Uutiset:

Ilmoitustaulu mahdollisten ongelmien varalta (wikimedia.org / Etherpad)

Sähköpostia ylläpidolle: kantapaikanherra (at) gmail.com

Main Menu

Kulttuuria henkilöiden kautta

Aloittaja Juha, helmikuu 07, 2019, 12:24:41

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Juha


SPEKS:  Ketjuun liitettävät henkilöt voivat olla aikansa eläneitä, parhaillaan eläviä, jne, ketkä nyt kulttuuriin kytkeytyvätkin, jotenkin niin vaikuttavasti, että kokee tarvetta käsitellä jotain, heidän kauttaan. Ketju voisi olla laaja, koska tuskin sulkee pois tarkkapuitteisia käsitelyjä, joilta voi odottaa tarkempaa leikkuuta jo otsikkoterävyydestä lähtien.


Minna Cant on henkilö, josta kuullut. En ole kiinnitellyt paljoa huomiota. Enkä vieläkään tiedä oikein mitään.

Se pointti jäi askarruttamaan, että kun hänestä on tehty elämänkertatuotantoa, ensimmäisenä merkittäväksi koettuna naishahmona, niin mikä on kertojan suhde kerrottavaan.

Lucia Hagman oli naisasialiikkeen pioneerejä, kansakouluopettaja ja nuorsuomalainen poliitikko. Kertoi Minnan avioliitosta, ja sen alisteisuudesta. MK oli köyhistä oloista, ja melko radikaali vaikutelma jää hänen tuotannostaan, vähäisen kuulemisen jälkeen.

Tuli se päätelmä, että vaikka MK oikeasti eli melko vapaatakin elämää, kaiken aloittamansa ja hänelle-sysätyn kanssa, niin mielenmaisemaltaan elämänpolku oli tehnyt tehtävänsä, josta ammentaa (jotakuta ajatellen) sitä uutta näkemystä, jolle tosiaan oli jossakin myös tilausta, ja toisaalta luontevaa anti-sellaista.

Kun LH otti MKn avioliiton kielteisen tarkastelun alle, niin vaikka faktisesti ottaen tapahtui virhe, niin suuren linjan kanssa tällainen aukkojen täydentäminen on ymmärrettävää. Miten paljon kohtuuttomuutta sitten voi liittyä sen ajan naiselämän mahdollisuuksiin, niin siitä tiedä sen enempää.

Johtopäätelmäni voisi olla, tai arveluksi jäävä osuus tässä vaiheessa:

Vahvat hahmot luovat jotain tarpeeksikokemaansa toimi-tilaa vaikeuksien keskelläkin. Tila, jossa eletään, ei välttämättä ole niin ahdisteinen kuin yleensä, mutta kertomusten pohja on silti oikea, eikä tiettyjä asioita, tiettynä aikana, voi välittää tilattomasti, vaan tilamitoitus on oltava riittävä.

kertsi

#1
Mistä tässä olisi tarkoitus keskustella? Kulttuurihenkilöistä vai kulttuurista "henkilöiden kautta"? Jos jälkimmäisestä, niin mitä se tarkoittaa? Ja miksi alustuksessa sitten ei keskustella kulttuurista?

Mitä tämä tarkoittaa?:
Vahvat hahmot luovat jotain tarpeeksikokemaansa toimi-tilaa vaikeuksien keskelläkin. Tila, jossa eletään, ei välttämättä ole niin ahdisteinen kuin yleensä, mutta kertomusten pohja on silti oikea, eikä tiettyjä asioita, tiettynä aikana, voi välittää tilattomasti, vaan tilamitoitus on oltava riittävä.

Toimitilaa? (Eikös toimitila on se, mikä firmalla on, missä tehdään työtä?) Tila, jossa eletään? Ahdisteinen? (Mitä se edes tarkoittaa?) Minkä kertomusten? Mitä tarkoittaa tilattomasti välittäminen? Minkä asioiden välittäminen? Mikä tilamitoitus?


SPEKS:  Ketjuun liitettävät henkilöt voivat olla aikansa eläneitä, parhaillaan eläviä, jne, ketkä nyt kulttuuriin kytkeytyvätkin, jotenkin niin vaikuttavasti, että kokee tarvetta käsitellä jotain, heidän kauttaan. Ketju voisi olla laaja, koska tuskin sulkee pois tarkkapuitteisia käsitelyjä, joilta voi odottaa tarkempaa leikkuuta jo otsikkoterävyydestä lähtien.

