Uutiset:

Ilmoitustaulu mahdollisten ongelmien varalta (wikimedia.org / Etherpad)

Sähköpostia ylläpidolle: kantapaikanherra (at) gmail.com

Main Menu

Kirjallisuusnurkka

Aloittaja A.V. Vatanen, tammikuu 04, 2019, 15:38:25

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

MrKAT

#465
/Helena Merriman: Pako Berliinin ali, WSOY, 2022/

"Hermoja raastava jännitysnäytelmä sankaruudesta, petturuudesta ja salaisesta tunnelista Berliinin katujen alla."
- https://www.wsoy.fi/kirja/helena-merriman/pako-berliinin-ali/9789510473375

Yksi elämäni jännittävimpiä kirjoja, niin jännittävä että pari kertaa tositarinan juonesta hyppäsinkin kirjan loppuun katsomaan jäikö se ja se henkiin. Ihmiset pakeni kommunistisesta DDR:stä Länsi-Saksaan(-Berliiniin) niin että puolue hermostui ja rakensi piikkilangan ja muurin Länsi-Berliinin ympärille v. 1961. Vastoin (!) NL:n johdon neuvoja, joka pelkäsi mainekolhua ym seurauksia. Muistaakseni NL pelkäsi jopa suurvaltakriisiä joka tuo ydinsodan riskin, jos tekee muurin. (Kirjassa kuvataan kuinka lähellä suurvaltasota oli, kerran USAn ja Venäjän tankit jo oli vastakkain kovat piipussa Berliinissä, askel askeleelta nopeasti eskaloitui siihen ja mol. suurvaltajohtajat säikähti.)
40-50-luvuilla DDR pahoinpiteli kuulusteltavia (myöhemmin länteen karkaamista yrittäviä ja avustajia) mutta 60-luvulle tullessa se oli kehittänyt "pehmeämmän" psykologisen tavan, jossa mm. unenpuutteella+kovalla kurilla saatiin uhri sekaisin ja antautumaan. (Hämmästyttävästi samanlaista kuria kuin Navalnyi Venäjän kurivankilassaan koki, ehkä opittua 50-l DDR:stä). Sitä en tiennyt että Länsi-Saksassakin pakenemisen länsimaiset avustajat oli vaarassa: oli riski joutua siepatuksi DDR:ään ja vankilaan. Sen lisäksi että molemmilla puolin oli DDR:n vakoojia, soluttautujia/ilmiantajia ja lännessäkin oli vaikea luottaa kenenkään salaryhmässä joka auttoi muurin yli/ali-pakenijoita.
  Kirja kertoo tositarinan (pääasiassa) yhden porukan projektista auttaa ihmisiä pakenemaan DDR:stä: tunnelien rakentamisesta ja siinä kohdatuista ongelmista: Hidasta kaivuuta, salassapitoa, vakoojaongelmia, veden tunkautumista tunneliin ja uhasta jäädä kiinni ja joutua ammutuksi tai DDR:n kiduttavaan kuulusteluun ja vankilaan.

Tästä tulisi jännä dokumentti tai elokuva MUTTEI minulle. Olen jo vastaavan elokuvan nähnyt tv:ssä ja se pilattiin överillä liioittelulla, pois totuudesta. En voisi luottaa, jännyys poissa koska näyttelijät, ohjaajan mielkuvitusta jne.
"Voi poikaseni, niin vähällä tiedolla leikkaajat ja potkijat luulevat hallitsevansa maailmaansa" - Kaarle Suuri somea seurattuaan

Melodious Oaf

Suomalaiset käännöskappaleet ovat aika usein mukaelmia. "Rööperiin" on tavallaan hyvä käännös ja taitaa olla Juha Vainion käsialaa. Onhan siinä paljon vastaavuuksia Lennonin ja McCartneyn kynäilemään teemaattisesti ja rakenteellisesti, mutta melodiaa ja sävellystä ja fiilistä ja tekstin rakennetta ja kuvastoa on käytetty lähinnä sellaisena planssina.

