Autismi

[Norma Bates]

Kun on sellaisesta sosiaalisesta tilanteesta kyse, mitä minä en ymmärrä, niin kyllähän minusta tuntuu (en toki niin oikeasti ajattele tai usko) että on telepatiasta kyse, kun yhtäkkiä useat ihmiset muuttavat mieltään keskustelematta asiasta millään tavalla.

Tuli tässä mieleen tällainen keissi vuosien takaa, että olin yhdessä sinkkuryhmässä (netissä) ja ehdotin että lähdetään kimppakyydillä erääseen kansallispuistoon. Tuli ja oli valtava innostus useamman ihmisen taholta. Sitten hetken päästä koko asiasta ei puhuttu yhtään mitään. Ihmettelin että mihin se innostus katosi ja kyselin asiaa. Joku sanoi minulle vihaisena (tai siltä se minusta näytti) että minun pitää itse ajaa sitä asiaa ja pitää sitä kokoajan esillä. Tällainen ei minulle taas toimi lainkaan, koska vihaan yli kaiken mankua, vinkua, kinuta ja ränkyttää jotain muilta, koska pelkään että minulle suututaan. (Eli damn if you do, damn if you don't, koska se yksihän suuttui kun en jaksanut jankuttaa asiasta, ja sitten voitaisiin suuttua jos jankuttaisin.)

Eräs sitten paljasti minulle että tämmöistä tämä aina on. Kaikki innostuvat kovasti, mutta sitten kukaan ei lähdekään minnekään. Hän oli itse päätynyt yksin erääseen paikkaan sen takia että H-hetken tullen kukaan muu ei sinne sitten lähtenytkään.

Nyt kun en usko että ihmiset salaa keskenään päättävät jotenkin jekuttaa sitä innostunutta, että eipäs lähdetäkään hähähää, niin mikä tässä on se jippo mitä minä en autistisena tajua? Peilisolut eivät mielestäni selitä tätä, koska eikös peilisolut toimi niin että pitää olla face to face eli oikeasti koolla fyysisesti yhdessä?

Tällaisista kokemuksista minulle tulee sellainen olo että tavikset ovat pikkaisen kusipäitä. Toisaalta jos en noin kiukkuista asennetta ota, niin ajattelen että normaali ihminen on sellainen näennäistunteellinen tapaus joka vouhottaa aikansa kaikkea, ja sitten hetken päästä häntä ei kiinnostakaan pätkääkään.

Mutta ollakseni reilu, niin on minullakin alkanut olemaan tässä kuluvan vuoden aikana nimenomaan sportin suhteen semmoista fiilistä että eipäs kiinnostakaan. Se kiinnostamattomuus alkoi siitä kun en saa enää edes yrittää sitä perkeleen vyötä...

[kertsi]

^ Tuonkaltaisten puolituttujen ihmisten sosiaalisten tapahtumien tai tilaisuuksien dynamiikkaa menee niin, että (jos tieto on saatavilla) ihmiset - laumaeläiminä! - katsovat keitä muita sinne on menossa, ja kuinka paljon porukkaa. Muutaman vetovoimaisen henkilön mukaantulo vetää muitakin mukaan. Ja tapahtumanjärjestäjälläkin on iso merkitys siinä, saadaanko porukkaa kasaan. Siinä pitää olla markkinointihenkinen, ja niin kuin eräs tuttu väitti, pitää pikkuisen liioitella tai muunnella totuutta, tyyliin "nyt jo ainakin Jonne, Janne, Kalle, Minja, Maiju,... (15 nimeä) ovat tulossa ja 50 muuta ovat ilmoittautuneet, varaa paikkasi äkkiä ennen kuin loppuvat.". Jos voi vielä vitsiä veistää tapahtumakutsuissa, sitä parempi. Markkinointihenkilöllä pitää olla tuntuma siitä, mikä määrä rummutusta on ok ja riittävää, ja mikä on liiallista, sillä liika rummutuskin voi karkoittaa ihmisiä.

Nykyään lupaudutaan herkästi tulemaan vaikka mihin, ja on niitä, jotka usein peruvat viime hetkellä, jos jotain kivempaa on tiedoossa, tai vaan ei jaksa.

Vielä semmoinenkin pointti, että ehdotuksen ensimmäinen esittäjän oletetaan usein olevan se, joka myös hoitaa asian loppuun asti. Eli jos ehdotat jotain (itsellesi erityisen mieluisaa tai tärkeää), sinulla oletetaan olevan riittävästi intoa myös ryhtyä toteuttamaan ehdottamaasi asiaa. Ainakin työpaikalla on usein näin.

