Fiilikset ja päivän mietteet

[Karikko]

^

Tuo lienee muissakin uskonnoissa yleistä. Oletetaan luontaisen vastustuskyvyn laskevan kriisitilanteiden tullessa. Kaippa se voi sitä tehdäkin, pelkoa ruokkimalla tyrkytetään vapautusta ja ikuista paratiisia ihmispololle joka on altis.

Ehkä he itse eivät näe sitä sillä tavalla, vaan uskovat tarjoavansa vilpitöntä lohtua. Heillä ei varmaan ole sitä omaa kritiikkiä ei ehkä koskaan ole ollut tarvetta pohtia asioita tarkemmin.

No uskonto on yksi pakotie ja sitä luomakunta on tarjonnut ihmisten ajatusten alkaessa muodostaa päähänpinttymiä asioista joita luonnossa tapahtuu  eikä niitä ole ymmärretty ja turvauduttu yliluonnollisiin uskomuksiin.

"Saattohoitajia" liikkuu sellaisissa paikoissa missä uskoa voi julistaa. Testamentit ovat varmaan joidenkin seurakuntien suurin yksittäinen tulonlähde.

Yhtä henkilöä kutsuttiin saattohoitajaksi, kun hän vieraili vanhainkodissa ja sai jonkun ihmisen tekemään testamentin itselleen, eikä hän ollut sukua ei syntyä.

Sai kuulemma vierailukiellon  myöhemmin siihen vanhainkotiin. Ehkä se johtui siitä, että oli yksityishenkilö ja toimi rajatuilla apajilla.

[Juha]

Sellainen tunne,
ettei maailmaan jää elettäviä oloja,
ellei puhu ja käsittele sanallisesti asioita.

Pelkkä tekeminen ei riitä,
koska tekemiselle ei ole riittävää tukea.

[Kopek]

Karmea masennus iski päälle yllättäen. Lievempää on ollut jo jonkin aikaa, mutta tänään se meni niin pahaksi, että en enää pystynyt (pistooli ohimolla pakotettuna olisin tietysti vielä "pystynyt") tekemään hommaa, jota olin puoliväkisin pakertanut. Homma on lavan rakentaminen erään kärryn päälle. Rautakehikon lavalle tein jo talvella 2016 - 2017. Kärryä tarvitaataan pitkin rautojen kuljettamiseen. Siinä on ollut aikoinaan lava, mutta se oli kokonaan puuta ja lahosi.

Kun en enää saanut pakotettua itseäni jatkamaan, laahauduin nukkumaan erääseen pölyiseen ja tunkkaiselle haisevaan soppeen, joka on kaiken lisäksi kylmä kuin kellari, koska se tavallaan onkin syvällä. Olen paikkakunnalla B, eikä täällä ole virallisesti asumiskelpoista tilaa. On vain joitakin epämääräisiä paikkoja. Nukuin kai pari tuntia tai jotain. Kun nousin, olo oli pökeröinen niin kuin se tuollasen surkean nukkumisen jälkeen on.

Koko päivän ajan on kuulunut outoja ääniä, ja olen miettinyt, mitä ne ovat. Syy selvisi Facebookista, eikä se ollut miellyttävä. Paikkakunnalta puretaan erästä viimeisistä vanhoista rakennuksista jonkin parkkipaikkalaajennuksen takia. Äänet tulivat siitä. Kolinaa ja työkoneiden jyrinää. Rakennus on tehty tiilestä, ja saattaa olla paikkakunnan vanhin tiilirakennus. En ainakaan tiedä vanhempia. Mutta nurin vain.

Tämä paikkakunta (kuten monet muutkin vastaavat pikkupaikkakunnat) on täydellinen moukkala, aivan pohjasakkaa moukkuudessa. Kaikki vanha pannaan armotta matalaksi, jos sitä vielä jostakin löytyy. 1960-luvun rakennuksetkin on jo suureksi osaksi purettu. Tuo nyt purettava on ilmeisesti yli sata vuotta vanha, mutta silläkään ei siis ole mitään arvoa.