Mitä jotain (boldaukseni)? Eikö tässä olekaan tarkoitus käsitellä kulttuuria, eikä mitä tahansa "jotain"?
Tyrkyllä merkkejä kopioitavaksi: ❤️😀🙂🐵🐒🦄🕊️☘️🌿😍🤪🤕🥴😵 👍✌️

Juha


Kulttuuri-sana voi olla niin ja näin. Siitä on tosin väännetty muissakin yhteyksissä. Ehkä sanaa ei pitäisi käyttää, vaan jotain nasakampaa, jolla on kuvaavuutta.

Alunpitäen kulttuuri linkattiin maatalouteen ja maanviljelykseen, muistaakseni. Sitten sitä on käytettä jotenkin hakevassa tuotannossa, taiteessa jne.

Joku tietää varmaan paremmin.

Kulttuurin voi yleisesti nähdä rakentamisena. Rakentaminen luo pohjaa muulle. Kulttuuria on näin eri ihmisryhmien käytönnötkin, ja kultturien kosketuksissa merkittävää voi olla rakenteiden näkymättömämpi osuus, joka ei suoraan käy selväksi.

Kulttuurihenkilöitä jos ajattelee, niin varmasti on omanlaisia hahmoja tässä. On kapea-alaisesti vaikuttavia, ja laajempaa ryhmää koskettavia. Sekään ei vielä kerro esim vaikuttavuudesta.

Juha

Lainaus käyttäjältä: kertsi - helmikuu 07, 2019, 17:25:58Mitä jotain (boldaukseni)? Eikö tässä olekaan tarkoitus käsitellä kulttuuria, eikä mitä tahansa "jotain"?

Turha laittaa äskeisessä ollutta lainausmerkkeihin, tai jos tekee sen, niin kuvaavampaa voisi olla näin: ""jotain"".

Vaikuttavuus selkeän effektiivisenä voi olla asia, josta ei ihan niin paljon tiedetä, eikä tällaista kauhesti ehkä edes mietitä. Ehkä näin on usein.

Ihmisen tapauksessa kultturinen vaikuttavuus on iso juttu. Muu vaikutuksellisuus on aika suoran (ihmis)rakenteetonta, eikä siinä ole sen ihmeempää, kuin että on muun todellisuuden rakennetta, ellei kulttuuri senkin takana.

Kulttuuri laajana on siitä merkityksellinen asia, että on omaa aikaansaannostoamme, jonka suhteen voi olla kriittinen. Jos se rassaa, niin itseään on rassattu. Tässä on aito vaihtoehdon paikka, jos siltä tuntuu.

Muu todellisuus on mitä on, emmekä sille voi mitään, eikä onneksi edes tarvitse voida.

kertsi

Kuukkeli kertoo, että:
Kulttuuri tarkoittaa yhteisön tai koko ihmiskunnan henkisten ja aineellisten saavutusten kokonaisuutta: tässä merkityksessä käytetään myös sanaa sivistys. Etymologisesti sana "kulttuuri" tulee latinan verbistä colere, viljellä, sekä siitä edelleen johdetusta substantiivista cultura, joka tarkoittaa viljelystä.


Wikipedian mukaan:
Kulttuurilla on monia toisiinsa liittyviä merkityksiä:

Yhteisön tai koko ihmiskunnan henkisten ja aineellisten saavutusten kokonaisuus: tässä merkityksessä käytetään myös sanaa sivistys.[1]
Arkeologinen kulttuuri: arkeologisen aineiston tyyppien avulla määriteltävä esihistoriallisen ajan kansa.[2]
Yhteiskuntatutkimuksen näkökulmasta: erottelujen järjestelmä, jonka avulla ihminen luokittelee ympäristöä, arvottaa itseään ja muita sekä rakentaa identiteettiä.[3]
Jaettujen asenteiden, arvojen, tavoitteiden ja käytäntöjen kokoelma, joka on luonteenomainen instituutiolle, organisaatiolle, ihmisryhmälle, tai "yhteiskunnalle".
Opittujen ja opetettavien taitojen tai kykyjen summa.
Ne käytöksen piirteet, jotka vaihtelevat maantieteellisesti alueittain.
Tyrkyllä merkkejä kopioitavaksi: ❤️😀🙂🐵🐒🦄🕊️☘️🌿😍🤪🤕🥴😵 👍✌️

Juha


Tahtoo wiki-opetuslapseksi.

