Uutiset:

Ilmoitustaulu mahdollisten ongelmien varalta (wikimedia.org / Etherpad)

Sähköpostia ylläpidolle: kantapaikanherra (at) gmail.com

Main Menu

Pitäisikö Isis-vaimojen saada palata Suomeen?

Aloittaja Amore, maaliskuu 07, 2019, 21:29:04

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 2 Vieraat katselee tätä aihetta.

Chill Out

#240
Lainaus käyttäjältä: Tiistai - maaliskuu 12, 2019, 20:54:41


Pitääpä etsiä Sannan CNN haastattelu ja kuunnella se uudelleen. Tuntui, että hän yritti välttää sudenkuoppia kysyttäessä, muuten ei kuulostanut mitenkään raivoradikaalilta..


Hyvä tarina Jessicasta!

Todennäköisesti Sanna yritti välttää sudenkuoppia. Ihmiset toimivat rationaalisesti ja eivät kerro koko totuutta, jos pelkäävät siitä olevan itselleen haittaa. Esimerkiksi Sannan kertomus siitä, että miehensä kuoli auto-onnettomuudessa, nostaa kyllä epäilyn siitä, etteikö mies kuitenkin olisi ollut ajamassa räjähteillä lastattua autoa itsemurhaiskuun. ISIS:n piikkiin menee tuhansia taistelussa tehtyjä vastaavia iskuja. Sannan vika aviomiehen tekemä isku ei tietenkään olisi.

Jonkinlainen rinnastuskohde ovat vuoden 1918 tapahtumien vuoksi syytteessä olleet punakaartilaiset. Kun syytettyjä oli kymmeniä tuhansia, on hämmästyttävää miten moni kertoo paitsi joutuneensa vain pakosta liittymään punakaartiin, olleensa korkeintaan vahtipalveluksessa ja, jos taisteluun on joskus osallistunut, ampuneensa vain ilmaan. Varmaa faktaa oikeudessa kerrotusta silkasta väärästä tiedosta on punaisten eliittijoukkoihin kuuluneista panssarijunamiehistä. He olivat Helsingistä, jossa valtiorikosoikeudella ei ollut tietoa heidän todellisesta toiminnastaan. Kun he kertoivat olleensa muonamiehinä tai korkeintaan vähäisissä avustavissa tehtävissä, useimmat saivat vain lyhyitä tuomioita, kun silloisen käytännön mukainen tuomio olisi ollut kuolemantuomio tai elinkautinen. Sinänsä miesten sanavalinnat ymmärtää hyvin.

Saares

Palautettaviksi määrätyillä on rajoittamaton oikeus tehdä valituksia karkoituspäätöksistä ja siten estää toimenpide. Ja varmuuden vuoksi järjestää lennolle jokin Duracell-pupu loikkaamaan pystyyn estämään koneen nousu.

Ekisetä

Female terroristiaalto on tulossa. Viimenen taistelijaryhmä lähetetään rintamalle, naiset ja lapset.

Hayabusa

Muistetaan, että naiset ja lapset ovat olleet eturintamassa ennenkin luomassa parempaa yhteiskuntaa
An nescis, mi fili, quantilla prudentia mundus regatur

Hayabusa

#244
Lainaus käyttäjältä: Chill Out - maaliskuu 12, 2019, 17:06:09
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - maaliskuu 12, 2019, 15:53:27
^Olen ihan tosissani. Aikanaan Hallitusmuodossa puhuttiin Suomen kansalaisista. Tämä ilmaisu jäi pois EU-liittymisen yhteydessä tehdyssä uudistuksessa. Ja sen jälkeen on ryhdytty tulkitsemaan, että Perustuslain oikeudet koskisivat kaikkia maailman ihmisiä. Tämä on vale! EU-sopimuksen mukaan vain muiden EU-maiden kansalaisia pitää kohdella kuin Suomen kansalaisia. Joten nämä perustuslain tulkitsijat ovat käytännössä syyllistyneet maanpetokseen laajentamalla tulkintaa ilman perustuslainsäätämisjärjestyksessä tehtyjä muutoksia lakiin.

