Neuropoikkeavien elämä ja ihmissuhteet

[TSS]

^ Tavaroitten hukkaaminen ei yleensä johdu ADHD:stä, vaan hajamielisyydestä, mikä taas johtuu siitä, että prosessoi mielessään jotain

^ Tavaroitten hukkaaminen ei yleensä johdu ADHD:stä, vaan hajamielisyydestä, mikä taas johtuu siitä, että prosessoi mielessään jotain koko ajan.

Tyhjäpäät, joilla on olematon mielikuvitus ja vähäinen aivotoiminta liikkuu kahvikuppien ja roskapussien ympärillä eivät hukkaile tavaroita.

Tyhjäpäät, joilla on olematon mielikuvitus ja vähäinen aivotoiminta liikkuu kahvikuppien ja roskapussien ympärillä eivät hukkaile tavaroita.

Tämä on varmaan hyvä esimerkki, että asioilla on aina vähintään kaksi puolta, ja sekä hyvää että huonoa. Minua on moitittu hajamielisyydestä, ja vaikka välillä olen sen määrästä ollut itsekin huolissani, uskon sen liittyvän paljolti siihen, että mieleni prosessoi muiden asioiden parissa. Toisaalta taas siinäkin on hyvät puolensa, jos mieli ei ole niin "tuottava", eli elämä voi olla jollain tapaa helpompaa ainakin arjen käytännöllisyyden kannalta. Tavarat ja asiat pysyvät tallessa.

[kertsi]

Dokumenttielokuva Neurotyypit
https://arenan.yle.fi/1-66243001
Neurotyperna
1 t 15 min dokumentär
·
stark
·
hoppfull
·
Tillåtet för alla åldrar
Aida har bestämt sig för att rätta till samhällsproblem som försvårar livet för barn och unga som är som hon. Aida är på autismspektrumet, och som hjälp har hon sin mamma som också är hennes närståendevårdare. Den målmedvetna flickan vill utmana dagens normer och främja acceptans och jämlikhet. Men politiska förändringar tar mycket tid och energi. Lyckas mamman och dottern förändra samhället innan deras egna krafter tar slut? Regissör: Maija Hirvonen. Produktion: Mouka Filmi (Finland 2024) Syntolkad på finska.

(On siis suomenkielinen dokumenttielokuva. En juuri nyt jaksa etsiä esittelytekstiä suomeksi, mutta palaan ehkä asiaan.)

[Norma Bates]

Yksi juttu mitä en ikinä tule ymmärtämään, että mistä ihmiset ymmärtävät/tietävät/keksivät/sattuvat toimimaan keskenään identtisesti jos ei ole keskenään puhuttu että nyt tehdään näin. Erityisen omituiselta se tuntuu minusta silloin kun kaikki yhtäkkiä muuttavat mieltään juusta eihin.

Vuosia sitten ehdotin yhdessä sinkkuryhmässä että lähdetään yhdessä erääseen paikkaan (jonne en itse pääse, kun ei ole sitä autoa eikä ajokorttia). Valtava innostus. Moni oli lähdössä. Sitten kului aikaa ja kaikki olivat asiasta hipihiljaa. Ihmettelen että lähdetäänkö nyt sitten vai ei. Joku kävi äyskimässä minulle että minun olisi pitänyt sitä asiaa ajaa. Vihaan marinaa ja ruikuttamista, joten en ollut alkanut vänkyttämään asiasta, plus kun minulla ei sitä autoa ole, niin miten helvetissä minä olisin asiaa ajanut ja järjestänyt? Joku sentään kävi sitten kertomassa että tämmöistä tämä aina on, ensin ollaan niin innostuneita ja sitten ei ollakaan. Jos muistan oikein, niin hän oli itse päätynyt johonkin kohteeseen yksinään, kun kukaan muu ei tullutkaan.

1996 meillä oli parin silloisen tuttuni kanssa yksi juttu johon  piti tulla useita ihmisiä, ja loppujenlopuksi sinne ei sitten tullut kuin me kolme. Saatiin me keskenämmekin se juttu läpivedettyä, mutta olihan se hemmetin ärsyttävää että kaikki muut jättävätkin tulematta.

Kun ilmeisesti ei ole mitään selän takana sopimista että eipäs tullakaan lällällää, niin miten se menee näin että ollaan innostuneita ja sitten ei mitään tapahdu? Elävätkö ns. normaalit ihmiset jossain unelmissaan niin että kaikenlaisesta intoillaan ja ollaan fiiliksissään, mutta ei se sitten oikeasti tarkotakaan yhtään mitään?

[Hippi]

^
Tuohan on tuiki tavallista, että heitetään ikään kuin pallo ilmaan, mutta kukaan ei ota sitä kiinni. Yleensä ajatellaan, että heittäjä itse ottaa pallosta kopin.

