Uutiset:

Ilmoitustaulu mahdollisten ongelmien varalta (wikimedia.org / Etherpad)

Sähköpostia ylläpidolle: kantapaikanherra (at) gmail.com

Main Menu

Fiilikset ja päivän mietteet

Aloittaja Amore, tammikuu 03, 2019, 18:17:24

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 5 Vieraat katselee tätä aihetta.

Hippi

Olen kyllä jonkin verran eri mieltä Amoren kanssa.

Minulla oli lapset pienestä asti ruokaostoksilla mukana ja kyllä me yhdessä pohdittiin, mitä ostetaan. Itselläni varsinkin tuohon aikaan oli aika yksioikoiset ajatukset ruuasta ja mielellään otin vastaan ideoita, mitä ruokaa voitaisiin tehdä vaihtelun vuoksi. Enkä nähnyt moitittavaa siinäkään, että lapsi pyysi, että voitaisiinko ostaa maksamakkaraa, kun sitä oli päiväkodissa ja se oli hyvää. Tai siinä, että ostetaankin punaisia omenoita eikä vihreitä, Asiassa pysyttiin koko ajan. Se ei ollut vaihtoehto, että kaupassa voisi mankua jotain, vaan kysyä tai pyytää voi asiallisesti. Joskus sitten vastaus voi olla "ei tällä kertaa" ja siihen oli sitten tyytyminen.

Vaateostoksilla taas valitsin ensin laatu, hinta, käyttötarkoitus -kriteerit täyttävät vaatekappaleet ja sen jälkeen lapsilla oli valinnan paikka värin ja kuosin mukaan mieluisa. Ei tuossakaan ole mitään periksiantamista tai nöyristelyä lapsen edessä, vaan sillä hoitui sitten se, että vaate oli varmasti mieluisa.

Sen sijaan valinnannvaraa ei ollut siinä, noustaanko arkiaamuna määrättyyn aikaan ylös tai mennääkö nukkumaan tiettyyn aikaan ja samoin päivällisaikaan kaikki olivat kotona yhteisellä aterialla. Mutta nuokin asiat voidaan hoitaa känisemättä ja hyvillä mielin, kun varataan sopivasti aikaa noille toimille.

Jotta meidän elämä ei näyttäisi liian ruusuiselta, niin pakko sitten kertoa myös huonosti mennyt kauppareissu.
Poikkeuksellisesti lähdin tyttöjen, tuolloin noin 4 ja 5v, kanssa alennusmyyntiin katsomaan löytyisikö jotain kivaa tytöille. Mitään akuuttia tarvetta ei ollut. Kaupassa tytöt sitten vähän villiintyivät ja alkoivat hyöriä vaaterekin ympäri, kun katsoin siinä vaatteita. Pysäytin juoksijat ja sanoin, että lopettaisivat juoksemisen, sillä lähdemme pois, jos eivät ole häiritsemättä muita ihmisiä. Hetken päästä juoksu alkoi uudelleen. Otin tyttöjä kädestä ja suuntasimme metroasemalle ja kotiin ostamatta yhtään mitään. Asiasta ei tehty sen suurempaa draamaa, mutta kertaakaan sen jälkeen ei ole samasta asiasta tarvinnut huomauttaa.
If you see your glass as half empty, pour it in a smaller glass and stop complaining. ❤️

-:)lauri

Sain tänään yhden ison projektin tuotantoserverille laittamista vaille valmiiksi ja filujen tulisi olla tuotentoseverillä viimeistään ensi viikon lopulla. Eli olen hyvin aikataulussa.
Selvin merkki psykoosista on se, että kuvittelee ajattelevansa vain kylmän rationaalisesti ja loogisesti.

safiiri

#692
Lainaus käyttäjältä: Amore - huhtikuu 26, 2019, 17:55:27
Lainaus käyttäjältä: safiiri - huhtikuu 26, 2019, 07:57:07
Nykyperheessä tämä siis saavutetaan sillä, että vanhemmat kokevat olevan helpompaa, kun tehdään "lasten ehdoilla", koska heidän mielihalujensa vastainen tai aikuisten toiveiden huomioiminen johtaa kiukkuun, kieltäytymiseen kaikesta yhteistyöstä, kaiken toiminnan jarruttamiseen jne. Niinpä vanhemmat valitsevat yhä uudestaan pienimmän vaivan tien eli sopeutuvat itse lasten toiveisiin kaikessa. Toki vanhemmat ajattelevat sillä ikäänkuin voittaneensa vaivannäössä ja uskottelevat saaneensa rauhaa. Tosiasiassa he ovat luovuttaneet vallan lapsille, jotka siis lopulta päättävät kaikesta. Vanhemmat ovat lastensa tavoin innokkaampia hakemaan välitöntä palkkiota (riitely ja kiukku lakkaa kun antaa periksi), mutta he joutuvat maksamaan samalla korkean hinnan menettäessään lopulta kaiken sananvaltansa perheessä tehtäviin valintoihin. Sitten he pakenevat lepäämään työpaikalle, jossa sentään on luottamusmies ja työehtosopimus valvomassa, ettei työnantaja sentään ihan mitä tahansa voi vaatia.