Tosi harvinainaista on, että minkään biisin käännöksessä tulee vahvasti tunne, että nyt on nimenomaan kyse samasta biisistä samalla tekstillä.

Lähinnä tulee mieleen pari Vasas flora och faunan ruotsinnettua versiota Leevi & The Leavingsin lauluista. Niissä mulle tulee sellainen vaikutelma että se on tietysti Göstalle kunnianosoitus ja ne on tajuttu viimeisen päälle, mutta lisäksi teksti on jotenkin... hämmästyttävässä määrin kuin yksi yhteen, mikä kenties liittyy siihen että eletään kuitenkin samassa yhteiskunnassa jolloin kokemukset elämästä siellä taustalla on jollain tapaa yhteismitallisia:





Oma subjektiivinen mielipide Juicesta on että on niissä lauluissa paljon hienoa ja uniikkia ja sellaista johon voi samaistua, ja se on ollut tietynlaista pioneerityötä, mutta en pidä häntä samalla tavalla näkemyksellisesti ja intuition kannalta taiteilijana tekstien suhteen kuin Göstaa.

Loppujen lopuksi Juicella lähes jokainen biisi kertoo vain hänestä itsestään ja hänen näkökulmastaan, eikä muita ihmisiä oikein edes ole olemassa. Jos se on jonkun mielestä taidetta niin... OK.

Hayabusa

Lainaus käyttäjältä: Melodious Oaf - lokakuu 14, 2022, 08:45:39
Loppujen lopuksi Juicella lähes jokainen biisi kertoo vain hänestä itsestään ja hänen näkökulmastaan, eikä muita ihmisiä oikein edes ole olemassa. Jos se on jonkun mielestä taidetta niin... OK.

Tosiaan Juicen näkökulmasta. Jos onnistui suututtamaan Juicen, niin päätyi herkästi jonkun biisin sanoituksiin. Tunnen jopa sellaisen henkilön. Tunnetuin tietysti on Jyrki-boy Hämäläinen.
An nescis, mi fili, quantilla prudentia mundus regatur

Toope

Göstaa yhtään vähättelemättä (nero hänkin) ei hän Juicen tasolle yltänyt, muttei kukaan muukaan. Lähelle...

a4


Huuhaa-Suomen historia tarjoaa taustoitettua ja vetävästi kirjoitettua yleissivistystä


"RAJATIEDON alalla on julkaistu aivan tarpeeksi kirjoja, joissa on mieli pidetty avoimena", kirjoittaa Vesa Sisättö tietokirjansa Huuhaa-Suomen historia esipuheessa. Hänen mukaansa huuhaa-ilmiöistä, kuten vaikka kummituksista, ihmekeksinnöistä ja telepatiasta, on kirjoitettu harhaanjohtavasti, arvoituksellisesti.

Huuhaa-Suomen historiassa Sisättö käy läpi Suomen historian tunnetuimmat oudot ilmiöt ja etsii niille todennäköiset selitykset. Hän ei ilakoi ufohavaintoihin tai Ior Bockin tarinointiin höynähtäneiden kustannuksella vaan kontekstoi ilmiöt osaksi sen aikaisia yhteiskunnallisia oloja. Lopputulos on vetävää yleissivistystä.

Sisätön mukaan huuhaa syntyi oikeastaan vasta 1800-luvulla, kun empiirisen tieteen avulla ihmiset alkoivat erottaa faktoja fiktiosta. Se ei kuitenkaan tarkoittanut, että ihminen olisi kerralla muuttunut rationaaliseksi otukseksi, minkä voi tarkistaa lähimmästä sosiaalisesta mediasta. Huuhaata viljellään edelleen, mutta työkaluja väärien tietojen oikomiseen on jo.

https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000009180845.html

MrKAT

Luin parin juutalaisen kirjaa äskettäin. Toivottavasti ulkomuistelen oikein, osan tarkistan/kopsaan.

