Älykkyys vs. viisaus

[Topi]

En usko (ja en vastaa miksi) että ihminen on neutraali ja puolueeton niin herkkää asiaa kuin omaa älykkyyttään arvioidessaan. Kuten täälläkin esimerkejä löytyy, ihmisten omahyväisyys värittää oman itsensä arviointia. Ihminen herkästi kuvittelee olevansa niin viisas että muut eivät sitä tajua.

Yhtä lailla ihmiset varsin usein kuvittelevat muiden olevan paljon viisaampia. Eikä tuokaan kuvitelma ole lopulta yhtään sen terveellisempi. Yleensä omaa viisauttaan kannattaa kyllä arvioida sen avulla, miten muut ihmiset ja ympäröivä todellisuus sitä peilaa. Me näemme itsemme vain tuon muun avulla ja tulemme itseksemme vain vuorovaikutuksessa muiden ja maailman kanssa.

Safiirin kanssa hyvin pitkälle samansuuntaisia ajatuksia tästä.

Ehkä viisauteen tai sen arviointiin voisi soveltaa myös Dunning-Kruger-vaikutusta (Wikipedia: Ylivertaisuusvinouma).

[Muisto Keijo Kullervo]

Hyvä Safiiri - juuri noin...

Muisto Keijo Kullervo

[Sepe]

Yhtä lailla ihmiset varsin usein kuvittelevat muiden olevan paljon viisaampia. Eikä tuokaan kuvitelma ole lopulta yhtään sen terveellisempi. Yleensä omaa viisauttaan kannattaa kyllä arvioida sen avulla, miten muut ihmiset ja ympäröivä todellisuus sitä peilaa. Me näemme itsemme vain tuon muun avulla ja tulemme itseksemme vain vuorovaikutuksessa muiden ja maailman kanssa.

Ilmaisusi on epätarkka: muiden olevan paljon viisaampia tarkoittaako että kuvittelevat muiden olevan viisaampia kuin minä itse vai kuvittelevat että kanssaihmiset ovat viisaampia kuin ovatkaan?

Vaikkei muiden kuvitelma minun viisaudesta oikea olekaan, todennäköisesti se osuu lähemmäs kuin oma kuvitelmani.
Aika harvinainen on mielestäni henkilö joka on sekä  älykäs ja viisas vaikka niin kuvitteleekin.

[safiiri]

Yhtä lailla ihmiset varsin usein kuvittelevat muiden olevan paljon viisaampia. Eikä tuokaan kuvitelma ole lopulta yhtään sen terveellisempi. Yleensä omaa viisauttaan kannattaa kyllä arvioida sen avulla, miten muut ihmiset ja ympäröivä todellisuus sitä peilaa. Me näemme itsemme vain tuon muun avulla ja tulemme itseksemme vain vuorovaikutuksessa muiden ja maailman kanssa.

Ilmaisusi on epätarkka: muiden olevan paljon viisaampia tarkoittaako että kuvittelevat muiden olevan viisaampia kuin minä itse vai kuvittelevat että kanssaihmiset ovat viisaampia kuin ovatkaan?

Kuvitellaan, että on itse tyhmempi kuin muut.  Oman viisauden arvioimista tehdään usein juuri muihin vertaamalla ja se oma taso verrattuna muihin nousee tärkeäksi. Kuvitelma voi olla yhtä lailla muiden viiauden liiottelua kuin oman tyhmyyden liiottelua, mutta suhde muihin on olennainen arviointiperuste.

Vaikkei muiden kuvitelma minun viisaudesta oikea olekaan, todennäköisesti se osuu lähemmäs kuin oma kuvitelmani.
Aika harvinainen on mielestäni henkilö joka on sekä  älykäs ja viisas vaikka niin kuvitteleekin.

Mitenkään harvinainen ei ole sellainen ihminen, joka kuvittelee olevansa tyhmempi kuin onkaan. Itsensä ja kykyjensä vähättely on yleistä. On olemassa mm. ns. huijarisyndrooma. Itse asiassa perinteinen suomalainen kasvatus on ollut omiaan tuottamaan tyyppejä, joiden on vaikea pitää itseään arvossa, jotka uskovat kaikkien muiden olevan älykkäämpiä / viiaampia / osaavampia. Meillä on varsin kattava kokoelma sanontojakin, jotka jatkuvasti ohjaavat omien kykyjen vähättelyyn (omakehu haisee). Kun sen pohjalta kasvatetaan ajatellen, että tärkeintä on varmistaa, ettei lapsi vain ylpisty, niin tuloksenahan sitten on itsetunnoltaan heikkoja ja omia kykyjään muita kehnompina pitäviä ihmisiä.

