Uutiset:

Ilmoitustaulu mahdollisten ongelmien varalta (wikimedia.org / Etherpad)

Sähköpostia ylläpidolle: kantapaikanherra (at) gmail.com

Main Menu

Fiilikset ja päivän mietteet

Aloittaja Amore, tammikuu 03, 2019, 18:17:24

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 3 Vieraat katselee tätä aihetta.

-:)lauri

Kävin eilen pullakahvilla Fazerin kuppilassa. Korvapuusti ja kahvi olivat yhteensä jotain 7-euroa. Ymmärsin, että kahvia sai santsata niin monta kertaa kuin halusi. Join itse vain kristilliset kaksi kuppia. Aika hyvät katteet pullakahvilla. Kahvissa ei valittamista ja korvapuustikin oli todella hyvää.
Selvin merkki psykoosista on se, että kuvittelee ajattelevansa vain kylmän rationaalisesti ja loogisesti.

Hippi

^
Voi ei, vesi herahti kielelle, kun alkoi tehdä mieli korvapuustia. Eikä mitä tahansa korvapuustia, vaan ihan omin kätösin leivottuja. Ei kukaan osaa tehdä niin hyviä kuin minä. Siihen on hyvin yksinkertainen selitys. Laitan taikinaan rusinoita ja ripottelen vielä lisää rusinoita siinä vaiheessa, kun taikina on kaulittu levyksi ennen rullaamista. Eikä siinä vielä kaikki. Kanelisokeria käytän oikein reippaalla otteella niin, että sitä on riittävästi.

Ulkonäöltään nuo ei kyllä aina ole ihan maailman parhaita, mutta mitäpä sillä on väliä. Valoja voi aina himmentää, niin puutteet ei näy niin tarkasti.

Sitä ihmettelen, että miten ihmeessä jotkut pystyvät syömään korvapuustia haukaten puustin kyljestä  :o Korvapuusti syödään oikeaoppisesti niin, että lähdetään ulkokerroksesta avaamaan kierteitä ja syödään sitä mukaa, kun puustia saadaan purettua. Lopuksi jää sen mehevin sisäkierre, johon parhaassa tapauksessa osuu vielä useampi rusina. On kyllä niin hyvää, että pelkkä ajatuskin saa suun napsaamaan :)
If you see your glass as half empty, pour it in a smaller glass and stop complaining. ❤️

-:)lauri

^
Oma viestini sai itsenikin pohtimaan, että josko leipoisin joku päivä pullaa ihan itse. Mikään ei voita tuoretta pullaa.
Selvin merkki psykoosista on se, että kuvittelee ajattelevansa vain kylmän rationaalisesti ja loogisesti.

kertsi

Minun joskus kauan sitten leipomani puustit olivat melko tiiviitä esityksiä. Johtuen varmaan paljosta voista, sokerista ja kanelista. Mutta sitäkin maukkaampia.

Parhaita ostopullia olen saanut Lidlistä. Kaikki muut ostopullat ovat olleet pettymyksiä.
Tyrkyllä merkkejä kopioitavaksi: ❤️😀🙂🐵🐒🦄🕊️☘️🌿😍🤪🤕🥴😵 👍✌️

Kopek

Tunnistan voin missä tahansa leivonnaisessa vastenmielisestä jälkimausta tai oikeammin jälkihajusta, jonka tuntee, kun mutrustaa suuta ja haistaa huuliaan. Eltaantunut rasvan lemu, yäk. Inhoan voita ja katson aina tuoteselostuksessa, onko onko ostoksessa sitä. Jos on, jätän tuotteen hyllyyn.

-:)lauri

Lainaus käyttäjältä: https://twitter.com/GranlundMarkus/status/1446743985867874304Ja niille joiden mielestä pilkulla ei ole väliä:
- Armoa, ei kahleisiin!
- Armoa ei, kahleisiin!

Tää usein kuultu esimerkki - tai joku vastaava - olettaa mielestäni liikaa ihmisistä. Todellisuudessa he, joille pilkulla ei ole väliä, pilkulla ei ole väliä. He tulkitsevat kirjoitetun pilkulla tai ilman ja riippumatta pilkusta jommallakummalla tavalla, eivätkä ymmärrä, että toisellakin tavalla voisi sanotun ymmärtää.
Selvin merkki psykoosista on se, että kuvittelee ajattelevansa vain kylmän rationaalisesti ja loogisesti.

