Uutiset:

Ilmoitustaulu mahdollisten ongelmien varalta (wikimedia.org / Etherpad)

Sähköpostia ylläpidolle: kantapaikanherra (at) gmail.com

Main Menu

Muutama sana autoista

Aloittaja Kopek, maaliskuu 16, 2019, 16:28:57

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Kopek

Kirjoitanpa tässä muutaman sanan autosta, nimittäin P 405:stä, jossa ilmeni tänään ongelmia.

Ongelmat alkoivat matka-ajossa loivaan ylämäkeen tultaessa. Autosta tuntui heikkenevän teho, joten vaihdoin nelosvaihteelle, vaikka normaalisti olisin ajanut suurimmalla vaihteella. Tästä eteenpäin ongelma ilmeni siten, että kun kaasua painoi, auton moottori alkoi hyytyä. Auto siis kulki puolikaasulla, mutta ei "kestänyt" kaasupolkimen vähänkään kovempaa painamista. Jotta auto yleensä kulki eikä sammunut, kaasupolkimen kanssa sai olla tarkkana. Ei liikaa eikä liian vähän.

Ajettiin kuitenkin perille, sinne minne oltiin menossa. Siellä vähän tutkiskeltiin tilannetta. Ei mitään päälle päin näkyvää. Öljy ja jäähdytinneste ok. Tyhjäkäynti heikko tai sitä ei ole, ja moottori sammuu. Moottori käy ikään kuin vajailla sylintereillä. Käynti epätasainen, yskähtelee, välillä pamauttaa pakoputkesta. Tuntuu siltä, kun sytytys ei toimisi kunnolla jossakin sylinterissä. Kun kierroksia lisää, käyntiääni normalisoituu, eli tällöin tuntuu siltä kuin huonosti käyvä sylinteri "heräisi" mukaan.

Paluumatkalla auto takerteli ja sammui risteyksissä. Vaati kierrosten käyttöä, jotta kone kävisi. Käyttäytyminen oli kuitenkin hieman ristiriitaista, koska moottori tuntui matka-ajossa toimivan normaalin tuntuisesti myös alemmilla kierroksilla. Tietyllä nopeudella ja tietyllä kaasupolkimen tasolla auton toiminta tuntui lähes normaalilta. Mutta jos kaasua painoi vähänkään enemmän, alkoi teho taas hyytyä.

Yhteenvetona vielä kertaus ongelmasta.

Auton moottori käy melko normaalin oloisesti korkeilla kierroksilla, kun painaa reilusti kaasua. Se käy melko normaalin oloisesti myös "matkanopeuskierroksilla". Mutta kun kaasua painaa lisää matkanopeudessa auto hyytyy samoin kuin tyhjäkäynnillä tai lähellä sitä. Eli koko ajan pitää olla "skarppina" kaasun kanssa, ettei moottori ala takerrella ja sammu. Tyhjäkäntiä ei käytännössä ole, vaan moottori sammuu risteyksissä, ellei sitä "huudata" painelemalla kaasua kytkin pohjassa. Risteyksistä lähteminen, jos on joutunut pysähtymään, on pakosti kiihdytysryyhäilyä - tai jää risteykseen. Sähkövikako? Vai polttoainevika? Vai jotain pahempaa?

a4

Ruiskun boksi oli viallinen?

Ihan sivusta huutelen tässä vain ohjeita, kuin tietäisin näistä jotain. :)

Kopek

Lainaus käyttäjältä: a4 - huhtikuu 22, 2019, 21:33:24
Ruiskun boksi oli viallinen?

Ihan sivusta huutelen tässä vain ohjeita, kuin tietäisin näistä jotain. :)

Kiitos neuvoista. Tutkiskelinkin jo Peugeot-foorumia, mutta tuollaisia ohjeita en löytänyt. Toisaalta alkaa tuntua aika toivottamalta, koska vikamahdollisuuksia näyttää olevan paljon. Olisi kauheasti muutakin tekemistä, joten auton rassaamisesta niin, että sillä pääsee jonnekin, ei viitsisi enää ottaa ylimääräistä puoliammattia itselleen, varsinkin kun olen älyttömän huono siinä. Yritys aloittaa ongelman selvittäminen sitä paitsi tyssäsi jo siihen, että en löytänyt tarvittavia työkaluja.

