Uutiset:

Ilmoitustaulu mahdollisten ongelmien varalta (wikimedia.org / Etherpad)

Sähköpostia ylläpidolle: kantapaikanherra (at) gmail.com

Main Menu

Kirjallisuusnurkka

Aloittaja A.V. Vatanen, tammikuu 04, 2019, 15:38:25

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 2 Vieraat katselee tätä aihetta.

a4

Lainaus käyttäjältä: Konmari - toukokuu 26, 2020, 15:11:44
Yritän lainata kirjaa "Linkit - Verkostojen uusi teoria", mutta nyt kirja on ollut jo kaksi päivää matkalla kirjastojen välillä. Normaaliasti kirjan siirtäminen kirjastosta toiseen on kestänyt max vuorokauden.
Viitaten lainaamasi kirjan nimeen, tuo on jo ironista.
Onneksi et lainannut kirjaa nimeltä Mystiset katoamiset tai Vuodet vierivät.

Kopek

Lueskelen parhaillaan kirjaa "1918 - 1945 Viina, hermot ja rangaistukset". Siinä kerrotaan sotilasjohtajien henkilökohtaisista ongelmista. Ostin kirjan muutamalla eurolla konkurssiloppuunmyynnistä talvella samalla kun ostin useita muita kirjoja. Minua ei kauheasti nimenomaan tämä kirja kiinnostunut, mutta kun halvalla saa....

Luin ensiksi niitä mielenkiintoisempina pitämiäni kirjoja, ja nyt lopulta tuli tämän vuoro. Ei se nyt aivan niin tylsä ollutkaan, kun olin luullut.

Sekä tämä että muutama muukin viime aikoina lukemani sodasta kertova dokumentaarinen teos on herättänyt joitakin ajatuksia.

Sotakirjat vaikuttavat ihmisiin eri tavalla riippuen siitä, millainen ideologia heillä on pohjalla. Vasemmistolainen löytää kirjoista vasemmistolaisuutta vahvistavia ilmiöitä ja oikeistolainen vastaavasti oikeistolaisuutta vahvistavia. Yleensähän ihmisillä on tapana etsiä todisteita, jotka osoittavat heidän olevan oikeassa, ja jättää huomioimatta sellaisia, jotka ovat ristiriidassa heidän näkemystensä kanssa.

https://docendo.fi/sivu/tuote/viina-hermot-ja-rangaistukset/1960748

Minulla tuo kirja vahvistaa pasifistisia näkemyksiä. Minusta ei olisi upseeriksi pakottamaan ihmisiä lähes varmaan kuolemaan sodassa ylipäätään ja vielä vähemmän sodassa, joka olisi moraalisesti epäoikeutettu, ja/tai jossa tappio näyttäisi todennäköisemmältä kuin voitto.

Toope

Lainaus käyttäjältä: Kopek - toukokuu 26, 2020, 19:46:01
Lueskelen parhaillaan kirjaa "1918 - 1945 Viina, hermot ja rangaistukset". Siinä kerrotaan sotilasjohtajien henkilökohtaisista ongelmista. Ostin kirjan muutamalla eurolla konkurssiloppuunmyynnistä talvella samalla kun ostin useita muita kirjoja. Minua ei kauheasti nimenomaan tämä kirja kiinnostunut, mutta kun halvalla saa....

Luin ensiksi niitä mielenkiintoisempina pitämiäni kirjoja, ja nyt lopulta tuli tämän vuoro. Ei se nyt aivan niin tylsä ollutkaan, kun olin luullut.

Sekä tämä että muutama muukin viime aikoina lukemani sodasta kertova dokumentaarinen teos on herättänyt joitakin ajatuksia.

