Uutiset:

Ilmoitustaulu mahdollisten ongelmien varalta (wikimedia.org / Etherpad)

Sähköpostia ylläpidolle: kantapaikanherra (at) gmail.com

Main Menu

Lemmikkinurkka

Aloittaja Hippi, tammikuu 03, 2019, 19:52:45

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Hippi

Harmi, että Hesarissa ollut hyvä kirjoitus on maksumuurin takana. Olisi ansainnut olla vapaasti luettavana ja jaettavana.

Sairaan hauskat eläinvideot
Sosiaalisessa mediassa pyörivät videot viihdyttävät miljoonia, vaikka osa niillä esiintyvistä eläimistä kärsii. Eläinvideoiden maailma voi myös ohjata ihmisiä hankkimaan yhä sairaammaksi jalostettuja lemmikkejä, asiantuntijat pelkäävät.
----


Itse olen kiinnittänyt huomiota, että viimeaikoina on aivan räjähdysmäisesti lisääntyneet kissavideot, jossa päätähtenä on lyhytjalkainen kissa, rotunimeltään Munchkin.



Rotu on yleistynyt varmaan siksi, että töppöjalkainen kissa ei pääse hyppimään huonekaluille ja kaappien päälle ja tuskin kiipeilee verhojakaan pitkin, kuten kaukainen sukulaisensa maatiaiskissa, jota myös kotikissaksi sanotaan. Suomessahan munchkin rotua ei ole hyväksytty Kissaliiton toimesta, koska rodulla jalostuksen myötä tullut hyvinkin yleisiä ja vakavia terveysongelmia:
Lyhytjalkaisuus on epämuodostuma, johon liittyy luu- ja rankaongelmia. Tästä syystä kaikki kissajärjestöt eivät suhtaudu rotuun suopeasti. Rakenteeltaan samanlaisilla koirilla tiedetään olevan usein nivelrikkoa, joten munchkinin pelätään kärsivän samasta ongelmasta.

Onhan ne söpöjä töpöttelijöitä, mutta kyllä videoista hauskuus katoaa, jos tietää kissan mahdollisesti kärsivä jatkuvista kivuista.

Samoin, vähemmän hauskaa on, kun lemmikki on laitettu tekemään jotain sellaista, joka selvästikään ei ole "sen oma idea". Kissat, koirat ja miksei myös muut lemmikit kyllä keksivät itsekin omaa kivaa, jota voi videoida ja jakaa, joten ei tarvitse kissaa laittaa juoksumatolle, värjätä koiran turkkia hullunkurisin värein tai pukea eläimiä vaatteisiin, joita se ei tarvitse.

Tuollainen tekohauskuus on yleistynyt, kun halutaan erottua muista, mutta se jättää katsojan vain surulliseksi.
If you see your glass as half empty, pour it in a smaller glass and stop complaining. ❤️

Norma Bates

Salaa astuttu narttu töräytti mahtiläjän pentuja:

https://yle.fi/a/74-20014785

Bertan pennut syntyivät tammikuun alkupuolella ja emon raskaus oli täysi yllätys. Oikeastaan kaikki oli yllätystä tässä tapauksessa.

– Jouluna meidän aikuiset lapset tulivat kotiin ja katsoivat Berttaa, että onpas se lihonut, se on varmasti raskaana. Pyhien jälkeen ensimmäisenä arkipäivänä vein Bertan lääkäriin ja ultrassa kuului pentujen sydänäänet.

Tieto yllätyspesueesta oli aluksi järkytys, mutta nyt Kosuset puhuvat Bertan pennuista joulun ihmeenä. 8-vuotiaalla nartulla ei ollut pentuja suunnitteilla eikä omistajilla ollut käsitystä siitä, kuinka pennut olivat saaneet alkunsa.

– Joka vuosi Bertalla on juoksut olleet ja aina olemme samalla tavalla toimineet perheen muiden koirien suhteen, Kati Kosunen kertoo.

...

Leppävirralla asuvilla Kosusilla on Bertan lisäksi 3 muuta koiraa, joista yhtä epäillään isäksi. Lapset olivat nähneet aiemmin syksyllä perheen saksanpaimenkoira Hugo-Jalmarin karanneen tarhastaan ja hiippailevan Bertan aitauksen liepeillä.

Eläinlääkäri vahvisti Kosusille ensimmäisessä ultrassa, että aitauksen läpi tapahtunut astuminen ei ole mitenkään tavatonta.