/Eddy de Wind: Pääteasema Auschwitz, WSOY, 2021/
  Hollantilaisen lääkärin Eddy de Windin keskitysleiripäiväkirja on tiettävästi ainoa Auschwitzin sisällä kirjoitettu kirja. Vuonna 1943 de Wind ja hänen vaimonsa Friedel kuskattiin Auschwitziin. Vastoin kaikkia todennäköisyyksiä molemmat selvisivät hengissä kuukaudesta toiseen. Sodan loppuvaiheessa, neuvostojoukkojen jo lähestyessä Auschwitzia, de Wind ryhtyi pitämään peitenimellä salaista päiväkirjaa. Syntyi ainutlaatuinen dokumentti helvetistä, jonka pimeyteen Eddyn ja Friedelin välinen rakkaus toi valoa. - WSOY
   Kirjalla on hämmentävä historia, 40-50-luvulla kirjan kustantaja meni konkkaan tms, oli päätelty että sodan jälkeen ihmiset halusi keskittyä iloon eikä synkkään sotaan, jonka tapahtumat haluttiin unhoittaa. Näin kävi myös 70-luulla uuden kustantajan kanssa, vasta 2020 paikkeilla tää kirja otti tulta.
   Eddy de Wind keskittyi sodan jälkeen psykiatriaan ja keksi käsitteen keskitysleirisyndrooma ja ilmeisesti hoiti näitä tapauksia.
   Kirjassa eräs tärkeä eettis-filosofininen huomio ja pohdinta Eddyltä oli tämä: keskitysleirin natsilääkäri(upseeri, ehkä itse Mengele) olisi voitu katsoa tavallaan syyntakeettomaksi jos häneltä puuttuu täysin kyky empatiaan, vähän kuin pöpi tai hullu jota ei voi rangaista vankeudella. MUTTA koska tämä upseeri osoitti ymmärrystä Eddylle ja laski tämän tavata morsiantaan toisesta parakista/leiriltä niin tällöin tämä natsi tavallaan tuomitsi itsensä: Hänellä on kyky empatiaan JA SILTI tappaa/tapattaa juutalaisia.

/Katriina Järvinen: Ruben Stiller: Ruben Stiller, siltä väliltä, Kirjapaja, elokuu 2022/
  Vihdoin vaikeasti tavoiteltava Ruben suostui elämäkerran tekoon. Rubenin elämä näyttää olevan täynnä alemmuuskomplekseja. Hän ei oikein osaa ruotsia vaikka osa suvusta puhuu vain sitä. Hän ei ole kunnon juutalainen (uskovainen), ei osaa hebreaa jota piti luntata paperilta bar mitzvaan. Eikä hän kuulu sivistyneistöön koska aloitti maalta (äiti oli pohojanmaan kasvatteja) ja opetteli toimittajan ammatin kaupallisessa radiossa. Jälkimmäinen ura antoi hänelle roskajournalistin leiman niin että eka vaimon akateeminen suku (appi ja anoppi) katsoivat häntä nenänvartta pitkin vielä häissäkin ja antoivat häälahjaksi turvakypärän (!?).
  Rubenin isä oli hammaslääkäri ja perhe kuului kunnan hiukan rikkaampaan herraeliittiin (ainakin äidin mielestä),
mutta isä olisi ehkä halunnut poliittisen historian uralle, mutta vanhempansa oli pakottanut lääkäriuralle. Isä kärsi masennuksesta ja isän suvussa moni oli tappanut itsensä.
  Rubenin uran kovin hetki oli kun hän 90-luvulla meni haukkumaan YLEssä ylemmän pomonsa (kökkötraktori-kohu). Potkuista hän käräjöi YLE vastaan kalliisti, hävisi ja joutui maksamaan vuosia siitä. Niinpä 2010-luvun Sipilä-Jääskeläis-kohu kävi hermojen päälle niin että hän lopetti tv-uransa (samassa mm. Susanne Päivärinta otti loparit ja Jan Andersson siirtyi MTV:lle) ja siirtyi radion puolelle. Lisäksi häntä hävettää maneerinsa tv:ssä (olen huomannut, kädet kiertää takaraivolle jne ;D ).
  Ruben kadehtii niitä jotka osaa ruotsia (veljensä on ruotsin opettaja) ja jotka osaa korjata, kädentaitoja, hän on surkea, kömpelö ja unohtelee kännyköitä ym tavaroita (kuin eräs kantislainen ;D ).

