Introvertti / ekstrovertti

[TSS]

Pidän edelleen kiinni siitä, että kyse ei ole sen kummemmasta kuin siitä, minkä verran energiaa toiset ihmiset antavat tai ottavat.

Tämä voisi periaatteessa olla hyvä mittari, mutta en sitten kuitenkaan tiedä. Koska esim. itselleni on vaikeaa määritellä, sainko energiaa vai menetinkö sitä. Esim. päivälliskutsujen jälkeen saattaa olla fyysisesti väsynyt olo ja oman tilan kaipuu, mutta toisaalta henkisesti hyvä ja piristynyt olo. Eli vaikka väsyisin jollain tavalla, saan toisella tavalla energiaa. 

[Xantippa]

Pidän edelleen kiinni siitä, että kyse ei ole sen kummemmasta kuin siitä, minkä verran energiaa toiset ihmiset antavat tai ottavat.

Tämä voisi periaatteessa olla hyvä mittari, mutta en sitten kuitenkaan tiedä. Koska esim. itselleni on vaikeaa määritellä, sainko energiaa vai menetinkö sitä. Esim. päivälliskutsujen jälkeen saattaa olla fyysisesti väsynyt olo ja oman tilan kaipuu, mutta toisaalta henkisesti hyvä ja piristynyt olo. Eli vaikka väsyisin jollain tavalla, saan toisella tavalla energiaa. 

Siinäpä se. Jos olisit extrovertti, tietäisit Sillä kutsujen jälkeen extro tulee kotiin niin fyysisesti kuin henkisesti piristyneenä, tyhjentää klo 2.15 vielä tiskikoneen ja laittaa pyykit valmiiksi koneeseen ja pulputtaa puolisolle kaikesta, mitä siellä mieleen tuli.

T: Xante

[TSS]

Pidän edelleen kiinni siitä, että kyse ei ole sen kummemmasta kuin siitä, minkä verran energiaa toiset ihmiset antavat tai ottavat.

Tämä voisi periaatteessa olla hyvä mittari, mutta en sitten kuitenkaan tiedä. Koska esim. itselleni on vaikeaa määritellä, sainko energiaa vai menetinkö sitä. Esim. päivälliskutsujen jälkeen saattaa olla fyysisesti väsynyt olo ja oman tilan kaipuu, mutta toisaalta henkisesti hyvä ja piristynyt olo. Eli vaikka väsyisin jollain tavalla, saan toisella tavalla energiaa. 

Siinäpä se. Jos olisit extrovertti, tietäisit Sillä kutsujen jälkeen extro tulee kotiin niin fyysisesti kuin henkisesti piristyneenä, tyhjentää klo 2.15 vielä tiskikoneen ja laittaa pyykit valmiiksi koneeseen ja pulputtaa puolisolle kaikesta, mitä siellä mieleen tuli.

T: Xante

No kyllä mullakin voi olla pitkäänkin jonkun tuollaisen tilaisuuden jälkeen virittynyt ja virkeä olo, jossa "huumassa" voin vaikka vielä siivota tai juosta 5km. Eli ei elimistön vireystila välittömästi lässähdä.

[Xantippa]

Pidän edelleen kiinni siitä, että kyse ei ole sen kummemmasta kuin siitä, minkä verran energiaa toiset ihmiset antavat tai ottavat.

Tämä voisi periaatteessa olla hyvä mittari, mutta en sitten kuitenkaan tiedä. Koska esim. itselleni on vaikeaa määritellä, sainko energiaa vai menetinkö sitä. Esim. päivälliskutsujen jälkeen saattaa olla fyysisesti väsynyt olo ja oman tilan kaipuu, mutta toisaalta henkisesti hyvä ja piristynyt olo. Eli vaikka väsyisin jollain tavalla, saan toisella tavalla energiaa. 

Siinäpä se. Jos olisit extrovertti, tietäisit Sillä kutsujen jälkeen extro tulee kotiin niin fyysisesti kuin henkisesti piristyneenä, tyhjentää klo 2.15 vielä tiskikoneen ja laittaa pyykit valmiiksi koneeseen ja pulputtaa puolisolle kaikesta, mitä siellä mieleen tuli.

T: Xante

No kyllä mullakin voi olla pitkäänkin jonkun tuollaisen tilaisuuden jälkeen virittynyt ja virkeä olo, jossa "huumassa" voin vaikka vielä siivota tai juosta 5km. Eli ei elimistön vireystila välittömästi lässähdä.

Niin, tämä keskustelu on hämmentävä: mitä tahansa oikeastaan kuka sanookaan, tulee joku meistä sanomaan, että ei se kyllä noin mene ja samaan aikaan pitäisi uskoa, että tiedettä tämä on, tämä luokittelu.