Tämä on tyypillistä pienille paikkakunnille. Jos katsoo 1970-luvulla otettuja kuvia ja vertaa maisemia tämän hetken tilanteeseen, ei huomaa enää oikeastaan mitään samaa. Maisema on muuttunut täydellisesti. Kyseessä ei ole enää rakennuskannaltaan ja ulkonäöltään ollenkaan sama paikkakunta.

Jos samaa politiikkaa noudatettaisiin Helsingissä, koko Eiran kaupunginosa hajotettaisiin ja korvattaisiin nykyaikaisilla betonikolosseilla. Ja vähitellen yli puolet kaupungista nurin ja uutta tilalle. No, kyllä tällaista on tehtykin erityisesti pahamaineisella 1960-luvulla, mutta koska kaupunki on iso, vanhaa on jäänyt väkisin jäljelle. Se kerrostalo, jossa Helsingissä käydessäni majailen, on rakennettu 1920-luvun alussa. Pikkupaikkakunnalla rakennuksia on vähemmän, joten ne saadaan kaikki purettua ja korvattua uusilla. Tästä kai on osittain kyse. Voi olla kuitenkin kyse myös kulttuuriarvoista. Älymystö ja kulttuuriväki yleensä muuttaa pois pikkupaikkakunnilta ja keräytyy isoihin kaupunkeihin. Ja se näkyy.

Minun mielestä jotain vanhaa pitäisi jättää muistoksi menneestä eikä purkaa kaikkea. Ymmärrän sen, että taajamat uudistuvat, eikä kaikkea voi eikä kannata säilyttää, mutta johonkin pitäisi panna raja. Nyt mikään ei ole pyhää.

[Amore]

...Tämä paikkakunta (kuten monet muutkin vastaavat pikkupaikkakunnat) on täydellinen moukkala, aivan pohjasakkaa moukkuudessa. Kaikki vanha pannaan armotta matalaksi, jos sitä vielä jostakin löytyy. 1960-luvun rakennuksetkin on jo suureksi osaksi purettu. Tuo nyt purettava on ilmeisesti yli sata vuotta vanha, mutta silläkään ei siis ole mitään arvoa.

Tämä on tyypillistä pienille paikkakunnille. Jos katsoo 1970-luvulla otettuja kuvia ja vertaa maisemia tämän hetken tilanteeseen, ei huomaa enää oikeastaan mitään samaa. Maisema on muuttunut täydellisesti. Kyseessä ei ole enää rakennuskannaltaan ja ulkonäöltään ollenkaan sama paikkakunta.

Jos samaa politiikkaa noudatettaisiin Helsingissä, koko Eiran kaupunginosa hajotettaisiin ja korvattaisiin nykyaikaisilla betonikolosseilla. Ja vähitellen yli puolet kaupungista nurin ja uutta tilalle. No, kyllä tällaista on tehtykin erityisesti pahamaineisella 1960-luvulla, mutta koska kaupunki on iso, vanhaa on jäänyt väkisin jäljelle...

Kirjoitin Jatkumolla siitä, miten voi vieraantua tutusta paikkakunnasta kahdella tavalla. Ihminen voi itse muuttua niin paljon, että entinen tuttu paikkakunta alkaa tuntua aivan vieraalta tai sitten paikkakunta myllätään tuntemattomaksi uusila rakennuksilla ja uusilla ihmisillä.

Koen Helsingin muuttuneen itselleni melkein tunnistamattomaksi, koska rakentamisen ja uusien ihmisaaltojen myötä sen henki tai tunnelma on nykyisin aivan toinen kuin "vanhoina hyvinä aikoina". Vielä 80-luvulla Helsinki oli minulle "oma itsensä", mutta pakolaisvirtojen, venäläisten ja virolaisten muuton ja turismin myötä, sekä uusien kaupunginosien rakentamisen seurauksena, kotikaupunkini on muuttunut melko vieraaksi. Minulla ei ole kuitenkaan mitään muuta läheistä paikkakuntaa Suomessa (tai ulkomailla), joten tänne kai jään elelemään muukalaisena omassa kotikaupungissani.