ROOSTER

Voisiko olla kynttilävika, eli nykyisin kai sanotaan sytytystulppa. Monet unohtavat kokonaan sytytystulppien tarkistuksen, kun nuo ovat nykyisin polttoaineensuihkutuksen ja kärjettömän sytytysjärjestelmän takia hyvin pitkäikäisiä. Mutta kuluvia osia kuitenkin, tulppa voi toimia, mutta kärkiväli on saattanut muodostua huomattavaksi.

Sähköautoissa ei muuten tarvita sytytystulppia.
Yleinen mielipide on aina väärässä.

a4: Minulla on sellainen kokemus että kaikki vähänkin älykkäät laitteet jumiutuvat itsekseen, ennemmin tai myöhemmin ja jotkut useammin.
Omakin pää.

Gerardo: "Viidakko on äiti, eikä äitiä voi myydä tai ostaa. Äitiä voi vain suojella.  HS

ROOSTER

Onhan niitä muillakin auto-ongelmia, lähinnä näyttävät johtuvan huollon puutteesta, erityisesti öljynvaihdot näyttävät viivästyneiltä.

https://www.youtube.com/watch?v=PJ2H8daq9io
Yleinen mielipide on aina väärässä.

a4: Minulla on sellainen kokemus että kaikki vähänkin älykkäät laitteet jumiutuvat itsekseen, ennemmin tai myöhemmin ja jotkut useammin.
Omakin pää.

Gerardo: "Viidakko on äiti, eikä äitiä voi myydä tai ostaa. Äitiä voi vain suojella.  HS

Toope

Väitteet siitä, että polttomoottori olisi väistymässä, ovat roskaa. Hybridiautot ehkä tulevat korvaamaan vähitellen, mutta sähköautoja odotellaan vielä pitkään.
Ei ole kestävää akkuteknologiaa, ei ole myöskään luontoystävällistä akkuteknologiaa, vielä.

Polttomoottoriautojen kulutus ja saastutus on jo saatu parhaimmillaan aika minimitasolle, jopa sellaiselle, että sähköautojen valmistus on akkuineen jopa saastuttavampaa. Uuteen teknologiaan ei kannata siirtyä suinpäin, mieluummin vähitellen. Polttomoottori tulee säilymään 2030 vuoden jälkeenkin, sanovat vihervasurit mitä haluavat. Eikä ole paha asia ympäristönkään kannalta, koska saastuttavat hyvin vähän.

Kopek

#21
Lainaus käyttäjältä: Toope - huhtikuu 28, 2019, 02:04:49

Polttomoottoriautojen kulutus ja saastutus on jo saatu parhaimmillaan aika minimitasolle,

Riippuu hieman siitä, kenen antamia lukuja uskotaan.

Yle Uutiset 11.1.2019:

Uudet autot kuluttavat lähes 40 prosenttia enemmän polttoainetta kuin valmistajat ilmoittavat
Ero todellisen ja ilmoitetun kulutuksen välillä on nelinkertaistunut vuodesta 2001, selviää ICCT:n raportista.

https://yle.fi/uutiset/3-10591971

Onko sillä toisaalta kovin suurta merkitystä, miten alhaiseksi autojen kulutus ja saastutus on saatu alenemaan, jos suurin osa myytävistä autoista kuitenkin on paljon kuluttavia ja paljon saastuttavia. Vähän kuluttavat ihmeautot kun tahtovat olla kalliita. Ihmiset ostavat mieluummin halvempia, vaikka ne vievätkin enemmän polttoainetta.

Hesarin autosivuja lukiessa ei saa vaikutelmaa, että uudet autot kuluttavat erityisen vähän polttoainetta. Enemmin tulee ihmetelleeksi, näinkö paljon, edelleen. Ihmiset nimittäin ostavat isompia autoja (katumaastureita ym.) kuin menneinä aikoina. Uuden tekniikan avulla saavutettu kulutuksen väheneminen kuljetettua massaa kohti täten osittain mitätöityy.

Lainaa

Polttomoottori tulee säilymään 2030 vuoden jälkeenkin, sanovat vihervasurit mitä haluavat. Eikä ole paha asia ympäristönkään kannalta, koska saastuttavat hyvin vähän.

