Voisiko tuota kokeilla muutaman päivän lainakissalla?
Lainakissan saisin naapurista. Siellä on pari kattia, joita käyn ruokkimassa pariskunnan mökkireissujen aikana. Kissaparat eivät ole oppineet autolla matkustamaan ja mökillä taas on se karkuun pääsyn mahdollisuus, kun ovia auotaan miten sattuu. Niinpä kissat jätetään kaupunkiin.
Mutta eipä se noillakaan onnistuisi, sillä nuokin ovat vieraille aika arkoja ja vain toinen noista pysyttelee näkösällä, kun menen laittamaan ruokaa kuppeihin ja siivoamaan hiekkalaatikon. Tämä rohkeampi sitten meni kyllä ihan pähkinöiksi, kun kerran vein niille tuoretta possun sydäntä herkkupalaksi. Katti antautui siliteltäväksi ja hyrisi onnessaan. Sen jälkeen se on suhtautunut minuun huomattavasti suopeammin. Toinen ei sydämen voimallakaan välitä vieraasta.
Mutta kissat ovat niin kovin erilaisia ja yksilöllisiä, että vaikka yksi lainakissa otettaisiin hyvin vastaan, niin toinen saattaisi olla erittäin vastenmielinen tulokas. Ei voi koskaan tehdä yleistystä yhden kissan kohtaamisesta.
Lainakissan sijaan koeaika olisi parempi. Eli jos löytyy muuten sopiva tulokas, niin tämän voisi ottaa koeajaksi ja jos porukka ei parissa kolmessa kuukaudessa ole laumautunut riittävästi, niin tulokkaan voisi palauttaa. Montaa kokeilua ei kyllä voisi tehdä, koska se olisi varmaan stressaavaa näille nykyisille asukkaille. Palauttamisessa taas olisi ongelmana se, että oma sydämeni särkyisi.
Yhden kissan olen aikanaan palauttanut ja se olikin melkoinen tapaus. Sattui aikana, jolloin vanha Tiitu jäi ainoaksi kissaksi siskonsa kuoltua. Löysin netistä luotettavalta vaikuttavan yhdistyksen sivut ja otin sinne yhteyttä. Täytin pitkän haastattelulomakkeen ja sieltä kävi nainen tarkistamassa ensin kotini. Toi sitten jonkin ajan kuluttua "vaatimattoman ja kiltin" kissan ja onneksi tässä oli juuri koeaika. Kissaparka ei ollut lainkaan tottunut ihmisiin ja luultavasti se oli Virosta tuotu loukutettu villiintynyt tai luontoon syntynyt kissa.
Se katosi ensimmäisenä yönä ja lopulta selvisi, että se oli tunkeutunut ammeen alle lattiakaivon kohdalle tehdystä aukosta. Yöaikaan se kävi kyllä syömässä ja tarpeillaan, mutta muun ajan se oli ammeen alla, kunnes onnistuimme sen eristämään sieltä pois. Sen jälkeen se oli päivät sohvanselkänojan sisällä eikä sallinut mitään kontaktia sen enempää Tiitulta kuin ihmisiltäkään.
Annoin parissa viikossa periksi ja kutsuin naisen hakemaan kissan pois. Hän vaati, että poisvietiä varten joudun kissan sulkemaan kylpyhuoneeseen, muuten hän ei saa sitä kiinni. Eli hän itsekin myönsi noin, ettei kuvaus vastannut todellisuutta. Järkyttävän tappelun ja meuhkaamisen jälkeen nainen sai kissan vangittua häkkiin ja poistui hyvin kiukkuisesti ovet paukkuen paikalta.
Myöhemmin googletin ja selvisi, etten ollut ainoa, joka oli joutunut pettymään tuon yhdistyksen toimittamiin kissoihin.
Tuon kokemuksen jälkeen käännyin Löytöeläintalon puoleen, josta sitten hain Aatun ja puolisen vuotta myöhemmin Eetun, jotka nyt minulla vieläkin on. Pojat keväällä täyttävät 10 ja 9 vuotta.
