Kirjoittaja Aihe: Hahuu!  (Luettu 225 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Juha

  • Kantapeikko
  • ****
  • Viestejä: 1483
Hahuu!
« : Helmikuu 20, 2019, 10:33:00 »

Haahuilua, ketjumitoituksella.

Teema kuin teema, koska kirjoittaessa aina edes tiedä, mihin teemaan tuleva liittyy. Syntyykö jotain ajatuksen arvoista, kun ei ehkä edes kysymystä. Ylläri onkin paras, koska voi poikete eniten, siitä ittestään.

Aloitan pitkäaikaisteemalla. Levottomat jalat askarruttanut. Kun tulee rajatilavaiheessa, lähes poikkeuksetta, siis se lähtö oireelle, niin melkoinen vinkki lähteä miettimään, mikä juttu ehkä on. Päiväunet, illalla ennen nukahtamista, tai jos rentoutuu muuten, niin johan iskee.

Rajatila on sitä, että siinä horjutaan kahden vaiheella. Ennen muutos esim uneen, on osa "porukasta" jo siirtynyt toiseuteen, ja osa empii, tai on muuten ei-niin hanakkka, seurailemaan, ja osa ehkä tarraa vallitsevoistoon, siinä kun mahdollista.

Jos levottomat jalat johtuukin siitä, että ihminen nukahtaa osittain, jolloin kropassa on liikuskelijoita, jotka tietysti hakevat paikkaansa, ja kokoonpanossa, joka ei ihan vastaa tavanomaista liikekannellaoloa.

Idea edellisessä on nähdä systeemisesti ihmisen toimintaa, erään ilmiön kautta. Jos se näkemys siitä paranisi.

Shokki on tilanne, joka lähtee mm isosta verenvuodosta. On elimiä, jotka alkavat kärsiä resurssipulasta, kun elinolosuhteet menevät niukille. Shokki voi viime kädessä olla hermostollista. Yleensä elinten lähettämät signaalit noteerataan, mutta voisi arvella, että jos signalointia tulee kauttaaltaan, kuten perustason onglemakohdissa, ei tällöin kokonaisuudella ole samoja mahdollisuuksia huolehtia yksittäisjäsenistään.

Hermostoperustaisuudesta huolimatta, shokki verenvähyytenä johtaa tietysti myös fyysiseen vammautumiseen, ellei tarvittavaa ala kuulua. Näkemys hermostoperäisyydestä, täysin fyysisperäiseksi katsottavan shokin yhteydessä voi olla ihan hyvä arvelu, ja sitä kautta voisi löytää johtopäätös-sovellutuksia ihmisen toimintaa koskien.

Akupunktiosta ollaan joskus debatoitu, puolesta ja vastaan. Jos akupunktio on tietyn tason hermomanipulaatiota, niin ei vaikea arvella, että jotain menee kokijatasolla ehkä toisin. Vaikka akuneulat eivät aiheuta hengenvaaraa, niin kohden jotain resetointia mennään siinä mielessä, että meneilläänolevien lähettäjien osuus kokonaisuudessa muuttuu.

"Extremepunkitio" voi olla sitten kipua niin kauttaaltaan, jonka kokee vaikka sorsalintu, kun törmää haulikolla lähetettyyn haulipilveen. Verenvuotojuttu ei välttämättä vaikuta ihan samalla mikrosekunnilla, mutta jos hermostollinen shokki onkin jo päällä. Ainakin hermoratoja pitkin saapuu nopeammin erilaiset vaikutteet, kuin virtausviesteinä, ja tuollaisen vaikutuksena.

Levottomien jalkojen ilmiön voi mielessään yhdistää vaikka addiktioon. Ovat eri tason ilmiöitä, tosin yhteistä voisi olla spontaanin oloinen kanavointi, koska osa addiktioista voi olla niin tiivis osa ihmistä, että toiminta on automaatiotasoisempaa kuin tavallisesti.

