saattaa avata siitä jotain sellaista, mitä esimerkiksi kaverille puhuminen tai koneelle tekstin kirjoittaminen ei tee.

Osittain sen takia että siinä joutuu hidastamaan

Isona teemana tossa mun ajatuksessa vois pitää ehkä tota hidas vs nopea -hommaa.

Joitain juttuja ei kannata tehdä vaikean kautta ja nopeuttaminenkin voi olla ihan hyvä. Mutta joissain jutuissa se että se on hitaampaa voi olla just sitä mitä oikeasti tarvitaan.

Eikä mulla siinä ole muuta intressiä kuin kannustaa sellaiseen tutkailuun että mitä jos mä nyt teen tän hitaasti tai mitä jos tää oliskin nopeaa ja helppoa ja tavallaan... oppii näkemään noita jo mielessään vaihtoehtoina sekä myös sitä, millä tavalla siihen vaikuttaa esimerkiksi valitut välineet ja laitteet ja media.

Mut se ei mee silleen että paperi on aina parempi tai aina huonompi, vaan ne vaan ns tekee vähän eri asioita.

[Melodious Oaf]

Mutta miten ja kuka päättää, mikä on hyödyllistä puhelimen käyttöä ja mikä dingeldongelhöpölöpösaastaa, joka pilaa aivot?

Moni on varmaan kokenut sen, että joku läheinen huomauttaa , että taas sä räpläät kännykkää ja sitten pitää valehdella, että tsekkasin hirveän tärkeän työmeilin tms.
Toinen käyttää aina puhelinta väärällä tavalla väärään aikaan ja oma näprääminen on sitten jotain viattomampaa ja ärsyttää, kun siitä huomautetaan.

Kun luin artikkelin, jonka mukaan uutisvirran selaaminen on sitä pahaa netinkäyttöä, iltisten lukeminen alkoi syyllistää ja ahdistaa, vaikka aiemmin olin ajatellut sitä paremmasta päästä olevaksi ajankuluksi.

Nämä on käytännössä mahdottomia rajanvetoja. Pitäisikö olla joku asteikko, jonka toisessa päässä on pornon katselu ja toisessa nuo Amoren hiljaiset parin tunnin luontovideot?

Kävin taannoin äitini kanssa ostamassa hänelle matkalaukkua. Myymälässä laukkuja esitteli todella huoliteltu ja tosi nuoren näköinen nainen, joka oli viimeisen päälle asun, vähäeläeisen meikin yms. puolesta. Hän availi siellä näitä laukkuja ja esitteli tosi smoothisti. Samaan aikaan huomattavasti vanhempi äitini oli nurhuisissa vaatteissa, vihaisen näköisenä ja räpläsi puhelimellaan Pokémon Go'ta. Välillä sieltä kuului että "joo" ja sitten se vähän poissaolevana totesi että voin ottaa ton ja hipsi menemään

Toi ei vastaa nyt yhtään sun kysymykseen, mutta mun mielestä toi oli todella kutkuttava tilanne ja hauska. Mun mielestä on hauska joskus vähän kuittailla noista jutuista, mutta en mä oikeasti pidä tollasta Pokémon Go'ta tai ylipäätään puhelimen räpläämistä itsessään pahana. Kiinnostavampaa siinä on se, miksi se teki niin just siinä tilanteessa, ja mun veikkaus on, että se vaan jotenkin piiloutui siihen eikä halunnut puhua tai olla ystävällinen tai mitään.

Ei ne vastaukset tohon kysymykseen kai ole mitään ehdottomia eikä sitä ehkä kannata ottaa silleen haudanvakavasti. Sitten toisekseen jos mietin omaa äitiäni kaikessa hölmöydessään versus vaikka Amorea joka mainostaa katsovansa pitkiä tubevideoita sun muuta seesteistä ja hienoa, en mä menis ihan takuuseen siitä, kumman huomiokyky on oikeasti parempi sitten lopulta. Sitä nyt on tietysti mahdoton sanoa eikä sillä ole väliä, mutta tälleen periaatteessa.

