Tässä näkyy valehteleva vaalimainoksensa (Valhe on jo 1. rivillä):
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005225244.html
Mikä valhe? Eikö hän ole neljän lapsensa isä?
Se, että Halla-aholla on vielä viideskin lapsi, ei mitätöi sitä, etteikö hän olisi myös neljän lapsen isä ja kolmen lapsen isä ja kahden lapsen isä ja yhden lapsen isä, miten nyt halutaan luokitella. Jos sanottaisiin, että hän on kuuden lapsen isä, silloin voisi olla kyse totuuden vastaisesta lausumasta.
No, tuossa nyt vähän vitsailin. Halla-ahon olisi pitänyt muokata vaalijulisteensa teksti hieman eri tavalla sanomalla esimerkiksi, että "olen nelilapsisen perheen isä" tai "perheessäni on neljä lasta" tai minkä kiertoilmaisun hän olisi keksinytkin. Toisaalta, emmehän me sataprosenttisen varmasti taida tietää, onko nimenomaan Halla-aho itse laatinut tekstin, vai onko sen tehnyt joku muu, tai onko sen tehnyt Halla-aho silloin, kun hänellä oli vain neljä lasta.
Halla-ahosta henkilönä on vaikea muodostaa mielipidettä, koska hänessä on erilaisia puolia. Eniten minua Halla-ahossa närästää hänen poliisimielisyytensä ja kovuutensa sekä tapansa tarvittaessa oikaista mutkissa ideologiaansa edistääkseen.
Kun aikoinaan kaksi marokkolaistaustaista poikaa Pariisissa juoksi poliisia piiloon muuntajakoppiin sillä seurauksella, että he kuolivat sähköiskuun, mikä laukaisi mielenosoitukset liikkeelle, Halla-aho esitti itselleen tyypillisen loogisen johtopäätöksen, että pojat olivat syyllisiä johonkin, koska eihän syyttömien tarvitse juosta poliisia pakoon.
Olen katsonut videodokumentin, jossa haastateltiin miestä, jonka tunsi poikien asuma-alueen ja siellä vallitsevat käytännöt ja ongelmat, ja tämä dokumentti antoi aivan erilaisen kuvan asioista. Tämäkin kuva voi olla värittynyt, mutta se sentään perustui tietoon paikan päältä toisin kuin Halla-ahon väite, joka perustui pelkästään hänen ideologiseen "poliisi on hyvä, poliisia pakenevat ovat pahoja" mantraansa. Halla-aho ei toisin sanoen tiennyt asioista muuta kuin sen, mitä uutisotsikoissa oli lukenut, ja silti hänellä oli ehdottoman varma mielipide asioista. Tämä on hänelle tyypillistä. Hänellä ja vahvoja ennakkokäsityksiä asioista, ja hän pakottaa faktat sopimaan niihin siten, että ne tukevat hänen käsityksiään.
No, ehkä jokainen tekee noin, koska se on tyypillinen ominaisuus ihmisissä. Varmaan minäkin syyllistyn siihen. Yritän kuitenkin (vaihtelevalla menestyksellä) tehdä jonkinlaista tietojen tarkastusta ennen kuin esitän jotain, koska väärän tiedon esittämisestä joutuu noloon tilanteeseen ja saa selitellä ja selitellä. Helpommalla pääsee, kun yrittää varmistaa tiedon todenperäisyyden etukäteen. Ja jos tieto on epävarma, mielipiteensä voi esittää pehmennettynä tyyliin "en väitä että asia olisi näin, mutta tuollainen ajatus tulee helposti mieleen". Jätän takaportin auki siltä varalta, että olen esittänyt väärää tietoa.