Itsekin alan ajatella, että on, siinä tapauksessa, että vain uskomme, että kaikki stereotypiat, mitä vertteihin liitetään, on totta. Paitsi tässä minun tapaukseksessani ja niiden, joita tunnen

T: Xante

Muoksis: tosin lisään, että extrolla ei vireystila lässähdä missään kohtaa, eli aamulla sitten muutaman tunnin yöunen jälkeen pestään ne pyykit ja siivotaan talo, jos niin on suunniteltu.

[TSS]

Pidän edelleen kiinni siitä, että kyse ei ole sen kummemmasta kuin siitä, minkä verran energiaa toiset ihmiset antavat tai ottavat.

Tämä voisi periaatteessa olla hyvä mittari, mutta en sitten kuitenkaan tiedä. Koska esim. itselleni on vaikeaa määritellä, sainko energiaa vai menetinkö sitä. Esim. päivälliskutsujen jälkeen saattaa olla fyysisesti väsynyt olo ja oman tilan kaipuu, mutta toisaalta henkisesti hyvä ja piristynyt olo. Eli vaikka väsyisin jollain tavalla, saan toisella tavalla energiaa. 

Siinäpä se. Jos olisit extrovertti, tietäisit Sillä kutsujen jälkeen extro tulee kotiin niin fyysisesti kuin henkisesti piristyneenä, tyhjentää klo 2.15 vielä tiskikoneen ja laittaa pyykit valmiiksi koneeseen ja pulputtaa puolisolle kaikesta, mitä siellä mieleen tuli.

T: Xante

No kyllä mullakin voi olla pitkäänkin jonkun tuollaisen tilaisuuden jälkeen virittynyt ja virkeä olo, jossa "huumassa" voin vaikka vielä siivota tai juosta 5km. Eli ei elimistön vireystila välittömästi lässähdä.

Niin, tämä keskustelu on hämmentävä: mitä tahansa oikeastaan kuka sanookaan, tulee joku meistä sanomaan, että ei se kyllä noin mene ja samaan aikaan pitäisi uskoa, että tiedettä tämä on, tämä luokittelu.

Itsekin alan ajatella, että on, siinä tapauksessa, että vain uskomme, että kaikki stereotypiat, mitä vertteihin liitetään, on totta. Paitsi tässä minun tapaukseksessani ja niiden, joita tunnen

T: Xante

Muoksis: tosin lisään, että extrolla ei vireystila lässähdä missään kohtaa, eli aamulla sitten muutaman tunnin yöunen jälkeen pestään ne pyykit ja siivotaan talo, jos niin on suunniteltu.

Onhan tämä aika hankala aihe, kun jokainen ehkä kokee olevansa joku vertti, ja sitten peilaa esim. tässä esitettyjä vertin tieteellisiä kuvauksia itseensä, ja sitten joku kuvaus ei sovi ja toinen sopii, ja sitten ei oikein enää tiedä, että onko vertti ensinkään, tai onko verttejä edes olemassa. Tai onko vertit määritelty järkevällä tavalla joissain kuvauksissa tai mitä jollain sanalla jossain kuvauksessa tarkoitetaan. Ja sitten kuitenkin samaan aikaan verttius on melko pieni osa ihmisen persoonallisuutta, vaikka big-piirre määritelmänsä mukaan onkin.

Mua tässä aidosti kiinnostaa se, mikä on verttiyden ydintä, ja esim. tuo, että saanko itse energiaa vaikkapa jostain juhlista, on aidosti vaikea arvioida, koska yksi selkeä vastaus olisi, että saan. Muuten kai jokainen introvertti eläisi erakkona, jos sosiaaliset suhteet eivät kiinnostaisi ja niistä ei saisi mitään. Kun sitten itselleni ne esim. ovat hyvin tärkeitä, jopa elämänsuola. Toisaalta kuitenkin jos viikon painaa sosiaalisessa duunissa, ja sitten viikonlopulla on vielä päivälliskekkerit, niin aika mielellään jättää seuraavan päivän aivan ilman ohjelmaa ja treffejä muiden kanssa (paitsi perheen). Ja aika väsynyt olo on helposti työpäivän jälkeen, kun tekee vuorovaikutustyötä, mutta silti työ ihmisten parissa on sitä, mitä haluaa tehdä.

Ja sekin on totta, että erityisesti ison porukan sosiaaliset tilanteet saattavat (itselläni) nostaa vireystilaa jopa vähän ylivirittyneeksi lopulta, jollon se vireystila ei tasaanni välittömästi kun tilaisuus loppuu. Siinä vireystilassa tekee jonkin aikaa vaikka mitä hommia, mutta sitten sen jälkeen kyllä väsyttää, ja mielellään viettää seuraavan päivän vähän rauhallisemmin, jos mahdollista.

