Fiilikset ja päivän mietteet

[a4]

Kuunaan ei ole nahka näyttänyt niin törkeältä kuin tällä viikolla. Grillasin itseäni rantakallioilla keskiviikkona, levitettyäni roll-on -tyyppisestä purkista aurinkorasvaa sinne tänne. Mielestäni sitä piti olla ihan riittävästi, mutta varmuuden vuoksi uinnin tai parin päälle pläiskin vielä toisensorttista eli tavallista voidetta kropalle. Roll-on oli sk 30 ja voide sk 20.

Kotona sitten paljastui ikävä näky. Ihmeellisiä punaisia länttejä siellä täällä. Ei niin mitään järkeä länttien sijainnissa siinä mielessä että mielestäni en kyllä tuolla tavalla voidetta laittanut. Näytän aivan palapeliltä.

Vielä hurjemmaksi näky meni kun treeneissä potkiskelimme toisiamme ja tuli tietysti mustelmaa kinttuihin. Vasen jalkani on nyt kärähtymien ja mustelmien sekamelska, oikein pakanamaan kartta. Punaisen ja violetin (kohta vihreän) vaihtelu saa minut näyttämään siltä kuin olisin jotenkin muhkurainen.

Pumppu nakuttaa kuin kaistapäinen ja aivot huutaa hoosiannaa. Selityksenä ilmeisesti että kävin tunnin vesijuoksulla ja kaiketi aurinko otti nuppiin. Ei sinne oikein hattua viitsisi laittaa jos vaikka tippuu järveen ja uppoaa. En osaa sukeltaa, joten millä minä sen sieltä ylös saan. Tänään tosin ei tuullut, joten ei sitä ainakaan puuska olisi järveen paiskannut. Mutta ikinä ei ole varma etukäteen millaista järvellä on.

Ihmiset ilakoivat somessa tulevia helteitä. Minun tekee mieli lähinnä rasvata köysi.

Mielenkiintoinen efekti tuplarasvauksesta. Olisikohan syynä toisen voiteen huonompi leviäminen koska ensimmäinen voidekerros aiheutti kitkaa? Läntit merkkaisivat tällöin toisen voiteen levityskohtia, joissa suojakerroin on tällöin eri kuin muualla ihossa.

Ehkä tällainen hattu? nyörit pitävät huolen, että hattu pysyy menossa mukana vauhdikkaissakin leikeissä.
https://hintaseuranta.fi/lastenvaatteet/reima-tropical-uv-hellehattu/4532054

[ROOSTER]

Uimaan opin ensin veden alla (5-vuotiaana tjst.), eli sukeltamaan, ennen kuin kuin opin uimaan oikeasti eli pää veden pinnan yläpuolella. Siksi tuntuu käsittämättömältä, miten joku voi osata uida muttei sukeltaa. Onko siinä jokin menee vettä nenään -fobia, vai mikä takana?

Voin kertoa miksi minä en halua sukeltaa.

1. Minusta uimisen tarkoitus on pysyä pinnalla sen aikaa, että saavuttaa sen paikan mihin on siirtymässä, sukellus on eräänlaista epäonnistunutta uimista.
2. Olen kerran ollut tilanteessa jossa pääni oli veden alla ja happi alkoi loppua, enää en vapaaehtoisesti helpolla päätäni pinnan alle laita.
3. Tunnen joitakin vakavasti loukkaantuneita, innokkaita sukeltajahyppijöitä. Vanhojen laiturien ympärillä on seipäitä ja kiviä veden alla, vaarallisia laiturirakenteita, mutapohjia joihin jää jumiin sekä näkyvyys on hyvin useasti liki nollaa.

Voisin sukeltaa jos se on ainoa tapa säilyä hengissä, ympäristö on tarkistettu ja todettu ylimääräisiä vaaroja sisältämättömäksi, minulla on käytössäni tarvittavat tekniset apuvälineet, luotettavia avustajia on lähellä valmiina,  vesi on kirkasta ja näkyvyys hyvä. Tai sitten olen vaan tuhannen päissäni.

[Lognessa]

Itse olen kerran (aikuisena) hiihtänyt vesihiihtoa. Se oli kyllä kivaa.

