Introvertti / ekstrovertti

[-:)lauri]

Ekstroversioon eli ulospäin suuntautuneisuuteen kuuluu McCraen ja Costan (2003) mukaan alapiirteinä lämminhenkisyys, seurallisuus, itsevarmuus, aktiivisuus, jännityshakuisuus ja iloisuus. Jos piirre esiintyy yksilössä korkeana, hän hakeutuu kanssakäymiseen muiden ihmisten kanssa, on innostuva ja optimistinen. Jos piirrettä on yksilössä vähän, hän on varautunut ja viihtyy mieluummin muutaman läheisen ystävän kanssa kuin suurissa ihmisjoukoissa.

Tämän näkemyksen kautta on edelleen melko vaikeaa arvioida, kumpaa tyyppiä itse edustaa enemmän. Suoralta kädeltä sanoisin, että introverttiä, mutta toisaalta onko se vähempää seurallisuutta, jos viihtyy hyvissä, syvissä ihmissuhteissa paremmin kuin isossa joukossa. Kaipa se on, jos se niin määritellään. Onko se vähempää innostumista, jos ei ilmennä innostumista valtavan spontaanisti puhua pulputtamalla, kiljahdellen ja suuri eleisesti, vaan tuntee lämmintä ilon tunnetta löytäessään maailmasta monesti ihmeteltäviä asioita ja käyttäessään luovuutta saavuttakseen asioita, joista innostuu.

Onko se vähempää itsevarmuutta, että kokee näkevänsä itsensä enemmänkin realistisesti kuin yltiöopitimistisesti, kuten moni itsevarmasti käyttäytyvä ihminen? Onko se itsevarmuuden puutetta, että tuntee itsensä niin hyvin, että tietää heikkoutensa ja vahvuutensa, eikä pelkää myöntää tai näyttää heikkouksiaan?

Tämä voi nyt olla hieman saivartelua enkä tietysti tiedä, miten määrittelet käyttämäsi käsitteet optimismi ja realismi, mutta näin maallikkona olen käsityksessä, että kaiketi niillekin on löydettävissä määritelmänsä, joissa ne eivät ole toistensa vastakohtia.

Voisin esimerkiksi olettaa, että riippuen kuinka helposti ratkaisee eteen tulevat pulmat peruskoulun matematiikan tunneilla, optimismi kokeissa pärjäämisen suhteen voitaisiin nähdä myös realismina vaikka toki jos tuntien matematiikan pulmat ovat olleet vaikeita, optimismi kokeissa ei ole välttämättä realismia.

Ja niin edelleen. Kaikkia noita alapiirteitä voi katsella niin monesta näkökulmasta, ja kysyä niiden merkitystä ja sitä, kuinka monella eri tavalla ne voivat ilmetä. Ehkä jos asiaa tarkastelee verraten itseään johonkin selkeästi erityyliseen ihmiseen, joka on selkeästi koko ajan ulospäin suuntautuva, kokee itsensä selkeästi introvertiksi, koska "sisällä" tapahtuu niin paljon. Mutta se, että noita alapiirteitä selkeästi puuttuisi introvertiltä, on kyllä minusta jotenkin kyseenalaista. Eihän se, että ne eivät näy ulospäin samalla tavalla kuin ektrovertillä, tarkoita, että niitä piirteitä ei olisi.

Tämä oli tällaista nopeaa ajatuksen tulvaa.

Tai no tässähän tosiaan toteatkin, että käsitteiden merkitys voi tosiaan muuttua niiden samalla muodostavan siten useampia erilaisia kokoelmia piirteitä. Että sikäli edelliseni ehkä oli hieman hätäistä reagointia.

Minä en myöskään näe, että introverttiys olisi jonkin asian puutetta ja ekstroverttiys sen läsnäoloa vaan tosiaan, että jos ominaisuuksien merkitys elää, samat ilot ja surut voivat olla läsnä molemmilla luonnetyypeillä (?) vaikkakin ehkä vain eri tilanteissa.

[TSS]

Ekstroversioon eli ulospäin suuntautuneisuuteen kuuluu McCraen ja Costan (2003) mukaan alapiirteinä lämminhenkisyys, seurallisuus, itsevarmuus, aktiivisuus, jännityshakuisuus ja iloisuus. Jos piirre esiintyy yksilössä korkeana, hän hakeutuu kanssakäymiseen muiden ihmisten kanssa, on innostuva ja optimistinen. Jos piirrettä on yksilössä vähän, hän on varautunut ja viihtyy mieluummin muutaman läheisen ystävän kanssa kuin suurissa ihmisjoukoissa.

Tämän näkemyksen kautta on edelleen melko vaikeaa arvioida, kumpaa tyyppiä itse edustaa enemmän. Suoralta kädeltä sanoisin, että introverttiä, mutta toisaalta onko se vähempää seurallisuutta, jos viihtyy hyvissä, syvissä ihmissuhteissa paremmin kuin isossa joukossa. Kaipa se on, jos se niin määritellään. Onko se vähempää innostumista, jos ei ilmennä innostumista valtavan spontaanisti puhua pulputtamalla, kiljahdellen ja suuri eleisesti, vaan tuntee lämmintä ilon tunnetta löytäessään maailmasta monesti ihmeteltäviä asioita ja käyttäessään luovuutta saavuttakseen asioita, joista innostuu.

Onko se vähempää itsevarmuutta, että kokee näkevänsä itsensä enemmänkin realistisesti kuin yltiöopitimistisesti, kuten moni itsevarmasti käyttäytyvä ihminen? Onko se itsevarmuuden puutetta, että tuntee itsensä niin hyvin, että tietää heikkoutensa ja vahvuutensa, eikä pelkää myöntää tai näyttää heikkouksiaan?

