Uutiset:

Ilmoitustaulu mahdollisten ongelmien varalta (wikimedia.org / Etherpad)

Sähköpostia ylläpidolle: kantapaikanherra (at) gmail.com

Main Menu

Kirjallisuusnurkka

Aloittaja A.V. Vatanen, tammikuu 04, 2019, 15:38:25

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Toope

Olen lukenut Matti Pulkkista viime aikoina, "Romaanihenkilön kuolema"- kirjaa. Aika rankkaa, nykyään kukaan ei uskaltaisi kustantaa tuollaista enää, koka monikuristus ja rasssismisyytökset... :o

Nykyään tuollaiset ajattelijat vaiennetaan.

A.V. Vatanen

Lainaus käyttäjältä: Amore - tammikuu 25, 2019, 17:54:35
Lainaus käyttäjältä: Hippi - tammikuu 25, 2019, 16:00:06
Lainaus käyttäjältä: A.V. Vatanen - tammikuu 25, 2019, 14:34:55

Äänikirjassa on tarkoitus imitoida - jos niin voi sanoa - lukukokemusta. Ei tehdä kirjasta näytelmää tai pikemminkin kuunnelmaa.


Kun en tiedä, millaisia kirjoja ylipäätään on saatavissa, niin pakko vain mutulla pohtia asiaa.

Jos kirjassa on kovin moninainen henkilögalleria ja paljon vuoropuhelua, niin voisin kuvitella, että kuuntelu vaati todella tiukkaa keskittymistä, että pysyy mukana siinä kuka miloinkin sanoi jotain. Kuuntelussa saattaa hetkellinen keskittymisen herpaantuminen viedä punaisen langan hukkaan...

Nuorempana luin erilaisia matkakertomuksia erilaisista tutkimusmatkoista aika paljon. Olivat mielenkiitoisia ja voisivat sopia kuunneltavaksi hyvin. Niitä vaan ei enää varmaan ilmesty enää uusia, kun kaikki on jo tutkittu ja seikkailtu.  :-\

Löytyyhän niitä matkakirjoja...Tosin ei ehkä ääneen luettuina. Seikkailu on usein (aina?) kokijan mielessä. Joten jospa kokeilisit vaikka Otso Kantokorven Sankarimatkailija Helsingin raitiovaunuissa -kirjaa.


Ilmaisia äänikrja-arkistojakin löytyy esim. suomalaisista kirjastoista, joita en ole kyllä kokeillut.

Sen sijaan kansainvälisiä kirjastoja löytyy helposti. Itse ole käyttänyt LibriVoxia, josta löytyy valtavat valikoimat englannikielisiä äänikirjoja (enimmäkseen ole kuunnellut englanninkielisiä), mutta on paljon muillakin - myös tietysti suomenkielisiä:

https://librivox.org/search?primary_key=22&search_category=language&search_page=1&search_form=get_results

LibriVox on verkkokirjasto, projekti äänikirjojen tuottamiseksi. LibriVoxin äänikirjat ovat tekijänoikeudesta vapaita, ja niitä tuottavat vapaaehtoiset lukijat. LibriVox-projekti on tuottanut jo 11 000 äänikirjaa

Eli kirjat ovat vanhempia kirjoja, mutta mitä se haittaa..... kirjallisuus kun on ajatonta.

Suomenkielisiä kirjoja taitaa olla kolmisenkymmentä. Mm. Juhani Ahoa, joka on kirjoittanut paljon hienoja tekstejä mm. novelleja. Matkakirjana voisi aluksi kuunnella Ahon pienoisromaanin "Helsinkiin". Kertomus matkasta laivalla Kuopiosta Helsinkiin 1800-luvulla.

Kirja ladataan tiedostona koneelle tai tikulle tai jonnekin (itse aikanaan tallensi eniten CD:lle, mutta eihän niitä asemia enää koneissa edes ole) - ja sitten aletaan kuunneella millä laitteella haluaa. Helppoa....


AV.
Jos jotakin on, josta sanotaan: "Katso, tämä on uutta", niin on sitä kuitenkin ollut jo ennen, ammoisina aikoina, jotka ovat olleet ennen meitä. Ei jää muistoa esi-isistä; eikä jälkeläisistäkään, jotka tulevat, jää muistoa niille, jotka heidän jälkeensä tulevat.

a4

^ kiitos vinkistä ja linkistä!

Pitääpä kokeilla tai kylmäköillä ja ryhtyä kulttuurin kuunteluoppilaksi.
Kännykällä on aiemmin tullut lueskeltua netistä ladattua ilmaista e-kirjaa Alastalon salissa.
Sopivan kiireetöntä matkalukemista. :)

latasin kokeeksi pari klasaria:


Kopek

Kuuntelin radiosta autolla ajaessani kaksi ohjelmaa, joissa haastateltiin kirjailija Anja Snellmania. Ensimmäinen oli vuodelta 1993 ja toinen vuodelta 2004.

Aloitin kuuntelemisen kesken ohjelman, joten en tiennyt, kuka haastateltava on. Radion näyttöruudussa pyöri teksti, jossa näin sanan "Snellman". En pystynyt keskittymään tekstin lukemiseen, kun piti katsoa maantietä. Oletin, että haastateltava on mallitoimiston johtaja Laila Snellman. Ihmettelin, kun hän kertoi paljon kirjoittamisesta. Toisaalta hän kertoi myös balettitanssista ja tämän tyyppisistä asioista, jotka sopisivat muoti-ihmisen lapsuuteen. Laila Snellman on pari vuotta nuorempi kuin Anja Snellman, mutta ikäluokka on kuitenkin sen verran sama, että en edes tällä perusteella huomannut luulevani väärin, kuka on äänessä.

