Vanhan kansan ihminen

[Socrates]

Entinen työkaverini selitti humoristisesti perseilyjään sillä, että hän on vanhan kansan ihminen.

Vanhan kansan ihminen on termi, joka herättää nostalgisia hellyttäviä mielikuvia, mutta siihen törmää vain vanhoissa kirjoissa. Niissä Vanhan kansan ihminen esitetään yleensä positiivisessa valossa viisaana ihmisenä,  mutta he eivät ole enää elossa.

Herää kysymys, mitä sillä tarkoitetaan. Milloin Vanhan kansan ihminen on syntynyt? Ilmeisesti joskus 1800-luvulla, koska nykyään 1900-luvun alussa syntyneitä ei kutsuta Vanhan kansan ihmisiksi eikä toisaalta jotain keskiaikaisia esi-isiäkään.

Vanhan kansan ihmiseen liitän myös jotain mielikuvia esimerkiksi työläistaustasta ja köyhistä oloista.

Miten määrittelet Vanhan kansan ihmisen?

[Socrates]

Jatkan pohdintaani.

Minusta käsite "vanha kansa" viittaa selvästi johonkin rajapintaan. Se on voinut olla sota tai kohta jolloin tieteellinen maailmankuva on vallannut nopeasti alaa tai joku muu yhteiskunnallinen hyppäys, joka on jakanut ihmiset vanhaan kansaan ja uudempaan sukupolveen. Ei tuollainen käsite tyhjästä synny.

[Melodious Oaf]

Vanhan kansan ihminen ei googlettele tai selvittele, miten muut ihmiset jonkin asian kanssa toimivat tai kysele mitään vaan toimii jonkin yksinkertaisen periaatteen tai oman maalaisjärkensä mukaan.

Tulee mieleen perimätieto ja kädentaidot ja sellainen asenne että jos jotain ei tiedä tai siihen ei ole jo valmiiksi jotain lapsuudessa kotona opittua ohjesääntöä, silloin sitä ei tarvitsekaan tietää eikä sillä vaivata päätään.

Uni tulee kun panee pään tyynyyn ja silmät kiinni ja odottaa. Tähän se lopulta pelkistyy, ja muu on turhaa saivartelua tai yksinkertaisen asian vääntelyä ja kääntelyä.

Tulee mieleen se että istuu jossain hienolla päivällisellä tuppisuuna eikä oikein osaa puhua niitä näitä tai hakea samaistumispintaa. Jos joku kysyy säästä tai on kiinnostunut jostakin mitä itse konkreettisesti tekee, siihen voi tietysti vastailla mahdollisimman asiallisesti ja nuivasti. Eli siis tietynlainen pökkelyys ja se että ei intoilla tai tehdä itsestä mitään numeroa. Vaikka tietäiskin jostain jotain, sitä ei kannata sanoa ellei ole pakko.

Vanhan kansan ihminen ei välttämättä ole sosiaalisissa tilanteissa edukseen tai esiinny edukseen, mutta toisaalta sitä voi ajatella silleen että yksinkertaisuudessa ja suorasukaisuudessa on tiettyä viisautta, ja tää on vastakohtaista tavallaan semmoselle lipevyydelle että puhutaan asiat omalta kannalta parhain päin ja hehkutetaan tai vähän jopa hennon manipulatiivisesti tehdään hyvää vaikutusta mut sitten se substanssi ei välttämättä ole kauhean kaksista siellä taustalla.

Mun mielikuvissa siihen siis sisältyy vähäeleisyyttä ja pökkelyyttä ja sosiaalista kömpelyyttä ja tavallaan osaamattomuutta ja nuivuuttakin ehkö, jääräpäisyyttä ja luutuneita käsityksiä, mutta on siinä joku sellainen ylistävä tai positiivinenkin klangi samalla että siinä on autenttisuutta tai konstailemattomuutta tai jotain yksinkertaisten perusasioiden yksinkertaisena pitämistä.