Tämä voi nyt olla hieman saivartelua enkä tietysti tiedä, miten määrittelet käyttämäsi käsitteet optimismi ja realismi, mutta näin maallikkona olen käsityksessä, että kaiketi niillekin on löydettävissä määritelmänsä, joissa ne eivät ole toistensa vastakohtia.

Voisin esimerkiksi olettaa, että riippuen kuinka helposti ratkaisee eteen tulevat pulmat peruskoulun matematiikan tunneilla, optimismi kokeissa pärjäämisen suhteen voitaisiin nähdä myös realismina vaikka toki jos tuntien matematiikan pulmat ovat olleet vaikeita, optimismi kokeissa ei ole välttämättä realismia.

Periaatteessa tässä juuri pähkäilen, miten nuo alapiirteet pitäisi määritellä, jotta ne kuvastaisivat aidoimmin sitä, mitä ektroversio ja introversio ovat, ja mitkä ovat niiden keskeisimmät erot. Kun esimerkiksi itse koen samaan aikaan olevani sekä introvertti, että innostuva, lämminhenkinen, optimisti että seurallinenkin. Pähkäilen, mikä on noiden alapiirteiden ydin, joka erottaa introversion ja ekstroversion. Vai pitääkö sitten ajatella niin, että jos on lämminhenkinen, innostuva ja optimistinen, ei voi olla introvertti?

Tähän ihmettelyyn voisi taas todeta, että miksi ihmettelen, pitäisi mennä katsomaan noiden piirteiden määritelmät vaikkapa tuosta McCraen ja Costan (2003) artikkelista (jossa he käsittelevät näitä piirteitä big five -teorian viitekehyksestä). Jotenkin kuitenkin koen, että välillä on kivaa antaa kysymyksien heräillä, pähkäillä omaehtoisesti tai muiden kanssa. Ehkä joskus palaan tuohon artikkeliin, mutta nyt ei ehdi eikä jaksa. En ole varma, olisiko siinä edes sen kummemmin määritelty, miten nuo alapiirteet sitten käytännössä ilmenisi.

Tuota käsitettä realismi en sinällään käytä vastakohtana ekstroversioon liitettyyn optimistisuuteen, vaan tuossa äsken viittasin sillä ekstraversion liitettyyn itsevarmuuteen, eli että onko sellainen käsitys itsestä, jossa nähdään vahvemmin omia puutteita, näiden tutkijoiden tarkoittamaa itsevarmuuden puutetta. Esimerkiksi työelämässä koen, että tuon paljon omia epävarmuuksiani esiin, kun taas jotkut toiset, joilta vaikkapa puuttuu jopa vaadittu koulutus ja työkoemus, uhkuvat itsevarmuutta erilaisten tilanteiden äärellä. Minun refkektoidessani omaa toimintaani kriittisesti, he saattava kertoa, miten tilanne olisi pitänyt hoitaa, joka mielestäni uhkuu tietyllä tavalla perinteisesti määriteltyä itsevarmuutta. Toisaalta koen, että voin olla itsevarma esimerkiksi työssäni, koska ymmärrän omat puutteeni ja tilanteiden moniulotteisuuden. Se antaa minulle varmuutta. Eli käytännössä mietin, mitä itsevarmuus tarkoittaa tässä yhteydessä ja miten se ilmenee. Onko minun kuvailemai itsetuntemukseen liittyvä varmuus itsevarmuutta, koska se voi ulospäin näyttää epävarmuudelta itseen, jota se toisaalta samalla myös on. Tai enemmänkin ajattelisin, että se on sitä realismia itsensä suhteen, eli että aina ei osaa tehdä kaikkea oikein.

Ja niin edelleen. Kaikkia noita alapiirteitä voi katsella niin monesta näkökulmasta, ja kysyä niiden merkitystä ja sitä, kuinka monella eri tavalla ne voivat ilmetä. Ehkä jos asiaa tarkastelee verraten itseään johonkin selkeästi erityyliseen ihmiseen, joka on selkeästi koko ajan ulospäin suuntautuva, kokee itsensä selkeästi introvertiksi, koska "sisällä" tapahtuu niin paljon. Mutta se, että noita alapiirteitä selkeästi puuttuisi introvertiltä, on kyllä minusta jotenkin kyseenalaista. Eihän se, että ne eivät näy ulospäin samalla tavalla kuin ektrovertillä, tarkoita, että niitä piirteitä ei olisi.

Tämä oli tällaista nopeaa ajatuksen tulvaa.

Tai no tässähän tosiaan toteatkin, että käsitteiden merkitys voi tosiaan muuttua niiden samalla muodostavan siten useampia erilaisia kokoelmia piirteitä. Että sikäli edelliseni ehkä oli hieman hätäistä reagointia.

Minä en myöskään näe, että introverttiys olisi jonkin asian puutetta ja ekstroverttiys sen läsnäoloa vaan tosiaan, että jos ominaisuuksien merkitys elää, samat ilot ja surut voivat olla läsnä molemmilla luonnetyypeillä (?) vaikkakin ehkä vain eri tilanteissa.

Jos lähdetään big five -teoriasta käsin, ja tuossa esittelemässäni ektroversion kuvauksessa lähdetään, niin siinähän piirre on jatkumo, jonka toisessa päässä on pääpiirre alapiirteineen korkealla tasolla ja toisessa päässä vastaavat matalalla tasolla. Silloin voisi ehkä ajatella, että tämän määritelmän mukaan introversio tarkoittaisi vähäistä määrää lämminhenkisyyttä, optimismia, seurallisuutta ja niin edelleen. Sen tähden tämä koko kuvaus herättääkin minussa näitä kysymyksiä.