[Hippi]

Luulin, etten ikinä voisi muuttaa Helsingistä pois. En minä kokenut Helsingin muuttuneen mitenkään vieraaksi muutosten myötä. Viihdyin hyvin ja Helsinki on toimiva kaupunki. Olin jopa melko pettynyt, kun kaikki lapseni muuttivat pois Helsingistä lähikuntiin yksinkertaisesti siitä syystä, että Helsinki on heille liian kallis asuinpaikka.

Viisi vuotta sitten muutin itse pois Helsingistä. En siksi, että Helsinki olisi muuttunut, vaan päähänpistosta. Piti keksiä vuodeksi evakkokoti, kun taloyhtiöön tuli perinteinen putkiremontti. Sattumoisin löytämäni asuinpaikka olikin niin kotoisa, että en palannut enää aikaisempaan kotiini, vaan jäin evakkoon pysyvästi. Eikä ainakaan nyt ole näkyvissä mitään, mikä innostaisi palaamaan entiseen kotiini.

Varmaan iän myötä pää on pehmennyt sen verran, että mielipide The Ainoasta Oikeasta Asuinpaikasta voi muuttua. Vieläkin ihmettelen, miten nopeasti tänne kotiuduin. Suosittelen kunnon irtiottoa ja vanhojen pölyjen karistamista niskastaan

[urogallus]

Et Hippi silti tainnut päästä kovin kauas Helsingistä? Täältä kauempaa katsoen koko pkseutu on yhtä ja samaa mössöä.

[Kopek]

Koen Helsingin muuttuneen itselleni melkein tunnistamattomaksi, koska rakentamisen ja uusien ihmisaaltojen myötä sen henki tai tunnelma on nykyisin aivan toinen kuin "vanhoina hyvinä aikoina". Vielä 80-luvulla Helsinki oli minulle "oma itsensä", mutta pakolaisvirtojen, venäläisten ja virolaisten muuton ja turismin myötä, sekä uusien kaupunginosien rakentamisen seurauksena, kotikaupunkini on muuttunut melko vieraaksi. Minulla ei ole kuitenkaan mitään muuta läheistä paikkakuntaa Suomessa (tai ulkomailla), joten tänne kai jään elelemään muukalaisena omassa kotikaupungissani.

Sielultani ja elämänkokemukseltani maalaisena minun on mahdotonta päästä edes mielikuvituksessani helsinkiläisen (tai muussa isossa kaupungissa asuvan) pään sisälle tuntemaan, millainen on hänen ajattelutapansa. Jossakin uimahallien saunoissa olen joskus kuunnellut vanhempien helsinkiläismiesten juttelua ja muistelua. Näiden tarinoiden perusteella ja muutenkin tuntuu siltä, että puolen miljoonan asukkaan kaupunki on kokonaisuutena liian iso, jotta siihen voisi täysipainoisesti identifioitua. Enemmän jokin kaupunginosa tai lähiö on se, mihin muistot liittyvät. Mutta kuten sanoin, en voi tietää.

Vaikka olen itsekin Helsingissä jonkin verran oleskellut ja ollut muutaman vuoden 1980-luvulla virallisesti kirjoillakin, olen aina kokenut itseni täysin ulkopuoliseksi turistiksi. En tunne kaupungissa ketään, eikä minulla ole mitään kontakteja sinne millään tasolla lähisukua lukuun ottamatta. Ainoastaan noin neljän kuukauden ajan olen ollut siellä jonkin virallisen syyn takia, kun suoritin osan armeijastani Santahaminassa. Noiden kuukausien aikana opin ensimmäisen kerran jonkin verran tuntemaan kaupunkia, kun ajelin siellä autolla iltalomilla ja "varuskuntavapailla". Aika paljon tuli ajeltua.

Tunnen kohtalaisen hyvin maantieteellisessä mielessä Helsingin ja sen lähialueita ja naapurikaupunkeja, mutta henkisessä mielessä Helsinki on suuri tuntematon ja sellaisena pysyy. Eikä se nyt haittaa. Yksi tärkeä syy on varmaan se, että en tunne ketään enkä ole kenenkään kanssa tekemisissä.