En osaa määritellä vanhan kansan ihmiselle mitään tiettyä ikää. Lapsi tai tosi nuori nyt tuskin voi olla vanhan kansan ihminen kovin helposti, mutta mun mielestä siihen voi joskus sisältyä sellaista ikäryhmän tai sukupolven sisäistäkin vertailua. Joku 1970-luvulla syntynyt tai 1960-luvulla syntynyt voi aivan hyvin olla vanhan kansan ihminen suhteessa muihin ikäpolvensa edustajiin, jotka seuraavat aikaansa tai ovat jollain tapaa tyypillisiä ikäpolvensa edustajia.

Ehkä vanhan kansan ihmisellä voi viitata sellaiseenkin, että siinä missä joidenkin intressit ja mielipiteet sun muu seuraa vähän niin kuin tiettyä kaavaa, vanhan kansan ihmisellä ne ei elä ajassa tai ne on jotain sellaista mille on vaikea asettaa aikamäärettä kun ne on sellaisia mitkä olis voineet olla aina tai ennen meidän aikaa tai jostain hamasta menneisyydestä.

Joskus se varmaan tarkoittaa myös osin sitä että on aika urautunut ja heikosti avoin millekään uusille aktiviteeteille tai tilanteille vaan pikemminkin välttää niitä.

Mun mielestä noi pohdinnat rajapinnasta ja murroksista on ihan järkeviä ja Socrates muutenkin hyvin kartalla siitä mitä joku ehkä saattais tolla termillä hakea, mut koetin tässä vastapainoksi vähän niin kuin hakemalla hakea jotain sellaisia mielikuvia mitkä yhdistäis vanhan kansan ihmisiä jollain tavalla vaikka puhuttais faktisesti keskenään eri ikäisistä tai eri aikakausienkin ihmisistä.

Jos nyt puhutaan vanhasta kansasta siinä mielessä että tarkoitetaan jotain nykyvinkkelistä erikoiselta vaikuttavaa tapakulttuuria tai uskomuksia, varmaan aika usein puhutaan jostain 1900-luvun alusta tai ajasta ennen viimeisimpiä isoja sotia. Siis silloin joskus kun oikeasti uskottiin juhannustaikoihin tai kirjoissa ja lehdissä annettiin neuvoja jotka nyt tuntuu jollain tapaa hassulta tai hassun töksähtäviltä.

Kohta varmaan sotien aikana tai pian sen jälkeen syntyneet alkaa olla tömmöstä myyttistä vanhaa kansaa nekin.

Tietyllä tapaa mun mielestä Seppo Räty tosi vahvasti profiloituu ja myös profiloi itseään vanhan kansan ihmiseksi vaikkei sellaista termiä tietääkseni käyttänytkään.

Hän on kaiketi melko maalaisissa oloissa varttunut, millä voi olla tässä jotain merkitystä, mutta kyllä hän on iän puolesta jo aika tavallaan "nuorena" vanhan kansan edustajaksi profiloitunut ja itseään profiloinut myös.

Jotain söröä imagoon tuo se että vaikka hänet tunnetaan karuissa oloissa harjoittelusta, jääräpäisestä väkisin painamisesta ja vähän kurittomasta tai epäsystemaattisesta treenaamisesta, ei hän ilmeisesti valmentajana ole nuorempaa polvea näin ole opastanut toimimaan vaan enemmän kuitenkin sen mukaan että ei rikota paikkoja tai revitä liian kovaa.

Mutta ei toikaan välttättä ole vanhan kansan merkityksen kanssa oikeasti ristiriidassa

[Socrates]

Mun mielikuvissa siihen siis sisältyy vähäeleisyyttä ja pökkelyyttä ja sosiaalista kömpelyyttä ja tavallaan osaamattomuutta ja nuivuuttakin ehkö, jääräpäisyyttä ja luutuneita käsityksiä, mutta on siinä joku sellainen ylistävä tai positiivinenkin klangi samalla että siinä on autenttisuutta tai konstailemattomuutta tai jotain yksinkertaisten perusasioiden yksinkertaisena pitämistä.