Oma kokemukseni on mm. että on usein vaikeaa saada ihmisiä nimeämään asioita, joissa he mielestään ovat hyviä, ovat onnistuneet jne. Omien virheiden ja puutteiden nimeäminen on aika usein paljon helpompaa. Toki sitten on niitä, joilla homma menee toisin päin. Mutta usein sekä itsensä vähättelyllä että omien kykyjen liitottelulla (toisten vähättelyllä!) on selvä yhteys jollain tapaa heikkoon itsetuntoon. Siinä on tunnusomaista juurikin itsensä tarkastelemisessa korostuva taipumus verrata itseään muihin. Hyvä itsetunto taas ennemminkin ilmenee tyytyväisyytenä itseen, joka ei koko ajan kaipaa sitä muihin vertaamista. Muiden onnistuminen tai osaaminen ei ole vain sen alleviivaamista, miten huono on itse. Muiden epäonnistuminen ei ole vain sen oman paremmuuden todistamista.

Nykyään varsin paljon ajatellaan, että älykkyys, viisaus, kyvykkyys, tietäminen on lopulta yhteistä ja yhteisön ominaisuus enemmän kuin yksilön ominaisuus. Oikeastaan mikään viisaus ei ole minkään arvoista, ellei sitä osaa käyttää yhteistyössä muiden kanssa. Yksinään ei kukaan ole viisampi kuin mitä on mahdollista olla yhdessä. Viisaus, joka jää itselle, jakamatta muiden kanssa, joka ei kykene yhteistoimintaan ja hakeudu vuorovaikutukseen, on aika vähän arvoista.

[Muisto Keijo Kullervo]

Minusta Safiiri kertoo monipuolisesti ko. asian jonka tunnistan aivan yleiseksi tilanteeksi yhteiskunnassamme.


Jotenkin koen, että yksilö joka väheksyy toista vain sen takia, että luulee olevansa kaiken arvostelun yläpuolella, osoittaa omaa erinomaisuuttaan väärällä tavalla.

Tällainen ihminen pyrkii osoittamaan, että konsernitason yrityksessä on jollakin tavoin 'vääränlaista' henkistä ilmapiiriä, kun omaan pirtaansa ei ko. satu miellyttämään.

Ja tietenkin osoittamalla omaa erinomaisuuttaan olemassa napit vastakkain lähes kaikessa.


Osoittaako ko. sitten älykkyyttä ja viisautta - jään miettimään - oudoksuen.

Muisto Keijo Kullervo

[Sepe]

Oikeastaan mikään viisaus ei ole minkään arvoista, ellei sitä osaa käyttää yhteistyössä muiden kanssa. Yksinään ei kukaan ole viisampi kuin mitä on mahdollista olla yhdessä.

Näin varmaan on. Yhteistyö ei tarkoita omahyväistä tyrkyttämistä, tyyliin minä olen löytänyt oikean tien.
Aatteeseen -oli se sitten marxismi tai kristinusko- nojaavat eivät yleensä pysty keskustelemaan ja löytämään kompromisseja, joita yhteistoiminta edellyttää. Aate, vaikka se olisi 2000 v vanhoihin taruihin perustuva, antaa vastauksen kaikkeen.

[Karikko]

Oikeastaan mikään viisaus ei ole minkään arvoista, ellei sitä osaa käyttää yhteistyössä muiden kanssa. Yksinään ei kukaan ole viisampi kuin mitä on mahdollista olla yhdessä.

Näin varmaan on. Yhteistyö ei tarkoita omahyväistä tyrkyttämistä, tyyliin minä olen löytänyt oikean tien.
Aatteeseen -oli se sitten marxismi tai kristinusko- nojaavat eivät yleensä pysty keskustelemaan ja löytämään kompromisseja, joita yhteistoiminta edellyttää. Aate, vaikka se olisi 2000 v vanhoihin taruihin perustuva, antaa vastauksen kaikkeen.

Safiirin toteamus tuossa pitänee paikkansa, ehkä.   Toisaalta on myös niin, ettei yksin kykene olemaan yhtä tyhmä, kuin joukossa-- joukossa tyhmyys tiivistyy.

[safiiri]

Oikeastaan mikään viisaus ei ole minkään arvoista, ellei sitä osaa käyttää yhteistyössä muiden kanssa. Yksinään ei kukaan ole viisampi kuin mitä on mahdollista olla yhdessä.