Jos asiasta alkuunsa ollaan innostuneita, niin se alkuinnostus pitää käyttää hyväksi. Tuossakin olisit voinut alkaa sopia aikaa ja kysellä, josko joku lähtijöistä olisi voinut tarjota kyydin. Kyllä se olisi aika äkki voinut huomata, jos koko suunnitelma jää pulinan asteelle eikä oikeata lähtöinnostusta sitten synnykään. Ideat monasti ovat kivoja ja innostavia, mutta toimeenpano vaatii tekemistä ja se taas ei ole kivaa, vaan ihmiset yleensä odottaa, että se "joku muu" tekee.

Itsellä, kun ei ole niinkään sosiaalista elämää paljoa, niin olen säästynyt, mutta työelämässä tuo on myös ihan tavallista. Nähdään joku puute tai epäkohta ja siitä pulistaan kahvipöydässä, mutta kukaan ei ole valmis tekemään mitään asian korjaamiseksi.

Noin se vaan menee eikä siinä ole mitään selän takana puhumista tai muutakaan kieroa.

[kertsi]

Itsellä, kun ei ole niinkään sosiaalista elämää paljoa, niin olen säästynyt, mutta työelämässä tuo on myös ihan tavallista. Nähdään joku puute tai epäkohta ja siitä pulistaan kahvipöydässä, mutta kukaan ei ole valmis tekemään mitään asian korjaamiseksi.

Työelämässä se, joka ottaa asian puheeksi, usein nakitetaan sitten myös suorittamaan ehdottamansa asia.

[Hippi]

^
Juu, niinhän siinä sitten käy, jos ei osaa pitää suutaan kiinni

t. tuonkin kokenut

[kertsi]

Yksi juttu mitä en ikinä tule ymmärtämään, että mistä ihmiset ymmärtävät/tietävät/keksivät/sattuvat toimimaan keskenään identtisesti jos ei ole keskenään puhuttu että nyt tehdään näin. Erityisen omituiselta se tuntuu minusta silloin kun kaikki yhtäkkiä muuttavat mieltään juusta eihin.

Hipin kommentin lisäksi tuli tällaistakin mieleen:
Ihmiset ovat laumaeläimiä. Meillä on peilineuronit, joiden takia saatamme kopioida lajitoveriemme tekemisiä, joskus vähemmän mietittyjäkin, etenkin nuorina (joukossa tyhmyys tiivistyy). Autismi muuten liitettäneen peilineuronien häikkään (saattaa kyllä olla hypoteensin asteella vielä se liittäminen), ja jos on oikein graavista autismista on kyse, niin henkilö voi kertoa tuntevansa itsensä ihan toiselta planeetalta olevaksi, tai eri eläinlajiin kuuluvaksi kuin lajitoverinsa. Olettaisin, että pelineuronit mahdollistavat eläytymiskyvyn, siis sen, että pystyy "menemään toisen pään sisälle", tuntemaan niin kuin toinen tuntee.

[Norma Bates]

En muista onko tullut missään päin foorumia mainittua, että mies jonka löysin elokuun alussa on Asperger-piirteinen. Minusta kyllä tuntuu että itse olen pahemmin assi kuin hän, vaikka minä olen se meistä jolla ei ole diagnoosia. Minullahan on näitä aistiherkkyyksiäkin, haju- ja kuulo-. Ja tarkemmin ajatellen kyllä myös tunto-, koska joudun leikkelemään pesuohjelappuja pois, koska niissä on nykyään ihan helvetin terävä reuna joka suorastaan satuttaa niskaan, kylkeen tai selkään painuessaan. Lisäksi inhoan tiukasti ja tiiviisti istuvia vaatteita (joitain harvoja poikkeuksia lukuunottamatta), ja harvemmin pidän korujakaan, kun yleensä alan räpläämään niiden kanssa kun tuntuu ällöttävältä se ihokontakti.

Minusta kyllä tosiaan tuntuu siltä että assius tekee minusta jollain tapaa miehisen naisen, ja nyksä on eittämättä joillain tavoilla feminiininen mies. Joskus minulla on elämäni varrella mennyt tämä nais-miehen etsintä sikäli överiksi että mies on ollut homo taikka ärsyttävän naismainen, mutta luulenpa että nyt on pitoisuudet sillä tavalla kohdallaan, että ei ole liikaa mitään kummassakaan osapuolessa.