En osaa määritellä vanhan kansan ihmiselle mitään tiettyä ikää. Lapsi tai tosi nuori nyt tuskin voi olla vanhan kansan ihminen kovin helposti, mutta mun mielestä siihen voi joskus sisältyä sellaista ikäryhmän tai sukupolven sisäistäkin vertailua. Joku 1970-luvulla syntynyt tai 1960-luvulla syntynyt voi aivan hyvin olla vanhan kansan ihminen suhteessa muihin ikäpolvensa edustajiin, jotka seuraavat aikaansa tai ovat jollain tapaa tyypillisiä ikäpolvensa edustajia.

Minusta vanhan kansan ihminen on jotain muuta kuin vanha jäärä, muutosvastarintainen, arvokonservatiivi, juro tms ihminen tai nuo elementit eivät olleet keskeisiä,kun puhuttiin vanhan kansan ihmisistä.

Käsitettä löytyy ihmisten puheista lähinnä viime vuosisadan alkupuolelta ja sillä viitattiin jo kuolleisiin tai erittäin iäkkäisiin ihmisiin muttei kuitenkaan mihinkään vuosisatojen takaisiin eli käytännössä 1800-luvulla ja ehkä mieluummin sen alkupuolella syntyneisiin.

En muista, että lapsuudessani olisi enää puhuttu vanhan kansan ihmisistä eikä kukaan käytä termiä enää. Minuakin on sanottu vanhaksi jääräksi muttei vanhan kansan ihmiseksi.

Koska tämmöinen käsite on tullut aikoinaan melko yleiseksi ja se on melko nopeasti kadonnut, sen on täytynyt liittyä johonkin muutokseen. Minusta kädentaitoja liittyy niin moniin muihinkin ihmisryhmiin, että sekään ei kovin hyvin määritä vanhan kansan ihmistä, mutta ehkä mainitsemasi juhannustaiat alkaa olla lähellä. Ajattelen että vanhan kansan ihminen uskoi luonnonmerkkeihin. Ehkä sammakkomies olisi ollut nykyajan vanhan kansan ihminen enemmän kuin vanha jäärä Seppo Räty.

[a4]

Suomi taisi muuttua viime vuosisadalla nopeasti agraariyhteiskunnasta teolliseksi ja jälkiteolliseksi yhteiskunnaksi.

[Xantippa]

Itsekin olen törmännyt tähän vain silloin kun on ollut tarkoitus selittää, miksi ei ole halukas sopeutumaan/ottamaan vastaan jotain muutosta. Eniten tähän olen törmännyt työelämässäni sen alkuvuosina.

Viesti on silloin mielestäni kuulunut, että esitetyssä ei varsinaisesti ole mitään vikaa, eikä sitä sinällään vastusteta, mutta omaan pirtaan se oikein ei sovi, koska olen vanhan kansan ihminen. Omassa suvussani tätä on viljelty aika laajastikin ja juuri siinä merkityksessä, että ei pidä ottaa itseensä vanhemman sukupolven reaktioista tai sanoista, he kun ovat vanhan kansan ihmisiä.

Nimenomaan siis tarkoitus oli erottaa vanhan kansan ihmiset, jotka vain ovat vahvasti tottuneet tiettyihin tapoihin ja todenneet ne itselleen toimiviksi, niistä jääristä, jotka vain jääräpäisyyttään vastustavat kaikkea mahdollista.

Syvällisempiä merkityksiä saattaa tietysti olla samaan tapaan kuin silloin, kun tarustossa puhutaan Ensimmäisistä ihmisistä, tms. , mutta tähän en osaa ottaa kantaa.

T: Xante

[Hippi]

^
Minulla taas "vanhan kansaan ihminen" on ihan outo sanonta niin, että joku itseään noilla sanoilla kuvaisi tai jotain ihmistä minulle noin kuvattaisi. En ole "vanhaa kansaa" koskaan kuullut liitettävän fyysiseen henkilöön tai tiettyyn aikaan eläneisiin ihmisiin.

