Fiilikset ja päivän mietteet

[Amore]

Nähtyä, elettyä, koettua tai ajateltua juuri tänään, tai ainakin melkein tänään (jos et juuri oikean päivän puolella ehtinyt kirjoittaa).

[Amore]

Uudenvuoden aattona seinän takana ja portaikossa kolisteltiin kalusteita siihen malliin, että arvelin olevan muutto käynnissä. Äänet jatkuivat vielä seuraavana päivänä. Tänään näin uudet naapurit. Nuori pariskunta; hento pienikokoinen tyttö ja kokoaan vastaava hieman kookkaampi pieni mies. Tytöllä platinanvaaleiksi käsitellyt lyhyet hiukset, pojalla...jokin tumma hiustupsu päälaella (mallia kiinanharjakoira) ja sivut ajeltu klaniksi, minkä lisäksi korvien tuntumassa tatuointeja (luultavasti molemmilla puolilla päätä). Poikaa siis ehdin tarkastella hieman enemmän, koska tultiin samalla hissillä ylös kerrokseen. Lähietäisyydeltä ei voinut tuijottaa kaikkia yksityiskohtia. Poika oli pukeutunut aika punkkarihenkiseen asuun. Oli jokin pusakka päällä, joka oli täynnä niittejä ja siellä seassa kai revittyä kangasta. Jos heppu olisi ollut isokokoinen, niin hän olisi ollut varmaankin pelottavan näköinen, mutta tuollaisena hippiäisenä ei kyllä. Nätisti pyysi anteeksi kun meinasimme törmätä hissistä jäädessämme. Saa nähdä, kuinka kauan tuossa asuvat, koska heidän huoneistossaan on ollut viime vuodet vaihtuvuutta.

Huom! Pojalla siis oli tumma tukka. Tytöllä siistimmin leikattu, mitä nyt ehdin vilaukselta nähdä...)

[Hippi]

Olin kauppareissulla ja naapurin ekaluokkalainen oli mukanani pokelenkillä. Hän sai ensimmäisen kännykkänsä (äitinsä vanha varapuhelin) koulun alkaessa ja Pokemon siihen piti saada, kun isänsä on jo pidempään sitä ajankulukseen pelannut. Hän aika usein kyselee, josko olen lähdössä Tiksiin päin kaupoille ja pääseekö mukaan.

On ollut hauska seurata, miten ennakkoluulottomasti tuollainen pikkunappula käsittelee kännykkää, tablettia ja läppäriä ja miten nopeaa oppiminen on. Joku aika takaperin olin taas pojan seurana pokelenkillä, kun isänsä oli kipeänä eikä jaksanut lähteä ja äiti oli töissä. Isä oli antanut pojalle oman puhelimensa mukaan, jotta minäkin voisin pelata, etten pitkästy. No, mielummin otin pojan puhelimen ja pelaamiseni jäi tosiaan siihen, että seisoimme vierekkäin ja poika minua neuvoi, mitä milloinkin piti painaa, hipaista ja naputtaa villisti. Kotimatkalla pojalla oli molemmat puhelimet käsissään ja tuo pikkuryökäle räpläsi niitä molempia samaan aikaan.

Mitä nyt olen sivusta seurannut, niin Pokemon ei ole kovin yksinkertainen peli. Tosin minulle ei oikein ole motivaatiota painaa kuulemiani aisoita mieleen, kun itselläni ei kyseistä peliä ole eikä edes sellaista kännykkää, johon sen voisi ladata. Mutta niin vaan poika, jolla on jonkin verran hahmotushäiriötä ja ennustettu oppimisvaikeuksia, on oppinut pelaamaan ja pelaamisen ohella lukemaan niiden örkkien kummallisia nimiä ja ymmärtää näkeemäänsä ruudulta. Lisäksi arka poika on rohkaistunut puhumaan vieraille pelaajille, joita tapaa, kun ovat salia valtaamassa (<- salin valtaaminen on joku hyvä juttu pelissä).