[-:)lauri]

Ekstroversioon eli ulospäin suuntautuneisuuteen kuuluu McCraen ja Costan (2003) mukaan alapiirteinä lämminhenkisyys, seurallisuus, itsevarmuus, aktiivisuus, jännityshakuisuus ja iloisuus. Jos piirre esiintyy yksilössä korkeana, hän hakeutuu kanssakäymiseen muiden ihmisten kanssa, on innostuva ja optimistinen. Jos piirrettä on yksilössä vähän, hän on varautunut ja viihtyy mieluummin muutaman läheisen ystävän kanssa kuin suurissa ihmisjoukoissa.

Tämän näkemyksen kautta on edelleen melko vaikeaa arvioida, kumpaa tyyppiä itse edustaa enemmän. Suoralta kädeltä sanoisin, että introverttiä, mutta toisaalta onko se vähempää seurallisuutta, jos viihtyy hyvissä, syvissä ihmissuhteissa paremmin kuin isossa joukossa. Kaipa se on, jos se niin määritellään. Onko se vähempää innostumista, jos ei ilmennä innostumista valtavan spontaanisti puhua pulputtamalla, kiljahdellen ja suuri eleisesti, vaan tuntee lämmintä ilon tunnetta löytäessään maailmasta monesti ihmeteltäviä asioita ja käyttäessään luovuutta saavuttakseen asioita, joista innostuu.

Onko se vähempää itsevarmuutta, että kokee näkevänsä itsensä enemmänkin realistisesti kuin yltiöopitimistisesti, kuten moni itsevarmasti käyttäytyvä ihminen? Onko se itsevarmuuden puutetta, että tuntee itsensä niin hyvin, että tietää heikkoutensa ja vahvuutensa, eikä pelkää myöntää tai näyttää heikkouksiaan?

Tämä voi nyt olla hieman saivartelua enkä tietysti tiedä, miten määrittelet käyttämäsi käsitteet optimismi ja realismi, mutta näin maallikkona olen käsityksessä, että kaiketi niillekin on löydettävissä määritelmänsä, joissa ne eivät ole toistensa vastakohtia.

Voisin esimerkiksi olettaa, että riippuen kuinka helposti ratkaisee eteen tulevat pulmat peruskoulun matematiikan tunneilla, optimismi kokeissa pärjäämisen suhteen voitaisiin nähdä myös realismina vaikka toki jos tuntien matematiikan pulmat ovat olleet vaikeita, optimismi kokeissa ei ole välttämättä realismia.

Periaatteessa tässä juuri pähkäilen, miten nuo alapiirteet pitäisi määritellä, jotta ne kuvastaisivat aidoimmin sitä, mitä ektroversio ja introversio ovat, ja mitkä ovat niiden keskeisimmät erot. Kun esimerkiksi itse koen samaan aikaan olevani sekä introvertti, että innostuva, lämminhenkinen, optimisti että seurallinenkin. Pähkäilen, mikä on noiden alapiirteiden ydin, joka erottaa introversion ja ekstroversion. Vai pitääkö sitten ajatella niin, että jos on lämminhenkinen, innostuva ja optimistinen, ei voi olla introvertti?

En tiedä liittyykö tämä kuriositeetti kuinka hyvin aiheeseen mutta muistaakseni joskus luin hyvän pohdinnan Israelin armeijalle soveltuvuustestejä tehneeltä psykologilta Daniel Kahnemanilta, että soveltuvuustestit ennustavat huonosti jos ollenkaan ihmisen menestymistä itseään, työkavereitaan ja firmaa hyödyttävällä tavalla työtehtävissään. Ja koska tämä big 5 testi (sikäli jos olen ymmärtänyt oikein että samasta testistä olisi kysymys) oli yksi osa testikokokonaisuudesta joka läpi hakijat soveltuvuustesteissä kulkivat, omaksuin vielä silloin täydessä terässä olevaa katteetonta itsevarmuutta uhkuen lähtökohdan, että tämäkin testi on hypestään huolimatta enempi astrologiaa kuin tiedettä.

Tiede-palstalla tämä tuomioni otetiin itseäni sivistyneempien ja varsinkin mensan jäsenten keskuudessa huonosti vastaan. Olivat muistaakseni sitä mieltä, että koska big 5 testin tulokset muuttuvat per testin tekijä suhteellisen hitaasti, eli että tulokset on suhteellisen luotettavasti toistettavissa, ja vaikka se ei ennustaisikaan pärjäämistä työtehtävissä, on silti perusteltua olettaa sen kertovan jotain tieteellisesti järkevää ihmisestä.

En kyllä kuolemaksenikaan muista, miten keskustelu eteni ja polveili, mutta sellaista ei kyllä jäänyt mieleeni, että kertoiko big 5 testi Tiede-palstan älyllisen kerman mielestä luotettavasti esimerkiksi juuri sellaista, että introverteilta puuttuu lämminhenkisyys vai vain koska testi tosiaan suhteellisen luotettavan toistettavuutensa vuoksi täyttää jo jonkinlaiset luotettavan testin kriteerit, sen vertaaminen astrologiaan ei ainakaan ole reilua vaikka yhteinen erimielisyys vallitsisikin siitä, mitä ko. testi ihmisestä kertoo.

Ehkä pitäisi tosiaan etsiytyä alkuperäsilähteiden äärelle.

[TSS]

^ Ajattelisin, että on olemassa melko hyviä persoonallisuustestejä, jotka kertovat jotain jollain tapaa ominaista ihmisestä vaikkapa juuri big fiven viidellä dimensiolla. Sitten taas toisaalta on eri juttu (vai onko?) ennustaa ihmisen käytöstä testin perusteella, vaikkapa juuri työtehtävässä menestymistä. Se edellyttäisi senkin, että tehtävän vaatimat ominaisuudet olisivat myös hyvällä luotettavuudella arvioitu oikein. Sitten kun yhdistää kaksi asiaa, joissa on jonkin verran epäluotettavuutta, elikä testauksen antama kuvaus ihmisen persoonallisuudesta ja kuvaus työtehtävässä menetymiseen vaativista ominaisuuksista, kokonaisepävarmuus tuossa yhtälössä kasvaa entisestään. Äkkiseltään voisin ajatella, että on jopa vaikeampi kuvata luotettavasti työtehtävän menestystä ennakoivat persoonallisuuspiirteet (koska useampi erilainen cocktail voi toimia?), kuin kuvata ihmisen persoonallisuutta.

