Mitä historia toistaa toistaessaan itseään?

[-:)lauri]

En tiedä kuuluiko seuraavanlainen viesti Europeana-näytelmän välittämien viestien joukkoon, mutta sellaisen minä onneton nyt kuitenkin onnistuin poimimaan. Eli että Eurooppa olisi nyt 2000-luvun alussa, jotakuinkin samojen kysymysten äärellä humanismin ehdoin toteuttamansa demokratiansa kanssa kuin millaisten äärellä se oli humanismin ehdoin toteuttamansa demokratian kanssa 1900-luvun alussa. Kuten 1900-luvun alussa ja taas nyt 2000-luvun alussa, alkaa yhä useamman ja useamman mielestä näyttää siltä, kuinka humanismi demokration voimanlähteenä onkin itse asiassa huonompi kuin fasistinen vaihtoehtonsa. Joka tapauksessa vaikka 1900-luvun alun humanistinen demokratia korvattiinkin 1900-luvun pyörteissä joissaikin Euroopan maissa oikeistolaisella fasismeilla ja joissain toisissa maissa kommunistisilla fasismeilla, suurin osa mitään fasismia kokeilleista Euroopan maista ovat palanneet kukin kiltisti 2000-luvulle tultaessa takaisin humanismin ideaaleista ammentaviksi demokratioiksi.

Näytelmä piirsi jokaisesta käytännössä Euroopassa valtaan nousseista poliittisista aatteista ja niiden lähetystkäskyn siimoineen päivineen nielleistä kansalaisista sellaisen karikatyyrin, missä on vaikea olla olettamatta, että myös liian suuren osan täysipäiseksi mielletystä kansasta käsitys järkevistä politiikasta perustuu ennen muuta lupauksiin, jotka ovat mahdollisimman ilmeisillä tavoilla liian hyviä ollakseen koskaan lunastettavissa ja taas krooniseen kyvyttömyyteensä oppia kritiikistä, jotta humanistista demokoratiaa ei ensimmäisen tilaisuuden tullen taas korvattaisi fasismilla, ja jotta fasismia ei ensimmäisen tilaisuuden turvin korvattaisi humanistisella demokratialla.

Lähtevätkö Euroopan maat nyt kun 2000-luvun seesteisestä alusta ollaan nippa nappa selvitty taas kohti fasistisia ideaaleja ja palaavatko ne retkiensä päätteeksi taas humanistisiksi demokratioiksi?

Entä mistä mahtaa johtua, että vuosisata ei ole kyennyt tuottamaan kilpailukykyisiä vaihtoehtoja humanistiselle demokratialle tai fasimille vaan ikään kuin jälleen kerran näyttäisi siltä, kuin lähtisimme hakemaan humanismille korvaajaa fasismista, ja millainen juonen käänne ei suinkaan autenttine taahtuma historiassamme?

Johtuuko aatteenpalossaan kunnostautuneiden kyvyttömyys oppia kritiikistä jostain selaisesta, että aatteita ei omaksuttaisi niinkään rationaalisin perustein, vaan enempi sellaisissa psykologisissa olosuhteissa, joissa omaksuttava aate suojelee tavalla tai toisella mielenterveyttämme, jolloin sen sijaan, että kohtaamamme kritiikki koskaan saavuttaisi koskaan älyllisen tietoisuuttamme joutuukin se ikuiseen luuppiin kilpailemaan selviytymisviettiemme kanssa.

Ja palatakseni otsikon kysymykseen, minun riittävän naiivi subjektiivinen työhypoteesini, miten historia toissa itseään, on sellainen, että aliarvioimme kerta toisensa jälkeen kelvollisten aatteiden tarjoamien totuuksien määrän, joiden varaan aikaa kestävä yhteiskunta voidaan rakentaa. Ja sen sijaan, että aliarviointimme olisi tahaton lapsus, koemme säästeliäisyyden totuuksien määrässä olevan pikemminkin parhaan lopputuloksen tae kuin yksi keskeisimistä syistä, miksi atteemme ei tälläkään kertaa pysy kauaa hangissä.

[Socrates]

Ei historia minusta kovin usein toista itseään, mutta on selvää, että aatteet aiheuttavat yleensä jossain vaiheessa vastareaktion. Ehkä aate on alunperin perustunut epärealistiseen käsitykseen ihmisistä ja ennen kaikkea heidän välisistään suhteista ja/tai sitten se on ajan mittaan kärjistynyt.

