Miksi politiikka kiinnostaa, vai kiinnostaako?

[Saares]

Mutta ehkä pitäisi sitten hyväksyä se, että politiikka on sitä, että jokainen ajaa omaa etuaan, jolloin kaikkien ihmisten tarpeet tulevat huomioon otetuksi heidän omasta toimestaan.

En kyllä ihan näin raakasti oikaisisi, sillä onhan politiikka ennen kaikkea yhteisöllisyyttä, yhteisten asioiden hoitamista. Monet politisoituvatkin juuri sitä kautta, että löytyvät samalla tavalla ajattelevia, tuntevia, kokevia, jne. ihmisiä, joiden kanssa löytyy myös yhteisiä tavoitteita.

T: Xante

Tästä palataan taas siihen, että politiikkaa ei voi yksinkertaistaa siten, että voisi ajatella vain omaa ja viiteryhmänsä etua. Pitäisi taas pystyä näkemään ne monitasoiset vaikutukset ja mekanismit, koska ei voi pitäytyä vain omassa kulmassaan. Ja löytääkseen suurimman hyvän, pitäisi pystyä näkemään kokonaisuus tarkkasilmäisesti ja ennustamaan tulevaisuutta. Tämä kaikki edellyttää vieläpä hyvää yhteiskunnallista, sosiologista ja psykologistakin osaamista, höystettynä vielä laajalla historian tuntemisella. Tämä on sellainen kakku, että ei minulla riitä rahkeet.

Ehkäpä demokratia on sitä, että hyväksytään se tosiseikka, että jokainen ajaa ensisijaisesti omaa etuaan, jolloin kokonaiskuvassa kaikki yhteiskunnan luokat ovat edustettuina vaikuttamisessa. Demokratian ongelma on se, että olen liian tyhmä. Toisaalta ei liene kai muutakaan yhteiskuntamallia, joka olisi ongelmattomampi. Filosofien ja muiden oppineiden johtama yhteisökin olisi riskaabeli vallan rajoittuessa niin pienen piirin käteen.

Mutta etkö nyt vertaa keskenään omenoita ja aplareita? Oma etu ei kaiketi tapahdu sekään tyhjiössä? Jos nimittäin lähdetään siitä, että oman edun ajamiseksi tapahtuu tyhjiössä, riittää kaiketi oma kokemus siitä, että ajaa omaa etuaan. Mutta eikö tilanne ole ryhmän tapauksessa symmetrinen? Eikö rymänkin kohdalla pitäisi lähteä siitä, että sen etu rakentuu myös tyhjiössä, eli sillä perusteella mikä on oma subjektiivinen kokemus sen edusta? Jos taas lähdetään siitä, ettei sen paremmin oman edun ajaminen kuin ryhmän edun ajaminan onnistu tyhjiössä, joutuu väkisinkin tilanteeseen, jossa on valittava millaiseen sosiaalidynamiikkaan ja sen kanssa vuorovaiukuttamiseen uskoo, jotta palkintona olisi oman tai ryhmänsä edun toteutuminen.

Tyhjiö / tyhmiö?

[-:)lauri]

Ehkä se johtuu jostain sellaisesta syytä syytä, ettei hyvinvointi kaskaudu demokraattisesti vaan enempi viidakon laeilla.

Ehkä se johtuu siitä, että ne, kenellä on paljon, eivät yleisesti ottaen ole valmiita luopumaan siitä. Niillä, kenellä on paljon, on yleensä enemmän myös erilaisia vallan muotoja. Jos maailmassa voitaisi luottaa ihmisten pitkänäköiseen hyväntahtoisuuteen, hyvinvointi olisi jakautunut jo aikapäiviä sitten tasaisemmin. Mutta en minä sitten tiedä, että mitä se tarkoittaa demokratian näkökulmasta, tai miten se tähän liittyy. Ehkä siten, että jokaisen on pidettävä älämölöä itsestään, koska ihmisluonto ei taivu yhteisen hyvän ajattelumalliin kuin melko rajallisissa määrin.

