Katkeruus .- miten sen tunnistaa?

[Socrates]

Tapasin yhden miehen joka ilmoitti ettei hän ala kanssani seurustelemaan, kun olet niin negatiivinen.

Sehän jäi jotenkin vituttamaan, vaikka jälkikäteen olenkin tullut siihen tulokseen että olisimme luultavasti ärsyttäneet toisemme hengiltä parina. Kun syttyi tällainen oivalluslamppu että mies oli itse käyttänyt kaikkia mahdollisia huumeita + viinaa, hakannut naistaan ei vain kerran, kuten luulin, vaan useammankin kerran, niin tuntui aivan kohtuuttomalta nimitellä minua negatiiviseksi. Hän vielä esitti sen sillä tavalla että hän itse taantuu jos mennään kimppaan. Jaaha.

Tämä oli se mies jolle ränkytin viikon että saisin seksiä, ja sitten kun sain, niin kai hän kuvitteli hetken aikaa että kannattaa kokeilla seurustelua, mutta tuli sitten siihen tulokseen ettei kannatakaan, koska ilmoitti että seksiä ei enää tipu jos en anna persettä.

Armotonta menoa  .

Kohtalainen negatiivisuus voi olla naisessa ihan ok tai jopa kiehtova piirre, jos sen jotenkin pystyy rajaamaan niin, että se ei kohdistu toisen edesottamuksiin tai hänen järjestämiinsä tekemisiin, mikä käytännössä on aika vaikeaa.

Nuotioretket ei ole kivoja,jos toinen valittaa tauotta säästä tai olla yhdessä mökillä, jos siellä on toisen mielestä aina kaikki huonosti.

Toisaalta jos toinen kaataa vaikka työpaikan paskoja asioita niskaan, sekin käy tylsäksi, mutta vähemmän kuin edellä mainittu.

Negatiivisuus, joka ei turmele parisuhdetta, vaan jopa antaa sisältöä sille, on taitolaji.

[Norma Bates]

Toista osapuolta syyttelevää valittamista ole pyrkinyt välttämään, kun eihän sitä jaksa Erkkikään.

Vaihtelee miten jaksaa itse kuunnella toisen ikiomia valituksia, ja tietenkään ei voi edellyttää että toinen sietää jotain fibrootikon aamumarinaa miten on notkea kuin rautakanki, särkee, väsyttää, vituttaa.

Mutta mitään positiivaria en ala esittämään. Parempi kun en aamuisin ole kenenkään kanssa tekemisissä. Joskus tuntuu ettei muulloinkaan. Miten nyt milloinkin.

Vaihdevuosikkaat valittavat mediassa miten käyvät raivona, tai masentaa. En osaa sanoa kuin vain että mitäs uutta tuossa. Elämäni tarina.

[kertsi]

kertsi, olen tainnut useammankin kerran mainita mm. Outi Poppin joka raivosi tv-ohjelmalehdessäkin turvisten puolesta, vaikka se ei mitenkään liittynyt koko asiaan, mikä oli että piti kommentoida tv-ohjelmia.

Olin 2003 tapellut netissä k-uskovaisen kanssa, ja siitä eteenpäin aloin bongaamaan ideologisia raivotiloja minkä tahansa katsomuksen ja poliittisen näkemyksen kannattajilta. Kyllä niitä uskontoja ja puolueita voi fanittaa vähemmälläkin vihalla ja kiukulla.

Erityisen typerää on, että todennäköisesti sekä suvakit että rajakit pelaavat Venäjän pussiin. Jälkimmäisestä esimerkkinä mm. MV-lehti.

***

Kirjoittaisin mielelläni erityisesti yhdestä Vihreiden luontoa tuhoavasta hankkeesta, mutta se edellyttäisi että sanon missä asun, ja en oikein viitsi.

