Luolakarhun klaani: Löydä 5 virhettä

[Xantippa]

Ei se minustakaan mitään korkeatasoista kirjallisuutta koskaan ollut, vaan pikemminkin viihdettä ja vähän hömppääkin. Mutta ennen kaikkea se oli jonkinlaista lohdutusta, johon palasin silloin kun oli elämässä oikein vaikeat ajat meneillään. Siitä sai jonkinlaista voimaa omassa elämäänsä liittyvään rämpimiseen, se oli voimaannuttava (tiedän, että monet inhoavat tätä sanaa, mutta se nimenomaan oli sitä minulle). Tämä kevät on ollut mulle poikkeuksellisen rankka, ja melkein kaivoin ne kirjat taas esiin.

Hain kyllä väitteistä huolimatta juurikin näitä toisenlaisia kokemuksia, kilahdettiinpa siitä taas vaikka kuinka. Kirjalliset ansiot kun ovat muutakin kuin korkeakirjallista estetiikkaa.

Minulla itselläni on suuri määrä tämmöistä kirjallisuutta, jolta haen lohdun kokemuksia. Sen olen oppinut myös, että niistä ei oikeastaan kannata koskaan virittää keskustelua, koska se erittäin harvoin on sitten lohdullista = nehän lähes väistämättä ovat naiiveja, useimmiten nuoruuden/lapsuuden kirjoja.

Yksi tuttu äidinkielen opettaja sanoi, että hän oppi jo auskultointivuosina, että käsittelyyn ei koskaan, koskaan pidä ottaa lempikirjojaan tai -runojaan.

T: Xante

[Hiha]

Ayla on kirjoissa omaa luokkaansa muihin verrattuna. Se ei kenties ole niin outoa. Hänhän on orpo (sankarit ovat). Luolaleijona merkitsee hänet erityiseksi, kun hän on pieni. Klaani pitää arpia myös merkkinä, joten hänen toteemieläimensä on järjettömän voimakas. Vaikka hän elää ja kärsii ja rakastaa, hän menee silti läpi kaikesta. Jossakin sarjan loppupäässä hän huomaa itsekin nähneensä niin monta vuodenkiertoa, että hänen pitäisi olla vanha. Hän on vain kuitenkin oudon iätön.

Auel on kätkenyt kaiken muun hyvän sekaan teorian, jossa Ayla on Suuren Äidin inkarnaatio. Shamaaniukkelit pitävät häntä järjestään tärkeänä ja erikoisena. Yksi hoitotäti taitaa silmänräpäyksen verran olla näkevinäänkin suoraan Äidin katsoessaan Aylaa. Mikä saa hänet pyhän kauhun valtaan, mutta näky katoaa heti. Jumaluus ei voi esiintyä verhotta maailmassa, kuten mytologioista tiedämme. Aylalla on rakastaja, jolla on kolossaalinen elin, vai miten värkkiä suomennoksissa nyt kutsuttiinkaan. Heidän suhteensa ei ole tasavertainen. Se alkaa siitä, kun Jondalar ja kaverinsa Thonolan hortoilevat paikalle. Aylan lemmikki tappaa Thonolanin ja raatelee Jondalarin sairaalakuntoon. Ayla päättää pelastaa miehen. Myyttitasolla hän siis päättää heidän elämästään ja kuolemastaan ja on se joka on valinnut Jondalarin.

Ayla on parantaja. Mikä on ikiaikainen pyhyyden merkki. Ja kesyttää villit eläimet, kun niin haluaa. Hän tekee keksintöjä liukuhihnalta ja jakelee ideoita oikealle ja vasemmalle. Maaäiti on myös vaurauden ja yltäkylläisyyden lähde. Aylan piirre olla antelias toisellakin tapaa, maata jokaisen miehen kanssa joka sitä tosissaan tahtoo, kuulunee sekin kuvaan. Miehet ovat paitsi Suuren Äidin lapsia, myös hänen rakastajiaan. Niin se elämä jatkuu. Ja kun ei jatku, se on uhri. Ayla saa keskenmenon tutkiessaan pyhiä riittejä ja nauttiessaan yrttejä ja tehdessään henkimatkoja. Ihmisuhri, Itsestä, Itselle. Kuulostaa epämääräisen tutulta. Lisättyään uuden säkeistöön pyhään tietoon, profeettamme häipyy takavasemmalle kivikautiseen Arkadiaan elämään ikuisesti samanlaisena toistuvia päiviä, mutta jättäen meidät suuren hämmennyksen valtaan. Mitä me kaikella tuolla tiedolla teemme?

