Uutiset:

Ilmoitustaulu mahdollisten ongelmien varalta (wikimedia.org / Etherpad)

Sähköpostia ylläpidolle: kantapaikanherra (at) gmail.com

Main Menu

Fiilikset ja päivän mietteet

Aloittaja Amore, tammikuu 03, 2019, 18:17:24

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 4 Vieraat katselee tätä aihetta.

Hippi

^
Pääsin halvemmalla, kun ostin pölymiekan.
If you see your glass as half empty, pour it in a smaller glass and stop complaining. ❤️

Hippi

Polkaisin menemään Jumboon fillarilla, kun vihdoin tuuli oli tyyntynyt niin, ettei viima jähmettäisi matkalla. Hyvin onnistuin taas vaatetuksen arvonnassa ja tänään oli ensimmäistä kertaa kuoritakki päällä tänä syksynä. Arvelin, että pelkkä huppari olisi ollut liian vähän. Olin taas kerran oikeassa.

Kävin kahdessa kaupassa, Ruohonjuuressa ja Prismassa, ja siinä tärvääntyi sen verran aikaa, että ehti tulla vähän turhankin lämmin, melkeinpä hiki. Mutta nyt on kuorimattomia hampunsiemeniä, joiden itävyyttä täytyy testata ja jos toimii, niin sitten kourallinen niitä kevääksi ja loput nyt puuron siemensekoitukseen.

Kyllä on hankalaa tuollaiseen isoon ostoshelvettiin mennä pyörällä. Pelottavaa on autojen reittiä ajaa parkkihalliin, kun ne ajaa niin kovaa ja on huono valaistus. Pois lähtiessä onneksi nyt löysin hyvän reitin, vaikka siinä joutuu kiertämään melkoisesti, mutta onpahan ainakin turvallisen tuntuinen reitti.

Takaisinpäin ajaessa tuuli oli hiukan yltynyt ja tuli mieleen, että voisikin ommella fleecestä tai vaihtoehtoisesti kutoa tai virkata villalangasta olkapäitä ja kyynärvarsia lämmittävän vaatekappaleen. Nuo on kohdat, joihin viima pahiten ottaa fillaroidessa ja noihin voisi lisätä toppauksia takin alle. Joku paksu villapaita tmv. olisi kuitenkin ihan liikaa ja tulisi vaan turhaan kuuma. Tuota ajatusta pitääkin kehitellä :)
If you see your glass as half empty, pour it in a smaller glass and stop complaining. ❤️

Kopek

Lainaus käyttäjältä: Hippi - syyskuu 22, 2021, 13:51:58

Mutta nyt on kuorimattomia hampunsiemeniä, joiden itävyyttä täytyy testata ja jos toimii, niin sitten kourallinen niitä kevääksi ja loput nyt puuron siemensekoitukseen.

Ensi keväänä pihaan kasvamaan, ja sen jälkeen odottelemaan, milloin poliisit koputtavat ovea. Niistä tulee isoja puskia.

Tuomiota ei pitäisi tulla, koska Ruohonjuuren hampunsiemenet eivät ole huumelajiketta. Ellei sitten tule tuomiota huumerikoksen yrityksestä, koska yritys se on epäonnistunutkin yritys tyyliin "syytetty luuli, että hampuista saa huumetta."

Hippi

Juu, tarkoitus on laittaa kukkapenkkiin kaljun kohdan täytteeksi. En minä niinkään poliisia hassuttaisi viljelykselläni, vaan naapuriani. Seinän takana asustaa aika tunnetun esiintyvän taiteilijan poika, ainakin näin luulen, sillä nimi on hyvin harvinainen. Ulkonäön ja kavereidensa perusteella ovat jotain "taiteellista porukkaa", joiden voisi kuvitella kiinnostuvan pöheiköstä, jos sen nyt saan kasvamaan.

En tiedä mitä tuo naapuri käy ulkona pössyttelemässä, mutta kaiket illat ramppaa pihalla vetämässä muutaman henkosen ja kohta taas ovet kolisee, kun tulee sisälle. Ramppaaminen jatkuu yli puolen yön. Onneksi olen sikeäuninen.
If you see your glass as half empty, pour it in a smaller glass and stop complaining. ❤️

Kopek

Kirjoitan tätä neljän aikaan yöllä kännykällä. Ei oikein tule uni, kun tuntuu, että suunnitelmat kaatuvat yksi toisensa jälkeen. Mistään ei tule valmista. Tehtävää olisi sadalle ihmiselle, ja minä yksin yritän tehdä sadan ihmisen hommat sadasosalla siitä rahasta, mitä tarvittaisiin. Ehkä vähän liioittelen - tai tietämättäni vähättelen. Mistä sitä tietää.