Kun haastateltu kertoi olleensa kouluaikaan poliittisesti hieman vasemmalle päin kallellaan, mieleeni muistui, että Laila Snellmanin isoisä on ollut natsi. Ajattelin, että ehkä tyttö oli halunnut mennä toiseen laitaan, vaikka olivathan natsitkin kansallissosialisteja. Kun Laila Snellmaniksi luulemani henkilö ei puhunut ulkomailla asumisesta vaan Helsingin Kalliossa vietetyistä lapsuusvuosista, aloin ihmetellä. Katsoin radion tekstistä nimen uudestaan, ja se olikin Anja Snellman. Nyt tarina loksahti paikalleen.

Tyyppi oli ollut superlahjakkuus suunnilleen kaikessa. Kuuden ällän ylioppilas, hyvä liikunnassa ja niin edelleen. Ja tietenkin loistava kirjoittamaan. Pelkkää superia.

Vertasin tietysti itseäni tuohon supernaiseen, kun hän kertoi lapsuudestaan ja nuoruudestaan. Olen ollut suurin piirtein hänen täydellinen vastakohtansa: Arka, ylisuojeltu ja ylikontrolloitu, mitään kokematon, lapsellinen mammanpoika ja maalaistollo. Siinä iässä, jossa Anja Snellman oli jo lukenut puolet Kallion kirjaston kirjoista, en ollut lainannut vielä ensimmäistäkään kirjaani tai hankkinut edes kirjastokorttia. Hyvä, jos tiesin, missä paikkakuntamme kirjasto oli. Koulu meni surkeasti, ja liikunnassa olin nolla. En kirjoittanut päiväkirjaa. En kirjoittanut mitään. Käsialastani ei edes saanut selvää.

Eikä vertailu muuttunut edukseni, valittiinpa mikä ajankohta tahansa.

Jälkimmäisessä vuoden 2004 ohjelmassa Anja Snellman oli jotenkin muuttunut. Hänessä oli aistittavissa ehkä jopa jonkinlaista ylimielisyyttä. Hän kertoi saavansa niin paljon julkisuutta kuin haluaa, ja että julkisuus on hänelle vain väline kirjojen myynnin edistämiseksi, jos oikein ymmärsin. Eikä hän välittänyt, mitä hänestä puhuttiin. "Who cares", hän sanoi.

Snellmanin kertoessa kirjoistaan mietin, miten vaikeaa tai helppoa olisi kirjoittaa kirja. Tulin siihen tulokseen, että kirjoittaminen on helppoa, mutta miten saada edes yksi ihminen lukemaan tekele, se onkin jo vaikeampaa. Kirjahan tulee siitä, kun panee tekstiä peräkkäin. Näistä foorumijutuistakin saisi tehtyä kirjan.

Entä fiktio? Kyllä sekin onnistuu, koska kaikkihan osaavat kertoa tarinoita. Mutta onko tarina niin mielenkiintoinen, että joku haluaisi ja jaksaisi lukea sen, on eri asia.

Jopa sellainen asia kävi mielessäni, että entäpä jos tekisi plagiaatin ja antaisi sille röyhkeästi tämän nimenkin. Tarinaa ei kopioitaisi kokonaan vaan ainoastaan runko, jonka sisälle kirjoitettaisiin uusi kertomus. Eri paikat, eri henkilöt, eri tapahtumat mutta kuitenkin samassa järjestyksessä kuin alkuperäisessä kirjassa. Miten paljon teosta voi kopioida joutumatta vaikeuksiin kopioimisen takia? Useimmat kirjathan ovat kopioita toinen toisistaan. Niissä on etukansi, takakansi, alkulehdet, esipuhe, varsinainen teksti ja sisällysluettelo. Missä menee sallitun raja?