Sopivissa olosuhteissa vastareaktio voi johtaa äärimmäisyyksiin, mutta usein se on terve korjausliike.

[Hayabusa]

Lähtevätkö Euroopan maat nyt kun 2000-luvun seesteisestä alusta ollaan nippa nappa selvitty taas kohti fasistisia ideaaleja ja palaavatko ne retkiensä päätteeksi taas humanistisiksi demokratioiksi?

En kuvaisi Euroopankaan maita humanistisiksi tai demokratioiksi. Viime vuosikymmeninä meille on eri asioissa annettu vain yksi vaihtoehto. Ja sen ainoan vaihtoehdon kyseenalaistajia on dehumanisoitu milloin milläkin termeillä. Me elämme fasistisessa yhden totuuden maailmassa.

[a4]

Ajalliset prosessit ovat toistuvia ja evolutiiviset prosessit muuttuvia.

Kuihtuneena vieraslajina antiikin demokratia valtasi maailmanpalojen tuhkasta Euroopan ja muuntuneena lajikkeena pyrki levittäytymään globalisoituvan porvariston tieteellis-teollisena markkinataloushumanismina.

Vaikea ennustaa tämänhetkisten muutostekijöiden summana mitä demokratialle käy tai miten käy teiniksi kasvaneelle lapselle joka joutuu samaan tilaan taistelukoiran, nälkäisen lapsilauman, Itsemurhapommmittajan, robotin, aivastelevan lepakon ja lahkonjohtajan kanssa.
Ehkä teini tulee voittajana ulos ja hänestä kasvaa urpo aikuinen tai täysi fossiili.

[Hiha]

Lähtevätkö Euroopan maat nyt kun 2000-luvun seesteisestä alusta ollaan nippa nappa selvitty taas kohti fasistisia ideaaleja ja palaavatko ne retkiensä päätteeksi taas humanistisiksi demokratioiksi?

Entä mistä mahtaa johtua, että vuosisata ei ole kyennyt tuottamaan kilpailukykyisiä vaihtoehtoja humanistiselle demokratialle tai fasimille vaan ikään kuin jälleen kerran näyttäisi siltä, kuin lähtisimme hakemaan humanismille korvaajaa fasismista, ja millainen juonen käänne ei suinkaan autenttine taahtuma historiassamme?

Sata vuotta sitten eurooppalaisilla oli hyvä syy olla pettyneitä globaaliin talouspolitiikkaan ja poliitikkojen lässytyksiin. Takana oli suursota 1914–1918. Henkiin jääneillekin osallistujille ilmeisen traumaattinen kokemus. Teoriassa sekä demokraatit että fasistit muistavat ja tunnustavat vanhan viisauden keskitien paremmuudesta. Käytännössä he eivät loputtomiin sillä yleensä pysy. Demokraatit liukuvat yleishumanismiin ja alkavat jakaa rahaa ja ruoka-annoksia käenpoikasillekin, ja nimenomaan niille koska ne röyhkeimmin huutavat nälkäänsä. Fasistit taas suhtautuvat epäluuloisesti vapaamatkustajiin ja alkavat harventaa kaikkia jotka eivät kuulu joukkoon, sitten heitäkin jotka kuuluvat joukkoon, ja lopulta omia aatetovereitaan. Kummallakin tavalla päätyy umpikujaan.

[Aave]

Muinaisen Rooman Imperiumin käydessä valloitussotiaan siellä sun täällä kävi tietysti niinkin, että myös roomalaiset sotilaat alkoivat näissä loputtomissa mittelöissä ehtyä. Semmoista sotiminen on, siellä kuollaan ja vammaudutaan.

Alun perin Rooman armeijassa saivat kunnian palvella vain aidot roomalaiset, nuo maailman parhaimmat ja pystyvimmät etniset miekkoset. Kun ihmishukkaa sitten kuitenkin alkoi kertymään siihen tahtiin, että jotain uutta tartti tehdä, niin Rooman armeijaan ryhdyttiin hyväksymään myös muunmaalaisia sotilaita koulutettavaksi, mukaan lukien jo aiemmin valloitetuilta alueita. Päätös herätti aitoroomalaisissa sotilaissa erittäin suurta närää, ja päätöksen siivittämänä jouduttiin harjoittamaan myös erilaisia kurinpitotoimia. Taas voitiin jatkaa verikekkereitä ja laajentaa Rooman valtaa, mutta hupenemisongelma ratkesi tällä päätöksellä vain tilapäisesti.