Sen sijaan vanha kansa on joku epämääräinen parhaan tiedon lähde, jolla minua aina lyötiin päähän ja kerrottiin vanhan kansan viisauksia etenkin, jos olin tehnyt jotain typerää. Vanha kansa oli jokseenkin ehdoton auktoriteetti, jonka ikiaikaiseen viisauteen vedottiin etenkin, jos vanhemmat halusivat painottaa omaa oikeassa olemistaan.

Yritin googlettaa jonkinlaista määritelmää vanhalle kansalle, mutta vain niitä viisauksia löytyi, mutta ei tarkennusta viisauden lähteestä.

[Socrates]

Itsekin olen törmännyt tähän vain silloin kun on ollut tarkoitus selittää, miksi ei ole halukas sopeutumaan/ottamaan vastaan jotain muutosta. Eniten tähän olen törmännyt työelämässäni sen alkuvuosina.

T: Xante

Itse en muista koskaan kuulleeni puhuttavan vanhan kansan ihmisistä paitsi juuri tuo työkaverini vitsaili sillä kuten vitsaili myös mm kiertokoululla.

Termi on minulle tuttu vain kirjoista, joissa vanhan kansan ihmisistä puhutaan  yleensä aika neutraaliin sävyyn. Ajateltiin, että heissä oli jotain viisautta, joka sopi siihen aikaan kun he elivät. Vanhat jäärät saattoivat sitten jotenkin ihailla vanhan kansan ihmisiä, mutta,he eivät enää olleet itse niitä.

Minusta vanhanaikaisuus, vanhakantaisuus ja muutosvastarinta eivät kovin kiinteästi yhdisty vanhan kansan ihmisiin. Heillä oli ehkä lukkiutuneita käsityksiä vaikka luonnon laeista, mutta yhtä lailla niitä oli muista asioista myöhemmilläkin sukupolvilla.

[Socrates]

Suomi taisi muuttua viime vuosisadalla nopeasti agraariyhteiskunnasta teolliseksi ja jälkiteolliseksi yhteiskunnaksi.

Teolliseen vallankumoukseen liittyi tieteellisen maailmankuvan yleistyminen kaikissa kansankerroksissa, mikä juurikin erotti vanhaa kansaa uudemmasta.

[Xantippa]

Sen sijaan vanha kansa on joku epämääräinen parhaan tiedon lähde, jolla minua aina lyötiin päähän ja kerrottiin vanhan kansan viisauksia etenkin, jos olin tehnyt jotain typerää. Vanha kansa oli jokseenkin ehdoton auktoriteetti, jonka ikiaikaiseen viisauteen vedottiin etenkin, jos vanhemmat halusivat painottaa omaa oikeassa olemistaan.

Olisiko siis tässä juuri tapahtunut se Socrun hakema muutos, eli jokin nytkähtänyt katsantokannoissa, kun olen hippasen nuorempaa polvea.

Itselleni nimittäin viittailtu vanhan kansan ihmisiin juuri päinvastoin: on tiedossa, että heidän näkemyksensä ovat aikansa eläneitä, mutta kunnioituksesta heitä kohtaan ei pidä alkaa vänkäämään tai provosoimaan näillä uudemmilla ajatuksilla, sillä onhan heidänkin opeissaan jotain toimivaa ja hyvää.

Itselleni siis vanhan kansan ihmisiin viittailu on viestittänyt, että myös toiseen suuntaan tulee olla suvaitsevainen, eli ymmärtää itseäni aikaisempien polvien käsityksiä ja mistä ne ovat tulleet ja että niissäkin on jotain oppia otettavaksi. Eli että tämä ei ole yksisuuntainen polku, jossa vain sopeudutaan muutoksiin ja uusiin tuuliin ja se vain edellisten velvollisuus.

Tietynlainen huumori ja lempeys siinä on ollut mukana, kuten Socrukin kuvaa, eli se oli vähän semmoinen lempeä tölväisy, että anna olla, kun minä (tai he) ovat noita vanhan kansan ihmisiä.

Kirjallisuudessa en ole taasen tähän juurikaan törmännyt, mutta se johtunee siitä, että Päätaloa tai vastaavia en juurikaan tunne = minulla on melkoinen yleissivistyksen aukko siinä kohtaa kotimaisessa kirjallisuudessa.

