Uutiset:

Ilmoitustaulu mahdollisten ongelmien varalta (wikimedia.org / Etherpad)

Sähköpostia ylläpidolle: kantapaikanherra (at) gmail.com

Main Menu

Terrorismi

Aloittaja Renttu, maaliskuu 15, 2019, 12:55:17

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

hibiscuc

Islamistit eivät ole ainoita terroritekoihin syyllistyneitä. Uuden-Seelannin kahteen synagoogaan muslimeita tappamaan mennyt vakoinen lihaa syövä heteromies (?) oli kiinnostunut Breivikin tekosista ja päätti listiä ainakin 50 muslimia. Pelkäsin uutisen kuultuani, miten äärimuslimit reagoivat tuohon säälittävään terroritekoon.

Ei tarvinnut odottaa kuin seuraavaan päivään, kun vastaus tuli Hollannin Utrechtista. Ainakin kolme paikallista utrechtin kansalaista sai surmansa loukkaantuneiden lisäksi raitiovaunussa. Pelkäänpä, että tämä kierre jatkuu ja mikä on seuraava järjetön siirto.

Aluksi yhtä surmansa saanutta epäiltiin ampujan tädiksi, joka ei ollut antanut rahaa tuolle terroristille, mutta se oli tyhjää spekulointia. Jihadistit ja valkoisen ylivallan kannattajat saavat vettä myllyihinsä. Ehkäpä pari kantapaikankin lihaa syövää heteromiespöpipäätä liittyy joukkoon. https://yle.fi/uutiset/3-10696640?origin=rss

MrKAT

PS:n varapj lausui katupartioista:

Kansanedustaja Laura Huhtasaari (ps.) katsoo, että katupartioijien rikostausta ei ole ongelma. Suomessa on viime aikoina perustettu katupartioita, joiden johtajilla on tuomioita muun muassa kunnianloukkauksesta, törkeästä pahoinpitelystä ja virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta.
...
MTV Uutiset kirjoittaa, että kaikilla Odinin soturien joensuulaisjohtajilla (siirryt toiseen palveluun)on useita rikostuomioita. Lapin Kansan mukaan (siirryt toiseen palveluun) myös Odinin soturien kemiläisjohtajalla on rikostuomio ulkomaalaisiin kohdistuneesta pahoinpitelystä.
– Osalla päättäjistäkin on ollut rikostaustaa, esim. pahoinpitely ja rattijuopumus. Miksi pelätä katupartioita, jos niiden tarkoitus on turvata katuja? [Oikeusministeri Jari] Lindström ei pidä katupartioita ongelmana, en minäkään, Huhtasaari kirjoittaa Facebookissa.

- YLE 2016 https://yle.fi/uutiset/3-8579622

Soldiers of Odinin sivuilla (Nyqvistin Ohje "pettureiden palkasta" löytyy Soldiers of Odinin somesivulta -mukaan) ohjeistetaan nykyään näin:



Idea! Stokastinen terrorismi:
stochastic terrorism (uncountable)
The use of mass public communication, usually against a particular individual or group, which incites or inspires acts of terrorism which are statistically probable but happen seemingly at random.

- https://en.m.wiktionary.org/wiki/stochastic_terrorism

Tulos:
Soldiers of Odin -takkiin pukeutunut mies yritti lyödä Timo Soinia Vantaalla – toisteli viestiä ulkoministerille
... Miehellä tuntui olevan Soinille selvä sanoma, jota hän toisteli...  Mies huuteli, että Soini on petturi.

- https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006046495.html

Hävettäviä sivutuloksia:
- Halla-ahon twitterissä voi sitten lukea hieman erilaisia kommentteja, siellä riittää niitä, joiden mielestä sitä sai mitä tilasi. -Petteri Ritala 24.3.2019
- PS-Arto Luukkanen vihjaa että se voisi olla "false-flag" vaalivaikuttamista. Niinpä niin.