Lähes viidesosa hiilidioksidipäästöistä tulee maantieliikenteestä, joten joku voi pitää vähättelynä määrittelyä, että polttomoottorit saastuttavat hyvin vähän.

Aika näyttää, miten kauan polttomoottoreilla ajellaan. Öljyn hintakehitys lienee yksi asiaan vaikuttava tekijä. Polttomoottorin syrjäyttäjäksi ajatellut sähköautot eivät missään tapauksessa ole ongelmattomia. Akkuihin tarvittavat mineraalit voivat olla pian lopussa, ja valtavien akkumäärien kierrätys ja hävitys tuottavat omat ongelmansa ja kustannuksensa.

Brutto

Minäkin lähtisin ratkomaan Kopekin ongelmaa ensin tulpista. Jos yksi tulpista on muita öljyisempi, vika saattaa olla siinä. Seuraavaksi kannattaa tarkastaa tulpan johdot, virranjakajan kansi, pyörijä ja puola(t).

Helpoin lähtökohta olisi nypätä tulpanjohdot irti yksi kerrallaan auton käydessä ja seurata onko sillä mitään vaikutusta käyntiin. Jos kaikkien sylinterien kohdalla käynti vain huononee, siirrytään etsimään vikaa polttoainepuolelta.

Jos sytytyshäiriöisellä autolla ajetaan ilman että vika on korjattu, seuraa siitä ennenpitkää katalysaattorin vaurioituminen. Palamaton polttoaine tuhoaa sen. Haiseeko pakokaasu bensalle?
"I watched a snail crawl along the edge of a straight razor. That's my dream. That's my nightmare: crawling, slithering, along the edge of a straight razor and surviving."

Kopek

Kiitos neuvoista. Tulpat ajattelin itsekin tutkia ensimmäiseksi, ja olisin jo tutkinutkin, jos olisin löytänyt tulppa-avaimen. Eiköhän se jostakin löydy. Autolla ei ajeta viallisena, joten se seisoo nyt pihassa.

Selasin sattumalta vanhaa päiväkirjaani syksyltä 2012 ja huomasin sieltä, että edellisessä 405:ssä, jonka tarina päättyi seuraavana kesänä epäonnistuneeseen kannentiivisteen vaihtoon (yksi kannen pultti katkesi korjaamolla moottorilohkon sisälle), oli ollut saman tyyppinen ongelma, mutta ei kuitenkaan täysin samanlainen. Tähän autoon vaihdettiin virranjakaja, vai mikä sen boksin nimi on, jossa tulpanjohdot lähtevät (omat minimaaliset tietoni autoista loppuvat kaasuttimien ja katkojan kärkien aikakaudelle). Tuossa vanhassa 405:ssä oire oli kuitenkin selvempi, eli jo äänestä ja tehonpuutteesta huomasi, että se ei käynyt kaikilla sylintereillä. Yksi tulppa pysyi pimeänä. Tässä nykyisessä autossa oire on epäselvempi. 

Hayabusa

Kopek, vastauksessasi Toopelle on lainaukset sotkusssa. Mutta saa siitä selvää. Tuo autojen painon kasvu on todellakin ollut huomattava. Uusi mallisukupolvi on entistä suurempi mitoiltaan. Autoihin on tullut myös koko joukko matkustajien ja myös jalankulkijoiden turvallisuutta kohentavia rakenteita ja laitteita. Kaikki nuo lisäävät painoa. Suomalaisten suosikkiauto Toyota Corolla on lähes tuplannut painonsa sitten ensimmäisten mallien. Myös matkustusmukavuutta visääviä härpäkkeitä on aivan eri määrä kuin jokunen vuosikymmen sitten. Nekin ottavat osansa energiasta eli polttoaineen kulutus lisääntyy.
An nescis, mi fili, quantilla prudentia mundus regatur

ROOSTER

Lainaus käyttäjältä: Toope - huhtikuu 28, 2019, 02:04:49
Väitteet siitä, että polttomoottori olisi väistymässä, ovat roskaa. Hybridiautot ehkä tulevat korvaamaan vähitellen, mutta sähköautoja odotellaan vielä pitkään.
Ei ole kestävää akkuteknologiaa, ei ole myöskään luontoystävällistä akkuteknologiaa, vielä.