Muoksis: tosin lisään, että extrolla ei vireystila lässähdä missään kohtaa, eli aamulla sitten muutaman tunnin yöunen jälkeen pestään ne pyykit ja siivotaan talo, jos niin on suunniteltu.

Luulisin, että ekstroilla vaihtee vireystila siinä missä introillakin. Mutta siinä voi olla eroja, mitkä tilanteet aiheuttavat introlle ylivirittyneisyyttä ja vaikkapa ekstrolle alivirittyneisyyttä. Tuo voisi olla ehkä jonkinlainen mittari  Mutta sitten taas tuo, että kuinka suunnitelmallinen on ja kuinka hyvin pysyy niissä suunnitelmissa, kuuluu minusta jo jonkin muun piirteen alle, ei vertteilyyn.

[Xantippa]

Luulisin, että ekstroilla vaihtee vireystila siinä missä introillakin. Mutta siinä voi olla eroja, mitkä tilanteet aiheuttavat introlle ylivirittyneisyyttä ja vaikkapa ekstrolle alivirittyneisyyttä. Tuo voisi olla ehkä jonkinlainen mittari  Mutta sitten taas tuo, että kuinka suunnitelmallinen on ja kuinka hyvin pysyy niissä suunnitelmissa, kuuluu minusta jo jonkin muun piirteen alle, ei vertteilyyn.

Tarkoitus ei ollut sanoa, että siivotaan, koska on suunniteltu, ilmaisin huonosti, vaan tarkoitus oli sanoa, että väsy ei iske siten, että pitäisi perua jotain tekemistä, jonka on suunnitellut. Ei siis tarvitse himmailla bileiden jälkeen.

Syy, miksi jankkaan tätä energian saamista onkin juuri tuo, että olen kokenut, että se on ehkä olennaisin, yksinkertaisin asia, joka ainakin erottaa intron extrosta.

Luulen, että mieheni saisi testistä Iin, jos sen tekisi, vaikka näennäisesti on hyvin ihmisten kanssa toimeentuleva, supliikki jopa, tekee erilaisten ihmisryhmien kanssa töitä koko ajan ja on hyvinkin ihmisrakas jopa. Aina valmis auttamaan ja tekemään asioita toisten puolesta. Mutta bileiden jälkeen tämä näkyy elämässämme todellakin, että ollaan eri kirjainta, hän ei kamalan mielellään puhu edes minulle. Hän todella tarvitsee sen oman aikansa, jolloin vetäytyy omaan päähänsä. Itse en koe tällaisia tarpeita juuri koskaan, vain äärimmäisen harvoissa tilanteissa.

Annoinkin tuolla jo toisenkin esimerkin, koska esim. meidän elämässämme kirjainero näkyy juuri niissä tilanteissa selvimmin, kun ollaan matkalla. Olemme tehneet pari pitkää bussimatkaa sekalaisten seurakuntien kanssa. Alussa hän on menossa innolla mukana, nauttii seurasta ja matkasta, mutta kyllä tulee sitten hetki, jossa hän vetäytyy kuulokkeet päässä ikkunan viereen, kun minä jatkan onnellisena seurustelua. Perillä hän vetäytyy hotelliin ja minä jään jonkun porukan kanssa viereiseen kahvilaan.

Eli siis: ei minusta nämä kirjaimet kerro mitään siitä, mitä ihmisistä varsinaisesti ajattelee, vaan enemmän siitä, miten sanoisi, mikä oma (biologinen) reagointi toisiin ihmisiin on. Ei siis kerro lämminhenkisyydestä, tms. määritteitä, joilla on kuitenkin aika iso arvolatinki, tarkoitan, että musta on aika kovasti sanottu, että extrot olisivat lämpimämpiä ihmisiä kuin introt

T: Xante

[Socrates]

Ei ihmisen käytöstä voi kuitenkaan laittaa yhden piirteen piikkiin, joten sinällään ei ole järkeä pohtia, kumpia verttejä nuo kohtaamasi kaverit ovat. Onhan se mahdollista, että he ovat ääri-introvertteja, mistä näitä tietää. Mun mielestä tässä aiheessa on kuitenkin kiintoisia piirteitä ja kysymyksiä, että mitkä ovat pohjimmaiset ydinpiirteet ekstroverttiudessa ja introverttiudessa, ja onko tiede jopa väärässä väittäessään, että lämminhenkisyys, iloisuus ja innostuvuus kuuluu (vain) ekstroille

Kuitenkin tavallaan uskon ekstro-intro -jaotteluun, että siinä on jotain perää. Se on jotain sellaista, mitä ihmisestä intuitiivsesti aistii, vaikkei sitä oikein osaa sanoiksi pukea, mistä se tulee ja mitä se on.