Lopulta tilanne ajautui siihen pisteeseen, että Rooman armeijaan ryhdyttiin hyväksymään myös orjia. Palvelemalla Rooman armeijassa orjat voivat lunastaa vapautensa, ja saada sotilaan eläkkeen. Tämä oli jo sen luokan herjaus roomalaisia veteraanisotilaita kohtaan, että kurinpitotoimetkin jouduttiin maksimoimaan tappiinsa. Määräykseksi tuli että jokainen, joka edes hiiskahtaa vähättelevästi tai solvaten näitä uusia orjasotilaita, joutuu välittömästi teloitettavaksi. Muistaakseni vielä ristiinnaulitsemalla, mikä oli samalla häpeärangaistus. Ei siis suotu edes sotilaan kuolemaa (Miekan terä survaistaan niskaan kärki edellä), vaan häpäistään ristillä.

Eurooppa vuonna 2023: Väestö ikääntyy kaikkialla siihen tahtiin, että Euroopassa tarvittaisiin kipeästi uutta ja nuorta työvoimaa. Lisäksi on siirrytty jälkiteolliseen maailmaan, josta käytetään kauniita kiertoilmaisuja kuten "palveluyhteiskunta" ja "alustatalous". Jätetään mieluusti mainitsematta erikseen, että erilaiset palveluammatit ovat järjestään matalapalkka-aloja. Mutta hei, me tehdään rahaa tällä!

Ja sitten kuulkaas ne mahdolliset rasistiset puheet uusista tulokkaista! Ne tuomitaan jyrkästi, vaikka enää ei sentään ristille naulita.

[a4]

^
Hyvä tarina perusroomalaisten ahdingosta mutta en osannut löytää siitä opetusta etnonationalismin tai rasismin paremmuudesta ainakaan toimivuutena. 

Yleisemmin kai voisi yleistää Laurin havaitseman historian toistuvuuden siihen että toistuvina kriisiaikoina maltillisuus vähenee ja ääriliikehdintä kasvaa, hirttäytymättä kuitenkaan fasismiin ainoana kiihkoilun vaihtoehtona.

[Aave]

^
Hyvä tarina perusroomalaisten ahdingosta mutta en osannut löytää siitä opetusta etnonationalismin tai rasismin paremmuudesta ainakaan toimivuutena. 

Ei se haittaa, vaikka juuri sinä et sitä löytäisikään; tarinan pointti on toimia myös paralleelina nykypäivään - miten rasismin torjunnassakin kyse on eliitin vallasta ja vauraudesta silloin, kun se on valjastettu yhteiskunnalliseksi projektiksi. Toisissa olosuhteissa sitä puolestaan maksimoidaan ja lietsotaan - kuten esimerkiksi Venäjän ja Ukrainan välisessä sodassa.

Lähihistoriallisesti löytyy kyllä edelleen elävän elämän esimerkki: Amerikan Yhdysvalloissa armeija - erityisesti Yhdysvaltain merijalkaväki - on tutkitusti tehokkain ja paras rasismin kitkijä koko liittovaltiossa. Siellä nimittäin ollaan samaa paskaa kaikki, olipa alokas mistä päin planeettaa hyvänsä. Kaikki ovat silloin tillintallin tasapäisesti palvelemassa Yhdysvaltain sotilaallisia intressejä ja runtua tulee, ellei mene oppi pikaisesti perille!

Yleisemmin kai voisi yleistää Laurin havaitseman historian toistuvuuden siihen että toistuvina kriisiaikoina maltillisuus vähenee ja ääriliikehdintä kasvaa, hirttäytymättä kuitenkaan fasismiin ainoana kiihkoilun vaihtoehtona.

Tietenkin, eikä tämän havainnon tekeminen ole mikään ihmeellinen oivallus. Sen sijaan kannattaisi miettiä, miten yleisellä tasolla juuri pohjoisesta pallonpuoliskosta kehittyi niin vauras ja edistyksellinen, kun taas eteläisellä pallonpuoliskolla kehitys on jäänyt pääsääntöisesti junnaamaan.

Niin, täällä pohjoisella pallonpuoliskolla tapeltiin ensin vuosisatoja keskenään - kunnes sodankäynnin kautta onnistuttiin muodostamaan maantieteellisiä rajoja kokonaisiksi kansallisvaltioiksi. Modernien valtioiden rajat Euroopassa vastaavat erittäin pitkälle sitä, millaisia kansoja ja kansanheimoja niissä asuu. Siten maantiede, kansallisuus ja etnisyys ovat olleet ihan viime vuosikymmeniin asti käytännössä yksi ja sama asia. Tätä venosta tässä nyt jälleen keikutellaan.