T: Xante

[Hayabusa]

Sen sijaan vanha kansa on joku epämääräinen parhaan tiedon lähde, jolla minua aina lyötiin päähän ja kerrottiin vanhan kansan viisauksia etenkin, jos olin tehnyt jotain typerää. Vanha kansa oli jokseenkin ehdoton auktoriteetti, jonka ikiaikaiseen viisauteen vedottiin etenkin, jos vanhemmat halusivat painottaa omaa oikeassa olemistaan.

Yritin googlettaa jonkinlaista määritelmää vanhalle kansalle, mutta vain niitä viisauksia löytyi, mutta ei tarkennusta viisauden lähteestä.

Tämä kuvaa hyvin noita vanhan kansan viisauksia. Me muistamme, tai ainakin jonneja vanhemmat muistavat, vanhan kansan viisauksia ja toistelemme niitä sopivissa tilaisuuksissa välttämättä ymmärtämättä niiden täyttä merkitystä - alkuperästä puhumattakaan.

Sama pätee uusiinkin viisauksiin. Omaksumme jotain sen kummemmin miettimättä, koska jokin auktoriteetti niin sanoo. Ehkä meidän pitäisi ottaa oppia uusien ihmisten, eli pikkulapsien, tavasta hahmottaa maailmaa ja kysyä paljon useammin miksi.

[Socrates]

Itselleni nimittäin viittailtu vanhan kansan ihmisiin juuri päinvastoin: on tiedossa, että heidän näkemyksensä ovat aikansa eläneitä, mutta kunnioituksesta heitä kohtaan ei pidä alkaa vänkäämään tai provosoimaan näillä uudemmilla ajatuksilla, sillä onhan heidänkin opeissaan jotain toimivaa ja hyvää.

T: Xante

Niin tuota just tarkoitin, kun kirjoitin, että heihin on suhtauduttu neutraalisti ja ajateltu, että heidän ajattelu sopi heidän aikakauteensa.

Mutta siis kiinnostaa onko vain sattumaa, että joku on keksinyt termin vanha kansa ja se on levinnyt yleiseen käyttöön vai onko tuolloin ollut joku erityisen merkittävä sukupolvien kuilu.

Ei hippejä eikä juppeja kutsuta vanhan kansan ihmisiksi.

[Melodious Oaf]

^ Tohon on vaikea löytää äkkiseltään pätevää vastausta.

Tulee mieleen että se vois olla joku käännöslaina ruotsista ja on periaatteessa saattanut ensin tarkoittaa ihan vain "vanhoja ihmisiä". Gamla folk tai jotain tämmöstä.

Tollasella otaksumalla vois lähteä siitä, että sillä olis sitten joku omanlaisensa luutunut käyttötapa esimerkiksi folkloristiikassa ja sen tapaisessa diskurssissa, mihin liittyy esimerkiksi juhannustaiat ja muu tällainen, ja tästä ehkä syntyis sitten se, kun haet sitä että mitä ja keitä termi on alunperin syntynyt kuvaamaan.

Toisaalta termin "vanha kansa" käyttöä tuntuu motivoivan monenlaiset spesifit kontekstit arkikielessä. Jos puhutaan siitä, mikä jonkun asian nimi on aiemmin melko yleisesti ollut vaikka se on sittemmin harvinaistunut tai kalskahtaa oudolta, on tapana sanoa että vanha kansa puhuu vaikka glaukoomasta viherkaihina.

Tai voi olla että vanha kansa tietää jotain tai muistaa jotain, ja sen merkitys on vähän samaa sarjaa kuin "jonnet ei muista", johon Hayabusa viittaisi.

Voi olla että "vanha kansa" liittyy johonkin isoon muutokseen, kun esimerkiksi 1900-luvun alussa kaupungistuminen todella alkoi, ja että se joskus on ollut neutraalisti vanhempaa ikäpolvea tarkoittava termi, ja sitten kun 1800-luvulla on noussut kansallisaate ja varsinkin 1900-luvun taitteessa tai alussa fennomania ja muu tällainen, sille olisi siinä tullut joku tämmönen folkloristinen oma erityismerkityksensä.