Pari viikkoa ensimmäisen ultran jälkeen Bertan synnytys käynnistyi. Pentuja ei vaan alkanut kuulua vaikka supistukset olivat voimakkaita. Kosuset veivät emon eläinklinikalle, jossa se ultrattiin vielä ennen sektiota.

– Hoitaja laski kuvassa näkyviä selkärankoja ja kalloja. Tässä kohtaa tuli toinen järkytys, pentuja näkyi mahassa 17 kappaletta, Kati Kosunen kertoo.

Pennut syntyivät eläinlääkärin ja hoitajien avustamana sektiolla, ja siitä alkoi Kosusten urakka Bertan apulaisina.

Kosusilla ei ole aiempaa kokemusta koiranpentueista, vaan kaikki on pitänyt opetella. Lahjoituksina saaduille petivaatteille ja pyyhkeille on tullut käyttöä, ja käytännön neuvoja he ovat voineet kysyä ystäviltä.

Kaikki 17 pentua syntyivät elossa, mutta parin päivän ikäisinä kaksi pennuista löytyi pentulaatikosta menehtyneenä. Se ei ole mitenkään tavatonta, eläinlääkäri oli lohduttanut pentuihin vahvasti kiintyneitä Kosusia.

Hayabusa

Palstan kissanaisille varoitus, jos joskus onnistutte saamaan miesvieraan vähäpukeiseksi.  :o

Kissa luuli löytäneensä uuden lelun miehen pyyhkeen alta
An nescis, mi fili, quantilla prudentia mundus regatur

Hippi

^
Enpä tiedä kävisikö meillä. Meidän Aatu on enemmänkin tissimiehiä :D
If you see your glass as half empty, pour it in a smaller glass and stop complaining. ❤️

ROOSTER

Koiran tulee ilmoittaa tietonsa The Registeriin tai sakko* napsahtaa, vieläpä suurempi kuin monessa pahoinpitelytapauksessa.

Lainaus käyttäjältä: https://yle.fi/a/74-20017044Koiran ja sirun tiedot tulee syöttää Ruokaviraston rekisteriin, kunhan se saadaan käyttöön

Ruokaviraston koirarekisterin piti aueta vuoden alussa, mutta sen käyttöönotto on viivästynyt sovelluskehittäjästä johtuvista syistä.
...
Aluehallintovirasto ja ely-keskus voivat määrätä noin kolmensadan euron seuraamusmaksun, jos laiminlyö koiran tunnistusmerkinnän.

Jotenkin ei yllättänyt tuo viivästyminen sovelluskehittäjästä johtuen. Ma luulen sovelluskehittäjien ja ohjelmoijien tietävän jo etukäteen, että paljon luvattua enemmän kuluu aikaa. Siitä saatetaan jopa hentoisesti varoitella.

Mikään ei kuitenkaan voita katteettomia lupauksia, sen tietää ohjelmistotalon myyntipuoli. Kun on saatu asiakas nalkkiin, niin siinä pysyy.

*Tunnetaan myös nimellä seuraamusmaksu. Se, että seuraamusmaksu voi olla suurempi kuin sakko, rikemaksu, ajoneuvovero tai liikennevirhemaksu on semanttinen kysymys, ei oikeuspoliittinen.

Jokainenhan ymmärtää, että sakko annetaan vain vakavimmista rikkeista. Nuo muut ovat kurinpidollisia maksuja sääntöjen noudattamatta jättämisestä eli hallinnon hankaloittamisesta. Laskelmieni mukaan yksi sakkoeuro vastaa moraalisella puolella neljää seuraamusmaksueuroa.
Yleinen mielipide on aina väärässä.

a4: Minulla on sellainen kokemus että kaikki vähänkin älykkäät laitteet jumiutuvat itsekseen, ennemmin tai myöhemmin ja jotkut useammin.
Omakin pää.

Gerardo: "Viidakko on äiti, eikä äitiä voi myydä tai ostaa. Äitiä voi vain suojella.  HS

Hippi

^
Tuota olen ihmetellyt, että miten voi olla yhden rekisterin perustaminen ja sen päälle käyttöliittymien tällääminen noin saatanan vaikeaa, ettei sitäkään saatu aikataulussa tehtyä. Veikkaan, että tuossa on taas tehty vanha "keinun tilaaminen", eli toheloitu projektin kaikki vaiheet läpi.