Harvemmin yllättyy siitä, miten nopeasti ja halvalla jokin asia tuli tehdyksi. Yleensä se on toisinpäin. Hommat osoittautuvat hitaammiksi ja kalliimmiksi kuin mitä on ennakoinut. Ylimääräisiä esteitä tulee esimerkiksi siitä, kun joku laite (auto, työväline tms.), jota ehdottomasti juuri nyt tarvitsi ei yllättäen toimikaan. Herää ajatus, mikä ihmeen kirous hankkeiden päällä oikein on, kun mistään ei tule mitään. Kaikki kaatuu viimeistään johonkin yllättävään ongelmaan tai vastoinkäymiseen.

Kun hanke budjetoidaan, niin ei siihen yleensä autonkorjauskuluja ja uuden perämoottorin ostoa ja hammaslääkärimaksuja lasketa mukaan. Nämä vain kuvitteellisena esimerkkinä siitä, mikä kaikki voi aiheuttaa ylimääräisiä kuluja. Kun elää kädestä suuhun taloudessa ja tekee hommia koko ajan "viimeisillä rahoillaan", mitään puskurirahastoa tai säästöjä ei tietenkään ole. Homma tyssää heti, kun jokin vähänkin isompi yllättävä rahanmeno ilmenee.

Rakennustarvikkeiden hinnat ovat pilvissä, joten olen mukauttanut suunnitelmia siten, että käytän pienempää tavaraa (rautaa, lautaa etc.). Mutta kun se pienempikin maksaa älyttömästi. Katselin juuri netistä alustavasti rautatavaran (teräsputket, tangot ym.) hintoja. Vaikka olen lukenut uutisista, että ne ovat kalliita, en arvannut, että ne ovat niin kalliita kuin mitä ne näyttävät olevan. Eihän minulla ole rahaa mihinkään. Kun näitä miettii, yöunet menevät.

ROOSTER

On aika kamalaa seurata uutisista miten Al-Holissa lapset kärsivät. Jollei kuolo korjaa, niin elämä on kuitenkin varmasti pilalla.

Lainaus käyttäjältä: https://www.suomenmaa.fi/uutiset/al-holin-leirilla-on-kuollut-tana-vuonna-yli-60-lasta-kertoo-pelastakaa-lapset/Al-Holin leirillä on kuollut tänä vuonna yli 60 lasta, kertoo Pelastakaa Lapset – järjestö peräänkuuluttaa länsimaita kotiuttamaan kansalaisiaan

Al-Holin leiriKoillis-Syyriassa sijaitsevalla al-Holin leirillä on kuollut tänä vuonna 62 lasta, kertoo Pelastakaa Lapset -järjestö torstaina julkaisemassaan raportissa.

Al-Holin ja al-Rojin leireillä on raportin mukaan yhteensä noin 40  000 lasta, jotka elävät kurjissa oloissa. Leireillä lapsia uhkaavat sairaudet ja kuolema muun muassa tulipalon, likaisen veden, aliravitsemuksen ja lähes olemattoman terveydenhuollon takia. Al-Holissa on murhattu kuluvana vuonna 73 ihmistä, joista kaksi lapsia.

Vain 40 prosenttia al-Holin lapsista saa opetusta.

Vaikeaa on myös tehdä päätös, mitä ajatella niistä ihmisistä jotka vastustavat kynsin hampain lasten auttamista. Entä jos sellainen porukka päästetään hallitsemaan meitä? Mikä on silloin tulevaisuus. On kai turha kuvitella, että kaikki se viha ja katkeruus poistuisi sillä hetkellä kun valtikka ojennettaisiin.

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006305732.html

Yleinen mielipide on aina väärässä.

a4: Minulla on sellainen kokemus että kaikki vähänkin älykkäät laitteet jumiutuvat itsekseen, ennemmin tai myöhemmin ja jotkut useammin.
Omakin pää.

