Kirjallisuusnurkka

[Toope]

Toki kulttuuri muuttuu, eikä sinänsä paha. Mutta ehkä oman sukupolveni edustajana pidän huolestuttavana sitä, että lukeminen vähenee. Toki lukemista tapahtuu teknologian kautta, ei enää kirjojen, mutta silti lukeminen vähenee.

[MrKAT]

Juha Hurme  (kirjailija, teatteriohjaaja) ollut nyt näkynyt tv:ssä, haastateltu sekä Efter Nio:ssa että Puoli Seitsemässä tällä viikolla.

Efter Niossa (Teemalla ma 30.1.23) näytettiin puhetta jonka hän piti saatuaan Finlandia kirjallisuuspalkinnon.
Siinä näytettiin kohta jossa hän puhui aluksi ruotsia ja lopuksi vähän suomeakin:
  "En betydande del av det  bästa finska litteratur genom alla tider har skrivits på svenska.
   För Er som inte förstod jag ny sag,  har jag ett enkelt råd: Opetelkaa ruotsia  ...(yleisöstä hälinää, iso tauko)
   .. JUNTIT!" (yleisö räjähtää nauramaan) "Maailman kuvanne avautuu kummasti. Sådant är livet."

Hurme sanoi sitten että kulttuuriministeri Sampo Terhon kanssa riiteli siitä. Terho ei ymmärtänyt että tuo oli huumoria ja tarkoitettu paikalliselle yleisölle. Sinne kansallisteatteriin oli kokoontunut kollegoita ja kulttuuriväkeä ja hän suuntasi tuon heille, huumorilla. Hän ei puhunut Suomen kansalle vaan heille.

Puoli Seitsemässä (TV1 ti 1.2.23) Hurme esitteli uutta kirjaansa Tiu Tau Tilhi, otsikko perustuu lauluun ja lähtee kirjassa sitä kerimään auki tjsp. Hurme paljasti myös että hän on kova Aku Ankka-, tarkemmin Carl Barks-fani. Hänellä on hyllymetri ellei toinenkin Barks-kirjoja englanniksi ja suomeksi. Ja hän tunnustaa että kun on 5-vuotiaasta lukenut Ankkaa niin se väkisinkin vaikuttaa hänen tuotannossaan. Hän lukee Aku Ankkaa joka päivä. Hän on pian menossa eläkkeelle ja nyt on oleva aikaa lukea Akua metsissä, joissa hän retkeilee. Toki hän aikoo tehdä myös pienimuotoisempaa teatteria ja julkaista ehkä kirjoja.

JK. Hurme on kirjoittanut+ohjannut näytelmän Amadeus ja 1313 sielua joka alkuosalta pohjautuu suom. ruots. kirjailija Runar Schildt:n(1888-1925) teokseen (ilmeisesti: Asmodeus ja 13 sielua, 1920). Jos oikein ymmärsin niin Hurme kehui että Schildtin teos Kotiinpaluu ja muita novelleja (1920) on paras teos Suomen sisällisodasta.

JK2. Paraillaan päätin yöpöydällä vakoilukirjan jonka kustantaja on S&S eli Schildts & Söderström, joka pohjautuu em. Runarin serkun Holger Schidlts:n perustamaan kustantamoon.

[ROOSTER]

Hän lukee Aku Ankkaa joka päivä. Hän on pian menossa eläkkeelle ja nyt on oleva aikaa lukea Akua metsissä, joissa hän retkeilee.

En malta olla mainitsematta tässä muutamia seikkoja itsestäni kun sattui niin mukavasti että asiat osuivat kivasti resonanssiin.

Itse olen aloittanut lukemiseni Aapisen jälkeen Masi-sarjakuvalla mutta jossain tutustuin Aku Ankkaan ja vonguin sellaista. Isäni halusi minun kuitenkin lukevan vain asiakirjallisuutta, joten oli keksittävä juoni.

Kerroin, että on olemassa myös ruotsinkielinen Aku-lehti, eli Kalle Anka. Jos minulle tilattaisiin sellainen, oppisin varmaan ruotsia. Näin kävi, lehteä alkoi tulla. Ruotsistakin jäi varmaan jotain päähän.

Ainakaan mitään vastenmielisyyttä ei jäänyt tuota kieltä kohtaan. Joku voi havaita teksteissäni vieläkin jäänteitä tuolta ajalta.

