Kirjoittaja Aihe: Pyhyyden tunne metsässä - vain suomalainen ilmiö?  (Luettu 679 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa ROOSTER

  • Kantapeikko
  • ****
  • Viestejä: 1312
  • Hän jolla on eniten pixeleitä!
Vs: Pyhyyden tunne metsässä - vain suomalainen ilmiö?
« Vastaus #15 : Huhtikuu 05, 2019, 09:28:26 »
Ilman muuta koen suurta hengellistä tunnetta metsässä, sitä enemmän mitä järeämpiä puita. Vanhoissa, suurissa puissa on jotakin selittämätöntä voimaa. Ehkä solutasolla on jonkinasteinen yhteinen tietoisuus ja kun niitä soluja on suunnattoman paljon, ne viestivät henkisestikin väkevämmin.

Sen henkisyyden täytyy tulla nimenomaan elävistä soluista. Vaikka seisoisi kuinka valtavan tukkipinon vieressä, metsäkoneen jäljiltä, mitään henkistä ei tunnu, koska solujen kasvu on julmasti lopetettu. Samoin vaikka kuinka halaisi valtavaa betonipylvästä ei saa viboja koska betoni on kuollutta ainetta, ei eläviä soluja. Täytetyn koiran halaaminenkaan ei vastaa elävää, vaikka olisi lämmitettykin.

Nyt tuli kirjoitettua henkistä kamaa joten tähän sopii eräs lempivirsistäni: https://www.youtube.com/watch?v=ozfgIC6NLUM
Niille, jotka eivät osaa sanoja ulkoa: https://virsikirja.fi/virsi-408-joutukaa-sielut-on-aikamme-kallis/

Kaikkien, olisi välillä syytä kuunnella virsiä, ne ovat tiivistettyä kaipuuta ja kärsimystä yhdistettynä sellaiseen lapsenomaiseen uskoon, ettei kovin helposti ohi mennä. Se on kansanperimää ja voimakasta tunnetta herättävää. Lisäksi urut soi mahtavasti.
Yleinen mielipide on aina väärässä.

Poissa Karikko

  • Kantapeikko
  • ****
  • Viestejä: 1279
Vs: Pyhyyden tunne metsässä - vain suomalainen ilmiö?
« Vastaus #16 : Huhtikuu 05, 2019, 10:47:48 »
En tiedä mitä pyhyyden tunne on, mutta metsässä kyllä rauhoituu ja tyytyy olemaan pelkkä tarkkailija haluamatta häiritä luonnon rauhaa.

Ehkäpä se on jonkinlainen harras mieliala. (Hyttyset ja muut itikat kyllä tekevät parhaansa ajaakseen häiritsijän (ihmisen pois)  joten enemmän keväisessä luonnossa lintujen ja muiden luonnon äänien seurassa tyyntyy olemaan kauemminkin tuon hartauden piirissä.

Paikalla Hippi

  • Kantapeikko
  • ****
  • Viestejä: 1536
  • crazy cat lady
Vs: Pyhyyden tunne metsässä - vain suomalainen ilmiö?
« Vastaus #17 : Huhtikuu 05, 2019, 10:56:38 »
Stadilaisena (entisenä sellaisena) minulla on aika vähän kunnollisia metsäkokemuksia, kun ei oikein kohtuullisella vaivalla metsä ole tavoitettavissa. Sipoon korpi tuossa olisi kai lähinnä, mutta sinnekin bussilla olisi mentävä kahdella vaihdolla ja fillarilla matkaa olisi ehkä tunti suuntaansa (+mahd.eksyminen).

Joitain vuosia sitten olin kuitenkin sellaisessa metsässä, jossa väri vihreä sai ihan uuden merkityksen. Metsä oli vanha ja ilmeisesti suoperäinen, joskin isoa kivikkoakin löytyi. Mutta kaikki oli sammalen peitossa, kaatuneet puut ja ne suuret kivetkin. Sammaleita oli useampaa eri lajia. Myös puusto oli aika sekalaista, joitakin isoja kuusia, mutta sitten matalampaa ryteikköä, jonka lajista ei ole enää mielikuvaa.