Epäilen, että maalla lapsuutensa eläneillä ja kaupungissa lapsuutensa eläneillä on erilainen mielen ajatusmaailman rakenne. Täytyyhän radikaalin eron ympäristössä jotenkin näkyä siinä, miten mieli kehittyy. Voisin kuvitella, että maalla elävä arvostaa enemmän vapautta, koska hän on sitä enemmän kokenut. Maaseutu on puskaviidakkoa, kaupunki sääntöviidakkoa.

[Hippi]

Juu, en. Käyn aina välillä kävellen tai pyörällä Helsingin puolella saksalaisessa ruokakaupassa.

Mutta olen aina ollut syystä tai toisesta sitä mieltä, että Helsinki on aivan erityinen, Stadi. Jopa niin erityinen, että sieltä lähteminen olisi jonkinlaista jenginpetturuutta. Ei ole.

Tietysti riippuu mistä asti kauempaa katsoo, mutta on minusta Vantaa jolalin tavoin erilainen ja hassua kyllä, tämä minun silmin näyttää jos ei nyt maalaisemmalta, niin kuitenkin hiukan hidassykkeisemmältä. Harmin paikka, että tuohon Tiksin keskustaan nyt rakennetaan ihan vieri viereen taloa toisensa perään. Perkeleet aikovat tehdä tänne raitiovaunulinjankin Helsingistä. Pian tästäkin tulee ihan oikea kaupunki

[urogallus]

Pian tästäkin tulee ihan oikea kaupunki

Jaa. Itsestä taas vaikuttaa siltä, että nykyään kaupunkien keskustat lähiöityvät eikä toisin päin. Pikkupuotien katoaminen sen varmaan tekee silmissäni sellaiseksi?

[Hippi]

Vantaa on laajalle alueelle viskottuja lähiöitä ja ja teollisuusalueita ja myymäläkeskittymiä.

Tikkurila ilmeisesti on Vantaan "keskusta" ainakin hallinnollinen sellainen ja Myyrmäki on toinen samanmoinen, mutta käsittääkseni vaatimattomampi. Mutta ei täällä ole sellaista perinteistä kaupungin keskustaa kuten Helsingissä.

Tikkurila on ollut aika matalaa ja väljähkösti rakennettua ja nyt rakentamista tiivistetään. Vanhempia taloja puretaan ja uudet rakenetaan tilalle niin lähekkäin, että vastapäisen napuritalon asukasta voi lähestulkoon kätellä kun ovat omilla parvekkeillaan. Rakentamisessa panostetaan nyt siihen, että kävelymatka asemalle on lyhyt, joten parkkipaikkoja ei tarvita.

Mutta pakko vielä lisätä, että en todellakaan tunne koko Vantaata, sillä etäisyydet on pitkät eikä joka kolkkaan ole olltu tarvetta matkustaa. Tiksistä noin 5 km:n säteellä on kaikki mitä tarvitsen, tai ainakin suurin osa siitä. Harvoin tulee tarvetta lähteä minkään perässä pidemmälle.

[Amore]

Pian tästäkin tulee ihan oikea kaupunki

Jaa. Itsestä taas vaikuttaa siltä, että nykyään kaupunkien keskustat lähiöityvät eikä toisin päin. Pikkupuotien katoaminen sen varmaan tekee silmissäni sellaiseksi?

Hyvä huomio! Näin todella tapahtuu. Aloin kutsua omaa kaupunginosaani syrjäkyläksi jo vuosia sitten, kun täältä häipyivät ensin pankkien konttorit ja sitten posti. Apteekki vielä on. Ainakin 80-luvun alussa täällä oli vielä elokuvateatteri, ehkä pari kolmekin (en asunut silloin tässä osassa Helsinkiä, joten en muista tarkasti.) Elokuvateatterit saattavat tosin olla palaamassa, sillä niiden perustaminen on ainakin jonkin verran nosteessa nykyisin.

[urogallus]

Voisin kuvitella, että maalla elävä arvostaa enemmän vapautta, koska hän on sitä enemmän kokenut. Maaseutu on puskaviidakkoa, kaupunki sääntöviidakkoa.