kertsi

^
Kuvataiteen opetuksessa varsinkin ennen vanhaan, ja nykyäänkin jossain päin maailmaa (esim. Pietarin kuvataide-akatemiassa?) on yksi oppimisen väline mestariteosten kopiointi, tai pitäisi ehkä sanoa "kopiointi". Olen nimittäin kerran tehnyt pyynnöstä eräälle ystävälleni kopion eräästä tunnetusta taulusta öljyväreillä, ja perin opettavainen kokemus se oli. Taulun rakennetta, tehokeinoja, värisommittelua, (muoto)sommittelua jne. tuli pohdittua huomattavasti syvällisemmin kuin vain taulua katsomalla olisi mahdollista. Samoin materiaalin ominaisuuksia, esim. värien peittävyyttä ja impasto-ominaisuuksia. Pääsi ikäänkuin toisen taiteilijan pään sisälle, miten hän oli rakentanut taulunsa. Kirjoitin kopioida-sanan lainausmerkkien sisälle, sillä suora kopiohan se oma työni ei ollut. Jo ensimäinen valittu väri, ensimmäinen pensselinveto lähtee viemään teosta johonkin tiettyyn suuntaan, joka välttämättä ei ole sama kuin alkuperäisessä. Taulu alkaa ikäänkuin vaatimeaan asioita, taulu maalaa itse itsensä, kun yhden värin viereen esim. ei voi laittaa mitä tahansa, vaan ne ensimmäiset valinnat jo rajaavat myöhempien valintojen määrää. "Kopiosta" tulee tulkinta, enemmän tai vähemmän tietoinen tulkinta. (Sitten asia erikseen on "kopiot", jotka vielä tarkoituksella uudelleentulkitsevat, ironisoivat, muokkaavat alkuperäistä taulua, sen tekotapaa, tai sen ideaa. Silloin ei kyllä voi puhua kopiosta, vaan itsenäisestä teoksesta, joka viittaa johonkin toiseen teokseen.) Oman kokemukseni perusteella voin ilman muuta suositella opettelutarkoituksessa tehtyä "kopiointia". Plagiointi on sitten asia erikseen, varsinkin jos plagiaatilla on tarkoitus saavuttaa esim. rahallista hyötyä. Sellainen plagiointihan on eräänlaista toisen työn varastamista. Eränlaista varastamista ovat kuvataiteessa myös väärennökset, eli kun kopioi jonkun mestarin tyyliä tai yksittäisiä teoksia ja väittää niitä mestarin tekemiksi, tai jos peräti väärentää signeerauksenkin.
Tyrkyllä merkkejä kopioitavaksi: ❤️😀🙂🐵🐒🦄🕊️☘️🌿😍🤪🤕🥴😵 👍✌️

A.V. Vatanen

Lainaus käyttäjältä: Kopek - tammikuu 29, 2019, 01:13:26
Kuuntelin radiosta autolla ajaessani kaksi ohjelmaa, joissa haastateltiin kirjailija Anja Snellmania. Ensimmäinen oli vuodelta 1993 ja toinen vuodelta 2004.
......

Jälkimmäisessä vuoden 2004 ohjelmassa Anja Snellman oli jotenkin muuttunut. Hänessä oli aistittavissa ehkä jopa jonkinlaista ylimielisyyttä. Hän kertoi saavansa niin paljon julkisuutta kuin haluaa, ja että julkisuus on hänelle vain väline kirjojen myynnin edistämiseksi, jos oikein ymmärsin. Eikä hän välittänyt, mitä hänestä puhuttiin. "Who cares", hän sanoi.

Snellmanin kertoessa kirjoistaan mietin, miten vaikeaa tai helppoa olisi kirjoittaa kirja. Tulin siihen tulokseen, että kirjoittaminen on helppoa, mutta miten saada edes yksi ihminen lukemaan tekele, se onkin jo vaikeampaa.
.......

Anja Snellman on ollut kovin tuottelias kirjailija - ja minä olen innokas lukija, mutta ainoatakaan Anja Snellmannin kirjaa ei ole lukenut. Varmasti yksi syy on ollut, etteivät aiheet ole kolahtaneet ja minusta tuntuu, että hän kirjoittaa itsestään - eivätkä arvostelutkaan ole aina kiittäneet.

Korjatkaa ne jotka ovat niistä pitäneet.....

AV.
Jos jotakin on, josta sanotaan: "Katso, tämä on uutta", niin on sitä kuitenkin ollut jo ennen, ammoisina aikoina, jotka ovat olleet ennen meitä. Ei jää muistoa esi-isistä; eikä jälkeläisistäkään, jotka tulevat, jää muistoa niille, jotka heidän jälkeensä tulevat.

Toope

Hassua sinänsä, mutta en miehenä ole juurikaan lukenut naiskirjailijoiden tuotoksia, tiedekirjallisuutta jonkin verran, mutten romaanikirjallisuutta. Minulle on joidenkin Katja Kettujen ja Rosa Meriläisten näkemysten myötä syntynyt jotain vastenmielisyyttä naiskirjailijoita kohtaan, vaikka kaikki eivät ehkä aina narsistisesti omasta revastaan kirjoitakaan. Tuollainen mielikuva vaan syntyy. ??? Jotenkin mieskirjailijat ovat lähempänä ajatusmaailmaani.

Luultavasti moni nainen ajattelee samalla tavoin, käänteisesti. Naiskirjailijoiden käsitys maailmasta on lähempänä?

Hayabusa

Sonja O. kävi täällä on kulttikirja. Ei ihan Sinuhen ja Täällä pohjan tähden alla veroinen, mutta aikansa merkkiteos ja muistaakseni ihan sujuvaa luettavaa.

Naiskirjailijoista murhamummo Agatha Christie on klassikko, Enid Blytonin Viisikot ovat viihdyttäneet jo sukupolvia nuorisoa ja kyllähän Leena Lehtolainen pärjää hyvin miesdekkaristeille. Eipä sitä kirjaa lukiessa tule ajatelleeksi kirjailijan sukupuolta, ikää, seksuaalista suuntausta tai muutakaan kirjaan kuulumatonta.
An nescis, mi fili, quantilla prudentia mundus regatur

safiiri

Lainaus käyttäjältä: Toope - helmikuu 02, 2019, 01:49:40
Hassua sinänsä, mutta en miehenä ole juurikaan lukenut naiskirjailijoiden tuotoksia, tiedekirjallisuutta jonkin verran, mutten romaanikirjallisuutta. Minulle on joidenkin Katja Kettujen ja Rosa Meriläisten näkemysten myötä syntynyt jotain vastenmielisyyttä naiskirjailijoita kohtaan, vaikka kaikki eivät ehkä aina narsistisesti omasta revastaan kirjoitakaan. Tuollainen mielikuva vaan syntyy. ??? Jotenkin mieskirjailijat ovat lähempänä ajatusmaailmaani.