Tuo paikka oli "keskellä ei mitään" ja vihreyden moninaisuus ja sävyjen määrä kyllä sai haukkomaan henkeä. Oliko tuo sitten pyhyyden tunnetta? Ehkä ei, mutta kaupunkilaiselle kyllä mieleenpainuva kokemus.

Ehkä enemmän "pyhyyden tunnetta" koin sen kerran, kun myöhäisenä syksynä olin eräällä melkoisen syrjäisellä paikalla tuttujen luona saunavieraana. Saunottuani, menin ulos vilvoittelemaan. Taisi olla jopa pieni pakkanen ja puolen yön tienoota taisi kello näyttää. Istahdin puutarhatuoliin ja vilkaisin ylös. Onneksi istuin, sillä näky olisi lennättänyt minut selälleni. En ikinä ennen ollut nähnyt tähtiä niin, että asutuksen valot eivät pilaa näkymää. Siinä saattoi jopa jotain pyhyyden tunnetta olla, kun päätä huimasi näkymän syvyys.
If you see your glass as half empty, pour it in a smaller glass and stop complaining.

Poissa kertsi

  • Kantapeikko
  • ****
  • Viestejä: 1640
Vs: Pyhyyden tunne metsässä - vain suomalainen ilmiö?
« Vastaus #18 : Huhtikuu 05, 2019, 11:29:54 »
^ Sammal on ihanaa, sen värit, muodot, pehmeys, kauneus. Mökkimme takana on mm eräs pieni metsä, jossa on isoja kiviä ja luonnontilaista vanhaa metsää. Sinne pitää joka kerta mökkireissulla mennä haistelemaan, koskettamaan tuulessa heiluvaa naavaa ja sammalta. Tontti on aika iso, ja sitä ympäröi metsä joka puolelta, kolmella suunnalla peltojen takana. Naapurien ryökäleet (prkl) ovat kyllä joka puolella tehneet avohakkuita, mutta oman metsän puut peittävät ne näkyvistä ainakin kesäisin. Tonttimme on kuin keidas autiuuden keskellä, turvapaikka eläimille, sienille, ja kaikenlaiselle flooralle ja faunalle - ja ikävä kyllä juuri siitä syystä myös hyttysille. Ainakin pihalta pitäisi raivata ryteikköä, että tuuli pääsisi vähän kiertämään (ja polut mm. saunallekin ja kaivolle tuppaavat kasvamaan umpeen). Niin, että ei ainakaan se ryteikkö tuo mitään pyhyyden tunteita.

Samaten tähtitaivaasta on kokemus mökiltä. Siihen liittyy eräs ex, jonka romanttisena ajatuksena oli levittää pressu ja viltti pellolle, tarjota shampanjaa ja pellolla maaten ihailla yhdessä pilkkopimeässä tähtitaivasta. Ja upea se olikin, se tähtitaivas, ja paljon lähempänä ja läsnäolevampana kuin kaupungissa konsanaan.


Poissa Juha

  • Kantapeikko
  • ****
  • Viestejä: 1044
  • RelaKela
Vs: Pyhyyden tunne metsässä - vain suomalainen ilmiö?
« Vastaus #19 : Toukokuu 22, 2019, 13:40:15 »

Ikuisuuksia lienee monenlaisia. Eräs ikuisuusuus tulee ilmaistuksi sanalla: pyhyys. On ajatonta, ja siinä mielessä kestävää, ohi hetken menevää, vaikka tuulahdus laajempaa ilmenisi hetkessä.

Ikuisuuksia lienee myös taivas, ja helvetti, joskin tämä on mustavalkotyyppinen tapaus, ja pieni siivu ikuisuuskirjosta. Pyhyys viittaa kunnioitettavaan ja samalla saavuttamattomaan. Sen tuntu luo olotilaan erään ulottuvuuden, vaikka pyhyys ainoana olotila-ulottuvuutena, ... mitähän lie, varmaan vaikuttavaa, ja säätää olemista, omalla tavallaan.

En tiedä ihan, mistä puhun. Tuli mieleen flown yhteydessä.

Flowssa tapahtumat vievät, ja aika tuntuu pysähtyvän, vaikka oikeasti aikaa voi kulua paljonkin tapahtuma-virrassa. Kun yhteyslaajuus suurenee, kohden flow-tasoa, ei ehkä voi kellottaa samalla tapaa ajankulua. Jossain kohden kellotus on mahdotonta. Kokijan sekunti on ääretön, muussa ajassa.