Tämä on mielestäni hieman samantyyppinen kysymys kuin kysymys, miten Venäläiset tai Pohjois-Korealaiset voivat saallia etujensa yli kävelevän sortovallan maissaan. Ehkä se ei selity niinkään sillä, että ihmiset olisivat vain niin itsekeskeisiä Venäjällä ja Pohjois-Koreassa, vaan ehkäpä enempi jollain sellaisella, että ihmiset ovat perusluonteeltaan vain liian kilttejä, ryhtyäkseen tarvittaviin keinoihin omien etujensa vastaisen toiminnan lakkauttamiseksi.

Yllättävä, ja ihan hauska, vastakainen näkemys! Eipä näitä kysymyksiä voi tosiaan oikein typistää mihinkään yleiseen ihmisluontoa kuvaavaan lausahdukseen.

Toinen mahdollisuus voisi olla, että ihmiset olisivat persuluonteeltaan konservatiiveja, turvallisuushakuisia, eli suostuisivat heikkoihinkin diileihin kunhan vain perusturvallisuudestaan ei tarvitsisi tinkiä. Tämä voi siis olla kiltteyttäkin tai sitten ei, mutta kummassakin tapaukseessa tällaisella "kilpailukentällä" valtapositioon hakeutuu todennäköisesti helpostikin kaikki yhteiskuntien lahjakkaimmat tsykopaatit, jotka osaavat kyllä sitten lypsää turvallisuudentunnettaan maksimoivalta kansalta kaiken, mikä irti lähtee.

[Toope]

...Toinen mahdollisuus voisi olla, että ihmiset olisivat persuluonteeltaan konservatiiveja, turvallisuushakuisia, eli suostuisivat heikkoihinkin diileihin kunhan vain perusturvallisuudestaan ei tarvitsisi tinkiä. Tämä voi siis olla kiltteyttäkin tai sitten ei, mutta kummassakin tapaukseessa tällaisella "kilpailukentällä" valtapositioon hakeutuu todennäköisesti helpostikin kaikki yhteiskuntien lahjakkaimmat tsykopaatit, jotka osaavat kyllä sitten lypsää turvallisuudentunnettaan maksimoivalta kansalta kaiken, mikä irti lähtee.

Turvallisuushakuisuus on osa konservatiivista ajattelua.
- Älä riko yhteiskuntaa radikalismilla, koska uhraat perheesikin turvallisuuden.

[Toope]

Tyhmä sanoa ääneen mut mulle kai demokratia etupäässä näyttäytyy sinä että kun on vaalit, yritän äänestää yhteisiä asioita hoitamaan sellaisia ihmisiä ja tahoja jotka vaikuttaa mahdollisimman lupaavilta sitä tekemään tai mahdollisimman vähän katastrofialttiilta.

Se on osittain fiilishommaa jopa mulla, ja en mä ainakaan tiedä tai tajua asioiden taustoista tai siitä mikä missäkin oikeasti olis viisasta tai hyvä juuri mitään...

Ongelma ehkä on siinä, että politiikka on monille fiilishommaa, eikä kyetä arvioimaan politiikan vuosikymmeniä kestäviä kehitysvaikutuksia.

Hyvänä esimerkkinä maahanmuutto. Luuliko joku oikeasti, että Islam ja Afrikka täällä muuttuisi Eurooppalaisuudeksi?! EI! Tuo pureutuu EUrooppalaisuuteen kuin loinen. Ei kehittäen, vaan turmellen.

[Melodious Oaf]

Tyhmä sanoa ääneen mut mulle kai demokratia etupäässä näyttäytyy sinä että kun on vaalit, yritän äänestää yhteisiä asioita hoitamaan sellaisia ihmisiä ja tahoja jotka vaikuttaa mahdollisimman lupaavilta sitä tekemään tai mahdollisimman vähän katastrofialttiilta.