Uimaan opin ensin veden alla (5-vuotiaana tjst.), eli sukeltamaan, ennen kuin kuin opin uimaan oikeasti eli pää veden pinnan yläpuolella. Siksi tuntuu käsittämättömältä, miten joku voi osata uida muttei sukeltaa. Onko siinä jokin menee vettä nenään -fobia, vai mikä takana?

Voi olla vaikka horoskooppi. Jotkut ovat vesi ja toiset tulta.

Minulla on ollut kaksisuuntainen vesihistoria. Pienenä arastelin vettä. Kyseessä saattoi olla joku Kopekin mainitsema yksinkertainen syy, ensireaktioni kylmään veteen on ollut epämiellyttävä, muistan myös kun äiti nosti minut suorin käsin ilmaan suihkun alla, idyllistä, mutta minusta se oli karmivaa pienenä. Muistan myös uimarannan, jossa oli tekopohja, siis muovia hiekan alla. Hiekka oli jo lähtenyt ajatumaan aaltojen mukana ja esiin tullut riekalinen muovi oli järkyttävää. On myös traumoja tottakai. Fobioista puhumattakaan, näitähän lähinnä ensiluokilla uimaopetuksesta sai. On aivan järkyttävää, miten voi paskajäykkänä uida ja kun alkaa hukkumaan niin jotain silmukkaa työnnetään pään ympärille.

Onneksi tuli kesä. Opin uimaan Kumpulan maauimalassa. Siellä oli ihanaa. Sukellella ja hyppiä. Jostain syystä se koulun uimaopetus sai taas varpailleen, enkä pitänyt enää uimisesta.

Kunnes tulin täysi-ikäiseksi ja sain kokea edellä mainittua vesihiihtoa. Oli ihanaa, helppoa ja olisin siellä varmaan vielä tänä päivänäkin, jos en olisi tahallaan sukeltanut veteen delffiinin lailla, jotta sain sen loppumaan.

Vähän tuon jälkeen tuli juhannus kumiveneellä, joka upposi laiturin päässä. Muistan kuin vaan upposin ja upposin ja upposin. Jossain vaiheessa suunta kääntyi ylöspäin. Kukaan ei hukkunut, mutta kaikki järkyttyi.

Seuraavan kerran, vuosien jälken, oli taas lapsuuden hauskaa vesipuistoissa kun sinne pääsi lapsien kustannuksella. Kylpylät ovat ihania, vesijumppa ja hydrobic ymt ovat ihania. Uimahallit nimenomaan, koska vesi on lämmintä ja saunat päälle. Mutta en enää hyppäisi veteen, paitsi nenästä kiinni pitäen.

[Kopek]

1. Minusta uimisen tarkoitus on pysyä pinnalla sen aikaa, että saavuttaa sen paikan mihin on siirtymässä, sukellus on eräänlaista epäonnistunutta uimista.

Olen ollut aika hidas ja huono lähes asian kuin asian oppimisessa. Opin uimaan kahdessa tai oikeastaan kolmessa vaiheessa.

Ensimmäinen vaihe oli joskus alle kymmenvuotiaana. Silloin opin räpiköimään vedessä maksimissaan muutaman metrin eteenpäin. Teoriassa se kai oli uimista, vaikka mistään uimataidosta ei voinut puhua. Virhe oli siinä, että en antanut itseni vajota tarpeeksi syvälle veteen vaan yritin kauhealla räpiköimisellä ikään kuin nousta vedestä ylös. Ei tuollaista "uimista" jaksa muutamaa metriä pidempään.

Joskus kymmenvuotiaana ostin ensimmäiset sukelluslasini. Niitä testaillessani kahlasin turvalliseksi mieltämässäni paikassa (uponneen ponttoonin ja rannan välissä olleessa pienehkössä tilassa) aina vain syvemmälle antaen pääni mennä veden alle, jotta voin katsella laseilla, miltä pinnan alla näyttää. Tuolloin ikään kuin opin vahingossa oikeasti uimaan eli huomasin, että vesihän kannattaa. Tarvitsee vain pikkuisen liikutella jalkojaan ja käsiään. Uidessa ei tarvitse yrittää nousta mahdollisimman korkealle ylös vedestä niin kuin siihen asti olin tehnyt. Tässä vaiheessa uskalsin jo uida paikoissa, joissa jalat eivät ulottuneet pohjaan ja myös pidempiä matkoja. Vieläkään ei täydellisestä uimataidosta voitu kuitenkaan puhua, koska uin ns. koiraa. Sammakkoa opin uimaan vasta pari vuotta myöhemmin silloinkin aivan vahingossa, kun tulin kokeilleeksi.

