Uutiset:

Ilmoitustaulu mahdollisten ongelmien varalta (wikimedia.org / Etherpad)

Sähköpostia ylläpidolle: kantapaikanherra (at) gmail.com

Main Menu

Pyhyyden tunne metsässä - vain suomalainen ilmiö?

Aloittaja kertsi, helmikuu 18, 2019, 19:25:54

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

kertsi

Luin Gingstonin ansioista jutun Kirkko ja kaupunki -lehdessä Oxfordissa tutkijana työskentelevästä Aura Raulosta, ja päädyin hänen kolumniinsa samaisessa lehdessä, nimeltään Kasvat solutasolla kiinni luontoon, halusit sitä tai et, eikä tätä yhteyttä kannata katkaista. Siinä huomioni kiinnitti seuraava lause:

Olin aina ajatellut, että se monille suomalaisille tuttu harras metsän pyhyyden tunne syntyy metsästä itsestään, mutta ei – se olenkin minä itse, kannan sisälläni kuusimetsää!

Itse olen joitakin kertoja tuntenut pyhyyden tunteen, tai ainakin jonkinlaisen kunnioituksen ja ihmetyksen tunteen metsässä. Muun muassa kerran eräässä koskemattomassa aarnimetsässä ja kerran Kaliforniassa eräässä punapuumetsässä, missä oli ikivanhoja puujättiläisiä, jotka elivät jo Kolumbuksen aikoihin. Jostain syystä liitän nämä kokemukseni havupuihin, ja varsinkin niiden tuoksuun.

Entä te, oletteko tunteneet hartaita pyhyyden tunteita metsässä? Miten selittäisitte sen tunteen?

Mahtaakohan olla hyvin suomalainen ilmiö?
Tyrkyllä merkkejä kopioitavaksi: ❤️😀🙂🐵🐒🦄🕊️☘️🌿😍🤪🤕🥴😵 👍✌️

Juha


Vaikea aihe käsiteltäväksi, tosin ehkä lähinnä meikäläisille.

Lähelle meneviä kokemuksia paljon.

Juttu taitaa olla asteettaista. Täystapaus on, mitä?

kertsi

Asteettista? Tarkoitatko ehkä esteettistä? (Jos tarkoitat, niin millä lailla esteettistä?)
Tyrkyllä merkkejä kopioitavaksi: ❤️😀🙂🐵🐒🦄🕊️☘️🌿😍🤪🤕🥴😵 👍✌️

Juha

Lainaus käyttäjältä: kertsi - helmikuu 18, 2019, 19:25:54Muun muassa kerran eräässä koskemattomassa aarnimetsässä ja kerran Kaliforniassa eräässä punapuumetsässä, missä oli ikivanhoja puujättiläisiä, jotka elivät jo Kolumbuksen aikoihin. Jostain syystä liitän nämä kokemukseni havupuihin, ja varsinkin niiden tuoksuun.


Hetki ikuisuuden ääreltä, päätyen pyhyyden tunteen kertomiseen.

Liittyvätkö toisiinsa?

Juha

#4
Lainaus käyttäjältä: kertsi - helmikuu 22, 2019, 10:04:36
Asteettista? Tarkoitatko ehkä esteettistä? (Jos tarkoitat, niin millä lailla esteettistä?)

Lukihäiriö sulla.

Esteettisyys sanana jotain, mikä ei kuulu aktiivisanastooni. En oikeastaan osaa kertoa, mihin sana viittaa mielessäni, jos jonnekkin täsmällisempään.

Esteettisyys voi nousta asteettaisuudesta vaikka maksimiin, mutta ei se ihmisen kaikkeus ole, vaikka tietyssä dimensiossa ehkä.

"Dimensioteoreettisuus" on tässä kivasti, eri vinkkeleitä toisiinsa suhteuttava, jolloin jonk(i/u)n suhteen nämä suhteutuvat, eivät itsensä, eivätkä rinnakkaistenkaan kesken.

Monilähtöisiä ihmiset sitten ovat, noin potentiaalisina?  ::)

Asiaa voi yrittää konkretisoida jotenkin tärkeäksi ajattelutavaksi. Ideaalit ovat ideaaleja, tosin ne ovat jatkaita jostain, mikä on todellista. Platonin päätelmissä voi ajatella olevan ihan tolkullista, tolkulliselle.