EU-sopimuksella ei ole mitään tekemistä perustuslaissa säädettyjen perusoikeuksien ulottuvuuteen. Asiasta päätettiin viimeisessä perustuslain uudistuksessa. Osa perusoikeuksista koskee kaikkia ihmisiä, siis ihan kaikkia maapallolla asuvia sikäli kuin kuuluvat Suomen lainsäädännön alaisuuteen, ja osa vain kansalaisia.  Esimerkiksi oikeus maasta lähtemiseen ja maahan paluuseen ja vaalioikeudet koskevat vain Suomen kansalaisia. Universaaleja ovat mm. yhdenvertaisuus, oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen, rikosoikeudellinen laillisuusperiaate, yksityiselämän suoja, uskonnon ja omantunnon vapaus, omaisuuden suoja ja esim. elinkeinovapaus. EU-oikeus asettaa syrjimättömyysperiaatteen, jonka soveltamisala on tarkkaan rajattu, mutta perustuslain kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.

Tarkoitat varmaan kakkosluvun yleisiä oikeuksia. Täytyy kuitenkin muistaa, että toimentulon eli suomeksi sosiaaliturvan, oikeutusta voidaan rajoittaa kansalaisuuden ja asumisoikeuden perusteella. Silloin kun perustuslainuudistusta tehtiin laman jälkimainingeissa niukkuus oli vielä muistissa. Ja edelleen asumisoikeutta voidaan rajoittaa esim. työn tekemisen perusteella. Eli tuo ensimmäinen "sandaalikommettini" on siinä mielessä paremmin muotoiltu, että paikalle ilmaantuminen ei oikeuta discorahaan, ei välttämättä edes puurolautaseen.

Ihan yleisenä kritiikkinä perustuslakiamme kohtaan on sen monitasoisuus. Eli siellä on noita yleismaailmallisia asiota yhdenvertaisuudesta ja hyvinkin yksityiskohtaisia hallinnon muotoseikkoja samassa paketissa. Joku voisi jopa sanoa sekamelskassa. Seurauksena se, että suuria linjoja joudutaan silloin tällöin tulkitsemaan ja yksityiskohdat taasen betonoivat rakenteet nykyasemaansa. Tähän jälkimmäiseen on nyt parina viime vaalikautena törmätty sote-sodassa. Ylipäätään lakien huono valmistelu ja myös kirjoitus on ollut eduskunnan perisynti jo jonkin aikaa.

Muoks. Huonosta lakien laatimisesta voisi joskus avata ihan omankin ketjun. Jos vaikka vaalien jälkeen - täältähän ne uudet kansanedustajat ohjeensa lukevat  ;D
An nescis, mi fili, quantilla prudentia mundus regatur

a4

Lainaus käyttäjältä: Renttu - maaliskuu 12, 2019, 18:49:00
Lainaus käyttäjältä: a4 - maaliskuu 12, 2019, 18:06:25
Kuljettaja kertoi, että tahaton horjahtaminen on täysin mahdollista.
Täysin mahdollista siis on myös, että ei horjahtanut.
Niinpä.
Syytön kunnes toisin todistetaan?

safiiri

Lainaus käyttäjältä: Saares - maaliskuu 13, 2019, 01:07:44
Palautettaviksi määrätyillä on rajoittamaton oikeus tehdä valituksia karkoituspäätöksistä ja siten estää toimenpide. Ja varmuuden vuoksi järjestää lennolle jokin Duracell-pupu loikkaamaan pystyyn estämään koneen nousu.

Eikös tässä nyt keskusteltu tapauksesta, jossa oikeus tulla Suomeen perustuu Suomen kansalaisuuteen? Kansalaisuutta ei ole ihan yksinkertaista ottaa pois, vaikka tekisi kuinka paheksuttavia tekoja. Suomen kansalaisen karkottaminen ei ole noissa mainitsemissasi karkotuksissa kyseessä, vaan nimenomaan henkilöt, joilla sitä ei ole - ei edes oleskelulupaa.

Xantippa

Tämä keskustelu on tosiaan sinällänsä älytön, että ei vaan kyetä hyväksymään ajatusta, mitä Suomen kansalaisuus merkitsee, vaan höpistään "siirroista ja luovutuksista toiseen maahan" kuitenkaan kertomatta, mitä maita tässä nyt tarkoitetaan.

Jos Suomen kansalaisuus peruuntuu hirmutekoja tekemällä - tai kuten tässä tapauksessa, hirmutekojen teon epäilyillä - meidän täytyisi nyt kiiruusti alkaa katselemaan sitä "toista maata", jonne näitä perhesurmaajia ja vastaavia alamme siirtelemään. Mieluiten tietysti jo ennen oikeudenkäyntiä, koska näin olisi turvallisinta.

