Treenaus, kuntoilu ja muu hyvän mielen liikunta

[Norma Bates]

Minulle se aukesi 2. yrittämällä.

[kertsi]

^^ Mulla aukeaa.

Eli kyse on lantion lihasten jäykyydestä? Ja niitä ehkä pitäisi venytellä?

[MrKAT]

Minä olen jo pitempään ihmetellyt miten päästään istualta ylös ilman käsiä, HS:ssä oli kerran mutta maksumuurin takana. Tässä on ristiasennossa alas ja ylös videon alussa - lopussa voimisteluohjeita (2m52s):

JK. Alasmeno onnistui 2. kerralla mutta ylös ei vielä. Pitänee odottaa kevättä, että pyöräilen taas jalkalihaksia kuntoon?

JK2. Muuten, erityisesti viimeisien useiden päivien aikana on ollut voimaton (ja saamaton) olo vaikka olen syönyt suolaisempaa. Tänään on aamusta asti riski olo ja huiskin lunta sieltä täältä kuin teräsmies ilman että hengästyttää tai sydän tulee rinnasta ulos. En ymmärrä että miksi olen kuin toinen henkilö. Tämmöisiä teräspäiviä on pieni vähemmistö päivistäni.

[Socrates]

Minulle se aukesi 2. yrittämällä.

Minulla ei aukea millään, mutta ilmeisesti sama liike kuin mrKatin linkissä?

[MrKAT]

En millään usko että sama, koska Norman kuvassa jalka työnnettiin ensin eteen tms.

[Socrates]

Liike on todella vaikea ja toisaalta nuo videon harjoitteluliikkeet siihen naurettavan helppoja ja tuskin auttavat yhtään.

Isoin haaste on saada painopiste riittävän eteen, että pääsisi alkuun nousemisessa. Täytyy kokeilla joku paino käsissä edessä.

[MrKAT]

No niin nyt löytyi: Enemmän kuin tarpeeksi keinoja nousta ylös ilman käsiä.
Alussa on se em. tuttu ristinousu mutta 4m- etiäpäin näyttää useita eri konsteja ja yksi niistä (3.) on kait se Norman jutussa;

Viisi eri tapaa:
1. Ristijalkanousu
2. "Selkä kiikkustuolina" vauhdikas heilautus takaa eteen ja nousu
3. Istu persiillään maassa jalat suorana. Sitten toinen jalka linkkuun eteen ja  - toinen taa ja siitä änkeää ylös
4. Polvillaan seisoo maassa josta nostaa itsensä ylös kun heilauttaa peränsä taa ja nostaa polvet ja sitten ponnistaa ylös.
5. Polviltaan vain hypähtää ylös (!)

JK. JIPII. Elämän eka kerran nousin nyt ylös ilman käsiä tavalla 4.  Mutta se onnistui vasta toisella kerralla, eka kerralla lensin takaseinään (jolloin sain myös pienen suonenvedon takajalkaan).
- JA nyt onnistui myös tavalla 3.

[Socrates]

^ Tuo ristijalkanousu on ihan eri tasoa vaikeudessaan kuin muut, jotka aika helppoja.

[Norma Bates]

Eiköhän se tuonne päin ole kuin MrKAT raportoinut.

[MrKAT]

Aijai ja voivoi, kun on lihakset kipeänä. Ja ehkä pahenee lähipäivinä. Aloitin toissapäivänä pitkästä aikaa, kuukauteen pariin, lihasvoimistelun. Olin pitänyt taukoa jotta säästelen itseäni lumi(jää)töihin. Ja olin minä välillä naattikin, mikä lie puutostila ollu kun ei mikään ylimääräinen voimistelu aiemmin huvittanut.

[Hippi]

Yleensä en näitä lehtien liikuntaohjeita lue, kun ohessa on aina turhia toiveita herättäviä lupauksia helposta painonpudotuksesta. Kyllä, sitä on hiukan kertynyt ja toiveena olisi saada sitä jokunen kilo pois. Siitä lääkärin kanssakin juttelin, kun viimeksi kävin. Sanoin, että en voi oikein enää syömistä vähentää, kun muutenkin syön niin vähän, että pian alan siitä saada ongelmia. Okei, ongelma on tietty herkkuperseily, mutta senkin määrä on niin pieni, että jollain muulla se määrä ei tuntuisi missään. Varsinainen ongelmani taitaa olla sohvaperunointi etenkin sen jälkeen, kun lopetin koronan vuoksi salilla käymisen. En ole saanut mentyä sinne takaisin. Jäi ne kunnon "hikilenkit" cross-trainerilla pois.