Sotakirjat vaikuttavat ihmisiin eri tavalla riippuen siitä, millainen ideologia heillä on pohjalla. Vasemmistolainen löytää kirjoista vasemmistolaisuutta vahvistavia ilmiöitä ja oikeistolainen vastaavasti oikeistolaisuutta vahvistavia. Yleensähän ihmisillä on tapana etsiä todisteita, jotka osoittavat heidän olevan oikeassa, ja jättää huomioimatta sellaisia, jotka ovat ristiriidassa heidän näkemystensä kanssa.

https://docendo.fi/sivu/tuote/viina-hermot-ja-rangaistukset/1960748

Minulla tuo kirja vahvistaa pasifistisia näkemyksiä. Minusta ei olisi upseeriksi pakottamaan ihmisiä lähes varmaan kuolemaan sodassa ylipäätään ja vielä vähemmän sodassa, joka olisi moraalisesti epäoikeutettu, ja/tai jossa tappio näyttäisi todennäköisemmältä kuin voitto.
Et olisi neuvostokomissaari/NKVD-upseeri?

-:)lauri

#318
Lainaus käyttäjältä: a4 - toukokuu 26, 2020, 19:27:35
Lainaus käyttäjältä: Konmari - toukokuu 26, 2020, 15:11:44
Yritän lainata kirjaa "Linkit - Verkostojen uusi teoria", mutta nyt kirja on ollut jo kaksi päivää matkalla kirjastojen välillä. Normaaliasti kirjan siirtäminen kirjastosta toiseen on kestänyt max vuorokauden.
Viitaten lainaamasi kirjan nimeen, tuo on jo ironista.
Onneksi et lainannut kirjaa nimeltä Mystiset katoamiset tai Vuodet vierivät.

Eilen kirja tuli sitten vihdoin lähikirjastoon noudettavaksi ja alkutekstit sainkin jo iltapalaksi luettua. Ties vaikka tämä olisi lähtölaukaus uudelle salaliittoteorioiden suonelle tällä palstalla elokuvan kaunis mieli tai elokuvan 23 hengessä. Alkutekstien perusteella verkostorakenteita ja mallitaan toisiaan vieläpä erehdyttävästi muistuttavia* on vähän joka puolella maailmassa. Kirjan nimen perusteella voisi olettaa, että noilla verkostoilla voisi olla jotain syy- ja seuraussuhteista kertovaa merkitystäkin. Tässä on siis kaikki ainekset, että alan näkemään verkostoja, alan antaa niille ideologisesti biassoituneita merkityksiä ja asetan ne vieläpä keskenään toinen toistaan merkillisempiin syy- ja seuraussuhteisiin sellaisella intohimonpalolla, että oksat pois. :o

* Luin hiljattain pari kritiikiä kirjasta, joissa todettiin suurin piirtein niin, että ilmeisesti ainakin joku tutkimusaineisto, jonka pohjalta kirjassa esitetään, että tietyt verkostorakenteet muistuttavat toisiaan, eivät tarjoaisi sattumaa luotettavanpaa tutkimuksellista tukea. Kirjan kirjoittajan joskus kai vuosien 1998 - 2000 välillä saamia kyseisiä koketuloksia ei nimittäin olla saatu yrityksistä huolimatta toistettua tässä menneen noin 20 vuoden aikana.
Selvin merkki psykoosista on se, että kuvittelee ajattelevansa vain kylmän rationaalisesti ja loogisesti.

a4

#319
^ Hyvä että sait kirjan lopulta. Kuulostaa mielenkiintoiselta aiheelta ja, salaliittoteorioita toki varoen, uudet näkökulmat maailmaan ovat aina virkistäviä ja jännittäviä, ellei jopa hyödyllisiä tai mullistavia.
Ehkä tuo poikii myös koodaukseen uusia työkaluja tai ideoita.
Filosofisiakin ajatuksia siitä voi kehkeytyä..itse veikkaan että hyvänä esimerkkinä esim. Googlen globaalisti koteihimme linkkeineen verkostoitunut tekoälykäs hakukone on salaliittoteorioiden arvoinen vallankäyttäjä jo nyt, puhumattakaan lähitulevaisuudesta. Luonto on toki vielä hienompi esimerkki, jos olen ymmärtänyt aiheesta mitään.
Voisikohan kirjan näkökulmalla yhdistää eri tieteenalojen teorioita? Evoluutiota, hiukkasfysiikkaa, markkinataloutta, historiaa, psykologiaa,..