Miten liittyy autismiin sitten? Arvelua ja mutua vaan tämä:
Jos autismiin liittyy tietty yltiörehellisyys (en tiedä, liittyykö), niin ainakaan kuvantunlaiseksi markkinointihenkilöksi heistä ei ehkä ole? Jos autistit ovat oman tiensä kulkijoita (semmoinen mielikuva minulla on, mutta en ole varma havainnoistani), ja vähemmän laumaeläimiä, ehkä sekin voi liittyä siihen, että laumavaistot näyttäytyvät kummallisina.

[Norma Bates]

Aututtomana minun olisi ollut täysin mahdoton olla hankkeessa vetäjänä. Juuri siksihän kimppakyytiä ehdotin, että pääsisin vuosien tauon jälkeen lempparipaikkaani.

En tiedä onko se autismia, introverttiutta, vai mitä, että ällöttää olla esillä joukossa. Ja inhoan pyytää yhtään mitään keltään, joten toiste en pyydä jos ei ala homma toimia. Inhoan myös sitä että pitäisi olla ylitsevuotavan kiitollinen. Jos osallistun bensakuluihin, niin ei jaksaisi hoosiannaa huutaa. Tottakai kiitän, kerran.

[kertsi]

Tapahtuman järjestäjänä toimiminen ei edellytä, että olisi myös autokuski tai omistaisi auton. Etenkin, jos useita autolastillisia menossa. Sinänsä järkkärinä toimimiseen kuuluu se tietty esillä oleminen, joten se voi olla hankalaa ainakin introvertille, miten sitten autistille, en tiedä. Mutta onhan niitä toisaalta introverttejä viihdeartistejakin, joten ei se kai mikään ehdoton este ole, ainakin joillekin.

[Socrates]

Tapahtuman järjestäjänä toimiminen ei edellytä, että olisi myös autokuski tai omistaisi auton.

Tämä on mielenkiintoinen aihe. Autottomana olen osittain samaa mieltä Norman kanssa. Autottomuus/ajotaidottomuus vie helposti uskottavuuden tapahtumanjärjestäjänä ja se pitää kompensoida joillain muilla ominaisuuksilla.

Toki monissa tapahtumissa autoilulla ei ole oleellista merkitystä, mutta autottomuus johtaa helposti ihmisen pitkällä tähtäimellä ulkokehälle tapahtumien suunnitteluun ja toteutukseen liittyvässä sosiaalisessa kanssakäymisessä.

Autottomalla pitäisi olla sen verran ronski luonne, että kehtaa ängetä toisten kyytiin eikä noloilla avun pyytämistä.

[-:)lauri]

Järjestäjänä toimiminen vaatii usein hiukan rohkeutta tarttua tilaisuuksiin ja kykyä jakaa tehtäviä muille, jos tilanne sitä vaatii. Tällaiset taidot edellyttävät, ettei ole liian varovainen ihmisten tai asioiden suhteen. Varovaisuus voi kuitenkin lisääntyä, jos ei tiedä, miten muut reagoivat. Jos ajatellaan, että autismikirjon piirteisiin kuuluu vaikeus muodostaa tarvittavia ennakkokäsityksiä ihmisistä, kyseiset piirteet omaavan voi olla vaikeaa ennustaa ihmisten käyttäytymistä eri tilanteissa. Se voi tehdä järjestämisestä erityisen haastavaa. Tällöin voi olla vaikeaa hahmottaa, miten ihmiset toimivat tai miten heihin kannattaa suhtautua, mikä on tärkeää onnistuneen tapahtuman tai onnistuneen ihmisiä koskevan asian järjestämisessä. Jos on kaiken lisäksi kovin kiltti, voi olla vaikea motivoida itseään todennäköiseltä tuntuvaan epäonnistumiseen ihmisten kanssa.

[TSS]

Tässä ketjussa alkaa mennä aiheet jo melko sekaisin autismista tasa-arvoon ja tapahtumien järjestämiseen...

Mutta tuosta Norman mainitsemasta ihmisten käytöksestä, että ensin innostutaan ja homma lässähtää. Ehkä tavallaan kuulostaa aika tyypilliseltä, että kovasti jotain suunnitellaan, mutta sitten kun jonkun pitäisi tehdä jotain konkreettisia toimia, innostus vähän lopahtaa. Ehkä osalla innostuminen on vain jotain mukana elämistä, ilman aikomusta todella edes osallista, osalla ehkä homma juurikin vain lässähtää.

