Neuropoikkeavien elämä ja ihmissuhteet

[MrKAT]

Onkohan sekin Aspergeria, aistiherkkyyttä, kun kuulen rannekellon käynnin? Ei ole mekaaninen kello vaan sähkökvartsinen.

[Karikko]

Voipi olla että minulla on taipumus lörpötellä itsestäni paljon senkin takia että haluan tavallaan "omistaa itseni" ja olen hyvin mustasukkainen siitä että mikä on oikea kuvaus minusta. Joten ennen kuin kukaan ehtii alkaa sepittelemään jotain ihme satuja ja tarinoita, täräytän pöytään faktat sen suhteen mitä minä ihmisenä olen. Meni sitten jakeluun tai ei.

Tuollainen tapa lienee melko yleinen- itselleen vakuuttaminen.

Paavi innocent aikoinaan vakuutti itselleen ja muille olevansa jumalan edustaja maan päällä, eli maallinen jumala. Nykyisin tuota pidetään paavien yleisesti hyväksyttävänä  oikeutena -asiana, mutta uskooko kukaan tuota tosissaan.. Paavilla on oikeus tulkita "jumalan sanaa" -ja sitä pidetään oikeana "totuutena"-

Hyvähän se on itselleen valehdella kaikenlaista, mutta ei sitä muiden tarvitse uskoa.
Reaalisena tulkinnat ovat tietenkin hieman maltillisempia, mutta johtajissa tuo tauti lienee aika yleinen.

Kun Stupp kehuu haavistoa, hän itseasiassa kehuu itseään- voittaessaan, niin hyvän miehen--

[Norma Bates]

Karikko:

Onkohan semmoista aihetta missä et ottaisi esille valehtelua ja itsepetosta? Jos kukaan ei mielestäsi kykene puhumaan totta tai osumaan oikeaan arvioissaan, se tarkoittaa että sinäkään et kykene.

Milloin valehtelit viimeksi ja missä asiassa? Mikä on sinun tapasi pettää itseäsi?

Itse sensijaan parahtaisin kuten muuan tyyppi vuosia sitten: onhan asioiden oltava jotenkin.

Jos sanon että minulla on kymmenen sormea, onko sekin itsepetosta?

Mitä tulee itseeni, muut eivät tiedä minua PAREMMIN mitä olen ja mitä en ole. Samalle tasolle voi toki yltää. Sen verran koppavaksi olen käynyt etten usko että edes joku terapeutti tai muu psyko-jotain tietäisi välittömästi jotain mitä en muka tietäisi itse itsestäni.

Sitä en sitten tiedä enkä sano, miten olisi esim. kymmenen tapaamisen jälkeen. Jos on joku huippulahjakas lanttumaakari.

[Karikko]

Karikko:

Onkohan semmoista aihetta missä et ottaisi esille valehtelua ja itsepetosta? Jos kukaan ei mielestäsi kykene puhumaan totta tai osumaan oikeaan arvioissaan, se tarkoittaa että sinäkään et kykene.

Milloin valehtelit viimeksi ja missä asiassa? Mikä on sinun tapasi pettää itseäsi?

Itse sensijaan parahtaisin kuten muuan tyyppi vuosia sitten: onhan asioiden oltava jotenkin.

Jos sanon että minulla on kymmenen sormea, onko sekin itsepetosta?

Mitä tulee itseeni, muut eivät tiedä minua PAREMMIN mitä olen ja mitä en ole. Samalle tasolle voi toki yltää. Sen verran koppavaksi olen käynyt etten usko että edes joku terapeutti tai muu psyko-jotain tietäisi välittömästi jotain mitä en muka tietäisi itse itsestäni.

Sitä en sitten tiedä enkä sano, miten olisi esim. kymmenen tapaamisen jälkeen. Jos on joku huippulahjakas lanttumaakari.

Ei pidä hermostua- ihminen on osa soveltuvuudeltaan tietoinen oppinut olento, mutta ilman oppimista vain "tyhjä taulu"-

Joten kaiken elämänsä ajan hänen on toistettava samoja asioita- kukin tavallaan.