-:)lauri

^mä kanssa vähän luulen, että kirja on voinut toimia innostuksen lähteenä vuosituhannen vaihteessa tai sen jälkeenkin monille piilaaksossa startanneille internetin vekkopalvelualustoille, jotka ovat pyrkineet keräämään käyttäjiensä tietoja lähes alusta asti tyyliin Facebook, Google etc.
Selvin merkki psykoosista on se, että kuvittelee ajattelevansa vain kylmän rationaalisesti ja loogisesti.

Toope

Salkkarikirjallisuus on mielenkiintoista viihdettä.

MrKAT

Kirjastot on auenneet ja tuntuu kuin olisi heti saanut jackpotin.
Tulin kirjastosta kädessä kasa uusia lukemattomia kirjoja joista 5 on painettu vuonna 2020! (Ne on Hiski Salomaa, Mindhunter, Moskovan opit, Helsingin murhahistoria ja Juorutoimittajan päiväkirja).
  Tosin sydän oli hiukan kintaan peukalossa kun kirjastokortti oli kateissa. Pelkäsin että joku lainailee kortillani automaatilla itselleen ilmaista kirjastoa... Onneksi kortti löytyi kotoa, olin jostain syystä ottanut  pois lompsasta.
Missä perussuomalainen törttöilemässä, siellä Jokisipilä puolustelemassa.
                    - Vanha turkulainen sananlasku (by Antti Gronow)

MrKAT

/Tuula Nieminen: Juorutoimittajan päiväkirjasta, Tammi, 2020/

Toimiala on silmissäni kyllä vihoviimeinen inhokki joten miksi edes tartun moiseen kirjaan? Koska ala on vieras ja tuntematon ja kiinnostaa siksi. (Ja kenties koronan aiheuttama kirjanälkä).
   Alku on paha. Näyttää olevan toimittamatonta päiväkirjaa, yhtä tajunnanvirtapötköä kuin joltain skitsofreenikolta. Muutava rivi julkkisesta x ja kohta rivejä julkkiksesta y jne.. Meinasin jättää lukematta mutta jotankin siihen pääsee sisään parin sadan sivun jälkeen ja pieni pakko lukea loppuun koska siitä saa jotakin irti. Hän on tuossa vv. 2006-2010 Iltalehden juorutoimittaja tai viihdetoimittaja, ja korostaa usein ettei ole "seurapiiritoimittaja" koska Suomessa ei ole seurapiirejä.
   Läpi paistaa kyllästyneisyyttä Iltalehteen (omistajiin, itse pystiin, pomoihin, laskevaan myyntiin) ja sanoo suoraankin.  En enää ihmettele. Iltalehdessä pomonsa ei tiedä kuka on Heikki Kahila ("Kahilainenko"?) tai Kalle Juurela (näyttelijä). Kun ilmoittaa menevänsä  Martti Talvelan (1935-1989, oopperalaulaja) muistokonserttiin niin pomo ei suostu. Koska se on liian kulttuuria. Iltalehdessä ei esitellä viihdepuolellakaan taidegalleristeja (Oiva Toikka oli ehkä poikkeus koska joka ikkunalla) koska se olisi kulttuuria. Iltalehteä tehdään tuulipukukansalle jolle kulttuuri ei myy. (Tästä kulmasta ei ole ihme jos vihervasemmistossa IL:ää ja IS:ää joskus pidetään ns. persulehtinä).
   Esim. Michael Jackson. Hänen lääkkeistänsä ja pedofiliataipumuksista tai huhuista on jutussa mutta hänen musiikkitöistään ei koska edellinen myy, (jälkimmäinen on ehkä liian kultturellia eikä myy).