Yleensä virtaukset ja energia suunnataan tarkoituksenmukaisti. Yleisnimike YOsta on ohivirtausta, fuskausta. Epilepsia lienee myös tätä sorttia. Rakennejuttu.

Kun ihminen menee shokkiin, tuntuu tilanne jotenkin päinvastaiselta. Tällöin menee mahdollisuus myös tahdonalaisemmaksi koettuun energiakanavointiin. Kaiken voi nähdä energiana, jonka virrattaminen harmittomasti ei vahingoita, vaan voi olla eliölle tärkeää, myös niissä tapauksissa, joissa energiakanavointi löytyy, täysin uudentyyppisille asioille, jotka aiemmin ovat olleet jopa kuolettavia.

Mikä ei tapa, se vahvistaa. Harvemmin tätä juttua otetaan kovin vakavasti. Lausetta voi ehkä soveltaa, koska sillä on pohjaa. Jos varmuutta periaatteeseen saa vaikka siitä, että suhde energiaan voi olla kiva, aina, tietyn rakentelun jälkeen, niin energiapolitiikka voi lähteä liikkeelle aivan toisella asenteella, ehkä jopa perustellusti, jos vääntää mutterit ja pultit sopivaan perusteluasetelmaan siten, kuin perusteluilta kunakin hetkenä odottaa itse, tai muut.

Poissa Juha

  • Kantapeikko
  • ****
  • Viestejä: 1483
Vs: Hahuu!
« Vastaus #1 : Helmikuu 20, 2019, 10:44:34 »

Eräs edellisen sovellus-idea voi olla meditaation perustelu, juuri länsimaiselle ihmiselle, koska tällainen voi odottaa mekanistesempia perustelupointteja, tai vaikka jotain arvelua, joka voi muuttaa asennetta hakevampaan suuntaan. Voihan samanlaisia tosin olla idempänäkin, ja myös heitä, jotka haikailevat edes länsimaisesta todellisuus-otteesta, joka sekin vielä uupuu.

Kaikki ihmiseen liittyvät ilmiöt ovat ihan yksinkertaisia, mutta kokemuksen kautta elettynä maailma voi näkyä (kokeentua) aika toisin. Nirvanan tapaiset eivät ole erityisempää utopiaa, vaan normaalijuttuja, aika jokaiselle, tai sitten tuskin oikein kenellekään.


Lisäys.

Edellisten kirjoitettua, tulee mieleen vähän toisenlaisempia kokemuksia. Joskus käsitellyt autuus-sanalla haettua. Voisin nykyään puhua autuudesta myös fyysisempänä kokemuksena. Näitä on, vaikka yllättävän vähän, muistona. Vaikuttaa eräänlaiselta extremejutulta.

Kehollinen autuus on jotain täyslevollisuutta. Kehollinen nirvana. Nirvana monitasoisempan lienee eri asia, tai vaikka ne nirvantyyppiset tasapainoasetelmakohdat, joista eniten ollut puhetta, tai arvelua. Sen voi sanoa, että kehollinen täystasapainotila ei perustu vain kehollisuteen, vaikka olotilana vapaa kehollisuus olisikin se toteutuma, siis myös mahdollisuus tosiaan jättää kaukaisemmat. Mitähän tästäkin voisi päätellä.


L2.

Toinen korva alkanut vinkua. Tätäkin ilmiötä voi ajatella edelliseen liittyväksi. Neutraalitilaa ei saavuteta, aistielimeen liittyvässä. Ehkä tämän vinkumisen voi nähdä terästävänä boostipuolena. Jos tällainen on aina, myös ilman vinkumisen ilmenemistä, niin vinkumisen alkaminen voi olla todistus tietystä jännitteisyydestä, joka on normaalia kaiken aikaa, mutta josta ei yleensä ole tietoinen, ellei vuotoa ilmene.
« Viimeksi muokattu: Helmikuu 20, 2019, 11:20:52 kirjoittanut Juha »

Poissa Juha

  • Kantapeikko
  • ****
  • Viestejä: 1483
Vs: Hahuu!
« Vastaus #2 : Helmikuu 24, 2019, 16:55:51 »

Mitähän ketjun alkuosuudesta ajateltiin. Voin jatkaa tarinaa, koska vähän eiväitä sille, miten tarinaa voi kääntää sovellettavaksi. Tällaista jatkuvuutta jos osaa rakentaa, niin kaikkea ei todellakaan tarvitse keksiä, samalla istumalla.