Gerardo: "Viidakko on äiti, eikä äitiä voi myydä tai ostaa. Äitiä voi vain suojella.  HS

kertsi

Lainaus käyttäjältä: Kopek - syyskuu 23, 2021, 04:32:44
Rakennustarvikkeiden hinnat ovat pilvissä, joten olen mukauttanut suunnitelmia siten, että käytän pienempää tavaraa (rautaa, lautaa etc.). Mutta kun se pienempikin maksaa älyttömästi. Katselin juuri netistä alustavasti rautatavaran (teräsputket, tangot ym.) hintoja. Vaikka olen lukenut uutisista, että ne ovat kalliita, en arvannut, että ne ovat niin kalliita kuin mitä ne näyttävät olevan. Eihän minulla ole rahaa mihinkään. Kun näitä miettii, yöunet menevät.

Voisiko jossain olla käytettyä teräsputkea, lautaa yms.? Vaikka kysyisi joltain rakennustyömaalta ylijäämätavaraa? Olen netistä lukenut ihmisistä, jotka ovat tehneet kokonaisia taloja ylijäämätavaralla. (En nyt tässä kehoita varastamaan.) Esim. Facebookissa ja muuallakin on erilaisia roskalavaryhmiä, annetaan-ryhmiä, rakennustavarakirppiksiä, konkurssipesien huutokauppoja jne.

Rakennusmateriaalit (Nettimarkkina)
Annetaan rakennustarvikkeita
https://huutokaupat.com/
Tyrkyllä merkkejä kopioitavaksi: ❤️😀🙂🐵🐒🦄🕊️☘️🌿😍🤪🤕🥴😵 👍✌️

ROOSTER

^
Huolestuttavaa on romukauppojen häviäminen. Vanhanaikainen kasojen penkominen ja löytöjen tekeminen on nykyään harvassaa paikassa mahdollista.

Romuliikkeistä on tullut "kierrätyskeskuksia" joissa käyttökelpoinenkin tavara menee suoraan murskattavaksi ja paalattavaksi, ilman että annetaan edes mahdollisuutta hankkia se.

Johtunee kiireestä, suuret koneet pyörivät ympyrää ja penkojat jäisivät niiden alle, tai tehokkuusvaatimuksesta yhdistettynä kuluttajansuojaan. "Tämä ostani romu oli ihan romu!"
Yleinen mielipide on aina väärässä.

a4: Minulla on sellainen kokemus että kaikki vähänkin älykkäät laitteet jumiutuvat itsekseen, ennemmin tai myöhemmin ja jotkut useammin.
Omakin pää.

Gerardo: "Viidakko on äiti, eikä äitiä voi myydä tai ostaa. Äitiä voi vain suojella.  HS

Norma Bates

Yhden ruokakaupan käsidesi haisee biojätteille. Välttääkseni löyhkää ruippasin käteen desiä peliautomaatin viereisestä pullosta. Jumankauta nyt tuoksun kuin "tuntematon kukka tropiikin"... Mutta sama tuoksupilvi olikin tuntunut jonkun mummelin läheisyydessä. Joten nyt tunnistan uhkapelaajat hajusta!

Toope

Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - syyskuu 23, 2021, 10:45:47
^
Huolestuttavaa on romukauppojen häviäminen. Vanhanaikainen kasojen penkominen ja löytöjen tekeminen on nykyään harvassaa paikassa mahdollista.

Romuliikkeistä on tullut "kierrätyskeskuksia" joissa käyttökelpoinenkin tavara menee suoraan murskattavaksi ja paalattavaksi, ilman että annetaan edes mahdollisuutta hankkia se.

Johtunee kiireestä, suuret koneet pyörivät ympyrää ja penkojat jäisivät niiden alle, tai tehokkuusvaatimuksesta yhdistettynä kuluttajansuojaan. "Tämä ostani romu oli ihan romu!"
Kuolinpesäfirmoja on, ne rosvoavat hyvin. Myyvät sitten eteenpäin.
Goodwill on yksi noista. "Hyväntekeväisyyttä", mutta oikeasti hakevat hyvät tavarat ja heittävät loput kaatikselle.
Meitä hieman kusettivat aikoinaan.