Kyllä siinä nyt vain on järkeä, mutta se ei täällä onnistu, koska täällä on vain tissiposkia ja kermaperseitä, jotka eivät ole tehneet pitkiä aikoja yksitoikkoista työtä, joka ei anna henkisesti mitään, jolloin ihmiskontaktien merkitys kasvaa valtavasti.

Ongelma ei ole pieni. Otan esiin taas Päätalon. Hän kertoo kirjoissaan, miten tärkeää jätkähuumori ja muu sosiaalisuus oli silloisissa ankarissa työoloissa. Kun hän Tampereelle muutettuaan joutui kaamosaikaan yksin metsätöihin, hän sekosi niin, että yritti itsemurhaa ja joutui mielisairaalaan.

Introverttien ja ekstroverttien sijaan ihmiset voisi olla parempi jakaa neljään luokkaan:
1) Hyvin sosiaaliset ihmiset, jotka jaksavat toteuttaa sitä
2) Pohjimmiltaan ihmisten seurasta inspiroituvat ihmiset, jotka toisaalta kuormittuvat siitä nopeasti.
3) Ihmiset, jotka eivät ole kovin kiinnostuneita toisista ihmisistä ja kuormittuvat, jos joutuvat sosioteeraamaan.
4) Ihmiset, jotka eivät ole kovin kiinnostuneita toisista ihmisistä,  vaikka jaksaisivat sosieteerata.

Toki noihin liittyy välimuotoja ja aste-eroja ja asian tekee monimutkaiseksi tilannekohtaisuudet, väärintulkinnat, sosiaaliset normit sekä muut käytännön seikat. Itse kuulun kuitenkin varsin selkeästi joukkoon 2.

Se mihin joukkoon ihminen päätyy riippuu sekä perimästä että ympäristöstä kuten yleensä muutkin ominaisuudet. Jos on esimerkiksi ajautunut töissä zompieiden ja sfinksien seuraan ja parisuhteisiin, joissa on huono kommunikaatio, ihminen muuttuu epäsosiaalisemmaksi kuin päinvastaisessa kontekstissa.

Esille tuomasi testi ei Intro/ekstroverttiyden osalta kulttuurissamme toimi, koska se täällä ja luultavasti muuallakin luokittelee lähes kaikki Introverteiksi.

[Norma Bates]

Olen varmaan Socrateksen asteikolla kakkosen ja kolmosen välissä eestaas sukkuloiva tapaus. Jos olisin tosissani ihmisistä kiinnostunut, varmaankin jo olisin tuttu useiden naapureiden kanssa. Tässä kun putkiremontin yhteydessä päädyin keskustelemaan pihalla seinänaapurini kanssa, hän tervehti kai kaikki jotka siitä ohi kulkivat, ja luulen että hän on keskustellut näiden kaikkien kanssa. Mutta hän olikin varsin viehättävä ja lämmin persoonallisuus, ja todella harmitti että hän muutti pois heti kun hoksasin että miten kiva naapuri minulla onkaan.

Kyllä ne on olleet tosi yksittäisiä tapauksia mitä olen tästä naapurustosta enempi tutuksi kokenut. Oikeastaan vain kaksi ihmistä, ja toinen näistä kuoli syöpään. Ja se toinen ei asu samassa taloyhtiössä.

Aikoinaan 1994 kun isäni kuoli, minusta tuntui että duunissa minut eristettiin. Se kaikkein ekstroverteimmalta vaikuttanut nainen varsinkin, joka aiemmin oli jutellut minulle silloin tällöin, kiersi minut kaukaa. Tai siltä ainakin tuntui. Ehkä tämän vuoksi minulla on sitten ilmeisesti jotain kaunaa ekstroja kohtaan. Epäilys että ovat niin pinnallisia, ettei heihin voi luottaa. Olihan siinä silloin lama-aika ja kävi jotenkin niin hullusti että tietyn ajan sisällä kuoli yhteensä neljältä eri ihmiseltä joku läheinen. Joten ei ollut ilo ylimmillään muutenkaan, mutta kun olin siinä jo jokusen vuoden kehittänyt burn outia, niin katkeroiduin kyllä todella siitä että minut hylättiin raatamaan itseni hengiltä sen perään kun tämä kuolema oli tapahtunut.

(Ja sitten kun äitini kuoli, yhteyttä pitänyt eksäni lopetti yhteydenpidon.)