Näissä kirjoissa pistää silmään: Juutalaisiin liittyy psykiatria ja psyykkisiä ongelmia. Ovatko he usein psykologian alalla koska itsellään tai suvulla on ongelmia päässänsä?
"Voi poikaseni, niin vähällä tiedolla leikkaajat ja potkijat luulevat hallitsevansa maailmaansa" - Kaarle Suuri somea seurattuaan

Toope

Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - lokakuu 14, 2022, 12:57:21
Lainaus käyttäjältä: Melodious Oaf - lokakuu 14, 2022, 08:45:39
Loppujen lopuksi Juicella lähes jokainen biisi kertoo vain hänestä itsestään ja hänen näkökulmastaan, eikä muita ihmisiä oikein edes ole olemassa. Jos se on jonkun mielestä taidetta niin... OK.

Tosiaan Juicen näkökulmasta. Jos onnistui suututtamaan Juicen, niin päätyi herkästi jonkun biisin sanoituksiin. Tunnen jopa sellaisen henkilön. Tunnetuin tietysti on Jyrki-boy Hämäläinen.
Ei noita henk.koht. biisejä Juicella kyllä montaa ole...

Amore

Vielä ehtii ostaa lahjaksi tai itselle historioitsija Mikko Huhtamiehen pohjoista merihistoriaa 1500-luvulla luotaavan kirjan Seitsemäs vyöhyke. Kirja on hyvin selkeästi kirjoitettu ja ainakin itse tulin johdatetuksi suomalaisen tuotantoelämän ja kansan sielun ytimeen. Kirjassa kerrotaan laivanrakennuksesta, laivatyypeistä, kansainvälisestä kaupasta, merirosvoista ja tietenkin purjehtimisesta. Muuan seikka, joka minulle lukiessani välähti kristallinkirkkaana on se, että suomalaisen insinööriosaamisen juuret ovat laivanrakennuksessa. Laivat lienevät olleet ensimmäisiä korkeamman teknologian tuotteita, joita täällä valmistettiin. Laivojen käyttöikä oli lyhyt, usein vain kymmenen vuotta, joten uusia tarvittiin koko ajan. Oli huikeaa oivaltaa, että Suomessa on ollut korkeatasoista tuotantoa jo näinkin varhain. Ei siis ihme, että telakkatoiminta on yhä suomalaisille sydämen asia. Euroopasta oli monin paikoin jo metsät hakattu, joten myös pohjoisen metsävarat olivat arvokasta kauppatavaraa. Suuren 110-tykkisen sotalaivan rakentamiseen tarvittiin noin 4000 tammea, mikä vastasi 30-40 hehtaaria metsää. Eri puulajeja haalittiin laivojen eri osiin ympäri Eurooppaa. Terva oli tietysti myös tärkeä metsäteollisuuden tuote.

Helppolukuinen kirja, jossa on kaunis kuvitus (paljon karttoja) ja graafinen asu muutenkin. Sopivan kokoinen luettavaksi vaikka vuoteessa.

Meillä on erään ystäväni kanssa ollut suunnitelmissa vierailu Kotkan merimuseoon jo pari vuotta, mutta koronatilanne tai muut kiireet ovat toistaiseksi estäneet retken toteutumisen. Toivottavasti ensi kesänä. Katselen varmasti kaikkea merihistoriaan littyvää nyt aivan uusin silmin.