[MrKAT]

Minua on taas alkanut syyhyttämään Mustanaamio, jonka amer. sarjakuvaa paperisessa IS:ssä on tullut seurattua.
Pienenä en ollut hirmu vakuuttunut sarjasta vaikka tietysti luin (vai oliko se suomalaisten tekemä, ei kai?).
Ehkä mieli nyt tässä pahassa maailmassa kaipaa jotain varmaa supermiestä, joka pistää roistot kuriin ja järjestykseen?
  Toinen syyhyttävä sarjakuva, kantti x kantti kokoa oli joku scifi-kauhusarja jossa oli jätetty englantilaiset HORROR TERROR sanat jne siihen kuvaamaan kauhua kun lähestyivät kaupunkia. Ei valitettavasti hajuakaan mikä sarja se oli, luin jossain tuttavaperheen luona kun isä kävi jotain korjaamassa. Mutta HIRMU JÄNNÄ OLI, IHAN PELOTTI. En meinannut uskaltaa lukea loppuun. Mutta osasin jo lukea kun tuon muistan.

[MrKAT]

Best-selleri
  /Edit Eger: Auschwitzin tanssija, Into, 2022/
jonka hiukan kuvaavampi alkup. nimi on The Choice: Embrace The Possible, sillä itse keskitysleiri-elämänkokemus on käyty läpi jo ennen kirjan puoliväliä ja loppuosa on oppimista+opettaa miten selviytyä traumoista ja kriiseistä.
  Dr. Edith Eger on unkarilaissyntyinen juutalaistaustainen psykologi joka joutui Auschwitzin keskitysleirille, joutui myös tanssimaan itse Mengelelle ja vapautuessa 1945 oli juuri ja juuri hengissä. Hän pääsi USA:han, opetteli kielen, opiskeli psykologiksi ja lopulta tohtoriksi.
  Hän kärsi (PTSD)traumoista joita ei aluksi itsekään ymmärtänyt. Kun USA:ssa bussissa istui paikallaan hoksaamatta että olisi pitänyt maksaa jo noustessa niin bussikuski korotti ääntä  ~ "MAKSU TAI ULOS" tyyliin ja hän (osittain vielä kielitaidottomana) meni pieneksi uikuttavaksi mytyksi, ja joku toinen avulias sielu otti häneltä kolikot ja vei kuskille. Hän ei siedä korotettua käskevää ääntä, sireenien ääntä jne. Ne laukaisee herkästi ahdistuksen ja vanhat traumat. Jopa jälkipolville: hän huomasi lapsensa (tai ehkä lapsenlapsensa?) menevän sängyn alle kuullessaan sireenin äänen ja naapurin leikkitoveri tuli myös "leikkiin" mukaan, mutta Edithin mielestä lapsensa pelkäsi aivan oikeasti. Edith itse peittää kaksin käsin korvansa kuullessaan sireenin.
  (Tässä on tuttua, äitini siirsi pomminputoamistraumaansa; lapsena hän juuttui tukasta/mekosta piikkilankaan paetessaan pommituslenskareita, huusi ja itki paniikissa mutta viereen pudonnut pommi jäi suutariksi. Ja tämä siirtyi minuuun, pelkäsin lenskareita ja korkeita sähkölankoja jo pienenä.(Mutten onneksi aikuisempana enää, paitsi sähkölangoista olen nuorempana nähnyt  painajaisiakin).)
  Hänen avioliittonsa purkautui USA:ssa koska koki miehensä käskevänä ahdistavaksi ja rajoittavaksi mutta jonkin aikaa erossa oltuaan huomasi että ahdistus ei ollut ulkoinen(miehen vika) vaan hänen sisäinen (by Hitler). Jossain välissä joku näytti hänelle Viktor Franklin kirjan ja hänelle aukeni  että traumoja voi hallita kun itse voi valita miten suhtautuu ja oppii suhtautumaan niihin.  Miehensä kanssa löysivät sovun ja jatkoivat aviossa.

Psykologin ammatissaan tälle Auschwitzista eloonjääneelle yksi kovimmista paikoista oli varmaan tämä s. 314:

Eräs tuomari lähetti kerran luokseni neljätoistavuotiaan pojan, joka oli ollut osallisena autovarkauteen. Poika oli pukeutunut ruskeisiin saappaisiin ja ruskeaan paitaan. Hän nojasi kyynärpäänsä pöytääni ja julisti: "On aika tehdä Amerikasta taas valkoinen. Aion tappaa kaikki juutalaiset, neekerit, meksikolaiset ja vinosilmät."
  Pelkäsin että oksentaisin. Yritin olla juoksematta ulos huoneesta. Mitä oikein kuvittelet sanovasi? Halusin huutaa. Halusin ravistella poikaa ja kysyä: Kenelle luulet oikein puhuvasi? Olen nähnyt äitini joutuvan kaasukammioon. Minulla olisi ollut täysi oikeus sanoa niin. Ja ehkä minun tehtäväni olikin ojentaa häntä, ehkä Jumala oli juuri siksi lähettänyt hänet luokseni ...