Olen itseäni pitänyt jonkinlaisena nörttinä, mutta tuo uusi sukupolvi on valmiuksiltaan aivan eri sarjassa kun oma sukupolveni on ollut. Naureskelin työkaverilleni, että siinä ovatkin liemessä kymmenen vuoden kuluttua, kun kaavoihin kangistunut vanha sukupolvi tekee palveluja ja käyttöliittymiä noille nyt alakoulussa oleville.

Sellaisia päivän mietteitä tänään.

[kertsi]

Tavoistani poiketen otin tunnin päikkärit. Ne tulivat tarpeeseen, monen huonosti nukutun yön jälkeen (repivä yskä). Nyt palelee, mutta ehkä se johtuu siitä, että ulkona on kylmä (eikä kuumeesta). Yritän kerätä energiaa, että jaksaisin mennä lämmittämään jotain juomaa. Vaikka olen minä tänään kyllä torkahdellut istuessani ties kuinka monta kertaa katsoessani erästä dokkaria unettomuudesta Yle Areenalta.

[Kopek]

Norma B:n kellarissa Xantippa kysyi, harjoitellaanko Krav Magassa kaatumisia. Tästä tuli mieleeni, että olen harjoitellut niitä jo kahdesti kuukauden kuluessa, ja tänään näin, kun joku harjoitteli sitä Kampissa. Minä tyydyin tällä kerralla vain lipsahteluharjoitteluun eli melkein kaatumisiin. Olosuhteet olivat erittäin suotuisat. Ei muuta kuin ulos ja kaatuilemaan.

Itse asiassa harjoittelu on tainnut hieman auttaa. Toisella kerralla kaatuessani ei nimittäin sattunut aivan niin kovasti kuin ensimmäisellä kerralla, vaikka osumakohta oli sama (No, kyllä se nyt viikkoa myöhemmin vielä koskettaessa aralta tuntuu, mutta ei muuten vaivaa.). Osasin nimittäin olla varuillani. Kävelin hiljaa ja mietin joka askeleella, mihin astun. Tiedostin kaatumisvaaran. Mutta kuin lopulta tulin astuneeksi vinolle jääpinnalle, minkä päällä oli milli lunta, varovaisuus ei enää pelastanut. Jalat liukuvat sivulle päin, eikä mitään ollut tehtävissä. Keikahdin vasemmalle kyljelleni. Olin vielä ilmassa kaatumassa, kun mutisin jo harmissani ääneen (kukaan ei ollut kuulemassa), että eihän kaatumista näy pystyvän estämään millään. No, olin väärässä. Olisi sen pystynyt estämään konttaamalla paikan ohi, mutta se nyt ei ole yleinen tapa. Varsinainen syy oli tietysti väärä reitin valinta. Lähdin vähän oikaisemaan. Tämä tapahtui viime vuoden lopulla. Noin 30-40 -vuotias mies, jonka tänään näin kaatuvan, ei oikaissut mistään vaan käveli paikassa, jossa moni muukin käveli.

Pystyisiköhän polkupyörän nastoja kiinnittämään kengänpohjiin porattuihin reikiin?

[Hippi]

Pystyisiköhän polkupyörän nastoja kiinnittämään kengänpohjiin porattuihin reikiin?

Onhan niitä kaupasta ja netistäkin saatavia liukuesteitä.

Noita kengän päälle vedettävien liukuesteiden lisäksi on sitten nastakenkiä ja nykyisin myös kitkapohjaisia kenkiä. Viimeksi mainitut on parhaat, jos aikoo ulkoilun ohessa käydä sisätiloissa. Nastat tuppaavat olla liukkaita (ja äänekkäitä) kauppojen lattioita vasten ja nastat voivat pehmeämpiä lattiamateriaaleja jopa vahingoittaa.

En kyllä rikkoisi kengänpohjia nastoittamalla niitä. En tiedä, mutta epäilen, että se voisi jopa heikentää pohjan kestävyyttä pakkasella.

[Sepe]

Pystyisiköhän polkupyörän nastoja kiinnittämään kengänpohjiin porattuihin reikiin?

