Uutiset:

Ilmoitustaulu mahdollisten ongelmien varalta (wikimedia.org / Etherpad)

Sähköpostia ylläpidolle: kantapaikanherra (at) gmail.com

Main Menu

Fiilikset ja päivän mietteet

Aloittaja Amore, tammikuu 03, 2019, 18:17:24

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 5 Vieraat katselee tätä aihetta.

-:)lauri

Huomenna olisi pikkujoulut. Aloittelemme hyvissä ajoin. Tarkoittaen, että olen Suomi-Tsekki -lätkämatsin kisastudiossa jo tukevassa laitamyötäisessä.
Selvin merkki psykoosista on se, että kuvittelee ajattelevansa vain kylmän rationaalisesti ja loogisesti.

Kopek

Viime päivinä on tiedotusvälineissä kysytty "missä olit, kun Berliinin muuri murtui".

Vastaanpa itse ennen kuin muut ehtivät.

Olin työssä vanhainkodissa, ja torstaina 9.11. lähdin omin lupineni sieltä jo kahdelta iltapäivällä. Käväisin kerrostaloasuntokämpällemme ja ajelin entiselle kotipaikkakunnalleni, jossa kävin kaupoissa ja hoitelin asioita. Päiväkirjani mukaan (tällainen on poikkeuksellista) kävin erään henkilön kanssa kahvilla TB:n baarissa. Höpöttelin jotain ohjelmaa paikallisradioon, jonka pyörittäminen tuohon aikaan oli vastuullani. Illalla noin kymmenen aikaan olen palannut kerrostalovankilaamme, jossa olemme katsoneet TV:stä ohjelman "Kutsukaa McCall". Emme ole ehkä olleet tietoisia siitä, että juuri tuolloin tilanne Berliinissä oli muuttumassa mielenkiintoiseksi. Unto Hämäläinen kertoo asiasta seuraavaa Apu-lehdessä julkaistussa jutussa:

Kello 23.17 Berliinin aikaa rajavartijat saivat vihdoin luvan. He huusivat "Alles auf!" ja avasivat portit, jotka olivat olleet kiinni 28 vuotta. Suomessa kello oli tunti enemmän eli 17 minuuttia yli puolen yön.

Tuskinpa olen kuunnellut radiota tai katsellut televisiota enää puolen yön jälkeen, joten suuri uutinen on jäänyt kuulematta ja näkemättä. Seuraavana aamuna siitä on kerrottu jo kaikkialla - paitsi Hesarissa, joka ehti painoon ennen muurin avaamista.

Olin päivän hommissa vanhainkodissa ja iltapäivällä aloin taas valmistella entiselle kotipaikkakunnalleni lähtemistä. En juurikaan ehtinyt kuunnella uutisia. Pääuutisen eli Berliinin muurin avaamisen kuitenkin kuulin jostakin.

Seuraavassa on sensuroitu päiväkirjamerkintäni tuolta päivältä. Työssä käymisestä ei kerrota mitään, vaikka kyllä siellä olen ollut. Kertomus alkaa iltapäivästä, jolloin lähdin ajelemaan tuolloin 2-vuotiaan tyttäreni kanssa. Auto oli kylmä ja meluisa Opel Rekord 1700 pakettiauto (umpikylkinen "Delivery"- versio, johon oli jälkeen päin tehty takaosaan sivuikkunat). Vuosimallin 1969 autossa ei ollut turvavöitä. Renkaat olivat jotkut mitkä lienevätkään nastattomat romut. Radiokin kuului huonosti. Muistan kuitenkin hyvin, kuinka rassasin sitä ja väänsin äänen kovemmalle, että kuulisin edes jotain auton mölyn seasta. Olen tietyissä asioissa tunneihminen, ja uutiskuvaus Berliinin muurin avaamisesta ja saksalaisten juhlinnasta liikutti minua niin paljon, että jouduin pyyhkimään kyyneliä silmistäni. Se oli jotenkin niin mahdotonta ja hurjaa.