Luultavasti moni nainen ajattelee samalla tavoin, käänteisesti. Naiskirjailijoiden käsitys maailmasta on lähempänä?

Narsistiset mieskirjailijat, jotka keskittyvät kirjoittamaan (lue - kehuskelemaan) seksikokemuksistaan ovat varmasti lähempänä perinteisen miesroolin nimiin vannovaa mieslukijaa. Kiinnostuminen naisen seksuaalisuudesta ja nautinnosta ei perinteisen mieskuvan mukaan ole kiinnostava asia. Sitä en tiedä, ajatteleeko joku tämän asenteen olevan jonkinlainen meriitti naisten silmissä.

Muuten - se kuuluisa naisissa tavattu seksuaalinen haluttomuus luultavasti on seurausta juuri siitä, jos ei koskaan "narsistisesti" pyri hakemaan itselleen nautintoa. Tässä perinteinen kulttuuri tuppaa määrittelemään hyvin eri tavalla sen, mikä on narsistista, riippuen siitä puhutaanko miehestä vai naisesta. Maailmankirjallisuuden runsas tarjonta miehisestä itsekeskeisestä oman navan ympärillä  ja sen alapuolisessa pyörimisestä nähdään usein syvällisempänä tai yleispätevämpänä kuin naiskirjailijoiden täysin vastaavaa näkökulmaa käyttävä tuotanto.

Jos joku mies olisi kiinnostunut ymmärtämään naisia paremmin, niin ehkä kannattaisi kokeilla myös sitä naisten kirjoittamien kirjojen lukemista. Erityisesti sellaisten, joissa on näitä "narsistisia" piirteitä.

Amore

#39
Lainaus käyttäjältä: Toope - helmikuu 02, 2019, 01:49:40
Hassua sinänsä, mutta en miehenä ole juurikaan lukenut naiskirjailijoiden tuotoksia, tiedekirjallisuutta jonkin verran, mutten romaanikirjallisuutta. Minulle on joidenkin Katja Kettujen ja Rosa Meriläisten näkemysten myötä syntynyt jotain vastenmielisyyttä naiskirjailijoita kohtaan, vaikka kaikki eivät ehkä aina narsistisesti omasta revastaan kirjoitakaan. Tuollainen mielikuva vaan syntyy. ??? Jotenkin mieskirjailijat ovat lähempänä ajatusmaailmaani.

Luultavasti moni nainen ajattelee samalla tavoin, käänteisesti. Naiskirjailijoiden käsitys maailmasta on lähempänä?

Ei yhtään hassua, vaan olet oikein keskivertomies, sillä yli puolet suomalaisista miehistä ei lue juuri lainkaan naisten kirjoittamaa kirjallisuutta. Naisten suhteen puolestaan olet täysin väärässä. Heillä ei ilmene käänteisesti miesten kirjoittaman kirjallisuuden torjuntaa. Päinvastoin, myös naisista noin 8% lukee pääasiassa miesten kirjoittamaa kirjallisuutta. Naisista 60% lukee sekä miesten että naisten kirjoittamia kirjoja.

http://www.stat.fi/artikkelit/2007/art_2007-06-15_004.html?s=0#3

Olen ikäni ihmetellyt miesten vähäistä kiinnostusta tutustua naisten ajatteluun, maailmankuvaan tai tunteisiin. On valtavasti miehiä, jotka eivät todellakaan tunne naisten maailmaa. Heillä on kyllä naisista vahvoja mielipiteitä, joihin he uskovat raudanlujasti. Yksi parhaita tapoja erilaisten ihmisten ymmärtämiseen avautuu kirjoja lukemalla. Erityisesti fiktiossa voidaan pureutua syvälle ihmisen mieleen, usein samastumisen kautta. Elokuvien kautta ei päästä yhtä syvälle sisäisiin maailmoihin, minkä lisäksi lukeminen on myös katselua yksityisempää ja harjoittajaltaan vaativampaa puuhaa kuin katselu.

Suosittelen Kantapaikan miehille helpoksi aloituskirjaksi naisten kirjoittamaan kirjallisuuteen Pirkko Saision nerokasta "dekkaria" Mies ja hänen asiansa. Kirja ei sisällä mitään erityistä lesbo-, homo-, bi- tai muuta alakulttuuriasiaa. Sen voi lukea närkästymättä ihan tavallinen heteroihminen. Kirjan nimi juontuu siitä, että sen päähenkilö on ammatiltaan asianajaja.

https://yle.fi/uutiset/3-9301498
All you need is Love

Toope

#40
Juu, ymmärrän sen, että media tarjoaa juuri sellaista naiskirjallisuutta, joka taatusti karkoittaa miehiä. Katja Kettuja ja Rosa Meriläisiä, tai muita femakoita, joita ei kukaan mies vaan voi kuunnella. Olen itse tiedekirjallisuuden puolella lukenut paljonkin naiskirjailijoita, koska siellä ei ole sitä sukupuoliasennetta, vaan tiede-asenne.
Lainaus käyttäjältä: safiiri - helmikuu 02, 2019, 09:43:00
Narsistiset mieskirjailijat, jotka keskittyvät kirjoittamaan (lue - kehuskelemaan) seksikokemuksistaan ovat varmasti lähempänä perinteisen miesroolin nimiin vannovaa mieslukijaa.
En lue tuollaisiakaan.

