Uutiset:

Ilmoitustaulu mahdollisten ongelmien varalta (wikimedia.org / Etherpad)

Sähköpostia ylläpidolle: kantapaikanherra (at) gmail.com

Main Menu

Ilmastonmuutoksesta

Aloittaja Renttu, helmikuu 01, 2019, 14:49:01

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Renttu

Itse ihmistä jonkin verran tuntevana veikkaan käyvän hilpeimmillään näin:

Sovitaan jokin maailmanlaajuinen hiilikiintiö- ja kauppamekanismi, joka toimii käytännössä tulonsiirtona köyhille maille. ehtona siirroille voisi olla, että nämä maat eivät saisi kasvattaa väestöään tai päästöjään, mutta kuka sitä nyt sitten käytännössä valvoisi. Totta kai nämä maat pyrkivät nostamaan elintasoaan (Kunhan ensin onnistuvat räpistelemään monikulttuurisesta riemustaan, eli jatkuvista ja vaikeista keskinäisistä jännitteistä valtioidensa sisällä). Käytännössä rikkaat maat tulevatkin maksamaan siitä, että näiden maiden kulutus ja päästöt vain kasvavat. Loppupeleissä vain kiihdytetään ilmastokriisiä näillä maksuilla!

Renttu

Lainaus käyttäjältä: Laika - kesäkuu 24, 2019, 15:03:45
Blogitekstin kirjoittanut on varmaan päätynyt tulokseensa kääntämällä kuvan ylimmän palkin mielessään oikealta puolelta saman verran vasemmalle, jolloin velatkin muuttuvat saataviksi:
Turha sinun nyt on enää esitellä, että sinulla ei ole mitään suhteellisuudentajua. Se on käynyt jo varsin hyvin selväksi. Oliko Suomessa vuonna 1990 vähemmän vai enemmän populaa, kuin nyt? Olivatko Suomen päästöt merkittävästi suuremmat vai pienemmät vuonna 1990, kuin nyt?

Renttu

YK:ssa arvioidaan, että vuoteen 2050 mennessä planeetan populaatio on kasvanut 9,7 miljardiin.

Käytännössä tämä kasvu tapahtuu Saharan alapuolisessa Afrikassa (Jossa väkiluvun ennakoidaan tuplaantuvan) ja Intiassa, joka menee väestössä tuota pikaa Kiinan ohi.

Mutta nimimerkki Laikan mukaan maailma ilmeisesti pelastuisi sillä, että nopeasti ikääntyvässä kääpiövaltiossa nimeltä Suomi ihmiset harjoittavat itseruoskintaa sen vuoksi, että  muualla lisäännytään täysin edesvastuuttomasti. Kunhan vain maailman ehkä parhaimmin koulutetut ja sivistyneet suomalaiset nyyhkyttävät maailmaa ja lakkaavat lisääntymästä, niin maailmasta tulee parempi paikka - maailma kuuluu kouluttamattomille ja sivistymättömille raakalaisille, joita onkin enemmän kuin sontapellolla kärpäsiä!

Hayabusa

Ei ihme, että Musk ja muut superrikkaat suunnittelevat muuttoa pois Maapallolta...
An nescis, mi fili, quantilla prudentia mundus regatur

Toope

Lainaus käyttäjältä: Renttu - kesäkuu 24, 2019, 15:27:28
YK:ssa arvioidaan, että vuoteen 2050 mennessä planeetan populaatio on kasvanut 9,7 miljardiin.

Käytännössä tämä kasvu tapahtuu Saharan alapuolisessa Afrikassa (Jossa väkiluvun ennakoidaan tuplaantuvan) ja Intiassa, joka menee väestössä tuota pikaa Kiinan ohi.
Siksi tuollainen väestönlisäys voi aiheuttaa jopa sotia kansainvaellusten myötä. Onko Euroopalla jotain muuta keinoa kuin aseet, torjua jopa satojen miljoonien ihmisten suuruisia kansainvaelluksia? Miettikääpä sitä...

En toivo tuota tulevaisuudenkuvaa, pelkään sitä.

MrKAT

Hans Roslingin kirjassa Faktojen maailma oli aboutti tämmöinen kuva maapallon CO2-päästöistä tulojen mukaan:

Rikkain miljardi (Level 4 ~länsimaat) on vastuussa puolesta kaikista CO2-päästöistä.
Tämän lisäksi tulee menneisyyden syntitaakka.
Itsekäs Suomi ("olemme niin pieni firma täällä" -persuilulla) olisi kuin Talvivaaran alihankkija joka lykkää uraania ja nikkeliä järveen eikä tee mitään asialle mutta hätistää etelän köyhiö mummoja lopettamaan minimaaliset WC-päästönsä keskellä metsäkorpee...
Missä perussuomalainen törttöilemässä, siellä Jokisipilä puolustelemassa.
                    - Vanha turkulainen sananlasku (by Antti Gronow)

Karikko

Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - kesäkuu 24, 2019, 18:46:43
Ei ihme, että Musk ja muut superrikkaat suunnittelevat muuttoa pois Maapallolta...