Uutisissa ja ajankohtaisohjelmissa esitetyt arviot Saksan tulevaisuudesta olivat tuohon aikaan vielä varovaisia. Minä sen sijaan aloin jo hyvin varhaisessa vaiheessa pitää mahdollisena ja todennäköisenä sitä, että Saksat yhdistyvät, ja se tulisi tapahtumaan nopeammin kuin moni arvaakaan. Jaettu kaupunki ja jaettu maa saman kansan keskuudessa oli nimittäin täysin mieletön asia, kun sitä viileästi mietti. Tuollaista hulluutta ylläpitävä perimmäinen syy olivat Neuvostoliiton aseet, ja ne olivat tuolloin jo aika pahasti ruosteessa. Neuvostoliitto nitisi jo joka nurkasta. Olin itse omassa elämässäni hieman aikaisemmin kokenut hirveitä asioita, joita ei ollut pystynyt kuvittelemaan. Ehkä tämä shokki auttoi uskomaan ja ajattelemaan, että mahdotonkin on mahdollista.

https://www.apu.fi/artikkelit/missa-olit-kun-berliinin-muuri-murtui-seuraa-historiallista-uutispaivaa-toimittaja-unto-hamalaisen-matkassa

-:)lauri

Apua! Mitä jos mä en enää muista miten ollaan, kun ollaan humalassa? Mitä jos esimerkiksi horjahtelen väärässä kohtaa kävelyä, tai tulkitsen siansaksalla omasta mielestäni hauskan vitsin ollessani vessassa eikä kukaan ole sitä kuulemassa? Miten vitussa te muut hoidatte ton humalatilan silleen uskottavasti? Mitä jos mun maine menee?
Selvin merkki psykoosista on se, että kuvittelee ajattelevansa vain kylmän rationaalisesti ja loogisesti.

urogallus

Lisää juotavaa niin kylä se siitä lutviutuu.

Muistamiseen se ei kylläkään auta...

Hayabusa

Harjoittelemalla hyvä tulee. Itse en tänään ehdi, mutta onneksi on sen verran taustoja, että eiköhän se taas huomenna onnistu tyylikkäästi.
An nescis, mi fili, quantilla prudentia mundus regatur

ROOSTER

Juu. Harjoitus tekee mestarin.

Aloittelija nuolee pomon viisikymppistä vaimoa korvasta, juo kaikki muittenkin juomaliput ja oksentaa pöytään, tappelee portsarin kanssa ja repii konsernijohtajan paidan. Selvää päällikköainesta.
Yleinen mielipide on aina väärässä.

a4: Minulla on sellainen kokemus että kaikki vähänkin älykkäät laitteet jumiutuvat itsekseen, ennemmin tai myöhemmin ja jotkut useammin.
Omakin pää.

Gerardo: "Viidakko on äiti, eikä äitiä voi myydä tai ostaa. Äitiä voi vain suojella.  HS

Juha


Kilpaurheilu voi olla liian yksipuolista ihmiselle.

Voisi arvella, että jotkin asiat painottuvat liikaa, eikä kokonaisuus voi olla ihan ok.

Hippi

^
Kyllähän kilpaurhelijat tekevät muutakin kuin lajiharjoittelua ihan yleiskunnon, liikkuvuuden (joustavuuden) ja kestävyyden vuoksi. Joihinkin lajeihin liittyy lisäksi voiman hankinta punttisalilla ja sitä kyllä tehdään koko kroppaan eikä vain siihen "heittokäteen" tai mikä sitten lajissa sitä voimaa tarvitsee.

If you see your glass as half empty, pour it in a smaller glass and stop complaining. ❤️

Juha


Niin. Tuli mieleen tuokin puoli, vaikka laitoin viestin toispuoleisena.

Kun jotain kohtaa terästää, siis painottaa, niin siinä se kokonaisuuksin on haasteen edessä. Jos hyppää toiselle tasolle, jolloin kaikki menee kivemmin.

safiiri

Lainaus käyttäjältä: Hippi - marraskuu 12, 2019, 18:29:47
^
Kyllähän kilpaurhelijat tekevät muutakin kuin lajiharjoittelua ihan yleiskunnon, liikkuvuuden (joustavuuden) ja kestävyyden vuoksi. Joihinkin lajeihin liittyy lisäksi voiman hankinta punttisalilla ja sitä kyllä tehdään koko kroppaan eikä vain siihen "heittokäteen" tai mikä sitten lajissa sitä voimaa tarvitsee.