Espanjan Filip II kiinnostui Pohjolan laivanrakennuksesta ja metsävaroista. Suomen takametsien tervahaudat kytkeytyivät näin ensi kertaa globaaliin kauppaan ja aikakauden lukuisiin sotiin. Eurooppalaisia armadoja ei olisi voitu rakentaa ilman Suomen metsistä saatua raaka-ainetta.
-lainaus kirjan takakansitekstistä
All you need is Love

kertsi

Lainaus käyttäjältä: MrKAT - marraskuu 20, 2022, 23:28:45
Luin parin juutalaisen kirjaa äskettäin. Toivottavasti ulkomuistelen oikein, osan tarkistan/kopsaan.

/Eddy de Wind: Pääteasema Auschwitz, WSOY, 2021/
...

/Katriina Järvinen: Ruben Stiller: Ruben Stiller, siltä väliltä, Kirjapaja, elokuu 2022/
  ...
Näissä kirjoissa pistää silmään: Juutalaisiin liittyy psykiatria ja psyykkisiä ongelmia. Ovatko he usein psykologian alalla koska itsellään tai suvulla on ongelmia päässänsä?

Veikkaisin, että vuosisatainen sorto ja kaltoinkohtelu on jättänyt jälkensä, puhumattakaan holokaustista ja pogromista. Eräs kognitiotiedettä opiskellut heppu kertoi, miksi nimenomaan kognitiotiede kiinnosti häntä tietämyksenalana: hän halusi tietää, miksi hänen sukulaisistaan tehtiin saippuaa. Sukulaisten karut kohtalot varmaan vaikuttavat jälkipolviin monen sukupolven ajan, enkä yhtään ihmettelisi, jos aiheuttaisivat myös "ongelmia päässä".
Tyrkyllä merkkejä kopioitavaksi: ❤️😀🙂🐵🐒🦄🕊️☘️🌿😍🤪🤕🥴😵 👍✌️

Kopek

#474
Lainaus käyttäjältä: Amore - joulukuu 13, 2022, 00:04:37
Vielä ehtii ostaa lahjaksi tai itselle historioitsija Mikko Huhtamiehen pohjoista merihistoriaa 1500-luvulla luotaavan kirjan Seitsemäs vyöhyke. Kirja on hyvin selkeästi kirjoitettu ja ainakin itse tulin johdatetuksi suomalaisen tuotantoelämän ja kansan sielun ytimeen. Kirjassa kerrotaan laivanrakennuksesta, laivatyypeistä, kansainvälisestä kaupasta, merirosvoista ja tietenkin purjehtimisesta. Muuan seikka, joka minulle lukiessani välähti kristallinkirkkaana on se, että suomalaisen insinööriosaamisen juuret ovat laivanrakennuksessa. Laivat lienevät olleet ensimmäisiä korkeamman teknologian tuotteita, joita täällä valmistettiin. Laivojen käyttöikä oli lyhyt, usein vain kymmenen vuotta, joten uusia tarvittiin koko ajan. Oli huikeaa oivaltaa, että Suomessa on ollut korkeatasoista tuotantoa jo näinkin varhain. Ei siis ihme, että telakkatoiminta on yhä suomalaisille sydämen asia. Euroopasta oli monin paikoin jo metsät hakattu, joten myös pohjoisen metsävarat olivat arvokasta kauppatavaraa. Suuren 110-tykkisen sotalaivan rakentamiseen tarvittiin noin 4000 tammea, mikä vastasi 30-40 hehtaaria metsää. Eri puulajeja haalittiin laivojen eri osiin ympäri Eurooppaa. Terva oli tietysti myös tärkeä metsäteollisuuden tuote.