[kertsi]

En nyt kerkeä referoimaan, joten jätän artikkelin vain tähän:

Opeta aivosi keskittymään (HS)
Älypuhelinta vilkuileva multitaskaaja vie aivoiltaan kyvyn keskittyä. Aivot voi kuitenkin opettaa uudelleen syventymään, vakuuttavat keskittymisvalmentajat Johanna Vilmi ja Veera Virintie. Tässä jutussa he kertovat keinot, jotka ovat yllättävän yksinkertaisia.

Lainauksia:

AIVOJAMME ei ole suunniteltu nykyaikaan. Pakerramme keräilijä-metsästäjän aivoilla tietotyötä. Siksi keskittymisongelmat ovat luonnollisia.

Se on Vilmin ja Virintien lohdullinen viesti.

Heidän mukaansa syväkeskittyminen ei ole aivoille luonnollinen tila. Siksi se tuntuu usein vastenmieliseltä. Luonnostaan aivomme ovat virittyneet havainnoimaan ympäristöä jatkuvasti valppaina.

Erityisesti aivot ovat valmiina bongaamaan kaikkea uutta, uhkaavaa tai nautintoa tuovaa, sanoo Virintie.

Juuri sitä esimerkiksi some tarjoaa. Siksi se on niin koukuttava.

Tässä jutussa käydään läpi Vilmin ja Virintien valmennuksissaan käyttämät kahdeksan keinoa, joilla voi pyrkiä selättämään vitkastelun ja kohentamaan keskittymiskykyä.
...

1. Ylös ja keskittymään
LIIKUNTA on niin tärkeää aivoille ja mielen hyvinvoinnille, että koko yhteiskunnan pitäisi muuttaa "mindsetiä" liikunnan merkityksestä.

Niin kuuluu Vilmin ja Virintien julistus numero yksi.

Yleisesti puhutaan liikunnan fyysisistä vaikutuksista. Sillä on kuitenkin iso merkitys myös aivoihin, mielialaan ja mielenterveyden haasteiden ennaltaehkäisyyn, sanoo Vilmi.

Niin myös keskittymiseen.

Yksi selityksistä on aivojen välittäjäaine dopamiinissa. Se on ehto motivoitumiselle, keskittymiselle ja sille, että muisti toimii.

Aivojen dopamiinitasoa saa nostettua kaikella fyysisellä aktiivisuudella. Kun esimerkiksi liikkuu 30–45 minuuttia reippaasti keskisykkeellä kävellen, hölkäten tai jumpaten, korkeampi dopamiinitaso pysyy vielä kaksi tai kolme tuntia liikunnan jälkeen. Silloin on otollinen aika motivoitua ja keskittyä.

Siksi ihmisen kannattaisi liikkua ennen keskittymistä vaativaa työtehtävää mieluummin kuin vaikka työpäivän jälkeen.
...
Tästä syystä Minna Huotilainen pitää aivoluentoja spinningsalissa. Siitä syystä palaverit kannattaisi järjestää kävellen, jos on tarkoitus ideoida, sanoo Vilmi.

Virintien mukaan aivotutkimuksen opit on otettu kouluissa paremmin käyttöön kuin työelämässä. Matematiikan tunnilla saatetaan kyykätä, jos ei keksitä ratkaisua ongelmaan. Siten aivoille annetaan lisäbuustia.

"Me ei nähdä tätä työelämässä. Me koetaan olevamme kunnollisia ja tehokkaita, kun istutaan ruudun ääressä, mutta kaikki aika, mitä me ollaan siitä pois, toisi tehokkuutta ja tuottavuutta lisää."

2. Aamulla ulos
TÄRKEÄÄ olisi ulkoilla jo aamulla luonnonvalossa. Virintien mukaan se antaa luonnollisen energiakylvyn aivoille lisäten muun muassa dopamiinia ja adrenaliinia. Se tukee myös vuorokausirytmiä niin, että illalla on helpompi nukahtaa.
...
3. Piippailut pois
JOS ympäristö on täynnä ärsykkeitä, niitä ei voi olla huomaamatta. Siksi niitä kannattaa putsata pois näköpiiristä.

Se voi tarkoittaa sitä, että vie työskentelyn ajaksi puhelimen toiseen huoneeseen ja sulkee tietokoneen välilehdet ja viestintäkanavat.
...

