Sekaketju

[a4]

Ai, missä kohti vihreät tulee mukaan? Ne tunnustaa sen itse.

https://www.helsinginvihreat.fi/politiikka/arvot/pyorailytavoitteet/

"Pyöräväylien tulee olla yhtä ennakoitavia kuin autoreittienkin!"

Tervemenoa risut ja männynkävyt ja kirsikkapuut.

Pyysin tekoälyiltä Vihreiden salaisista suunnitelmista kuvatodisteita:



Autoin tekoälyä hieman löytämään sopivaa faktaa:



Se osasi fiksuna tunnistaa myös vihreiden woketuksen:

[Hiha]

Pyysin tekoälyiltä Vihreiden salaisista suunnitelmista kuvatodisteita:

He piilottavat ne salakavalasti poliittisiin ohjelmiinsa tietäen, että se on viimeinen paikka maailmassa mitä kukaan vapaaehtoisesti tutkii.

Toista oli ennen. Silloin ihmiset saattoivat avoimesti tunnustaa erehtyneensä.

"Minä toivon että te ette muistaisi sitä äskeistä. Olin vähän vihreä."

(Väinö Linna: Tuntematon sotilas)

[Socrates]

Minä leikkasin kerran töissä reippaanpuoleisesti tuija-pensaita ja se oli alkusysäys rähinälle,johon verrattuna kirsikkapuugate on pikkukinastelua.

[Kopek]

Katselin vanhoja dokumentteja vuodelta 1940. Lukemani dokumentit vahvistavat käsitystä siitä, että suomalaisilla poliitikoilla oli täysi syy olla huolissaan Suomen tulevaisuudesta. Samaan aikaan, kun Neuvostoliitto miehitti ja liitti itseensä Baltian maat, se esitti Suomelle vaatimuksia ja arvosteli Suomen sisäisiä asioita. Nykyisetkin johtavat poliitikot toimisivat tuollaisessa ilmapiirissä todennäköisesti samoin kuin poliitikot aikoinaan eli hakisivat turvaa mistä tahansa, mistä sitä vain on saatavilla.

Pitkin kesää 1940 Molotov arvosteli Suomea milloin mistäkin ja sanoi, että Suomen kansa kyllä haluaa hyviä suhteita Neuvostoliiton kanssa, mutta maan poliittisessa johdossa on Neuvostoliitolle vihamielisiä tahoja. Suomalaisten puolustuslinnoitusten rakentamista uusille rajoille Molotov piti vihamielisenä sotaan valmistautumisena. Hän arvosteli Suomen johtoa myös siitä, että maiden välisen ystävyysseuran toimintaa vaikeutettiin. Suomen poliittinen johto koki kyseisen seuran olevan kommunistien peitejärjestö, joka pyrki edistämään Suomen liittämistä Neuvostoliittoon. Suomessa pelättiin, että Neuvostoliitto käyttäisi seuraa ja sen väitteitä hyväkseen hyökätäkseen Suomeen.

Elokuun 8. päivä Molotov keskusteli Paasikiven kanssa, joka oli tuolloin suurlähettiläänä Moskovassa:

Syntyi laaja keskustelu, jossa esiintyi suuri epäluulo meitä vastaan. Kun sanoin,
että meillä on yleinen pyrkimys hyviin väleihin Neuvostoliiton kanssa, vastasi kom. Molotov,
että kansa kyllä sitä tahtoo, mutta hallituksen kanta on kaksimielinen. Hallituspiireissämme on
lausuttu, ettei se ole suomalainen, joka hyväksyy Moskovan rauhan. Vastasin, että on
mahdotonta, että sellaista on lausuttu viitaten pääministeri Rytin puheeseen ja että olemme
kaikki kysymykset järjestäneet, mihin hra Molotov vastasi, että hänen väitteensä on
valitettavasti tosi. Hra Molotov edelleen väitti, että Hangon luona ja rajoillamme kovasti
varustetaan ja sotilaiden keskuudessa lietsotaan vihamielisyyttä Neuvostoliittoon, minkä
johdosta viittasin entiseen lausuntooni itsenäisen valtion velvollisuudesta huolehtia
puolustuksestaan ja kielsin vihan lietsomisen. Hra Molotov viittasi meidän laskevan johonkin
meille edulliseen käänteeseen nykyisen suursodan johdosta, minkä ajatuksen sanoin ensi
kertaa kuulevani. Hän sanoi, että ministeri Tanner on siirtynyt vain varjoon Elantoon.