En tiedä, miten yleensäkään erilaisiin työtehtäviin kaivatut ominaisuudet kartoitetaan. Jos ne on arvioitu mutulla tai huonosti, ei tarkkakaan persoonallisuusarvio kerro mitään siitä, kuinka hyvin yksilö tulee tehtävässä menestymään.

[Melodious Oaf]

Tosi hyvää keskustelua ja siistiä seurata

En muista muita prosentteja enää, mutta tein muutama päivä sitten sen 16personalities-sivuston
MBTI-testin ja olin sen mukaan 51 prosenttisesti ekstrovertti

[Socrates]

https://hidastaelamaa.fi/2019/05/5-asiaa-jotka-sinun-tulee-tietaa-deittailevasta-introvertista/

Introvertti ei ole kiinnostunut small talkista, hän haluaa deep talkia. Siksi Tinderin kaltaiset nopeat sovellukset voivat olla introvertille painajaisia. Viestittely alkaa aina samalla tavalla ja jatkuvasti uuden ihmisen kanssa, yleensä sanalla "moi". Eikä introverttia kiinnosta vastailla kysymyksiin kuten "jokos on lomat pidetty" – hän haluaa tietää, mikä on elämäsi pahin trauma!

Introverttina minua itseäni ahdistaa myös viestittely, joka alkaa aamulla hyvää huomenta -viestillä ja loppuu hyvää yötä -viestiin, etenkin jos en ole koskaan vielä edes tavannut koko ihmistä. Jos siinä välissä tulee vielä kyselyitä, että miten päivä on mennyt, paniikkikohtaus on valmis.

Introvertti ei ymmärrä, miksi hänen pitäisi olla raportoimassa kenellekään, miten päivä sujuu – se itse asiassa sujuisi paljon paremmin, jos häneen otettaisiin yhteyttä vasta sitten, kun on jotain oikeaa asiaa! Introvertille hiljaisuus ei siis ole merkki siitä, että asiat olisivat huonosti.

Inhoan huomenten toivotuksia yksityisessä yhteydenpidossa netin kautta. Livessä ne ymmärrän, kun kohdataan joku ihminen ihan oikeasti. Vielä enemmän inhoan "mitäs sun aamuun" ja "mites on viikko alkanut" tai jopa "mitäs sulle". Tuohon jälkimmäiseen olen jokusen kerran vastannut quatro statsioni (ja näemmä kirjoitetaan ihan toisin), jotkut ovat nauraneet, jotkut olleet heti pihalla kuin lumiukko. Eräälle tyypille oisko ollut Tinderissä kerran aloin kuvailemaan mitä teen tai olen tehnyt, kun kyseli kuulumisia. Tähän tyyppi "joo joo, mutta mitä sulle KUULUU?!" Voi tsiisus.

Ulkomaalaisten kanssa keskustelusta ei tule yhtikäs mitään, jos aloittavat iänikuisella hau aa juullaan. En kertakaikkiaan pysty sanomaan että fine, kun en kumminkaan ole, ainakin jos on aamu. Yleensä yritän sivuuttaa koko kyssärin, jos kumminkin haluan jostain syystä jatkaa juttelua. Tai siis aloittaa. Yksi kerran alkoi kouluttamaan minua miten kuuluu esiintyä, eli että miten vastataan jne. Minuahan ei koirakouluta ketkään niin kauan kuin en oikeasti kumminkaan tee mitään pahaa...

Olen olettanut että kykenemättömyyteni taipua valehtelemaan että hyvin menee, kun ei mene, on assismia. Mutta tiedä sitten mikä on mitäkin, jos introille (normaaliaivoisillekin) on ylipäätään vaikeaa tuollainen tyhjänlänkytys.

Mutta tuossa hiljaisuuskohdassa asenteeni eroaa. Näetsen hiljaisuus ON huono merkki. Se on merkki siitä että toisesta ei kuulu enää koskaan yhtikäs mitään, jos on siis nettideittailusta kyse. Tai ei tule kuulumaan minusta. Jos olen edes jotenkin kiinnostunut toisesta, niin en minä mitään päiväkausien hiljaisuutta pidä.

Sen verran voin joustaa tuossa koko höskässä että hyvää yötä olen kyllä toivotellut, jos nyt jostain syystä on juteltu nukkumaanmenoon asti, tai sinne päin. Mieluummin niin, kuin arvailla että aikooko vielä toinen sanoa jotain, tai jättää häntä arvailemaan.

Vakiovastaukseni mitäkuuluuhun on ollut "kuin jäitä polttelis". Se tarjoaa mahdollisuuden sekä small talkin jatkamiseen että siirtymisen syvällisempiin aiheisiin, jos vastapuoli esittää tarkentavia kysymyksiä.

Small talkista on kuitenkin helpompi siirtyä henkevämpiin aiheisiin kuin kovin vakavista avautumisista takaisin small talkiin.

Luulisi introvertinkin ymmärtävän ettei ole mahdollista puhua vaikka uuden työkaverin kanssa heti hyvin intiimejä asioita eikä kenenkään kanssa pysty loputtomasti puhumaan syvällisiä ilman että välillä jutellaan arkisempaa.