Lapsista polvi paranee. Tai sanotaan, että ainakin joskus.

Besseriä sen olla täytyy, eikö?

kertsi

#6
Kulttuuri-sanan wikisitaattien laiton pontimenani oli yrittää jotenkin tarjota sinulle työkaluja tarkentaa, mistä asioista haluaisit tässä keskustelussa keskustella.
Tyrkyllä merkkejä kopioitavaksi: ❤️😀🙂🐵🐒🦄🕊️☘️🌿😍🤪🤕🥴😵 👍✌️

Juha

Lainaus käyttäjältä: kertsi - helmikuu 08, 2019, 11:40:43Kulttuuri-sanan wikisitaattien laiton pontimenani oli yrittää jotenkin tarjota sinulle työkaluja tarkentaa, mistä asioista haluaisit tässä keskustelussa keskustella.

Kun tätä tarkastelee:

Lainaus käyttäjältä: kertsi - helmikuu 08, 2019, 10:20:22
Kulttuuri tarkoittaa yhteisön tai koko ihmiskunnan henkisten ja aineellisten saavutusten kokonaisuutta: tässä merkityksessä käytetään myös sanaa sivistys.

niin vaikuttaa vähän epätarkentavalta siihen nähden, mitä itse tulin ajatelleeksi kulttuurista. Liitin siihen merkityksellisyyttä, mikä on melkoinen rajaus, Wikin määritelmään.

Kulttuuriksi voi laskea kaikenlaista, ja varmaan laskeskellaankin kaikkea. Miten paljon niistä laskettuja sitten tarvitsee käsitellä, tai miten paljon tarvitsee kokea ne tärkeäksi, on varmasti kokijariippuvaista. Toisaalta myös tilanteilla on vaikutuksensa.

Besserin elementissä todeten,

... Wisser.

kertsi

Enempi tuo aloituskirjoitus liittyisi esim. yhteiskuntaan tai naisen alistettuun asemaan yhteiskunnassa, tai kirjailijan elämänkokemusten vaikutukeen kirjalliseen tuotantoonsa tms., kuin kulttuuriin.
Tyrkyllä merkkejä kopioitavaksi: ❤️😀🙂🐵🐒🦄🕊️☘️🌿😍🤪🤕🥴😵 👍✌️

Juha


^ Miten näitä on tottunut näkemään, ja ottamaan.

Rakenteelliset voi nähdä kulttuurisesti. Siis siitä vinkkelistä, jota pidetään perinteisempään kulttuuriin liitettynä. Tiedä tosin ihan tarkalleen, mitä se perinteisempi on, vaikka tarkastelua kestävässä muodossa, kestävyysmittarein.

Kulttuurin voisi arvella kietoutuituvan paremmin osaksi kaikkea, ja kun siinä oleva todellinen voima olisi selkeä, voisi kulttuurin pönkitykset jättää vähemmälle.

Mikä ei vähän itsessään puolusta itseään, niin mitä sellaista tekohengittelemään? Kai tällainen näkemys joskus on ihan painava, punninnoissa.

kertsi

Lainaus käyttäjältä: Dr. Wisser und Besser - helmikuu 08, 2019, 11:54:23

^ Miten näitä on tottunut näkemään, ja ottamaan.

Rakenteelliset voi nähdä kulttuurisesti. Siis siitä vinkkelistä, jota pidetään perinteisempään kulttuuriin liitettynä. Tiedä tosin ihan tarkalleen, mitä se perinteisempi on, vaikka tarkastelua kestävässä muodossa, kestävyysmittarein.
Rakenteelliset mitkä? Ja miten se liittyy perinteisempään kulttuuriin? Ja mitä on perinteisempi kulttuuri? Aiempaa kulttuuriako, ei moderniako?
Tyrkyllä merkkejä kopioitavaksi: ❤️😀🙂🐵🐒🦄🕊️☘️🌿😍🤪🤕🥴😵 👍✌️

Hayabusa

Välittämättä ketjun määritelmästä, vastaan otsikkoon. Kulttuurin ja pitkälti myös yleisen sivistyksen oppaana  ylivertainen on ollut Erkki Toivanen, joka iltakävelyillään on paitsi kertonut kyseisestä kaupungista myös laajemmin historiasta ja ihmiselämästä yleensä.