Se on osittain fiilishommaa jopa mulla, ja en mä ainakaan tiedä tai tajua asioiden taustoista tai siitä mikä missäkin oikeasti olis viisasta tai hyvä juuri mitään...

Ongelma ehkä on siinä, että politiikka on monille fiilishommaa, eikä kyetä arvioimaan politiikan vuosikymmeniä kestäviä kehitysvaikutuksia.

Hyvänä esimerkkinä maahanmuutto. Luuliko joku oikeasti, että Islam ja Afrikka täällä muuttuisi Eurooppalaisuudeksi?! EI! Tuo pureutuu EUrooppalaisuuteen kuin loinen. Ei kehittäen, vaan turmellen.

Ymmärsit ilmeisesti täysin väärin sen mitä tarkoitin. Tarkoitan että kun äänestän esimerkiksi kansanedustajaa, mulle tärkeää on siinä se että hän on fiksu ja pätevä. Osa tällaisesta arvioinnista on faktaperusteista ja osa enemmän intuitiivista.

Jos äänestät jotain ihmistä sen perusteella että hän suhtautuu kriittisesti maahanmuuttoon ja arvioit sitä vaan niin että se on hyvä jos ne tuo sitä esille ja toimii sen asian hyväksi, ei siinä mitään ja hyvä niin.

Mulla on tossa ajatuksena se, että ne edustajat päättää monenlaisista asioista ja ne myös neuvottelee eri mieltä olevien ihmisten kanssa kompromisseja mistä sitten syntyy lopputuloksena esimerkiksi meidän konkreettinen maahanmuuttopolitiikka.

Mä haluan äänestää sellaisia ihmisiä sinne joilla on fiksuutta ja rohkeutta ja hyvät sosiaaliset taidot ja kyky toimia fiksusti ja tehdä fiksuja päätöksiä sellaisissa tilanteissa mitä sillä vaalikaudella tulee eteen.

Mulle ja mun käsityksillä se että äänestäisin jotain ihmistä sen takia että hän on suvaitsevainen tai maahanmuuttokriittinen olis siis... ihan helvetin idioottia suoraan sanoen.

Mutta siis totta kai jos se sulle on mielekäs tapa toimia niin siitä vaan.

[TSS]

Yksi mun kadonneista viesteistä käsitteli vähän tuota fiilispohjalta äänestämistä. Mun kohdalla se on sitä, että koen yleensä vaalikoneet melko turhiksi, koska en koe, että minulla olisi riittävästi tietoa monestakaan asiasta, jota kysymykset koskevat, joten minulla ei ole niistä kummoistakaan mielipidettä. Minusta vastakkaisetkin vastaukset eri ehdokkailta voivat kuulostaa kumpikin ihan järkeviltä kannanotoilta asiaan. Se, kumpi näkemyksistä osoittautuu olevan oikeampi, saattaa olla nähtävissä vasta vuosien tai vuosikymmenten päästä. Ajattelen, että aikansa politiikka on parhaimmillaankin osaltaan arvailua.

Presidentinvaaleissa äänestin suurelta osin sillä perusteella, että yritin arvioida ehdokkaiden persoonallisuutta suhteessa tehtävän vaatimuksiin, koska teeman poliittisista kysymyksistä minulla ei ole vankkoja käsityksiä (eikä niissä ehdokkaillakaan suuria eroja ollut). Myös persoonallisuuden perusteella äänestäminen on pitkälti arvailua, ja se perustuu siihen kuvaan, millaisen he ovat itsestään julkisuudessa antaneet. En ole siitä mitenkään ylpeä, kuinka mutulla äänestän, ja demokratian kannalta kyllä toivon, että keskivertoäänestäjä olisi minua viisaampi. Mutta sehän se tässä ihmetyttääkin, että miten ne muut voivat olla niin viisaita, kun minusta näiden kysymysten ymmärtäminen vaatisi niin mielettömän omistautumisen historiaan, filosofiaan, sosiologiaan, psykologiaan, taloustieteisiin, sotatieteisiin ja ties mihin muuhun. Mutta koska tuollainen perehtyneisyys on tavan tallaajalle aivan epärealistinen vaatimus, on politiikassa oltava jokin ulottuvuus, josta monet muut ihmiset saavat kiinni, mutta minä en.