Googlaus:
"Soini petturi" sattumia paljon löytyy PS:n ihmisten ja PS:n äänitorven Suomenuutisten sivuilta.
Missä perussuomalainen törttöilemässä, siellä Jokisipilä puolustelemassa.
                    - Vanha turkulainen sananlasku (by Antti Gronow)

Renttu

^
Lapsellinen manipulointiyritys laittaa tämä uutinen terroristiketjuun. Sen sijaan MrKAT:in uutiskynnystä ei ylitä vaikkapa se, että Saksan poliisi iski terrori-iskua suunnitelleita vastaan, 11 pidätettiin – joukon tarkoituksena oli "tappaa mahdollisimman monta ei-uskovaa" (Mtv3).

Poliisi torjuu joka vuosi satoja terrori-iskuyrityksiä ympäri Eurooppaa. Kaikkia yrityksiä on mahdotonta onnistua torjumaan.

Magdaleena

#33
Ja Rentun uutiskynnyksen on ilmeisesti alittanut Saksan armeijassa, anteeksi Bundeswehrissä toissavuonna paljastunut neonatsien ryhmä, joka haali aseita ja suunnitteli terroristia tekoja ellei jotain pahempaakin.. en ole sen jälkeen asiaa seurannut.

Pikahaulla tuli tämä Neonazi-Terrorzelle in der Bundeswehr umfassender als bisher bekannt
14. November 2018

Tässä yksityiskohtuisemmin, Focus

Google auttaa kääntämisessä :)

Muokkaus.
En itse lukenut noita kunnolla, mutta tämä neonatsit armeijassa eivät aikoneet vain ampua poliitiikkoja vaan varautuivat "päivälle X", jolloin oli tarkoitus hyökätä pakolaisleireille ja tappaa ..
Lainaa
... Der Artikel beginnt mit der Zusammenfassung eines Verhörs, das das BKA bereits am 13. Juli des vergangenen Jahres im Zuge der Ermittlungen im Fall Franco A. mit dem früheren Luftwaffenoffizier und Major der Reserve Horst S. geführt hatte. Laut dessen Aussage bereitet ,,sich eine Gruppe vornehmlich aus Elitesoldaten generalstabsmäßig auf einen ominösen ,Tag X' vor". Auf die Nachfrage der Ermittler, was damit gemeint sei, habe der 48-jährige Soldat erklärt, der ,,Tag X sei der Zeitpunkt einer extremen Krise", ausgelöst ,,durch Überfälle von Flüchtlingen auf Kinder und Frauen, Vergewaltigungen, Terroranschläge" oder ,,verslumte deutsche Städte".....

"Live from the heart of yourself. Seek to be whole, not perfect." - Oprah Winfrey

Hayabusa

Edelleen, myös Kantapaikassa, yhden terroristi on toisen vapaustaistelija.
An nescis, mi fili, quantilla prudentia mundus regatur

MrKAT

Twitteristä:

Jari Taponen @JariTaponen
8 t 8 tuntia sitten

Voiko äärioikeistoväkivalta olla #terrorismi a?

Aasland ja Bjorgo määrittelevät äärioikeistoextremistien väkivallan terrorismiksi mikäli #väkivalta

1)on oikeutettu #äärioikeistoideologia lla
2)on suunniteltua
3)teolla aiheutetaan #pelko a iskun kohdetta laajemmalle joukolle


Jari Taponen @JariTaponen
8 t 8 tuntia sitten

Toisaalta täyttääkseen terrorismin määritelmän, väkivallan ei välttämättä tarvitsisi olla etukäteen suunniteltua (s. 7)

https://www.universiteitleiden.nl/binaries/content/assets/customsites/perspectives-on-terrorism/2018/issue-6/a1-ravndal-and-bjorgo.pdf ...


- https://twitter.com/JariTaponen/status/1102098463976816641
Missä perussuomalainen törttöilemässä, siellä Jokisipilä puolustelemassa.
                    - Vanha turkulainen sananlasku (by Antti Gronow)

ROOSTER

Aika monessa maassa laillisen esivallan johtajia vastaan kapinoinut hlö on päässyt valtion johtoon. On sitten eri asia, myös riippuen teoista, nimitetäänkö heitä terroristeiksi, vapaustaistelijoiksi vai demagogeiksi.