Marraskuun ensimmäisenä päivänä vuonna 1940 Molotov piti kovan puhuttelun Paasikivelle:

Toveri Molotov totesi myös, että Suomen vihamielinen Neuvostoliiton vastainen propaganda, jota varten Suomessa julkaistiin kymmeniä kirjoja Neuvostoliittoa vastaan, ei voi tuoda Suomelle mitään hyvää. Kaikki tämä, totesi toveri Molotov, todistaa Suomen hallituksen haluttomuudesta ylläpitää normaaleja taloudellisia ja poliittisia suhteita Neuvostoliiton kanssa ja johtaa Neuvostoliiton kostotoimiin.

Vajaa kaksi viikkoa myöhemmin Molotov matkusti Berliiniin ja otti Suomen kysymyksen puheeksi neuvotteluissa Hitlerin kanssa. Tästä neuvottelusta on olemassa erilaisia versioita, joista yhden mukaan Molotov kysyi Hitleriltä, miten Saksa suhtautuisi, jos Neuvostoliitto ratkaisisi Suomen kysymyksen Saksan kanssa vuonna 1939 solmitun sopimuksen mukaisesti. Suomi kuului sopimuksen mukaan Neuvostoliiton etupiiriin. Tarina kertoo, että Hitler ei antanut tähän lupaa. En ollut paikalla, joten en tiedä, mitä tapaamisessa puhuttiin. Tuo on yksi versio.

https://histdoc.net/historia/velikie1939_s.html

[Hiha]

Tässäkin tapauksessa jos olisi lainattu ns. koko totuus, eli myös paikka ja aika, missä kansanedustaja vittua hoki, olisi lukija heti havainnut, että kyseessä on sellainen non-uutinen.

"Advice is a dangerous gift, even from the wise to the wise, and all courses may run ill. You have not told me all concerning yourself; and how then shall I choose better than you?"

(J.R.R. Tolkien)

Olisihan se mukavaa jos olisin tasapuolinen ja valistava ja vanhurskas – mutta toisaalta, eikö semmoinen maailma olisi tylsä? Keskustelupalstat ovat täynnä tasapainotettuja mielipiteitä, pieni epätäydellisyys siellä täällä piristää. Ajattele sitä kauneuspilkkuna.

Mitään vahinkoa ei tapahtunut. Jokainen luki ja perehtyi ja ajatteli itse. Hyvä niin. Se on oikea oppi asiasta. Vaikka olisimme olleet paikan päällä, emme pystyisi omistamaan koko totuutta. Vain oman tunnereaktiomme. Se on riittävästi, sillä pyöritetään elämää hetkestä toiseen. Muuta ei ole.

Vihoviimeistä mitä tekisin olisi kertoa toisille mitä asioita heidän pitää miettiä ja mihin tuloksiin päätyä. Tällainen small talk on toinen juttu. Sen voi antaa soljua, ja jos siinä jokin huomion hetkeksi nappaa, se on ilmassa lentävä kultainen lintu ja nuolennopea päivä.

[Xantippa]

^

Tässä on vain semmoinen, että kun aletaan palandermaisesti puhumaan toisista ihmisistä nimeltä esittäen heidät jossain ikävässä valossa, itselleni tulee vain tarve oikaista paskanjauhantaa. Ihan riippumatta siitä, mitä mieltä olen itse henkilöstä tai asiasta. Sen lisäksi värähtää hurskastelututka, kun aletaan selittää, miten asia on vain sitä ja tätä eikä oikeastaan ollenkaan sitä, miltä näyttää (paskanjauhantaa).

Valistavuudeltakaan kun ei puheenvuorossa vältetty, kun esitettiin, että esitetään vain tilaisuuksia muille lukea, perehtyä ja ajatella itse. Oikea oppi myös mainittu.

Ajattele sitä keskustelutyylinä ja minun tapanani kertoa, mikä vituttaa.