Tietyt viitteet maailmassa piirtää kuvaa kaukaisuuden varjostimelle. Entä jos vaikka taivas ja helvetti ovat tällaisia, käsitteenä, tai sen kaltaisina? Tai usko, toivo, rakkaus? Jne. Kuvaavuutta näissä voi olla paljonkin, vaikka ovat samalla kangastusta.

Karikatyyrit ja överyydet kiehtoo, koska ne kuvaa. Toisaalta maailmassa ilmenee paljon karikatyyrinmukaisuutta, erilaisena, ja myös konkreettisena. Tällaista päätynyt ajattelemaan.

Norma Bates

Olen väistänyt tätä mielenkiintoista aihetta koska siitä on todella vaikea puhua. Kaiketi pyhyyden kokemus on itselleni niitä harvinaisia tilanteita että turpani pysyy kiinni. Metsä on paikka jossa haluan sulautua osaksi kaikkea ympärilläni. Mikään ihmisissä tai ihmissuhteissa ei ole koskaan tullut lähellekään sitä minkä voi kokea metsässä. No, lähimmäksi tulee se että on rakkaan kumppanin kanssa metsässä ja suu pysyy kiinni. Siksihän kestofantasiani tapasi ollakin että löytäisin miehen jonka kanssa voisi tehdä niitä luontoretkiä.

Kun kesäisin onnistun hetkittäin uimaan alasti, siinäkin on aistillisen kokemuksen lisäksi kyse siitä että saan yhtyä elementteihin. Olla osa jotakin itseäni suurempaa. Vaikka minulle on aina ollut kammotus ajatuskin kuolemisesta, siitä että menettää itsensä, että katoaa olemattomiin, niin kuitenkin minussa on myös syvä kaipuu tuollaiseen itseensä suurempaan liittymistä kohtaan. Niin että saan kuitenkin pitää itseni, pysyä tietoisena. Tämän vuoksi kai kaikenlaiset mömmöt ja myrkyt eivät ole niin kiinnostaneet. Tarpeeksi kun vedetään viinaa, sammutaan, ja mitäs sitten? Se miksi otan viinan tässä esille johtuu siitä että minua epäilyttää että ihmiset jotka eivät pysty saamaan aikaiseksi "kosmisen yhtymisen tunnetta" hakevat lohduketta aineista.

En usko että kyseessä on suomalainen ilmiö. Uskon että monikin kanssa kokee luonnostaan pyhyyden tuntemuksia itseään ympäröivässä luonnossa, mutta he eivät ehkä koe tarvetta keskustella siitä. Jos nyt ajattelee vaikka sitä shamanistista perinnettä että saaliseläimeltä pyydetään anteeksi sitä että se tapettiin, tai sen kuoleman kunniaksi järjestetään kemut (peijaiset), niin kyllähän siinä on jo jonkin sortin pyhyyttä arjessa mukana.

Juha


Ehkä kuolemaa ei tarvitse pelätä. Mistä peräisin, sinne viimein päädymme. Onpahan "oikeus" temmeltää se aika, kun sitä on jäljellä. Lopulta kaikki jää, ja taitaa olla samalla parasta.

Ihminen on tietyllä tapaa kupla. Elämäkin on sitä.

Voisi ajatella, että kun kerran olemme liikkeellelaitettuja, niin mitäpäs sitä sen enempiä, elämäntuskia arvostamaan. Teki mitä teki, niin pohjille päädytään.

Entä jos pohjille ei päädyttäkkään niin, että ei jatkuvasti samaa kuplaa pukkaisi, tai ei edes sitä samaa? Idässä ajatellaan tähän tyyliin. Pään seinään takomista voi olla, jos se pt laitetaan suurempaan yhteyteen, kuten tosiaan joillakin ajatustapana.

Idässä isoja ihmeitä, lännessä pientä nysväystä. Itä antaa suuntaa, länsi vääntää. Suuruus ja pienuus yhdistyy.

Oli miten oli, niin varmaan jotain tyyppitavallist muistakin yhteyksistä, kun isoa ja pientä liitetään toisiinsa,  joissakin yhteyksissä.

Niin kaukana kuin itä on lännestä ... Puhuu Suuri kirja. Mihinkäs näistä pääsee? Tarvitseeko sitten? Kuka lupaisi jotain kivempaa?

kertsi

Lainaus käyttäjältä: Juha - helmikuu 22, 2019, 10:44:22
Lainaus käyttäjältä: kertsi - helmikuu 22, 2019, 10:04:36
Asteettista? Tarkoitatko ehkä esteettistä? (Jos tarkoitat, niin millä lailla esteettistä?)