Noin ylipäätään siinä sen näkee millaisia ihmiset oikeasti ovat, kun sinulle tapahtuu joku paskempi juttu.

[Xantippa]

Kyllä siinä nyt vain on järkeä, mutta se ei täällä onnistu, koska täällä on vain tissiposkia ja kermaperseitä, jotka eivät ole tehneet pitkiä aikoja yksitoikkoista työtä, joka ei anna henkisesti mitään, jolloin ihmiskontaktien merkitys kasvaa valtavasti.

Ongelma ei ole pieni, mutta sinä nyt yrität siirtää oman ongelmasi muiden ihmisten ongelmaksi. Kyseessä sama ilmiö kuin perseilyssä: tätä lisää, mutta muiden tekemänä ja muiden kantaessa vastuun.

Minä olen todellakin aika ääriextro ja olen kyllä tehnyt yksitoikkoisiakin töitä, jotka eivät anna mitään henkisesti. Kestin niitä juuri siten, että en ottanut kontaktia, en lässytellyt töissä kivoja, olin todella ynähteleväinen enkä olisi alkanut työkaverien kanssa jauhamaan jostain ylityöpalkkioista, joihin meidän jauhamisemme ei vaikuta mitenkään. Tein työni ja lähdin sosiaaliseraamaan muualle.

En näe, että olisin ollut työkavereilleni mitään viihdytyspartioita velkaa, semminkin, kun en kokenut, että se ilkeä huumori olisi kamalasti mua naurattanut. Se, mitä sinä Socrates tässä itse asiassa vaadit, on sitä, mitä muualla koko ajan vastustat: tarvetta osallistua porukan samanmielisyyteen, vahvistaa porukan yhtenäisyyttä, jne.

Sen perusteella siis mitä minusta siinä duunissa näkyi, ei minua voi luokitella mihinkään luokkiin. Tätä tarkoitan, että ei ole järkevää olettaa, että se, mitä sinä jossain tilanteessa jostakin ihmisestä näet olisi mikään "totuus" tästä ihmisestä.

T: Xante

Muoksis: Lisään vielä, että jos tietyissä tilanteissa menet itsesi extroksi paljastamaan, siitä on sitten kovin vaikeaa päästä irti. Tuntuu olevan ympäristölle vaikea ymmärtää, että extrosta luonteesta huolimatta ei jaksa jokaisen kanssa koko ajan jauhaa siitä, mistä kukakin nyt milloinkin tahtoo jauhaa.

[Socrates]

Ongelma ei ole pieni, mutta sinä nyt yrität siirtää oman ongelmasi muiden ihmisten ongelmaksi.

Minä olen todellakin aika ääriextro ja olen kyllä tehnyt yksitoikkoisiakin töitä, jotka eivät anna mitään henkisesti. Kestin niitä juuri siten, että en ottanut kontaktia, en lässytellyt töissä kivoja, olin todella ynähteleväinen enkä olisi alkanut työkaverien kanssa jauhamaan jostain ylityöpalkkioista, joihin meidän jauhamisemme ei vaikuta mitenkään. Tein työni ja lähdin sosiaaliseraamaan muualle.

En näe, että olisin ollut työkavereilleni mitään viihdytyspartioita velkaa, semminkin, kun en kokenut, että se ilkeä huumori olisi kamalasti mua naurattanut. Se, mitä sinä Socrates tässä itse asiassa vaadit, on sitä, mitä muualla koko ajan vastustat: tarvetta osallistua porukan samanmielisyyteen, vahvistaa porukan yhtenäisyyttä, jne.

Ihmeellisen paljon sait taas potaskaa yhteen viestiin.

Kiva olisi tietää miten pakotan ihmisiä samanmielisyyteen, jos juttelen ilmoista jonkun kanssa.

Jos todella viihdyt yksitoikkoisessa työssä parhaiten ynähtelemällä, en osaa sijoittaa sinua mihinkään luokkaan. Muuten mielipiteesi kertoo siitä, että olet vittumainen ihminen, joka jauhaa vain oikeuksistaan, vaikka voisi hyvin pienellä vaivalla olla ynähtelemättä ja kohottaa jonkun mielialaa normaalilla kanssakäymisellä.

Kyllä, ongelma oli minun, mutta kestin sen hammasta purren, joskin se jonkin verran vammautti psykofyysisesti. Mutta näin niitä, joilla se aiheutti, lamaannusta, masennusta ja aggressiivista käytöstä, joka lopulta myrkytti koko ilmapiirin. Pidin mahdollisuuksien mukaan seuraa joillekin, mm huonokuuloiselle kaverille, joka jäi pahasti syrjään.