Näin varmaan on. Yhteistyö ei tarkoita omahyväistä tyrkyttämistä, tyyliin minä olen löytänyt oikean tien.
Aatteeseen -oli se sitten marxismi tai kristinusko- nojaavat eivät yleensä pysty keskustelemaan ja löytämään kompromisseja, joita yhteistoiminta edellyttää. Aate, vaikka se olisi 2000 v vanhoihin taruihin perustuva, antaa vastauksen kaikkeen.

Safiirin toteamus tuossa pitänee paikkansa, ehkä.   Toisaalta on myös niin, ettei yksin kykene olemaan yhtä tyhmä, kuin joukossa-- joukossa tyhmyys tiivistyy.

Joukko on siis enemmän kuin voi koskaan olla yksin. Tämä pätee sekä hyvässä että pahassa ja myös silkassa kyvyssä saada aikaan jotain käsipareja tai voimia vaativaa. Siitä voidaan keskustella, voiko viisautta käyttää johonkin negatiiviseen vai sisältyykö viisauden käsitteeseen jonkinlainen eettisyys ja pyrkimys (yhteiseen) hyvään. Halu tehdä oikein on kuitenkin eri asia kuin kyky tehdä oikein. Onko viisaus tuota kykyä vai halua vai edellyttääkö se näiden yhdistymistä? Vai voiko viisaasti tavoitella jotakin eettisesti väärää?

[Juha]

Joskus ajatellut, että kauneinta ihmisessä on eettisyys, tai tämän suuntainen. Kun tiettynä aikana päätyy tällaiseen, niin muut seikat menettävät merkityksen.

Tuon arviointi ei silti tule aina mieleen. Taitaa olla vähän laaja-alaisempi juttu "havainnoida", ja ottaa kontaktia.

[Juha]

Yhtä lailla ihmiset varsin usein kuvittelevat muiden olevan paljon viisaampia. Eikä tuokaan kuvitelma ole lopulta yhtään sen terveellisempi.

Meinasin kommentoida tähän. Luinkin ketjua eteenpäin, joten kommentin potentiaalinen terä katkesi.

Vähemmällä olisi saanut aikaa kivempaa, ja toisaalta jatkon olisi voinut silti saada. Mitäs ahnehtii. Ei kai tästä voi kuin itseä syyttää.

Jos vielä oma terästys, niin kai se olisi jotain, sekamelkan yhteydessä.


L:

No sen voi sanoa, että ihminen voi olla usein itsekeskeinen. Kun muualta tulee herätystä, ja useaan kertaan ihan tarpeellisena, niin voi jäädä mielikuvaa siitä, että fiksua on suunnat, joita itse aina hoksaa. Voi alkaa pitää muita tiennänäyttäjinä, jolloin voi upota turvallisemmin omiin touhuihin. Näin.


L2:

Itseen nähden laajuutta on etenkin muissa. Viisaus on kapenemalle vastakkaista. Voi punnita useampia asioita, tai voi poimia kapeammat isommasta joukosta, jolloin on enemmän todellisuuden tasalla, suhteessa tavoitteisiin, olipa ne omat tai muiden, tai jos yhdistyvät. Jälkimmäinen tietysti viisautta ajatellen tolkullisinta, ja viittaan taas laajemmuuteen.

Jos on laaja-alaista, mutta sovittamatonta sellaista, niin laaja-alaisuus voi alkaa näyttää epäviisaalta, jos sitä ei oikein voi saada osaksi kokonaisuutta. Silloin viisautta ei ehkä ole se, että uuvuttaa itseään turhalla, tai vaikeammalla, kuin mitä voisi löytää, jotenkin toisin.

[Juha]

Sitä en ymmärrä, miten moraalista ja eettisyydestä puhutaan samaan aikaan. Aivan eri asioita mielessäni. Toisaalta oikeastaan edes tiedä, mitä noilla lopulta tarkoitetaan.

[Juha]

Mutta eikö viisautta voi olla pulmien ratkaisuissa, jotka eivät determinoi elollista luontoa? Esimerkiksi jokin matemaattisen pulman ratkaisu voi edellyttää "viisautta" tai jotain, miksi sitä sitten kutsutaankin, joka ei ole välttämättä intuitiivisesti perusteltu ratkaisu mutta osoittautuu tai voi osoitautua järkeväksi. Esimerkiksi säieteorioiden matematiikassa eteen tullut ongelma äärettömyyksien kanssa on ratkaistu mielestäni näin. Niiden laskemisessa käytetty järki ei ole ainakaan intuitiivisesti ajatellen saman loogisen ketjun jatkumolla kuin logiikka pääsääntöisesti kaikessa muussa matematiikassa. Esimerkiksi yhtälö 1+2+3+4+5+..., jossa siis lasketaan kaikki luonnolliset luvut yhteen, tuottaa perintesellä matematiikalla äärettömän, mutta tuolla perinteisen matematiikan kanssa ja monen mielestä "väärin lasketulla logiikalla" vastaukseksi -1/12 [
1].