(... sivun verran aivopainia, tunteita pelosta suuttumukseen, hämmennykseen, muistista muiden kokemuksia, ja sitten ammatillisempi näkökulma:)

Minulla oli tilaisuus osoittaa välittäväni tuosta nuoresta ihmisestä hänen itsensä vuoksi, hänen ainutkertaisen olemassaolonsa ja yhteisen ihmisyytemme vuoksi. Minulla oli tilaisuus rohkaista häntä sanomaan mitä tahansa, tuntemaan mitä tahansa ilman tuomituksi tulemisen pelkoa. ...
Mieleeni palautui aiemmin näkevämäni tilasto, jonka mukaan suurin osa yhdysvaltalaisista valkoisen ylivallan kannattajista on menettänyt jommankumman vanhemmistaan ennen kymmenettä ikävuotta. He ovat eksyneitä lapsia, jotka etsivät identiteettiään. He etsivät tapaa tuntea itsensä voimakkaiksi, tuntea olevansa tärkeitä.
  Niinpä kokosin itseni, katsoin nuorta miestä niin lempeästi kuin osasin ja sanoin hänelle kolme sanaa:
"Kerro minulle lisää." 
...
Osoitin hänelle myötätuntoani. Hän muistutti kovasti minua itsesäni sodan jälkeen. Olimme kumpikin menettäneet vanhempamme - hänen vanhempansa olivat laiminlyöneet häntä ja hylänneet hänet, minun vanhempani olivat kuolleet.
...
Kun hän tuona päivänä lähti vastaanotoltani, hän ei tiennyt mitään minun menneisyydestäni. Hän oli kuitenkin nähnyt vaihtoehdon vihalle ja ennakkoluulolle, hän ei enää puhunut tappamisesta ja hän oli paljastanut minulle lempeän hymynsä.

Alleviivaus minun, yllättävä tilastotieto!

[Toope]

Itse luen nyt tuota Antony Beevorin "Venäjän vallankumous ja sisällissota" (2022).

[MrKAT]

Luulin satusedäksi eli mielikuvituskirjailijasi Ben Mcintyre:ä koska sisäkannessa kerrotaan kirjoittaneen kirjat Vakooja ja petturi sekä Agentti Sonja, joita jotenkin luulin fiktiivisiksi romaaneiksi. Kyllähän toki jo alussa mainitaan että on toimittaja ja historioitsija, mutta mielikuva mikä mielikuva.
Siksi en alussa ottanut ihan tosissaan (tai pidin liioittelevana) kirjaa:
  /Ben Macintyre: Kaksoisagentit; Normandian maihinnousun suuri vakoiluoperaatio, Atena/Otava, 2022/
Mutta kun tarkistin wikipediasta niin hitsi! Ihan totta! Operaatio Fortitude (engl. wiki:Fortitude) on tosi juttu, hurja ovela juttu! Se oli suuri huijausoperaatio jolla mahdollistettiin paljon vähäverisempi Normandian maihinnousu kuin muutoin olisi ollut.(Koko huijaus on nimeltään Operation Bodyguard josta tuo on osa.) Noin 12-24 natsi-saksan agenttia (pääosin) Britanniassa paljastettiin kaikki ja useimmat käännytettiin (tai kääntyi itse) brittien puolelle, usein kaksoisagenteiksi. Heistä kourallinen luotettavinta ja parhainta saatiin syöttämään  aavistamattomille saksalaisille höpötarinaa, harhautusta, miten liittoutuneiden joukkoja keskitetään Norjan, Calaisin  tai Bordeauxin kautta tapahtuvaan suureen maihinnousuun muttei Normandiaan jossa se oikeasti tapahtui 6.6.1944.
  Operaatio Fortitude oli niin suuri menestys että vielä parin kuukauden päästäkin loppukesästä saksalaiset turhaan odottivat oikeaa suurta maihinnousua kapeasta Calais'n salmesta kun taas Normandian maihinnousua pidettiin vain harhautuksena, vale-maihinnousuna!
  Fortiduden parhaat kaksoisagentit oli sekalainen erikoinen joukko: serbialainen playboy, puolalainen upseeri, perulainen seurapiirikaunotar, espanjalainen pasifisti ja ailahteleva ranskalainen. (Yksi heistä oli vielä lesbo/bi).
Outoa paljastusta: Macintyren mukaan tosielämään agenttien on usein vaikeaa pitää salaisuuksia. Olisiko niin että tosielämän monet hyvät agentit ei ole hiljaisia introverttejä tuppisuita vaan ekstroverttejä hölösuita, jotka avoimuudellaan verkottuu kaikien kanssa ja siten keräävät tietoa joka suunnalta?  Ja syntyy vaikutelma että he ovat seksuaalisesti hmm.. hyvin aktiivisia ja epäuskollisia, vaimon/miehen lisäksi saattaa olla useita salarakkaita eri maissa. (Tulee Bond007 mieleen).
   Kirjassa on yksi puute: Se ei oikein kertonut miten agentit jäi alussa kiinni. Kaksoisagentit joutui briteissä toimimaan pääosin radiolähettimillä, jolla yhteydessä kanaalin yli mantereen saksalaisagentteihin. (Heillä oli myös näkymättömiä salamusteita joilla ns. tavallisiin kirjeisiin rivien väliin kirjoitettiin näkymätön salaviesti, viesti meni kolmanteen puolueettomaan maahan esim. Portugaliin, josta saks. agentti välitti viestin natsi-Saksaan).
Ja lopussa mainitaan että rohkeasti yksi oli yhteydessä kaksi tuntia (saksalaisten olisi pitänyt ihmetellä miksei agentti paljastu englantilaisille, eli jää kiinni). Minun tietääkseni salalähettimet paljastetaan suuntima-antenneilla, mutta jos agentti lähettää viestin nopeasti niin häntä ei ehditä kunnolla jäljittää. Agenttien radiolähettimet oli saatettu naamioida ulkonäöltään tavallisiksi radioiksi.
   Hauska ja outo seikka oli että pari Espanjassa tai Portugalissa radioivaa itsekästä agenttia huijasi Saksaa taloudellisesti. He väittivät olevansa Britanniassa ja kuvailivat muka näkemäänsä vaikka elivat mukavasti Portugalissa rahoilla joita natsi-Saksa lähetti palkkiona. Nämä agentit satuilivat mielikuvitusjuttuja omaksi edukseen mutta ainakin toinen oli vaaralllinen Normandian maihinnousun kannalta. Hän saattaisi vahingossa "satuilla" maihinnousun tulevan sieltä. Tämän agentin salamurhaa harkittiin sen takia.

