Uutiset:

Ilmoitustaulu mahdollisten ongelmien varalta (wikimedia.org / Etherpad)

Sähköpostia ylläpidolle: kantapaikanherra (at) gmail.com

Main Menu

Vapaata ajattelua yhteiskunnasta, politiikasta ym

Aloittaja MrKAT, helmikuu 07, 2019, 02:57:24

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 2 Vieraat katselee tätä aihetta.

kertsi

#1365
Olisiko Suomeen tullut oikeistodiktatuuri, jos Ståhlbergin sijaan olisikin valittu Suomen ensimmäiseksi presidentiksi Mannerheim?

Suuri Ståhlberg-syksy (HS)
K. J. Ståhlbergiä käsitteleviä teoksia putkahtelee nyt kuin sieniä sateella. Miksi Suomen tasavallan ensimmäinen presidentti on yhtäkkiä ajankohtainen?

LainaaKENTIES yksi Suomen nykyisyyteen eniten vaikuttaneista äänestyksistä pidettiin vuonna 1919, kun eduskunta valitsi Korkeimman hallinto-oikeuden presidentin Suomen ensimmäiseksi tasavallan presidentiksi ohi palvotun Carl Gustaf Emil Mannerheimin.

"Ei olisi voinut tietää, mitä olisi tapahtunut, jos Mannerheimistä olisi tullut presidentti. Hän ei ollut mitenkään demokraattinen, vaan piti tasavaltalaisasioita hömpötyksenä. Suomesta olisi tullut valtiomuotonsa kannalta varmasti toisenlainen valtio", Petri Laukka sanoo.

Seppo Hentilä on suorasanaisempi: "Meillä oli valkoisen Suomen perintönä ollut himo oikeistodiktatuuriin, jonka diktaattoriksi olisi nostettu Mannerheim. Ståhlberg oli omana aikanaan kaikkein vihatuin Suomen presidenteistä."

Nöyryytystä ja upseeriston kiukkua lisäsi, ettei Ståhlberg nimittänyt Mannerheimiä armeijan tai edes suojeluskuntien ylipäälliköksi.

"Oikeiston paine ja vihapuhe demokratiaa vastaan oli aivan suunnatonta. Ståhlbergille etsittiin murhaajaa, ja hän luopui presidenttiydestä vapaaehtoisesti yhden kauden jälkeen, koska ei enää halunnut jatkaa tässä tehtävässä", Seppo Hentilä sanoo.

Sellaista oli olla Suomessa liberaali ja eurooppalaismielinen sekä lain ja oikeusvaltion nimeen vannova presidentti.

Artikkelin lopussa on vastaus:
"Pikkudiktaattoreita ja vähän isompia diktaattoreita putkahtelee sieltä sun täältä. Se ei ole menneisyyttä, vaan mahdollista tulevaisuutta myös", Esa Leskinen sanoo.

Miksi äärioikeisto on mieltynyt diktatuuriin? (Ja niin oli äärivasemmistokin, proletariaatin diktatuuriin.)
Lapuan liikekin (wiki) havitteli maahan oikeistodiktatuuria ("Lopulta liikkeen tavoitteeksi muodostui kaiken vasemmistolaisen toiminnan kieltäminen ja voimaan perustuva oikeistolainen diktatuuri. ").

Lis. En tullut hullua hurskaammaksi wikipediaa lukiessani. Näyttäisi siltä, että Mannerheim olisi ensin hyväksynyt Lapuan liikkeen, mutta otti sittemmin etäisyyttä siihen, kun liike alkoi terrorisoida ja muiluttaa.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Carl_Gustaf_Emil_Mannerheim
LainaaAluksi hän piti Lapuan liikettä vain reaktiona hajaannuspyrkimyksiin eikä ajatellut, että liike olisi demokratianvastainen tai uhkaisi yhteiskuntajärjestystä.[102] Mannerheim ilmaisi myötätuntonsa Lapuan liikkeen isänmaallisia tavoitteita kohtaan ja myös toisti lausuntonsa eduskuntavaalien alla 1930. Mannerheim alkoi kuitenkin pian etääntyä Lapuan liikkeestä, koska hänen mielestään kyyditykset ja muu terrori osoittivat liikkeen rappeutuneen.[102]
Tyrkyllä merkkejä kopioitavaksi: ❤️😀🙂🐵🐒🦄🕊️☘️🌿😍🤪🤕🥴😵 👍✌️