Kaikkein raskainta lasten hoitamisessahan ON jatkuva neuvottelu siitä, miten asiat tehdään ja kuka saa päättää. Edes tiukan linjan vanhemmat eivät pääse tästä, sillä ne lapset tuppaa kasvamaan, jolloin jo neuvotellut säännöt pitää aina neuvotella uudestaan.

Kasvatuksessa tehdään virhe, jos opetetaan lapset jo pienestä pitäen siihen, että aina on vaihtoehtoja, joista valita. Minusta on parempi, ettei varsinkaan pienille lapsille tarjota lainkaan sitä ajattelua, että olisi jotain valittavaa. Se, joka tekee ruuan, valitsee siis, mitä syödään. Ei mitään kyselyä perheessä, että mitä syötäisiin, ei edes toisilta aikuisilta. Samoin kun käydään kaupassa ruokaostoksilla, aikuinen noukkii ostokset eikä neuvottele valinnoista lasten kanssa. Mankuminen ja ruinaaminen tietävät sitä, että silloin ei ainakaan saa mankumisen kohdetta. Netin käytössä aikuisen pitäisi näyttää esimerkkiä eli rajoittaa oma nettisurffailunsa tiettyihin aikoihin ja kestoihin. Jos joutuu tekemään etätyötä, joskus iltaisinkin, niin sitä varten olisi oltava työpiste, jossa työasiat hoidetaan. Työpisteessä ei sitten koskaan surffailla tms. Selkeyttä ja selkärankaa kaikessa siis. Lasten kasvaessa heille annetaan vähitellen neuvotteluvaraa asioissa, mutta vielä teini-ikäisillekin on hyvä näyttää, että aikuiset ovat perheessä ylin päättävä elin.

Voi olla. Mutta kun kuuntelee, miten nykyistä kasvatusta kuvataan, ja millaisena se nähdään, niin ei se nykyajan perhe näyttäydy oikein sellaisena vanhemmat päättää -mallina. Toisaalta - eipä ole kaiketi historiasta minkään ajan perheen kuvaus sellainen, etteikö siinä nähtäisi vikaa olevan. (Minä siis en ole nyt kuvaillut sitä, millaista kasvatuksen pitäisi minusta olla tai miten perheiden ja vanhempien pitäisi minusta toimia.)

-:)lauri

#693
Mulla on jo Kevätpörriäinen ja olen tilannut puolitoista viikkoa sitten kappaleen Kodin Tamppeja, mutta vielä en ole sellaista saanut. Millonkohan se tulee? Vai kannattaisikohan ottaa yhteyttä Tampereen teekkareihin? Huomasin, että ÄPYä ei saa netistä tilattua vaan se tulee ostaa äpymyyjältä, joita pyörii ainakin Helsingin keskustassa ja Otaniemessä. Eli ÄPYn voin periaatteessa saada heti maanantaina jos sattuvat duunimatkan varrelle. Meillä tosin on työpaikalla keittiön pöydällä tämän vuotinen ÄPY, että periaatteessa ei tarvitsisi sitä ostaa omaksi vaan voisi lukaista sen duunipaikalla, mutta kun yleensä on ollut tapana tukea Kevätpörriäistä, Tamppia ja ÄPYä taloudellisesti ostamalla kappale kutakin, olisi se kai hyvä jatkaa perinnettä tänäkin vuonna.
Selvin merkki psykoosista on se, että kuvittelee ajattelevansa vain kylmän rationaalisesti ja loogisesti.

Hippi

Fillari on huollettu käyttökuntoon. Säiden puolesta olisi jo pidemmäin aikaa sitten voinnut puistella sen talvipölyistä, mutta olen odotellut, että kevyenliikenteenväylät saadaan putsattua hiekoitussorasta.