Tämä nyt oli aika hauska artikkeli, joka sopii ihmiselle, joka "ei tee mitään". Paljon pieniä tekoja, jotka muuttavat sen "ei mitään" muotoon "edes jotain". Otsikko tietysti on taas aivan pönttö

Polta 1000 kcal kävelemällä – yksi ryhmä hyötyy eniten liikunnan lisäämisestä
Kun kaikki liikunnan muodot lyödään yhteen, liikuntalääketieteen professori nostaa yhden lajin ylitse muiden. Tässä 23 helppoa vinkkiä arkiliikuntaan.
....
Liikunnan lisäämisestä hyötyvät kaikkein eniten ne, jotka liikkuvat vähiten, sanoo liikuntalääketieteen professori Jari Parkkari Jyväskylän yliopistosta.

– Jos ei ole liikkunut ja alkaa kuluttaa 1 000–2 000 kalorin verran viikossa, ennenaikaisen kuoleman riski putoaa 25–30 prosenttia. Tuhat kaloria menee rikki, kun esimerkiksi kävelee 2,5 tuntia viikossa, tai puoli tuntia viitenä päivänä viikossa.
..... Loput sitten löytyy IS:sta


Tuota viimeistä lausetta haluan kuitenkin kritisoida. Jos joku ajattelee, että hoidanpa viikon liikunnan kerralla pois ja kävelee 2,5 tuntia putkeen, ei todennäköisesti sitä tuhatta kaloria saa menemään, ellei ole ennestään kovakuntoinen. Melko varmasti ainakin viimeisen tunnin aikana viimeistään vauhti ja tehokkuus hiipuvat, joten energian kulutuskin jää toivottua pienemmäksi. Toisaalta puolen tunnin silpuiksi pilkkominenkin on aika turhauttavaa. Ainakin itselläni kestää jonkin aikaa ennen kuin "kone lähtee käyntiin", joten joku 40-45 minuuttia kerrallaan olisi ehkä paras mitta, jossa teho on sen puoli tuntia hyvällä tasolla sisältäen alun käynnistymisvaiheen ja lopun jäähdyttelyn.

Kun jokunen vuosi sitten tein koviakin sauvakävelylenkkejä, niin pisimmät olivat liki kaksituntisia ja lopussa kyllä varpaat oli aika tuskaiset. Nyt en ole taas viime syksyn jälkeen sauvoja käyttänyt. Pitäisi varmaan kokeilla, millä mallilla jalat on. Sauvojen kanssa varpaatkin kestää pidemmän matka jostain syystä, mutta hyvän rytmin ja ryhdin vuoksi sauvat on kyllä vauhtikävelyn ehdoton apu.

[Norma Bates]

Tuli uitua. Ilma 15, vesi 13. Tai ehkä enemmänkin, kun olin mitannut ne 3 t ennen jorpakkoon menoa. Melko rätti sitten kun kipusin jyrkän ylämäen järveltä poistuessa. Kyllä nuo keuhkot aikansa ottaa kuntoutua.

[Kopek]

Kuinka kauan 13-asteisessa vedessä voi olla?

Tähän aikaan vuodesta vesi tuntuu niin kylmältä, että käsiin suorastaan sattuu, kun niitä pesee järvessä. Tämä on vain oma tuntemuskokemukseni.

Ennätykseni kylmään veteen menemisessä taitaa olla se, kun 15-vuotiaana kastauduin avannossa vapun aaton iltana tarkoituksenani voittaa typerä itse itselleni keksimä kisa "kuka ui ensiksi". Pudottauduin avantoon ja pomppasin sieltä pois niin nopeasti kuin pystyin, joten ei se mikään varsinainen uinti ollut. Kaulaa myöten siellä kuitenkin kävin, joten "kastautumisen" määritelmä täyttyi.

Eräänä vuonna uin syyskuun 14. päivänä, joka oli tavallaan myös ennätykseni. Ei tämäkään mikään kunnon uinti ollut vaan pieni pyrähdys.

Tapasin muutama päivä myöhemmin erään vanhan miehen, jonka kanssa vaihdoin muutaman sanan. Kun säät ja kelit tulivat puheeksi, tulin maininneeksi peiteltyä itsetyytyväisyyttä mielessäni, että minäpä se vielä uin tässä yhtenä päivänä. Tyyppi vastasi, että hän itse harrastaa avantouintia. Olisi tehnyt mieli ryömiä jonnekin kiven alle.