Toope

Suomessa ei ollut suurta halua diktatuurimalliin, Mannerheim ei halunnut diktaattoriksi.
Olemme aika järkikansa. Tympeä, mutta rationaalinen.

Kertsi, tuo on HS:n kirjoitus. HS vastustaa kaikkea kansallismielisyyttä ja oikeistolaista arvomaailmaa nykyisin.

Toope

Lainaus käyttäjältä: kertsi - syyskuu 16, 2022, 21:10:46
Miksi äärioikeisto on mieltynyt diktatuuriin? (Ja niin oli äärivasemmistokin, proletariaatin diktatuuriin.)
Ääriryhmät ovat aina ongelma, on suunta mistä tahansa. Oikeisto, vasemmisto, feministit, queer-porukka, tms. mitä lienee, kaikki ovat radikaalityperyksiä, kun vetävät aatteitaan liian pitkälle.

MrKAT

Lainaus käyttäjältä: MrKAT - syyskuu 15, 2022, 18:38:06
Tuomarien orjat nöyrtyivät. Onneksi.

Hoitajaliitot peruvat teho-osastojen lakot
Tehyn ja Superin hallitukset päättivät tänään, että järjestöt eivät aloita käräjäoikeuden kieltämiä lakkoja.

- https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/19d7ce4e-e868-441b-8b97-fb88cbff647f
Tätä minä jo vähän oottelinkin. Tuomari(t) jyrähti hoitajille myös kotihoidosta:

Käräjä­oikeus kielsi Helsingin kaupungin koti­hoidon lakon
Helsingin kaupunki kertoo STT:lle, että käräjäoikeus on kieltänyt kaupungin kotihoidon huomisen lakon miljoonan euron sakon uhalla.

- https://www.is.fi/politiikka/art-2000009080072.html

Järkeenhän tuo käy, ei viattomien sivullisten terveyttä ja henkeä saa vaarantaa vaikka millainen lakko-oikeus ja näyttämisen lakkohimo olis.
Jos lakkokenraalien jäljiltä olisi läjä kotona kuolleita sivullisia a la Butsa niin ...?
Missä perussuomalainen törttöilemässä, siellä Jokisipilä puolustelemassa.
                    - Vanha turkulainen sananlasku (by Antti Gronow)

Hayabusa

Jotain on aivan perusteellisesti pielessä, jos työelämän asioista joudutaan vääntämään käräjillä.

Ja niinhän tuo näyttää olevan.
Lainaus käyttäjältä: https://www.helsinginuutiset.fi/paikalliset/5347991
Lähihoitajana yksityisellä puolella pääasiassa työskennelleen Tiinan, 53, piti aloittaa syyskuussa tuntityöläisenä Kustaankartanon seniorikeskuksessa. Hän perui tulonsa viime hetkellä.
– Minulle sanottiin, että en saa minkäänlaista kirjallista sopimusta.
...
Kustaankartanon seniorikeskuksen vs. johtaja Päivi Markkanen sanoo, että kirjallisia työsopimuksia ei keikkatyöläisille tehdä.
– Kaupungilla on tällainen ohje.
An nescis, mi fili, quantilla prudentia mundus regatur

MrKAT

#1370
Miten hoitajien puolelta saisi lisää painetta?
Kansa kaduille, jonne lääkärit ja muut ay-ryhmät mukaan? Vai onko solidarnosc kadonnutta?