[kertsi]

Minä olen eduskuntavaaleissa tehnyt usein niin, että olen käynyt muutamia vaalikoneita läpi. Vastaan niihin vaalikoneen kysymyksiin, joissa minulla on edes vähän vahvempi mielipide kuin EVVK, ja kylmän viileästi sitten äänestänyt sitä ihmistä, joka mätsää eniten - paitsi siinä tapauksessa, että sattuu olemaan inhokkipuolueesta. Presidenttivaaleissa olen sen sijaan aina tiennyt, ketä äänestää, joten en vaalikoneita ole käyttänyt.

[TSS]

Palatakseni ketjun otsikkoon (ja lainauksen Lennyltä), mikä politiikassa oikein vetoaa suureen yleisöön, vaikka se on aiheena monimutkainen ja kiemurainen, ja mikä sen ääripäissä ja raisuissa vastakkainasetteluissa erityisesti viehättää?

[kertsi]

Viehättääkö politiikka yleisesti? Eikös sitä pikemminkin vähän halveksita, ainakin joitakin poliitikkoja. Politiikasta väännetään jos jonkinlaista vitsintynkääkin, kuten se hulvaton Kyllä, herra pääministeri -sarja. Hillitöntä oman ryhmän etujen ajamista, ja omaakin etua ja valtapyrkimystä yms. siinä ruoditaan perin hauskassa muodossa.  Vaikka onhan politiikkaa muunkinlaista. (Lis. Esimerkiksi sellaista, että puolustetaan yhteiskunnan heikoimpia ryhmiä, esim. köyhimpiä.)

Silloin kun itselläni keittää jokin poliitikko, lohdutan itseäni kyllä, että on se toisaalta yhteisten asioiden hoitoa.

[Hayabusa]

Tuli mieleen Toopen ja MO:n äänestettävän valintasanailusta, että ehdokkaiden arviointi on eräänlainen matemaattinen funktio. MO:lla se on luonteeltaan pisteiden yhteenlaskua. Toopella taasen funktio koostuu selkeästi kertolaskusta; jos kynnyskysymyksestä, eli maahanmuutosta, tulee nolla pistettä, ehdokas saa kokonaispistemääräksi nollan.

Oma ehdokkainen arvottaminen on varmaan lähempänä MO:n summafunktiota. Tosin erään kuntavaalin yhteydessä äänestin, tai paremminkin jätin äänestämättä, sellaisia ehdokkaita, jotka olivat ottamassa erästä virkistysaluetta asuntorakentamisen käyttöön. No, me toopet hävisimme. Lopulta asumiskaava nuijittiin läpi kaikissa elimissä. Yhtään asuinrakennusta ei alueelle vielä ole noussut, mutta virkistyskäytön tuhoamisen osalta kunta toimi nopeasti ja tuhoisasti. 

[Xantippa]

Mutta koska tuollainen perehtyneisyys on tavan tallaajalle aivan epärealistinen vaatimus, on politiikassa oltava jokin ulottuvuus, josta monet muut ihmiset saavat kiinni, mutta minä en.

Luulen, että tämä asia on oikeastaan ihan samalla tavalla kuin muutkin. Eli että ei ehkä politiikan "harrastaminen" ole sen kummempaa oikeastaan kuin minkään muunkaan, otetaan esimerkiksi vaikka kirjallisuus. Jos ihminen on pienestä, tai ainakin nuoresta, asti ollut kiinnostunut lukemisesta ja näin ollen lukee paljon, hänen käsityksensä kirjallisuudesta on laajempi tai syvällisempi tietysti kuin sellaisen, joka ei juurikaan näe mieltä lueskella, eikä se häntä viihdytä tai huvita.

