Uutiset:

Ilmoitustaulu mahdollisten ongelmien varalta (wikimedia.org / Etherpad)

Sähköpostia ylläpidolle: kantapaikanherra (at) gmail.com

Main Menu

Fiilikset ja päivän mietteet

Aloittaja Amore, tammikuu 03, 2019, 18:17:24

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 6 Vieraat katselee tätä aihetta.

Hippi

Kyllä nyt harmittaa. Nousin tänään aikaisin ja tyhjentelin kaikki ikkunalaudat ja pattereiden edustat työtilaa varten ja jäin odottamaan, että patterihemmot tulee klo 8:00. No, eihän ne nyt sitten ensimmäisestä kerroksesta aloittaneet, vaan menivät kaluineen kolmanteen.

Todella huonosti nukutun yön jälkeen - heräsin lukemattomia kertoja tarkistamaan, että pitääkö jo nousta - pääparkani ei sitten toiminut kovinkaan liukkaasti. Vasta hetki sitten tajusin, että olisi nyt aamulla ollut hyvä aika pestä ikkunat nopeasti, kun se suurin työ, eli tilan raivaus, oli jo tehty. Pesu itsessään on pikkujuttu, mutta kun noita kukkia on niin paljon, niin homman aloittaminen on aina yhtä tuskallista ja epäinnostavaa.

Nyt en enää ehdi, sillä työn äänet ovat siirtyneet jo yläpuolellani olevaan asuntoon ja muutenkin tuossa iltapäivästä on sovittu meno.
Mietin, että voisin jättää kamat levälleen huomiseen siitä huolimatta, että saisin luvan palauttaa ne jo paikalleen. Huomiseksi on ennustettu poutaa, niin voisi ne ikkunat pestä tähän samaan konkurssiin, niin sittenpä on tehty.
If you see your glass as half empty, pour it in a smaller glass and stop complaining. ❤️

Norma Bates

Eka kerta kirjaston netissä uusien monitorilasieni kanssa. Jännää kun ei tarvitse kärsiä tukehtumisen tunteesta; normaalit (kauko-) lasit kun täytyi aina kiskoa nenänkärkeen asti että näkee kunnolla monitoriin. Näistä monitorilaseista (nimitys: "välilasit") on pudotettu 0,75 diopteria pois todellisista linssiarvoistani, eli miinuksia on vähemmän. Niitähän vähennettiin jo piilolinsseihin, näissä monitorilaseissa on vieläkin vähemmän miinuksia.

ROOSTER

Olen miettinyt, että pitäisi hommata palstalta joku jota imartelisin ja nuoleskelisin, vapaaehtoisia?

Toisaalta, palstakulttuurin moninaistamiseksi pitäisi olla myös joku jota aina tökkäisisin kun mahdollista, vapaaehtoisia?

Ei palstaelämässäkään pärjää jollei ole kavereita tai vihollisia. Ihmiseen on sisäänrakennettu tämmönen mekanismi, nämä pitää löytää, muuten ei tunne olevansa olemassa.
Yleinen mielipide on aina väärässä.

a4: Minulla on sellainen kokemus että kaikki vähänkin älykkäät laitteet jumiutuvat itsekseen, ennemmin tai myöhemmin ja jotkut useammin.
Omakin pää.

Gerardo: "Viidakko on äiti, eikä äitiä voi myydä tai ostaa. Äitiä voi vain suojella.  HS

MrKAT

^Etkö sie itse halua olla pilkan ja kehu kohde? Toisten kehu/haukkuminenhan on jo kovin simppeli kansanhuvi jota ne jokaisen julkkisuutisen perässä kommenttiosiossa harrastaa. kansa tarvitsisi toisinpäin terapiaa, eli että heitä itseään arvosteltaisiin niin tulisi enempi ymmärrystä millaista olla kohteena
Missä perussuomalainen törttöilemässä, siellä Jokisipilä puolustelemassa.
                    - Vanha turkulainen sananlasku (by Antti Gronow)

Juha

Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - maaliskuu 20, 2019, 16:45:11Ei palstaelämässäkään pärjää jollei ole kavereita tai vihollisia. Ihmiseen on sisäänrakennettu tämmönen mekanismi, nämä pitää löytää, muuten ei tunne olevansa olemassa.