Miten nyt vapaus koetaan. Maalla on tekemisen vapaus, kaupungissa kuluttamisen vapaus. Ja mehän elämme kulutusyhteiskunnassa...

[Hippi]

Pukkaanpa tänne, kun klikkiotsikoille tai muuten pöljille otsikoille ei näyttänyt olevan oikein sipivaa ketjua noissa uutisketjuissa.

Aamuväsyneenä selailin IP-lehtien otsikoita ja tämä lävähti ensimmäisenä silmilleni:

Mediamogulin korttitalo romahti – raskaista talousrikoksista epäiltyä Ari Mennanderia uhkaa jopa ehdoton vankeus

Muistin nimen hämärästi niin, että tämä on ainakin ollut TV:n urheilutoimittaja, joten jännä, että noinkin erikoinen nimi oli sattunut kokonimikaimaksi, jollekin mediamogulille. Kukahan tuo sitten on? Totta kai lankesin klikkiansaan ja avasin uutisen ja lukaisin. Häh, tuosta samasta urheilutoimittajastahan tässä nyt olikin kysymys.

Asia jäi kuitenkin mieleen pyörimään ja pakko oli lähteä katsomaan, että mikä oikeastaan on moguli. Sana toki on tuttu, mutta enimmäkseen ison veden takaa saaduista uutisista. On elokuvamogulia ja sanomalehtimogulia ja mielessä on muotoutunut vain käsitys siitä, että kyseessä on joku "alan johtava suurhenkilö".

Wiki antaa sanalle kaksi merkitystä:
- Suurmogulien valtakuntaa hallinnutta sukua
- henkilöä jolla on merkittävää valtaa jollakin tietyllä alalla, esimerkiksi elokuvamoguli.

Aika oikein olen siis uutisten perusteella arvannut sanan merkityksen henkilönimen ja toimialan yhteydessä käytettynä.

Nyt sitten heräsi uusi kysymys. Mitä Ari Mennander oli tehnyt urallaan, toimittajan uran jälkeen, ansaitakseen tuollaisen mahtitittelin. Jotain varmaan suurta on saanut aikaan, kun en muista häntä ruudussa nähneeni aikoihin enää. Wikistä löytyi tiivistelmä miehen urasta, jonka aikana hän on surffannut Ylen ja Maikkarin välillä urheilu-uutisohjelmien parissa vastaavan tuottajan ja toimituspäällikön titteleillä sekä ilmeisesti ihan tavallisena toimittajana selostajan toimessa. Lisäksi hän on kirjoittanut urheiluun ja urheilijoita käsitteleviä kirjoja. Eikähän vastaavia "uraputkia" löydy useampiakin, jos noita alkaisi etsimään?

Miksi siis titteli Mediamoguli? Meitä tyhmiä varten tietysti, jotka lankesimme klikkiotsikkoon 

[mikainen]

Vantaa on laajalle alueelle viskottuja lähiöitä ja ja teollisuusalueita ja myymäläkeskittymiä.

Tikkurila ilmeisesti on Vantaan "keskusta" ainakin hallinnollinen sellainen ja Myyrmäki on toinen samanmoinen, mutta käsittääkseni vaatimattomampi. Mutta ei täällä ole sellaista perinteistä kaupungin keskustaa kuten Helsingissä.

Tikkurila on ollut aika matalaa ja väljähkösti rakennettua ja nyt rakentamista tiivistetään. Vanhempia taloja puretaan ja uudet rakenetaan tilalle niin lähekkäin, että vastapäisen napuritalon asukasta voi lähestulkoon kätellä kun ovat omilla parvekkeillaan. Rakentamisessa panostetaan nyt siihen, että kävelymatka asemalle on lyhyt, joten parkkipaikkoja ei tarvita.

Mutta pakko vielä lisätä, että en todellakaan tunne koko Vantaata, sillä etäisyydet on pitkät eikä joka kolkkaan ole olltu tarvetta matkustaa. Tiksistä noin 5 km:n säteellä on kaikki mitä tarvitsen, tai ainakin suurin osa siitä. Harvoin tulee tarvetta lähteä minkään perässä pidemmälle.