Varmaan tässä on myös se henkilöhistoria, eli jos kotona on "puhuttu politiikkaa" se tarttunee usein - mutta tietysti ei aina - myös perheen lapsiin.

Politiikan vastakohta joka tapauksessa on sota, eli niin kauan kun politikoidaan, keskustellaan, tehdään kompromisseja ja lehmänkauppoja, se on parempi kuin vastakohtansa, eli vahvempi ottaa, mitä saa. Kyllä hän politiikka on "keksitty" juuri sen vuoksi, että lakattaisiin nuija kädessä riehumasta toisten luolan ovella.

Palatakseni ketjun otsikkoon (ja lainauksen Lennyltä), mikä politiikassa oikein vetoaa suureen yleisöön, vaikka se on aiheena monimutkainen ja kiemurainen, ja mikä sen ääripäissä ja raisuissa vastakkainasetteluissa erityisesti viehättää?

Jaksaahan sitä ihmiset katsoa uusia ja rohkeita ja speden pelejä ja survival-jaksoja, eli kai ihmisiä ylipäätään viehättää mikä vain vähän hupsukin pähkinä, joka liittyy ihmisten väliseen toimintaan. Silloinkin, kun säännöt ovat monimutkaiset tai silloin, kun ne ovat naurettavan helpot!

T: Xante

[Socrates]

Oikeammin olisi kysyä, miksi politiikka ei kiinnosta, vaikka poliitikot päättävät asioista, jotka vaikuttavat eläämiimme. Niin iso on nukkuvien puolue eikä äänestäjistäkään moni kovin tarkkaan seuraa politiikkaa.

Ehkä syy on rajujen vastakkainasettelujen puute. Jos joku on tylsää niin politiikka.

[Karikko]

Palatakseni ketjun otsikkoon (ja lainauksen Lennyltä), mikä politiikassa oikein vetoaa suureen yleisöön, vaikka se on aiheena monimutkainen ja kiemurainen, ja mikä sen ääripäissä ja raisuissa vastakkainasetteluissa erityisesti viehättää?

Kun ihminen haluaa jotain (vaikka parempaa palkkaa) on se politiikkaa.
Tavoitellessaan jotain on se politiikkaa, yleensäkin kaikki on politiikkaa, "älkää" siis halutko mitään, niin ette ole poliittisia, paitsi ehkä ihan hieman silloinkin, jos ollaan jotain mieltä jostakin asiasta.

Politiikka kiinnostaa, koska politiikka puuttuu ihmisten elämään jatkuvasti ja usein poliittisesti.

[kertsi]

Yksi mun kadonneista viesteistä käsitteli vähän tuota fiilispohjalta äänestämistä. Mun kohdalla se on sitä, että koen yleensä vaalikoneet melko turhiksi, koska en koe, että minulla olisi riittävästi tietoa monestakaan asiasta, jota kysymykset koskevat, joten minulla ei ole niistä kummoistakaan mielipidettä. Minusta vastakkaisetkin vastaukset eri ehdokkailta voivat kuulostaa kumpikin ihan järkeviltä kannanotoilta asiaan. Se, kumpi näkemyksistä osoittautuu olevan oikeampi, saattaa olla nähtävissä vasta vuosien tai vuosikymmenten päästä. Ajattelen, että aikansa politiikka on parhaimmillaankin osaltaan arvailua.