Tässä kun erään kerran olin poistumassa nyksän residenssistä, en luottanut yksinomaan karttaan jonka olin tulostanut, kun minun piti kävellä yli 3 km asemalle. Tein niin että kirjoittelin kaikkien oleellisten katujen nimet kämmeneeni listaksi, että ei tarvitse kaatosateessa kokoajan räplätä sen kartan kanssa. Ja hyvin toimi, osasin aina siirtyä kadulta toiselle matkan edetessä. Kun mainitsin asiasta miehelle, hän katsoi että oli ratkaisu johon hänkin olisi saattanut päätyä. Eli oletetettavasti assimainen ratkaisu.

MrKAT kun mainitsi tiedeketjussa jotain systeemeitään, tuli siitä jostain syystä mieleeni että olen ikkunanpuitteisiini piirrellyt lyijykynällä (poistettavissa) merkintöjä siitä että mihin suuntaan koloavaimella pitää vääntää että saa nuo ikkunat ylipäätään auki. Noissa kun ei kaikissa rei'iässä mene se metallikieli samaan suuntaan, ja joissain rei'issä ei mene mihinkään suuntaan, eli on täysin juuttunut, eikä ikkunoita saa niistä kohdista kiinni.

[kertsi]

Tässä kun erään kerran olin poistumassa nyksän residenssistä, en luottanut yksinomaan karttaan jonka olin tulostanut, kun minun piti kävellä yli 3 km asemalle. Tein niin että kirjoittelin kaikkien oleellisten katujen nimet kämmeneeni listaksi, että ei tarvitse kaatosateessa kokoajan räplätä sen kartan kanssa. Ja hyvin toimi, osasin aina siirtyä kadulta toiselle matkan edetessä. Kun mainitsin asiasta miehelle, hän katsoi että oli ratkaisu johon hänkin olisi saattanut päätyä. Eli oletetettavasti assimainen ratkaisu.

En tiedä, onko assimaista vai ei. Silloin, kun en turvaudu kännykkään (autolla) suunnistuksessa, itse teen usein kartan itselleni piirtämällä, ja merkkaan siihen tärkeimpien katujen nimet. Siinä piirtäessä asiat painuvat muistiin paremmin, ja usein käy niin, että karttaan ei edes tarvitse turvautua.

[Hippi]

^
Minusta tuo on vain yksi tapa oppia. Itselläni on sama juttu melkein minkä tahansa muistilapun tai kirjoituksen kanssa, että kun se on tehty, niin sen muistan ilman katsomista. Kyse ei ole mistään valokuvamuistista vaan ihan sillä tekemisellä mieleen painumista. Tuolla kai on joku nimikin, miten kukin oppii. Joku tekemällä, joku toinen kuulemalla.

Kokousmuistiinpanoina minulla olin piirroksia ja vain päivämäärät oli selväkielisenä. Sain jopa moitteita pomolta "mielenosoituksesta", mutta ei hänellä koskaan ollut huomauttamista muistioista, jotka kirjoitin näiden "merkintöjen" avulla.

[Hayabusa]

En tiedä, onko assimaista vai ei. Silloin, kun en turvaudu kännykkään (autolla) suunnistuksessa, itse teen usein kartan itselleni piirtämällä, ja merkkaan siihen tärkeimpien katujen nimet. Siinä piirtäessä asiat painuvat muistiin paremmin, ja usein käy niin, että karttaan ei edes tarvitse turvautua.

Jos onnistun tekemään kauppalapun siinä järjestyksessä kuin tavarat on kaupassa, niin kassahihnalla on lappuun kirjoitetut ostokset vilkaisemattakaan ostoslistaa. Poikkeamat ovat ongelmallisia ja yleensä vaativat lappuun turvautumista ja edestakaista poukkoilua kaupassa. 

[Socrates]

Maito, huuhteluaine ja paahtoleipä on tällaiselle neuropoikkeavalle must. Joku niistäkin helposti unohtuu .

[Xantippa]

Itse teen lyhennelistoja.

Jos olisi Socrun listan tavarat lopussa, sanoisin itselleni kauppaan mennessä: mahupa.

Ne tulisi kaupasta ja muuten voisin poukkoilla miten vaan. Jos ihan listan teen, vaikkapa jotain reseptiä varten, teen sen aina siinä järjestyksessä, missä asiat kaupassa ovat (oletan olevan, joskus pettyy ).

Yleensä en kauppalistaa tarvitse, sillä must must juttuja on yksi tai kaksi ja muuten ostelen vähän fiiliksen + sen mukaan, mitä on kaupassa tarjouksessa tai sesonkituotteena tms. Itselläni siis käy enemminkin niin päin, että ruokalista muokkaantuu sen mukaan, mitä kaupasta ostan kuin toisin päin.

T: Xante

Muoksis: roiskeeksi myös ihmissuhteista: olemme havainneet miehen kanssa, että päädymme usein samaan tulokseen, mutta tyystin eri kautta.