Yllättävää oli myös se tapaus, miten yhden kaksoisagentin saksalaista ohjaajaa alettiin epäillä Englannin agentiksi (hänellä pyöri myös laiton valuuttakauppa), ja armeijan tiedustelu Abwehr otti hänet vangiksi. Ei sen takia että vakoili viholliselle vaan enempi sen takia että hän sotki Abwehrin pomon Canariksen ja agenttiensa pyrkimykset salamurhata Hitler! (Yritys tapahtui sitten 20. heinäkuuta). Jos hän olisi paljastunut vakoojaksi Himmlerin SS-ihmisten SD-tiedustelujärjestölle niin seurauksena koko Abwehr olisi lakkautettu ja sulautettu SD:hen ja Abwehrin salamurhasuunnitelmat menneet myttyyn. (Abwehrin pomo isänmaallinen Canaris piti natseja gangsterimaisina öykkäreinä ja Hitleriä vastenmielisenä Saksan tuhoojana, ja ainakin osa alaisista samaa mieltä).
  Saksan armeijan länsiosan tiedustelua johti von Roenne (ja hänkin oli petturi, hänkin oli antinatsi salakristitty). Mutta toimessaan hän huomasi että tiedustelutietojansa Hitlerille välittävät SS-miehet pienensivät Roennen välittämiä liittoutuneiden joukko-arvioita jopa puoleen. Tämän seurauksena hänen piti suurentaa, jopa kaksinkertaisesti yliarvioida liittoutuneiden joukkoja! (Tulee mieleen että mitähän satuja tai liioitelmia itänaapurissa Putinille kerrotaan nykyään).  Wikipedian mukaan taas Roenne tiesi että tietolähteensä oli liittoutuneiden soluttamia ja oli silleen itsekin mukana huijaamassa Hitleriä.
  Epälojaaleille Canarikselle ja von Roennelle kävi köpelösti Hitlerin Saksassa, molemmat lopuksi teloitettiin.

[MrKAT]

Tässä on jokunen kirja tullut luettua, kun tietokone jumahti ja viikkoihin en päässy internettiinkään.

o Adam Grant: Mieti vielä - uudelleen ajattelemisen taito, Viisas Elämä, 2021
-"Kirja ohjaa valitsemaan rohkeuden ja epävarmuuden mukavuudenhalun sijaan. Viisautta on luopua kaikesta, mikä ei enää palvele - oli sitten kyse mielipiteistä, työurasta tai identiteetistä." kerrotaan esittelytekstissä. Kirjassa kuvataan esimerkkinä mm. kaksi USA:n kaupunkia, joiden urheilufanit halveksuu ja vihaa toisen kaupungin asukkaita jopa niin että jos vieraspelaaja loukkaantuu niin sille naureskellaan jne. Aivan kuin joku Venäjä ja Ukraina. Se ulottuu myös yliopistoihin eli toisen kaupungin yliopistoa halveksutaan. Tässä ei siis ole kyse rotu- tai uskontoeroista. Tuo juopa on käsittämätön. (Paaljon pahempi kuin Tre vs Turku-vitsit ym juopa). Toinen pointti joka jäi erityisesti mieleen on miten käsitellä rokoteänkyröitä: Tyrkytys pois, pitää keskustella ja antaa tilaa itse miettiä, ja näyttää että yhteinen tavoite: terveys. Keinot jotka osoittautui menestyksellisesti. Debatoidessa netissä mista tahansa asiasta me voimma olla mikä tahansa eri rooleista: opettaja, saarnaaja, keskustelija, puolustusasianajaja, kyselijä, inttäjä, väittelijä. Saarnaaja..inttäjä on pahinta tyyliä rokoteänkyröiden kanssa, kun pitäisi olla keskustelija tyyppi. 