   Systeemi on semmoinen että hän tekee jutun, haastattelut jne ja kuvat kuvaaja mutta usein työ menee hukkaan koska se ei päädy lehteen. Jos vaikka 4000 merkkiä niin liian iso, ei mahdu lehteen ja päätyy roskiin, tai hyvässä lykyssä arkistoon. Tosin joskus kadottavat sen(!) eikä löydy mistään.  Kuinka usein on "usein"? Puolet, 1/3, 1/4? En tiedä mutta liian usein, vaan toisaalta tottuu siihen ja joskus saa palkinnoksi lööpille pääsyn ja ehkä bonuksen (100€) viikon parhaasta jutusta. Hän on kuukausipalkkainen.
   Toimittaja ei saa päättää otsikkoa (tai harvoin saa), usein juttua muokataan ja otsikko päätetään häntä kuulematta ja jos haastateltavan silmille kadulla tai netissä pamahtaa väärä otsikko ja lööppi niin toimittaja(parka) saa syyt niskoilleen ja suhteet poikki. Tästä juorutoimittaja arvosteli tomitusta ja pomoa monet kerrat.
   Toimituksella/toimittajalla on moraaliakin, esim ei mennä kuvaamaan pihaan (kotirauhan rikkomus), pomonsa esti Halosen miehen konsertissa nukkumisesta kirjoituksen koska hänellähän on voinut olla sairaus, kuolleen omaisia kunnioitetaan, haastateltavan pyyntöä olla kirjoittamatta henk koht yksit. asiasta xyz usein kunnioitetaan (ei aina, esim. jos jo julkaistu toisessa lehdessä).

   Julkkisjuoruja joita jäi mieleen. Lenita Airisto vihaa syvästi Kirsti Paakkasta ja latelee siitä jopa valheita(?). Eikö bisnesnainen kestä toista? Lenita Airisto päätyi lapsettomuuteen koska ei halua levittää suvun mielisairausgeenejä. Tarja Halosen kuri oli liikaa hovimestarille joka oli palvellut 4:ää presidenttiä ja otti loparit. Tarja Halosen mies taas nukkui koko konsertin eikä siksi taputtanut kertaakaan.  Tapani Kansa oli saanut humbuugimaakari Antti Heikkilältä herätyksen ja kesken konserttiensa  aina alkoi antamaan ruoka-ohjeita ihmisille, syökää voita, punaista maitoa jne.
Ja konsertit venyivät. (Myötähäpeää). Juorutoimittaja koitti puhelimessa laittaa Kansaa kohdalleen että se "foorumi" ruoka-ohjeille on väärä.  Juorutoimittaja on usein haastateltaviensa kaveri ja voi torua jos tekevät moraalisesti väärin kuten arvosteli Juhani Palmua joka otti jo 5:nnen tai 6:nnen eronsa (vaihtaa naista kuin paitaa).  Lopulta myöhemmin Palmu myöntyi ja ilmoitti palanneensa takaisin yhteen.
   Vesa-Matti Loiri on vaikea haastateltava, harva saa haastattelua, ja usein vain Loirin "vaimonsa" kautta. Noihin aikoihin Loirin diabetes (ja juominen?) oli niin pahana että hänen jalkansa sinersivät ja makasi sängyssä ja jalkoja hieroi vaimonsa. Normi-diabeetikolle tuo tie olisi lopulta johtanut jalkojen menetykseen. Mutta hän tuli kuntoon.
   
Kirja on vielä kesken mutta kirjoitin mitä tähän asti on vaikutelmia.
Missä perussuomalainen törttöilemässä, siellä Jokisipilä puolustelemassa.
                    - Vanha turkulainen sananlasku (by Antti Gronow)

Amore

Lainaus käyttäjältä: MrKAT - kesäkuu 11, 2020, 03:03:14
/Tuula Nieminen: Juorutoimittajan päiväkirjasta, Tammi, 2020/

   Toimittaja ei saa päättää otsikkoa (tai harvoin saa), usein juttua muokataan ja otsikko päätetään häntä kuulematta ja jos haastateltavan silmille kadulla tai netissä pamahtaa väärä otsikko ja lööppi niin toimittaja(parka) saa syyt niskoilleen ja suhteet poikki. Tästä juorutoimittaja arvosteli tomitusta ja pomoa monet kerrat.