Onhan noita nastoitettuja ulkoilukenkiä. Esim. ICEBUGssa (älynastakengät) nastat painuvat kovalla pinnalla kenkään sisään, jäällä ne kyllä pitävät.
Kalliita ovat.

[kertsi]

Suosittelen lämpimästi apteeksista saatavia tukevasta nahasta tehtyjä liukuesteitä, joissa on kantapään alla nastat. Venyvästä kumista tms. valmistetut tuppaavat venymään ja häviämään, jos eivät ole 100% sopivan kokoiset.

Icebugsit ovat vielä paremmat (ja kalliit), koska niissä on päkiänkin alla nastoja. Huono puoli on se, että kauppoihin meno on ikävää (jos ei ole ostanut myös suojia, jotka laitetaan päälle). Apteekin remmimalliset liukuesteet/irtoesteet saa helposti poistettua kauppaan mennessä ja takaisin päälle lähtiessä.

[Norma Bates]

Lidlistä ostin aikoinaan nastaremmit enkä tykännyt. Tuli epävarma olo järvenjäällä kävellessä, en kokenut niitä nastoja pitona, vaan jonain kovikkeena joka vain nosti minut korkeammalle. Ice Bugit hommasin viime talvena ja ne on paremmat. Niidenkään pito ei ole mikään satavarma, ja omalla kohdallani huomasin että luontainen tapani askeltaa jalkaterät hivenen ulospäin sojottaen vei pitoa selvästi. Nyt kun syksyn mittaan lääkärikin väitti että lievät alkavat kulumat polvissani johtuvat tuon sorttisesta kävelystä, niin pitänee vain yrittää sinnikkäästi kävellä jalkaterät suoraan eteenpäin osoittaen.

Eihän ne Bugit tietysti sisätiloihin tai bussiin siirtyessä kauhean kivat ole, mutta varmaan ikävämpiäkin nastoja on.

Krav Magan kaatumisharjoituksista voisi varmasti olla kelle tahansa hyötyä. Sen kuin laittaa Youtubessa hakuun Krav Maga falling, tai jotain tämmöistä. Olennaista on että kun meinaa rämähtää selälleen, niin leuka rintakehään ja käsillä läppäistään sitä alustaa sitten kun sinne rojahtaa, kyynärpäät ja todellakin kuuppa pidetään alustasta erossa. Mutta ei se auta että tuota pari kertaa kokeilee, sitä pitäisi harjoitella alvariinsa ja sisäänajaa se itseensä kunnolla...

[J]

Aloitankin fiilistelyni tästä ketjusta, eikä erillisiä esittelyjä varmastikaan tarvita. Jatkan siis samalla nimimerkillä, millä olen jo viime vuodet mm. äskettäin lopettaneelle foorumille kirjoittanut.

Matkaa tehdessäni, eksyin siis erinäisten vaiheiden kautta tänne tuttujen kirjoittajien kantapaikkaan. Joten vaihtelevien fiilisten, sekä muiden aktiviteettien lomassa, yritän aina välillä käydä pistäytymässä näilläkin nurkilla. 

[Kopek]

Käväisin tänään ex-kotipaikkakunnallani. Tapasin Lidlissä kaksi vanhaa tuttua, joiden kanssa juttelin ne pakolliset eli pinnallista höpöhöpöä. Tyypit sanoivat äänestävänsä erästä tunnettua perussuomalaista, kun kyselin mitä he arvelet kevään vaaleita. Nämä tyypit ovat jämähtäneet  jonnekin menneisyyteen. Ei älypuhelinta, ei digikameraa, hädin tuskin internet-liittymä, mutta ei mitään tietoa mistään, mitä netissä tapahtuu ja mitä sieltä löytyy ja mitä siellä voi tehdä. Toinen on sentään passiivisena FB:ssä, jotta voisi seurailla paikkakunnan juttuja ja katsella minun valokuviani.