[kertsi]

... tääkin oli tärkeä:

4. Post it -lappu puhelimeen
JUURI puhelin sisältää loputtomasti uusia, uhkaavia ja nautintoa tuovia ärsykkeitä, joihin ihmisaivot ovat virittyneet.

Monelle niiden kontrollointi on avaintekijä siihen, että oppii taas keskittymään yhteen asiaan kerrallaan, sanovat Vilmi ja Virintie.

Tässä vaiheessa puheeksi tulee jälleen dopamiini.

Someen pakeneminen on ihana ajatus, kun kaipaa hetken hengähdystaukoa töistä.

Se on ihana siksi, koska some on rakennettu tarjoamaan jatkuvia dopamiinipiikkejä eli välitöntä hyvää oloa, kertoo Virintie. Hyvän olon vaikutus on kuitenkin ohikiitävä.

Vuonna 2016 amerikkalaisen tutkimusyhtiön DScoutin tekemän tutkimuksen mukaan ihmiset koskivat puhelimeensa keskimäärin yli 2 600 kertaa päivässä ja "heavy userit" yli 5 000 kertaa.

Todellisuudessa runsas somen käyttö ehdyttää dopamiinivarastoja ja on aivoille haitallista, sanoo Virintie. Piikin jälkeen dopamiinitaso on alemmalla kuin ennen someen menoa.

Vilmi ja Virintie antavat valmennuksissaan yksinkertaisen vinkin, joka on heidän mukaansa tehnyt osallistujiin erityisen vaikutuksen.

Se kuuluu seuraavasti: kirjoita post it -lappuun "miksi?" ja liimaa se kännykkään.

Lappu auttaa havahtumaan siihen, kun seuraavan kerran hapuilet puhelinta kesken työskentelyn. Kysymys muistuttaa siitä, onko kännykkään pakko tarttua juuri nyt.

Eilen kaksi pelikaveriani lopetti erään erittäin koukuttavan joukkuepelin netissä/kännykässä käytön. Molemmat sanoivat, että peli tekee heidät onnettomaksi. Itse olen täysin addiktoitunut siihen peliin. Ja onneton.

[Hippi]

^^
No minusta äitisi osoitti huonoa käytöstä myyjää kohtaan. Sori vaan. Yhtä lailla minua harmitti, kun luonani harvoin käyvä vieras kahvipöydässä räpläsi puhelinta ja lopulta vielä puhelimen soidessa vastasi ja jäi rupattelemaan niitä näitä soittajan kanssa liki 20 minuutiksi. "Harmitti" on kyllä lievästi sanottu ja vähällä oli, etten heittänyt vierasta pihalle puhelimineen.

[kertsi]

Keskittymiseni herpaantui. Jatkan edellä mainitun Hesarin artikkelin lukua.

5. Ajatusten parkkipaikka
KESKITTYMISKYVYN vaikeuksien taustalla voi olla myös epärealistisen kova vaatimustaso. Ajatus siitä, että nyt pitäisi seuraavat kaksi tuntia istua ja keskittyä vaikka graduun, kuvailee Vilmi.
...
Vilmillä ja Virintielläkin on kikka, joka liippaa mielen harhailua. He nimittävät sitä ajatusten parkkipaikaksi. Sen voi perustaa varaamalla työpisteelle muistiinpanovälineet.

Kun mieleen pulpahtaa maksettava lasku tai kirjoitettava viesti, sen voi kirjoittaa ylös. Asian voi hoitaa sitten, kun varsinainen tehtävä on tehty.

"Tulee ihana hallinnan tunne, kun teet asiat juuri niin kuin olet päättänytkin tehdä. Hallinnan tunteen puute lisää uupumisriskiä", kertoo Virintie.

[Melodious Oaf]

^^
No minusta äitisi osoitti huonoa käytöstä myyjää kohtaan. Sori vaan. Yhtä lailla minua harmitti, kun luonani harvoin käyvä vieras kahvipöydässä räpläsi puhelinta ja lopulta vielä puhelimen soidessa vastasi ja jäi rupattelemaan niitä näitä soittajan kanssa liki 20 minuutiksi. "Harmitti" on kyllä lievästi sanottu ja vähällä oli, etten heittänyt vierasta pihalle puhelimineen.