ROOSTER

Taloudessamme on parin vuoden aikana heittäytynyt hankalaksi ja toimimattomaksi astianpesukone, pyykkikone, mikroaaltouuni, jääkaappi ja toinenkin jääkaapeistamme, imuri ja sähköhella. Ehjinä ovat pysyneet leipäkone, sauvasekoitin, yleiskone ja mehulinko - koska niitä ei käytetä, vaan ovat kaapeissa piilossa. Kaasugrilli paloi puhki, eikä sitä ole vielä uusittu.

Lisäksi käyttämäni päätietokone meni kaput ja televisio vaihdettiin isompaan. Pari kannettavaa pyörii vielä. Kännykät tuntuu pelaavan ikuisesti ja myös tablettitietokone (se on käyttämättä kuten leipäkone&co). Painepesuri jäätyi kuoliaaksi ja kolmesta polkupyörästä on kumit tyhjät. Paineilmakompressori, keskuspölynimuri ja akkuporakoneet pelittävät. Ruohonleikkuri on paska mutta se uusitaan ehkä ensi kesänä. Itselleni riittäisi niitto kerran kesässä, mutta vaimo on toista mieltä. Akkumoottorisaha toimii hienosti ja muutama lämpöpuhallinkin.

Autot ovat olleet aika ongelmattomia jo pari vuotta, tosin yhden vein romuttamolle* ja yksi on melkein uusi. Sähköpyörällä on tullut paljon liikuttua.

* Itse asiassa, sekin oli ihan ok kunnossa muuten mutta ohjaustehostin vuoti öljyä ja jakopääkilkkeet olisi pitänyt uusia. Koska se oli jo melkein 20v vanha ja remontit olisi maksaneet yli tonnin ja dsl-vero jotain 600e vuodessa, ei nähty aiheelliseksi huoltaa. Sääli, sillä alle 6 litraa sadalla ja kone oli ihan käyttökelpoinen muuten. Penkitkin oli priimat istua vielä vaikka 400tkm takana.

Melko paljon ihminen luulee tarvitsevansa kaikenlaista.
Yleinen mielipide on aina väärässä.

a4: Minulla on sellainen kokemus että kaikki vähänkin älykkäät laitteet jumiutuvat itsekseen, ennemmin tai myöhemmin ja jotkut useammin.
Omakin pää.

Gerardo: "Viidakko on äiti, eikä äitiä voi myydä tai ostaa. Äitiä voi vain suojella.  HS

Norma Bates

Tänään on ilmeisesti John Lennonin syntymäpäivä (ellen väsyneenä nähnyt väärin). Muistikuvani mukaan hän on syntynyt 1940, eli jos olisi elänyt olisi nyt 81 v. Miltähän vanha hippi näyttäisi sen ikäisenä...?

Toope

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - lokakuu 09, 2021, 21:14:27
Tänään on ilmeisesti John Lennonin syntymäpäivä (ellen väsyneenä nähnyt väärin). Muistikuvani mukaan hän on syntynyt 1940, eli jos olisi elänyt olisi nyt 81 v. Miltähän vanha hippi näyttäisi sen ikäisenä...?
Luultavasti olisi vielä tehnyt musiikkiakin, kun bändikaveri McCartney soittaa vielä nykyisinkin 79-vuotiaana.
Lennonin tappaja ei ilmeisesti vieläkään pääse vapaaksi, yrittää joka vuosi.
https://www.thesun.co.uk/news/12509155/john-lennon-killer-denied-parole-for-eleventh-time/
En sääli.

Toope

Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - lokakuu 09, 2021, 15:53:53
Lainaus käyttäjältä: https://twitter.com/GranlundMarkus/status/1446743985867874304Ja niille joiden mielestä pilkulla ei ole väliä:
- Armoa, ei kahleisiin!
- Armoa ei, kahleisiin!