Aika hidas ja keskiarvosta jäljessä olen uimahommissa tainnut olla.

Sitten oli vielä yksi nolo ja häpeällinen juttu. Rannassamme ei ollut mitään erityisen korkeita paikkoja veteen hyppäämiseen. Niinpä oli jo "rohkea", jos uskalsi hypätä vajaan metrin korkuiselta laiturilta järveen - jos pää edellä, niin silloin oli jo tosi rohkea. Seuraavaksi vaativampi paikka oli eräs laivan kaide, joka oli noin puolentoista metrin korkeudella. Se taisi olla korkein paikka, josta uskalsin hypätä pää edellä - vai uskalsinkohan.

Superhyper-paikka oli laivan katto, joka oli jotain 3 metrin korkeudella. Sieltä uskalsin juuri ja juuri hypätä jalat edellä pudottautumalla eli hyvin varovasti. Joku kaikkein rohkein taisi hypätä pää edelläkin.

Missä se nolous tulee?

Siinä, että kylän toisella rannalla oli uimalaitos, jonka tornista miten korkealta lieneekään hyppelivät kaiken maailman pikkutytöt. Eli meidän "rohkeutemme" oli tuon paikan mittareilla mitattuna surkeinta nynnypelkuruutta, mitä voi kuvitella. Tämä oli vähän arka ja kiusallinen asia minulle ja kai muillekin meidän rantamme pojille.

Varsinaisessa uimarannassa - joskus harvoin kun siellä kävin - pakotin itseni uskaltamaan hypätä alemmalta tasolta tornista eli aivan nynnykorkeudesta ja tietenkin vain jalat edellä. Paikalliset pikkutytöt hyppelivät ylimmältä tasolta ja jopa sen kaiteelta.

Olen aina ollut enemmän tai vähemmän pelkuri ja luovuttaja, ja se on yksi monista asioista, joka on nakertanut itsetuntoani. Pelkään loukkaantumista ja kipua. Kun koulussa jouduin jääkiekossa maalivahdiksi, luistelin karkuun, kun kiekkoa kuljettaneet vastapuolen pelurit lähestyivät. En halunnut saada kiekosta osumaa päähäni tai yhtään mihinkään kohtaan itsessäni, koska osuma sattuu. Pelkät polvi- ja säärisuojukset eivät paljon auta. Jääkiekko on murhahommaa.

[Hippi]

3. Tunnen joitakin vakavasti loukkaantuneita, innokkaita sukeltajahyppijöitä. Vanhojen laiturien ympärillä on seipäitä ja kiviä veden alla, vaarallisia laiturirakenteita, mutapohjia joihin jää jumiin sekä näkyvyys on hyvin useasti liki nollaa.

Minulle oli vähällä käydä huonosti nuorena. Taisin tuolloin olln noin 15v. Olimme poikakaverin mummolla kesää viettämässä ja ensimmäistä kertaa uimaan mennessämme kaveri hyppäsi laiturilta veteen ja minä perässä. Hän vaan ei huomannut sanoa, että veteen pitää puikahtaa niin, ettei mene syvälle, vaan ihan vain pinnan alle pinnan suuntaisesti. Onneksi en mennyt ihan syväsukelluksella, vaan juuri siten kuin uimaan lähtiessä mennään, Mutta silti koukkasin liian syvälle ja täräytin pohjaan. Ei siinä sitten ollut kiviä pohjassa, vaan melkoinen mutapöllähdys kävi. Osuma tuli suurimmaksi osaksi rintakehän alueelle. Pelästyin kyllä aika pahasti.

Uimastadionilla pikkulikkana kyllä hypin ponnahduslaudalta ja muutaman kerran jopa kolmesta metristä jalat edellä. Se kolme metriä oli kyllä ehdoton maksimi. Ei niinkään veteen tulon vuoksi vaan siksi, että tuntui epämukavalta olla niin korkealla. Vesi näytti olevan kovin kaukana.