Maaseutuakin Vantaalla riittää. Varsinkin lentokentän länsipuolella. Myyrmäessä on muuten enemmän asukkaita kuin Tikkurilassa vaikka hallintopuoli Tiksissä onkin.

Nyt lähdenkin tästä pyörällä Tiksiä kohti. Jos vaikka Hippi tulisi vastaan. 🙂

[safiiri]

Koen Helsingin muuttuneen itselleni melkein tunnistamattomaksi, koska rakentamisen ja uusien ihmisaaltojen myötä sen henki tai tunnelma on nykyisin aivan toinen kuin "vanhoina hyvinä aikoina". Vielä 80-luvulla Helsinki oli minulle "oma itsensä", mutta pakolaisvirtojen, venäläisten ja virolaisten muuton ja turismin myötä, sekä uusien kaupunginosien rakentamisen seurauksena, kotikaupunkini on muuttunut melko vieraaksi. Minulla ei ole kuitenkaan mitään muuta läheistä paikkakuntaa Suomessa (tai ulkomailla), joten tänne kai jään elelemään muukalaisena omassa kotikaupungissani.

Sielultani ja elämänkokemukseltani maalaisena minun on mahdotonta päästä edes mielikuvituksessani helsinkiläisen (tai muussa isossa kaupungissa asuvan) pään sisälle tuntemaan, millainen on hänen ajattelutapansa. Jossakin uimahallien saunoissa olen joskus kuunnellut vanhempien helsinkiläismiesten juttelua ja muistelua. Näiden tarinoiden perusteella ja muutenkin tuntuu siltä, että puolen miljoonan asukkaan kaupunki on kokonaisuutena liian iso, jotta siihen voisi täysipainoisesti identifioitua. Enemmän jokin kaupunginosa tai lähiö on se, mihin muistot liittyvät. Mutta kuten sanoin, en voi tietää.

Vaikka olen itsekin Helsingissä jonkin verran oleskellut ja ollut muutaman vuoden 1980-luvulla virallisesti kirjoillakin, olen aina kokenut itseni täysin ulkopuoliseksi turistiksi. En tunne kaupungissa ketään, eikä minulla ole mitään kontakteja sinne millään tasolla lähisukua lukuun ottamatta. Ainoastaan noin neljän kuukauden ajan olen ollut siellä jonkin virallisen syyn takia, kun suoritin osan armeijastani Santahaminassa. Noiden kuukausien aikana opin ensimmäisen kerran jonkin verran tuntemaan kaupunkia, kun ajelin siellä autolla iltalomilla ja "varuskuntavapailla". Aika paljon tuli ajeltua.

Tunnen kohtalaisen hyvin maantieteellisessä mielessä Helsingin ja sen lähialueita ja naapurikaupunkeja, mutta henkisessä mielessä Helsinki on suuri tuntematon ja sellaisena pysyy. Eikä se nyt haittaa. Yksi tärkeä syy on varmaan se, että en tunne ketään enkä ole kenenkään kanssa tekemisissä.

Epäilen, että maalla lapsuutensa eläneillä ja kaupungissa lapsuutensa eläneillä on erilainen mielen ajatusmaailman rakenne. Täytyyhän radikaalin eron ympäristössä jotenkin näkyä siinä, miten mieli kehittyy. Voisin kuvitella, että maalla elävä arvostaa enemmän vapautta, koska hän on sitä enemmän kokenut. Maaseutu on puskaviidakkoa, kaupunki sääntöviidakkoa.

Paitsi että helsinkiläinenkin saattaa olla kotoisin pellon pientareelta ja vesipostin vierestä, vaikka se pelto ja vesiposti ovat olleet Helsingissä. Helsinki on monenlainen paikka, eikä kaikkien helsinkiläisten lapsuudenkoti ole betoniviidakko. Vapauttakin on monenlaista. Vaikkapa lapsuuden vapaus vaeltaa Helsingissä julkisilla välineillä pitkin poikin kaupunkia ilman, että tarvitaan vanhemmat kuskaamaan autolla. Tänään stadikalle uimaan, huomenna Suomenlinnaan seikkailemaan ja ylihuomenna Malmille katselemaan lentokoneita.