T: Xante

Chill Out

^

Omia kansalaisiaan Suomi ei luovuta tai siirrä kuin toiseen EU-maahan ja vain toisen maan pyynnöstä. Niistä pitäisi löytyä se kaivattu telttamajoitus, johon Sanna pyydettäisiin luovuttamaan.

Syyriaan ei kansalaisiaan voi luovuttaa, vaikka siellä on käytössä tehokkaat tavat vankimäärän vähentämiseksi, kuten The Washington Post on uutisoinut:

"Syyrian johto haluaa päästä lopullisesti eroon poliittisista vastustajistaan, joita on sisällissodan aikana vangittu tuhatmäärin. Vankiloita tyhjennetään nyt nopeaan tahtiin. Tyhjentäminen tapahtuu surmaamalla poliittiset vangit, lehti kertoo.

—-

Lehden tietojen mukaan Syyrian hallinto siirtää vankeja eri puolilla maata sijaitsevista vankiloista Damaskokseen, Sednajan sotilasvankilaan. Siellä vangeille pidetään pikainen oikeudenkäynti, joissa lähes kaikille määrätään kuolemantuomio. Tuomiot luetaan ääneen, joten kaikki paikalla olevat vangit saavat niistä tiedon.

Vangit surmataan hirttämällä ennen auringonnousua. Ruumiit siirretään välittömästi kuorma-autoon, jossa ne viedään sotilassairaalaan rekisteröintiä varten. Tämän jälkeen ruumiit haudataan sotilasalueille perustettuihin joukkohautoihin, kertoo Amnesty."

https://yle.fi/uutiset/3-10571267

Sepe

Lainaus käyttäjältä: Chill Out - maaliskuu 13, 2019, 09:36:40
^

Omia kansalaisiaan Suomi ei luovuta tai siirrä kuin toiseen EU-maahan ja vain toisen maan pyynnöstä. Niistä pitäisi löytyä se kaivattu telttamajoitus, johon Sanna pyydettäisiin luovuttamaan.

Syyriaan ei kansalaisiaan voi luovuttaa, vaikka siellä on käytössä tehokkaat tavat vankimäärän vähentämiseksi, kuten The Washington Post on uutisoinut:

"Syyrian johto haluaa päästä lopullisesti eroon poliittisista vastustajistaan, joita on sisällissodan aikana vangittu tuhatmäärin. Vankiloita tyhjennetään nyt nopeaan tahtiin. Tyhjentäminen tapahtuu surmaamalla poliittiset vangit, lehti kertoo.


Tuo järkeily pelaa kun henkilö on Suomessa. Silloin voidaan pohtia luovuttamista.
Jos henkilö on esim. Syyriassa asia on toinen.

Renttu

Lainaus käyttäjältä: a4 - maaliskuu 13, 2019, 08:10:38
Niinpä.
Syytön kunnes toisin todistetaan?
Mediasta tutun irakilaismiehen saamat tuomiot tuppaavat olemaan todella lieviä silloinkin, kun hänet todetaan syylliseksi. Tässäkin tapauksessa epäillyn todettiin joka tapauksessa syyllistyneen kahteen pahoinpitelyyn, virkamiehen vastustamiseen ja huumausaineiden käyttörikokseen. Könttäseuraamus: 480 euroa sakkoja!

Ainoana lieventävänä asianhaarana voin pitää sitä, että hän oli kolme kuukautta tutkintavankeudessa. Sielläkin on erittäin todennäköisesti ollut mukavammat puitteet, kuin se sontakasa, mistä hän on tänne saapunut veronmaksajiemme rahojen perään. Voimakas riippuvuus amfetamiinipohjaisiin nappeihin (Octagon?) kertoo osaltaan siitä, että irakilaismiehellä saattaa todennäköisesti olla taustalla osallistuminen sotaan. Joko rintamakarkuri tai jonkin muun taistelijaryhmittymän jäsen, mukaan lukien Daesh. "Maltillisia" ryhmiä siellä ei olekaan.

Valitse yksi:

[ ] Jotain epäillään väärin perustein, ja sille tulee siitä paha mieli.
[ ] Kymmeniä viattomia ihmisiä kuolee, koska epäily ylipäänsä on syrjintää ja rasismia!