Onko tämä YKSI henkilö eli Outi Popp siis (muka) nimenomaan sanonut, että hän haluaa "Suomen täyteen turviksia"? Ja sekö olisi mielestäsi vedenpitävä todiste siitä, että KAIKKI vihervasemmistolaiset haluavat tismalleen sitä samaa? Kuinkas paljon vihervassareita on? Puoli miljoonaa, miljoona, kaksi miljoonaa? Vähän suhteellisuudentajua ja tilastotieteiden edes alkeita ei ollenkaan haittaisi, kun tuollaisia yleistäviä (ja nähdäkseni joko valheellisia tai erittäin harhaanjohdettuja) väitteitä esittää jostain kokonaisesta ihmisryhmästä. Tilastotiede on helppo ja hauska tieteenala ainakin alkeistasolla, suosittelen lämpimästi yliopistokurssia. Myös ihan alkeistason argumentaatioteorian ja logiikan kurssi antaisi eväitä hoksata, millä lailla ne omat väitteet voisi perustella niin, että olisivat hieman vakuuttavampia. (Vinkki: Siitä seikasta, että Outi on mielipidettä X, ei voi loogisesti johtaa sitä väitettä, että Elina ja Sofia ja heidän kumminkaimansakin ja puolet Suomen kansasta myös ovat mielipidettä X, vaikka Outia, Sofiaa, Elinaa kumminkaimoineen ja puolta Suomen kansaa olisikin lämäytetty otsaan samalla leimakirveellä.)

[kertsi]

Tapasin yhden miehen joka ilmoitti ettei hän ala kanssani seurustelemaan, kun olet niin negatiivinen.

Sehän jäi jotenkin vituttamaan, vaikka jälkikäteen olenkin tullut siihen tulokseen että olisimme luultavasti ärsyttäneet toisemme hengiltä parina. Kun syttyi tällainen oivalluslamppu että mies oli itse käyttänyt kaikkia mahdollisia huumeita + viinaa, hakannut naistaan ei vain kerran, kuten luulin, vaan useammankin kerran, niin tuntui aivan kohtuuttomalta nimitellä minua negatiiviseksi. Hän vielä esitti sen sillä tavalla että hän itse taantuu jos mennään kimppaan. Jaaha.

Tämä oli se mies jolle ränkytin viikon että saisin seksiä, ja sitten kun sain, niin kai hän kuvitteli hetken aikaa että kannattaa kokeilla seurustelua, mutta tuli sitten siihen tulokseen ettei kannatakaan, koska ilmoitti että seksiä ei enää tipu jos en anna persettä.

Armotonta menoa  .

Kohtalainen negatiivisuus voi olla naisessa ihan ok tai jopa kiehtova piirre, jos sen jotenkin pystyy rajaamaan niin, että se ei kohdistu toisen edesottamuksiin tai hänen järjestämiinsä tekemisiin, mikä käytännössä on aika vaikeaa.

Nuotioretket ei ole kivoja,jos toinen valittaa tauotta säästä tai olla yhdessä mökillä, jos siellä on toisen mielestä aina kaikki huonosti.

Toisaalta jos toinen kaataa vaikka työpaikan paskoja asioita niskaan, sekin käy tylsäksi, mutta vähemmän kuin edellä mainittu.

Negatiivisuus, joka ei turmele parisuhdetta, vaan jopa antaa sisältöä sille, on taitolaji.

Jatkuvan valituksen ja kräninän ja äninän kuuntelu saa kuuntelijan aivot kutistumaan. Tutkittu juttu se. Ja sekin on tutkittu juttu muistaakseni, että kränisevän vauvan rääkyminen ja ääntely on maailmankaikkeuden ärsyttävin ääni. (Varmaan ihan tarkoituksella, evluution esiinsiivilöimänä käyttäytymis- tai suhtautumistaipumuksena, jotta vanhemmat hoksaisivat hoitaa jälkikasvuaan asiallisesti.)

[Norma Bates]

kertsi, sori, en jaksa sun kanssa noista asioista. Meillä kaikilla on joku ikuisuusteema tai -teemoja joista aina pomppaamme kuin vieteriukko/akka esiin. Mutta ei se sitä tarkoita että on pakko ottaa koppi ja alkaa inttämään vastaan. Tämä ketju koskee tunteita, eikä tilastoja. Näin olen ainakin käsittänyt.