Ikivanha käytäntö tämä otsikointi. Nykyisin tietenkin tehdään (valitettavasti) klikkiotsikoita, mutta paperilehtien aikakaudella käytäntöä ohjasi se, että otsikot tehtiin koko osaston jutut huomioiden, jotta saataisiin esim. kulttuurisivuille koheesiota ja jännitteitä juttujen välille. Siinä on todellakin järkeä, että lehden sisältöä ajatellaan laajempina kokonaisuuksina kuin vain yksittäisinä sekalaisina artikkeleina. Digitaalisuus on muuttanut tapoja, mutta vastaavasti painetun lehden otsikointi yhdestä ja samasta jutusta voi olla eri kuin digilehden. Vähän kun ajattelee, niin ymmärtää tämän.
All you need is Love

MrKAT

^ Minulle oli aikoinaan ikävä ylläri kun en saanutkaan itse päättää otsikkoa kun lehtiin kirjoitin tai ne vaihto sen. Tuntui että minun yli käveltiin. Ja näemmä ei edes palkattu vakitoimittajakaan.
Missä perussuomalainen törttöilemässä, siellä Jokisipilä puolustelemassa.
                    - Vanha turkulainen sananlasku (by Antti Gronow)

Amore

Onhan se nyt selvää, etteivät yksittäiset toimittajat päätä sivujen kokonaisilmeestä, vaan kokonaisuudesta päättää osaston vastaava (pää)toimittaja tai mikä titteli tällaisella henkilöllä nykyään lieneekään. Jos lehden toimituksella on yhtään kunnianhimoa, niin ei sivuille haluta sekalaista tilkkutäkkiä, vaan jutuista, otsikoista ja kuvista tehdään kokonaisuus.
All you need is Love

a4

^ Toimittaja voisi kertoa tuon haastateltavalleen jotta yllätyksiä ja syyttelyitä väärästä otsikoinnista tulisi vähemmän.

Toope

YLE:ssä päättää blogeissa ex-pornotähti (ex-kommari kansanedustajan tyttöystävä).
Tuollaiseksi on media mennyt.

MrKAT

#329
/John Douglas & Mark Olshaker : Mindhunter, osa 1, FBI ja sarjamurhaajan mieli, Aula & co, 2020/

Mielenkiintoinen kirja! Ahmin sitä niin että kerrankin huomasin että kello on jo 4:43 ja nyt pitää alkaa nukkumaan...
Profiloija John Douglas jahtasi urallaan sadistisimpia ja raaimpia rikollisia. Hän eläytyi sekä uhrien että tappajien mielenliikkeisiin, joka ei jäänyt jäljittä. Kerran häneltä melkein 'käristyi' aivot ja oli viedä hengen. (En paljasta miten jotta jännitys säilyy.) Kirjan pohjalta on luotu Netflix-sarjakin.
  Onneksi kirja ei piehtaroi kamaluuksissa ja väkivaltaisuuksissa muuten olisi jäänyt lukematta.  Douglas kertoo oman elämäkertaansa ja profiloinnin historiaa ja sitä miten tahmainen alku sillä on ollut, poliisit piti sitä FBI:n huuhaana ja humbuugina.

  Manipulaatio. Valta. Hallinta. Nämä ovat väkivaltaisten tappajien kolme tunnusssanaa. Kaikki, mitä he tekevät ja ajattelevat, on suunnattu täyttämään heidän muuten vaillinainen elämänsä. - s.154.
Sarjamurhaaja tahtoo usein palata rikospaikalle, uhrin hautapaikalle ja joskus myös poliisin tykö. Monet ihailevat poliisia ja nuo 3 tunnussanaa selittää paljon jota olen ihmetellyt:
- Miten Aarnio tai vuoden poliisi (90-l) voivat ruveta rikollisiksi rosvoiksi?
- Miten Perussuomalaisissa voi olla samaan aikaan rikollisia roistoja ja poliiseja?
- Miten äskettäin amerikkalainen hämmaslääkäri sarjatappaja ihaili poliiseja ja poliisiautoja jossa maskissa hän teki
    surmatyöt?
Jotkut rikolliset ihailevat poliisia siksi koska hänellä on suurta valtaa, ja hallintaa ihmisyksilöihin.