Fillari on näppärä kauppareissulla, mutta toisaalta siinä menettää suuren osan hyötyliikunnan rasituksesta, kun ei ostoksia tarvitse kantaa kotiin. Pitäisi sitten vastaava määrä muuta liikuntaa saada lisättyä. Milloinhan sinne punttisalille pääsisi?
If you see your glass as half empty, pour it in a smaller glass and stop complaining. ❤️

Norma Bates

^ Pikkupoitsut osaavat ajaa myös ilman käsiä, joten ehkäpä voisi opetella ajamaan niin että samalla kun polkee jaloilla, nostelee käsin puntteja ylösalas?

Aasilaulu

Lainaus käyttäjältä: Hippi - huhtikuu 27, 2019, 21:04:45
Fillari on näppärä kauppareissulla, mutta toisaalta siinä menettää suuren osan hyötyliikunnan rasituksesta, kun ei ostoksia tarvitse kantaa kotiin. Pitäisi sitten vastaava määrä muuta liikuntaa saada lisättyä. Milloinhan sinne punttisalille pääsisi?

Sehän myös lisää liikkumasädettä ilman että tarvitsee käyttää julkisia tai autoa. Tämä nyt on mielipidekysymys, mutta itse en erityisesti nauti tai pidä kivana tai palkitsevana liikuntana sitä, että kantaa kaupasta tavaraa kotiin. Tämä johtuu siitä, että Lidl on tosi lähellä. Rakentavana kommenttina ehkä se, että mieti, onko jotain pientä mitä voisit talvikaudesta poiketen suht vaivattomasti käydä pyörällä tekemässä. Joku ulkokuntosali johon ei kävellen tule lähdettyä tai joku ihan muu juttu, jonka tietysti ei tarvitse liittyä liikuntaan mitenkään. Väitän että jos et nyt pelkästään baareissa käy, aika äkkiä se liikuntana korvaa sen, minkä katsot siinä menettäväsi. Varsinkin jos pyörää käyttää niin, että käy sillä jossain eri maastoissa about 10 km säteellä kävelemässä tai tutkimassa paikkoja, eli ihan vain laajentaa reviiriä.

Myös pyöräilyn tuomaa liikuntaa tulee sen takia helposti turhaan vähäteltyä, että siinä on mekaanisista syistä välissä lepojaksoja ja matkojen kesto ajallisesti lyhenee. Ei se sen takia ole yhtään vähempää liikuntaa. Jos kauppakassien roikottaminen  tai lisäpainon kantaminen on omalle liikkumiselle olennaista, sillekin voi tietysti miettiä vastineita. Tee samat lyhyet reissut, mutta anna ketjujen ruostua niin että polkeminen on todella raskasta :D tai kanna joka paikkaan reppua jossa on 5 tai 10 kg kiekkoina ihan vain sen takia, että jalat saavat enemmän rasitusta. Kuulostaa ehkä jollain tapaa vähän kuittailulta, mutta oikeasti tarkoitan myös sitä, että omasta kekseliäisyydestä se loppujen lopuksi on kiinni.

Norma Bates

En viitsi yhteen hömppäryhmään sanoa suoraan mitä tästä aforismista ajattelen. Sanon tähän.

If so, would universe please come and kill me. I hate myself, I hate my life, I hate my very existence. If universe now hates me too, then it can kill me and get it done once and for all.

Hippi

Lainaus käyttäjältä: Aasilaulu - huhtikuu 27, 2019, 23:15:10
Sehän myös lisää liikkumasädettä ilman että tarvitsee käyttää julkisia tai autoa. Tämä nyt on mielipidekysymys, mutta itse en erityisesti nauti tai pidä kivana tai palkitsevana liikuntana sitä, että kantaa kaupasta tavaraa kotiin.

No, tuo ostosten kantaminen on ollut omaa arkirutiiniani niin pitkään, kun olen omaa huusholliani hoitanut; eli siis aika pitkään. Normi ruokakauppa, mistä olen valtaosan ostoksiani ostanut, on aina ollut noin kilometrin matkan päässä, joten ei se nyt niin kummoinen matka ole ollut. Mutta kyllä siinä välillä hiki on tullut, kun oli nuo ruokittavat vielä kotona. Kyllähän bussillakin olisi päässyt, mutta tuntuu turhalta niin lyhyttä matkaa varten odotella bussia kantamuksista huolimatta. Autoa minulla ei ole koskaan ollut.