Jos jotain voi löytää, niin suorasti hakien harppaus voi olla liian karkea. Jotain menee pieleen, eikä välttämättä edes tiedä, mitä, ellei yritystausta ole riittävän hyvä, korjausaskeleita varten. Virheiden/suuntien korjaukseen liittyy omat lainalaisuutensa.

Pahinta lienee se, jos jotain yrittää melko hatarahöttöisesti, ja jotain saakin. What has happened?

Sovellettuna työhön ja toisten motivointiin, voi askelpuitteet olla ohjattuja, jolloin saa kyllä palautteen, joka toimesta, jos merkityksellisen toivotusti kulkee, tai selkeän epätoivotusti. Kun vielä saa jotain, ja ehkä mielessä odottanut jotain muuta, "mieliorjentuitumisen" ollessa vahvana, niin siinä kun vaikka rahaa tipahtelee, niin mieleltään alkaa olla jo niin jumissa, ettei paluuta ole.

Miten äskeistä sitten voi konrketisoida, vaikka käytännön keisseillä. Varmaan voi.

Alustusta siis jatkelen. Ehkä menisi päiväkirjaosastolle, tosin yleisenä tällaisella on arvoa, koska ettei menisi yksinhaahuiluksi, sen arvoa toki kiistämättä.

Jos ajatellaan lanseerattua hetkelliskäsitettä: fyysinen autuus, niin lähdöksi se on ihan ok, ja konreettinen. Viime vuonna flunssa yhteydessä sen verran poikki, että kun menin lepäämään, niin jokainen liike tuntui merkitsevältä. Kaikki tuntui fokusoituvan siihen, mitä teki. Kun käden laski vierelleen, levonsuuntainen palkkio kuormituksesta oli sillä tavoin merkitsevä, että harvemmin tällaista toimea osaa ajatella samanlaiseksi.

Tarinan sovellutusta voi viedä onnellisuuden ja tarkoituksellisuuden suuntaan.

Jos ajatellaan luonnonehtoja vasten olevaa eläintä, kaikki mitä se tekee, tapahtuu jonkin selkeän voiman suuntaamana. Teot eivät ole sillä tavoin vapaita, että merkityksettömyys olisi ongelma. Jos katsoo suuntaan x, niin seuraus on, että tietää vaaran olevan poissa. Jne.

Nykyihmisen tilanteeseen käännettynä soveltuvuus ei välttämättä tarkoita sitä, että lähtisi elämään kivikautta, jossa olisi kiven ja tulen välissä, sapelihammastiikerin väijyessä taustalla.

Voi hakea ympäristön, joka merkkaa, mutta merkkaavuuden ei tarvitse ilmetä tuolla tavoin henkiinjäämisjuttuna. Tämä puolikin korostuu pakosti ihmisellä, kun vaihtoehtomerkityksiä ei löydy, ja tässä vaihtoehtoajattelu ei tarkoita mitä sattu, vaan jotain tärkeämpää, kuin se siirto, joka vie vasten pakonomaisuutta.

Juttua voi soveltaa näin myös ongelmiin, joihin voi olla sidottu, jos merkityksettömyys vaivaa. Teemasta on olemassa sivuketju, tosin näinkin voi päätyä samaisen aiheen äärelle. Lumi/TSS on muistaakseni aiemminkin käsitellyt tätä teemaa.