If you see your glass as half empty, pour it in a smaller glass and stop complaining. ❤️

Hayabusa

IS:ssä on pitkä tarina miehestä ja hänen kissastaan. Enimmäkseen kissasta, mirristä joka on todellinen misumagneetti.  ;D
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009518507.html
An nescis, mi fili, quantilla prudentia mundus regatur

Hippi

^
Joskus viime vuosituhannella Kontulassa oli tuttu näky suoraryhtinen iäkkäämpi herrasmies, jonka olkapäällä matkusti kauniin harmaa kissa. Taisi sillä kissalla olla valjaatkin, mutta en muista nähneeni sen tepastelevan omin jaloin, vaan nautti kyydistä korkeammalla, josta oli hyvät näköalat. Miehen olkapäällä oli jonkinlainen luultavasti halkaistua nahkaa ollut alusta, johon kissa saattoi ankkuroida itsensä kynsillään tukevasti.

Muistan kuulleeni juttua, että mies olisi joku taiteilijan tapauinen. Aina liikkui kissansa kanssa enkä muista nähneeni häntä muiden ihmisten seurassa. Aika pian sen jälkeen, kun olin tuosta samaisesta pihapiiristä muuttanut jonkun matkan päähän, oli iltapäivälehdessä isot otsikot, että tämä kissamies oli hakattu pahanpäiväisesti ja sen jälkeen kaksikkoa ei paljoa nähty enää ulkosalla.
If you see your glass as half empty, pour it in a smaller glass and stop complaining. ❤️

Hippi

Tätähän ei ollut vaikea arvata:

Oletko valmis? Nyt tulee kissarekisteri: "Eivät kuulu meidän luontoon"

Ajatus on hyvä, eli tarkoituksena on, että jokaisen kissan niskanahkan alta löytyy siru, jonka perusteella saadaan selville kissan omistaja. Artikkelissa puhutaan siitä, että kissojen arvostus on huonompaa kuin koirien ja kissoja jätetään paljon enemmän heitteille. Tottahan se on, että niitä mökeille jätettyjä kesäkissoja syksyisin toimitetaan löytöeläintaloihin runsaasta valistuksesta huolimatta edelleen löytöeläntaloihin. Mutta ympäri vuoden löytöeläintaloja kansoittaa karkulaiset, jotka huolenpidosta huolimatta ovet päässeet livahtamaan tai sitten vapaasti ulkoileva kissa on löytänyt uuden pihan, johon majoittuu.

Oman lapsuuteni aikoina, kun vietin tätini maatilalla kesiä, talossa oli parhaimmillaan yli tusinan verran kissoja, jotka kävivät ajoittain sisälläkin ja muutoin majailivat navetassa tai heinäladossa nauttimassa elävää ravintoa. Osa kissoista oli täysin kesyjä tupakissoja ja osa noita puolikesyjä talouskissoja, jotka antoivat vain harvojen ja valittujen lähestyä itseään. Mahtaako noilla enää maalla olla tarvetta, vai onko kaikki kissat sielläkin jo lemmikkejä?

Mutta siis kaikki katit joutuvat rekisteriin noin vuodesta 2026 alkaen.

Varmaan samat jupinat tuosta tulee, kun rotukissat kuuluvat jo joka tapauksessa omiin roturekistereihinsä, niin näille tulee vielä toinen rekisteri. Liekö sitten kissoilla samanlaista ja samanhenkistä pentutehtailua olemassakaan kuin koirilla. Eikö nuo rotukissayhdistykset valvo jäseniään?

Maatiaiskissoja puolestaan ei ole juurikaan tarpeen tehtailla, kun kissat hoitavat luonnossa tehtailun itse ja tämä kyllä on syytä saada loppumaan. Kissapopulaatiossa ei kollit niin pidä lukua siitä, onko parittelun kohteena oma emo tai sisko vai olisiko kohdalle sattunut joku etäisempi sukulainen. Siksi noilla populaatiokissoilla on paljon perinnällisiä sairauksia (epilepsiaa, epämuodostumia yms), jotka aiheuttavat kärsimystä pennuille. Samoin FIV (kissojen HIV) leviää tehokkaasti populaatiokissojen keskuudessa. Noita ikäviä tapauksia nähdään löytöeläintaloissa jatkuvasti.

Lemmikit kuuluvat kotirauhan piiriin, kun ovat tiiviisti sisällä majailevia, joten aika teoreettiseksi jää se, että kaikki kissat saataisiin rekisteröityä. Eli ei tulla jokaiseen oveen koputtelemaan ja kyselemään kissojen perään.


Kissarekisteriin on tulossa myös puhelinpalvelu  :P

If you see your glass as half empty, pour it in a smaller glass and stop complaining. ❤️

Amore

Lapset valitsivat: kuka on paras äiti?