Itsensä vakuuttaminen omasta uskostaan on saman toistamista- minulle se ei ole ongelma, koska kerron ettei mitään itseä edes ole "olemassa" -ilman tuota jatkuvaa vahvistustoimintaa.. siis mieli on kokemuksen summa-

Kymmenen sormeakin katoaa aikanaan- joillakin ihmisillä on kaksitoista..

Paavikaan tuskin muuten väittäisi olevansa "jumala maan päällä"  Lihaksi tullut sana- kuten jotkut kertovat.

Mutta mikä ei olisi petosta- - kertooko paavi totuuden- ellei hän, miten sitten hänen "alaisensa uskovaiset., tai lahkolaiset luterilaiset..

[Norma Bates]

Jos mitään itseä ei ole olemassa, ei voi olla itsepetostakaan. Eikä vastuuta mistään mitä tekee tai sanoo.

Kyllä, ärsyynnyn aina kun alkaa joku valehtelusta ja petoksesta puhuminen, koska aivoni toimivat juurikin niin että haluaisin löytää järjestystä kaaoksesta. Jotain olennaista, ytimen ja napakympin. Jos toinen ihminen mitätöi kaiken, niin ettei hyödytä lopulta pohtia mitään, se on vähän sama kuin minun pitäisi tukehduttaa itseni - en saisi olla oma itseni ollenkaan, jos en saa taikka voi tutkia mitään.

Mutta jos minua ei ole, ei ole sitä tukehtujaakaan.

Meni ihan buddhalaiseksi. Ja ilmeisestikään en ole buddhalainen. 

[Karikko]

Jos mitään itseä ei ole olemassa, ei voi olla itsepetostakaan. Eikä vastuuta mistään mitä tekee tai sanoo.

Kyllä, ärsyynnyn aina kun alkaa joku valehtelusta ja petoksesta puhuminen, koska aivoni toimivat juurikin niin että haluaisin löytää järjestystä kaaoksesta. Jotain olennaista, ytimen ja napakympin. Jos toinen ihminen mitätöi kaiken, niin ettei hyödytä lopulta pohtia mitään, se on vähän sama kuin minun pitäisi tukehduttaa itseni - en saisi olla oma itseni ollenkaan, jos en saa taikka voi tutkia mitään.

Mutta jos minua ei ole, ei ole sitä tukehtujaakaan.

Meni ihan buddhalaiseksi. Ja ilmeisestikään en ole buddhalainen. 

Saahan sitä olla mitä haluaa, ei sitä kukaan kiellä- paitsi tietenkin yhteiskunnat ja uskonnot sekä varmaan monet muutkin jotka katsovat aiheelliseksi- mutta en minä kiellä. Kysehän on keskustelusta.

Vapaus on eri asia ja se minäkin -(minuus) on vain aivojen tuottama illuusio.

Ihminen kuten muukin eliö on riippuvainen tästä maailmasta ja on hyvä muistaa myös hengittävänsä ilmaa saavansa elantonsa toisista eliöistä sekä tarvitsevansa sen koko maailmallisen yhteyden joka tuottaa kaiken elämän perusteet. Mieli on on vain sen seuraus joka tilapäisen rakenteena katoaa kuten kaikki muukin.

Voihan sitä kertoa itselleen kaikenlaista, mutta se ei muuta mitään- ihminen on edelleen itseään tarkoituksella huijaava olento, joka uskoo olevansa tekijä- ja omistavansa esimerkiksi sormet, vaikka nekin ovat eliön rakenteessa dna- suoritteen mukaisia  automaattisia rakenteita.

[Norma Bates]

Kuitenkin sinä Karikko uskot tietäväsi aina kaiken paremmin kuin muut. Muuten et vänkäisi niin että jopa jäsen Safiiri sai tarpeekseen, kun kohtasi sinnikkäämmän.

Aika jännä. Minulle tuo biologis-fyysinen itsettömyys ei tietty nappaa, kun olen spiritualisti.