Ei taida päästä pakoon elonmuskikaan maan vetovoimaa.

Toistaiseksi vain neljänsadan kilometrin päähän avaruusasemalle, on tonnin kuorman saatu vietyä. Niillä eväillä ei pitkälle potkita. (Siellä olevat astronautit- kosmonautit joutuvat edelleen juomaan omaa puhdistusprosessoitua virtsaansa) Sen verran kallista on "vesilitra" sinne toimitettuna.

Nasa ilmeisesti maksaa tuonkin Mush;n projektin isolta osalta, kun on tilannut kyydin. Ehkä se on sille organisaatiolle (nasalle) halvempaa teettää yksityisellä omaa imagoaan ruokkivalle "finanssinerolla" avaruusteknologista kehitystä.>> Omien insinöörien palkaamista ei tarvita silloin noihin rutiinitoimiin.

Toope

Kehittyneet maat pyrkivät vähentämään päästöjä, kehittävät vähemmänsaastuttavia liikenne- ja energiantuotantomuotoja.
Keharimaat synnyttävät liikaa ihmisiä, jotka eivät luo mitään muuta, kuin lisää ihmisiä.

Karikko

Lainaus käyttäjältä: Toope - kesäkuu 25, 2019, 20:01:12

Ihmiskunnan vähävaraisin Puolisko (50%) saastuttaa vain kymenesosan siitä mitä se varakkaampi puoli.

Eli vastuussa ovat kehittyneet maat, hehän sen luonnon tuhoavat ja käyttävät myös kehitysmaiden luonnonvarat- ja toope turha väitää tuota tosiasiaa vastaan-..

Hiha

Kehittyneet maat sattuvat historiallisista syistä olemaan lauman etummaiset. 200 vuotta sitten silloisissa kehittyneissä maissa, karkeasti ottaen Kiinassa ja Euroopassa, asui noin puolet maailman väestöstä. Suhteellinen osuus on kohta pudonnut neljännekseen. Tiivistyvässä maailmassa kuolleisuutta vähentävät tavat ja keksinnöt valuvat väistämättä kaikkialle.

Vastuullisten etsiminen tilanteeseen menee maalin ohi. Ihminen on lajina yhtä kykenevä vaikuttamaan käyttäytymiseensä ja sotkemiseensa kuin tunturisopuli tai kärpänen.

Karikko

^

Vastuullisuus on kyllä aika voimakas sanonta tässä yhteydessä.

Ihminen kyllä useimmiten oletetaan vastuulliseksi, mutta se lienee ylimitoitettua käsitteellisestikin.

Toope

Lainaus käyttäjältä: Karikko - kesäkuu 26, 2019, 13:18:03
Lainaus käyttäjältä: Toope - kesäkuu 25, 2019, 20:01:12
Kehittyneet maat pyrkivät vähentämään päästöjä, kehittävät vähemmänsaastuttavia liikenne- ja energiantuotantomuotoja.
Keharimaat synnyttävät liikaa ihmisiä, jotka eivät luo mitään muuta, kuin lisää ihmisiä.
Ihmiskunnan vähävaraisin Puolisko (50%) saastuttaa vain kymenesosan siitä mitä se varakkaampi puoli.

Eli vastuussa ovat kehittyneet maat, hehän sen luonnon tuhoavat ja käyttävät myös kehitysmaiden luonnonvarat- ja toope turha väitää tuota tosiasiaa vastaan-..
Ihmiskunnan kehittynein puolisko on viime vuosikymmeninä myös kykenyt rajoittamaan päästöjään tehokkaammin kuin kehitysmaat, jotka saastuttavat väestönkasvunsa vuoksi. Huomasitteko viime aikojen uutisen, jossa maailman kymmenen meriä muovilla saastuttavimpia jokia sijaitsivat kaikki kehitysmaissa?
https://news.sky.com/story/just-10-rivers-carry-90-of-plastic-polluting-the-oceans-11167581
LainaaJust 10 rivers are carrying 90% of the plastic entering the oceans, a study has found.
Two of them are in Africa - the Nile and the Niger - while the others are in Asia: the Indus, Ganges, Amur, Mekong, Pearl, Hai he, Yellow and Yangtze.
Itämeren joet, länsi-Euroopan joet, eivät edes Välimeren joet saastuta enää niin paljon, koska olemme kyenneet saamaan saastutusta hallintaan.