[Kopek]

Minullahan on näitä aistiherkkyyksiäkin, haju- ja kuulo-. Ja tarkemmin ajatellen kyllä myös tunto-, koska joudun leikkelemään pesuohjelappuja pois, koska niissä on nykyään ihan helvetin terävä reuna joka suorastaan satuttaa niskaan, kylkeen tai selkään painuessaan. Lisäksi inhoan tiukasti ja tiiviisti istuvia vaatteita (joitain harvoja poikkeuksia lukuunottamatta), ja harvemmin pidän korujakaan, kun yleensä alan räpläämään niiden kanssa kun tuntuu ällöttävältä se ihokontakti.

Minäkin leikkelen niskalaput pois joskus niin tehokkaasti, että teen joskus paitaan reiän - mikä ei tietenkään ole tarkoitus. Jos sivusaumassa oleva lappu on ihoa vasten, sekin saa lähteä. Tuollaiset laput ovat aivan hirveitä. Jos sellaista ei poista, ihossa on vähän ajan kuluttua punainen läikkä, jota raapii ja riipii ja yrittää saadan olon siedettäväksi - mikä ei tietenkään onnistu. Eli laput pois heti uutena. Korut ja kellot ja riipukset... mitään tällaisia ei tietenkään ole. Puristavista ja tiukoista vaatteista en myöskään pidä.

MrKAT kun mainitsi tiedeketjussa jotain systeemeitään, tuli siitä jostain syystä mieleeni että olen ikkunanpuitteisiini piirrellyt lyijykynällä (poistettavissa) merkintöjä siitä että mihin suuntaan koloavaimella pitää vääntää että saa nuo ikkunat ylipäätään auki. Noissa kun ei kaikissa rei'iässä mene se metallikieli samaan suuntaan, ja joissain rei'issä ei mene mihinkään suuntaan, eli on täysin juuttunut, eikä ikkunoita saa niistä kohdista kiinni.

Assimaisesta järjestelmällisyydestä tuli mieleen kysymys, pitävätkö assit kotinsa järjestyksessä niin kuin supersiistin tieteellisen laboratorion, jossa jokaiselle esineelle on tarkka paikkansa.

Vaatiiko assimainen luonne, että kaiken pitää olla tip-top oikeilla paikoillaan - ja onko assin olo epämukava, jos asiat eivät ole oikeilla paikoillaan?

Voiko olla mahdollista, että luonne vaatisi siisteyttä ja järjestystä, mutta masennus ja laiskuus aiheuttavat sen, että ei jaksa siivota eikä järjestellä. Ei siis elä niin kuin oman ihanteen mukaan kuuluisi elää.

Minä pidän järjestelmällisyydestä ja siisteydestä - mutta elän kuin sika. Onko tällaiselle luonteenpiirteelle muuta nimitystä kuin laiskuus.

P.S. Sikana elämisellä tarkoitan tavaraympäristöä, en ruokasiisteyttä ja hygieniaa, joissa olen tarkka. Vieraassa ruokapaikassa puhdistan salaa ruokailuvälineitä (Ikean ravintolassa käytän kahviautomaatin kuumaa vettä ja serviettejä). Kaupoissa käytän ohuita suojakäsineitä, koska en halua koskettaa paljaalla kädellä mihinkään, mihin muut (vieraat ihmiset) ovat koskettaneet. Tässä asiassa olen suoranainen foobikko. Jos pakkotilanteessa joudun koskettamaan johonkin, yritän tehdä sen sormenpäällä tai rystysellä, minkä jälkeen heti kuin mahdollista pesen ja desinfioin käteni. Joidenkin näyttöpintojen lääppiminen... yäk, yäk, yäk. 

[Norma Bates]

Korona-aikana opin bussissa seisomaan noustessa kietoutumaan pystytankoihin kyynärpäällä, ettei tarvinnut pidellä sormin kiinni.

Käsidesihän on jo kadonnut muista kaupoista kuin Lidlistä, ja tämä on ällöttänyt.

Kotini on mielestäni semisiisti. En välttämättä imuroi viikkokausiin, ja astiatkin tulee joskus pestyä vasta kun ne ovat loppu. Mutta esineillä on paikkansa. Ja televisiotason, maton ja sohvan pitää olohuoneessa olla täsmällisen symmetrisesti toisiinsa nähden sijoiteltuna. Muuten on tuskatila. Ja mitään kulkuväyliä tukkivaa roinaa en olohuoneeseen salli. Roina on nurkissa ja seinänvierillä, sohvan ja tuolin takana sekä sängyn alla. Keskellä lattiaa ei ole kuin nahkapalli, minkä voi potkaista sivuun.