Tää usein kuultu esimerkki - tai joku vastaava - olettaa mielestäni liikaa ihmisistä. Todellisuudessa he, joille pilkulla ei ole väliä, pilkulla ei ole väliä. He tulkitsevat kirjoitetun pilkulla tai ilman ja riippumatta pilkusta jommallakummalla tavalla, eivätkä ymmärrä, että toisellakin tavalla voisi sanotun ymmärtää.
Pilkunnainnilla on väliä, kysy vaikka syyttäjä Raija Toiviaiselta, joka tuomitsee poliittisin perustein jättäen toisia tuomitsematta.

MrKAT

Pihahommat, lehtien ym keruu, on pitänyt keskeyttää jo kahdesti yllättävän ongelman takia: Itikat käy kimppuun.
Missä perussuomalainen törttöilemässä, siellä Jokisipilä puolustelemassa.
                    - Vanha turkulainen sananlasku (by Antti Gronow)


Hippi

Olisi todella mielenkiintoista tietää, mistä tulee se melko hiljainen "ovikellon ääni", joka aina silloin tällöin herättää niin ansiokkaasti, että peitot lentää ja kissat pelästyy. Tänään oli taas tuollainen aamu. Kyllähän heti sen tajusin, että se oli taas tuollainen haamuääni, mutta oli pakko käydä ovisilmästä kurkistamassa. Ei näkynyt eikä kuulunut ketään, joten ei ollut lähinaapureidenkaan vieraista kyse klo 8 aamulla.

Vaikka olen miten miettinyt, en keksi mistä se voi tulla. Samanlaista ääntä ei ole puhelimeni äänissä käytössä ja on tarkistettu, että miten ilmoituksia ei puhelimeenkaan ole tullut. Kissatkin oli nukkumassa, joten niidenkään puuhista ei ääni ole voinut tulla. Eihän tuossa sinällään sen kummempaa tapahtunut. Oli aikakin herätä, mutta tuollaiseen säikähdykseen ei ole kiva herätä, kun siitä joskus kehittyy päänsärky. Onneksi ei tällä kerralla.

Muistaakseni joku muukin on sanonut kokeneensa tuollaisia ovikelloherätyksiä?
If you see your glass as half empty, pour it in a smaller glass and stop complaining. ❤️

Jaska


Edellisellä vuosituhannella minullekin on uneen tupsahtanut tuolloin tällöin säpsäyttävä ovikellon ääni, jota on mentävä ovisilmästä katsoman, ettei ole ketään oven takana. Kaipa yllättävä ovikelloääni on joskus tapahduttuaan unien ohjelmavarastoon mennyt.

Tällä vuosituhannellakin sattui, että talon putkiremontin aikaan ennen oman asuntoni saneerausta myöhäisaamusella heräsin siihen että ihan kuin ovikello olisi soinut ja vaikutelmaa mutusteltuani lähdin ulko-ovelle tarkistamaan soiton todellisuutta. Ja yllätyksekseni eteisessä oli nuori mies vesihanapakkaus kädessä mutisten että tänne piti hana vaihtaa. Sellaisesta tarpeesta ennen huoneiston remonttia en ollut kuullut. Oli sitten kännykällä soittavinaan ja pyysi anteeksi että ihan toiseen paikkaan hanaa pitikin viedä. Ei remonttimiehillä pitänyt yleisavaimia olla käytössä vaan työnjohtajien tarvittaessa käydä tekijöille ovi avaamassa. Minulle jäi vaikutelma, että hanapakkaus kädessä oli vain tekosyy käydä katselemassa millaista mahdollisesti mielenkiintoista tavaraa ihmisillä on kotonaan. Työkalujakaan ei ollut matkassa.

Norma Bates

Olemattomia soittoja on tullut kuultua aamuisin/aamuöisin, ja jokin aika sitten taisi olla semmoinen metakka kuin oveen olisi hakattu. Kissani viettävät yön olohuoneen/eteisen/keittiötilan puolella, eli minä olen makuuhuoneeseen oven taakse vetäytyneenä. Enkä sieltä lähde kuin tulipalon tullen, jos on yö. Tuollaisen metakan jälkeen olisi olettanut että kissat ovat kaataneet jotain metelillä, mutta mitään ei ollut missään sen oloisesti, eli mielikuvitusta taas sekin.