En pidä small talkista, mutta sitä täytyy sietää jonkin verran ja sitäkin on huonompaa ja parempaa. Epäilen onko introverttiudella - niin kuin sen itse miellän - erityistä korrelaatiota huonoon small talkin sietokykyyn.

[Melodious Oaf]

Mun kadunmiehen mutu sanoo että yleistyksenä tietyillä oletuksilla ja jossain populaatiossa on varmaan jotain järkeä liittää yhteen nää tietyt osaskaalat ja sanoa että ne mittaa samaa diemensiota nimeltä ekstroversio:

Warmth (EI)
Gregariousness (E2)
Assertiveness (E3)
Activity (E4)
Excitement (E5)
Positive (E6)

Kyseessä siis joku FFM:ää eli Big Five -teoriaa käyttävä arviontiskeema.

Teoria tekee tiettyjä ennakko-oletuksia ja sitten kai niitä tuloksia koetellaan tilastotieteen menetelmin ja osaskaalojen (subscales) pitää riittävässä määrin korreloida keskenään eli ne ei voi olla liian itsenäisiä muuttujia jossakin laajassa tarkastelussa.

Silti jos joku on ekstrovertti, tietysti noi voi painottua hyvin eri tavalla suhteessa toisiinsa ja ne voi ilmetäkin aika eri tavalla käytännössä.

Noi yllä listatut on vissiin NEO-PI-R:stä.

[/url]
Lähde: https://ipip.ori.org/newNEO_FacetsTable.htm

[Socrates]

Jos joku on FFM:n mielessä ekstrovertti, se vissiin tarkoittaa että viihtyy suht matalan stimulaation ympäristöissä tai että ylikuormittuu suht helposti jos ei ole riittävästi tilaa ja rauhaa tms.

Ja sitten toisaalta ilmeisesti sitä että huomio on aika paljon omassa psyykessä ja omassa kokemuksessa ja että mieli myös tavallaan "lepää" siellä. Ja että sieltä saa paljon hyvää ja palkintoa yms.

Kyllä, omissa ajatuksissaan olevan ihmisen mietteet ovat pitkälti omassa psykofyysisessä tilassa sekä menneiden asioiden analysoimisessa. Silloin ympäristön havainnointi on niukkaa ja on ärsyttävää kun seuralainen koko ajan innostuu uudesta pyörötelineestä naapurustossa tai uudelleen maalatusta bussipysäkistä.

Mutta taas on makuasia puhutaanko introverttiydestä vai erityisherkkyydestä. Minusta raja on siinä, että ajatuksissaan oleva erityisherkkä sentään pystyy irrottautumaan mietteistään ja kommentoimaan edes jotain toisen sanomisiin, kun introvertti jää mykäksi.

[Socrates]

Ekstroversioon eli ulospäin suuntautuneisuuteen kuuluu McCraen ja Costan (2003) mukaan alapiirteinä lämminhenkisyys, seurallisuus, itsevarmuus, aktiivisuus, jännityshakuisuus ja iloisuus. Jos piirre esiintyy yksilössä korkeana, hän hakeutuu kanssakäymiseen muiden ihmisten kanssa, on innostuva ja optimistinen. Jos piirrettä on yksilössä vähän, hän on varautunut ja viihtyy mieluummin muutaman läheisen ystävän kanssa kuin suurissa ihmisjoukoissa.

Aikamoisia posijuttuja liitetty ekstroverttiyteen. Mitäs sitten ovat nämä Pulkkis-sketseissä olevat toisen niskassa roikkuvat motkottajat, joita itsellekin on sattunut jokunen työkaveri?

Tosielämässä moni ekstrovertti hakee kontaktia jatkuvalla negatiivisuudella ja riidan haastamisella.

Ei suhtautuminen ryhmätilanteisiinkaan ole välttämätöntä tarkka mittari. Esimerkiksi jouluruuhkaan suhtaudun jopa positiivisesti, koska olen jouluihminen ja parhaat Joulut on vietetty laajemmalla porukalla kuin perhepiirissä.

Toisaalta jos joutuisin vaikka  katsojaksi koiranäyttelyyn, selviäisin sieltä järjissäni, jos saan istua mieluiten yksin, mutta kokemus olisi sietämätön hihkuvien koiraihmisten seassa.

[Melodious Oaf]

Jotkut tollaset jutut voi erityiskerkkyyden lisäksi liittyä myös autismipiirteisyyteen ja/tai muuhun neurologiseen erityispiirteisyyteen.

Suomeksi kai usein puhutaan nepsy-piirteisyydestä (neuropsykiatrinen). Englanniksi aika hauska puhekielinen kuvaustapa on sanoa jonkun olevan "neurospicy".

Joku autismipiirteinen ihminen saattaa esimerkiksi suhtautua aika penseästi siihen että miksi sanoa jollekin moi tai mitä kuuluu. Mutta sit taas joku voi ihan hyvin olla hiton voimakkaastikin nepsypiirteinen tai autismipiirteinen ja pitää tollasta tärkeänä tai saada siitä hyvää. Mutta sit vaan ehkä tyypillisesti silloin rajanveto voi olla aika voimakasta ja töksähtelevää siinä että jos on vaikka joku hyvä ystävä tai kumppani tai ihminen josta pitää, niin sen kuulumisia ne kysyy ja haluaa oikeasti tietää, mutta jos jonkun ihmisen kuulumiset ei kiinnosta, niin sitten ne ei kiinnosta 

Tohon vaikuttaa siis temperamenttipiirteistä ainakin se mitä sanotaan ektroversioksi mutta tietysti muutkin persoonallisuuden- ja luonteenpirteet sekä siihen päälle vielä neurologia jonka saralle kuuluvat erityisherkkyys, autismipiirteisyys sekä muut "neuromausteet".