[kertsi]

Hain kyllä väitteistä huolimatta juurikin näitä toisenlaisia kokemuksia, kilahdettiinpa siitä taas vaikka kuinka. Kirjalliset ansiot kun ovat muutakin kuin korkeakirjallista estetiikkaa.

Minulla itselläni on suuri määrä tämmöistä kirjallisuutta, jolta haen lohdun kokemuksia. Sen olen oppinut myös, että niistä ei oikeastaan kannata koskaan virittää keskustelua, koska se erittäin harvoin on sitten lohdullista = nehän lähes väistämättä ovat naiiveja, useimmiten nuoruuden/lapsuuden kirjoja.

Yksi tuttu äidinkielen opettaja sanoi, että hän oppi jo auskultointivuosina, että käsittelyyn ei koskaan, koskaan pidä ottaa lempikirjojaan tai -runojaan.

T: Xante

Taidat olla oikeassa!

[kertsi]

Auel on kätkenyt kaiken muun hyvän sekaan teorian, jossa Ayla on Suuren Äidin inkarnaatio.

Tuon olin jo unohtanut. Siitä vihjailtiin siellä täällä, mutta tuliko se esiin viimeisessä kirjassa? Ainakaan en muista keskenmenoa yrttikokeilujen seurauksena, ehkä sekin oli viimeisessä kirjassa.

Kivaa (uskontotiedettä liippaavaa?) pohdintaa sinulta tuossa pitkässä viestissä. Uskontotiedettä voisi olla kiinnostavaa opiskella.

[Melodious Oaf]

Menee sivuun aiheesta, mutta mun mielestä voi käydä hyvää keskustelua kirjoista jotka eivät välttämättä ole "kirjallisesti poikkeuksellisen ansiokkaita".

Tossa äidinkielenopettajajutussa idea ei ole se, etteikö vois pitää hyviä oppitunteja omista suosikeista. Minä ainakin voin. Juttu on enemmän se, että jos olet opettaja, siinähän ei ole kyse sinusta, eikä todellisessa kielestä ja kirjallisuudesta välittämisessä ole kyse snobbailusta vaan siitä, että kykenee näkemään ylipäätään näissä hommissa jotain, josta saa irti.

Silloinhan voidaan yhtä hyvin puhua siitä, mikä niitä oppilaita kiinnostaa heidän lähtökohdistaan ja vaikka siitä, kuka on kuinkakin hyvä suomiräppäri ja miksi.

Se avaa ihan hyvin kanavan käsitellä samoja juttuja missä tahansa runossa tai tekstissä ja toimii paremmin, jos se on heidän intresseistään lähtevää ja siinä oikeasti halutaan kuulla mitä he siitä ajattelevat eikä jonkun henkisesti epävarman opettajan selostuksia siitä, mikä hänelle on tärkeää ja mitä hän arvostaa tai ei arvosta.

[Melodious Oaf]

Kärjistetysti sanottuna jos haluat kuulla jonkun heijastelevan sulle sun omia käsityksiä, silloin et opeta kirjallisuutta etkä oikeastaan... yhtään mitään.

[Xantippa]

Satun tietämään, mikä oli juuri tuon äidinkielenopettajan idea tuossa jutussa, kun hän on sen omin sanoin kertonut.

Se on: kun joku kirja itselle on lähes pyhä, tuo lohtua, ei auta, että faktisesti ja ammatillisesti tietää sen puutteet ja virheet, vaan sen puolesta loukkaantuu kohtuuttomasti, jos sen alistaa kaikenmaailman opiskelijoiden räävittäväksi.

Juttu on kokonaan se, että vaikka olet opettaja, olet myös inhimillinen ihminen, joka vttuuntuu, kun seiskaluokkalainen snobi analysoi "Tiina menee maalle"-kirjan kirjallisesti huonoksi tuotteeksi. Aivan huolimatta siitä, että tietysti tietää näin olevan ja aivan huolimatta siitä, että taatusti tietää tämän olevan erittäin epäammattimaista.