ps. Minulle on syntynyt mielikuva median tyrkyttämistä kirjallisuusvinkeistä, että liki kaikki naiskirjailijat edustavat jotain "rohkeaa uutta naiskuvaa, joka uskaltaa rikkoa paternalistisia rajoja ja rohkeasti käsittelee naisten seksuaalisuutta ilman miesten valtaa vapautuneen naisen näkökulmasta" - kaltaista bullshittiä! Tuohan on sitä, mitä HS:n kulttuurisivut tarjoavat. Mikä voisi enemmän karkottaa mieslukijoita?

safiiri

Lainaus käyttäjältä: Toope - helmikuu 08, 2019, 23:08:45
Juu, ymmärrän sen, että media tarjoaa juuri sellaista naiskirjallisuutta, joka taatusti karkoittaa miehiä. Katja Kettuja ja Rosa Meriläisiä, tai muita femakoita, joita ei kukaan mies vaan voi kuunnella. Olen itse tiedekirjallisuuden puolella lukenut paljonkin naiskirjailijoita, koska siellä ei ole sitä sukupuoliasennetta, vaan tiede-asenne.
Lainaus käyttäjältä: safiiri - helmikuu 02, 2019, 09:43:00
Narsistiset mieskirjailijat, jotka keskittyvät kirjoittamaan (lue - kehuskelemaan) seksikokemuksistaan ovat varmasti lähempänä perinteisen miesroolin nimiin vannovaa mieslukijaa.
En lue tuollaisiakaan.

ps. Minulle on syntynyt mielikuva median tyrkyttämistä kirjallisuusvinkeistä, että liki kaikki naiskirjailijat edustavat jotain "rohkeaa uutta naiskuvaa, joka uskaltaa rikkoa paternalistisia rajoja ja rohkeasti käsittelee naisten seksuaalisuutta ilman miesten valtaa vapautuneen naisen näkökulmasta" - kaltaista bullshittiä! Tuohan on sitä, mitä HS:n kulttuurisivut tarjoavat. Mikä voisi enemmän karkottaa mieslukijoita?

On kuitenkin omituista, että täysin vastaavalla tavalla itsekeskeinen miesten kirjoittama kirjallisuus jotenkin oletetaan yleensä siten neutraaliksi, että sen pitäisi kiinnostaa naisia. Edes sen verran, että siihen ikäänkuin pakollisena kirjallisuuden alueena (jotta kirjallisuuden tuntemus voitaisiin riittävän laajaksi todeta) pitäisi jossain määrin tutustua. Miksi ihmeessä haluaisin kahlata läpi sivukaupalla selostuksia, joissa nainen kuvataan vain ja ainoastaan miehen halujen tyydyttämisen välineenä? Tai naisen seksuaalisuutta kuvaa mieskirjailija huonosti piilotetun oletuksen kautta, että hän naista katsomalla oman miehisen perspektiivinsä kautta ymmärtää sitä, ja voi siksi asiaa myös naisille "selittää". Tästä sitten pitäisi jaksaa kiinnostua, koska kyse on merkittävästä kirjallisuudesta.

Ehkei ne naiskirjalilijoiden kirjat, jotka eivät kiinnosta, eivät ole Toopelle suunnattuja? Ehkei niiden tarvitsekaan olla Toopea kiinnostavia? Ehkä se jopa on niiden ansio, että ne eivät palvele Toopen kirjallisuusmakua, vaan jonkun muun? Onko sellaiselle kirjallisuudelle oikeutus, joka ei pyri olemaan miehille kiinnostavaa? Voiko sellainen kirjallisuus olla tärkeää ja ansiokasta kirjallisuutta? (Kysymys muuten on sikäli aika tärkeä, että naiset ovat innokkaampia kirjallisuuden kuluttajia kuin miehet. Voisi kuvitella siis, että lukijakunnan kiinnostuksen huomioiminen olisi jopa suotavaa.)

LainaaSuomalaiset lukevat edelleen paljon
Vaikka kirjojen lukeminen on vieläkin yksi suomalaisten yleisimmistä harrastuksista, lukeminen on viimeisen 20 vuoden aikana vähentynyt. Erityisesti nuoret ovat vähentäneet kirjojen lukemista. Kuitenkin nuoret ja nuoret aikuiset lukevat kirjoja enemmän kuin keski-ikäiset ja ikääntyneet. Naiset lukevat kirjoja kaikissa ikäryhmissä enemmän kuin miehet ja 25-44-vuotiaat naiset erottuvat muista mielenkiintoisella tavalla: heidän lukemisharrastuksensa on viimeisen 20 vuoden aikana lisääntynyt. Nuorten miesten kirjojen lukeminen näyttää vastaavasti vähentyneen.
https://www.stat.fi/artikkelit/2007/art_2007-06-15_004.html?s=0

Ehkä miehet voivat syyttää itseään, jos julkaistussa kirjallisuudessa painottuvat liikaa naisia kiinnostavat genret ja aiheet? Miesten pitäisi lukea enemmän ja omalla kiinnostuksellaan "äänestää" itseään kiinnostavan kirjallisuuden puolesta?