Sinullekin a4 tämä kaikki on vain lehtien palstoilla tapahtuvaa uutisointia, jonka äärellä on sitten jännä pälättää verkossa. Kilvoittelun lajina vaikuttaa olevan, kuka on milloinkin suurin uhri, ja kuka kirjoitustensa perusteella eettisin hyvis! Samalla siinä tuhrustelujensa äärellä voi vaikka piereskellä leppoisasti, hyvältä tuntuu sekin. Sinäkin olet tosi hyvä tuhnustelemaan.

Xantippa

^

On alati ällistyttävää, miten helposti sillä laillisuudella, lain edessä yhdenvertaisuudella, oikeusjärjestämällä ylipäätään pyyhkäistään p*rsettä. Kun tuomiolle ollaan viemässä oikeita epäiltyjä.

T: Xante

Xantippa

Lainaus käyttäjältä: Sepe - maaliskuu 13, 2019, 09:57:50
Lainaus käyttäjältä: Chill Out - maaliskuu 13, 2019, 09:36:40
^

Omia kansalaisiaan Suomi ei luovuta tai siirrä kuin toiseen EU-maahan ja vain toisen maan pyynnöstä. Niistä pitäisi löytyä se kaivattu telttamajoitus, johon Sanna pyydettäisiin luovuttamaan.

Syyriaan ei kansalaisiaan voi luovuttaa, vaikka siellä on käytössä tehokkaat tavat vankimäärän vähentämiseksi, kuten The Washington Post on uutisoinut:

"Syyrian johto haluaa päästä lopullisesti eroon poliittisista vastustajistaan, joita on sisällissodan aikana vangittu tuhatmäärin. Vankiloita tyhjennetään nyt nopeaan tahtiin. Tyhjentäminen tapahtuu surmaamalla poliittiset vangit, lehti kertoo.


Tuo järkeily pelaa kun henkilö on Suomessa. Silloin voidaan pohtia luovuttamista.
Jos henkilö on esim. Syyriassa asia on toinen.

Kysyn, vaikka täähän ei tietysti enää kuulukaan sulle: luovuttaa minne? Minne luovuttamista sinä pohtisit?

T: Xante

Renttu

Alituiseen shokissa ja järkyttyneenä oleva mediahahmo nimeltä irakilaismies tuottaa jo nyt 38 000 osumaa Googlessa.

Tämän viattoman mediapolon on saatava apua, teidän hätähuutonne hänen vuokseen eivät saa kaikua kuuroille korville! Siitä vain pleraamaan, mistä kaikesta hän on shokissa!

Kopek

Tässä keskustelussa näyttää olevan kaksi pääleiriä ja niiden välillä "toisaalta, mutta toisaalta" -hyppelehtijöitä. En nimeä ketään kirjoittajia enkä ole edes lukenut kaikkia puheenvuoroja tarkasti. Olevan vain selannut esitettyjä mielipiteitä ja lisännyt väliin lyhyitä kommentteja, joita ei ole taidettu suuremmin huomioida. Keskustelun alkupuolella joku kysyi jotain, johon en muistanut vastata. Täytyypä kaivaa nuo viestit esille ja harkita, antavatko ne aiheen vastaamiseen.

Ennen kuin palaan ajassa taaksepäin tutkimaan noita kirjoituksia tuon esille oman kantani vielä kerran.

Olen monissa eri yhteyksissä vuosien varrella tuonut esille sen, että kannatan tasapuolisuutta, inhimillisyyttä, sallivuutta ja ylipäätään pehmeitä arvoja. Näitä arvoja kannatan myös tässä ISIS-vaimojen ja jopa ISIS-taistelijoiden kysymyksessä.

ISIS-järjestön teot, joita se on videoissaan esittänyt, ovat vastenmielisiä. Niitä arvioidessa pitää kuitenkin muistaa, että suurvallat teloittavat vankeja ja teurastavat syyttömiä siviilejä sotilasräjähteillä siinä missä ISISkin. Niiden käyttämä HighTech ja rahakkaat kulissit saavat tappamisen näyttämään vain jotenkin salonkikelpoisemmalta.

Kun ISIS räjäyttää rivin vankeja kappaleiksi heihin sidoituilla kranaateilla, se on itse asiassa armollisempi ja nopeampi tapa kuolla kuin se irvokas hidas rituaali, minkä Yhdysvaltojen teloittamat vangit joutuvat kokemaan.