Opetus. Älä koskaan ole tyytyväinen itseesi ja tekemisiisi. Aina joku on parempi. Aina kaikki ovat parempia.

Voisin kertoa muitakin esimerkkejä vastaavista kokemuksistani, mutta jääköön nyt.

Itsetyytyväisyys osaamiseensa ja taitoihinsa ja saavutuksiinsa on harha, joka johtuu siitä, että ei tiedä, mitä muut tekevät, ja mikä on yleinen taso. Näin ainakin minun kohdallani. Kun pitää itseään lähtökohtaisesti muita huonompana, ei tule suuria pettymyksiä.

Kauan sitten eräät pojat järjestivät minulle ansan. He pyysivät minua katsomaan, kun he työntävät kuulaa. Heidän tuloksensa eivät näyttäneet kovin kummoisilta, joten mietin, mitenhän kuulan työntö minulta onnistuisi. Olen aika pitkä, joten ajattelin, että ehkä siitä on hyötyä. Pojat saivat houkuteltua minut kokeilemaan. Suureksi yllätyksekseni sain paremman tuloksen kuin kukaan muu. "Kisaa" jatkettiin, ja näytti todellakin siltä, että olen löytänyt lajini. Minähän olen suoranainen luonnonlahjakkuus.

Karu totuus paljastui, kun huonoimman tuloksen saanut poika yhtäkkiä viskasi kuulan tuplasti niin kauas kuin minä olin saanut sen lentämään.

Hah, haa, meninpäs lankaan.

Surkimuksen kanssa on hyvä pilailla.

Opetus. Ei pidä lähteä mihinkään peliin tai kilpailuun hyvä tulos tai voitto mielessä eikä muutenkaan. Pelin tai kilpailun häviää kuitenkin.

Ainoa, minkä luuserikin voi voittaa, ovat arpajaiset, koska niissä taidoilla ei ole merkitystä.

[Norma Bates]

En ikinä kokeile kuinka kauan pystyisi olemaan maksimissaan. Luulen etten ole niitä jotka oleskelevat pisimpään, toisaalta en ole sekään joka juoksee järveen ja takaisin rannalle. Oikeasti uin. Kun tullaan kesäisimpiin keleihin, olen ehkä 10 min kerrallaan. Mutta rantasessioni kestävät tuntikausia, joten saatan käydä uimassa öpaut kerran tunnissa, eli vaikkapa 3 - 5 krt. Vesijuoksuun menee 20 min kerta jos olen yhdessä lempipaikassani, ja kertoja tulee kolme. Toisessa paikassa eli kotinurkilla pukeudun lyhythihaiseen ja -lahkeiseen märkäpukuun ja vesijuoksen 40 min. Aiemmin juoksin tunnin, mutta se on liikaa fibrootikon raajoille.

Pirun vaikea sanoa kauanko uin tänään. Olisiko kumminkin mennyt 10 min? Ei ainakaan sen kauempaa.

Ennen fibroa uin jo 10 - 12-asteisessa vedessä. Joskus 8-asteisessakin. Vuosi sitten olin muistiinpanojeni mukaan uinut lyhyesti kun lämpeni päivän mittaan 8-asteiseksi. Tänä vuonna en kiirettä pitänyt.

Yleensä lopetan syyskuun puolivälissä. Mutta se siinä vaiheessa tahti on jo harventunut. Taitaa kyllä sääennusteen mukaan harventua nyt alku"kesästäkin".

[Kopek]

Päiväkirjassani on maininta, että olen uinut 15-vuotiaana 300 metriä leveän salmen yli kesäkuun kuudentena päivänä, jolloin vesi on kokemusteni mukaan - ainakin minun asteikollani - vielä varsin viileää. Nykyisin ei huvita olla vedessä minuuttia kauemmin, vaikka vesi olisi miten lämmintä tahansa.

Käyn kyllä usein järvessä viilentymässä, jos puuhailen rannalla kuumalla säällä (esimerkiksi viime kesänä kattoremonttia tehdessäni). En kuitenkaan ui pitkiä matkoja. Veden lämpötilasta riippuen matka voi olla vain muutaman metrin, ja maksimissaankin vain muutaman kymmenen metriä (vähän kuin uimahallin altaan toisessa päässä käyminen). Veden kylmyys on aina ollut ratkaiseva kynnyskysymys sille, että ole kauheasti siellä viihtynyt.