Esim. Israel, Palestiina, Ranska, Suomi jne.jne.

Busseja räjäyttämällä tai naisia tappamalla ylenemisennuste on huono.
Yleinen mielipide on aina väärässä.

a4: Minulla on sellainen kokemus että kaikki vähänkin älykkäät laitteet jumiutuvat itsekseen, ennemmin tai myöhemmin ja jotkut useammin.
Omakin pää.

Gerardo: "Viidakko on äiti, eikä äitiä voi myydä tai ostaa. Äitiä voi vain suojella.  HS

Renttu

Lainaus käyttäjältä: Tiistai - maaliskuu 24, 2019, 21:08:57
Ja Rentun uutiskynnyksen on ilmeisesti alittanut Saksan armeijassa, anteeksi Bundeswehrissä toissavuonna paljastunut neonatsien ryhmä, joka
Hoho! Toissavuotisiako tänne pitäisi linkittää, kun lähes joka viikko jossain päin Eurooppaa yritetään jotain?! Sen lisäksi voisit koittaa selvittää tätä tapausta hieman paremmin - juttu osoittatui melkoiseksi uutisankaksi, ja kuivui sitten kasaan.

Magdaleena

#38
OK, luen tuon artikkelin, mutten juuri nyt. Mutta sen sijaan Facebookkia selaillessa tuli tämä. Katsoin videon lataajaa, "herkkumyymälä" Ammanissa, heilläkin on mielipiteen vapaus.

=68.ARBS3DlFj7cyYRJzrd8ad79wx5lTX-kaItB12Con2fVPrpMILqI_sX9xafra3hcsd03MVKuPRT9IZxTrQ9eXuGsLkuLfVd28uwbEmzO26zQ-TU-s-pjCg615nxlPuwQCUZuTpAlFKmBavRrDl-nHR-koW4n5J7_uifK6Z9N_sKbKVeFlC26CuIYue6zj7ZY6L1ukf7b2Yby7Gg0YUxkkxAh6FxwIZZ4J--EcMWPW4Hu_4Z-0c_bEMXGeZTxNopQN8kXIvEiK0E68moIRlMzDk-ujZnLcSwtMTN6Z__GRB6GOz9JDPHo4QSMTMG7o6Ni4pennI8MT3X_Nmm2kG0RCmFugQdysksN_tcUT-Yrc3QJJ4y4vFaB3x9CgAQRsPVfA6Ao&__tn__=-R]]

The terrorist "state of Israel" arresting a 7-year old kid and terrorizing school kids and ..


Video
"73 näyttökertaa · noin tunti sitten ·
The terrorist "state of Israel" arresting a 7-year old kid and terrorizing school kids and teachers by entering with machine guns. State operated terrorism is both organized and consented by the states of the world."

Muokkaus, URL linkkaaminen ei oikein onnistu..
Sama video oli kuulemma jo eilen telkkarissa.
"Live from the heart of yourself. Seek to be whole, not perfect." - Oprah Winfrey

Toope

Lainaus käyttäjältä: MrKAT - maaliskuu 24, 2019, 22:17:46
Twitteristä:

Jari Taponen @JariTaponen
8 t 8 tuntia sitten

Voiko äärioikeistoväkivalta olla #terrorismi a?

Aasland ja Bjorgo määrittelevät äärioikeistoextremistien väkivallan terrorismiksi mikäli #väkivalta

1)on oikeutettu #äärioikeistoideologia lla
2)on suunniteltua
3)teolla aiheutetaan #pelko a iskun kohdetta laajemmalle joukolle


Jari Taponen @JariTaponen
8 t 8 tuntia sitten

Toisaalta täyttääkseen terrorismin määritelmän, väkivallan ei välttämättä tarvitsisi olla etukäteen suunniteltua (s. 7)

https://www.universiteitleiden.nl/binaries/content/assets/customsites/perspectives-on-terrorism/2018/issue-6/a1-ravndal-and-bjorgo.pdf ...