Uimastadionin ruuhkassa eräs pikkunassikka oli vähällä hukkuttaa sekä minut että itsensä. Olin isossa altaassa ollut uimassa ja lähestyin portaita kiivetäkseni pois, kun joku noin 6-7 vuotias poika tarkertui minuun kietoen kätensä kaulani ympärille ja potkien jaloillaan hurjasti. Siinä olikin tekeminen, että sain irrotettua hänen otettaan sen verran, että itse pääsin liikkumaan vedettyä kaverin altaan reunaan kiinni. Pari kertaa hän sai upotettua minut pinnan alle yrittäessään kiivetä minua pitkin ylöspäin. En jäänyt kyselemään oliko hän tyystin uimataidoton vai oliko voimat vaan loppuneet.

[Norma Bates]

Kuunaan ei ole nahka näyttänyt niin törkeältä kuin tällä viikolla. Grillasin itseäni rantakallioilla keskiviikkona, levitettyäni roll-on -tyyppisestä purkista aurinkorasvaa sinne tänne. Mielestäni sitä piti olla ihan riittävästi, mutta varmuuden vuoksi uinnin tai parin päälle pläiskin vielä toisensorttista eli tavallista voidetta kropalle. Roll-on oli sk 30 ja voide sk 20.

Kotona sitten paljastui ikävä näky. Ihmeellisiä punaisia länttejä siellä täällä. Ei niin mitään järkeä länttien sijainnissa siinä mielessä että mielestäni en kyllä tuolla tavalla voidetta laittanut. Näytän aivan palapeliltä.

Vielä hurjemmaksi näky meni kun treeneissä potkiskelimme toisiamme ja tuli tietysti mustelmaa kinttuihin. Vasen jalkani on nyt kärähtymien ja mustelmien sekamelska, oikein pakanamaan kartta. Punaisen ja violetin (kohta vihreän) vaihtelu saa minut näyttämään siltä kuin olisin jotenkin muhkurainen.

Pumppu nakuttaa kuin kaistapäinen ja aivot huutaa hoosiannaa. Selityksenä ilmeisesti että kävin tunnin vesijuoksulla ja kaiketi aurinko otti nuppiin. Ei sinne oikein hattua viitsisi laittaa jos vaikka tippuu järveen ja uppoaa. En osaa sukeltaa, joten millä minä sen sieltä ylös saan. Tänään tosin ei tuullut, joten ei sitä ainakaan puuska olisi järveen paiskannut. Mutta ikinä ei ole varma etukäteen millaista järvellä on.

Ihmiset ilakoivat somessa tulevia helteitä. Minun tekee mieli lähinnä rasvata köysi.

Mielenkiintoinen efekti tuplarasvauksesta. Olisikohan syynä toisen voiteen huonompi leviäminen koska ensimmäinen voidekerros aiheutti kitkaa? Läntit merkkaisivat tällöin toisen voiteen levityskohtia, joissa suojakerroin on tällöin eri kuin muualla ihossa.

Ehkä tällainen hattu? nyörit pitävät huolen, että hattu pysyy menossa mukana vauhdikkaissakin leikeissä.
https://hintaseuranta.fi/lastenvaatteet/reima-tropical-uv-hellehattu/4532054

Nämä on niitä asioita joita menevät yli ymmärrykseni. Mutta em. kaltainen hattu voisi olla ihan jees.

[Norma Bates]

Itse olen kerran (aikuisena) hiihtänyt vesihiihtoa. Se oli kyllä kivaa.

Uimaan opin ensin veden alla (5-vuotiaana tjst.), eli sukeltamaan, ennen kuin kuin opin uimaan oikeasti eli pää veden pinnan yläpuolella. Siksi tuntuu käsittämättömältä, miten joku voi osata uida muttei sukeltaa. Onko siinä jokin menee vettä nenään -fobia, vai mikä takana?

On tämäkin saaga varmaan tullut joskus jo hölötettyä, mutta hittojakos tässä, pannaan uusinta.

En oppinut lapsena uimaan koska kävimme rannalla vain kerran pari kesässä, ja ko. järven pohja oli silkkaa kivikkoa jota pitkin ei veteen kävelty. Isäänihän oli hänen lapsuudessaan opetettu uimaan heittämällä veneestä järveen, eikä hän sitten jostain kumman syystä oppinut. En tiedä miksei äitinikään uinut, sillä kertomansa mukaan hän oli kyllä lapsuudenkodissaan käynyt sisarustensa kanssa hyvinkin paljon uimassa.