Kyllä, mutta lajikohtaisesti kyllä kohdistuu rasitusta yksipuolisesti juuri lajin suoritustekniikan mukaan tyypillisiin paikkoihin. Ei taida tulla vaiks kehäänhettäjälle tasapauolisesti heittoja molemmilla käsillä. Toisaalta yksipuolisuutta on laajemmalla perspektiivillä tarkastellen, kun koko elämä kietoutuu urheilutavoitteen ympärille.

Juha

Lainaus käyttäjältä: safiiri - marraskuu 13, 2019, 15:00:59Toisaalta yksipuolisuutta on laajemmalla perspektiivillä tarkastellen, kun koko elämä kietoutuu urheilutavoitteen ympärille.

Tätä kysymystä lähinnä ajattelin. Tavan krempat ovat helpommin tunnistettavissa ja hallittavissa, ja vaikkei hallittavissa, niin asia on selkeä. Toisaalta, haveri jossain pienessäkin, voi poikia lisää ongelmia, ellei tähän osaa kiinnittää huomiota.

Se, ettei oireita näy selkeästi, on vaikeampi tilanne. Jotain voi ilmetä, ja syy-yhteyksien selvitys ei onnistu, tai jos onnistuu, niin onko merkitystä.

Satuin juuri käymään eräässä terveystilaisuudessa. Korostui taas se peruskolmio, eli ravinto, liikunta ja palautuminen (~lepo, uni). Yleistettynä liikunta on tietysti rasitus, joita voi olla, monenlaisena.

Yllättävää voisi olla terveystilan radikaalimpi palauttaminen perustekijöihin, kuten EMssa. Miten yleistää kolmikon vaikutus, ja millä sanoilla? Ehkä on olemassa selkeä, mitattava mittari tähän. Sydämen toiminta antaa esim osviittaa kokonaisuudesta. Tai jokin uneen liittyvä.

Vaikka perusasiat korostui, jäi korostamisesta vähän skeptinen vaikutelma, käytännössä. Osa voi päättää, että nyt nukutaan kunnolla. Samalla tapaa kuin että nyt aletaan syödä terveellisesti ja liikkua. Kaksi jälkimmäistäkin joskus vaikeaa, mutta uni voi olla vielä oma vaikeutensa, jota ei suorasti aina tavoita.

Vaikka jonkin asian pragaaminen näkyisi esim unessa, tai lihavuudessa, jne, ei se välttämättä niin vain korjaannu. Mikä luo edellytykset unelle. Näitä voi olla paljon, eri tapauksissa, jotta uni muuttuu selkeäksi osaksi muuta.

Ihmisen monipuolisuus tarkoittaa samalla sitä, että elääkseen kokonaisena, siihen voi kuulua paljon, ja pitempiaikainen yksipuolisuus alkaa jossain vaiheessa kummitella. Yksipuolisuuden ilmeneminen voi tapahtua varmaan hyvin monella tapaa.

Vierastan oikeastaan terveyspankkia, josta ehdyttää sopivasti, ja ladata, koska tästä voi seurata vähän väärä kuva elimistön rakenteesta. Terve elimistö on yksinkertaisesti palautevalmis, ei turta, tai sopimattoman jähmeä, eri osiltaan, joita kuhunkin rakentunut.

On vain tasapainoa, ja sen jollain tietämillä olemista. Tai toisaalta on keloutumista, tai liikkumavalmiutta. Näin pienessä, ja isommissa kokonaisuuksissa.

Hyvä terveys on neutraalia, jolloin terveys näkyy passelin liittymisen ansiosta muuhun. Terveys on näin ajatellen yhteysvalmiutta, tai toisaalta sen puutetta, ja yhteys tässä on monipuolisesti tulkittava asia.