o Jaakko Tahkokallio: Pimeä aika, n.2012.
- Tässä oiotaan kymmenkunta väärinkäsitystä keskiajasta. Samalla tölväistään myös keskiaikaisia fiktiivisia elokuvia/tv-sarjoja. Esimerkiksi miekkailu: elokuvissa ne on näyttäviä pitkäkestoisia joka on typerää ajantuhlausta ja terien kulumista, kun todellisuudessa mahdollisimman nopea pisto paras ja haarniskoitua ritaria vastaan tehokkain ase on yllättäen meisseli: otetaan pää kainaloon ja työnnetään silmärei-istä läpi. Esimerkki 2. Noidat ja noituus, -jahdit oli tuntematon asia varhaiskeskiajalla, vasta myöhäiskeskiajalla alettiin urakalla noituutta kammoksua ja pahimmat jahtaajat ei olleet katolisia vaan pikemmin protestantteja ja silloinkin enempi keskiajan jälkeen (mm. Ruotsin noitavainot).

o Epävarmuuksien aika - Kuinka Venäjän hyökkäyssota muuttaa maailmaa?, Gaudeamus 2023, Tiedepokkari 6.
- Monta asiantuntija-kirjoittajaa jotka on tuttuja mm. A-studioista. Silmille pistävää kuinka useampi kuvaa Venäjää valheen, petosten ja juonittelujen valtakunnaksi. Siis sisäisesti aika lahoksi epäluottamuksen yhteiskunnaksi.


o Antto Terras: Verinen Venäjä 2. Into kustannus, 4/2023 (!)
- Erillisiä tosi rikostarinoita Venäjältä ja NL:stä, joissa eletään omien sääntöjen mukaan. Hauskan letkeästi  ja kyynisesti kuvailtu, tekijä on myös koomikko, varsinainen ammatti tällä virolaistautaisella on ollut Stockmannin myyntietsivä-uraa 18 vuotta.  Mieleenjäävänä esimerkkinä tapaus jossa mafiamaiset miehet tulee uhkaavasti yrittäjän luo väkivallat mielessä perimään suojelurahaa (jota yrittäneet jo monesti periä) vaikka tällä on suku/pihagrillijuhlat just menossa. Yrittäjä ottaa terävän leipäveitsen ja kuudessa sekunnissa viiltää kolmelta mieheltä kaulat, joku ehtii muutaman askeleen ennenkuin tuupertuu vieraiden katsellessa ihmeissään miten nopeasti syntyi kolmea ruumista. Yrittäjää uhkaa 20 vuoden vankeustuomio ilman että näkee poikansa kasvavan. Mutta kukaan ei tiennyt koska se oli erittäin salaista, että tämä yrittäjä oli laskuvarjojääkäri, koulutettu salainen erikoismies, joka selittää tämän toimintanopeuden ja tehokkuuden tappohommissa. Oikeudessa tuomarille pakeille tulee armeijan mies "sipi supi ... meidän poikia" ja mies pääsee vapaaksi.-

o Juha Hernesniemi: Aivokirurgin muistelmat. WSOY, 2022.
- Yli 16 000 keskushermostoleikkausta suorittaneen arvostetun konkarin muistelmat, aika oli jo ajamassa hänen/heidän ohi koska nykyään aivoleikkauksia tehdään sondilla suonten kautta kallon avaamisten sijasta ja siihen on omat ammattilaisensa ja taitonsa.

o Simon Elo + Tikka: Simon Elo - Poliittiset muistelmani, Minerva 2021
- Entinen persu, nykyinen kokoomukselainen, joka kuvaa miten PS oli jakautunut jo vuosia ennen 2017 jakoa rasisteihin ja maltillisiin.