[Kopek]

Mitä tulee itseeni, muut eivät tiedä minua PAREMMIN mitä olen ja mitä en ole. Samalle tasolle voi toki yltää. Sen verran koppavaksi olen käynyt etten usko että edes joku terapeutti tai muu psyko-jotain tietäisi välittömästi jotain mitä en muka tietäisi itse itsestäni.

Ihmisistä on monenlaisia käsityksiä. Onko joku niistä oikeampi kuin joku muu?

On olemassa useita eri vaihtoehtoja arvioida yksittäistä ihmistä. Ainakin seuraavat tulevat mieleen. Muitakin näkökulmia luultavasti on. Nämäkin taitavat olla aika keinotekoisia.

1. Henkilön todellisena pitämä käsitys itsestään

2. Se käsitys itsestä, minkä henkilö haluaa antaa muille

3. Henkilön käsitys siitä, millaisena muut häntä pitävät

4. Havainnoitsijan todellinen käsitys jostakin ihmisestä

5. Se käsitys jostakin ihmisestä, jonka havainnoitsija haluaa jakaa muille

6. Se käsitys jostakin ihmisestä, jonka havainnoitsija voi jakaa muille

7. Havainnoitsijan käsitys siitä, millaisena muut jotain ihmistä pitävät

Venäläinen kadunmies saattaa pitää Putinia sotahulluna diktaattorina, eli tämä on hänen todellinen käsityksensä. Hän haluaisi ilmaista tämän käsityksensä, mutta vallitsevissa olosuhteissa hän ei voi niin tehdä, joten hänen täytyy esittää epätosi mielipide. Hän arvioi ehkä mielessään, mitä muut ihmiset ajattelevat Putinista – ja mitä kaikkea he ajatuksistaan voivat tuoda julki.

Pahimmillaan asetelma voi olla sellainen, että lähes kaikki valehtelevat, koska se on turvallisinta. Kukaan ei tiedä, ovatko muut tosissaan, ja esittävätkö he mielipiteitään pelosta. Pohjois-Korean tyyppisessä valtiossa tilanne voi olla tämän kaltainen. Jos järjestelmä romahtaa ja diktaattori kokee loppunsa, hänen palvontansa loppuu samalla, koska se ei ole ollut todellista vaan epäaitoa teeskentelyä. Suuren johtajan kuolemaa surraan itkien vain siinä tapauksessa, että järjestelmä säilyy, ja uusi johtaja astuu entisen tilalle. Jos sen sijaan koko järjestelmä kaatuu, pelon elementti poistuu, eikä "suuren" johtajan perään itke enää juuri kukaan. Hitlerin ja Mussolinin kohtalot ovat esimerkkejä. Johtajien kuoltua ei taidettu pahemmin kyyneleitä vuodattaa.

Se on valta ja mahti ja kuuluisuus, joka herättää kansassa tunteita ja saa heidät palvomaan idoleitaan, olivatpa he poliitikkoja tai viihdetaiteilijoita tai urheilijoita. Jos idolit putoavat jalustaltaan, kansanjoukot eivät enää palvo heitä vaan sylkevät heidän peräänsä. Mitä korkeammalla on, sitä rajummin sieltä putoaa.

Ihmisten käsitykset toisista ihmisistä muuttuvat ja vaihtelevat tilanteiden mukaan. Jopa ihmisen oma käsitys itsestään voi muuttua, jos ulkopuolelta esitetään arvioita johonkin suuntaan. Jos ihmistä kehutaan, hän voi alkaa pitää itseään hyvänä. Jos häntä moititaan, vaikutus voi olla käänteinen.

Tämän kaiken voisi tiivistää siten, että ympäristön paine vaikuttaa siihen, mitä ihmisistä ajatellaan. Ajatukset – tai ainakin niiden esittäminen - muokkautuvat tilanteeseen ja seuraan sopivaksi. Jossakin tilanteessa arvostellaan, jossakin kehutaan.