Mihin kaikkeen voi olla tatsi. Esim hermoston osalta tämä asia mietityttänyt. Miten eri lailla hermosto voi lähteä rakentumaan, eri tilanteissa, eri ihmisillä. Hermosto on osa ympäristöliittymistä, ja samalla se toimii sisäisesti, yksilökokonaisuuden sisällä, jos hermostoa ajattelee suoran fysiologisesti.

Hermosto tässä on se, joka välittää tietoa muualle. Eräs indikaattorin tapainen alue tämän perusteella.

MrKAT

^ Lihasharjoittelussa ja urheilussa olen itse luullut että se on vain lihasten jne harjoittelua mutta vasta suht. äskettäin olen ymmärtänyt että se on, ja paljon onkin, myös hermoston harjoitusta, lihassolujen synkronointia toimimaan yhdessä. Ehkä joku fysiologi osaa tietää paremmin ilmaista.
Missä perussuomalainen törttöilemässä, siellä Jokisipilä puolustelemassa.
                    - Vanha turkulainen sananlasku (by Antti Gronow)

Juha


Kokonaisuusajattelu ei ole arvellakseni ihan selkeästi kielten tasolla vahvistettu asia, siinä kun luodaan näkemyksiä itsestämme ja todellisuudesta, ja yritetään ymmärtää maailmaa. On kyllä ajatuksia ykseydestä, ja elämästä, jonain monimuotoviritelmänä (Gaya...?).

Voisin helposti kuvitella, että näkemyksen ei tarvitse jäädä vain arvailun varaan, vaan tuolle on sovellettavuutta sillä tavoin, että se selittää muuta. Vähän kuin evoluutioteoria, siinä kun sillä on hyödylliseksi koettua tarjottavaa jollekulle.

Eräs sovellus on vaikka miettiä elintarvikkeissa käytettyjä säilöntäaineita, esim tuontihedelmien yhteydessä. Linjakas ei voi olla ajattelematta, että jossain kohden aineketjukokonaisuutta, erilainen eliöstö, ihmiset mukaanlukien, altistuu aineille, joiden tarkoitus on tuhota lähinnä tiettyä elämää.

Kun bakteereissa ja sienissä on jotain elämään kuuluvaa, ja aineet vaikuttavat näihin, vaikea olla kuvittelematta, että riskiä ihmisen kaltaiselle elämälle ei olisi, kun ihminen ei välttämättä tietyltä osin poikkea niistä, joita on tarkoitus ollut tuhota. Aineita ei päädy vain tuhottaviin, ja huonisti myrkyt poistaviin popsijoihin.

Toinen sovellus on arvioida kanssaeläjien tolkullisuutta, näkemystensä suhteen, kaikesta. Niinkin kuuluisa populistitieteilijä, kuin mitä Esko Valtaoja on, niin meni jossain yhteydessä sanomaan, että luonto ei ole välttämättä mikään ystävällismielinen ihmiselle. Maailmankatosmuksellisesti Eskon jutun voi nähdä outona.

Että ylipäätään ollaan osa tätä elämää, voi pitää vaaratekijöitä, elämän tietyistä muodoista välttämättömänä ominaisuutena, jolle ei paitsi mahda mitään, niin ei myöskään kannata mahtaa mitään. Jokin on samaa, elintärkeää, ja jokin kuolettavaa, kun väärä hetki, ja väärä aika.

Miten olet muun kanssa, se on se juttu. Vähän erilaisen oloinen lausunto, kuin itsensä erillisottautuminen siitä, mitä ollaan. Jotenkin köksähtävää tarinaa. Tätä on toisaalta vaikea välttää, kun kieli itsessään on tätä erottelua. Tavallaan se rikkoo jo olemassolollaan sitä, mitä (myös) ollaan. Tätä on vaikea ihmetellä, tosin ehkä joillekin uutta.

Kopek

#1708
Fiiliksiä tulee ja fiiliksiä menee. Mitä niistä enää on jäljellä, kun ilta hiljenee.

Päällimmäinen muisto päivästä on se, että oli märkää. Ilman sateenvarjoa selvisi ehkä juuri ja juuri ainakin tiettyinä aikoina. Kengät kuitenkin tahtoivat kastua lätäköistä.