On se mahdollista että se todella olis terminä kytkettävissä alun perin johonkin tiettyyn muutokseen tai sukupolvieroon vähän niin kuin "jonnet ei muista" on, jos katsellaan jäljemmän fraasin ihan ensimmäisiä esiintymiä ja sitä minkälaista vieraantumista tai toiseuttamista termin "jonne" käyttöön on liittynyt.

Mutta jos jonne-ilmauksia alettais käyttää yleisesti tolla tavalla arkisesti vanhoista käsitteistä ja siitä miten kieli muuttuu, paikallistietämyksestä ja perimätiedosta ja sitten vielä folkoristiikan hengessä kansanperinteestä, sanonnoista, uskomuksista ynnä muusta, eihän se sitä ihmisten jonkun fraasin käyttöä enää vuosikymmenien tai satojen vuosien päästä kauheasti valottais että palattais siihen mitä joskus on olleet nimenomaan "jonnet" tai miksi, eikä tällainen todella olemassa oleva termin konkreettinen alkuperä välttämättä liittyis erityisen merkittävään muutokseen isossa kuvassa katsottuna.

Ja edelleen, kun katsoo termin "vanha kansa" muotoa, mulle tulee siitä tosiaan mieleen ruotsin kieli ja se, miten sen asema ja vaikutus on joskus ollut erilainen kuin nyt. Tätä en pysty ollenkaan todentamaan ja voin olla täysin väärässä, mut tän vuoksi en näe vahvaa syytä olettaa että aivan alun perin termi olis liittynyt tiettyyn ajankohtaan ja koettuun eroon niin kuin "jonnen" tapauksessa on.

Vaan siis ennemmin mun mutu-teoria on sitä tasoa että folkloristisia kytköksiä saattais selittää se, että ruotsinkieliset ihmiset on ruvenneet fennomaaneiksi ja on tehty tutkimusta, kerätty aineistoa ja samalla eräällä tapaa tietoisesti luotu vähän sellaista mytologisoivaakin kuvaa menneestä ja tietystä kansasta vaiheineen ja uskomuksineen ja murteineen ja perinteineen, joka jollain tavalla poikkeaa yleismaailmallisesta tai eurooppalaisesta sivistyksestä mutta on silti arvokas ja erityislaatuinen ja niin pois päin.

Toi nyt on tietysti pohjimmiltaan täysin tuulesta temmattua tarinaa.

Kielitoimiston sanakirjassa "vanha kansa" on kuvattu viimeiseksi esitetyn kansa-sanan merkityksen yhteydessä esimerkin selitteenä.

4.
epälukuinen, suuri ihmisjoukko, väki, yleisö, ihmiset.
Kirkko-, hääkansa.

Somekansa.
Tori oli kansaa mustanaan.
Kansaan menevää musiikkia.
Karttuisa on kansan käsi [ks. karttuisa] SP.
Vanha kansa entisajan ihmiset, vanha ikäpolvi.

En tiedä, kuinka paljon perehtymistä tai tutkimusta tossa on varsinaisesti taustalla, mutta on tossakin eroteltu termille kaksi eri merkitystä, yhtäältä "entisajan ihmiset" ja toisaalta "vanha ikäpolvi".

Noissa ei mun mielestä ole mitään sinänsä ihmeellistä eikä ongelmallista, vaan ehkä tässä kuitenkin uteliaisuus on virinnyt ennemmin Socrateksen vanhan työkaverin kuvauksesta, jossa saattaa olla että "vanha kansa" esiintyy jossakin tästä vielä erilaisessa merkityksessä.

Mä nyt keksin tämmösen merkityksen sille tai mahdollisen sellaisen puhuessani Seppo Rädystä, mutta jotta vois löytää sellaisen, joka paremmin sopis siihen mitä Socrateksen kaveri on ehkä saattanut tarkoittaa, pitäis varmaan puhua hänestä ja hakea tulkintaa sitä kautta.