[-:)lauri]

Nyt loukkaan jälleen jotakuta tai useampaakin, mutta tuli mieleen tuosta testin https://www.16personalities.com/fi dimesiosta SUUNNITTELIJA - TIEDUSTELIJA mieleen, että kun "suunnittelevat henkilöt ovat päättäväisiä, perusteellisia ja järjestelmällisiä. Heille selkeys, ennustettavuus ja asioiden päätökseen saattaminen on tärkeää. Rakenne ja suunnittelu ovat tärkeämpiä kuin spontaanius." Ja kun "tiedustelevat henkilöt ovat hyviä improvisoimaan ja tarttumaan tilaisuuksiin. He ovat yleensä joustavia toisinajattelijoita, joille uudet asiat ovat tärkeämpiä kuin vakaus." että minusta reiluna 80 % tiedustelijana luontoäidin huumori ei ole erityisen tahdikasta siunatessaan joitain yksinkertaisia ihmisiä on suunnittelijan luonteenpiirteillä.

Suunnittelijuus on kyllä mielestäni pelkästään eduksi suhteessa tiedustelijuuteen jos ymmärtää asiakokonaisuuksia, mutta ei vittu jos ei pystyy vertaileman kuin suunnilleen vain kahta eri asiaa keskenään ja siten pysty simuloiman mielessään millään tasolla systeemien tulevaisuutta niin se, että puttuu samalla kaikki edellytykset suunnistaa ääntä kohti kaikesta huolimatta, tekee ihmisestä aivan poikkeuksellisen haavoittuvan modernissa maailmassa. Onneksi tosin harvoin itse takamatkaansa suhteessa muihin ihmisiin kuitenkaan tajuavat.

Ja vaikka sekään ei ole hyvä kombinaatio, jossa tiedustelijuus ja heikko kokonaisuuksien hahmotuskyky kohtaavat, tiedustelijat eivät kuitenkaan asetu yhtä helposti kehityksen esteeksi kuin yhtä vajailla simulointikyvyillä varustetut suunnittelijat, siis kunhan tiedustelijoita ei aseta valtapositioon.

Ja vaikka tiedustelijat, jotka ymmärtävät kokonaisuuksia ovat usein monella tapaa hyödyllisiä (kunhan heilläkään ei ole liikaa valtaa) niin heidänkin kaoottinen tapa kohdata maailma tuottaa helposti liikaa virheitä suhteessa siihen millaista laatua heiltä pitäisi voida edellyttää jos vain eivät olisi yhtä spontaaneita.

Ideaalitilanteessa ihmisessä kohtaa saman aikaan sekä suunnittelijuus että laajojen asiakokonaisuuksien hahmottamiskyky. Oma maallikon käsitykseni noiden kuvausten pohjalta nimittäin on, että sellainen kokonaisuus vastaa parhaiten tieteen tekijän jos ei tietenkään ainoita niin keskeisiä valmiuksia. Suunnittelijat joille uuden kohtaaminen ei perustu uhkarohkeuteen mutta on silti mahdollista, eivät juurikaan erehdy tai ainakaan aiheuta suurempaa vahinkoa virheitä tehdessään kuin muut kolmella muulla kombinaatioilla varustetaut ihmiset.

Itse olen testin perusteella 80 prosenttisesti tiedustelija ja ainakin sen verran paremmilla kokonaisuuden hahmotuskyvyillä olen siunattu, että minulla sentään on jokin käsitys takamatkastani, jossa ylivertaisuusvinouma selittää näkemyksiäni usein paremmin kuin tieto.

[Melodious Oaf]

Ilmeisesti FFM:ssä (Big 5) eniten tän judging vs prospecting -binäärijaon kanssa korreloi tunnollisuus. Siis niin että jos on korkea tunnollisuus, on aika todennäköistä että näissä ihmisiä tyypittelevissä 16 kortin MBTI-hommissa saa just tän judging-jälkiliitteen tai jonkin sitä vastaavan.

Kyseisessä neljän binäärimuuttujan ja 16 kortin pelissä mulla vissiin isoimmat prosentit oli tällä akselilla josta lauri yllä puhuu. Oisko mulla ollut 33 % judging ja 67 % prospecting.

Mun kohdalla on pikemminkin niin että hyödyn tosi paljon struktuurista ja periaatteessa tykkäänkin siitä. Mut heikkoutta on siinä että sitä hakee ja tuottaa silti itselleen aika huonosti.

Siis esimerkiksi mä hyötyisin siitä että mulla ois enemmän tosi selkeitä tavoitteita ja päämääriä. Silleen niin kun... SMART-mielessä jos nyt pitää väkisin jotain liike-elämähommaa tähän ottaa (Specific, Measurable, Achievable, Relevant, Time-bound).

Taustalla siinä on se että vaikka mulla on jossain pohjatasolla aika selkeitäkin näkemyksiä ja arvoja ja muuta, niiden kirkastaminen ja asioiden ja päämäärien jäsentämien niiden kautta ei ole mulle välittömästi niin siistiä ja palkitsevaa kuin joku avoimempi perehtyminen tai uteliasuus tai vaikka luova työskentely.

Mut tollaseen voi vaikuttaa silleen että käyttää vaikka joka päivä aamulla tyyliin 10 minsaa journalointiin ja tietoisesti kirkastaa itselleen sitä että mitä me nyt ollaan tekemässä ja mikä on oikeesti tärkeää ja miksi.
     Siis vähän semmosta motivaatio- ja toiminnanohjauspuhetta niin kuin lapselle voi antaa myös itselleen.

Oon mä silti tietyssä mielessä velvollisuudentuntoinen mutta mua ei ikinä oo kauheesti motivoinut nimenomaan itse asettamieni tavoitteiden täyttäminen.