Kävin pikaisesti Suomenlinnassa vilkaisemassa hieman taidetta. Menomatkalta jäi harmittamaan töppäilyni, jota selostan hetken päästä. Miksi ihmeessä aina minä ja vain minä kymmenistä tuhansista ihmisistä teen vääriä ratkaisuja. Ehkä osasyy on ADHD-tyyppinen luonteeni eli se, että toimin salamannopeasti ja intuitiiivisesti ehtimättä tai viitsimättä havainnoida tilannetta ja punnita vaihtoehtoja.

En ole käynyt Suomenlinnassa vuosikausiin, joten "systeemit" olivat unohtuneet, tai ehkä ne olivat muuttuneet. Oli, miten oli, en tiennyt niistä.

Oli pimeää ja satoi vettä. Kun lautalle menevät "karjaportit" avautuivat ja lauma alkoi tungeksia läpi porteista, näin edessäni kaksi vaihtoehtoista väylää, joissa en huomannut mitään eroa. Vasemmanpuoleinen näytti tyhjemmältä, vaikka siitäkin meni ihmisiä. Mutta minä en olisi SAANUT mennä siitä. Huomasin myöhemmin - en siis vielä tuolloin - että tämä portti oli varattu polkupyörän taluttajille ja lastenvaunujen työntäjille ja pyörätuolissa oleville. Lasiporttiin liimatut merkit näkyvät silloin kun portti on kiinni, mutta eivät silloin, kun se on auki.

Tavallisten jalankulkijoiden kuului kulkea pyöröportin kautta. Koska edessäni oli ihmisiä, en nähnyt mitään "pyöröporttia" vaan pelkästään kaksi aukkoa aidassa, josta kummastakin meni ihmisiä.

En millilleen muista, mihin asti ehdin mennä, kunnes systeemin karvainen käsi (kuvainnollisesti) esti kulkemiseni ja käännytti minut takaisin kulkemaan pyöröportista. Itsestäni tuntui, että olin käytännössä jo mennyt läpi kielletystä portista, kun minut määrättiin kääntymään takaisin ja palaamaan lähtöruutuun. Koin tilanteen nöyryyttävänä. 

Systeemin edustaja oli karskin ja pelottavan näköinen iso mies firman haalareissa ja huomioliiveissä. Ei siis auttanut kuin kääntyä takaisin ja siirtyä pyöröporttijonoon. Ajan kannalta porttivalinnallani ei ollut merkitystä, koska kaikki pääsivät lautalle joka tapauksessa, eikä "oikaiseminen" käytännössä olisi merkinnyt jonottajien ohittamista. En siis katsonut etuilevani sen enempää kuin ihminen, joka on menossa pariovesta tai tuplaliukuportaista ja valitsee A:n eikä B:tä, koska A:n kohdalla on enemmän tilaa. Näinhän ihmiset toimivat automaattisesti. Eli valitaan vetävin väylä eikä tungeta kaikki samaan aukkoon.

Jälkeenpäin tuli mieleeni, että ehkä porteissa on laskuri, joka laskee vuotuisen matkustajamäärän tilastoja varten. Firman miehellä oli kädessään laite, josta mietin, oliko sekin laskuri, johon merkitään pyöräntaluttajat ja pyörätuolissa istujat ja lastenvaunuja työntävät. Suomenlinnan kävijämäärä on niin suuri, että vaikka minut olisi merkitty väärään kategoriaan tai jätetty kokonaan merkitsemättä, se ei kovin paljon tilastoa ylös eikä alas painaisi. Mihin kategoriaan kuuluvat pyörätuolin työntäjät ja muut invalidia avustavat henkilöt. Ehkä näkemäni ilman edellä mainittuja välineitä portin läpi kulkijat olivat tällaisia. Pyörätuoli-ihminen oli menossa heidän perässään.   

Matkafiilis hieman kärsi tuollaisesta, koska minä jos kukaan yritän aina ja kaikissa tilanteissa toimia niin, että en joutuisi ikäviin tilanteisiin ja nolaisi itseäni. Tästä syystähän pelkään kaikkea enkä uskalla tehdä oikein mitään. Kritiikinpelkoni on aivan tolkuttoman suuri.