Jos ei liittoudu kenenkään kanssa, saa kaikilta, "jotain". Eiköhän siinä maksiimit olekkin ihan kivasti saatavilla, joten ei pelkoa mainitsemastasi.

Hippi

Kevään pakkotyö on tehty eli ikkunat on pesty. Vaikka hommaa jo eilen suunnittelin, kun kerran ikkunalaudat ja ikkunoiden edustat oli jo valmiiksi raivattu, niin ei olisi huvittanut. Onneksi potkin itseni kuitenkin liikkeelle. Lupasin itselleni, että riittää, jos pesen vain keittiön ja olohuoneen ikkunat. Kun nuo olin saanut tehtyä ja olin järjestellyt kaikki paikoilleen takaisin, niin ei ollut vaikeaakaan houkutella itsensä pienemmän makuuhuoneen ikkunan pesuun. Se on himppasen verran pienenmpi kuin toisen makkarin. Sen jälkeen taas huone järjestykseen ja lyhyt aprikointi, jotta kehtaanko jättää viimeistä pesemättä. No enpä voinut jättää.

Luultavasti huomenna taas huomaan, että minulla on yllättävissä paikoissa lihaksia, jotka ovat kipeytyneet. Sen verran tuli jumpattua tuolille ylös ja alas ja reipasta venyttelyä ja ojentelua.

Hyvä ostos oli viitisen vuotta sitten, kun likkani houkutteli minut ostamaan ikkunanpesimen, jossa on vettä imuroiva lasta. Hyvät välineet nopeuttaa työtä huomattavasti eikä vesivalumia tule pitkin lattioita.
If you see your glass as half empty, pour it in a smaller glass and stop complaining. ❤️

Vatupassi

Lainaus käyttäjältä: Juha - maaliskuu 20, 2019, 19:48:41
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - maaliskuu 20, 2019, 16:45:11Ei palstaelämässäkään pärjää jollei ole kavereita tai vihollisia. Ihmiseen on sisäänrakennettu tämmönen mekanismi, nämä pitää löytää, muuten ei tunne olevansa olemassa.

Jos ei liittoudu kenenkään kanssa, saa kaikilta, "jotain". Eiköhän siinä maksiimit olekkin ihan kivasti saatavilla, joten ei pelkoa mainitsemastasi.






--------------

----------

----------Sitoutumattomuus ennen kaikkea!ja nyt en puhu tällä kertaa parisuhteesta!Riippumattomuus,

mutta jos on kyky nostaa itsensä ongelmien yläpuolelle: on myös kiusaus jäädä lillumaan niihin,
kyllä pää on otettava pois perseestä ainakin välillä!

safiiri

Lainaus käyttäjältä: Hippi - maaliskuu 21, 2019, 18:59:41
Kevään pakkotyö on tehty eli ikkunat on pesty. Vaikka hommaa jo eilen suunnittelin, kun kerran ikkunalaudat ja ikkunoiden edustat oli jo valmiiksi raivattu, niin ei olisi huvittanut. Onneksi potkin itseni kuitenkin liikkeelle. Lupasin itselleni, että riittää, jos pesen vain keittiön ja olohuoneen ikkunat. Kun nuo olin saanut tehtyä ja olin järjestellyt kaikki paikoilleen takaisin, niin ei ollut vaikeaakaan houkutella itsensä pienemmän makuuhuoneen ikkunan pesuun. Se on himppasen verran pienenmpi kuin toisen makkarin. Sen jälkeen taas huone järjestykseen ja lyhyt aprikointi, jotta kehtaanko jättää viimeistä pesemättä. No enpä voinut jättää.

Luultavasti huomenna taas huomaan, että minulla on yllättävissä paikoissa lihaksia, jotka ovat kipeytyneet. Sen verran tuli jumpattua tuolille ylös ja alas ja reipasta venyttelyä ja ojentelua.