Sen takia tossa voi käyttää cheattinä vaikka semmosta että kun sulla on joku projekti tai tavoite jonka oot itselles kelannut auki silleen että oot ihan varma että tää on oikeesti ja aika pohjimmiltaan sitä mikä on mun arvojen mukaista tai että tää on sulle kuitenkin sisäisesti tosi tosi tärkeää, niin...  silloin sopii jonkun ystävän kanssa että soittaa joka päivä 5 minsan check-in-puhelun jossa käyt raadollisesti läpi sen että mitkä oli tavoitteet ja mitä itse asiassa teit.
     Pointtina että joutuu kohtaamaan sen ja se voi lisätä motivaatiota joillain tai niin kun... tietynlaista ihmistä varten teet suunnilleen mieluummin kuin itseäs varten. 
Mut kuitenkin tosi olennaista on myös se että katse on aina eteenpäin eikä se toinen sua vaan piiskaa, vaan se saattaa joskus olla lempeämpi ja antaa suhteellisuudentajua sellaisessa missä itse on tosi tiukka tai mustavalkoinen tai ihan vaan vaativa ja kova itseään kohtaan.

Mut siis... mun tapauksessa tohon auttaa se että journaloi ja oikeesti määrittelee niitä arvojaan ja sitä mikä on tärkeetä. Vaikka sitä ei halua vatvoa ja ajatella niin paljon ja on siistiä pitää optiot auki ja hakea uusia näkökulmia, niin...  jos silti tekee duunia sen eteen että käyttää efforttia ja aikaa ja vaivaa sellaiseen mikä nyt vaan on sulle kuitenkin tärkeää ja sitä mitä oikeasti haluat, se tekee tosi paljon hyvää ja auttaa ja tukee pitkällä tähtäimellä.
    Ja nimenomaan pitkän tähtäimen jutuissa ja isoilla aikajänteillä ihmiset saattaa pettyä ja kärsiä paljonkin siitä jos ne ei toteuta omia tärkeitä juttujaan tai arvojaan tms riittävästi tai se toiminta ei oo niin selkeää tai linjakasta just tollasten piirteiden takia.

Siis kun tossahan riski on se että ihminen ei oo kuitenkaan oikeesti tyytyväinen elämäänsä koska se ei tee sellaisia asioita mitkä ois oikeasti sen arvojen mukaisia.

Mut sit toisaalta onhan tollanen avoimuus tai järjestelmällisyyden ja säntillisyyden puute myös sellainen piirre ja ominaisuus jota voi tarkastella niin että et se ole sinä (ei koko sinä) vaan sähän voit personoida sen vaikka joksikin eläimeksi tai ihan miksikä vaan haluat. Kehittää jonkun oman tavan katsoa sitä osana sua mutta kuitenkin ei sinä mitä väistämättä tai syvimmin oot nyt ja aina.

Kova juttu tossa on mun mielestä se että jos sä voit tollasen jälkeen sitä, mikä se onkaan, eläin tai mikä hyvänsä, myös rakastaa, se on... iso hyvä juttu ja erittäin... suositeltavaa tutkailla

[-:)lauri]

Tai no tässähän tosiaan toteatkin, että käsitteiden merkitys voi tosiaan muuttua niiden samalla muodostavan siten useampia erilaisia kokoelmia piirteitä. Että sikäli edelliseni ehkä oli hieman hätäistä reagointia.

Minä en myöskään näe, että introverttiys olisi jonkin asian puutetta ja ekstroverttiys sen läsnäoloa vaan tosiaan, että jos ominaisuuksien merkitys elää, samat ilot ja surut voivat olla läsnä molemmilla luonnetyypeillä (?) vaikkakin ehkä vain eri tilanteissa.

Jos lähdetään big five -teoriasta käsin, ja tuossa esittelemässäni ektroversion kuvauksessa lähdetään, niin siinähän piirre on jatkumo, jonka toisessa päässä on pääpiirre alapiirteineen korkealla tasolla ja toisessa päässä vastaavat matalalla tasolla. Silloin voisi ehkä ajatella, että tämän määritelmän mukaan introversio tarkoittaisi vähäistä määrää lämminhenkisyyttä, optimismia, seurallisuutta ja niin edelleen. Sen tähden tämä koko kuvaus herättääkin minussa näitä kysymyksiä.

Pelkään, että kun esimerkiksi lämminhenkisyys ja seurallisuus ovat minun mielestäni erehdyttävän kvalitatiivisia määreitä, niitä voidaan käyttää stigmatisoimaan sosiaalisesta ryhmästä riippunen joko niitä, joilta piirteet puuttuvat tai niitä, jotka eivät niitä pakoon pääse.

Ovatko ne testissä kvalitatiivisia määreitä vai vain kvantitatiivisia mittayksiköitä (montako kaveria olohuoneeseen mahtuu ennen kuin kämppä on kestitsijän mielestä täynnä)? Jos ne sisältävät myös kvalitatiivista tietoa, miten testi välttää noiden käsitteiden arvostelmallisen painolastin?

[TSS]

Tai no tässähän tosiaan toteatkin, että käsitteiden merkitys voi tosiaan muuttua niiden samalla muodostavan siten useampia erilaisia kokoelmia piirteitä. Että sikäli edelliseni ehkä oli hieman hätäistä reagointia.

Minä en myöskään näe, että introverttiys olisi jonkin asian puutetta ja ekstroverttiys sen läsnäoloa vaan tosiaan, että jos ominaisuuksien merkitys elää, samat ilot ja surut voivat olla läsnä molemmilla luonnetyypeillä (?) vaikkakin ehkä vain eri tilanteissa.