Toope

#42
Lainaus käyttäjältä: safiiri - helmikuu 09, 2019, 08:55:17
Lainaus käyttäjältä: Toope - helmikuu 08, 2019, 23:08:45
Juu, ymmärrän sen, että media tarjoaa juuri sellaista naiskirjallisuutta, joka taatusti karkoittaa miehiä. Katja Kettuja ja Rosa Meriläisiä, tai muita femakoita, joita ei kukaan mies vaan voi kuunnella. Olen itse tiedekirjallisuuden puolella lukenut paljonkin naiskirjailijoita, koska siellä ei ole sitä sukupuoliasennetta, vaan tiede-asenne.
Lainaus käyttäjältä: safiiri - helmikuu 02, 2019, 09:43:00
Narsistiset mieskirjailijat, jotka keskittyvät kirjoittamaan (lue - kehuskelemaan) seksikokemuksistaan ovat varmasti lähempänä perinteisen miesroolin nimiin vannovaa mieslukijaa.
En lue tuollaisiakaan.

ps. Minulle on syntynyt mielikuva median tyrkyttämistä kirjallisuusvinkeistä, että liki kaikki naiskirjailijat edustavat jotain "rohkeaa uutta naiskuvaa, joka uskaltaa rikkoa paternalistisia rajoja ja rohkeasti käsittelee naisten seksuaalisuutta ilman miesten valtaa vapautuneen naisen näkökulmasta" - kaltaista bullshittiä! Tuohan on sitä, mitä HS:n kulttuurisivut tarjoavat. Mikä voisi enemmän karkottaa mieslukijoita?

On kuitenkin omituista, että täysin vastaavalla tavalla itsekeskeinen miesten kirjoittama kirjallisuus jotenkin oletetaan yleensä siten neutraaliksi, että sen pitäisi kiinnostaa naisia. Edes sen verran, että siihen ikäänkuin pakollisena kirjallisuuden alueena (jotta kirjallisuuden tuntemus voitaisiin riittävän laajaksi todeta) pitäisi jossain määrin tutustua. Miksi ihmeessä haluaisin kahlata läpi sivukaupalla selostuksia, joissa nainen kuvataan vain ja ainoastaan miehen halujen tyydyttämisen välineenä? Tai naisen seksuaalisuutta kuvaa mieskirjailija huonosti piilotetun oletuksen kautta, että hän naista katsomalla oman miehisen perspektiivinsä kautta ymmärtää sitä, ja voi siksi asiaa myös naisille "selittää". Tästä sitten pitäisi jaksaa kiinnostua, koska kyse on merkittävästä kirjallisuudesta.

Ehkei ne naiskirjalilijoiden kirjat, jotka eivät kiinnosta, eivät ole Toopelle suunnattuja? Ehkei niiden tarvitsekaan olla Toopea kiinnostavia? Ehkä se jopa on niiden ansio, että ne eivät palvele Toopen kirjallisuusmakua, vaan jonkun muun? Onko sellaiselle kirjallisuudelle oikeutus, joka ei pyri olemaan miehille kiinnostavaa? Voiko sellainen kirjallisuus olla tärkeää ja ansiokasta kirjallisuutta? (Kysymys muuten on sikäli aika tärkeä, että naiset ovat innokkaampia kirjallisuuden kuluttajia kuin miehet. Voisi kuvitella siis, että lukijakunnan kiinnostuksen huomioiminen olisi jopa suotavaa.)

LainaaSuomalaiset lukevat edelleen paljon
Vaikka kirjojen lukeminen on vieläkin yksi suomalaisten yleisimmistä harrastuksista, lukeminen on viimeisen 20 vuoden aikana vähentynyt. Erityisesti nuoret ovat vähentäneet kirjojen lukemista. Kuitenkin nuoret ja nuoret aikuiset lukevat kirjoja enemmän kuin keski-ikäiset ja ikääntyneet. Naiset lukevat kirjoja kaikissa ikäryhmissä enemmän kuin miehet ja 25-44-vuotiaat naiset erottuvat muista mielenkiintoisella tavalla: heidän lukemisharrastuksensa on viimeisen 20 vuoden aikana lisääntynyt. Nuorten miesten kirjojen lukeminen näyttää vastaavasti vähentyneen.
https://www.stat.fi/artikkelit/2007/art_2007-06-15_004.html?s=0

Ehkä miehet voivat syyttää itseään, jos julkaistussa kirjallisuudessa painottuvat liikaa naisia kiinnostavat genret ja aiheet? Miesten pitäisi lukea enemmän ja omalla kiinnostuksellaan "äänestää" itseään kiinnostavan kirjallisuuden puolesta?
"Miksi ihmeessä haluaisin kahlata läpi sivukaupalla selostuksia, joissa nainen kuvataan vain ja ainoastaan miehen halujen tyydyttämisen välineenä?"
Kuka ihme tällaista kirjallisuutta sitten tarjoaa, itse en ole tuollaiseen törmännyt? Onko wannabe-feministien kuviteltu näkemys?

"...naiset ovat innokkaampia kirjallisuuden kuluttajia kuin miehet."
ROMAANIKIRJALLISUUDEN lukijoita, miehet lukevat enemmän tiedekirjallisuutta kuin hömppää. Jokainen ihmisten kanssa keskustellut tietää, että yleistietous yhteiskunnasta on miesten keskuudessa suurempaa ja yleistietous Telkun ja viihteen hömpästä naisilla suurempaa!