o Roxane van Iperen: Auschwitzin sisaret, Bazar, 2020.
- Brilleslijperien siskosten tarina, he onnistuivat pelastamaan kymmeniä ihmisiä ja tarjoamaan turvapaikan metsäiseltä huvilalta pariksi vuotta Hollannissa. Kunnes he paljastuivat ja kuljetettiin Auschwitziin, samassa junassa kuin Anne ja Margot Frank. Silmiinpistävää ja ajatteluttavaa on se että heidän mukaansa jo 1942 juutalaiset pääosin olisi tienneet lopullisen kohtalonsa eli tuhon natsien käsissä. Tässä on se bias eli vääristymä että eloonjääneet tiesi ja olivat verkottuneita aktiiveja, eivät taviksia. Me emme kuule niin paljon niistä taviksista jotka ei ole verkottuneita ja kuinka vähän he tiesivät. (Ranskassa ja Hollannissakin ainakin alussa monet ei tienneet että "idän leirit" onkin kaasutus- eikä työleirejä).

[Amore]

Olen lukenut elämäni aikana aika paljon elämäkertoja ja luen niitä joskus vieläkin, mutta päiväkirjojen suhteen olen paljon valikoivampi mm. riippuen siitä, onko ne alun perin kirjoitettu julkaistaviksi (esim. Matti Klinge), mikä yleensä merkitsee sitä, että jo kirjoittaja on editoinut tekstiään luettavampaan muotoon. Yksityiseen käyttöön kirjoitetut päiväkirjat tapaavat olla kovin toisteisia ja pitkäpiimäisiä. Tällä kertaa oli käsillä tällainen yksityinen päiväkirja, jonka kirjoittaja oli Nunna Kristoduli (1945-2020). Toivoin kirjan avulla voivani tutustua hieman luostarielämään elämäntapana.

Kristodulin merkinnät ovat aika lyhyitä eikä hän näytä käyttäneen päiväkirjaa hengellisiin pohdintoihin kuten olisi voinut olettaa. Hän meni luostariin Kreikkaan 27-vuotiaana filosofian maisterina. Päiväkirjan ensimmäiset merkinnät ovat lapsuudesta, mikä tekee mahdolliseksi muodostaa kirjoittajan elämästä kokonainen elämänkaari. Kotitausta ei ollut uskonnollinen, mutta kirjoittaja oli hengellisesti suuntautunut jo aivan lapsena, mikä oli aika mielenkiintoista havaita. Odotukseni luostarielämän kuvauksesta eivät täyttyneet, sillä maininnat muista nunnista ovat satunnaisia ja niukkoja, joten oli mahdotonta muodostaa minkäänlaista mielikuvaa luostarista ihmisyhteisönä. Siitä Kristoduli kyllä kertoo, että häntä hyljeksittiin, koska hän oli luostarin ainut koulutettu henkilö ja lisäksi ulkomaalainen. Syvä kulttuurinen juopa ei koskaan umpeutunut. Ei myöskään ilmennyt, että kirjoittajalla olisi ollut sisaristossa ainuttakaan läheisempää ystävää. Itse koin ajatuksen tällaisesta vuosikymmeniä kestävästä yksinäisyydestä aika viiltävänä, mutta Kristoduli ei valita yksinäisyyttä vaikka toisinaan kertookin jonkin kokemuksen kulttuurieroista. Hänen kirjallisia käännöstöitään kouluttamattomat sisaret väheksyivät, suorastaan halveksivat, ja häntä pidettiin laiskana, koska osa hänen ajastaan kului kirjoittamiseen ruumiillisten töiden sijasta. Kristodulilta sain kuitenkin sellaisen käsityksen, että hän teki varsin paljon "oikeita töitä" ja hänen oli suorastaan vaikeaa löytää aikaa kirjoittamiselle. Myös hengellinen kilvoittelu vaikuttaa olleen jatkuvasti vaarassa jäädä arkisen aherruksen alle. Luostarista ei piirry lukijalle mielikuvaa sellaisena keskittyneen rauhan ja pyhän ilmapiirin paikkana, joksi tavallinen lukija kai yleensä luostarit kuvittelee.