Tämänpäiväinen tapaus ei ole ainoa kerta, kun tietämättömyyksissäni olen ollut menossa kielletystä portista tai aukosta ja saanut huomautuksen. Voisin kertoa eräästä tällaisesta tapauksesta laskettelumäessä joitakin vuosia sitten. Tilanne oli niin kiusallinen, ettei se kiusallisemmaksi voisi tulla. Minua huomauttanut henkilökuntaan kuuluva mies varmaan ihmetteli, mikä hullu tuo tyyppi on, kun se selittelee ja valittelee ja pyytelee anteeksi aivan hepulin partaalla kuitenkin varsin vähäpätöistä tapahtumaa. Syy virheeseeni oli yleinen tietämättömyys ja tottumattomuus ja epävarmuus ja jännittävyys. Kenellekään normaalille ihmiselle vastaavaa ei olisi voinut tapahtua. 

Kun Suomenlinnassa katsoin matkustajien poistumista lautalta ja uusien päästämistä sinne, olin vielä sen verran synkissä ajatuksissa, että näin paikan mielikuvituksessani keskitysleirinä, jonne tuodaan uusia asukkaita. Tunnetta lisäsi laiturilla seisonut vartija, joka tarkkaili ihmisiä. Pimeä ilta ja sade ja valopylväät vielä lisäsivät tietynlaista tunnetta. Näkyhän oli kuin elokuvista, joissa juna tuo lastin ihmisiä keskitysleirille. "Schnell, schnell" huudot ja koirien haukunta vain puuttuivat. Saaren vanha rakennuskantakin sopii kuviin - ja historia vuoden 1918 vankileirisaarena.

Tulomatkalla ja oikeastaan jo menomatkalla (matkaani kuului jatko-osuus Espooseen metrolla ja bussilla yhdellä lipulla per suunta) taistelin HSL:n Appsin kanssa, joka jumitteli niin, että jouduin sammuttamaan ja käynnistämään kännykän uudestaan. Paluumatkalla jouduin tekemään näin kaksi kertaa, ja arvatkaa ärsyttikö seisoa kymmenen minuuttia bussipysäkillä, ja käynnistää kännykkää uudestaan juuri silloin, kuin bussi tuli ja kaikki muut odottajat menivät siihen. Jäin yksin pimeälle pysäkille kännykkääni raplaamaan. Jotta Appsi toimisi seuraavan bussin tullessa painelin laitteen ruutua koko ajan niin, että se ei vain sulkeutuisi. Kännykkäni on säädetty menemään pimeäksi melko lyhyen ajan kuluttua, jos sitä ei aktiivisesti käytä. Se on avattava joka kerta erikseen avauskoodilla. Aikaisemmin Appsi ilmestyi näkyviin heti, kun kännykän avasi, mutta nyt se häipyi jopa silloin, kun kännykkä ei vielä ehtinyt pimentyä. Lipussa ei ollut enää paljon aikaa, kun lopulta pääsin bussiin.

Jälkeen päin olen miettinyt, että omalla mahdollisesti virheellisellä toiminnallanikin saattoi olla jotain tekemistä ohjelman (ja lopulta osittain myös kännykän) jumiintumisen kanssa, mutta olen kyllä kuullut kyseisen Appsin ongelmista muiltakin.

Tässä joitakin päivän mietteitä.

ROOSTER

Mietin tässä Postin kannattavuutta.

Aika helppoa olisi nostaa se yksien tuottoisimpien firmojen joukkoon, hetkeksi. Nostettaisiin postitaksat vain tuplaksi ja vähennetään henkilöstöstä puolet. Siinä se, yksinkertaista, eikö totta.

Toisaalta, miksi Posti on olemassa?
Yleinen mielipide on aina väärässä.

a4: Minulla on sellainen kokemus että kaikki vähänkin älykkäät laitteet jumiutuvat itsekseen, ennemmin tai myöhemmin ja jotkut useammin.
Omakin pää.

Gerardo: "Viidakko on äiti, eikä äitiä voi myydä tai ostaa. Äitiä voi vain suojella.  HS