[Norma Bates]

En lopultakaan tiedä onko narsistinen vai autistinen piirre itsessäni, että olen sitä mieltä jotta ihminen on itse oman itsensä auktoriteetti. Eli muilla ei ole jotain ensisijaisuutta tai suurempaa painoarvoa määrittelemään sitä mitä joku yksittäinen ihminen on.

Mutta täytyy kyllä myöntää ja tarkentaa, että en tässä nyt puhu mistään iänikuisista hyvyyksistä ja pahuuksista. Eli jos vanha "Aatu" kuvitteli olevansa hyvä jätkä, ja keskitysleireille roudatut porukat katsoivat että oli paska jätkä, niin se on eri keskustelu sitten se. Itseäni kiinnostaa tässä itse itsensä tuntemisessa jotkut muut jutut, mitkä eivät ole hyviä eivätkä pahoja.

Jos mietin omasta itsestäni esimerkin, niin otetaan vaikka tämä lastenlaitto. Sehän ei ole hyvää eikä pahaa että jättää lapset tekemättä. Itse koen että tunnen itseni, ja tiedän että en halua/halunnut lapsia. Jos nyt vaikka satakin ihmisistä tulisi minulle pokkana väittämään että kyllä sinä nyt vaan kumminkin haluat lapsia, mutta et vaan myönnä sitä, niin minusta he olisivat kaikki väärässä ja minä oikeassa.

Varmaan kuulostaa ihan kamalan omahyväiseltä ja ylimieliseltä jostain ihmisestä. Mutta neuropoikkeavilla on "erikoisia mielenkiinnonkohteita", ja minun suurin ja vahvin mielenkiinnonkohteeni olen aina ollut minä itse. Mitään erikoistahan itsestään kiinnostuminen ei kyllä ole, mutta ehkä on erikoista se että miten suuri mielenkiinto minulla on itseeni ollut. Eikä se ole minusta mitään narsismia, koska en oleta että muidenkin pitää olla minusta kiinnostuneita. Itseasiassa tunnen tuon tuostakin kiusaantuneisuutta, tai jopa häpeää, jos joku kovin intoutuu miettimään minua suureen ääneen. Tekee mieli luikkia jonnekin varjoihin.

Teininä löysin jostain testikirja ja tein ne kaikki testit moneen kertaan. Paitsi en "millainen kuski olet" tai alkoholinkäyttötestiä, kun en ajanut enkä juonut. En muista oliko siinä kirjassa joku seksitestikin. Enkä muista tuloksiani, muita kuin että intro/ekstrotestissä tuli se intro. Ja on tullut sen koommin jokaikinen kerta.

Olen netissä kohdannut yhden tai ehkä kaksikin Asperger-naisen joka tapasi satuilla ummet ja lammet, joten en voi väittää etteivätkö neuropoikkeavat pystyisi valehtelemaan (jos hän nyt sitten oikeasti assi edes olikaan). Jos on erinomainen mielikuvitus, niin kai sitä voi satuiluunkin käyttää, valehtelumielessä. Itse olen käyttänyt fiktion luomiseen. Vaikkei niitä kirjoja sitten tullutkaan kirjoiteltua, niin stooria pukkaa hyvinkin helposti. Jos en olisi luovuttanut aikoja sitten ja jaksaisin nähdä oikeasti vaivaa, kai niistä kaikenlaisista mieleen juolahtavista jutuista saisi kaikenlaista novellia aikaiseksi. (Pitäisi vaan siirtyä pornosta ja Koe-eläinpuistoaiheista pois, koska en halua tulla nimelläni tunnetuksi noista kirjoitelmista.) Mutta kun ei vaan jaksa. Ei pysty kun ei kykene.

Mitä tulee todellisuuteen, minulle tulee kauhean paha olla jos on ihan pakko valehdella. Useimmiten sitten olenkin ennemmin sanomatta mitään. Olen vähän kuin kaaosta vastaan taisteleva neuroottisesti järjestystä vaativa entiteetti, ja jos valehtelee, se lisää kaaosta. Ainakin omien korvien välissä, jos ei ulkomaailmassa.