Yhteisöelämän käytännön rakenteet eivät päiväkirjamerkinnöistä ilmene. Millainen oli päiväohjelma, milloin oli herätys, miten hartaudenharjoitus ja jumalanpalvelukset oli ajoitettu, paljonko oli työtunteja päivittäin jne? Työtehtävät, tai ainakin osa niistä, näyttävät vaihtuneen viikoittain, mutta sitä oliko joillakin erityisiä vastuualueita pidemmän aikaa, ei kerrottu. Luostarissa on kuitenkin käynyt vierailijoita, ihan tavallisia pyhiinvaeltajia ja turisteja, mutta heidänkin opastamisestaan kerrotaan varsin vähän. Olisi luullut Kristodulin kielitaitoisena henkilönä useinkin olleen tekemisissä vierailijoiden kanssa. Mikä ylipäänsä oli sisariston suhde ja suhtautuminen kävijöihin? Tämän olisin kovasti halunnut tietää, koska kokemukseni vierailusta Laatokan Valamossa jätti oudon tunteen veljestön täydellisestä eristäytymisestä pyhiinvaeltajista ja muista tavallisista kävijöistä. Olisin luullut heidän haluavan edistää kirkon sanomaa kansan parissa, onhan kirkon tehtävä palvella ihmisiä tasapuolisesti heidän sosiaalisesta taustastaan riippumatta. Venäläisistä munkeista jäi ylpeä, suorastaan pöyhkeä, mielikuva. Olen myös mieltänyt luostarilaitoksen jo vanhastaan kansainväliseksi verkostoksi, jonka piirissä on aivan normaalia, että luostariyhteisössä on henkilöitä eri maista. Näin ei ollut Kristodulin luostarissa Bytoumassa ja muutenkin Kreikan ortodoksinen kirkko vaikuttaa kovin monokulttuuriselta ja hengeltään vanhakantaiselta. Athos-vuori saattaa olla poikkeuksellinen näyteikkuna muuten enimmäkseen nuivassa ja aika kehittymättömässä Kreikan kirkossa. Loppujen lopuksi tulin ajatelleeksi, että Suomen ortodoksinen kirkko lienee ottanut paljon vaikutteita luterilaisen kirkon toimintatavoista, joihin kuuluvat tutkimuksen arvostus, opetus ja valistus. Merkkinä halusta tutkia ja opastaa on Suomessa Valamon kansanopisto (kulttuurikeskus avautui 1984), jota vastaavaa tuskin löytyy Venäjältä. Kreikasta löysin Interorthodox Centre of the Church of Greece –nimisen laitoksen, jonka toiminta näyttää kuitenkin vilkastuneen vasta 2000-luvulla, vaikka jonkinlainen perustamisajanjakso sillä onkin ollut jo 1969-1971.

Kenelle suosittelisin Kristodulin päiväkirja-koostetta? Kirja on mielestäni helppolukuinen enkä kokenut sitä pitkästyttäväksi. Ehkä vahvimmaksi mielikuvaksi jäi, kuinka samanlaisena kirjoittajan luonne näyttää pysyneen koko elämän. Suosittelisin sitä siis ehkä henkilöille, jotka haluavat tutustua erilaiseen elämäntapaan ja joita kiinnostaa ihmisen elämänkaari.

https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/marja-ja-riitta-lammen-isosisko-muutti-alle-kolmekymppisena-luostariin-sisarusten-yhteys-sailyi-nunna-kristodulin-kuolemaan-asti

[Toope]

Tässä on jokunen kirja tullut luettua, kun tietokone jumahti ja viikkoihin en päässy internettiinkään.

Ei ihminen selviä viikkoakaan ilman yhteyttä nettiin.
Pari hyvää kirjaa tuossa, omilla lukulistoillani ovat.

Pari vinkkiä uusista kirjoista:
Harding - Hyökkäys (kirja Ukrainan sodasta)
https://kauppa.intokustannus.fi/kirja/hyokkays/

Mäkipelto - Huotari. Sensuroitu (käsittelee sananvapauskysymyksiä)
https://www.adlibris.com/fi/kirja/sensuroitu-9789511452454

Mihail Siskin - Sota vai rauha (Ukrainan sodasta):
https://kirja.fi/products/sota-vai-rauha-9789510491850

En noita vielä ole ehtinyt lukea, mutta listalla ovat.
Kirjastosta itse haen, en nykyään osta juurikaan kirjoja, luen ja lainaan toki.

[a4]

Poimintoja kierrätyskirjahyllystä poimimastani itselleni paksusta romaanista:

Syömishäiriötä enteilevä pumputtava musiikki kantautui edelleen vaimeana kellarista.

Hän oli vähitellen oppinut, että jos pysytteli pitkään paikoillaan hiljaa ja varoi säikyttämästä, suomalaisista saattoi nähdä vilahduksen sattumalta.

Humoristista ja kriittistä ajankuvaa, etenkin tiedemaailmasta sekä Suomesta ja Yhdysvalloista.
Olen vasta kirjan alussa joten paljon muutakin löytynee. Ainakin kirjailija on haastatteluissa korostanut ihmisyyden keskeisyyttä tarinoissaan, teknologialaukan keskelläkin.
Ainakin kirjan alun ihmissuhdesiirappi, jolle itse en ole perso, notkistui ripeän hienosti kokijahahmon vaihdoksen myötä näkökulmakerronnaksi. Jatkosta en osaa vielä sanoa mutta aavistan useampien näkökulmien kolistelevan jo nurkan takana tai lukemattomien sivujensa välissä. 