Joillekin ihmisille - ja oikeastaan yllättävän monelle - työn suurin merkitys voi olla sen tuomat sosiaaliset kontaktit. Niiden hoitaminen ei ole kylki kyljessä nuhjaamista, vaan pientä huomioimista edes joskus työn lomassa.

Käsityksesi ihmissuhteiden hoitamisesta työpaikalla on yksinkertaisesti kamala.

[Xantippa]

Ihmeellisen paljon sait taas potaskaa yhteen viestiin.

Kiva olisi tietää miten pakotan ihmisiä samanmielisyyteen, jos juttelen ilmoista jonkun kanssa.

Jos todella viihdyt yksitoikkoisessa työssä parhaiten ynähtelemällä, en osaa sijoittaa sinua mihinkään luokkaan. Muuten mielipiteesi kertoo siitä, että olet vittumainen ihminen, joka jauhaa vain oikeuksistaan, vaikka voisi hyvin pienellä vaivalla olla ynähtelemättä ja kohottaa jonkun mielialaa normaalilla kanssakäymisellä.

Kyllä, ongelma oli minun, mutta kestin sen hammasta purren, joskin se jonkin verran vammautti psykofyysisesti. Mutta näin niitä, joilla se aiheutti, lamaannusta, masennusta ja aggressiivista käytöstä, joka lopulta myrkytti koko ilmapiirin. Pidin mahdollisuuksien mukaan seuraa joillekin, mm huonokuuloiselle kaverille, joka jäi pahasti syrjään.

Joillekin ihmisille - ja oikeastaan yllättävän monelle - työn suurin merkitys voi olla sen tuomat sosiaaliset kontaktit. Niiden hoitaminen ei ole kylki kyljessä nuhjaamista, vaan pientä huomioimista edes joskus työn lomassa.

Käsityksesi ihmissuhteiden hoitamisesta työpaikalla on yksinkertaisesti kamala.

Tämä oli siis yksi työpaikka, jossa huumori oli minun korviini ilkeää, siellä perseiltiin jokseenkin paljon, äänessä olivat aika usein omasta mielestään hauskat johtajatyypit jne. Jos vaadit siellä muutakin kuin ynähtelyä minulta, vaadit nimenomaan, että olisin samanmielisyyden vuoksi muuttanut itseäni ja mennyt mukaan siihen porukan yhtenäisyyden nimessä. Käsittääkseni sinä arvostat ennen kaikkea vastarannankiiskejä ja auktoriteettien uhmaajia, mutta omalle työpaikallesi vaaditkin taas vaihteeksi muuta.

Äläkä nyt taas viitsi itse vetää tätä yksittäistä esimerkkiä koskettamaan koko työeläämäni tai ihmissuhteiden hoitamista työpaikalla. Joten jälleen kerran disclaimer: laitan varmaan päivämäärän mieleen, jotta löydän seuraavan valheellisen väitteesi minusta, jonka tulet tekemään parin kk sisällä, kuten ennenkin.

Tietysti kanssakäymiseni oli minulle normaalia. On normaali ynähtää, kun joku tulee perseillen esittämään hurttia hauskaa huumoriaan. En näe, että siinä tilanteessa minun pitäisi kohotella hänen mielialaansa isolla vaivalla, jota se minulle olisi tarkoittanut. En osallistunut pomojen haukkumiseen, koska ei se vienyt mitään minnekään, eikä ollut monessa tapauksessa edes kovin oikeutettua.

Ja on tietysti híenoa hoitaa ihmissuhteita ja pitää seuraa työpaikalla. Mutta jos nyt sitten huomaat, että toinen ei halua hoitaa ihmissuhteita tai pitää seuraa työpaikalla, kenties olisi kohtuullista kunnioittaa sitäkin. Eli ei tosiaankaan nyt vain sinun seurankaipuusi työpaikalla sanele sitä, miten muut siellä kestävät.

T: Xante

[Socrates]

Annan esimerkin. Töissä oli Topi, riski ja iloinen työmies, joka lapioi lumilapiolla hiekkaa.

Sitten sen vaimo teki itsemurhan. Topi meni sekaisin ja puheli omituisia, kunnes palasi saikun jälkeen töihin, muttei ollut entisensä: koko olemus oli kuin Parkinsonin tautisella. Liikkeet hiteita, kärsivä ilme, samat kuteet kesät talvet. Joku ihmetteli miten voimat voi noin kadota parhaassa iässä olevalta mieheltä.

Topi jäi syrjään , häntä jotenkin karteltiin, vaikka mitään syytä siihen ei ollut. Näin meni vuosia, vuosikymmen. Näin häntä satunnaisesti, koska oli eri työporukassa.