Toisaalta minä olin siinä tilanteessa myös ja hoidin sen ystävällisen puolen hänen puolestaan. Musta se oli ehkä hauska senkin takia, että nuoriso tai minä nyt vähän vähemmän nuorisona fiksuilee ja sitten tämä osasto jonka pitäisi olla kaikista fiksuinta pöljäilee.

Kyllä mullakin on aika tiukkoja kantoja puhelimen räpläämiseen välillä, eikä me sinänsä olla varmaan siitä asiasta eri mieltä, mutta vastatakseni vähän potut pottuina tohon sun "sori vaan"-neppailuun, niin toi näyttää musta jonkin verran siltä, että projisoit omaa ja varsinaisesti muihin tilanteisiin liittyvää tuohtumusta tohon tilanteeseen mistä kerroin. 

Kyllä sinne varmaan olisi yksi kyrpiintynyt Hippikin soppaan mahtunut sekaan, ei siinä.

[Melodious Oaf]

Muistan aika kauan sitten eläneeni läpi sellaisesta tilanteesta, missä istutaan iltaa, pari kolme pariskuntaa keskenään, ja siellä sitten kaikki räpläsivät omaa puhelintaan sohvalla.

Siinä tilanteessa muistaakseni sanoin tosta että oikeestiko te ajattelitte iltaa viettää noissa merkeissä, kun se täsmällinen konteksti ja tilanne nyt vaan oli sellainen että siinä ei ollut mitään järkeä ja se oli vaan sellasta vauvailua kaikilta.

Mutta toisaalta ihmisiä ja tilanteita on tosi erilaisia. Tunnen muutamia sellaisia tyyppejä joilla jonkin näprääminen saattaa auttaa keskittymään. Ja ärsyttävän noista tekee monesti se, kun toinen ei näe, mitä sillä vehkeellä teet.

Mä olen yrittänyt kultivoida sellaista asennetta että ei pelkästään keskitytä siihen että ei saa räplätä puhelinta, vaan että puhutaan siitä asiasta ja yritetään ns "käyttää sanoja" (use your words) ja kertoa että teen nyt sitä ja sitä koska XYZ ja haittaako vai eikö haittaa.

Samaan aikaan kultivoinnissa on myös asenne että ei oleteta automaattisesti että jos joku näyttää siltä että se ei keskity, se tarkoittaa että tästä kannattaa alkaa keuhkoamaan.

Puhelimellahan voi tehdä jotain juuri sen keskustelun kannalta tosi relevanttia. Tai se voi auttaa keskittymisessä tai palvella jotakin muuta tarkoitusta.

Tai jotkut ihmiset, toisena esimerkkinä nyt vaikka mun isä, saattaa olla sellaisia että ne räplää samalla puhelinta tai muutoin näyttää siltä että ne ei kuuntele, mutta ne muistaa kaksi viikkoa myöhemmin täsmälleen mitä sanoit ja mikä siinä oli olennaista.

Huomiosta marmattamisen lopettaminen mahdollistaa lisähyötynä esimerkiksi sen että ihmiset voi meditoida jos niitä huvittaa, ja muutenkin se että pidetään henkilökohtaista vapautta arvona ja ei tehdä toisista ikäviä oletuksia heti kärkeen mahdollistaa lopputulemana paremmantasoisen kanssakäymisen mun kokemuksen mukaan kuin pelkkä se että vaaditaan sitä mikä näyttää hyvältä käytökseltä.

Mut tietysti toi ei tarkoita etteikö se joskus ois ihan hyvä valittaa tollasesta tai vaikka suuttuakin jos niikseen tulee. Tarkoitan vaan että mulla on ollut siinä tollasiaKIN hyviä kokemuksia kuin mistä tässä kerron.