Jos on jotain arvokkaaksi, tai merkitykselliseksi koettua, niin näissä voi olla sitä. Kaikki, mitkä eivät liity tähän, eivätkä vie tähän suuntaan, on turhaa, vaikka arvokkuudet muuten viittaa samaan ikiaikaisuuteen.

Teemana haasteellinen, toisaalta kokemuksellisesti voi olla vaikuttava.
Relan kelaaja. On Havukka-Aholla. Kelailee, siinä kun ehtii.

Poissa Juha

  • Kantapeikko
  • ****
  • Viestejä: 1044
  • RelaKela
Vs: Pyhyyden tunne metsässä - vain suomalainen ilmiö?
« Vastaus #20 : Toukokuu 22, 2019, 13:54:42 »

Uskonnollispotentiaaliset tarinat vievät kohden ikuisuusjuttuja. Sanallisestikin voi ikuisuustyyppejä yrittää lähestyä, tai agiteerautua mukaan sinne, minne toivoisi.

Kerran tiede-foorumilla piti saada jokin esimerkki uskonnollisesti tempaavasta, tetsonista.

Kerroin että kommunismi syntyi siitä, kun pyhän luostarin kellarista varastettiin viiniä. Toinen oli se, että autot ovat maan uumenista ilmaantuvia herhiläisiä, jotka sidottu ainaiseen menoon. Ja se, että nuotiolla voi iloita menneistä ajoista, jota puut ottaneet vastaan, kesäauringosta. Jotain tuollaista menin esimerkkeilemään.

Uskonnolliset ilmaisut sidotaan senhetkisyyteen, joka havaittavissaolevaa, ja joka voi toimia viittana ikuisuuteen, mikä tyyppi onkin kyseessä. Ikiaikaislinjat ovat aina avoinna, ja niitä voi löytää eri viitastoa keräilemällä.

"Jos ihmisen tunnekirjokyky on katveeton, joka avaruuden suuntaan", niin kai viitatkin voi olla samalla tapaa merkitykseltään täyskattavia, joskin terästäytymiä selkeiksi viitoiksi ei aina niin selkeästi, kuin mitä tunne tuntuu olevan, ihan tavallisesti, kun voi vallita hyvin paljon valkoisesta johonkin yksiväriseen poiketen.

Klassikot ovat ikuisuudensuuntaisia. Samoin varmaan arkkityyppikuvaukset. Ovat kielellisiä tapoja osoittaa tätä maailmaa, tai kielellistä vientiä, näissä maailmoissa.
« Viimeksi muokattu: Toukokuu 22, 2019, 13:58:07 kirjoittanut Juha »
Relan kelaaja. On Havukka-Aholla. Kelailee, siinä kun ehtii.

Poissa Juha

  • Kantapeikko
  • ****
  • Viestejä: 1044
  • RelaKela
Vs: Pyhyyden tunne metsässä - vain suomalainen ilmiö?
« Vastaus #21 : Toukokuu 22, 2019, 14:50:38 »

Jos esim kuolemaksi koetulla hetkellä aika pysähtyy, muutamaksi sekunniksi, voi se tuntua pitkältä. Onnettomuuksissa on kuvauksia tästä.

Jos elämänaikaan muistuttavia asioita kelautuu pikatahtia, reaktiona, jolle ei ole pako-suuntaa, johon vaikka säikähdys valmistaa, niin ehkä se kelautuma on taakse, menneeseen elämään, ja siitä se vilinä, ja iso aikasiivu, joka vastaa tosi pitkää elämän läpikäymistä, omalla tavallaan, muille näkyen, hyvin nopeana tilanteena.

Teoreetikko ennustaisi tietysti päinvastaisen ilmenemistäkin. Flow lienee tätä, sillä suuntautuma menee toisaalle. Tai mitähän päinvastaisesta pikakelauksesta sitten voisikaan arvella. En tiedä.

Tämän tason "ikuisuudet", ovat enemmän vaiheita. Kokemus kertoo joskus muustakin, ja voiko näin sanoa, uskottavasti?
Relan kelaaja. On Havukka-Aholla. Kelailee, siinä kun ehtii.