***

Kieltämättä meni hermo ekan eksän kanssa kun kaikki oli aina vaikeaa. Kun oltiin ostettu se omakotitalo ja kappas kummaa, kun talo oli pienen mäen alla, keväällä oli kellari veden vallassa kun kaikki lumi suli puli puli ja suoraan meidän kellariin. Eksä soitti hysteerisenä minulle töihin ja väitti että pitää kutsua palokunta imemään se vesi pois ja se maksaa useita satoja (mk). Taisin vähän huutaa luuriin kun meni hermo. Jollain rahanmenolla uhkailemalla kun meikäläisen saa hyvin äkkiä nyrjähtämään päästään.

Luulenpa että tuossakin turhassa meuhkaamisessa oli eksän isä takana, koska tämähän se oli se varsinainen vouhkale. Mutta homma hoitui sitten jollain pumpulla ihan omatoimisesti.

Siksi toisekseen meillä oli, kun olin lapsi, kotona kellarissa ihan samanlainen vedenpaljous, eivätkä vanhempani tehneet yhtikäs mitään. Yrittivät vaan juoda niitä herukkamehuja jotka olivat lilluneet siinä sotkussa seassa. En muista olivatko mehut kunnossa.

Sehän se minua vituttaa että kulutin parhaan nuoruuteni kahteen kaheliin eksään, mutta toki aina pahemminkin olisi voinut olla ja käydä. Ei lyöty hampaita sisään, en päätynyt raatona kaatopaikalle. Toisaalta kun tuli jo lapsena luettua Poliisi kertoo -kirjoja ja Alibi-lehtiä, en ehkä ole saanut kauhean objektiivista kuvaa siitä mitä parisuhteessa oleminen keskimäärin on. Että pitääkö olla tyytyväinen jos on jäänyt henkiin suhteistaan?

[Karikko]

^
Ehkä pitäisi, tai ainakaan ei voisi katkeroitua maltillisesti ellei olisi jäänyt henkiin.

Pelkästään positiivista siis, että voi katkeroitua. Jotain kiinnekohtia pitää elämässä olla, olkoonkin se sitten vaikka katkeraa..

[kertsi]

kertsi, sori, en jaksa sun kanssa noista asioista. Meillä kaikilla on joku ikuisuusteema tai -teemoja joista aina pomppaamme kuin vieteriukko/akka esiin. Mutta ei se sitä tarkoita että on pakko ottaa koppi ja alkaa inttämään vastaan. Tämä ketju koskee tunteita, eikä tilastoja. Näin olen ainakin käsittänyt.

Aivan. Ja ne tunteethan sun pään näköjään sekoittaakin, olettaisin, kun et näköjään pysty ajattelemaan loogisesti ja analyyttisesti tässä asiassa. Et kertonut, mitä tunteita Outi Poppin puheet sinussa herättivät, kun hän puolusti pakolaisia (tai mitä tekikin), mutta voisin hyvinkin olettaa, että aivan valtavan suuria niiden tunteiden on pakko olla olleet, kun ne saavat sut pöljäilemään tuolla tavoin, eli esittämään yhden ihmisen mielipidettä kokonaisen satojen tuhansien tai miljoonien ihmisryhmän mielipiteeksi. Ja olettaisin, että pelon tunteesi pakolaisia kohtaan (tästä olet puhunut) ja kiukkusi lähelle kotiasi perustetun VOK:in johdosta, josta olet kertonut, ovat saattaneet jopa vääristää havaintojasikin Outi Popin puheesta - hän ehkä ei sanonut yhtään mitään sellaista, että haluaisi muka koko Suomen täyteen pakolaisia? (Pitäisin sellaista puhetta hyvin kummallisena kenen tahansa suusta, saatikka että sadattuhannet vihervassarit olisivat sitä mieltä.) Nämä siis vain olettamuksia tunteistasi. Ehkä olit katkera siitä VOK:n sijoittamisesta lähelle? Tai katkera jostain muusta syystä? Tai vihainen jostakin? En kyllä yhtään käsitä, mitä funktiota tuollaiset väitteesi vihervassareista palvelevat. Miksi haluat mustamaalata vihervassareita noin graavisti ja valheellisten väitteiden avulla? Tuohan on aika törkeää.