Helppolukuinen kirja, jossa on kaunis kuvitus (paljon karttoja) ja graafinen asu muutenkin. Sopivan kokoinen luettavaksi vaikka vuoteessa.

En ole lukenut edellä mainittua kirjaa. Nimi vaikutti kuitenkin tutulta, joten mietin, olenko kuunnellut kirjailijan haastattelun ja keskustelua kirjasta Kalle Haatasen ohjelmassa. Olenpa hyvinkin.

Radio-ohjelman perusteella kirjasta saa erilaisen käsityksen kuin minkä saa Amoren selostuksesta. Ehkä se johtuu siitä, että radio-ohjelmassa ei ole kuvia, ja siinä lähestytään asiaa muutenkin eri näkökulmasta kuin että montako lankkua tarvittiin jonkin laivan rakentamiseen.

Vanhat puulaivat eivät olleet pitkäikäisiä, kuten Amore mainitsee.

Kun nykyaikana on rakennettu vanhojen piirustusten mukaan perinnealuksia eli vanhaa purjelaivaa muistuttavia kopioita tai miksi niitä haluaa sanoa, on ehkä jätetty vähemmälle huomiolle se, että jos laiva tehdään perinteiden mukaisesti, se tulee kestämäänkin vain yhtä kauan kuin laivat aikoinaan kestivät. Eli kymmenen vuoden päästä se on valmis juhannuskokkoon. Se on mielletty ikään kuin museoesineeksi, ja niillähän ei yleensä ole viimeistä käyttöpäivää. Yhtenä päivänä se on kuitenkin ollut läpilaho - eli hupsista, miten tässä näin pääsi käymään.

Oikeasti vanhojen museolaivojen kohdalla on toinen ongelma. Niitäkään ei ole alun perin tehty kestämään määräänsä kauempaa. Kun ne ovat olleet aikoinaan käytössä, niitä on aktiivisesti huollettu ja korjattu.

Nyt museolaivalle tehdään miljoonien eurojen remontti, jossa noudatetaan vanhoja rakennusperinteitä, koska sitä edellytetään, kun kyseessä on museoesine.

Kun remontti on tehty, laiva jää säiden armoille ja alkaa tuhoutua. Sen puinen kansi vuotaa, ja vesi tuhoaa sisätilat. Muutaman vuoden päästä laiva on romukunnossa, ja vaaditaan taas miljoonien eurojen remontti. Se tehdään kunhan valtiolta ja kaupungilta löytyy rahaa. Ja taas alkaa sama tuhoutuminen, minkä lopuksi laivalle on tehtävä jo ties kuinka mones kallis peruskorjaus. Laivan ylläpito nielee valtavasti rahaa.

Mikä on ongelma?

Se, että museovirasto vaatii alkuperäisiä rakennusmenetelmiä tilanteessa, jossa laivan käyttö on täysin erilaista kuin mitä se oli aikoinaan. Museolaivassa ei ole miehistöä, joka koko ajan maalaisi ja korjaisi ja tilkitsisi puisen kannen vuotoja. Puusta tehty kansihan vuotaa aina.*

Jos museovirasto antaisi vähän periksi ja hyväksyisi kriittisissä paikoissa rakenteet, jotka näyttävät ja tuntuvat aidoilta ja alkuperäisiltä, mutta joissa on piilorakenteita ja aineita, jotka tekevät niistä vedenpitävät ja lahonkestävät, säästyisi paljon kustannuksia.

*(Olin kerran Savonlinnassa höyrylaivaristeilyllä Punkaharju -nimisellä laivalla. Kesken matkan alkoi sataa kovasti vettä. Laivan yläkansi vuoti kuin seula sieltä. Vettä valui hytteihin ja alakannelle ja minne sattuu. Joutui väistelemään, ettei saanut vesinoroa niskaansa. Laivan miehistö oli vähän vaivautuneen oloinen, mutta minkäs mahdat. Puukansi on puukansi. Kyseinen kansi taitaa olla nykyisin päällystetty jotenkin).

https://areena.yle.fi/podcastit/1-63153220

Majakkalaiva Kemiin tehtiin miljoonaremotti 1980-luvun lopulla. Viidentoista vuoden päästä tilanne oli tämä:

"Aluksen sisätilat olivat kuitenkin jo vuonna 2003 niin huonossa kunnossa, että alus oli suljettava yleisöltä, kunnes rahat kunnostukseen löytyisivät."