(Jotenkin tuntuu että opettajien puolesta kansa ei menisi kaduille koska kansa olis vain kärsivä ja kateellinen osapuoli? Hoitajien asiakkaina taas kansa pääosin just nyt ei ole...)

Jaaha, nyt se potilasturvallisuuslaki meni läpi, varsin kirkkaasti 109-38.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/3b022b1e-5601-463c-81d4-537da6a16f53

JK. Tässä(IS) ja eritoten tästä(eduskunta) näkyy miten eduskuntaryhmissä(puolueissa) äänestettiin. Tulkitsen että paikallaolleista
KD  : 100% ei pitänyt potilaiden henkeä ja terveyttä niin tärkeänä vaan sen ohitti politikointi
PS  : 97% ei pitänyt potilaiden henkeä ja terveyttä niin tärkeänä vaan sen ohitti politikointi
VAS: 42% ei pitänyt potilaiden henkeä ja terveyttä niin tärkeänä vaan sen ohitti politikointi

Oppositiopuolueista mm. KOK:sta 100% piti potilaiden hengen ja terveyden säilymisen puolta tärkeimpänä prioriteettina.

Tämä on nähty ennenkin että KD:ssä ja PS:ssä muhii kansanterveyden epäisänmaallisia mädättäviä tuholaisia (lähtien nyt vaikka rokotusvastaisuudesta ja änkyryydestä koronatoimissa).
Missä perussuomalainen törttöilemässä, siellä Jokisipilä puolustelemassa.
                    - Vanha turkulainen sananlasku (by Antti Gronow)

ROOSTER

Keskisarjan Teemu on, ajatuksia herättävästi, kirjoittanut väistämättä edessä olevan julkisrahoitteisen hoivamme vähenemisestä.

Lainaus käyttäjältä: https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009081329.htmlYökastelijavaltiossa toimeliaat aikuiset hoivaavat itse ikäloppuja omaisiaan ihan ilmaiseksi. Mummo ja vaari muuttavat syytingille autotalliin tai kerrostalokolmion saunaan. Kuulostaa kamalalta! No, noin on maailma maannut kautta aikain. Ylipäätään vahvoilla on kyky auttaa heikkoja muutenkin kuin vastentahtoisesti veroja maksamalla.

Hyvinvointivaltion ei-kenenkään-velkarahaa korvaa yökastelijavaltiossa lähimmäisenrakkaus.

Eli hipit olivat/ovat oikeassa - tärkeintä on rakkaus.
Yleinen mielipide on aina väärässä.

a4: Minulla on sellainen kokemus että kaikki vähänkin älykkäät laitteet jumiutuvat itsekseen, ennemmin tai myöhemmin ja jotkut useammin.
Omakin pää.

Gerardo: "Viidakko on äiti, eikä äitiä voi myydä tai ostaa. Äitiä voi vain suojella.  HS

Karikko

^

Ei taida olla paljoakaan omakustannusperiaatteella toimivia hoivapalveluja- ehkä joitain pieniä hoivakoteja oli tässä jokin aika sitten, mutta isommat ovat varmaan ne jo ostaneet pois markkinoilta.

Palveluntarjoajat vähenevät kummasti, kun kilpailu kiristyy ja voitot vähenevät.

ROOSTER

Lainaus käyttäjältä: Karikko - syyskuu 22, 2022, 10:07:39

Olet rakas.  :-*  Toivottavasti kaltaisesi ärripurritkin löytävät sopivan paikan tulevaisuudessakin.
t
Ehkä tuo menneen ajan huutolaisuus, eli se saa joka halvimmalla hoitaa, tulee taas muotiin. Kai sitä valtio jotenkin osallistuu myös jatkossa.

Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - syyskuu 19, 2022, 16:27:24
Jotain on aivan perusteellisesti pielessä, jos työelämän asioista joudutaan vääntämään käräjillä.