Pitääkö tämä ymmärtää niin, että mielestäsi polttomoottori on luontoystävällisempi? Et voisi olla enempää väärässä.

Lainaus käyttäjältä: Toope - huhtikuu 28, 2019, 02:04:49Polttomoottoriautojen kulutus ja saastutus on jo saatu parhaimmillaan aika minimitasolle, jopa sellaiselle, että sähköautojen valmistus on akkuineen jopa saastuttavampaa. Uuteen teknologiaan ei kannata siirtyä suinpäin, mieluummin vähitellen. Polttomoottori tulee säilymään 2030 vuoden jälkeenkin, sanovat vihervasurit mitä haluavat. Eikä ole paha asia ympäristönkään kannalta, koska saastuttavat hyvin vähän.

Kipujen takia itseään ei kannata hirttääkään heti, vaan pyytää ihmisiä aina pikkuhiljaa kiristämään kaulassaan roikkuvaa köyttä, kunnes henki viimein kaikkoaa.

Näitä hyvin vähän saastuttavia, dinosauruksenjäämiä polttoaineena käyttäviä, moottoreita toki säilyy. Saatetaampa niitä joskus käynnistellä KowanTeknolokianPäivilläkin ja kuunnella muhevia pakoääniä pussihousut jalassa ja piippu suussa.
Yleinen mielipide on aina väärässä.

a4: Minulla on sellainen kokemus että kaikki vähänkin älykkäät laitteet jumiutuvat itsekseen, ennemmin tai myöhemmin ja jotkut useammin.
Omakin pää.

Gerardo: "Viidakko on äiti, eikä äitiä voi myydä tai ostaa. Äitiä voi vain suojella.  HS

Sepe

Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - huhtikuu 28, 2019, 08:54:38
Lainaus käyttäjältä: Toope - huhtikuu 28, 2019, 02:04:49
Väitteet siitä, että polttomoottori olisi väistymässä, ovat roskaa. Hybridiautot ehkä tulevat korvaamaan vähitellen, mutta sähköautoja odotellaan vielä pitkään.
Ei ole kestävää akkuteknologiaa, ei ole myöskään luontoystävällistä akkuteknologiaa, vielä.

Pitääkö tämä ymmärtää niin, että mielestäsi polttomoottori on luontoystävällisempi? Et voisi olla enempää väärässä.

En ole ihan varma mitä Toope tarkoittaa, mutta siitä olen ihan varma mitä ROOSTER tarkoittaa.
Mielelläni näkisin sen laskelman, jolla kivihiilisähköllä jylläävä Kiina puhdistaa ilmakehää sähköautoilla.
Sähköautojen vaatimat harvinaiset metallit Kiina toimittaa kautta maaiman omistamistaan kaivoksista.

Vertailulaskelma voisi olla verrattuna esim. kaasuautoihin tai nykyaikaisiin  dieseleihin.

https://www.tekniikkatalous.fi/tekniikka/autot/uudet-dieselit-uskomattoman-puhtaita-adacin-testissa-parhaat-paasivat-0-gramman-typenoksidipaastoihin-6759548

ROOSTER

Lainaus käyttäjältä: Sepe - toukokuu 01, 2019, 16:36:53

Kirjoita nämä sähköisen liikkumisen ketjuun. Ei aleta hajoittaa vähiä voimavaroja(-si) useampaan ketjuun.
Yleinen mielipide on aina väärässä.

a4: Minulla on sellainen kokemus että kaikki vähänkin älykkäät laitteet jumiutuvat itsekseen, ennemmin tai myöhemmin ja jotkut useammin.
Omakin pää.

Gerardo: "Viidakko on äiti, eikä äitiä voi myydä tai ostaa. Äitiä voi vain suojella.  HS

Sepe

Mitä tarkotit polttomoottoria luontoystävälisemmällä?
Ymmärsin väärin, luulin kysessä olevan sähköauton. Oletko kuullut sähköautosta?
En siirrä kirjoitustani toiseen ketjuun, Edward saa siirtää jos haluaa.

Sinä saat jatkaa tätä "Pitääkö tämä ymmärtää niin, että mielestäsi polttomoottori on luontoystävällisempi? Et voisi olla enempää väärässä. " missä haluat.

ROOSTER

^

Älä nyt viitsi, iso mies.