Kerran Topi sattui lähelleni ja menin ihan itsekkäistä syistä juttelemaan. Puhuttiin ehkä vartti. Hän kertoili pojastaan ja muista arjen asioistaan.

Jatkettiin töitä. Vilkaisin taakseni ja Topi liikkui kuin kärppä. En ollut uskoa silmiäni, aivan liioittelematta voin sanoa, että monta vuosikymmentä oli ainakin hetkeksi kadonnut.

Tuo uskomaton näky viimeisteli ymmärrykseni siitä miten valtava vaikutus ihan tavallisella pienellä sosiaalisen kanssakäymisen hetkellä voi ihmiseen olla. Ihmisten sosiaalisten tarpeiden turha mitätöiminen ja jopa niistä syyllistäminen on rikoksista typerimpiä ja halpamaisimpia.

[Xantippa]

Annan esimerkin. Töissä oli Topi, riski ja iloinen työmies, joka lapioi lumilapiolla hiekkaa.

Sitten sen vaimo teki itsemurhan. Topi meni sekaisin ja puheli omituisia, kunnes palasi saikun jälkeen töihin, muttei ollut entisensä: koko olemus oli kuin Parkinsonin tautisella. Liikkeet hiteita, kärsivä ilme, samat kuteet kesät talvet. Joku ihmetteli miten voimat voi noin kadota parhaassa iässä olevalta mieheltä.

Topi jäi syrjään , häntä jotenkin karteltiin, vaikka mitään syytä siihen ei ollut. Näin meni vuosia, vuosikymmen. Näin häntä satunnaisesti, koska oli eri työporukassa.

Kerran Topi sattui lähelleni ja menin ihan itsekkäistä syistä juttelemaan. Puhuttiin ehkä vartti. Hän kertoili pojastaan ja muista arjen asioistaan.

Jatkettiin töitä. Vilkaisin taakseni ja Topi liikkui kuin kärppä. En ollut uskoa silmiäni, aivan liioittelematta voin sanoa, että monta vuosikymmentä oli ainakin hetkeksi kadonnut.

Tuo uskomaton näky viimeisteli ymmärrykseni siitä miten valtava vaikutus ihan tavallisella pienellä sosiaalisen kanssakäymisen hetkellä voi ihmiseen olla. Ihmisten sosiaalisten tarpeiden turha mitätöiminen ja jopa niistä syyllistäminen on rikoksista typerimpiä ja halpamaisimpia.

Puhut sikin sokin eri asioista. Yksi asia on huomioda työkaveri, jolle on sattunut jotain ikävää. Toinen asia on rupatella säästä ja huvin vuoksi haukuskella esimiehiä, hallitusta, taksikuskeja jne ihan vaan siksi, että on pitkästynyt työmaalla.

Joillekin se tarve todellakin voi olla tulla jätetyksi rauhaan tekemään omia töitään ilman toisten sosiaalisten tarpeiden täyttämistä. Minusta tämä on aivan yhtä arvokas tarve. Ihan yhtä halpamaista on syytellä siitä, että ei jaksa/halua rupatella töiden lomassa ja syyllistää ihmistä siitä.

Minäkin voin antaa esimerkin: töissä oli Kristiina, joka todellakin ahdistui sosiaalisesta kanssakäymisestä. Silti häneltä udeltiin toistuvasti kahvitauoilla kaikenlaista "viatonta" hänen elämästään. Sanoin muutamaan otteeseen, että mielestäni asiat, joista ei halua kertoa (parisuhdestatus, sisaruksien määrä, jne) ei kuulu meille. Sain ryöpyn silmilleni, miten ihmisen täytyy sentään ymmärtää, että kyllä näistä tavallisista asioista täytyy pystyä puhumaan! Kristiina jäi sitten pois töistä jossain vaiheessa ja tietääkseni ei vieläkään ole työelämässä. Yritti kyllä ensin jäädä pois kahvitauoilta, mutta niihinkin sosiaalinen paine oli valtava.

Ikävä kyllä firman kannalta Kristiina oli todella hyvä työntekijä, teki hommansa todella tarkasti ja nopeasti, mutta kun ei ollut tarpeeksi sosiaalinen, koki työelämän liian ahdistavaksi. Tämä itselleni on kyllä kieltämättä jäänyt kunnolla mieleen ja opettanut, että ei todellakaan tupata, jos ei tykätä.

Plus tietysti omat kokemukseni tätä tapausta ennen.