T: Xante

[Hiha]

Ikävää että jotkut julkisuuden henkilöt onnistuvat esittämään itsensä kielteisessä valossa. Silloin heidät julkisuuden henkilöiksi tunnistavat ovat myös negatiivisia. Kuten taas yksi Hesarin toimittaja lisää:

https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000011026446.html

"Tulkitsemalla lahjamatkansa saaman mediahuomion taustastaan johtuvaksi ajojahdiksi Diarra osoitti, ettei hänellä ole ymmärrystä valtaan liittyvästä vastuusta."

Sellaista jälkeä taitavat mutta amoraaliset poliitikot tekevät. (Amoraalinen ei ole Kalle Palanderin lempisanastoa. Sen kantasana on mores, ei amor.)

[Xantippa]

Ikävää että jotkut julkisuuden henkilöt onnistuvat esittämään itsensä kielteisessä valossa.

Minusta siinä ei ole mitään ikävää. Sehän on heidän omien tekojensa summaa.

Sen sijaan se on, että esitetään toiset ikävässä valossa puhumalla heistä paskaa, antamalla ymmärtää, vihjailemalla ja niin, esittämällä osatotuuksia. Se on ikävää silloinkin ja ehkäpä etenkin silloin, kun kyse ei ole julkisuuden henkilöistä.

T: Xante

[Kopek]

Tätä tarkoitan. Miten ihmeessä voi hurahtaa johonkin poliitikkoon niin, että haluaa katsella tämän julistetta seinällään? Kuin pikkutyttö rokkistaraa?

Minullakin on Hitlerin kuva seinällä - ei vaineskaan. Robert Kennedyn kuvan sen sijaan leikkasin aikoinaan nuorena poikana Suomen Kuvalehdestä ja panin lasikehyksiin, jotka löysin jostakin. Kuva roikkui "vapaa-ajan kämppäni" (en voi kertoa tarkemmin) seinällä. Lisäsin kuvan alareunaan Sirhan B. Sirhanin kuvan.

By the way. Sirhanin voisi jo päästä vapaalle, kun 57 vuotta vankilassa tulee täyteen tänä vuonna.

Kun aihe on fiilikset ja päivän mietteet, voinee kai kirjoittaa mistä vain? Mietteet kun joskus pomppivat asiasta toiseen.

Poliisit ovat olleet viime päivinä uutisissa poliisinystävien kannalta kiusallisissa merkeissä. On ollut päihtymystä ja naistenkähmintää ja sakot tuonutta poliisiväkivaltaa. Meno on ollut niin hurjaa, että Hesarin toimittajallekin tapahtui jo lipsahdus, joka tämän päivän oikaisuissa korjattiin.

Uutisessa oli puhuttu poliisin väkivallasta, joka oikaisussa korjattiin voimankäytöksi. Sillähän ei ole merkitystä, mitä tekee, vaan kuka tekee. Jos poliisi hakkaa sinut tohjoksi, ja hädissäsi tuuppaiset poliisia, sinä olet väkivaltarikollinen, ja poliisi on oikeutettu voimankäyttäjä.

Sanamagialla luodaan käsitteitä. Armeijatkaan eivät koskaan hyökkää eivätkä tapa. Ne ainoastaan puolustautuvat. Puolustusvoimat / hyökkäysvoimat.

Googlen uudistus, jossa "aikajana" -palvelu lopetetaan, kirpaisee ikävästi. Katselin juuri kaiholla vanhoja karttoja, jotka näyttivät, missä olin liikuskellut ja miten olin liikuskellut maaliskuussa 2018, jolloin sain uuden kännykän ja käynnistin seurantapalvelun. Palvelun poistaminen liittyy kai EU:n määräyksiin siitä, että ihmisten kulkemisia ei saa tallentaa nettiin edes ihmisten luvalla.

Karttoja on niin paljon, että eihän niitä saa mitenkään kopioitua. Tai saa ruutukaappauksina, mutta siinä on yli-inhimillinen homma.