Kyllä se kantaminen lihaskunnosta on pitänyt huolta, sillä fyssari kehui käsiäni, kun olin rannettani hoidattamassa tapaturmaisen murtuman jälkeen.

Minulla oli itse asiassa aika pitkään fillari tyystin käyttämättömänä kunnes viime kesänä sain hulluuskohtauksen ja huolsin sen taas käyttöön. Aikaisemmin joskus ajelin sillä työmatkojakin, mutta se ei ollut hyväksi niska-hartiaongelmilleni. Nuo on tyypillisiä siistiä sisätyötä istuen tekeville ja minulle siitä tuli huimausta, jos jännitin hartioita pitkään. Sain sitten sähköpöydän töihin ja vaivat helpottivat työasennon muututtua paremmaksi, kun saatoin seistä työpäivän.

Ajatuksena on kyllä joko kävellä tai fillaroida kaikki alle 10 kilometrin matkat, jos sää on kohtuullinen ja jos ei jotain muuta estettä omin voimin kulkemiselle ole. Lähin kauppa olisi noin 300 metrin päässä, mutta sitä käytän vain jonkin yksittäisen unohtuneen hakemiseen, jos tarve on erittäin akuutti. Muuten saatan lähteä vaikka 4 kilometrin päästä ostamaan sen ostokseni, että saan tehtyä lenkin siinä samalla. En ole kovinkaan motivoitunut liikkumaan ilman jotain hyvää syytä, mutta syyksi kelpaa melko keksittykin "hyvä ajatus".

Mutta kävi juuri niin kuin arvasin. Sää viileni melkoisesti heti, kun olin siirtynyt kesäkauteen. :)
If you see your glass as half empty, pour it in a smaller glass and stop complaining. ❤️

Kopek

Tähän aikaan vuodesta polkupyörällä ajaminen on allekirjoittaneelle "murhaa". Silmien kutina sekä muut allergian oireet nousevat tasolle, jossa eivät enää allergiatabletitkaan tunnu auttavan. Ulkona käveleminenkin jo pahentaa oireita.

Polkupyörän käyttäminen "hyötyliikuntaan" on ongelmallinen juttu, jos ei ole mitään hyötyliikuntaa. Jos hyötyliikunnaksi lasketaan se, kun siirryn 80 kilometriä paikkakunnalta A paikkakunnalle B, se on liian pitkä matka pyöräiltäväksi.

Mietin, kokeilisiko kesän aikana videokameran kanssa, vieläkö sujuu takaperin ajo, eli pyörän päällä oleminen selkä menosuuntaan. Joskus lapsena tuli opeteltua, mutta kaikkihan sen osasivat. Toista yleistä temppua eli "keulimista" sen sijaan en koskaan oppinut enkä opetellut, koska se olisi tarkoittanut käytännössä polkupyörän särkemistä. Vähän taisin yrittää saada eturengasta koholle, ja kyllähän sen helposti saakin, mutta vaikeampaa on ajaa eturengas ilmassa. Sitä en koskaan opetellut. Kädet "ristissä" ajaminen sen sijaan oli helppoa, eikä sitä tarvitse käytännössä edes opetella. Samoin on yhdellä kädellä ohjaaminen tangon vastakkaisesta päästä.

Eräällä paikkakunnalla näin kerran "yleisön käytössä" polkupyörän, joka oli muutettu sellaiseksi, että etupyörä kääntyy vastakkaiseen suuntaan kuin ohjaustanko. Tuollaisella olisi ollut jännä kokeilla, mutta en kehdannut. Kukaan ei näyttänyt osaavan. Luultavasti se olisikin vaikeaa, koska siinä joutuu toimimaan luontaisen tasapainorefleksinsä vastaisesti. Tarvitaan jonkinlaista mentaalista valmennusta ja tietenkin harjoittelua.

Karikko

Lainaus käyttäjältä: Kopek - huhtikuu 29, 2019, 10:14:10

On tullut ajettua tuollaisella ja tosi vaikeaa on. Hermosto ei "tajua kovin äkkiä, että pitää regoida väärin päin. Jos tuota hallitsee vaikka minuutin, on jo kova tekijä,.