Mutta itse olen myös sillä tavalla tosikko, että luulen, että jos jotain suunnitellaan, niin se yritettäisi myös järjestää. Tuntuu tyhmältä teeskennellä innostunutta ja mukana olevaa vain siksi, että se olisi jotenkin sosiaalisesti suotavaa. Myös kaikenlaisissa tori-myyneissä yms. monesti törmää ihmisiltä käytökseen, jota jää ihmettelmään. Ensin ollaan innoissaan tulossa katsomaan tai hakemaan jotain tavaraa, ja sitten tyyppi häipyykin langoilta mitään sanomatta. Taitaa olla aika tyypillistä ihmisten välisissä somekaupoissa, mutta jotenkin sitä vaan ihmettelee, että toiselle tule mieleen sanoa, että löysinkin jostain muualta tai en pääsekään katsomaan/hakemaan jne. Itse kun ajattelee niin, että vaikka vuorovaikutus ei ole kasvokkaista, on toisella puolella kuitenkin oikea ihminen, ja on kohteliasta hoitaa homma maaliin, tavalla tai toisella.

[Kopek]

Järjestäjänä toimiminen vaatii usein hiukan rohkeutta tarttua tilaisuuksiin ja kykyä jakaa tehtäviä muille, jos tilanne sitä vaatii.

Tehokas järjestäjä manipuloi jonkun hölmön tekemään homman ja kantamaan riskin epäonnistumisesta. Jos juttu onnistuu, järjestäjä astuu parrasvaloihin ja kerää kiitokset. Jos juttu epäonnistuu, hän ei tiedä asiasta mitään. Syy menee sen hölmön piikkiin, joka raatoi hankkeen eteen, mutta se ei riittänyt.

Minulla on tapana joutua tuollaiseen hyväksi käytettävän hölmön rooliin, kun en kehtaa sanoa kenellekään "ei", enkä toisaalta halua keksiä jotain valheellista tekosyytä olla suostumatta. Niinpä lupaan ja saan "kotirintamalta" murhanhimoiset haukut, että mitä ihmettä olen mennyt taas lupaamaan.

Jos autisti tai "asperger" ei pysty valehtelemaan, eikö heitä voisi käyttää hommissa, joissa on tärkeää olla valehtelematta.

En tiedä, mihin luokkaan kuulun totuus/valhe -asteikolla. Suoraa valehtelemista yritän välttää viimeiseen asti. Omaantuntooni ilmeisesti on ohjelmoitu anturi, joka saa aikaan epämukavan tunteen, jos esitän suoran valheen. Jos huomaan esittäneeni pienenkin epätotuuden vaikka vain vahingossa tai epätarkkuuksissani, se alkaa vaivata, ja haluan oikaista asian.

Epäsuoraan valehtelemiseen minun on helpompi syyllistyä, mutta ei siinäkään aivan kaikkeen. Voin valehdella siten, että jätän tiukassa paikassa (esimerkiksi "kotirintaman" kolmannen asteen kuulustelussa) osan tapahtumista kertomatta, jolloin kuulijalle syntyy väärä kuva siitä, mitä on tapahtunut. "Sensuroin" vähän asioita. Sen sijaan en mielelläni valehtele siten, että irrottaisin asioita asiayhteyksistä ja muuttaisin niiden kokoluokkaa ja merkitystä. Tätähän tehdään propagandassa koko ajan. Se tuntuu niin likaiselta ja kommunistityyliseltä ja venäläistyyliseltä, että yritän pysyä siitä erossa.

[kertsi]

Jos autisti tai "asperger" ei pysty valehtelemaan, eikö heitä voisi käyttää hommissa, joissa on tärkeää olla valehtelematta.

En tiedä, mihin luokkaan kuulun totuus/valhe -asteikolla. Suoraa valehtelemista yritän välttää viimeiseen asti. Omaantuntooni ilmeisesti on ohjelmoitu anturi, joka saa aikaan epämukavan tunteen, jos esitän suoran valheen. Jos huomaan esittäneeni pienenkin epätotuuden vaikka vain vahingossa tai epätarkkuuksissani, se alkaa vaivata, ja haluan oikaista asian.

Epäsuoraan valehtelemiseen minun on helpompi syyllistyä, mutta ei siinäkään aivan kaikkeen. Voin valehdella siten, että jätän tiukassa paikassa (esimerkiksi "kotirintaman" kolmannen asteen kuulustelussa) osan tapahtumista kertomatta, jolloin kuulijalle syntyy väärä kuva siitä, mitä on tapahtunut. "Sensuroin" vähän asioita. Sen sijaan en mielelläni valehtele siten, että irrottaisin asioita asiayhteyksistä ja muuttaisin niiden kokoluokkaa ja merkitystä. Tätähän tehdään propagandassa koko ajan. Se tuntuu niin likaiselta ja kommunistityyliseltä ja venäläistyyliseltä, että yritän pysyä siitä erossa.

Miellätkö itsesi aspergeriksi tai autistiksi, vai miksi kerrot tuollaista tässä keskustelussa? (Olen eri mieltä kyllä kanssasi rehellisyydestäsi, rasistinen propagandasi on likaista, mutta se ei ole tämän keskustelun aihe.)