[Socrates]

Tilanteita, joissa en käytä puhelinta tai rajoitan sitä:

-liikunta, salilla, hiihtäessä yms en pidä puhelinta päällä tai edes mukana
-kyläilen harvoin, mutta silloin ei ollenkaan tai hyvin vähän
-vkl ja mökillä yritän pitää oleellisia aikoja poissa päältä
-aamulla ennen liikkeelle lähtöä luen paperilehden ja puhelimesta katson lähinnä lämpötilan

Epäilen onko puhelimeen juuttuminen erityisesti mikään nuorten ongelma. Meille vanhemmille se on enemmän äkkiä tullut koukuttava juttu.

[Amore]

Olen hieman huolissani seurannut  esim. omien lasteni harrastamaa short-videoiden katselua.

Minulla ei ole älypuhelinta, koska en koe sellaista tarvitsevani. Työpuhelimena jouduin älykännyä käyttämään kun toimin asiakaspalvelussa. Inhosin sitä, että kännyä joutui lataamaan joka päivä. Tunsin itseni kännyn palvelijaksi - no orjaksi, itse asiassa. Ei yhtään kiinnosta ystävien lähettämät kuvat tms. Sähköpostiin saan heiltä kyllä joskus hyviä linkkejä podcasteihin tai tv-ohjelmiin. Nettikäyttöni painottuu erittäin vahvasti YouTubeen, jossa seuraan eniten keskustelukanavia, joiden videot ovat vähintään 30 minuuttia pitkiä, yleensä tunnin tai muutamilla kanavilla jopa 2-3 tuntia. Tuubissa on nykyisinmyös lyhyitä klippejä, mutta niitä en katso melkein koskaan muutamia uutisia lukuun ottamatta (mm. Aftombladet). Yksi seuraamistani tuubikanavista sisältää kirja-arvosteluja. Netin ulkopuolella luen yhä aika paljon kirjoja - tietokirjllisuutta enemmän kuin fiktiota. Pitkä formaatti on siis "mun juttu". Samoin slow tv, esimerkiksi videot, joissa reaaliaikaisesti kävellään jossakin, vuoristovaelluksella tai jossakin pienessä tai isossa kaupungissa tai vaikkapa kansallispuistossa. Ei selostusta eikä musiikkia.

Tuubissa jotkut seuraamani henkilöt ovat kertonneet, että heidän perheessään lapsille ei ole annettu älypuhelimia lainkaan. He saavat sellaisen vasta teini-iässä, jos välttämättä haluavat. Vanhempien yllätykseksi jotkut teinit eivät ole halunneet! Kotona he saavat käyttää tietokonetta sovitun ajan päivittäin - jotain kahden tunnin luokkaa yleensä. Minusta tämä on oikea linja. Lapsille ei missään tapauksessa saisi antaa älypuhelinta, koska heidän aivonsa ovat vasta kehittymässä. Kun jostakin laitteesta koko ajan tulvii sisältöä, se aiheuttaa sen, että ihmisestä tulee sivuhenkilö omassa elämässään. Pelkkä vastaanottaja. Kammottavin kokemukseni älykännyköistä on viime talvelta kun olin tulossa metrosta hissillä ja samaan hissiin tuli intialainen pariskunta lastenvaunujen kanssa. Lapsi ei ollut juuri taaperoa vanhempi, mutta rattaissa oli jossain telineessä kännykkä, josta kuului kovalla volyymillä pimpeli-pompeli-ding-dong-hölö-hölö mölinää. Lapsi oli täysin hypnotisoitunut tuosta älyttömästä älämölöstä eikä kiinnittänyt mitään huomiota ympäristöön, jossa sentään oli eri näköisiä ihmisiä, kauppoja, katuvilinää. Kersa oli selvästi tottunut kuluttamaan pimpeli-pompelia. Minun teki mieli tehdä lastensuojeluviranomaisille ilmoitus lapsen pahoinpitelystä. Jo samassa hississä matkustaminen sen äänekkään mölinän kanssa oli liki sietämätöntä. Normimeininkiä taaperolle, joka tuskin osasi vielä paljon edes puhua.