Facebookista puheen ollen sain sieltä vihjeen tutkia omia liikkumisiani niin kuin Google ne muistaa. En ollut tiennyt, että tällainenkin juttu on olemassa eli että jos kännykässä on tehty tietty valinta (jonka olen ilmeisesti puolivahingossa tehnyt), kännykkä tallentaa reitit, mitä on kulkenut. Niitä voi katsella myös tietokoneella. Kun esittelin tätä ominaisuutta noille tyypeille, toinen veti taskustaan jonkin esiteollisen Nokian ja kertoi, etteivät he mitään älypuhelimia tule koskaan ostamaan. Vanhalla on pärjännyt ja pärjää edelleen. Pudonnut kuulema pari kertaa järveenkin, ja toimii vielä. Puhelimessa ei ole tietenkään kameraa, eli näille tyypeille "digikuva" on jotain, mikä ei liikuta heitä. Samoin videot ja yleensä kaikki nykyaikainen. Olivat he sentään käytetyn maasturimersun ostaneet. Se on tältä vuosituhannelta. En tiedä, paljonko olivat maksaneet, ehkä kymppitonnin verran. Minun silmissäni se näyttää aika uudelta, kun en tunne malleja. Kiusoittelinkin noita tyyppejä "ökyautoilusta" tai jotain tällaista. Aikaisemmin, ei nyt tällä kerralla.

Ai niin, UPS ei toimi, täytyypä välitallentaa, ettei sähkökatko vie koko juttua. Kirjoitan pömpelikoneella.

Olen hieman levoton, kun nuorempi tyttäreni on parhaillaan naistenklinikalla ja... no, ei tarvinne kertoa tarkemmin. Toivon vain, että kaikki menee hyvin.

Tuosta höpöhöpöstä puheen ollen Radio Puheen voisi oikeastaan nimittään Radio Höpinäksi. Siellä puhutaan, vaikka ei olisi asiaakaan. Höpötetään tyhjästä, koska puheradiossa pitää puhua.

On siellä mielenkiintoisiakin ohjelmia, mutta niiden välissä oleva peruspuhe on tylsää. Tänään mielenkiintoiseen sarjaan kuului Ruben Stillerin ohjelma, jossa hän haastatteli historioitsija Markku Kuismaa. Erilaiset haastattelut ja elämänkerrat ovat mukavia kuunnella. Kuuntelen myös historiasta ja maailmanpolitiikasta ja kotimaan politiikastakin, ellei aihe satu olemaan aiheena kiinnostamaton.

[Norma Bates]

Ihmettelin viikosta toiseen että missä mättää kun jokaikisellä pyykinpesureissulla jäi sukkia pyykkitupaan, vaikka tarkastin pesukoneiden rummut perusteellisesti pesun jälkeen. Joitakin sukkia en edes ollut osannut kaivatakaan, kun en ollut vielä laittanut pestyjä pyykkejä pois. Viime viikolla tuvan kuivaushuoneessa oli "vaatenäyttely", eli joku oli ripotellut työtason täyteen sukkia, rintsikoita ja muuta sälävaatetta joka kaiketi oli jäänyt muilta jälkeen. Yhtä punaista sukkaa epäilin omakseni, mutta en uskaltanut sitä ottaa kun se olikin muumisukka ja minulla ei ollut mitään mielikuvaa että omistaisin muumisukan. Mutta pöydän tyhjettyä jäljelle jäi lähinnä minun sukkiani ja uskottava se sitten oli että se muumisukka oli minun. Sen vertaa en ole sen kuvioihin aikoihin kiinnittänyt huomiota että moisen tietäisin. Parihan siltä on kyllä kadonnut jo ajat sitten, mutta käytän sitä toisen parittoman sukan kanssa, tummansinisen joka ei edes muistuta tuota punaista sukkaa. Piruakos sen kotioloissa väliä... Kumpikin kumminkin pörrösukkia.

Taannoin mysteeri sitten selvisi, että miksi niitä sukkia jää pesutupaan jäljiltäni. Tulin vilkaisseeksi kuivausrumpua niin että tsekkasin rummun alaosan lisäksi myös ylösalaisin jääneen ylemmän osan, ja siellähän niitä sukkia oli. Sähköisyyttään kiinni liimautuneena. Jatkossa pitää muistaa siis tsekata tuokin sijainti ennen pesutuvasta poistumistaan.