Sisätilat huonossa kunnossa - mikä ne oli huonoon kuntoon pannut. Vastaus selvinnee edellä olevasta kirjoituksestani.

https://yle.fi/a/3-12511871

(Sorry, tästä kirjoituksestani tuli hajanainen kömpelö sekasotku, mikä johtui osittain kiireestä, kun halusin saada jutun nopeasti lähtemään ennen kuin mahdollinen sähkökatko hävittäisi tekstini. Voisin tietysti vielä korjailla juttua, mutta olkoon.)

Amore

Lainaus käyttäjältä: Kopek - joulukuu 13, 2022, 15:32:56
https://yle.fi/a/3-12511871

Voi, kuinka kaunis Kemi-laivan kapteenin salonki onkaan - kaikessa yksinkertaisuudessaan.

Juuri Haataisen podcastiinsa tekemästä Huhtamiehen haastattelusta sain kimmokkeen etsiä Seitsemännen vyöhykkeen käsiini. Kaupunginkirjastossa siihen on tietysti liuta varauksia, mutta eräästä erikoiskirjastosta onnistuin sen saamaan nopeasti. Onkohan kirja hankittu hieman nopeammin Turkuun ja Tampereelle, koska näiden kirjastoissa useita kappaleita oli vapaana? Vai onko lukijakunta makumieltymyksiltään siellä niin erilaista, että näin hieno kirja ei herätä innostusta - ei edes vaikka on helppolukuinen?

Tässä tuo Haatasen linkkikin vielä uudelleen
https://areena.yle.fi/podcastit/1-63153220
All you need is Love

Socrates

#476
Sain luettua loppuun Pavel Sudoplatovin kirjan Stalinin erikostehtävissä.

Sudoplatov oli tärkeässä asemassa Neuvostoliiton salaisissa ulkomaan projekteissa aina ukranalaisnationalistien tuhoamisesta Trotskin murhaan.

Kirja on hyvin kirjoitettu ja tarjoaa uutta näkökulmaa mm Lavrenti Berijasta, jonka alaisuudessa Sudoplatov työskenteli. Berija on yleensä leimattu ihmishirviöksi, mutta todellisuudessa hän heti Stalinin kuoltua mm kielsi kidutuksen kuulusteluissa, vapautti vankeja ja suunnitteli suurempaa autonomiaa tasavalloille. Sudoplatovin mukaan hän oli myös erittäin asiantunteva tiedustelutehtävien suhteen ja kohteli alatason työntekijöitä hyvin.

Toki Berija oli silti vastuussa hirvittävistä asioista, mutta yhtä lailla tai enemmänkin Hrustsev, joka tapatti hänet. Sudoplatovkin joutui virumaan vankilassa toistakymmentä vuotta syynä kytkökset Berijaan. Omituista on miten paljon byrokratiaa Neuvostoliiton hallinto käytti täysin tekaistujen syytösten näennäiseen todistamiseen.

Ihan hyvä lukukokemus.
Älykäs etsii vaniljapanoja, viisas etsii perspanoja.

Toope

Lainaus käyttäjältä: Socrates - joulukuu 18, 2022, 15:26:49
Sain luettua loppuun Pavel Sudoplatovin kirjan Stalinin erikostehtävissä.

Sudoplatov oli tärkeässä asemassa Neuvostoliiton salaisissa ulkomaan projekteissa aina ukranalaisnationalistien tuhoamisesta Trotskin murhaan.