Vitunvirkkaukset eivät mieslukijoita kiinnosta, joten miksi lukea tuollaista roskaa? Ihan kuin menisi vapaaehtoisesti kuuntelemaan vaginamonologeja. ::)

Anteeksi, että olen tänään vähän epäsosiaalisessa mielentilassa. Yksityisiä ongelmia nääs..., vituttaa.

kertsi

#43
Ilmeisesti et ole lukenut Mickey Spillanen dekkareita? No, en ole minäkään, eikä toistaiseksi ole huvittanutkaan sen jälkeen kun ex-mieheni luki eräästä ruotsinnoksesta valittuja paloja, joista erityisesti jäi eräs mieleen, "den livliga lilla musen" (vai oliko se den ivriga lilla musen?). En muista tarkoitettiinko sillä naisen sukupuolielintä vaiko naista, veikkaan ensinmainittua, tai sitten nainen kuvattiin pelkkänä sukupuolielimenä. Kuvauksen perusteella sinänsä ihan kelpoa viihdekirjallisuutta, mutta asenne naisia kohtaan oli epämiellyttävä, naiset olivat kirjoissaan suurinpiirtein käyttöesineitä,tai epäluotettavia tai parasiitteja tai jotain. Mutta ehkä jos se rimmaa omien näkemysten kanssa, jos sitä ei edes huomaa, se on silloin niin "luonnollista", ettei se mitenkään tökkää silmään?
Tyrkyllä merkkejä kopioitavaksi: ❤️😀🙂🐵🐒🦄🕊️☘️🌿😍🤪🤕🥴😵 👍✌️

safiiri

Lainaus käyttäjältä: Toope - helmikuu 10, 2019, 00:08:46
Lainaus käyttäjältä: safiiri - helmikuu 09, 2019, 08:55:17
Lainaus käyttäjältä: Toope - helmikuu 08, 2019, 23:08:45
Juu, ymmärrän sen, että media tarjoaa juuri sellaista naiskirjallisuutta, joka taatusti karkoittaa miehiä. Katja Kettuja ja Rosa Meriläisiä, tai muita femakoita, joita ei kukaan mies vaan voi kuunnella. Olen itse tiedekirjallisuuden puolella lukenut paljonkin naiskirjailijoita, koska siellä ei ole sitä sukupuoliasennetta, vaan tiede-asenne.
Lainaus käyttäjältä: safiiri - helmikuu 02, 2019, 09:43:00
Narsistiset mieskirjailijat, jotka keskittyvät kirjoittamaan (lue - kehuskelemaan) seksikokemuksistaan ovat varmasti lähempänä perinteisen miesroolin nimiin vannovaa mieslukijaa.
En lue tuollaisiakaan.

ps. Minulle on syntynyt mielikuva median tyrkyttämistä kirjallisuusvinkeistä, että liki kaikki naiskirjailijat edustavat jotain "rohkeaa uutta naiskuvaa, joka uskaltaa rikkoa paternalistisia rajoja ja rohkeasti käsittelee naisten seksuaalisuutta ilman miesten valtaa vapautuneen naisen näkökulmasta" - kaltaista bullshittiä! Tuohan on sitä, mitä HS:n kulttuurisivut tarjoavat. Mikä voisi enemmän karkottaa mieslukijoita?

On kuitenkin omituista, että täysin vastaavalla tavalla itsekeskeinen miesten kirjoittama kirjallisuus jotenkin oletetaan yleensä siten neutraaliksi, että sen pitäisi kiinnostaa naisia. Edes sen verran, että siihen ikäänkuin pakollisena kirjallisuuden alueena (jotta kirjallisuuden tuntemus voitaisiin riittävän laajaksi todeta) pitäisi jossain määrin tutustua. Miksi ihmeessä haluaisin kahlata läpi sivukaupalla selostuksia, joissa nainen kuvataan vain ja ainoastaan miehen halujen tyydyttämisen välineenä? Tai naisen seksuaalisuutta kuvaa mieskirjailija huonosti piilotetun oletuksen kautta, että hän naista katsomalla oman miehisen perspektiivinsä kautta ymmärtää sitä, ja voi siksi asiaa myös naisille "selittää". Tästä sitten pitäisi jaksaa kiinnostua, koska kyse on merkittävästä kirjallisuudesta.

Ehkei ne naiskirjalilijoiden kirjat, jotka eivät kiinnosta, eivät ole Toopelle suunnattuja? Ehkei niiden tarvitsekaan olla Toopea kiinnostavia? Ehkä se jopa on niiden ansio, että ne eivät palvele Toopen kirjallisuusmakua, vaan jonkun muun? Onko sellaiselle kirjallisuudelle oikeutus, joka ei pyri olemaan miehille kiinnostavaa? Voiko sellainen kirjallisuus olla tärkeää ja ansiokasta kirjallisuutta? (Kysymys muuten on sikäli aika tärkeä, että naiset ovat innokkaampia kirjallisuuden kuluttajia kuin miehet. Voisi kuvitella siis, että lukijakunnan kiinnostuksen huomioiminen olisi jopa suotavaa.)