Teet niin kuin tahdot tietenkin. Ei sun tarvitse perustella asioita mulle tai kenellekään, vaan voit ihan rauhassa esittää ihan miten pöljiä mielipiteitä tahansa, mutta mullakin on oikeus esittää omia mielipiteitä sun mielipiteistä - tai valheista.

[ROOSTER]

Toisaalta kun tuli jo lapsena luettua Poliisi kertoo -kirjoja ja Alibi-lehtiä, en ehkä ole saanut kauhean objektiivista kuvaa siitä mitä parisuhteessa oleminen keskimäärin on.

Olisi varmaan ollut parempi jos olisit lukenut Tiina-sarjaa, romanttisia kirjoja ja Emännän käsikirjaa. Olisi ehkä onnellisempi aikuisuus.

Luulen, että esim. Kopek on samaa mieltä - mikäli lapselle luetetaan poliisikertomuksia, hänen maailmankuvansa saattaa vääristyä. Sitä on vaikea myöhemmin korjata.

[Norma Bates]

Toisaalta kun tuli jo lapsena luettua Poliisi kertoo -kirjoja ja Alibi-lehtiä, en ehkä ole saanut kauhean objektiivista kuvaa siitä mitä parisuhteessa oleminen keskimäärin on.

Olisi varmaan ollut parempi jos olisit lukenut Tiina-sarjaa, romanttisia kirjoja ja Emännän käsikirjaa. Olisi ehkä onnellisempi aikuisuus.

Luulen, että esim. Kopek on samaa mieltä - mikäli lapselle luetetaan poliisikertomuksia, hänen maailmankuvansa saattaa vääristyä. Sitä on vaikea myöhemmin korjata.

Joku osti minulle joululahjaksi yhden Tiina-kirjan. Oli tylsä. Olin kyllä kirjastosta lainannut jotain ruotsalaista tyttökirjasarjaa, olikohan se Lotta? En muista. Mutta 3 etsivää -sarja kiinnosti enemmän.

Jossain vaiheessa ostin pokkareita jotka olivat romanttisia jännäreitä. Eli oli rikoksia ja rakastumisia.

Minulla saattaa olla Emännän käsikirja, joku kaksiosainen on, kun kirjastosta ostellut poistokirjoja.

[Hiha]

Luulen, että esim. Kopek on samaa mieltä - mikäli lapselle luetetaan poliisikertomuksia, hänen maailmankuvansa saattaa vääristyä.

David Humen Cardby-sarja on mitä parasta viihdettä alle kouluikäisille. Miehet on miehiä, ja roistot roistoja. Kun väkivaltaa käytetään, se tehdään reilusti.

[Norma Bates]

Luin myös Bill & Ben länkkäripokkareita. En muista niistä muuta kuin että jossain kirjassa kaverukset olivat jotain 180 cm pitkiä, ja toisessa kirjassa 190 cm.

[TSS]

Sen enempiä pohtimatta itse koen katkeruuden jonkinlaisina negatiivisina tunteina joitakin ihmisiä, tahoja tai asiantiloja kohtaan. Katkeruutta ylläpitänee anteeksiantamattomuus. Katkeruudella on tietysti negatiivinen kaiku, mutta tunteena silläkin lienee oma eteenpäin vievä tarkoituksensa, ja se liittyy ihmisen käsitykseen syy-yhteyksistä. Ehkä katkeruuden olisi hyvä olla pysäkki kohti syvempää ymmärrystä ihmiselämästä, mutta osa jää sille pysäkille. Katkeruuteen kuulunee myös jonkinlainen jämähtäneisyys, jossa ihminen kokee, ettei asioita voi enää korjata tai muuttaa, vaikka aina niin ei välttämättä olekaan. Anteeksi antaminen ja eteenpäin pyrkiminen ovat kai katkeruudelle vastakkaisia toimia.