Presidentinvaaleissa äänestin suurelta osin sillä perusteella, että yritin arvioida ehdokkaiden persoonallisuutta suhteessa tehtävän vaatimuksiin, koska teeman poliittisista kysymyksistä minulla ei ole vankkoja käsityksiä (eikä niissä ehdokkaillakaan suuria eroja ollut). Myös persoonallisuuden perusteella äänestäminen on pitkälti arvailua, ja se perustuu siihen kuvaan, millaisen he ovat itsestään julkisuudessa antaneet. En ole siitä mitenkään ylpeä, kuinka mutulla äänestän, ja demokratian kannalta kyllä toivon, että keskivertoäänestäjä olisi minua viisaampi. Mutta sehän se tässä ihmetyttääkin, että miten ne muut voivat olla niin viisaita, kun minusta näiden kysymysten ymmärtäminen vaatisi niin mielettömän omistautumisen historiaan, filosofiaan, sosiologiaan, psykologiaan, taloustieteisiin, sotatieteisiin ja ties mihin muuhun. Mutta koska tuollainen perehtyneisyys on tavan tallaajalle aivan epärealistinen vaatimus, on politiikassa oltava jokin ulottuvuus, josta monet muut ihmiset saavat kiinni, mutta minä en.

Luulen, että olet liian ankara itseäsi kohtaan tuossa, asetat itsellesi aivan kohtuuttomia vaatimuksia, sillä en ollenkaan usko, että "kaikki" muut ihmiset olisivat mitenkään viisaampia niin että saisivat kiinni jostain ulottuvuudesta, mistä sinä et. Veikkaisinpa ihan mutulla, heh, että 90% ihmisistä äänestävät sinua enemmän mutulla.

Olisiko tuollainen kuvaamasi jonkinlaista täydellisyyden tavoittelua? Optimointitehtävät ylipäätänsä voivat olla perin vaikeita, jos tavoittelee täydellistä ratkaisua. Tavallaan olet kyllä karsinut optimoinnista monia aspekteja (ehkä olennaisiakin?), kun keskityt pelkästään esim. persoonallisuuden arviointiin. Mutta sitähän liian vaikeissa monimuuttujien optimoinnissa pitää kyllä tehdä, kriteerien karsintaa. Siihen liittyen, tässä kuvaan omaa autonvalintaprosessiani: https://kantapaikka.net/index.php/topic,563.msg183646.html#msg183646
Jos jokin optimointitehtävä on liian ylivoimainen, joutuu turvautumaan erilaisiin heuristiikkoihin, intuitioon, tms., kriteerien karsinnan lisäksi.

[TSS]

Yksi mun kadonneista viesteistä käsitteli vähän tuota fiilispohjalta äänestämistä. Mun kohdalla se on sitä, että koen yleensä vaalikoneet melko turhiksi, koska en koe, että minulla olisi riittävästi tietoa monestakaan asiasta, jota kysymykset koskevat, joten minulla ei ole niistä kummoistakaan mielipidettä. Minusta vastakkaisetkin vastaukset eri ehdokkailta voivat kuulostaa kumpikin ihan järkeviltä kannanotoilta asiaan. Se, kumpi näkemyksistä osoittautuu olevan oikeampi, saattaa olla nähtävissä vasta vuosien tai vuosikymmenten päästä. Ajattelen, että aikansa politiikka on parhaimmillaankin osaltaan arvailua.

Presidentinvaaleissa äänestin suurelta osin sillä perusteella, että yritin arvioida ehdokkaiden persoonallisuutta suhteessa tehtävän vaatimuksiin, koska teeman poliittisista kysymyksistä minulla ei ole vankkoja käsityksiä (eikä niissä ehdokkaillakaan suuria eroja ollut). Myös persoonallisuuden perusteella äänestäminen on pitkälti arvailua, ja se perustuu siihen kuvaan, millaisen he ovat itsestään julkisuudessa antaneet. En ole siitä mitenkään ylpeä, kuinka mutulla äänestän, ja demokratian kannalta kyllä toivon, että keskivertoäänestäjä olisi minua viisaampi. Mutta sehän se tässä ihmetyttääkin, että miten ne muut voivat olla niin viisaita, kun minusta näiden kysymysten ymmärtäminen vaatisi niin mielettömän omistautumisen historiaan, filosofiaan, sosiologiaan, psykologiaan, taloustieteisiin, sotatieteisiin ja ties mihin muuhun. Mutta koska tuollainen perehtyneisyys on tavan tallaajalle aivan epärealistinen vaatimus, on politiikassa oltava jokin ulottuvuus, josta monet muut ihmiset saavat kiinni, mutta minä en.