Toki minua on yritetty netissä jokusen kerran vääntää henkisesti solmuun jollain ihme senseileikeillä joissa pointtina on se, ettei kukaan tiedä muka mistään mitään. Niin, voihan koko olemassaolo olla pelkkää unta. Tai kemiaa. Tai ihan mitä tahansa, mutta jossain järjestyksessä haluan asioiden olevan. Jos en haluaisi, olisin alkanut rapajuopoksi tai nistiksi.

[Kopek]

Vaikkei niitä kirjoja sitten tullutkaan kirjoiteltua, niin stooria pukkaa hyvinkin helposti. Jos en olisi luovuttanut aikoja sitten ja jaksaisin nähdä oikeasti vaivaa, kai niistä kaikenlaisista mieleen juolahtavista jutuista saisi kaikenlaista novellia aikaiseksi. (Pitäisi vaan siirtyä pornosta ja Koe-eläinpuistoaiheista pois, koska en halua tulla nimelläni tunnetuksi noista kirjoitelmista.) Mutta kun ei vaan jaksa. Ei pysty kun ei kykene.

Olen vaihteeksi laivalla, jossa netti toimii satunnaisesti ja useimmiten ei toimi. Kirjoitin kommenttini jo eilen illalla vaivalloisesti tietokoneen muistiin tallennettavaksi. Tänä aamuna avasin sen ja korjailin tekstiä. Lopulta, kun nettiyhteys ilmestyi, lähetin valmiiksi kirjoittamani jutun.

Kun netti vielä sattui olemaan päällä, vilkaisin päivän Hesarin. Sen jälkeen palasin tälle foorumille ja huomasin, että kirjoitukseni perään oli tullut kommentti. Sen on kirjoittanut Norma Bates, joka ei arvionsa mukaan pysty eikä kykene. Mihin?

Norma Beatesin pitkä, nopeasti ilmestynyt kommentti osoittaa, että hän kirjoittaa hyvää virheetöntä tekstiä ajatuksen nopeudella toisin kuin esimerkiksi minä, joka joudun korjaamaan lähes jokaista kirjoittamaani sanaa, eli töks... peruutus...töks...peruutus... sana valmis... seuraavana sana töks...peruutus...töks.

Lähetän tämän ennen kuin netti katkeaa..

[Norma Bates]

Olet Kopek maininnut että sulla on tarve kilpailla. Minulla nyt sattuu olemaan kyky kirjoittaa nopeasti, kun kerta osaan kymmensormijärjestelmän. Peukalojärjestelmää en osaa, eli ihmettelen että miten ihmeessä ihmiset kirjoittavat peukaloillaan älypuhelimeen. Puhelimen kanssa joudun töpöttelemään etusormella. Voipi olla että kun operoin puhelimella, kommentit ovat lyhyempiä kuin silloin kun käytössäni on pöytäkone näppäimistöineen.

Koneessa on punainen siksakhässäkkä joka paljastaa kirjoitusvirheet. Kännykkä sensijaan tekee niitä vaikka väkisin itse, eli syystä jota tiedä en, se välillä änkee väkisin kirjoitukseeni muita sanoja tarkoittamieni sanojen tilalle. Olen ottanut automaattisen korjauksen pois, mutta tämä alkoi yhden päivityksen jälkeen tämä lysti ja riemu.

Aikoinaan en pystynyt bussissa tuijottamaan yhtään mitään tekstiä, vielä vähemmän kirjoittamaan sellaista itse. Sitten aloin rampata treeneissä ja talvemmalla on erinomaisen tympeää palata kotiin niin että ei voi edes maisemia katsella auton ikkunasta, kun näkyy pelkkää mustaa. Tässä vaiheessa sitten opettelin käyttämään puhelinta automatkoilla ja ihme kyllä ei okseta joka kerta, ja pystyn lukemattomat virheet ja erheetkin korjaamaan.

Voinee todeta että harjoitus on kaiken a ja o.

