wikistä vastaus:
Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkon jäsenet luokittelevat itsensä kristityiksi ja ainoan tosi kirkon jäseniksi. Suurin osa uskontojen tutkijoista ja perinteiset kristilliset kirkkokunnat luokittelevat mormonit kristinuskon ulkopuolelle. Perusteena tälle on se, että MAP-kirkko ei hyväksy kolminaisuusoppia eivätkä näin ollen kolmea ekumeenista uskontunnustusta.
Dokkarissa joku nuorista kyllä puhui Pyhästä hengestä. Eikö Pyhä henki sitten ole mormoneilla jumaluus?
wiki:
Toisin kuin Isällä ja Jeesuksella Kristuksella, ei Pyhällä Hengellä ole mormoniteologian mukaan ruumista. Kyseessä on olento, joka on puhdasta henkeä.lähde? Tämän kautta Jumala vaikuttaa maailmassa ja esimerkiksi todistaa totuudesta. Kirkon mukaan Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat kolme erillistä olentoa - kolme jumalaa, jotka yhdessä muodostavat kokonaisuuden, jota Kristus kutsui "yhdeksi" samassa merkityksessä kuin hän toivoi apostolien olevan keskenään yhtä.