Jos lähdetään big five -teoriasta käsin, ja tuossa esittelemässäni ektroversion kuvauksessa lähdetään, niin siinähän piirre on jatkumo, jonka toisessa päässä on pääpiirre alapiirteineen korkealla tasolla ja toisessa päässä vastaavat matalalla tasolla. Silloin voisi ehkä ajatella, että tämän määritelmän mukaan introversio tarkoittaisi vähäistä määrää lämminhenkisyyttä, optimismia, seurallisuutta ja niin edelleen. Sen tähden tämä koko kuvaus herättääkin minussa näitä kysymyksiä.

Pelkään, että kun esimerkiksi lämminhenkisyys ja seurallisuus ovat minun mielestäni erehdyttävän kvalitatiivisia määreitä, niitä voidaan käyttää stigmatisoimaan sosiaalisesta ryhmästä riippunen joko niitä, joilta piirteet puuttuvat tai niitä, jotka eivät niitä pakoon pääse.

Ovatko ne testissä kvalitatiivisia määreitä vai vain kvantitatiivisia mittayksiköitä (montako kaveria olohuoneeseen mahtuu ennen kuin kämppä on kestitsijän mielestä täynnä)? Jos ne sisältävät myös kvalitatiivista tietoa, miten testi välttää noiden käsitteiden arvostelmallisen painolastin?

Eiköhän nuo aika selkeästi ole kvalitatiivisia muuttujia, joille tietysti testissä pitää antaa jotain numeraalisia arvoja, jotta voidaan käyttää tilastollisia menetelmiä persoonallisuuden kuvaamisen pohjana (?). Kaikki tavallaan palaa siihen, miten nämä piirteet määritellään ja siis miten niitä testissä mitataan. Millaisia väittämiä niistä esimerkiksi muodostetaan. Kysymykseksi nousee, kuinka hyvin piirteiden ydin onnistutaan löytämään? Mitä lämminhenkisyys on? Sama määrä lämminhenkisyyttä voi ilmetä inrolla ja ekstrolla aika eri tavalla? Vai ilmeneenkö esim. testin mukainen lämminhenkisyys vain käyttäytymisen tasolla, jolloin testin mukaan periaatteessa vain yhdenlainen käyttäytyminen voi ilmentää lämminhenkisyyttä?

[-:)lauri]

Tai no tässähän tosiaan toteatkin, että käsitteiden merkitys voi tosiaan muuttua niiden samalla muodostavan siten useampia erilaisia kokoelmia piirteitä. Että sikäli edelliseni ehkä oli hieman hätäistä reagointia.

Minä en myöskään näe, että introverttiys olisi jonkin asian puutetta ja ekstroverttiys sen läsnäoloa vaan tosiaan, että jos ominaisuuksien merkitys elää, samat ilot ja surut voivat olla läsnä molemmilla luonnetyypeillä (?) vaikkakin ehkä vain eri tilanteissa.

Jos lähdetään big five -teoriasta käsin, ja tuossa esittelemässäni ektroversion kuvauksessa lähdetään, niin siinähän piirre on jatkumo, jonka toisessa päässä on pääpiirre alapiirteineen korkealla tasolla ja toisessa päässä vastaavat matalalla tasolla. Silloin voisi ehkä ajatella, että tämän määritelmän mukaan introversio tarkoittaisi vähäistä määrää lämminhenkisyyttä, optimismia, seurallisuutta ja niin edelleen. Sen tähden tämä koko kuvaus herättääkin minussa näitä kysymyksiä.

Pelkään, että kun esimerkiksi lämminhenkisyys ja seurallisuus ovat minun mielestäni erehdyttävän kvalitatiivisia määreitä, niitä voidaan käyttää stigmatisoimaan sosiaalisesta ryhmästä riippunen joko niitä, joilta piirteet puuttuvat tai niitä, jotka eivät niitä pakoon pääse.

Ovatko ne testissä kvalitatiivisia määreitä vai vain kvantitatiivisia mittayksiköitä (montako kaveria olohuoneeseen mahtuu ennen kuin kämppä on kestitsijän mielestä täynnä)? Jos ne sisältävät myös kvalitatiivista tietoa, miten testi välttää noiden käsitteiden arvostelmallisen painolastin?

Eiköhän nuo aika selkeästi ole kvalitatiivisia muuttujia, joille tietysti testissä pitää antaa jotain numeraalisia arvoja, jotta voidaan käyttää tilastollisia menetelmiä persoonallisuuden kuvaamisen pohjana (?). Kaikki tavallaan palaa siihen, miten nämä piirteet määritellään ja siis miten niitä testissä mitataan. Millaisia väittämiä niistä esimerkiksi muodostetaan. Kysymykseksi nousee, kuinka hyvin piirteiden ydin onnistutaan löytämään? Mitä lämminhenkisyys on? Sama määrä lämminhenkisyyttä voi ilmetä inrolla ja ekstrolla aika eri tavalla? Vai ilmeneenkö esim. testin mukainen lämminhenkisyys vain käyttäytymisen tasolla, jolloin testin mukaan periaatteessa vain yhdenlainen käyttäytyminen voi ilmentää lämminhenkisyyttä?

Tuota minäkin tuossa pohdin, että jos lämminhenkisyyden määrä testin mukaan on esimerkiksi sen mitta, montako kaveria olohuoneeseen testin tekijä omasta mielestään ottaisi, jotta hän viihtyisi siellä, ehkäpä introvertti viihtyisi parhaiten, jos ottaisi sinne vain yhden kaverin kun taas ekstrovertin viihtyvyys kasvaisi ehkä sitä mukaan, mitä enemmän ottaisi sinne kavereita. Eli introvertin lämminhenkisyys olisi terässä kun huoneessa on yksi kaveri kun taas ekstrovertin lämminhenkisyys kasvaisi kavereiden määrän mukaan. Mutta tietysti arvailuahan tämä vain osaltani on. Pitäisi tosiaan yrittää tutustua teoriaan ja tutkimuksiin testien takana.