Muutama Toivasen Lontoon iltakävely on poimittu Ylen Elävään arkistoon.
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/10/29/iltakavelylla-lontoossa-erkki-toivasen-seurassa
An nescis, mi fili, quantilla prudentia mundus regatur

Amore

Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - helmikuu 08, 2019, 21:26:39
Välittämättä ketjun määritelmästä, vastaan otsikkoon. Kulttuurin ja pitkälti myös yleisen sivistyksen oppaana ylivertainen on ollut Erkki Toivanen,

Toivanen on ollut minulle yksi niitä inspiraation lähteitä, joka sai minut kiinnostumaan kuninkaallisista, tai oikeammin kuninkaallisiin liittyvistä rituaaleista, kuten häistä ja hautajaisista. Itsekin olin nuorena sitä mieltä, että kuninkaalliset ovat turhakkeita, joista nykyaikana pitäisi päästä eroon. Mutta...Kun Toivanen selosti jonkin suuren tapahtuman Lontoosta, julkisen "näytelmän" taustat, syyt miksi kulkue ohjattiin tiettyä reittiä pitkin, paikat reitin varrella jne, historia avautui minulle uudella tavalla. Löysin symboleiden tulkinnasta suunnattoman rikkauden, joka ulottuu syvälle ihmiskunnan alkuhämärään. Paljon myöhemmin luin Tuomas Nevanlinnan kirjan Kuninkaista ja narreista, jossa hän toteaa mm. että kuningashuoneiden poistaminen synnyttäisi tyhjiön, joka kyllä täyttyisi jollakin muulla samankaltaisella ilmiöllä. Itse pidän parempana, että on olemassa rituaalisia tapahtumia, joilla on pitkä historia eli juuret syvällä. Silloin kun rituaalit elävät yhä nykyajassa, on mahdollista ymmärtää jotakin myös huomattavasti vanhemmista ajoista. Rituaalit ovat eräänlaisia ajattelun ja maailmankuvan kiteytymiä, ikään kuin tiivistettyä tietoa. Tarkastelemalla niiden yksityiskohtia pääsee kiinni suurempiin kokonaisuuksiin. Myös kulttuuriartefaktit, kuten vanhat maalaukset tai näytelmät, ovat ymmärrettävämpiä kun on tutustunut yhä elävän perinteen piirteisiin ja muutokseen nykyajassa.
All you need is Love

Juha

Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - helmikuu 08, 2019, 21:26:39Kulttuurin ja pitkälti myös yleisen sivistyksen oppaana  ylivertainen on ollut Erkki Toivanen, joka iltakävelyillään on paitsi kertonut kyseisestä kaupungista myös laajemmin historiasta ja ihmiselämästä yleensä.

Tätä en osaa arvioida. Ehkä on kuten sanot.

Muutaman kerran näin häntä teeveessä. Jäi aidon oloinen vaikutelma siitä, mille hän oli omistautunut. Tällainen ei jätä kylmäksi, vaikka muuten olisi muu sisältönä kiinnostavampaa, kuin hänen aiheensa.

Juha


Ehkä ketjun otsikkoa tulisi muuttaa, sillä teemana kiehtovinta ovat merkitykselliset rakenteet, ja henkilöt, joiden kautta tässä ketjussa voi tällaista isoa teemaa lähestyä. Suoraan lähestyen merkitykselliset rakenteet, ... öö.

Ehkä teemalle ei ole selkeää käsitettä, tai siis sanaviittaa osoittamassa, viittojen maailmassa.

Kulttuuri voi olla vaikka mitä, siis vaikka vähäpätöisen oloista, tai suurta, ja vaikka kumpikin voi olla vähän kuin ei mitään, niin joskus päinvastoin. Tilanteet luovat tärkeyttä, ja joskus muuten vähäpätöinen voi merkata, ja joskus perinteisesti ajatellen isompi juttu on vähän ohi-merkityksellistä.

Tähän liittyen piti jotain sanoa, mutta taas pätkii "linjat". Palaan linjoille taas, kun kunnossa. Ehkä.