Lukihäiriö sulla.

Esteettisyys sanana jotain, mikä ei kuulu aktiivisanastooni. En oikeastaan osaa kertoa, mihin sana viittaa mielessäni, jos jonnekkin täsmällisempään.

Esteettisyys voi nousta asteettaisuudesta vaikka maksimiin, mutta ei se ihmisen kaikkeus ole, vaikka tietyssä dimensiossa ehkä.

"Dimensioteoreettisuus" on tässä kivasti, eri vinkkeleitä toisiinsa suhteuttava, jolloin jonk(i/u)n suhteen nämä suhteutuvat, eivät itsensä, eivätkä rinnakkaistenkaan kesken.

Monilähtöisiä ihmiset sitten ovat, noin potentiaalisina?  ::)

Asiaa voi yrittää konkretisoida jotenkin tärkeäksi ajattelutavaksi. Ideaalit ovat ideaaleja, tosin ne ovat jatkaita jostain, mikä on todellista. Platonin päätelmissä voi ajatella olevan ihan tolkullista, tolkulliselle.

Tietyt viitteet maailmassa piirtää kuvaa kaukaisuuden varjostimelle. Entä jos vaikka taivas ja helvetti ovat tällaisia, käsitteenä, tai sen kaltaisina? Tai usko, toivo, rakkaus? Jne. Kuvaavuutta näissä voi olla paljonkin, vaikka ovat samalla kangastusta.

Karikatyyrit ja överyydet kiehtoo, koska ne kuvaa. Toisaalta maailmassa ilmenee paljon karikatyyrinmukaisuutta, erilaisena, ja myös konkreettisena. Tällaista päätynyt ajattelemaan.
Varmaan on lukihäiriökin, mutta sen lisäksi en vaan lainkaan tunnistanut tuota asteettinen-sanaa. Jos et sillä tarkoittanut esteettistä, niin tarkoititko ehkä asteniasta (heikkous, voimattomuss) kärsivää sanoessasi:

LainaaJuttu taitaa olla asteettaista.
En siis vaan ymmärtänyt, mitä oikein sanoit tai yritit sanoa tuolla kyseisellä lauseella. Miten astenia liittyisi pyhyyden kokemukseen metsässä?

Eikä tuo selityksesikään tuonut valaistusta asiaan, vaan oikeastaan päinvastoin.
Tyrkyllä merkkejä kopioitavaksi: ❤️😀🙂🐵🐒🦄🕊️☘️🌿😍🤪🤕🥴😵 👍✌️

Norma Bates

On täällä tietysti kuolemaketjukin, mutta siellä syövät näemmä siat porsaitaan ja tuntuu että pitäisi olla rempseä ja kova, ja minä en pysty kuoleman suhteen suhtautumaan itseeni niin kovasti kuin ilmeisesti olisi tarpeen.

En osaa selittää miksi en halua kuolla muutoin kuin sanomalla että minä en halua kuolla koska minä en halua kuolla. Tietenkään en halua elääkään jotenkin kauhean/kauheaksi vammautuneena. En tiedä missä vaiheessa vanhenemista tulee sellainen olo että parempi kuolla kuin elää, vai tuleeko ollenkaan. Jos ei täysin käppyräksi jäykisty niin ehkä ei tule. Mutta toisaalta kohdallani jäykistyminen on jo alkanut, en ilmeisestikään saa jalkojani niin suoraksi kuin olisi mahdollista. Eli olen jo vähän käppyrällä.

Ihan ok se minulle on että fyysinen keho hajoaa ja palautuu luonnon kiertokulkuun. Metsään (sic) kuoleminen olisikin varsinainen toivekuolema. Sinne kuin saisi kroppa mädätä rauhassa eikä kukaan tulisi prosessia sotkemaan, niin mikäs siinä. Jos sensijaan minun pitää kuolla ihmisten keskuudessa, niin sitten haluan krematoinnin ja että tuhka ripotellaan ilmaan, veteen ja maahan. Eikä nimikylttiä minnekään. Tässä ei ole kyse siitä että haluaisin kuin minua ei olisi koskaan ollutkaan, vaan siitä että en halua olla yksi lukemattomista nimistä ja synnyin- ja kuolinajoista muiden moisten seassa, koska se tekee minusta enemmän sellaisen mitä en halua olla: yhdentekevä. Yksi monista eli ei-kukaan.