Ovatko autististit kykenemättömiä valehtelemaan?

[Norma Bates]

Minulle on erittäin vastenmielistä valehdella. Johtunee siitä että asioiden pitää olla järjestyksessä, ja valeet edustavat kaaosta.

Mutta toisaalta kun minulla on rikas mielikuvitus ja voin kirjoittaa täysin fiktiivisiä tarinoita eli novelleja, niin onhan tarinoiden kerronta tavallaan valehtelua, jos ei kirjoita omasta (tai jonkun toisen) elämästä.

En kyllä ole koskaan kuullut tai lukenut kenenkään pitävän romaaneja, elokuvia, näytelmiä jne. valehteluna, mutta tiukasti arvioiden ovathan ne sitä.

Koskaan en kuitenkaan ole fiktiota pusatessani väittänyt että tämä tarina on tosi.

[kertsi]

Kysyin Copilotilta, ovatko autistit kykenemättömiä valehtelemaan, ja se vastasi:

Autismikirjon henkilöt eivät ole kykenemättömiä valehtelemaan, mutta heillä voi olla erilaisia haasteita ja vahvuuksia valehtelun suhteen. Joillakin autismikirjon henkilöillä voi olla vaikeuksia sosiaalisten vihjeiden tulkitsemisessa ja empatian ilmaisemisessa, mikä voi tehdä valehtelusta vaikeampaa tai vähemmän luontevaa. Toisaalta, jotkut autismikirjon henkilöt voivat olla erittäin rehellisiä ja suorapuheisia, mikä voi antaa vaikutelman, että he eivät koskaan valehtele.

On tärkeää muistaa, että autismikirjo on laaja ja monimuotoinen, ja jokainen henkilö on yksilö omine piirteineen ja käyttäytymismalleineen. Yleistykset eivät aina päde kaikkiin autismikirjon henkilöihin.

Nyt kun tarkemmin tuota mietin, niin ainakin yksi tuntemani puoliautisti on toiminut myyntialalla, ja käsittääkseni ihan hyvin kykenee valehtelemaan. Oma suhtautumisen valehteluun on paljon jyrkempi kuin hänellä, vaikka olenkin ns. neuronormaali tässä autismin suhteessa.

Siinä mainitsemassani kirjassa Ihmeellinen mieli esitettiin muistaakseni, että autistit ovat hyvin vaihtelevaa porukkaa, ja on vähän asioita tai ominaisuuksia, jotka olisivat kaikille yhteisiä (olisikohan vain etenkin non-verbaalisen kommunikaation tulkinnan vaikeus se yhteinen tekijä?).  Lis. Copilotin mielestä autisteilla voi olla haasteita sosiaalisissa vuorovaikutustaidoissa, ja kommunikaatiossa. (Ei väittänyt, että kaikilla?). Lisäksi usein rajoittuneita tai toistuvia käytösmalleja (sis. rajoittuneeet kiinnostuksenkohteet), ja monilla on myös aistiyliherkkyyksiä.

[Norma Bates]

Autisteillahan on näitä kaikenlaisia pakkoja, piintyneitä tapoja sun muita, että asiat pitää tapahtua tietyllä tavalla tai esineet olla tietyllä lailla. Olen nähnyt sketsin jossa autistinen haastattelija haastattelee jotain vankia vankilassa, ja innostuu tavattomasta tajutessaan miten selkeät rutiinit vankilassa on. Kysyy lopulta että mitenkähän sinne vankilaan pääsisi.

Itselläni on pakkotoimintoja. Pakko olla huonekalut symmetrisesti (tästä taisin jossain mainitakin), ostettava parillinen määrä hedelmiä, ja muuta tällaista. Minulle vaan yksinkertaisesti valehtelu edustaa semmoista sekasotkua, että ei sitä oikein siedä. Itseltä, eikä muilta.

Mutta jos autistilta puuttuu oikeudenmukaisuuden käsitys kokonaan, niin kai hän tietty voi tehdä ihan mitä tahansa ja sanoa mitä huvittaa.

[kertsi]

Mutta jos autistilta puuttuu oikeudenmukaisuuden käsitys kokonaan, niin kai hän tietty voi tehdä ihan mitä tahansa ja sanoa mitä huvittaa.

Mainitsemallani myyntihenkilö-autistilla (joka pystyy valehtelemaan) on käsittääkseni vahva oikeudenmukaisuudentaju. Hän esim. pyrkii olemaan kilteille ihmisille kiltti, ja jos joku perseilee, hän hylkää sen ihmisen, oli se sitten vaikka oma lapsuuden perheenjäsen. Hän on myös idealisti, ja harjoittaa enemmän hyväntekeväisyyttä kuin kukaan muu tuntemani henkilö (sikäli mikäli tiedän).