- https://twitter.com/JariTaponen/status/1102098463976816641
En itse oikein ymmärrä, miksi sisäministeriö ja poliisilaitos hyväksyy poliittisia poliisikommentoijia tuolla tavoin. Tuo ei ole poliittinen poliisi, se on politisoitunut poliisi... :-[

Toope

Lainaus käyttäjältä: MrKAT - maaliskuu 24, 2019, 20:15:17
PS:n varapj lausui katupartioista:

Kansanedustaja Laura Huhtasaari (ps.) katsoo, että katupartioijien rikostausta ei ole ongelma. Suomessa on viime aikoina perustettu katupartioita, joiden johtajilla on tuomioita muun muassa kunnianloukkauksesta, törkeästä pahoinpitelystä ja virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta.
...
MTV Uutiset kirjoittaa, että kaikilla Odinin soturien joensuulaisjohtajilla (siirryt toiseen palveluun)on useita rikostuomioita. Lapin Kansan mukaan (siirryt toiseen palveluun) myös Odinin soturien kemiläisjohtajalla on rikostuomio ulkomaalaisiin kohdistuneesta pahoinpitelystä.
– Osalla päättäjistäkin on ollut rikostaustaa, esim. pahoinpitely ja rattijuopumus. Miksi pelätä katupartioita, jos niiden tarkoitus on turvata katuja? [Oikeusministeri Jari] Lindström ei pidä katupartioita ongelmana, en minäkään, Huhtasaari kirjoittaa Facebookissa.

- YLE 2016 https://yle.fi/uutiset/3-8579622

Soldiers of Odinin sivuilla (Nyqvistin Ohje "pettureiden palkasta" löytyy Soldiers of Odinin somesivulta -mukaan) ohjeistetaan nykyään näin:



Idea! Stokastinen terrorismi:
stochastic terrorism (uncountable)
The use of mass public communication, usually against a particular individual or group, which incites or inspires acts of terrorism which are statistically probable but happen seemingly at random.

- https://en.m.wiktionary.org/wiki/stochastic_terrorism

Tulos:
Soldiers of Odin -takkiin pukeutunut mies yritti lyödä Timo Soinia Vantaalla – toisteli viestiä ulkoministerille
... Miehellä tuntui olevan Soinille selvä sanoma, jota hän toisteli...  Mies huuteli, että Soini on petturi.

- https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006046495.html

Hävettäviä sivutuloksia:
- Halla-ahon twitterissä voi sitten lukea hieman erilaisia kommentteja, siellä riittää niitä, joiden mielestä sitä sai mitä tilasi. -Petteri Ritala 24.3.2019
- PS-Arto Luukkanen vihjaa että se voisi olla "false-flag" vaalivaikuttamista. Niinpä niin.

Googlaus:
"Soini petturi" sattumia paljon löytyy PS:n ihmisten ja PS:n äänitorven Suomenuutisten sivuilta.
Esität siis historiallisia väitteitä todisteena nykypäivän tapahtumista...
Juu, ei näin!

Magdaleena

Lainaus käyttäjältä: Renttu - maaliskuu 24, 2019, 22:53:13
Lainaus käyttäjältä: Tiistai - maaliskuu 24, 2019, 21:08:57
Ja Rentun uutiskynnyksen on ilmeisesti alittanut Saksan armeijassa, anteeksi Bundeswehrissä toissavuonna paljastunut neonatsien ryhmä, joka
Hoho! Toissavuotisiako tänne pitäisi linkittää, kun lähes joka viikko jossain päin Eurooppaa yritetään jotain?! Sen lisäksi voisit koittaa selvittää tätä tapausta hieman paremmin - juttu osoittatui melkoiseksi uutisankaksi, ja kuivui sitten kasaan.

Nyt on arvostetun Focus viikolehden toimittajat paljastaneet isomman piirin, upseereja ja eliittisotilaita ja että kysymys on varsinaisesta "varjoarmeijasta" kuin oli my¨s ennen natsien valtaan pääsyä. Kattava poliitikkojen tappolista, jonka Focus on omin silmin nähnyt..
Yli 200 eliittiupseeria ja sotilaina mukana..