Yksi musta sisältä pörröhkö sukka on täysin kadonnut. Jos se on päätynyt toisen ihmisen rynttyisiin, niin ihmettelen semmoista ihmistä joka vain surutta nakkaa toisen ihmisen omaisuutta menemään(?) eikä palauta pesutupaan josta asianosainen voisi sen noukkia.

[Amore]

Viime viikolla tuvan kuivaushuoneessa oli "vaatenäyttely", eli joku oli ripotellut työtason täyteen sukkia, rintsikoita ja muuta sälävaatetta joka kaiketi oli jäänyt muilta jälkeen.

 

Yhtä punaista sukkaa epäilin omakseni, mutta en uskaltanut sitä ottaa kun se olikin muumisukka ja minulla ei ollut mitään mielikuvaa että omistaisin muumisukan. Mutta pöydän tyhjettyä jäljelle jäi lähinnä minun sukkiani ja uskottava se sitten oli että se muumisukka oli minun. Sen vertaa en ole sen kuvioihin aikoihin kiinnittänyt huomiota että moisen tietäisin. Parihan siltä on kyllä kadonnut jo ajat sitten, mutta käytän sitä toisen parittoman sukan kanssa, tummansinisen joka ei edes muistuta tuota punaista sukkaa. Piruakos sen kotioloissa väliä... Kumpikin kumminkin pörrösukkia.

Taannoin mysteeri sitten selvisi, että miksi niitä sukkia jää pesutupaan jäljiltäni. Tulin vilkaisseeksi kuivausrumpua niin että tsekkasin rummun alaosan lisäksi myös ylösalaisin jääneen ylemmän osan, ja siellähän niitä sukkia oli. Sähköisyyttään kiinni liimautuneena. Jatkossa pitää muistaa siis tsekata tuokin sijainti ennen pesutuvasta poistumistaan.

Yksi musta sisältä pörröhkö sukka on täysin kadonnut. Jos se on päätynyt toisen ihmisen rynttyisiin, niin ihmettelen semmoista ihmistä joka vain surutta nakkaa toisen ihmisen omaisuutta menemään(?) eikä palauta pesutupaan josta asianosainen voisi sen noukkia.

Hauska sukkatarina, jossa muumisukat ja pörrösukat tuntuvat suorastaan persoonilta.

[Edward]

Liikennettä käsittelevistä viesteistä tehty oma aiheensa; https://kantapaikka.net/index.php/topic,98.0.html

[Kopek]

Etsin, löytyisikö tälle aiheelle jotain erityistä ketjua, mutta en keksinyt, mikä se voisi olla, joten menköön tässä.

Kaduilla ja ostoskeskuksissa on alkanut näkyä ihmisiä, joilla on takkinsa rinnassa tai käsivarressa iso pyöreä merkki, jossa on valkoinen epämääräisen muotoinen keskiosa, sen ympärillä tummansinistä väriä ja vielä ulompana valkoista ja punaista. Merkin reunoilla kiertää pieni teksti. Kun näin ensimmäisen kerran ihmisiä, joilla oli tuollainen takki, ajattelin, että he ovat jotain viranomaisia tai vartijoita, ja merkki on osoitus siitä. Eräänä päivänä joulun aikoihin näitä takki-ihmisiä oli liikkeellä aivan valtava määrä. Tuntui, että kymmenen vastaan tulevan ihmisen joukosta ainakin kolmella tai neljällä näkyi tuo tuntematon kuvio rinnassaan tai hihassaan. Tällöin aloin ajatella, että kyseessä täytyy olla vaatemerkin. Käyttäjiä tuntui olevan yhteiskunnallisen spektrin laidasta laitaan. Maahanmuuttajilta näyttävillä ihmisilläkin oli näitä takkeja. Ajattelin, että onkohan jossakin alennusmyynti, kun niin moni on tuollaisen takin yhtäkkiä löytänyt. Mietin, että minä en ainakaan haluaisi kävellä jonkin vaatefirman mannekiinina ja vielä maksaa siitä. Tässä vaiheessa mielessäni heräsi kysymys, paljonko tuollaiset takit ylipäätään maksavat. Muistin, että olen tainnut ainakin yhdessä liikkeessä nähdä niitä. Kun tuo liike sattui olemaan aivan lähellä, kävin vilkaisemassa. Siellä oli parhaillaan loppuunmyynti, mutta edellä mainitulla merkillä varustetut takit löytyivät telineestä, jossa luki "normaalihintaisia". Vilkaisin hintalappua: 1075 €.