Ja niinhän tuo näyttää olevan.
Lainaus käyttäjältä: https://www.helsinginuutiset.fi/paikalliset/5347991
Lähihoitajana yksityisellä puolella pääasiassa työskennelleen Tiinan, 53, piti aloittaa syyskuussa tuntityöläisenä Kustaankartanon seniorikeskuksessa. Hän perui tulonsa viime hetkellä.
– Minulle sanottiin, että en saa minkäänlaista kirjallista sopimusta.
...
Kustaankartanon seniorikeskuksen vs. johtaja Päivi Markkanen sanoo, että kirjallisia työsopimuksia ei keikkatyöläisille tehdä.
– Kaupungilla on tällainen ohje.
Jos en keikkatyöläisenä saisi kirjallista sopimusta, pitäkööt tunkkinsa, en suostuisi!

Karikko

Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - syyskuu 22, 2022, 11:26:52
Lainaus käyttäjältä: Karikko - syyskuu 22, 2022, 10:07:39

^

Ei taida olla paljoakaan omakustannusperiaatteella toimivia hoivapalveluja- ehkä joitain pieniä hoivakoteja oli tässä jokin aika sitten, mutta isommat ovat varmaan ne jo ostaneet pois markkinoilta.

Palveluntarjoajat vähenevät kummasti, kun kilpailu kiristyy ja voitot vähenevät.

Olet rakas.  :-*  Toivottavasti kaltaisesi ärripurritkin löytävät sopivan paikan tulevaisuudessakin.
t
Ehkä tuo menneen ajan huutolaisuus, eli se saa joka halvimmalla hoitaa, tulee taas muotiin. Kai sitä valtio jotenkin osallistuu myös jatkossa.

No joo- mieluummin kuolen kuitenkin "saappaat jalassa" toivottavasti omat- ettei tarvitse mennä kenenkään kiusattavaksi loppu"kärsimyksensä aikana.

Laika

#1376
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - syyskuu 19, 2022, 17:08:46
Miten hoitajien puolelta saisi lisää painetta?
Kansa kaduille, jonne lääkärit ja muut ay-ryhmät mukaan? Vai onko solidarnosc kadonnutta?

(Jotenkin tuntuu että opettajien puolesta kansa ei menisi kaduille koska kansa olis vain kärsivä ja kateellinen osapuoli? Hoitajien asiakkaina taas kansa pääosin just nyt ei ole...)

Ehdotan, että säästämme opetuksesta ja sairaanhoidosta, ja ostamme niillä rahoilla markkinoiden kalleimpia hävittäjiä goodwillin vuoksi amerikkalaisilta. Sitten liitymme Natoon ilman kansanäänestyksiä, ja rupeamme puhumaan solidaarisuudesta. Ajamme Naton wannabe-jäsenenä politiikkaa, joka saattaa valtion osaomisteiset yritykset ulkomailla vaikeuksiin, ja sitä seuraavan velkaantumisen vuoksi pakotamme 'vasemmistolaisen' hallituksen ajamaan läpi lain, joka pakottaa hoitajat töihin.

Jaa, mehän teimme sen jo.

Miten voit olla noin saatanan pihalla koko ajan.
'Custom will reconcile people to any atrocity, and fashion will drive them to acquire any custom.'

-George Bernard Shaw

Kopek

Laikaa tuntuu kismittävän se, että Natoon liittymisestä ei järjestetty kansanäänestystä.

Miksi olisi pitänyt?

Mielipidekyselyt osoittivat, että enemmistö suomalaisista kannatti Natoon liittymistä. Vaaleilla valittu presidentti ja kansanedustajien enemmistö kannattivat Natoon liittymistä. Eduskunnan luottamusta nauttiva hallitus kannatti Natoon liittymistä.

Laika ei kannattanut Natoon liittymistä.

Mitä uutta tietoa neuvoa antava kansanäänestys olisi tuonut? Sitovaa kansanäänestystä ei Suomen lainsäädäntö edes tunne.