MrKAT

Muutama päivä sitten halkoliiterissä haloista esiin kömpi HIRVEÄ HÄMÄHÄKKI, ehkä isoin näkemäni, ruskeat paksut jalat. Vähän kuin tarantella. Ensimmäinen ajatus: "Eihän tämä voi olla mahdollista Suomessa! Ei halot ole tuotu tropiikista!!". Hetken mietin että onko harvinaisuus ja säilytettävä. Mutta sitten tuli tappotuomio koska riski että säikähdän tästä vielä enempi ja pudotan halkohäkin jaloilleni tms loukkaannun. Paukutin halolla sitä hirveällä tohinalla. En tiedä jäikö henkiin vai karkasiko. Joskus haloista on tullut huoneeseen hämähäkki, joten riski oli myös että tuo "taranteli" tulisi yöllä nukkuessa sänkyyn ja tyynylle.. brrr...

Eilen auto korjattiin kuntoon edullisesti. Odotin läheisellä huoltsikalla jossa join munkkikahvit. Taivaallista kotitekoista munkkia, en ole vuosiin maistanut niin hyvää! Päivän kruunasi Savon Sanomat, jossa oli toimittajakommentti miten EU on pannut änkyrä-Puolan polvilleen. 57 miljardia jää saamatta jossei arvot ole liberaalisti kohdallaan. EU voi nyt pelotella uppoavan UK:n kohtalolla ja nyt Puola tietää nyt ettei brexit ole hyvä vaihtoehto.  EU:lla on siis paksummat sisäpolitiikan muskelit. Osa-ansio lienee Suomen Kok:lla, erik. Sarvamaalla?

Missä perussuomalainen törttöilemässä, siellä Jokisipilä puolustelemassa.
                    - Vanha turkulainen sananlasku (by Antti Gronow)

-:)lauri

Lainaus käyttäjältä: MrKAT - syyskuu 25, 2021, 00:28:17
Muutama päivä sitten halkoliiterissä haloista esiin kömpi HIRVEÄ HÄMÄHÄKKI, ehkä isoin näkemäni, ruskeat paksut jalat. Vähän kuin tarantella. Ensimmäinen ajatus: "Eihän tämä voi olla mahdollista Suomessa! Ei halot ole tuotu tropiikista!!". Hetken mietin että onko harvinaisuus ja säilytettävä. Mutta sitten tuli tappotuomio koska riski että säikähdän tästä vielä enempi ja pudotan halkohäkin jaloilleni tms loukkaannun. Paukutin halolla sitä hirveällä tohinalla. En tiedä jäikö henkiin vai karkasiko. Joskus haloista on tullut huoneeseen hämähäkki, joten riski oli myös että tuo "taranteli" tulisi yöllä nukkuessa sänkyyn ja tyynylle.. brrr...

Oliko kyseessä tällainen söpöläinen:

https://seura.fi/asiat/ajankohtaista/tasta-syysta-10-senttinen-varastohamahakki-on-erinomainen-vieras-kotonasi/
Selvin merkki psykoosista on se, että kuvittelee ajattelevansa vain kylmän rationaalisesti ja loogisesti.

Toope

Kerran tapoin tuollaisen seinälle, ja yksi jaloista jäi sätkimään, ilman ruumista.
Tuli painajaisiin myöhemmin.
Noita ei ehkä pitäisi tappaa, kun tuhoavat niitä muita öttiäisiä asunnossa?
Mutta ei ole mukavaa, kun tuollainen löytyy omasta sängystä. :o

Hippi

^
Minulle on jo lapsena opetettu, että hämppyä ei saa tappaa, kun siinä tappaa onnensa. Liekö taikauskoa tai jotain, mutta sitä olen noudattanut ja kotoa hämpyt elävänä toimittanut asunnon ulkopuolelle.

Tässä lisää aiheesta http://www.kysy.fi/kysymys/mita-uskomuksia-mahtaa-liittyakuulua-hamahakkeihin
If you see your glass as half empty, pour it in a smaller glass and stop complaining. ❤️

ROOSTER

Lainaus käyttäjältä: Hippi - syyskuu 25, 2021, 13:02:46
^
Minulle on jo lapsena opetettu, että hämppyä ei saa tappaa, kun siinä tappaa onnensa. Liekö taikauskoa tai jotain, mutta sitä olen noudattanut ja kotoa hämpyt elävänä toimittanut asunnon ulkopuolelle.

Tässä lisää aiheesta http://www.kysy.fi/kysymys/mita-uskomuksia-mahtaa-liittyakuulua-hamahakkeihin

Anoppi heitti aina vessanpönttöön ja huuhteli menemään. Sanoi, että se on hämähäkin oma asia selvitä siitä.