Tasapainon säilyttäminen ajaessa, kun itse sitä horjuttaa on hankalaa. Pitää siis poisoppia entisestä (automatisoituneesta) taidosta, tai liittää siihen uusi taito, joka on nurinkurinen.

mikainen

Lainaus käyttäjältä: Karikko - huhtikuu 29, 2019, 10:22:40

Jomkun dokkarinpätkän näin tuosta ja siinä kävi ilmi, että kun tuon oppi niin paluu normaaliin pyörään vaati jälleen pientä opiskelua.

-:)lauri

Lainaus käyttäjältä: Tuottavuusloikka - huhtikuu 27, 2019, 19:17:46
Mulla on jo Kevätpörriäinen ja olen tilannut puolitoista viikkoa sitten kappaleen Kodin Tamppeja, mutta vielä en ole sellaista saanut. Millonkohan se tulee? Vai kannattaisikohan ottaa yhteyttä Tampereen teekkareihin? Huomasin, että ÄPYä ei saa netistä tilattua vaan se tulee ostaa äpymyyjältä, joita pyörii ainakin Helsingin keskustassa ja Otaniemessä. Eli ÄPYn voin periaatteessa saada heti maanantaina jos sattuvat duunimatkan varrelle. Meillä tosin on työpaikalla keittiön pöydällä tämän vuotinen ÄPY, että periaatteessa ei tarvitsisi sitä ostaa omaksi vaan voisi lukaista sen duunipaikalla, mutta kun yleensä on ollut tapana tukea Kevätpörriäistä, Tamppia ja ÄPYä taloudellisesti ostamalla kappale kutakin, olisi se kai hyvä jatkaa perinnettä tänäkin vuonna.

Nyt on myös Äpy hankittu. Vielä pitäisi vain keksiä, kuinka tuon Tampin saisi.
Selvin merkki psykoosista on se, että kuvittelee ajattelevansa vain kylmän rationaalisesti ja loogisesti.

-:)lauri

Lainaus käyttäjältä: Xantippa - huhtikuu 02, 2019, 11:06:46
Lainaus käyttäjältä: Tuottavuusloikka - huhtikuu 01, 2019, 16:53:30
Eli ostin nyt tosiaan tuolta e-ville -sivulta samanlaisen repun kuin mikä mulla oli (tuosta harmaa versio) kun noita näköjään sittenkin löytyy. JEE, kiitti Xantippa e-ville sivustosta :)

Tuon edellisen ostin joskus lokakuun alkupuolella vuonna 2017 ja vetoketju hajosi tosiaan viime viikolla. Tuo veska kestää karkeasti arvioiden siis noin puolitoista vuotta päivittäisessä käyttössä. Eli arviolta noin 11 senttiä päivältä. Mutta nyt kun ollaan päästy reppujen makuun, niin pitäisi varmaan tilata toinenkin veska.

Ai kun mainiota, tuumasin, että olisikohan se toi, mutta yhden kuvan perusteella paha sanoa! Kävipäs tuuri, nämä aina ilahduttaa :D ;)

T: Xante

Vihdoin sain tuon pienen ihmeen kotiutettua. Asensin siihen juuri heijastimet. Siinä silmä lepää.
Selvin merkki psykoosista on se, että kuvittelee ajattelevansa vain kylmän rationaalisesti ja loogisesti.

Xantippa

Lainaus käyttäjältä: Tuottavuusloikka - huhtikuu 29, 2019, 14:12:40
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - huhtikuu 02, 2019, 11:06:46
Lainaus käyttäjältä: Tuottavuusloikka - huhtikuu 01, 2019, 16:53:30
Eli ostin nyt tosiaan tuolta e-ville -sivulta samanlaisen repun kuin mikä mulla oli (tuosta harmaa versio) kun noita näköjään sittenkin löytyy. JEE, kiitti Xantippa e-ville sivustosta :)

Tuon edellisen ostin joskus lokakuun alkupuolella vuonna 2017 ja vetoketju hajosi tosiaan viime viikolla. Tuo veska kestää karkeasti arvioiden siis noin puolitoista vuotta päivittäisessä käyttössä. Eli arviolta noin 11 senttiä päivältä. Mutta nyt kun ollaan päästy reppujen makuun, niin pitäisi varmaan tilata toinenkin veska.

Ai kun mainiota, tuumasin, että olisikohan se toi, mutta yhden kuvan perusteella paha sanoa! Kävipäs tuuri, nämä aina ilahduttaa :D ;)

T: Xante

Vihdoin sain tuon pienen ihmeen kotiutettua. Asensin siihen juuri heijastimet. Siinä silmä lepää.

No onhan se hieno! Hyvä homma.

T: Xante