T: Xante

Muoksis: on siis myös ammattitaitoa, että ei tuo keskusteluun niitä kirjoja, joihin itsellä on erittäin subjektiivinen rakkaussuhde kaikkine puolueellisuuksineen.

[Melodious Oaf]

Sen voin hyväksyä että jotain itselle tosi tärkeää ja toistuvaa lohdun ja ilon lähdettä ei välttämättä halua "kuluttaa loppuun" altistamalla sitä jatkuvasti kursseilla jauhannan kohteeksi.

Opettajalle tavallaan freesimpää ja palkitsevampaakin niin, että sen sijaan ottaa oppilailta itselle uutta.

Mutta sitten on olemassa sellaisia suosikkeja, joista on ehkä vähän päästänyt irti tai pystyy etäännyttämään. Se voi joskus olla vaikka joku tosi tärkeäkin juttu. Silloin vaan... haluat oikeasti kuulla mitä muut siitä ajattelee etkä ole silleen epävarma omasta suhteesta siihen. Ei ole pakottavaa tarvetta kertoa mitä itse ajattelee siitä, ja niin pois päin. Kun sitähän voi vaan tuoda ihmisille luettavaksi, taustoittaa niiden arkeen jollain tavalla ja vaikka kiinnittää huomiota tiettyihin kohtiin. Mutta jos siinä kaipaa sitä että se olisi samalla tavalla ilahduttava niille, se on varmaan huono lähtökohta. Siinä mun mielestä auttaa sellainen perspektiivi että onhan mullekin opetettu jotain Aleksis Kiveä koulussa, josta en saanut oikein mitään silloin, mutta joskus parikymppisenä se kuitenkin kolahti omia aikojaan.

Ei mulla sen suhteen ole ongelmaa siis, että rajaa vaan jonkun itselle pyhäksi ja ei koske siihen tunneilla. En osaa sanoa, mikä itselleni olisi tällaista, mutta voin sen siitä huolimatta kuvitella ja hyväksyä oikein hyvin.

[Melodious Oaf]

Muoksis: on siis myös ammattitaitoa, että ei tuo keskusteluun niitä kirjoja, joihin itsellä on erittäin subjektiivinen rakkaussuhde kaikkine puolueellisuuksineen.

Varmasti. Mutta on sekin mitä kuvailin yllä. Että ei vaan ota sitä niin että siinä olis kyse susta ja jostain sun rakkaussuhteesta.

[Norma Bates]

Minulle Kate Bush oli tärkeä nuoruudessani. Musa ja videotkin. Sitten sanon miehelle että tykkään Bushista, ja tämän reaktio on että "hyvät rinnat". Voi jumalauta. 

Eräässä opinahjossa käskettiin kirjoittaa runo, ja kirjoitin modernin runon, kun siihen aikaan tykkäsin Eeva-Liisa Mannerin runoudesta. Jätin siis pisteet sun muut välimerkit pois. Opettaja oli korjannut punakynällä ne runooni mukaan. Olisi pitänyt keskustella hänen kanssaan siitä minkä sortin runo oli kyseessä. Ja että todellakin oli runo, eikä mitään ainekirjoitus. Tällainen opettaja opettaa kulttuuriainetta. En muista oppiaineen tarkkaa nimeä.

***

Dan Brownin kirjaa Da Vinci -koodi en ole lukenut, hänen kirjaansahan on käyty tiukalla kammalla läpi että mikä ei mitenkään voi pitää paikkaansa (romaanihan se herranjumala on). Kun aloin 1990-luvulla lukemaan ns. controversial history -genreä, yksi muistaakseni ihan ensimmäisiä kirjoja jotka luin oli The Holy Blood and the Holy Grail. (Nythän tämä on jo suomennettukin.) Tämän vuoksi en viitsinyt vesittää juttua lukemalla romaania. Ja tuskinpa olisin muutenkaan romaania lukenut, kun en aikuisella iällä ole ylipäätään romaaneja jaksanut enää lukea. Jokatapauksessa tuo Pyhä veri, pyhä Graal käsittelee hypoteesia että Jeesuksella olisi ollut vaimo ja perhe. En tiedä suosinko ko. hypoteesia vai en, on tullut luettua sittemmin kaikenlaista ja välillä olen uskonut että koko Jeesus on silkkaa sepitettä.