Poissa Toope

  • Kantapeikko
  • ****
  • Viestejä: 2234
Vs: Pyhyyden tunne metsässä - vain suomalainen ilmiö?
« Vastaus #22 : Toukokuu 25, 2019, 00:45:20 »
Jos elämänaikaan muistuttavia asioita kelautuu pikatahtia, reaktiona, jolle ei ole pako-suuntaa, johon vaikka säikähdys valmistaa, niin ehkä se kelautuma on taakse, menneeseen elämään, ja siitä se vilinä, ja iso aikasiivu, joka vastaa tosi pitkää elämän läpikäymistä, omalla tavallaan, muille näkyen, hyvin nopeana tilanteena.
Voisiko asiaa selvemmin sanoa...? :-\

Poissa kertsi

  • Kantapeikko
  • ****
  • Viestejä: 1640
Vs: Pyhyyden tunne metsässä - vain suomalainen ilmiö?
« Vastaus #23 : Toukokuu 25, 2019, 09:51:32 »
Metsän eläimetkin, varsinkin karhu, on ollut suomalaisille ja suomensukuisille pyhä eläin, jota on pitänyt tappamisen jälkeen lepytellä erilaisin rituaalein ja juhlamenoin, jotta se suostuisi syntymään uudestaan metsään (uskomus sielunvaelluksesta, heh). Hirvillekin on järjestetty peijaisia.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Peijaiset

Joillekin suomensukuisille kansoille karhu on ollut jumalan poika, joka on laskettu taivaasta ihmisten käyttöön. Ihmisten tuli kohdella erityisellä kunnioituksella lahjaansa. Suomessakin laulettiin, että karhu oli laskettu kultakorissa ja hopeaköysin taivaalta Otavan eli Ison karhun tähtikuviosta.

Karhu saatettiin naittaa vertauskuvallisesti nuoren neidon kanssa. Tämän tarkoitus oli saada karhu tyytyväiseksi, mutta siihen saattoi liittyä myös uskomus siitä, että karhu voisi olla ihmisen sukua. Toisaalla taas nuoria naisia nimenomaan kiellettiin osallistumasta peijaispitoihin, ehkä peläten, että karhun liha voisi hedelmöittää naisen. Uskomus ihmisen ja karhun sukulaisuudesta on ollut myös samantapaisia rituaaleja tehneillä Pohjois-Amerikan intiaaneilla.

---
Liekö Jeesus-myytti sitten tuollaista perua? On taivaasta laskettu. On jumala. On ihmisen sukua. On ylkä. Puhutaan viisaista neitsyistä. Puhutaan Jeesuksen morsiamista.

Jumalan nimeä ei saa turhaan lausua - eikä saa karhunkaan (eli siitä käytetään kiertoilmausta otso, mesikämmen, metsän omena, kontio, metsän kuningas, nalle). Jumalaa pelätään. Karhua pelätään. Jumalaa kunnioiotetaan. Karhua kunnioitetaan.
---
https://fi.wikipedia.org/wiki/Karhunpalvonta
« Viimeksi muokattu: Toukokuu 25, 2019, 10:02:04 kirjoittanut kertsi »

Poissa Juha

  • Kantapeikko
  • ****
  • Viestejä: 1044
  • RelaKela
Vs: Pyhyyden tunne metsässä - vain suomalainen ilmiö?
« Vastaus #24 : Toukokuu 25, 2019, 10:00:30 »

Kokonaisuudesta otetaan siivu, ja ihminen tietää tämän. Reagointi edes jotenkin, on olemassaolevana kehityksellistä, koska viittaa isomman kuvion johonkin tajuamiseen.

Eläinmaailmassa on joskus niin, että peto ei osaa saalistaa, jos saalis ei toimi odotetusti, eli pakene. Peto voi vaikka hoivata saaliseläintä, tai käydä puntarointia sen välillä, mitä tulisi tehdä.

Onko pedon toiminta järjetöntä, vai järkevää? Milloin on, milloin ei? Mistä tämän voi hoksata?
Relan kelaaja. On Havukka-Aholla. Kelailee, siinä kun ehtii.