All you need is Love

Hippi

On kissaihmisiä ja on koiraihmisiä :)

If you see your glass as half empty, pour it in a smaller glass and stop complaining. ❤️

ROOSTER

Yleinen mielipide on aina väärässä.

a4: Minulla on sellainen kokemus että kaikki vähänkin älykkäät laitteet jumiutuvat itsekseen, ennemmin tai myöhemmin ja jotkut useammin.
Omakin pää.

Gerardo: "Viidakko on äiti, eikä äitiä voi myydä tai ostaa. Äitiä voi vain suojella.  HS

Unforgiven

Koirarekisteri "toimii" osin ennakko-odotusten mukaisesti.

Mutta juu, toinen koiramme jouduttiin avustamaan viimeiselle kävelylle noin kuukausi sitten. Sanotaan, että koville otti. Vieläkin kuljen asunnossa tiettyjä väistelyreittejä, sillä kun oli tapana vedellä tirsoja täydessä pituudessaan ns. puomina tietyissä mielipaikoissaan. Mutta vieläkin kovemmin poismenon otti toinen koiramme. Kun se tajusi, että elämänkumppani ei enää takaisin palaa, ruokahalu hävisi ja pää painui riipuksiin. Lenkille lähtökin on kovin vaikeaa kun se aikaisemmin kirjaimellisesti pomppi ilosta nähdessään omistajan aikeet.

Mutta aika tehnee taas tehtävänsä niin koirilla kuin ihmisilläkin näissä asioissa.
I'm just a soul whose intentions are good

Hippi

^
Osanottoni.
Kyllähän se koskee ja itkettää vieläkin. Samoihin aikoihin, kuukausi sitten, oltiin Eetu-kissan kanssa samanlaisella reissulla. Kolmetoista yhteistä vuotta ei katoa mihinkään ja niitä tulee nyt eri yhteyksissä muisteltua. Tuolla päiväkirjaosiossa olen noista hetkistä enemmän kertonut, joten en niitä tässä toista. Mutta toisin kuin aikanaan Juulian ja Tiitun kanssa, en oikein ehtinyt valmistautua tulevaan, vaan kaikki oli ihan liian nopeasti ohi.

Tosiaan jonkinlainen Eetun flashback täällä edelleen asuu. Kuulen sen vielä hyppäävän sängyltä alas toisessa huoneessa ja odotan näkeväni sen aamulla. Tuntuu kummalliselta, miten niin hiljainen ja vaatimaton kissa muuttuu poistuttuaan näkyvämmäksi ja kuuluvammaksi. Varmaan kuulostaa, että olen seonnut päästäni, mutta noin se vaan on. Kyllähän tuo aikanaan hälvenee tuokin tuntemus.

Sen sijaan Aatu ei tunnu kaipaavaan lainkaan kaveriaan. Tosin viime vuosina ne oli vähemmän kavereita, joten pikemminkin vaikuttaa, että Aatu on helpottunut päästyään ainoaksi kissaksi. Kissahan on yksineläjä, vaikkakin usein tulevat toimeen keskenään. Koira taas laumaeläimenä kaipaa kumppaniaan, myös pitkäaikaista ihmiskumppaniaan, jos tämä menehtyy. En tiedä pitääkö paikkansa, mutta olen lukenut tai kuullut, että koira pitäisi viedä menehtyneen kumppaninsa tykö ja antaa sen haistella tätä, jotta se paremmin ymmärtäisi, mitä on tapahtunut.

On nämä vaan aika kovia paikkoja, mutta jos ei sitä lemmikkiä menettämisen pelossa ole ottanut, niin eipä niitä yhteisiä iloisia aikojakaan olisi.
If you see your glass as half empty, pour it in a smaller glass and stop complaining. ❤️

Unforgiven

Lainaus käyttäjältä: Hippi - lokakuu 21, 2023, 11:07:55
^
Osanottoni.


Kiitos Hippi, ja kuin myös.

Koetut hyvät hetket kyllä kuittaavat sitten nämä ikävämmät. Taloudessa on lähes aina ollut yhtä aikaa kaksi koiraa ajatuksella, että koirien elämä olisi elämänkumppanin myötä parempaa. Ja tämä on toiminut. Nyt vain taitaa tilanne olla sellainen ettei oma elämäntilanne ehkä salli uuden koiran hankkimista. Mutta nähtäväksi jää sillä kovasti mieli tekisi, sillä kovin tyhjältä asunto tuntuu ja kyllähän nykyisen koiramme olotila varmasti helpottaisi uuden frendin myötä.
I'm just a soul whose intentions are good