Karikko

Lainaus käyttäjältä: Toope - kesäkuu 27, 2019, 20:58:16

Toki väestömäärä jo sinänsä saastuttaa lukumäärällisyytensä vuoksi. Muovijätteet on myös rahdattu, kiinaan ja nykyisin muihin aasian maihin, kun kiina ei enää huoli- huonoa raaka-ainetta.

Henkeä kohden silti vain murto-osan siitä mitä rikkaimmissa maissa elelevät ihmiset.

Kehitysmaat tuottavat myös suuren osan siitä kulutuksessa mitä rikkaissa maissa käytetään- halvalla- aika harvalla suomessakin nykyisin on  vaatekaapissaan ainoatakaan suomessa valmistettua kampetta, kengistä puhumattakaan,  no vanhoja varastoja voi jollain olla ja nokian kontiot hapertuneena kaapin pohjalla, jotka nekin kautsunsa ovat kumipuusta poimineet.

Renttu

#43
Odotin jonkun muun tietävän ja ymmärtävän maamme asioista sen verran, että olisi lohduttanut Laikaa. Koska ketään ei ilmaantunut, täytyy lohduttaa itse.

Suomen vähentyneet päästöt johtuvat näistäkin seikoista:

Teollisuutta on lähtenyt valtiostamme kuluneen 20 vuoden aikana niin paljon, että sen arvioidaan vähentäneen samalla päästöjä jopa 1/4 kokonaismäärästä. Jonkun mielestä saattaa olla vain hyvä asia että osaaminen, työpaikat ja teknologia ovat menneet maihin joissa ei piitata senkään vertaa ympäristöstä mitä Suomessa - minusta se ei todellakaan ole hyvä asia. Tällä on sekin seuraus, että perinteinen teknillinen osaaminen rapistuu siihen tahtiin, että maan kilpailukykykin on uhattuna.

Toinen syy on se, mitä kutsun excel-miesten tavaksi laskea. Excel-mies toljaa saraketta kerrallaan, ja tekee putkinäköisiä johtopäätöksiä. Aiemmin laittamassani Tilastokeskuksen tiedoissa (Niihin pohjautuvassa artikkelissa) ei ole huomioitu lainkaan sitä, miten riippuvainen Suomi on muualta tuoduista kulutustavaroista, energiasta ja muista raaka-aineista. Energia tuodaan lähes kokonaan muualta, samoin esimerkiksi tekstiilit, vaatteet ja kaikenlainen kulutuskrääsä, runsaasti elintarvikkeita ja ruoanvalmistuksessa tarvittavia raaka-aineita (Viljat, kasvikset, hedelmät jne). Tilastokeskuksen tarjoamissa tiedoissa olivat vain ne päästöt, jotka syntyvät valtakuntamme rajojen sisäpuolella. Kun huomioidaan välillisesti ja epäsuoraan aiheutuvat päästöt, suomalaiset aiheuttavat tasan varmasti enemmän päästöjä, kuin 1990-luvulla. Pitää huomioida sekin, että tietokoneet, älypuhelimet, pelikonsolit yms. kulutuselektroniikka ovat valtavia energiasyöppöjä, niihin oleellisesti kytkeytyvät ns. pilvipalvelut samaten.

Samalla Suomen surkeassa jamassa oleva omavaraisuus on valtava riski, mikäli puhkeaa jokin laajempi kriisi. Suomen huoltovarmuus on tuoreen tutkimuksen mukaan riskirajoilla.

Maamme kasvihuoneviljelyssä on tapahtunut eniten edistystä:Suomalainen kasvihuoneviljely on pudottanut hiilijalanjälkeään peräti 56 prosenttia vuosien 2004 ja 2017 välisenä aikana.

Toope

Lainaus käyttäjältä: Renttu - kesäkuu 29, 2019, 12:33:57

Suomen koulutuspolitiikka on ollut jo pitkään vääristynyttä. Koulutamme aivan liikaa hum/yht.kuntatiet. aloille (juu, niitä lesbofeministirunouden tutkijoita), kun samaan aikaan teknisten alojen osaaminen on murentunut. Jonkinasteista käännettä tuohon tarvittaisiin, koska julkisen sektorin on pienennyttävä, humanisteille ei riitä enää valtion töitä. Koulutuspolitiikassa tulisi panostaa enemmän teknisiin aloihin.

Olen samaa mieltä tuosta, että Suomen omavaraisuusaste on liian heikko. Ei Suomen kaltainen maa toki omavarainen voi olla, kuten ei juuri mikään (no, ehkä USA?) maa. Tuo on asia, johon tulisi kiinnittää huomiota.

Teollisuuden siirtyminen meiltä kehittymättömämpiin maihin ei ole etu, ei meille muttei ympäristöllekään.