Hyvä ostos oli viitisen vuotta sitten, kun likkani houkutteli minut ostamaan ikkunanpesimen, jossa on vettä imuroiva lasta. Hyvät välineet nopeuttaa työtä huomattavasti eikä vesivalumia tule pitkin lattioita.

Juu toi vehje on yllättävän hyvä apu. En itsekään uskonut ennen kuin kokeilin.

Hippi

Oikein arvelin eilen, että aika jäykkä ihminen aamusella herää petistänä :D
Pitää varmaan kokeilla lähteekö tämänkertainen jäykkyys sillä, millä on tullutkin.
If you see your glass as half empty, pour it in a smaller glass and stop complaining. ❤️

safiiri

Lainaus käyttäjältä: Hippi - maaliskuu 22, 2019, 08:57:56
Oikein arvelin eilen, että aika jäykkä ihminen aamusella herää petistänä :D
Pitää varmaan kokeilla lähteekö tämänkertainen jäykkyys sillä, millä on tullutkin.

Peset ikkunat uudestaan??

Hippi

Juu, en todellakaan :D
Sen sijaan tein reippaan kauppareissun ja kannoin vähän enemmän ostoksia. Naapurissa oli lapsi sairastunut, niin tein myös heille hiukan ostoksia, että pärjäävät.

Parvekelasien pesu olisi tarjolla vielä, mutta sisäpinnat niistä pesaisin aika hiljattain ja ulkopinnat kannattaa pestä vasta, kun huolto on käynyt hiekoitukset sutimassa pois. Parvekelaseille pitäisi tilata huolto, sillä ne on todella jäykät liikutella ja muutenkin jotenkin vähän eksoottiset. Tekisi mieli uusia ne, mutta ehkä kannattaa huoltoa ensin yrittää.
If you see your glass as half empty, pour it in a smaller glass and stop complaining. ❤️

Juha


Suomi maailman onnellisin maa (muka).

Onkohan suomalaisuuteen kuuluvaa se, että ihmiset ovat sillä tavoin "kahjoja", että tekevät agressiivisesti / jääräpäisesti / härkäpäisesti sen, minkä ajattelevat oikeaksi? + ne poikkeukset, mitä ovatkaan?

Juha

Lainaus käyttäjältä: Vatupassi - maaliskuu 21, 2019, 19:43:05mutta jos on kyky nostaa itsensä ongelmien yläpuolelle: on myös kiusaus jäädä lillumaan niihin, kyllä pää on otettava pois perseestä ainakin välillä!

Kyllä, äiti.

Sepe

Onko tämä mielestäsi korrekti paikka harrastaa tämän tyylin kommentointia? Löydät varmaan muualtakin paikkoja tulla kommentoimaan oman tapasi mukaan kirjoituksiani.

Voisitko lopettaa tämän perässäni roikkumisen? Koetko olevasi asemassa, joka oikeuttaa/velvoittaa sinut kulkemaan perässäni kertomassa, millä tarkoituksella minä jotakin kirjoitan ja opastaa minua, missä kirjoitan?

================================================================

Älä tee niinkuin minä teen vaan niinkuin minä neuvon.

Muisto Keijo Kullervo

Noin viisi vuotta sitten kirjoitettuna:
"Aikoinaan oli sanonta ihmisten keskuudessa:
Ainoa asia jossa varmuudella voi säästää on ruokamenoissa.
Lisäisen vielä muoti- ja luksustavaroiden hankinnassa...
Jäisi rahaa sähkölaskujen, vuokran, lämmityksen,mahdollisen kesämökin, joskus myös kiinteitöverojen maksuun...
Eikä tarvitse siis ottaa pikavippifirmasta järisyttävän korkean koron lainaa....
Joskus voisi antaa vähän rahaa myös hyväntekeväisyyteen (jos jää säästöön vaikka tarpeettomien ylellisyystavaroiden hankkimatta jättämisestä).
Yllä muutama ajatus 72-vuotiaan ymmärtämisestä ja järkevästä taloudenpidosta"
K.K.
"Tie, Totuus ja Elämä."
  60x60x60 =216000