Joskus nuorena olin innokas sukeltamaan. Sukellettiin laivojen ali ja muuta tällaista. Vedettiin toisiamme moottoriveneellä narun päässä roikkuen. Naruun oli kiinnitetty muotoiltu laudanpätkä - eräänlainen evä - jota kääntämällä pääsi pinnan alle. Pohja vilisi vauhdilla alla, kun vene veti. Koska ei tarvinnut tehdä mitään fyysistä, happi riitti pidempään kuin normaalisti sukellettaessa.

Veteen hyppäämisissä olen ollut aina arkajalka. Hypimme laiturilta pää edellä, ja jostakin korkeammalta jalat edellä, mutta koska rannassamme ei ollut mitään varsinaista hyppypaikkaa, kovin korkealta ei voinut edes yrittää.

Ennestäänkin pohjalukemissa olevaa itsetuntoa korvensi, kun näin oikealla uimarannalla pienten tyttöjen hyppäävän korkealta tornista. Itse kun tuskin uskalsin kiivetä kyseiseen torniin mistään hyppäämisestä puhumattakaan. Varovainen jalat edellä pudottautuminen keskikerroksen lankulta jäi omaksi ennätykseksi. Samaan aikaan pikkutytöt hyppelivät ylempää.

Jotkut asiat on opittava ja omaksuttava pienenä. Isompana niihin on vaikea päästä enää sisälle. Isäni sanoi aikoinaan "vanhana totuutena", että ihmiset, jotka ajavat ajokortin vasta vanhempana, eivät koskaan opi ajamaan. Totta kai he oppivat, mutta eivät ehkä samalla tavalla "syväopi" kuin nuorempana aloittaneet. Luulen, että yksilöiden välillä on tässä asiassa suuria eroja.

Pelko ja epävarmuus ja "en minä osaa" -asenne voi olla yksi hillitsevä tekijä. Jos pienestä pitäen tottuu liikuteltaviin teknisiin laitteisiin kuten polkupyöriin, mopoihin, autoihin, veneisiin ja niin edelleen, niitä oppii ajattelemaan tavallaan oman kehon jatkeina. Kun ajaa autoa, ei ajattele, että tässä olen minä, ja ympärilläni on auto, vaan että auto olen minä. Se on osa minua niin kuin päälläni olevat vaatteet. Kun liikun, myös vaatteet/auto liikkuvat.

Saattaa olla, että liioittelen, mutta jotain tuon tyyppistä ehkä asiassa kuitenkin on silloin, kun osaa syvässä merkityksessä ajaa jollakin kulkuneuvolla. Kulkuneuvon tuntuminen osalta itseään tulee ehkä parhaiten esille (yli)nopeuksissa pienillä maanteillä, joissa autoa joutuu jo "hallitsemaan" eikä pelkästään laiskasti ohjailemaan. Luulisin, että rallikuskeilla on tunne, että auto ja kuljettaja ovat yksi.

Vajaa kahdeksan vuotta sitten ostamani moottoripyörän kanssa en koskaan tule saavuttamaan tuollaista tunnetta. Ajettuja kilometrejä ei ole kertynyt paljon, eikä minusta koskaan tule kokenutta moottoripyöräilijää. Myönnän tämän täysin avoimesti. Tulen olemaan aina aloittelija. Moottoripyörä ei todellakaan ole osa minua, kun istun sen päällä, vaan pörisevä hökötys, jota jollakin tavalla yritän pitää pystyssä ja oikeassa suunnassa, että en kaatuisi. Joskus nuorena mopon kanssa ehkä oli enemmän sellaista tunnetta, että jonkinlainen yhteinen kehokokemus oli olemassa.

Jos lähtee ajamaan tuntemattomalla autolla, alussa on tietysti tunne, että on hyvinkin eri olento kuin se auto, missä istuu. Auton kanssa samaistuminen vie aikaa.

Polkupyörä, vaikka se olisi vieraskin, on ehkä kulkuneuvona helpoin kokea osaksi omaa itseä. Ollaanhan ajotapahtumassa lähellä maata ja liikutetaan laitetta omilla lihaksilla - mitä nyt alamäki välillä auttaa.

Ehkä ei kannata luopua toivosta, vaikka tuntuisikin, että ei osaa ajaa polkupyörällä. On olemassa käsijarrullisia malleja ja matalia malleja. Jos osaa pysyä tasapainossa liikkuvalla kaksipyöräisellä kuten potkulaudalla, luulisi myös polkimilla varustetun kaksipyöräisen liikuttamisen olevan mahdollista. Jossakin autiolla parkkipaikalla voi harjoitella, jos julkisen itsensä nolaamisen pelko on ongelmana.