Se on vähän ehkä tylsää lähestyä tollasta niin että vaatii hänen käyttötavalleen jotain sanakirjamääritelmän tyyppistä ulkoista oikeutusta sen sijaan että yrittäis vaan ymmärtää parhaansa mukaan.

Monesti ihmisillä ei tiettyjä rakenteita käyttäessään ole mielessä mitään yhtä aivan täsmällistä aukikelattua tulkintaa ja luentaa niistä, ja silti useimmiten kommunikaatio toimii vaikka ja koska sitä ei liikaa kyseenalaisteta tai problematisoida.

Siinä vaiheessa kun jotain sanaa tai ilmausta aletaan tällä tavalla ruotia, tilanne on tyypillisesti se että viestintä on jo ollut ja mennyt, ja lähtökohta on, että joku siinä ei ole nyt onnistunut, jolloin haetaan oikeastaan kuvausta tai selitystä sille, miksi siinä joku tökki tai ei sujunut tai mennytkään sillä tavallisella automatiikalla.

Tosta huolimatta mun mielestä kiva avaus ja aihe, ja hauska tämmösestä on keskustella muuten vaan ja foorumin kannalta, että ei siinä mitään

[Socrates]

mitä Socrateksen kaveri on ehkä saattanut tarkoittaa, pitäis varmaan puhua hänestä ja hakea tulkintaa sitä kautta.

Työkaverini oli itse nuori ihminen, joka oli joissain asioissa vanhakantainen tai ainakin pyöri sen ongelman tiimoilla ja käytti joskus ilmaisua "vanha kansa" (itse)ironisesti. Veti siis överiksi, laski leikkiä siitä, että hän toimii jotenkin koska on vanhan kansan ihminen.

Mutta olin siis muutenkin kiinnostunut tuosta termistä, johon törmäsin kirjoissa silloin tällöin. Siinä on jotain juhlallista, jota ilmaisut entisajan tai vanhat ihmiset tms ei tavoita. Vanhan kansan ihminen on jotain kiehtovampaa kuin vaikka sota-ajan ihminen, vaikka jälkimmäinen on saattanut elää ankaremmissa olosuhteissa.

[Melodious Oaf]

^ Okei 

Kyllä se mulle käy järkeen, että "vanha kansa" tuntuu ylevältä tai juhlavalta.

Lisäilin viestiini tossa välillä pohdintaa, joka ehkä jollain tavalla sivuaa tätä mitä kuvasit, vaikka en siitä niin varma ole, että tämä kovin vankalla faktapohjalla olisi:

Ja edelleen, kun katsoo termin "vanha kansa" muotoa, mulle tulee siitä tosiaan mieleen ruotsin kieli ja se, miten sen asema ja vaikutus on joskus ollut erilainen kuin nyt. Tätä en pysty ollenkaan todentamaan ja voin olla täysin väärässä, mut tän vuoksi en näe vahvaa syytä olettaa että aivan alun perin termi olis liittynyt tiettyyn ajankohtaan ja koettuun eroon niin kuin "jonnen" tapauksessa on.

Vaan siis ennemmin mun mutu-teoria on sitä tasoa että folkloristisia kytköksiä saattais selittää se, että ruotsinkieliset ihmiset on ruvenneet fennomaaneiksi ja on tehty tutkimusta, kerätty aineistoa ja samalla eräällä tapaa tietoisesti luotu vähän sellaista mytologisoivaakin kuvaa menneestä ja tietystä kansasta vaiheineen ja uskomuksineen ja murteineen ja perinteineen, joka jollain tavalla poikkeaa yleismaailmallisesta tai eurooppalaisesta sivistyksestä mutta on silti arvokas ja erityislaatuinen ja niin pois päin.

Kaverin itseironinen luonnehdinta käy sekin omalla tavallaan ihan hyvin järkeen. Ehkä siinä ei niinkään edes tarkoiteta "vanhalla kansalla" mitään tiettyä vaan pelataan aika umpimähkäisesti sävyillä sikäli, että sillä on sekä positiivisia että negatiivisia konnotaatioita