Mitä?

Olin luullut, että kyseiset takit ovat Tokmannin hintatasoa, mutta ne osoittautuivatkin miljonäärivaatteiksi. Miten ihmeessä niitä niin monilla kuitenkin oli. Kuka käyttää yli tuhat euroa toppatakkiin. Olen ajanut yli viisi vuotta autolla, josta maksoin vähemmän.

Seuraavina päivinä takki-ihmisten määrä väheni, ja sen jälkeen niitä on näkynyt silloin tällöin. Mietin, johtuiko näiden ihmisten suuri määrä yhtenä päivänä siitä, että jokin ulkomaalaisten varakkaiden ihmisten joukko saapui Helsinkiin. Venäläisiä kenties?

Tänään kävin leikkipuistossa tyttäreni pojan (noin 1 v 4 kk 20 pv) kanssa. Paikalla oli nuori (oletettavasti) äiti pienen lapsensa kanssa. Hänen takissaan oli edellä mainittu merkki. Minua alkoi kiinnostaa, minkä hintaiset lastenvaunut hänellä oli, kun takkikin oli niin kallis. Vaunut olivat pysäköitynä vähän matkan päässä. Kun nainen katseli muualle, katsoin kärryn merkin. Googlasin saman tien kännykällä, mitä sellainen maksaa. Pitkästi yli tuhat euroa.

Nuoren naisen takki ja lastenvaunut ovat maksaneet enemmän kuin perheemme kaksi autoa, joilla olemme ajaneet viimeiset viisi vuotta.

Vertailun vuoksi, minä olin saapunut paikalle 29 euron Tokmannin talvitakissa noin 300 euron “Verkkokauppa” -lastenvaunuja työntäen. Tyttäreni pojalla oli äitiyspakkauksen haalari päällään. Muut vaatteet oli saatu pääosin ilmaiseksi eräältä ökyrikkaalta perheeltä, jolla ei ole ollut niille enää käyttöä. Tai no, ei aivan ilmaiseksi. Tyttäreni järjesti  balettitapahtuman perheen lapsen syntymäpäivänä. Joutuipa hän itsekin vielä vetämään trikoot päällensä ja balettitossut jalkoihinsa. Joitakin varusteita piti tilatakin, mutta kaikesta tästä huolimatta lastenvaatteet jäivät edullisiksi. Niitä tuli nimittäin säkkikaupalla. Nyt osa on jo pantu kiertämään uusimmalle käyttäjälle. Jotain on tietysti pitänyt jo ostaakin, kuten kenkiä ja villapuseroita ja muutakin.

Mietin, millaisessa asunnossa tuollainen nuori nainen lapsensa ja perheensä kanssa asuu. Jossakin lähitalojen “penthousessa” kenties. Sisäpihalla tai talon autotallissa seisoo perheen sadan tonnin Tesla sähköauto tai uusi BMW?

En missään tapauksessa äänestä vaaleissa puolueita, jotka sanovat olevansa pienituloisten ja vähävaraisten asialla, vaikka pienituloinen olenkin, eikä varallisuuttakaan euroissa mitaten paljoa ole. Tuollaiset puolueet eivät ole pienituloisten asialla vaan taskuilla. Niitä vaivaa sosialismin ja kommunismin kulta-ajoilta periytyvä asennevääristymä.