Jokatapauksessa olen ihmetellyt että minkä vuoksi siitä Brownin kirjasta niin säpistiin, kun olisi pitänyt säpistä tuosta hypoteesikirjasta. Mutta niitähän ei tietysti joka iikka lue. Itsellekin on mennyt haasteelliseksi, kun ei oikein löydy enää mitään kiinnostavaa, ja olen jämähtänyt muutamiin yksiin ja samoihin kirjoittajiin joilta sitten satunnaisesti luen kirjojaan kunhan hinta laskee siedettävälle tasolle. Mutta edelleenkin englanninkielellä, kun se nyt vaan on helpompaa kuin odottaa jo peräti vuosikymmen että löytyy suomeksi. Tai ei löydy, koskaan.

(Ilmeisesti nykyään ei tarvitse vaivautua erottelemaan teosten nimiä edes kursiivilla, mutta erottelin nyt tällä kertaa kuitenkin.)

[Melodious Oaf]

Hassua että jollekin tulee juuri Bushista ekana mieleen rinnat En saa niistä oikein mitään mielikuvaa edes. Selkeästi mies joka tietää mistä tykkää 

[Socrates]

^^Da vinci koodin luin, kun eräs tuttu kehui sen maasta taivaaseen.

Ihan perusdekkari jos edes sen tasoa. Ilmeisesti uskonnollinen elementti kiinnostaa ihmisiä, en muuten voi tajuta mikä siinä nappaa.

[Melodious Oaf]

Varmaan isolta osalta se, siis tavallaan juoni ja helppolukuisuus. Pysyy sellainen momentum kun herätellään kiinnostusta isoilla teemoilla ja sitten on helppo pysyä siinä imussa kun mikään ei tule siihen tielle. Jotain tällaista veikkaisin.

[Norma Bates]

Jeesusta on markkinoitu vuosisatoja selibaatikkona, että onhan se nyt ihmisille iso juttu jos käykin ilmi että olikin tavallinen hanu siinä missä muutkin. Itse aikoinaan kiinnitin paljonkin huomiota näkemykseen että ainoastaan perheenisät (siis arvostetun aseman saavuttaneet yhteisönsä jäsenet?) saattoivat opettaa synagogassa, joten tuskinpa Jeesuksella olisi ollut mitään asiaa luennonpitoon, jos ei olisi ollut isä. Ei taida selibaatti muutonkaan oikein juutalaisuuteen kuulua?

Näkisin että ne selibaattijutut ovat tulleet vasta myöhemmin legendaan mukaan, koska ovat edustaneet tietyn ajan muotia. Tässä tulee nyt väkisinkin mieleen se että kun Jeesuksen puheista oli päätelty että hän tulee pian toisen kerran, ja hänestä oli leivottu Jumalan poika, alettiin uskoa että ei hyödytä mennä naimisiin kun kuulemma taivaassa ei olla kumminkaan aviopuolisoita keskenään. Näin ollen saattoi mainiosti olla selibaatikko. Ja kunhan muutama sukupolvi kului, kehittyi vakaumus että sellainenhan se oli Jeesuskin ollut.

Nyt jos sitten jotain aasin- tai vaikka muulinsiltaa yrittää keksiä itse aiheeseen, niin nämä Jumalatar-jutut sun muut (jotka itsellenikin olivat nuorempana tärkeitä) ovat mielestäni terve vastareaktio iänikuiseen patriarkaattiin ynnä muuhun tällaiseen "mies on Jumalan kuva" -hourailuun. Kukaan ei ole koskaan sanonut ääneen että vain mies on Jumalan kuva ja nainen on vaan joku "mikä lie", mutta näinhän se on käytännössä ollut. Vai miksi muuten olisi ihan tosissaan pähkäilty onko naisella sielua?

[kertsi]

Minkälaisethan ovat Äiti Maan (Luontoäidin, Maan emon, Maaäidin, kreikkalaisten Gaia, roomalaisten Tellus) ominaisuudet? (The Norse also had a goddess called Jörð (Jord, or Erth).)

Elämää suojeleva, hedelmällisyyttä edistävä, kaiken elollisen synnyttäjä, hoivaava, mitä?

Milloin new age alkoi kiinnostamaan ihmisiä, voisiko tällä Earth's Children kirjasarjalla olla jokin osuus asiassa?

https://en.wikipedia.org/wiki/Mother_Nature