T: Xante

[Socrates]

Puhut sikin sokin eri asioista. Yksi asia on huomioda työkaveri, jolle on sattunut jotain ikävää. Toinen asia on rupatella säästä ja huvin vuoksi haukuskella esimiehiä, hallitusta, taksikuskeja jne ihan vaan siksi, että on pitkästynyt työmaalla

T: Xante

Eiköhän asiat mene sikin sokin, kun sinä alat tuoda tänne esimerkkejä taxikuskien haukkumisesta ja intiimien asioiden utelusta, kun tarkoitus on puhua normaalista ajatusten vaihdosta ja osoittaa jonkinlaista kiinnostusta, jos toinen kertoo asioistaan. Topi ei kaivannut lohduttajaa, vaan toivoi edes hitusen huomiota.

Toinen työkaverini oli hyvin sosiaalinen mies Perusta. Se pantiin yksinäiseen paikkaan tekemään töitä zombien kanssa eikä aikaakaan, kun alunperin iloinen mies alkoi valittaa masennusta. Muihinkaan työkavereihin, silloin tauoilla kun näki heitä ei saanut kunnollista kontaktia osittain huonon kielitaidon takia ja koska oli muita selvästi iäkkäämpi.

Pomona oli ajoittain silloin näytelmäkirjailija, joka hyvänä ihmistuntijana tämän ja lukuisat muut työpaikan ilmapiiriä pilaavat ilmiöt havaitsi ja jankutti siitä miten ihmiset kärsivät, kun heitä ei huomioida kuitenkaan tekemättä sille mitään. Ei olisi tarvittu kuin että hän olisi läimäyttänyt perulaista selkään ja sanonut että mitäs intiaani, niin se äijä olisi tuntenut kuulevansa porukkaan ja ollut yhtä hymyä.

Suurin osa ihmisten huomiotta jättämisestä on täysin turhaa. Se perustuu ennakkoluuloon tai kuppikuntaisuuteen. Esimerkiksi eri ikäinen tai hierarkiassa alempana oleva jätetään huomiotta. Hiljattain tuttu hoitsu sanoi, että vituttaa, kun hän on lääkärille kuin ilmaa.

Olen kärsinyt zombieiden ja sfinksien seurasta,  mutta enemmän seurannaisvaikutuksista, mitä he saavat aikaan,  kun työpaikan ilmapiiri myrkyttyy ja saan kimppuuni huonosti voivia ihmisiä. Varsin vaikutusvaltainen henkilö luonnehti paikkaa taistelutantereeksi.

Introverttiyden, joka estää normaalin kanssakäymisen sitä selkeästi kaipaavan kanssa hyväksyn sairautena. Jos ekstrovertti, jota sosieteeraaminen ei siis rasita käyttäytyy niin, se on pelkkää kusipäisyyttä.

[Xantippa]

Introverttiyden, joka estää normaalin kanssakäymisen sitä selkeästi kaipaavan kanssa hyväksyn sairautena. Jos ekstrovertti, jota sosieteeraaminen ei siis rasita käyttäytyy niin, se on pelkkää kusipäisyyttä.

Sinä tuot esimerkeilläsi koko ajan vanhan tyylin maalitolppien siirtelyiden kanssa lisää esimerkkejä, tilanteita ja sössöä, joka on omiaan puurouttamaan keskustelua.

Olen tässä keskustelussa pyrkinyt sanomaan, että extroista tehdyt yleistykset ovat sieltä perceestä niin ja tuntuisi siltä, että introjen käsitys extroudesta on kovin vajavainen. Esimerkiksi siis juuri tuommoinen käsitys, että ei extroa rasita olla tekemisissä ihmisten kanssa koskaan, joten hän voi aina hyvän hyvyyttään jutella, pulista, olla seurana ja antaa kaikille seuraa kaipaaville seuraa.

Se ei ole niin. Kyllä extroa vituttaa ja ahdistaa aivan samalla tavalla kuin muitakin jotkut asiat, jolloin heidän ei ole yhtään introa helpompaa olla aina positiivinen, huomaavainen ja lämminhenkinen. Omin tavoin saattaa olla vaikeampaakin, kun ihmisten lukutaito tietyllä tavalla tulee väistämättä sosiaalisuuden mukana.

Esimerkiksi voi olla vaikeaa mukavasti jutustella sen perseilevän ja perseilystään nautiskelevan työkaverin kanssa sillä hetkellä kun perseilijä saakin päähänsä olevansa mukavaa jutustelua vailla. Ihan siitä huolimatta, että perseilijä tänään sattuu olemaan vähän siipi maassa.

Tällä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että toki useimmiten on ihan ok kivasti huomioda työkavereitaan, mutta ei extrous sentään mikään sellainen ominaisuus ole, että toisilla on jatkuva oikeus vaatia extroa täyttämään sosiaaliset tarpeensa. Ei, vaikka yllättävän moni kyllä tuntuu näin ajattelevan.

T: xante