Oletan, että armieja tiesi tuon laajuuden ilman Focustakin, mutta eihän sitä tarvitse maailmalle toitottaa!


Annoin googlen kääntää ensimmäisen linkin tekstin ja ihan selvää tekstiä se oli, ehkä joku kohta oli vähän kömpelö.

"Live from the heart of yourself. Seek to be whole, not perfect." - Oprah Winfrey

MrKAT

#42
^ Tarkoitat varmaan tätä jonka löysin "focus exposet plot nazi" googlauksella:

DEATH SQUADS CONSPIRACY Secret army of 200 German SAS in neo-Nazi terror plot to slaughter politicians and immigrants
Authorities have smashed a plot by serving and former neo-Nazi members of the country's special forces to wreak havoc on 'Day X'
... 10th November 2018 ...
A SECRET army of 200 elite soldiers planned to slaughter politicians and immigrants in Germany, it is revealed today.
...
aimed to kill Green Party leader Claudia Roth, foreign minister Heiko Mass and former president Joachim Gauck.

- https://www.thesun.co.uk/news/7705658/german-sas-neo-nazi-terror-plot-exposed/

Googlaus "surmata Gauck" antoi lopulta suomeksi:

200 eliittisotilaan joukko aikoi tappaa poliitikkoja ja turvapaikanhakijoita - Salainen uusnatsiryhmä toimi Saksan armeijan erikoisjoukoissa
11.11.2018 klo 20:20
Saksan viranomaiset ovat paljastaneet 200 sotilaasta koostuneen salaisen armeijan, joka aikoi teurastaa siirtolaisia ja poliitikkoja.
Uusnatsisotilaat ovat Saksan liittovaltion armeijan erikoisjoukkojen KSK:n nykyisiä tai entisiä jäseniä.
...
Uusnatsiryhmän paljastuminen liittyy keväällä 2017 pidätetyn Franco A:n tapaukseen. Saksan liittovaltion armeijassa yliluutnanttina palvellut, äärioikeistolainen Franco A. oli naamioitunut turvapaikanhakijaksi ja suunnitteli muun muassa vihreiden puheenjohtajan Claudia Rothin, ulkoministeri Heiko Maasin ja entinen liittopresidentti Joachim Gauckin murhaamista.

Uusnatsiryhmä on nyt Focus-lehden viimeviikkoisen erikoisartikkelin mukaan paljastumassa tiedettyä laajemmaksi.

- https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/131c8f4e-58a9-428b-86da-2114db07de30

Huhhuh!

Äärioikeisto on uhka demokratialle!

Salaisen uusnatsiryhmän karmea suunnitelma paljastui Saksassa – armeijan erikoisjoukkojen sotilaat aikoivat tappaa poliitikkoja ja turvapaikanhakijoita
...
Majuri murtui ja kertoi kaiken

https://www.satakunnankansa.fi/a/201299406
Missä perussuomalainen törttöilemässä, siellä Jokisipilä puolustelemassa.
                    - Vanha turkulainen sananlasku (by Antti Gronow)

Magdaleena


Se se varmaan on. Ensimmäistä linkkiäni en lukenut kokonaan,, alenpana näköjään lukee, että armeija on tutkinut asiaa eikä kerro julkisesti asioitaan..

On ollut aikaisemminkin armeijassa yksityishenkilötä, joilla oli natsiyhteyksiä, mutta tämä on jo  todella vakavaa.. en viitsi jatkaa, on oma elämäkin. Saksalla on nämä uusnatisnsa. On pikku kaupunkeja, kyliä ent. Itä-Saksassa, joissa ihmiset aidosti pelkäävät sanoa poikkinaista näille kaljupäille..
"Live from the heart of yourself. Seek to be whole, not perfect." - Oprah Winfrey

Toope

En minä jotain uusnatseja ongelmattomina pidä, näkisin vain olevan pieni ongelma Saksallekin tms. muille maille. Ne pahemmat ongelmat juontuvat maahanmuutosta, joihin nuo edellämainitut ovat jossain määrin reaktiota, eivät se varsinainen ongelma. Maahanmuutto luo väkivaltaa, puolin ja toisin.