LainaaSuomalaiset lukevat edelleen paljon
Vaikka kirjojen lukeminen on vieläkin yksi suomalaisten yleisimmistä harrastuksista, lukeminen on viimeisen 20 vuoden aikana vähentynyt. Erityisesti nuoret ovat vähentäneet kirjojen lukemista. Kuitenkin nuoret ja nuoret aikuiset lukevat kirjoja enemmän kuin keski-ikäiset ja ikääntyneet. Naiset lukevat kirjoja kaikissa ikäryhmissä enemmän kuin miehet ja 25-44-vuotiaat naiset erottuvat muista mielenkiintoisella tavalla: heidän lukemisharrastuksensa on viimeisen 20 vuoden aikana lisääntynyt. Nuorten miesten kirjojen lukeminen näyttää vastaavasti vähentyneen.
https://www.stat.fi/artikkelit/2007/art_2007-06-15_004.html?s=0

Ehkä miehet voivat syyttää itseään, jos julkaistussa kirjallisuudessa painottuvat liikaa naisia kiinnostavat genret ja aiheet? Miesten pitäisi lukea enemmän ja omalla kiinnostuksellaan "äänestää" itseään kiinnostavan kirjallisuuden puolesta?
"Miksi ihmeessä haluaisin kahlata läpi sivukaupalla selostuksia, joissa nainen kuvataan vain ja ainoastaan miehen halujen tyydyttämisen välineenä?"
Kuka ihme tällaista kirjallisuutta sitten tarjoaa, itse en ole tuollaiseen törmännyt? Onko wannabe-feministien kuviteltu näkemys?

No esimerkkinä vaikkapa Vladimir Nabokovin Lolita.

Samasta jo edellisessä viestissä linkkaamastani lähteestä:

LainaaNaiset lukevat lähes kaikkia kirjoja enemmän kuin miehet, ainoastaan sota-aiheiset kirjat ovat lähes pelkästään miesten lukemistoa. Naisista neljännes on lukenut rakkausromaaneja, joita taas miehet eivät lue juuri lainkaan. Myös tietokirjoja miehet lukevat hieman enemmän kuin naiset, mutta naiset puolestaan lukevat enemmän työhön tai opiskeluun liittyvää kirjallisuutta.

Jos naiset lukevat työhön ja opiskeluun liittyvää kirjallisuutta, niin en kutsuisi näitä hömpäksi. Lisäksi koko hömppä-nimike pitää jo sisällään sukupuolittuneen arvotuksen. Vain naisten kiinnostuksen kohteet ovat hömppää. Miesten maun mukaiseksi ymmärretty viihde ei tätä nimikettä saa koskaan, vaikka sen sisältö olisi aivan yhtä viihteellistä ja "turhaa". Joku iänikuinen sotaromaani on ihan yhtä hömppää (vain viihdyttävyysarvo), mutta eihän sitä mielletä eikä kutsuta hömpäksi, kun se on miehekkään oloista.

Lisäksi juuri tyttöjen ja naisten poikia / miehiä suurempi lukuinto ajatellaan yhdeksi tekijäksi, joka saa tytöt menestymään koulussa poikia paremmin. Kun nuorena lukee kirjoja, kehittää samalla omaa lukunopeuttaan ja -taitoaan. Siitä sitten hyötyy, kun pitää lukea koulukirjoja tai tenttikirjoja. Toisaalta lukeminen edistää kielitaidon kehittymistä ja auttaa myös oman kirjallisen ilmaisun kehittämisessä. Siten on hieman kyseenalaista halveksia mitään lukemista "vain hömppänä". Lapsena ja nuorena tärkeintä on lukea riittävästi, jotta lukutaidosta tulee sujuvaa ja helppoa. Olisi hyvä, että jossain vaiheessa elää sellaisen ahmimiskauden lukemisessa, jotta harjoitusta kertyy riittävästi. Ettei kirjan lukeminen tunnu uuvuttavalta suoritukselta, eikä useamman sadan sivun paksuus pelota.

Tuona tilaston mukaan naiset lukevat kaiken kaikkiaan hieman enemmän kuin miehet - jos siis lasketaan kaikki kirjallisuuden lajit mukaan. Sitten on sota-aiheinen kirjallisuus ja tietokirjallisuus, jotka kiinnostavat miehiä vähän enemmän kuin naisia, mutta ei sekään vie miehiä lukemisinnossa naisten edelle lukemisen kokonaismäärässä. Silti miehet lukevat naisia vähemmän ja naiset kyllä paikkaavat muunlaisen kirjallisuuden lukemisellaan tuon eron.

Niin - jos siis naiset vaikkapa nyt lukevat sitä "hömppää", mutta varsin innokkaasti, niin eikös silloin kannata myös tarjota tällaista kirjallisuutta? Miksi kustantajien kannattaisi tarjota jotain muuta kuin parhaiden asiakkaiden maun mukaista kirjallisuutta? Sinähän lähdit valittamaan siitä, miten epäkiinnostavaa kirjallisuutta mielestäsi on tarjolla. Jos naisten kirjoittama kirjallisuus kiinnostaa naisia - jotka siis ovat innokkaita lukijoita - niin miksi tällaisia kirjoja ei pitäisi julkaista tai niiden määrää pitäisi vähentää? Onko se lukijoiden maku tässä siis jotakin, joka pistäisi jotenkin noteerata vai ei? Vai miksi tunnet tarvetta valittaa naisia kiinnostavan kirjallisuuden kirjoittamisesta, julkaisemisesta ja huomioimisesta mediassa?