Minullahan oli konekirjoitus jo yläasteella valinnaisena aineena. Silloin se oli minulle tärkeä ja rakas aine, huolimatta siitä että opettajana oli tuikea täti (niitä viimeisiä opettajia joilla oli arvovaltaa, huolimatta pienestä koostaan tai ehkä juuri siksi, oli varsin kiukkuinen iäkäs neiti-ihminen). En ollut erityisen ilahtunut kun opettaja kehui yhtä toista tyttöä hyväksi kirjoittajaksi, sen vuoksi että tytöllä oli pitkät sormet ja hän harrasti pianonsoittoa.

Eikä ollut eka kerta kun olen saanut kuulla miten toista ylistetään. Hitto vie, kun sain kauppiksesta stipendin luokan nopeimpana konekirjoittajana, niin sekin sitten minulta pilattiin sillä tavalla että siihen julkaisuun mihin merkittiin meidät kaikki valmistuneet, oli yhden pojan nimi laitettu minun nimeni tilalle, että hän muka sai se stipendin. (En muista enää mitä se raha oli ja mitä sillä ostin.)

Kateutta ja katkeruutta on riittänyt. Mutta sitten kun joku kehuu minua, ihan mistä hyvänsä asiasta ja syystä tai ei, hävettää. Se on kotoa niin sisäistänyt että itsestään ei saa luulla yhtään mitään. Ei edes silloin kun ei ole kyse luulosta.

Tiedän olevani hyvä kirjoittaja, teknisesti ja muutenkin, mutta meitä hyviä on niin paljon että mahtuu kolmetoista tusinaan. Varsinkin tässä maassa.

[Karikko]

Kuitenkin sinä Karikko uskot tietäväsi aina kaiken paremmin kuin muut. Muuten et vänkäisi niin että jopa jäsen Safiiri sai tarpeekseen, kun kohtasi sinnikkäämmän.

Aika jännä. Minulle tuo biologis-fyysinen itsettömyys ei tietty nappaa, kun olen spiritualisti.

Ehkä niin, mutta aika helposti aletaan syyttelemään toista hänen mielipiteistään, eikä haluta ymmärtää asiasta josta on puhe.

Kerroin vain siitä millaisia vaikeuksia on ymmärtää itseään, jos luottaa pelkästään omiin oletuksiinsa..

Ilman maailmaa ja siitä saatuja viestejä, ihmisen asema on melko heppoinen- "pystyssä pysyminenkään ei onnisti ilman tasapainoaistia..  Mikä' silloin on itse, joka "tekee" kaiken --

[Kopek]

Norma Batesin viestiin viitaten (en osaa lainata tekstiä kännykällä, jolla nyt kirjoitan) huomautan, ettei minulla ole tarkoituksena eikä haluna kilpailla ainakaan sellaisissa asioissa, joissa tiedän olevani huono. Inhoan useimpia pelejäkin, koska miksi haluaisin tehdä jotain, jossa aina häviän.

Edellisen viestini lopussa oli lisäyksenä maininta, että Norma Bates kirjoittaa niin paljon, että tekstit yhteen liitettynä siitä tulisi uusi romaani muutaman viikon välein. Tämä osa kirjoituksestani jäi lähettämättä, kun nettiyhteys katkesi. Jatkan kommentointia. Aihe jää taas täysin kesken.

[Norma Bates]

Kuitenkin sinä Karikko uskot tietäväsi aina kaiken paremmin kuin muut. Muuten et vänkäisi niin että jopa jäsen Safiiri sai tarpeekseen, kun kohtasi sinnikkäämmän.

Aika jännä. Minulle tuo biologis-fyysinen itsettömyys ei tietty nappaa, kun olen spiritualisti.

Ehkä niin, mutta aika helposti aletaan syyttelemään toista hänen mielipiteistään, eikä haluta ymmärtää asiasta josta on puhe.

Kerroin vain siitä millaisia vaikeuksia on ymmärtää itseään, jos luottaa pelkästään omiin oletuksiinsa..