  Profiloijat voivat olla hämmästyttävän osuvia ennustuksissaan. Esim. eräästä tappajasta Douglas arvasi että sillä on todennäköisesti puhevika. Miten, ihmettelivät tavan pollarit, "oletko meedio?" Koska tappaja teki "työnsä" erämaan syrjäisyydessä puiden varjostamissa paikoissa niin hänellä on sosiaalisia =puhevaikeuksia houkutella naissaaliita autoon tms joten vaaniminen+yllätyshyökkäys on ainut keino.. jne Sittemmin osoittautui että tappaja oli 50 vuotias änkyttäjä. Päättely muistuttaa Sherlock Holmesia ja hän pitääkin tätä osuvimpana esikuvanaan.
  Pelkkä looginen päättely (induktiolla jota Holmes käytti) tai eläytyminen ei riitä, Douglas oli aikoinaan kaverin kanssa tehnyt uraauurtavaa työtä ja käynyt haastattelemassa kymmeniä pahoja sarja- ym murhaajia vankiloissa. Näistä he löysivät perusmallit.
  Sarjamurhaajan pahuuden kolmio (triad of evil) on yökastelu, tuhopoltot ja eläimiin kohdistuva julmuus jo pienenä. Ehkä tämän voi katsoa niin että jos joku lapsi omaa nämä kolme niin pidettävä silmällä, ennuste ei hyvä? Varsinkin jos on dominoiva/julma jne äiti. Itse murha tapahtuu silloin kun elämässään kokee stressaavan tilanteen (avioero, potkut tms) jolloin syntyy henistä painetta ja se purkautuu kohtalokkaalla tavalla.

  Lopuksi kappaleessa Kaikilla on kivensä Douglas kertoo että kaikilla meillä on heikko kohtamme. Jos kuulustelija löytää sen niin jokainen "murtuu". Edes tietämys kuulustelutekniikoista, kokemus jne  ei auta. (Hänen heikko kohtansa? Äiti* joka perheen ollessa syömässä pizzeriassa paukautti n. 19-v Douglasille päin naamaa joskus noin vuonna 1965: "John, oletko koskaan ollut sukupuoliyhteydessä naisen kanssa?".. äiti jankutti  toistaen "Oletko?".. lopulta John tunnusti: "Öh joo, äiti. Olen minä.") ;D
  John kertoi vankilassa keränneensä kovia murhamiehiä jne ympärilleen keskustelutiimiinsä. Yhden murhaajan selitettyä sitä sun tätä motiiv(e)istaan, John arvasi hänen aidon todellisen (seksuaalisen) motiivinsa ja murhaaja meni naamaltaan punaiseksi kuin retiisi.
  Yhden rikollisen murtumiseen tarvittiin se että huoneen taustaan n. 45 asteen kulmaan jätettiin verinen surmatyössä käytetty kivi, siihen ei puheessa viitattu vaan se oli ns. taustalla "hiljaa". Murhaaja ei voinut olla vilkuilematta sitä. Se häiritsi hänen keskittymistään ja sekoitti pasmat. Valehteluhan vaatii 100% aivotyötä...

Pikkusen jäi vaivaamaan että koska Douglas joutui ja joutuu "myymään" tätä profiloinnin taitoa pollareille niin onko tässä kirjassakin myyntimiehen rooli edelleen päällä ja asiat kerrottu hänen/profiloinnin kannaltaan "parhain päin".
 
*Tyttönimeltään muuten Holmes!
Missä perussuomalainen törttöilemässä, siellä Jokisipilä puolustelemassa.
                    - Vanha turkulainen sananlasku (by Antti Gronow)