Luulen, että olet liian ankara itseäsi kohtaan tuossa, asetat itsellesi aivan kohtuuttomia vaatimuksia, sillä en ollenkaan usko, että "kaikki" muut ihmiset olisivat mitenkään viisaampia niin että saisivat kiinni jostain ulottuvuudesta, mistä sinä et. Veikkaisinpa, että 90% ihmisistä äänestävät sinua enemmän mutulla.

Olisiko tuollainen kuvaamasi jonkinlaista täydellisyyden tavoittelua? Optimointitehtävät ylipäätänsä voivat olla perin vaikeita, jos tavoittelee täydellistä ratkaisua. Tavallaan olet kyllä karsinut optimoinnista monia aspekteja (ehkä olennaisiakin?), kun keskityt pelkästään esim. persoonallisuuden arviointiin. Mutta sitähän liian vaikeissa monimuuttujien optimoinnissa pitää kyllä tehdä, kriteerien karsintaa. Siihen liittyen, tässä kuvaan omaa autonvalintaprosessiani: https://kantapaikka.net/index.php/topic,563.msg183646.html#msg183646
Jos jokin optimointitehtävä on liian ylivoimainen, joutuu turvautumaan erilaisiin heuristiikkoihin, intuitioon, tms., kriteerien karsinnan lisäksi.

En ole mielestäni ollenkaan ankara itseäni kohtaan, vaan päinvastoin lepsu ja lähes vastuuton, kun edes annan itselleni luvan äänestää. Ei minulla ole käsitystä siitä, pitäisikö EU:n riippuuutta Kiinasta vähentää tai suomen lisätä yhteistyötä Afrikan maiden kanssa, tai tuleeko sotilaita sijoittaa Ahvenanmaalle ja niin pois päin. Minusta kaikki tällaiset suuremmat poliittiset kysymykset ovat sellaisia, että ei minulla niihin ole sanottavaa tällä perehtyneisyydellä. Joitain arvokysymyksiä voi osaltaan miettiä, mutta niidenkin käytännön seurauksia on vaikea arvioida. En osaa tällä peretyneisyydellä muodostaa mitään mielipidettä vaikkapa optimaalisesta maahanmuuttopolitiikasta. Voin tietysti miettiä erilaisia skenaarioita, mutta en ole valmis perehtymään noihin asioihin niin paljon, että pystyisin niitä kunnolla arvioimaan.

Itseäni suorastaan ahdistaa, kun jotkut vaalit lähestyvät, ja pitäisi taas teeskennellä jotain ymmärtävää, että kehtaa mennä vaaliuurinille. Joku persoonallisuus oli ehkä ainoa asia, josta sain jotain kiinni vaikkapa presidentin vaaleissa. En tietenkään keskittyisi pelkästään persoonaan, jos saisin jostain muusta kiinni, mutta jos en saa, on tartuttava kiinni siitä, mistä saa, jos aikoo pakon edessä suorittaa kansalaisvelvollisuutensa.

Omasta mielestäni ajatukseni eivät ole täydellisyyden tavoittelua, vaan pelkkää realismia. Koska kuitenkin niin moni muu tuntuu omaavan tunnetta, että on itse demokratian kannalta tärkeä tekijä, on sen tunteen kummuttava jostain sellaisesta, että tietää, miten asioiden pitäisi olla. Että oma panos ja mielipide on tärkeä.

Tottakai on poliittisia asioita, joista pystyn muodostamaan jonkinlaisen mielipteen, esimerkiksi jotkut koulutuspolitiikkaan liittyvät kysymykset, joista on jonkinlaista näkemystä ja kokemusta kertynyt. Mutta joo, mulla on joku vamma politiikkaan liittyen, ja vaikka ajattelen kaltaistani äänestäjää demokratian uhkana, ihan ookoo kai tässä valtiona menee.