[Xantippa]

Sen enempiä pohtimatta itse koen katkeruuden jonkinlaisina negatiivisina tunteina joitakin ihmisiä, tahoja tai asiantiloja kohtaan. Katkeruutta ylläpitänee anteeksiantamattomuus. Katkeruudella on tietysti negatiivinen kaiku, mutta tunteena silläkin lienee oma eteenpäin vievä tarkoituksensa, ja se liittyy ihmisen käsitykseen syy-yhteyksistä. Ehkä katkeruuden olisi hyvä olla pysäkki kohti syvempää ymmärrystä ihmiselämästä, mutta osa jää sille pysäkille. Katkeruuteen kuulunee myös jonkinlainen jämähtäneisyys, jossa ihminen kokee, ettei asioita voi enää korjata tai muuttaa, vaikka aina niin ei välttämättä olekaan. Anteeksi antaminen ja eteenpäin pyrkiminen ovat kai katkeruudelle vastakkaisia toimia.

Meinasin tulla sanomaan jotain tämmöistä tai tälle hyvin läheistä.

Ensinnäkin mielestäni suomalaiseen mielenmaisemaan jopa kuuluu jonkin sortin katkeruus, ajatus, että asiat ovat nyt huonosti, mutta huomenna huonommin.

Toisekseen ajattelen, että katkeruutta lisää, jos tuntee, että ei itse pääse päättämään, että asioita tapahtuu, taas tapahtui, jne. Toisin sanoen, mitä enemmän ihminen onnistuu elämään ns. oman näköistä elämää, tekemään itseään koskevia päätöksiä etenkin pitkällä tähtäimellä, sen vähemmän ehkä katkeruuttakaan kantaa.

Virheet on omia, ei toisten minulle luomia, joten niitä on helpompi sietääkin, kuten niiden seurauksiakin.

T: Xante

[Hayabusa]

Ensinnäkin mielestäni suomalaiseen mielenmaisemaan jopa kuuluu jonkin sortin katkeruus, ajatus, että asiat ovat nyt huonosti, mutta huomenna huonommin.

Tuohan on pohjavireeltään positiivista huumoria. Asiat voisivat olla huonosti, mutta loppujen lopuksi eivät sittenkään ole. Samalla valmistaudutaan kestämään se ennemmin tai myöhemmin vastaan tuleva pettymys.

Toisekseen ajattelen, että katkeruutta lisää, jos tuntee, että ei itse pääse päättämään, että asioita tapahtuu, taas tapahtui, jne. Toisin sanoen, mitä enemmän ihminen onnistuu elämään ns. oman näköistä elämää, tekemään itseään koskevia päätöksiä etenkin pitkällä tähtäimellä, sen vähemmän ehkä katkeruuttakaan kantaa.

Virheet on omia, ei toisten minulle luomia, joten niitä on helpompi sietääkin, kuten niiden seurauksiakin.

Tämän pätkän voin allekirjoittaa. Oikeastaan tuo asioista itse päättäminen on se tärkein juttu. Vaikka asiat taloudellisesti tai muuten näyttäisivät menevän hyvin, niin se ettei itse ole oman elämänsä herra tai rouva kalvaa ihmisoletettua.

[Norma Bates]

Itse olen totaalisen anteeksiantamaton, mutta tähtään siihen että neutralisoituu ja tulee välinpitämätön olo, niin ettei lopulta ole enää anteeksiannettavaa. Se piste meni ohi ilman omahyväistä teatraalista "annan sulle/sille anteeksi" -näytöstä.

Jos kokee olevansa samassa veneessä niiden kanssa joiden takia pahoitti mielensä, on ainakin jotain inhimillistä ymmärrystä. Kuten nyt minä vanhempieni kanssa, ei heilläkään helppoa ollut lapsena, kaikkea muuta. Enkä voi tietää millainen olisin itse ollut vanhempana.

Jotkut netissä ovat väittäneet että olisin ollut hyvä, kun osaan jutella järkeviäkin. Mutta niin osaa vaikka elinkautisen tuomion saaneetkin, kun heitä haastatellaan televisioon.