Kehoni totaalinen katoaminen ei minua kauheasti siis rassaa, mutta itseyteni katoaminen rassaa. Minuuden menettäminen. Että ei olisi enää tietoinen. Tämä on sikäli hullua että olenhan tiedoton jokaikinen yö. Ja yhteyden kokemuksessa jota janoan kuitenkin väistämättä ON kyse jonkinlaisesta "egon pois-sulamisesta", tosin hetkellisesti. Tietoisena ja minuutena oleminen on kaiken tuskan syy ja alku.

Metsässä on lähimpänä sitä että kaikki on yhtä. Pelko jää luonnostaan pois (jos ei nyt vauhkoonnu jostain karhuista tai käärmeistä, mutta yleensä itse en vauhkoonnu kuin ihmisistä).

Juha

#9
Lainaus käyttäjältä: kertsi - helmikuu 22, 2019, 11:54:34
Lainaus käyttäjältä: Juha - helmikuu 22, 2019, 10:44:22
Esteettisyys sanana jotain, mikä ei kuulu aktiivisanastooni.

Päivän lipsahdus.

Pisteitä antaisin lipsauttajalle: +x, x:n ollessa lukujoukoston jäsen: 5 (viis).

Juha

Lainaus käyttäjältä: kertsi - helmikuu 22, 2019, 11:54:34
Miten astenia liittyisi pyhyyden kokemukseen metsässä?


Toivottavasti eksyt sinne metsään, jotta asia voi jotenkin selvetä, sullekin. Toivossa ainakin on hyvä elää, joten hyvä pitää mielessä, eksymiseen liittyviä mahdollisuuksia.

Spontaanitoimituksena EMttu tietysti parasta, mutta että edes jotenkin osallisena, niin jotain voi yrittää laitella, oven väliin.

PS  Toivottavasti ei Herra suutu, näistä kaksinaiskulkemisesta.

Hippi

Lainaus käyttäjältä: Juha - helmikuu 22, 2019, 09:56:04

Juttu taitaa olla asteettaista.Täystapaus on, mitä?

Lainaus käyttäjältä: kertsi - helmikuu 22, 2019, 10:04:36
Asteettista? Tarkoitatko ehkä esteettistä? (Jos tarkoitat, niin millä lailla esteettistä?)

Juhalla on tuossa typo ja hän tarkoittaa asteittaista. (luulisin)

If you see your glass as half empty, pour it in a smaller glass and stop complaining. ❤️

kertsi

^ Hyvä huomio. Mutta sitten herää kysymys mikä on asteittaista? Pyhyyden kokemusko? Miten niin asteittaista? Vähän - keskipaljon - paljon pyhyyden kokemusta?  Näikö? Ja jos näin, niin entä sitten?
Tyrkyllä merkkejä kopioitavaksi: ❤️😀🙂🐵🐒🦄🕊️☘️🌿😍🤪🤕🥴😵 👍✌️

Juha


Ehkä asteettaisuus on hyvin valittu sana.

Joskus tuntuu siltä, että vahvasti tuntevat ovat vähän tärähtänyttä sakkia. Kun jokin vaikutus iskee, niin se tillintallin-tilanne.

Tärähtäneisyys aiheuttaa sitä, että sattuu. Näin perin, ehkä. Voi tosin olla vaikea juttu selvittää.

Joskus uskovien parissa kuulee jostain ihme elämyksistä, joista ihmiset kertovat, esim uskomattomasta rauhantilasta, joka laskeutuu. Kyyhkystä oli Raamattuun tuotu ehkä tässä yhteydessä. Tiedä miten se mekaniikka menee, mutta varmaan monia tapoja, vaikka tässä.

Voi olla muitakin outoja tilanteita, joihin tavan ihmiset joutuvat, ja eivät oikein mitenkään saa mielestään niitä. Ehkä haluavat käsitellä tasoittavasti jotain, oli hyvää tai huonoa.

Itse olen aina uskonut hetkien voimaan. On myös kokemusta tästä. Rakentuminen on todennäköisesti aivan muuta kuin se silmänrpäyksellinen hetki muusta, vaikka muistetaan erityishyvin.

Muistamisen logiikaakin vaikeaa selostaa. Ei kai mitenkään mahdotonta. Kaiken voinee kelata selvyydeksi. On näitä joskus näin ajateltu, siis tähän tyyliin.