Eivätkö kyselyjen tulokset olleet tarpeeksi "neuvoa antavia". Miksi olisi tarvittu raskas ja kallis vaalibyrokratia tämän lisäksi? Siksikö, että venäläisille olisi jäänyt aikaa yrittää puuttua asioihin. Olisikohan puuttuminen onnistunut.

En pidä Nato-jäsenyyttä kovin merkittävänä asiana. Tanska ja Norja ovat olleet Natossa vuosikymmeniä, eikä näitä maita pidetä sen kummempina.

Lievästi myönteinen Nato-kantani jo ennen Ukrainan tapahtumia on perustunut siihen, että kun enemmistö EU:n jäsenmaista joka tapauksessa kuului Natoon, niin miksi Euroopan Unionille olisi pitänyt alkaa kehittää erillistä yhteistä puolustusjärjestelyä, johon Suomikin olisi voinut kuulua. Tällaistahan jotkut esittivät. Yhteinen puolustusjärjestely oli jo olemassa. Siihen vain piti liittyä. Ja mitä ne vuodesta toiseen jatkuneet "Nato-optio" -höpinät olivat. Viime kevään tapahtumat osoittivat, että oli aika tehdä optiosta todellisuutta. Ei kai siinä sen kummempaa ollut. Pitkään Naton ovella oli jo pyörittykin.

Karikko

Lainaus käyttäjältä: MrKAT - syyskuu 19, 2022, 17:08:46

Oppositiopuolueista mm. KOK:sta 100% piti potilaiden hengen ja terveyden säilymisen puolta tärkeimpänä prioriteettina.

Tämä on nähty ennenkin että KD:ssä ja PS:ssä muhii kansanterveyden epäisänmaallisia mädättäviä tuholaisia (lähtien nyt vaikka rokotusvastaisuudesta ja änkyryydestä koronatoimissa).

Henki on toki tärkeä ominaisuus ihmisessäkin, vaikka telttaan pistettäisiin asumaan.
Parempihan se onkin, että potilas kuolee vasta kotona- kylmään, tai nälkään.
Asumisen tuen poistaminen varmaan vähentäisi muidenkin tukien tarvetta- muutaman talvipakkasen jälkeen teltoissa talvehtivien osalta.

Helpohkosti miljardi säästöä- kun orpokaan ei muuta säästökohdetta löytänyt.

Hän mainitsi kyllä yritystuet, mutta niitä ei ole tähänkään asti kyetty vähentämään. Aina kun on niiden karsimisesta puhuttu, on seuraus ollut niiden lisääminen.
>>>

Orpon mukaan erityisesti ympäristölle haitalliset yritystuet on syytä kammata läpi tarkasti. Suurista menokohteista hän nosti esille asumistuen, joka on noussut lyhyessä ajassa 1,5 miljardiin.

– Asumistuen uudistaminen on välttämätöntä. Uskallan väittää, että paisuneista asumistukimenoista eivät ole hyötyneet pienituloiset, vaan kiinteistöjen omistajat ja kojamot

ROOSTER

Lainaus käyttäjältä: Karikko - syyskuu 24, 2022, 12:52:39
Asumisen tuen poistaminen varmaan vähentäisi muidenkin tukien tarvetta- muutaman talvipakkasen jälkeen teltoissa talvehtivien osalta.

Ehdotan, että valtio tilaa uudenlaisia  KELA-tyyppitaloja häädettyjen asunnoiksi. Tyyppitalo tehdään kyllästetystä aaltopahvista, se ei vety ja on kohtuullisen lämmöneristävä, jo pari asukkia pitää kolmen neliön yksiön lämpimänä. Samalla tuetaan kotimaista puunjalostusteollisuutta.

Tässä mallia:

https://shop.kartent.com/en/kartent.html

Vakavammin, onhan se totta, että asumistuki on vaarassa valua vuokranantajien ja pankkien holveihin. Valtion tai kuntien vuokra-asuntojen rakentamisen tuki on taas valunut säätiöiden kautta poliitikoille. Se ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että jossain on asuttava.

Taas eräs perustuloa puoltava argumentti.