Muutimme toiseen paikkaan kun olin 9-vuotias, mutta en mihinkään uimakouluun minua ei pantu ja ominpäinkään en sitten mitään oppinut kun toisinaan hiekkapohjaisessa järvessä kävin. 11-vuotiaana olin viettämässä kesää serkkuni perheessä ja tätini osti minulle uimarenkaan. Sen kanssa jotenkin etenin järvessä. Mutta serkku vei sen renkaan pelleilläkseen kavereidensa kanssa, lähdin perään ja kävelin äkkisyvään. En muista muuta kuin huutaneeni apua. Serkku oli kuulema repinyt minut sieltä pois ja kertonut että meinasin hukuttaa hänetkin.

"Uiminen" sitten vaan jäi, kun iän kertyessä ei kehdannut tai viitsinyt enää lähteä järveen kun "kaikki muut" osasivat uida.

1988 muutin omilleni ja kun se kesä oli yhtä helvettiä eli kuuma, aloin käymään järvessä ja ryhdyin opettelemaan rintauintia. Minulla ei ollut montaa viikkoa aikaa opetella tuolloin, eikä 1989, joten vasta 1990 sitten opin uimaan.

Jonain vuonna nollaluvulla muistaakseni olin pienessä mutta syvässä järvessä uimassa kohti rantaa, kun jonkun irtipäässyt koira tuli suoraan minua kohti ja ui ylitseni. Sain selkääni kynnenjäljet. Pelkäsin niin helvetisti että se painaa minut veden alle, ja taisin jotain huutaakin että hakekaa tuo koira pois. Pari poikaa sen sitten haki, vaikkei se ilmeisesti heidän ollut. Jonkun maatalon koira. Vissiin tärisin rannalla jonkin aikaa.

Sukeltamaan en siis ole uskaltanut opetella, koska en halua laittaa kasvoja vedenpinnan alle. Yhtenä kesänä kokeilin matalassa vedessä, ja meinasin oksentaa kun alkoi niin huimata asentohuimaukseni vuoksi. Jos korviini menee vettä, välitön pyörrytys. Hyvä kun pääsin järvestä edes pois kun niin vippasi päästä.

Uimahalleissa aikoinaan uin, mutta alkoi hermostuttaa se ihmisten läheisyys ja eräänkin kerran säikähdin kun meni vettä nenään, ja roikuin poijussa kiinni. Joku nainen sitä sitten virnuili. Ilmeisesti kuolemanpelko on hyvinkin huvittava asia. Mutta keksin sitten alkaa juoksemaan vesijuoksuvyön kanssa kun hallissa olen, sillä tavalla saan nenän loitolle vedestä ja ihmisten riehuminen ei niin haittaa. Joskin edelleenkin kyttään listoilta mieluiten sopivan raon jona aikana ei ole koululaisia hallissa kiljumassa. Nyt en tosin edes muista koska olen viimeksi käynyt hallissa. En tiedä tuleeko nyt käytyäkään herran aikoihin. Näin kesällä en kaipaa sieltä mitään muuta kuin hierovia vesisuihkuja.

[-:)lauri]

Mä opin räpiköimään rantavedesä landella katsomalla mallia kun isoveljeni kavereineen uivat. Luulin että uimisessa kilpaillaaan siitä, keneltä lähtee isoimmat pärskeet. Eli opin ensiksi uimaan ilmeisesti samalla tavalla kuin Kopek. Veljeni kavereineen ui noin 10m rannasta olevien kivien luona ja hyppivät niiltä veteen. Halusin mukaan. Koska ranta syveni nopeasti niin, että minulla ylettyi jalat pohjaan vielä ehkä n. 4 metriä rannasta, mutta ei enää sen kaempana, ei minulla ollut asiaa "kiville". Kun vanhempani eivät enää jaksaneet valvoa rannalla, etten mene räpiköintiumisellani liian syvälle, pistivät he minut uimakouluun. Syksyn ja talven mittaan opin sitten uimakoulussa uimaan. Olin tuolloin ehkä joku 4-5 vuotias.

[kertsi]

Asentohuimaus kuulostaa ikävältä.