Kirja on hyvin kirjoitettu ja tarjoaa uutta näkökulmaa mm Lavrenti Berijasta, jonka alaisuudessa Sudoplatov työskenteli. Berija on yleensä leimattu ihmishirviöksi, mutta todellisuudessa hän heti Stalinin kuoltua mm kielsi kidutuksen kuulusteluissa, vapautti vankeja ja suunnitteli suurempaa autonomiaa tasavalloille. Sudoplatovin mukaan hän oli myös erittäin asiantunteva tiedustelutehtävien suhteen ja kohteli alatason työntekijöitä hyvin.

Toki Berija oli silti vastuussa hirvittävistä asioista, mutta yhtä lailla tai enemmänkin Hrustsev, joka tapatti hänet. Sudoplatovkin joutui virumaan vankilassa toistakymmentä vuotta syynä kytkökset Berijaan. Omituista on miten paljon byrokratiaa Neuvostoliiton hallinto käytti täysin tekaistujen syytösten näennäiseen todistamiseen.

Ihan hyvä lukukokemus.
Nnjoo, Berijaa toki mikään enkeli olisi enää pelastanut helvetiltä. Mutta Hrustsev tms. olivat kyllä kaikki mukana tuossa murhaporukassa Stalinin kanssa, vaikka ehkä myöhemmin lievensivät. Pahoja ihmisiä pahan valtakunnan palveluksessa olivat.
"Stalinin kuolema"- leffa ilmeisesti edelleen löytyy YLE-areenasta, kantsii katsoa jo pelkästään hyvien roolisuoritusten vuoksi.

Hiha

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - tammikuu 09, 2023, 20:31:31
Burroughsin kirjoistahan olisi matskua riittänyt ammennettavaksi. Mars-sarjassahan käydään öpauttia koko väriskaala Marsin eri rotuja läpi, ja vittumaisen rotu onkin itseasiassa valkoihoisten rotu, joka on muistaakseni jonkinlainen pappiskasti ja syövät ihmislihaa, kun pitävät itseään niin yli-ihmisinä että mitäpä sitä muutakaan. Kirjoissa on mustia, keltaisia ja punaisia ihmisiä (kaikki ihan sivistyneitä), ja näistä punaisista John Carter itselleen prinsessavaimonkin ottaa.

Marsin värikirjo on helppo nähdä jonkinlaisena idealistisena kannanottona. Alkuperäiset rodut ovat mustat, valkoiset ja keltaiset, mutta niistä on jäljellä puhtaana vain rippeitä. Nämä sinnittelijät ovat järjestään jotenkin kulttuurisesti kieroutuneita. Nimenomaan kulttuurisesti, fyysisesti kaikki marsilaiset vaikuttavat olevan terveitä ja vieläpä siedettävän näköisiä. Punaiset ovat sekarotu, joka on menestynyt parhaiten ja asuttanut lähes koko planeetan. Vieläpä kunnolla sekoittautunut, kirjoissa ei ole yhtään viitettä yhteiskunnallisen arvoaseman kytkeytymisestä virallisesti (Intia) tai epävirallisesti (Brasilia) punaisen eri vivahteisiin.

MrKAT

Jukka Kemppinen:
Yritän ymmärtää, miksi lukeminen on nyt kokonaan katoamassa. Erään tiedon mukaan joulunajan kirjojen myynti oli maassa kokonaisen neljänneksen huonompi kuin ennen. Toisen tiedon mukaan kirjastoilla ei ole lainausmäärissä kehumista eikä tilanne näytä parantuvan, vaikka alettaisiin lainata villapaitoja.

Vastausehdotukseni tähän arvoitukseen on lukemalla alistaminen.

- http://kemppinen.blogspot.com/2022/12/tunne.html
"Voi poikaseni, niin vähällä tiedolla leikkaajat ja potkijat luulevat hallitsevansa maailmaansa" - Kaarle Suuri somea seurattuaan