Sitäkään ei mielestäni tarvitse pitää minään ihmeellisenä oivalluksena, että yhteistä kieltä ja kulttuuria edustava ryhmä pystyy nopeimmin ja tehokkaimmin yhteistyöhön. Sitä voi skaalata kokonaisen kansakunnan tasolle. Kun sosiaalinen koheesio ja yhteishenki ovat vielä suurin piirtein kohdillaan, niin sillä tavoin on saatu nämä "etnonationalistiset" valtiotkin aikaiseksi. Ja niiden myötä aikaan ylivertaisia suorituksia koko ihmiskunnan historiassa, kun verrataan sellaisiin planeetan osiin, joissa kehitys ei ole koskaan päässyt samalle tasolle. Rikas pohjoinen, köyhä etelä.

Eteläinen pallonpuolisko on kulttuurien, klaanien ja heimojen tilkkutäkkiä. Useat sikäläiset valtiot ovat valtioita vain paperilla, eikä sikäläisistä yhteiskunnista olla onnistuttu muodostamaan mitään varsinaisia kansallisvaltioita. Afrikan manner on tästä hyvä esimerkki: siellä vallitsee samaan aikaan sekä planeetan suurin diversiteetti, mutta myös etnisesti eriytyneimmät kansanheimot. Toisin sanoen, lukemattomat eri kansat ja kansanheimot ovat lisääntyneet vuosituhansia tiukasti vain keskenään siitäkin huolimatta - tai sen ansiosta - että Afrikassa riittää väestöä, kuin meressä mutaa. Ettei ne vain olisi niitä kaikkein pahimpia rasisteja siellä?!

[Toope]

Tietyt vasemmistohenkiset radikaalinäkemykset nousevat. Sitten ehkä ajavat yhteiskuntia turmioon. Kun yhteiskunta toipuu, vasemmistolainen ajatus taas alkaa leviämään kuin syöpä.

[a4]

^
Hyvä tarina perusroomalaisten ahdingosta mutta en osannut löytää siitä opetusta etnonationalismin tai rasismin paremmuudesta ainakaan toimivuutena. 

Ei se haittaa, vaikka juuri sinä et sitä löytäisikään; tarinan pointti on toimia myös paralleelina nykypäivään - miten rasismin torjunnassakin kyse on eliitin vallasta ja vauraudesta silloin, kun se on valjastettu yhteiskunnalliseksi projektiksi. Toisissa olosuhteissa sitä puolestaan maksimoidaan ja lietsotaan - kuten esimerkiksi Venäjän ja Ukrainan välisessä sodassa.

Lähihistoriallisesti löytyy kyllä edelleen elävän elämän esimerkki: Amerikan Yhdysvalloissa armeija - erityisesti Yhdysvaltain merijalkaväki - on tutkitusti tehokkain ja paras rasismin kitkijä koko liittovaltiossa. Siellä nimittäin ollaan samaa paskaa kaikki, olipa alokas mistä päin planeettaa hyvänsä. Kaikki ovat silloin tillintallin tasapäisesti palvelemassa Yhdysvaltain sotilaallisia intressejä ja runtua tulee, ellei mene oppi pikaisesti perille!

Yleisemmin kai voisi yleistää Laurin havaitseman historian toistuvuuden siihen että toistuvina kriisiaikoina maltillisuus vähenee ja ääriliikehdintä kasvaa, hirttäytymättä kuitenkaan fasismiin ainoana kiihkoilun vaihtoehtona.

Tietenkin, eikä tämän havainnon tekeminen ole mikään ihmeellinen oivallus. Sen sijaan kannattaisi miettiä, miten yleisellä tasolla juuri pohjoisesta pallonpuoliskosta kehittyi niin vauras ja edistyksellinen, kun taas eteläisellä pallonpuoliskolla kehitys on jäänyt pääsääntöisesti junnaamaan.

Niin, täällä pohjoisella pallonpuoliskolla tapeltiin ensin vuosisatoja keskenään - kunnes sodankäynnin kautta onnistuttiin muodostamaan maantieteellisiä rajoja kokonaisiksi kansallisvaltioiksi. Modernien valtioiden rajat Euroopassa vastaavat erittäin pitkälle sitä, millaisia kansoja ja kansanheimoja niissä asuu. Siten maantiede, kansallisuus ja etnisyys ovat olleet ihan viime vuosikymmeniin asti käytännössä yksi ja sama asia. Tätä venosta tässä nyt jälleen keikutellaan.