Ilman maailmaa ja siitä saatuja viestejä, ihmisen asema on melko heppoinen- "pystyssä pysyminenkään ei onnisti ilman tasapainoaistia..  Mikä' silloin on itse, joka "tekee" kaiken --

Silloinkin on vaikeuksia, jos ei ikinä luota itseensä, mutta luottaa aina muihin ihmisiin. Sattuu vanhemmiksi jotain ihan täys pershäröisiä, niin nämähän saavat lapsen kuvittelemaan itsestään vaikka mitä. Sitten sitä samaa paskasirkusta on lisää kumppaneiden kanssa, jos siis deittaa semmoisia naisia/miehiä joilla on joku valtava tarvis sanella kumppanilleen että sinä se olet semmoinen ja tämmöinen.

Isoilla massoilla on aina ollut isompi auktoriteetti. Keksitään koulussa vaikka että "aletaan kiusaamaan tota", niin sitten sitä rääkkiä voi pahimmillaan olla vaikka luokasta yksi luokalle yhdeksän, jossa vaiheessa oppilaasta on jo tehty ihmisvihaaja tai -pelkoinen. Ja kun se touhu on voinut alkaa jostain ihan idioottimaisesta seikasta, kuten "vääristä" farkuista, niin aikamoista aivopesua on kyllä tämä massa vs. yksilö -systeemi. Sanotaan että joukossa tyhmyys tiivistyy. Joten en ollenkaan usko että määrän paljoudella löydetään se absoluuttinen totuus.

Jos nyt ajatellaan vaikka sanaa "populismi", niin sehän on halventava nimike sille että joku asia on hyvin suosittu. Se että on, ei tarkoita että asiaa suosivat ovat automaattisesti oikeassa.

Olen joskus ihmetellyt että jos jollakulla on ääniä päässään ja nämä käskevät että tapa toi, taikka itsesi, niin miksi niitä ääniä pitäisi uskoa ja totella. Samaa voisi oikeastaan sanoa siitä että jos joku häiriintynyt massa alkaa jotain väittämään, että miksi heitä uskoa pitäisi? Kunhan vain toteuttavat jotain perussosiaalisen nisäkkään pahimmillaan eläimellistä tai lapsellista vaistoa. Että erilaiset pitää saada vaikka hengiltä. Helpointa tämä on niin että se erilainen tajuaa itse tappaa itsensä, kun sille tarpeeksi jankutetaan miten paska se on.

[Norma Bates]

Norma Batesin viestiin viitaten (en osaa lainata tekstiä kännykällä, jolla nyt kirjoitan) huomautan, ettei minulla ole tarkoituksena eikä haluna kilpailla ainakaan sellaisissa asioissa, joissa tiedän olevani huono. Inhoan useimpia pelejäkin, koska miksi haluaisin tehdä jotain, jossa aina häviän.

Edellisen viestini lopussa oli lisäyksenä maininta, että Norma Bates kirjoittaa niin paljon, että tekstit yhteen liitettynä siitä tulisi uusi romaani muutaman viikon välein. Tämä osa kirjoituksestani jäi lähettämättä, kun nettiyhteys katkesi. Jatkan kommentointia. Aihe jää taas täysin kesken.

Ei nyt sentään. Siksi toisekseen päähäni pälkähtävissä juonikuvioissa on se vika, ettei niissä välttämättä ole kunnon aloitusta eikä lopetusta. Siksihän pornoa on helppo kirjoittaa, kun se huipentuu siihen aktiin, ja sitten heittää perään jotain muka-näppärää lätinää jossa viitataan vaikkapa tulevaisuuteen.

Meinasin ihmetellä että miksi sitten pitää rassata päätään sillä että missä joku toinen on hyvä, jos itse ei ole. Miksei keskity niihin omiin vahvuuksiinsa. Mutta tätä voisin tietysti kysyä itseltäni, kun taistelen taistelusaleilla ja tiedän että liikunta on heikoin lenkkini. Siellä on sitä määrää riittänyt taholtani, mutta laatu on mitä sattuu.

Kun sitä on lapsesta asti saanut tuntea itsensä avuttomaksi ja turhautuneeksi liikunnassa...