Ponnistelemaan oppiminen on vaikea taito, johon pitäisi lapsia ja nuoria ohjata. Itsellenikin itsenäisen oppimisen oivaltaminen lopulta tapahtui syvällisemmin vasta hyvinkin myöhään (vaikken kasvanut nettimaailmassa). Joskus kolmikymppisenä oli kausi, jolloin heivasin elämästäni kaikki ulkopuolisten tärkeänä pitämät käsitykset ja omistauduin lukemaan/katsomaan vain sellaista, mikä puhutteli minua kaikkein henkilökohtaisimmalla tasolla. Tapahtui paradigman muutos ja sillä tiellä olen sittemmin jatkanut.

Ehkä ihmisten, joiden juuret ovat "vanhassa hyvässä ajassa", on helpompi nähdä nykymeiningin negatiivisia puolia ja myös tietoisesti vastustaa niiden vaikutusta tai suorastaan kieltäytyä ottamasta niitä elämäänsä. Ehkä joskus käsitys voi toisaalta olla liiankin yksipuolinen. Aikuisilla on joka tapauksessa lapsia enemmän mahdollisuutta tietoisesti pohtia älylaitteiden käyttöä oman hyvinvointinsa kannalta ja täten mahdollisuus tietoiseen toimintaan tämän asian tiimoilta.

Älylaitteeton elämä tai ainakin niiden minimalistinen käyttö on tavallaan kiehtova ajatus, mutta en oikein näe sitä kovin realistisena. Välillä saa tietysti lukea mediasta tällaisista perheistä, joissa kännyköitä ei ole, mutta en ole kuitenkaan ihan vakuuttunut siitäkään, että se olisi ihanne sekään.

Kohtaamissani esimerkeissä ei ole kyse älylaitteettomista ihmisistä eikä extremisteistä, vaan perheissä on vain päätetty, että älylaitteet eivät saa tärvellä suoraa vuorovaikutusta. Esim. Carl Benjaminin (Lotus Eaters -kanava) perheessä on muitakin laiteettomuutta suosivia käytäntöjä, kuten se, että päivällistä syödään yhdessä ja muistaakseni viikonloppuisin tehdään jotain yhdessä. Henkilönä en pidä Benjaminista yhtään, mutta arkielämässään hänellä tuntuu olevan hyvät periaatteet. Miksi muuten teknologian käyttöä rajoittava elämäntapa tavataan nimittää "vanhanaikaiseksi" - eikä järkeväksi tai terveeksi - vaikka on olemassa tutkimuksia liiallisen virikkeellisen haitallisuudesta erityisesti lapsille, joilla ei ole kehittynyttä tietoisuutta ja tahdonvoimaa, joka auttaisi asettamaan itselle rajoja? Tietenkin pitäisi puhua yhtä lailla myös aikuisten nettiriippuvuudesta, mutta heillä on sentään enemmän omia keinoja havaita ongelma ja hoitaa se.

Monet terveellisen elämän käytännöt perustuvat rajoituksiin, esim. ruuan nauttimisessa. Mutta teknologian tuotteet nähdään yhä vain edistyksenä, jota vastustavat leimataan "vanhanaikaisiksi" tai "extremisteiksi". Modernissa yhteiskunnassa kuitenkin elintapasairaudet ja psyykkiset ongelmat rehottavat. Tämä johtuu liiallisesta individualismista ja vapauden käsitteen väärin ymmärtämisestä. Anna ihmiselle kaikki mitä hän haluaa, niin takuuvarmasti saat tulokseksi onnettoman ihmisen. Onnen salaisuus on sopivassa määrässä riittävän suuria esteitä, jotka ihminen voi realistisesti nähdä voittavansa omalla toiminnallaan. Digitaalista vyörytystä ei kukaan voi voittaa - ei edes oikein hallitakaan. Kaikki ihmiset tarvitsevat rajoituksia ja rakenteita, joka niitä asettaa. Hyvä rakenne on pienehkö ruokakauppa, jossa ei ole mittaamattomasti vaihtoehtoja samasta tuotteesta. Tässä yhteisö kannattelee yksilöä, jota ei hylätä yksin vapauden armoille. Rajattomuuden ominaisuus on se, että koska kaikki on avointa ja sallittua, ei millään ole mitään väliä. Vapaa yksilö on siis itsekin vailla omia rajoja, esineen kaltainen ja vaihdettavissa keneen tahansa.