Ei niin, että mitenkään haluan usuttaa sukeltamaan (vaikka kai sekin taito olisi hyvä oppia ihan turvallisuussyistä?), mutta veden menon korviin voi estää uimiseen tarkoitetutujen korvatulppien kanssa, esim. tällaisten:
https://www.agripalvelu.fi/clear_ear_20_korvatulppa_rasiassa?gclid=Cj0KCQjwuJz3BRDTARIsAMg-HxWPLLvmzbYphrcUawp3tAN_6W7ZwtnDEUx7y6Q4uM7SEkTc28iDXjYaAvcdEALw_wcB

On tietysti mahdollista, että ihan 100% varmuutta ei ole vedenmenon estosta. Itse käytin tuollaisia (ja uimalaseja) uimahallissa, sillä vapaauinnissa se veden meno korviin oli aika ikävää. Nyt en ole moneen vuoteen käynyt uimahallissa, tai luonnonvesissäkään.

[kertsi]

Minut opetti isä uimaan muutamassa päivässä muistaakseni. Oltiin retkellä veneellä ja yövyttiin eräässä ihanassa saaressa teltassa. Olin kuulemma palanut auringossa ja olin "punainen kuin rapu", kun sukeltelin (ennen uimaanoppimistani). Vesi oli kirkasta, ja ihailin pieniä näkinkenkiä.

Luulen, että lakkasin sukeltamasta pää edellä luonnon vesissä, joissa huonon näkyvyys, siinä vaiheessa, kun kerran lapsena myöhemmin tömäytin pää edellä hiekkapohjaan joltain laiturilta. Olikin matalampi vesi kuin olin luullut. Uppotukeista isä aina varoitteli, ja ne varmaan olisivatkin olleet vaarallisia. (Voi kyllä olla, ettei niitä enää lapsuudessani ollut niin paljoa kuin isän lapsuudessa, jolloin tehtiin tukinuittoa yleisesti.)

Maauimalassa uskalsin hypätä altaan reunalta, ja kolmesta metristä. Viitosesta uskalsin hypätä kaksi kertaa, mutta siihen se jäi. Ja mitä vanhemmaksi tulin, sitä vähemmän uskalsin, enkä tiedä uskaltaisinko nyt hypätä altaan reunaltakaan.

Kerran, kun olin saanut uudet bikinit ehkä noin 11-vuotiaana, kävi kämäisesti. Hyppäsin takaperin altaan reunalta, niin kuin usein tein opittuani tuon tempun. Mutta uudet bikinit tekivät tuosta kerrasta ikimuistoiset (aiemmin minulla oli ollut kokouimapuku). Bikinien alaosa siirtyi hypätessä nilkkoihin, ja yläosan kiinnityskin pongahti auki siinä samassa rytäkässä. Kissos sitä noloutta. Jotenkin sain veden alla puettua kapineet takaisin päälleni.

[Hippi]

Asentohuimaus kuulostaa ikävältä.

Ei niin, että mitenkään haluan usuttaa sukeltamaan (vaikka kai sekin taito olisi hyvä oppia ihan turvallisuussyistä?), mutta veden menon korviin voi estää uimiseen tarkoitetutujen korvatulppien kanssa, esim. tällaisten:
.

Viestisi kuva ei näy ainakaan minun selaimellani, joten tuotako kuvaa tarkoitit?

[kertsi]

Jep, tuollaisten. Olinkin näköjään ottanut väärän linkin. Kiitos, Hippi.

Lisäys. Eiku. Nuo olivatkin melusuojaimet. Taitavat olla erikseen uimiseen tarkoitetut tulpat. Niitä yleensä saa ostaa uimahalleista ainakin, ja isoista marketeista (ja erikoiskaupoista, joita taitaa olla harvassa).

[Norma Bates]

Asentohuimaus kuulostaa ikävältä.

Ei niin, että mitenkään haluan usuttaa sukeltamaan (vaikka kai sekin taito olisi hyvä oppia ihan turvallisuussyistä?), mutta veden menon korviin voi estää uimiseen tarkoitetutujen korvatulppien kanssa, esim. tällaisten:
https://www.agripalvelu.fi/clear_ear_20_korvatulppa_rasiassa?gclid=Cj0KCQjwuJz3BRDTARIsAMg-HxWPLLvmzbYphrcUawp3tAN_6W7ZwtnDEUx7y6Q4uM7SEkTc28iDXjYaAvcdEALw_wcB

On tietysti mahdollista, että ihan 100% varmuutta ei ole vedenmenon estosta. Itse käytin tuollaisia (ja uimalaseja) uimahallissa, sillä vapaauinnissa se veden meno korviin oli aika ikävää. Nyt en ole moneen vuoteen käynyt uimahallissa, tai luonnonvesissäkään.