Eri juttu on, kannattaako sitä viisautta käyttää, jos sitä onkin saatavilla. Jos ei tajua, ja sovellettava jääkin osa-viisaudeksi, niin sittenhän juttu on kokonaisuudessaan kokonaistyhmyyden kakkuraa kasvattava.

Osa-juttu menee kyllä, jos sen tajuaa, eikä tästä yleensä voi poiketa, ellei poikkeusta, vaikka jumalallisuuden voi nähdä matematiikassa. Viittaan pohjaan, josta matematiikka voi ottaa lähteäkseen. Kaikki se tavoittaa, ja sitä rataa, maailmakin makaa.

Maailmankatsomuksellisesti tällaisella voi olla sovellettavuutta, vaikka arveluna. Jos tietyt ylisovellettavuudet tasoitellaan, tai niihin liitetään sopiva osuus, niin sitten on tietysti seesteisempää.

[Karikko]

Oikeastaan mikään viisaus ei ole minkään arvoista, ellei sitä osaa käyttää yhteistyössä muiden kanssa. Yksinään ei kukaan ole viisampi kuin mitä on mahdollista olla yhdessä.

Näin varmaan on. Yhteistyö ei tarkoita omahyväistä tyrkyttämistä, tyyliin minä olen löytänyt oikean tien.
Aatteeseen -oli se sitten marxismi tai kristinusko- nojaavat eivät yleensä pysty keskustelemaan ja löytämään kompromisseja, joita yhteistoiminta edellyttää. Aate, vaikka se olisi 2000 v vanhoihin taruihin perustuva, antaa vastauksen kaikkeen.

Safiirin toteamus tuossa pitänee paikkansa, ehkä.   Toisaalta on myös niin, ettei yksin kykene olemaan yhtä tyhmä, kuin joukossa-- joukossa tyhmyys tiivistyy.

Joukko on siis enemmän kuin voi koskaan olla yksin. Tämä pätee sekä hyvässä että pahassa ja myös silkassa kyvyssä saada aikaan jotain käsipareja tai voimia vaativaa. Siitä voidaan keskustella, voiko viisautta käyttää johonkin negatiiviseen vai sisältyykö viisauden käsitteeseen jonkinlainen eettisyys ja pyrkimys (yhteiseen) hyvään. Halu tehdä oikein on kuitenkin eri asia kuin kyky tehdä oikein. Onko viisaus tuota kykyä vai halua vai edellyttääkö se näiden yhdistymistä? Vai voiko viisaasti tavoitella jotakin eettisesti väärää?

Tuo alleviivattu on hyvä kysymys. Ihmisluonto ei ehkä kuitenkaan tavoittele hyvyyttä, tai viisautta, vaan lähinnä omaa itsekästä tulkintaansa ja etuaan.


Ainakin maailma on sellainen.  Uskonnotkin ovat sitä ja kaikki muu, jopa yksittäiset ihmiset ovat kovin valmiita unohtamaan yhteisen hyvän, oman etunsa vuoksi.

[Juha]

Ihmisluonto ei ehkä kuitenkaan tavoittele hyvyyttä, tai viisautta, vaan lähinnä omaa itsekästä tulkintaansa ja etuaan.

Missä määrin tällaisen tulkinnan taustalla on jokin uskovaisuus-tyyppi?

Tai onko jokin utooppinen/? sitä, mikä olisi ok, tai jotenkin kohtuullista, jotta jotain kivaa voisi lähteä odottamaan itseltä, muilta, ja yhteisestä?

[Karikko]

Ihmisluonto ei ehkä kuitenkaan tavoittele hyvyyttä, tai viisautta, vaan lähinnä omaa itsekästä tulkintaansa ja etuaan.

Missä määrin tällaisen tulkinnan taustalla on jokin uskovaisuus-tyyppi?

Tai onko jokin utooppinen/? sitä, mikä olisi ok, tai jotenkin kohtuullista, jotta jotain kivaa voisi lähteä odottamaan itseltä, muilta, ja yhteisestä?

Mitä ihmeen uskontoa tuossa tarvitaan?  Uutisista saa kyllä tarvitsemansa informaation tuohon tietoon, ellei saa, niin okei hyväuskoiset pääsevät taivaaseen, kunhan sellainen jostakin löydetään.