Jussi Valtonen
He eivät tiedä mitä tekevät
https://fi.wikipedia.org/wiki/He_eivät_tiedä_mitä_tekevät

Kirjan nimi saa miettimään maapallolla menestyneitä muurahaisia.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009092429.html
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/05/14/muurahaisella-ei-ole-pomoa

PS. Muistelisin tästäkin kirjasta olleen täällä jo jotain mainintaa, mutta en löytänyt hakutoiminnolla mitään. Kuitenkin Finlandia-palkittu pötkäle.

[TSS]

"Oli ollut elähdyttävää saada kehuja ihmisiltä, joita pidin parempina (Galiani, Nino) ja liittoutua niitä vastaan, jotka olivat mielestäni huonompia (pappi, kemian ja matematiikan opettajat), mutta käyttäytyä silti vastustajia kohtaan siten, etten menettänyt heidän hyväksyntäänsä ja arvostustaan."

Otan aina välillä kirjoista ylös lauseita, jotka ovat erityisen hienoja, ihan vaan että voisin ihailla niitä joskus myöhemminkin. Tuo edellä mainittu virke on kirjasta Loistava ystäväni, Elena Ferrante. Ferrantella on loistavaa, oivaltavaa kuvausta ihmisyydestä kiehtovalla mutta rehellisellä tavalla. Laitetaan vielä toinenkin virkke muistiin samasta kirjasta:

"Kauneus, joka Cerrulolla oli päässään pienestä pitäen, ei ole löytänyt purkautumistietä, vaan se on päätynyt kaikki kasvoihin, rintoihin, reisiin ja perseeseen, paikkoihin, joissa se katoaa nopeasti, ja pian on kuin hänellä ei olisi koko kauneutta koskaan ollutkaan."

[Socrates]

Luin Budapestin silloisen poliisipäällikön Sandor Kopacsin kirjoittaman kirjan Unkarin 1956 kansannoususta.

Yllättävän kiinnostavaa juttua tapahtumien aitiopaikalta. Kirjassa käydään läpi edeltäviä tapahtumia, jotka saavat Stalinin näyttämään aika kiltiltä papparaisilta unkarilaisiin stalinisteihin verrattuna. Stalin hoiti poliittiset kilpailijat siististi niskalaukauksella, kun unkarilaiset kiduttivat tovereitaan ja hirttivät heidät, jotkut rautalangalla.

Kirjassa esiintyy joukko isoja nimiä, joiden kanssa Kopacsi oli tekemisissä. Brezhnevin hän tapasi sodassa ja Andropov oli Neuvostoliiton suurlähettiläs Budapestisa. Andropov, tuleva Neuvostoliiton johtaja oli kuulemma hienostunut seuramies ja taitava tanssija. Aika veijari, joka vakuutteli ystävyyttä vielä kun maansa tankit olivat jo suunnilleen pihalla.

Kirja osoittaa kommunistien ja venäläisten löysistymisen: vuoden 1956 meiningillä Zelensky olisi Imre Nagyn tavoin roikkunut jo aikoja sitten hirsipuussa.

[Toope]

Luin Budapestin silloisen poliisipäällikön Sandor Kopacsin kirjoittaman kirjan Unkarin 1956 kansannoususta.

Yllättävän kiinnostavaa juttua tapahtumien aitiopaikalta. Kirjassa käydään läpi edeltäviä tapahtumia, jotka saavat Stalinin näyttämään aika kiltiltä papparaisilta unkarilaisiin stalinisteihin verrattuna. Stalin hoiti poliittiset kilpailijat siististi niskalaukauksella, kun unkarilaiset kiduttivat tovereitaan ja hirttivät heidät, jotkut rautalangalla.

Kirjassa esiintyy joukko isoja nimiä, joiden kanssa Kopacsi oli tekemisissä. Brezhnevin hän tapasi sodassa ja Andropov oli Neuvostoliiton suurlähettiläs Budapestisa. Andropov, tuleva Neuvostoliiton johtaja oli kuulemma hienostunut seuramies ja taitava tanssija. Aika veijari, joka vakuutteli ystävyyttä vielä kun maansa tankit olivat jo suunnilleen pihalla.

Kirja osoittaa kommunistien ja venäläisten löysistymisen: vuoden 1956 meiningillä Zelensky olisi Imre Nagyn tavoin roikkunut jo aikoja sitten hirsipuussa.

Teille venäläismielisille Zelensky on saastaa. Hänhän taistelee kansallisvaltion puolesta...
Eihän se nyt ole hyväksyttyä...

[-:)lauri]

Tilasin kirjan Tykit, taudit ja teräs. Muistelisin, että olisin lukenut sen, mutta kun en muista olenko, niin päätin hommata siitä ikioman kopion uutta oppiakseni taikka vanhaa muistaakseni. Onko joku muu lukenut? Onko trilleri?