Käytän öisin silikonisia korvatulppia jotka on oikeastaan uimiseen tarkoitettu. Joskus tehnyt mieli ottaa mukaan ettei bussissa tarvitse kuunnella erinäisiä "äännähdyksiä", mutta jotenkin vaan tökkii ajatus että päiväsaikaankin pitäisi olla korvat tukittuna. Ei se tulpitettuna oleminen kauhean miellyttävältä tunnu, ja mieluiten siitä kärsiikin nukkuessaan. (Mm. äitini ei halunnut ajatellakaan tulppien käyttöä, ja kärsi sen vuoksi parissakin asunnossa naapureiden mekastuksesta klo 5 yöllä.)

Yksi ongelma on sitten tietysti myös silmälasit. Asentohuimauksessahan sitä häikkää aivot korjaavat näköaistin kautta, ja minulle tulee ällö olo jos liikun ilman silmälaseja. Näin ollen uin aina lasit päässä. Sukeltaminen lasit päässä olisi ikävä juttu. No, onhan niitä tietysti uimalaseja voimakkuuksin. Mutta kaikenkaikkiaan vaan se pään pinnan alle laittaminen inhottaa liikaa.

[-:)lauri]

Kerran, kun olin saanut uudet bikinit ehkä noin 11-vuotiaana, kävi kämäisesti. Hyppäsin takaperin altaan reunalta, niin kuin usein tein opittuani tuon tempun. Mutta uudet bikinit tekivät tuosta kerrasta ikimuistoiset (aiemmin minulla oli ollut kokouimapuku). Bikinien alaosa siirtyi hypätessä nilkkoihin, ja yläosan kiinnityskin pongahti auki siinä samassa rytäkässä. Kissos sitä noloutta. Jotenkin sain veden alla puettua kapineet takaisin päälleni.

Monta kertaa nuorempana käynyt vastaavalla tavalla. Unohtanut laittaa uikkareista nauhat kiinni ja sitten saanut kerätä niitä nilkoista veteen hyppäämisen seurauksena.

[Xantippa]

On aivan järkyttävää, miten voi paskajäykkänä uida ja kun alkaa hukkumaan niin jotain silmukkaa työnnetään pään ympärille.

Mitä? Ei kamalaa, mikä se tämmöinen uimaan opettelun metodi on? Koskaan kuullutkaan, mutta kuulostaa ihan kauhealta!

Norma, oudolta kuulostaa, että tulisi tuollainen aurinkorasvoista, olivatpa mitä suojakerrointa vain, ts. ellei sitten muuten koko rasva aiheuta allergiaa. Oletko varma, että järvessä ei ollut levää tms. joka aiheuttaa allergiareaktion?

Itse olen osannut uida, sukeltaa ja hypätä "aina", sillä asuin lapsuuteni veden äärellä ja sääntönä oli, että pihasta ei saa poistua, ennen kuin osaa uida. Elettiin suloista ja huoletonta seitkytlukua, joten uimaan opettelut eivät aikuisia kiinnostaneet (miten se tapahtui), kuten ei juuri sekään, millaiset taidot kehittyivät. Oli siis selvää, että siellä melskasi kaikki kulmakunnat pennut omien kykyjensä mukaan ja yhtenä päivänä sitä vain ui pidemmän matkan kuin edellisenä. Jonain päivänä sai huomata omien taitojen olevan aika hyvät verrattuna muihin samanikäisiin, joilta tämä luonnonmenetelmä koulutuksesta puuttui.

Uimakoulujakin järjestettiin, mutta niiden tarkoitus lienee oli saada lapset edes joskus jonnekin valvotuksi, sillä uimaopettajat olivat jotain 14-16 vuotiaita nuoria ja niissä enimmäkseen pelattiin (minusta) typeriä leikkejä, koska kaikkihan osasivat joka tapauksessa jo uida.

T: Xante