Sitäkään ei mielestäni tarvitse pitää minään ihmeellisenä oivalluksena, että yhteistä kieltä ja kulttuuria edustava ryhmä pystyy nopeimmin ja tehokkaimmin yhteistyöhön. Sitä voi skaalata kokonaisen kansakunnan tasolle. Kun sosiaalinen koheesio ja yhteishenki ovat vielä suurin piirtein kohdillaan, niin sillä tavoin on saatu nämä "etnonationalistiset" valtiotkin aikaiseksi. Ja niiden myötä aikaan ylivertaisia suorituksia koko ihmiskunnan historiassa, kun verrataan sellaisiin planeetan osiin, joissa kehitys ei ole koskaan päässyt samalle tasolle. Rikas pohjoinen, köyhä etelä.

Eteläinen pallonpuolisko on kulttuurien, klaanien ja heimojen tilkkutäkkiä. Useat sikäläiset valtiot ovat valtioita vain paperilla, eikä sikäläisistä yhteiskunnista olla onnistuttu muodostamaan mitään varsinaisia kansallisvaltioita. Afrikan manner on tästä hyvä esimerkki: siellä vallitsee samaan aikaan sekä planeetan suurin diversiteetti, mutta myös etnisesti eriytyneimmät kansanheimot. Toisin sanoen, lukemattomat eri kansat ja kansanheimot ovat lisääntyneet vuosituhansia tiukasti vain keskenään siitäkin huolimatta - tai sen ansiosta - että Afrikassa riittää väestöä, kuin meressä mutaa. Ettei ne vain olisi niitä kaikkein pahimpia rasisteja siellä?!

Eli roomalaistarina kertoi siitä miten etnonationalismi ja rasismi muuttuivat haitallisiksi imperialistisen eliitin kasvavalle vallalle.
Heimojen muodostuminen kansoiksi taisi sekin olla samanlainen eliitin imperialistinen projekti, kun vahvimmat heimopäälliköt alistivat naapuriheimoja yhden kuninkaan alamaisiksi.
Uskonnot auttoivat eliittiä hallitsemaan suuremmiksi kasvavia yhteiskuntia, etenkin yksinvaltaiset monoteistiset uskonnot.
Samalla tavalla monikulttuuriset kansojen sulatusuuni-imperiumit tarvitsevat vahvaa yksinvaltaista valtakulttuuria pysyäkseen kasassa.
Yhdysvaloissa on vahvaa patriotismia ja Venäjällä sekä Kiinassa autoritarismia.
Demokraattiset kansallisvaltiot ovat teknologisesti tehostuneen globaalin markkinatalouden nostaman porvariston versio kansasta johtajineen.
Afrikassa kansallisvaltioiden ja niiden liittovaltiokehitys on vain jäljessä muita maanosia, johtuen mm. geopoliittisesta imperialistisesta kilpailusta rajallisista resursseista ja pohjoisen pallonpuoliskon teknologisesta loikasta. Mutta kehitys kiihdyttää itseään ja Afrikkakin nousee nopeasti.
Aasian tehdessä jo tiikerin loikkaa läntisen maailman hetkellisen hegemonian kimppuun.
Markkinoillakin toimii sama ilmiö jossa pienet toimijat ajan myötä kasvavat, katoavat tai marginalisoituvat kun markkinat keskittyvät isoimpien käsiin.
Eurooppakin joutuu tiukentamaan läntisiä arvojaan ja rajojaan, liittovaltiona jonka eliitti ajaa eurooppalaisia ja eurooppalaistettavia yhdeksi kansaksi yhden tähtilipun alle.
Luontevana jatkona tulevaisuudessa koko ihmiskunta on yhtä eliitin kaitsemaa kansaa kun teknologia antaa siihen realistisen mahdollisuuden ja humanistit kusevat hunajaa.
Älykkäimmille robottiorjillekin sitten taas pitäisi myöntää kansalaisuus ja eliitti voi olla aiempaa tekoälykkäämpää elleivät jopa maanpäällisiä jumalia.
Mutta ei kiirehditä asioiden edelle, otetaan askel kerrallaan.

[Toope]

A4 on taas seonnut marxilaisiin teorioihin.
Maailma ei toimi noin!