Google ilmoittaa, että tiedot saa ladattua kännykkään, jolloin ne samalla poistuvat netistä. Tämä ei paljon lohduta, koska tiedot pitäisi saada varmempaan talteen kuin (vanha) kännykkä, joka voi hajota milloin tahansa, ja jonka muistitila on täynnä. Ja kännykän pieneltä ruudulta karttoja on vaikea katsella.

Harmittaa tuo juttu. Pitänee aloittaa hidas kopiointiurakka ennen kuin on liian myöhäistä.

P.S. Seurantapalvelun lopettaminen (mahdollisesti EU:n määräyksellä) on moraalis-eettiseltä kannalta mielenkiintoinen kysymys. Googlella on tietenkin palveluiden teknisenä omistaja oikeus tehdä, mitä sitä huvittaa, eli poistaa blogit ja hävittää kuvat ja tuhota videot. Mutta toisaalta, kenelle tieto ihmisen elämästä ja menneisyydestä kuuluu? Miten EU voi määrätä tuhottavaksi kansalaisia itseään koskevaa tietoa heidän yksityiselämästään vastoin kansalaisten tahtoa.

You Have Just Been Erased.

[Hayabusa]

^
Tuo datan katoaminen jostain palvelusta on hyvä muistutus. Kaikesta pitäisi olla omassa hallussa olevat kopiot. Useammassa fyysisessä paikassa myös. Täytyykin katsoa mistä saisi hyvän NAS-purnukan sopuhintaan ns. kakkoskopioksi. Mieluummin tosiaan NAS kuin irtolevyjä, koska osaa automaagisesti peilata, jolloin sietää yhden levyn rikkoutumisen. Eikun surffaamaan...

[Kopek]

Puhelinnumeroa en kyllä tosiaan viitsisi vaihtaa, on ollut minulla 1990-luvun lopulta asti sama numero. Johan se on sitten nostalgiaa itsessään.

NB:n kännykkähistoria taitaa olla pidempi kuin minut. Meidän huusholliimme hankittiin ensimmäiset kännykät kesällä 2000, alkukesästä tyttärelle, loppukesästä minulle. Lankapuhelin meillä oli ennätyksellisen pitkään. Se lakkautettiin vasta muutama vuosi sitten.

Olimme automatkalla Saksassa, kun kännykkäliittymä ensimmäisen kerran aktivoitui. Tuntui niin ihmeelliseltä, kun voi soittaa milloin vain ja mistä vain eikä tarvinnut etsiä puhelinkoppeja.

Matkan varrelta soittaminen ei sinänsä ollut minulle ennen kokematonta. Isäni hommasi autopuhelimen jo 1970-luvun puolivälissä. Se oli ollut jo vuosia pois käytöstä, kun otin sen vielä hetkeksi käyttöön 1990-luvun alussa, kun olin erään projektin merkeissä vieraalla paikkakunnalla ja halusin pitää yhteyksiä.

Vanhat puhelimet olivat sellaisia, että niissä piti painaa luurissa olevaa nappia... vai mikä tangentti se oli... kun puhui. Samaan aikaan ei voinut kuulla, mitä toinen sanoi. Repliikit piti siis esittää vuoron perään.

Ja vanhoja puhelimia voi kuunnella sopivalla vastaanottimella, ja totta kai niitä kuunneltiin. Minulla oli ensimmäinen tuollainen radio jo keväällä 1977, ja silloin ne olivat vielä niin harvinaisia, etteivät ihmiset älynneet varoa puhelujaan. Kaikenlaisia syrjähyppyjuttuja kuuli. En ollut aktiivinen kuuntelija. Jotkut sen sijaan istuivat radionsa äärellä illat pitkät kuuntelemassa. Nämä tyypit olivat kylän tietotoimisto, jolta voi kysyä, mistä paikkakunnalla puhutaan. Aivan hurjaa. Syrjähypyistä puhuivat nimenomaan naiset, jotka soittelivat salaisille rakastajilleen aviomiestensä tietämättä ja sopivat tapaamisia. No, olihan siellä tietysti mies toisessa päässä puhelua.

[Jaska]

Ensimmäisen kannettavan puhelimeni hankin eräänä vuonna. Ehkä ennen ensimmäistä henkilökohtaisen tietokoneeni hankintaa 1980-luvun loppupuoliskolla. En muista puhelimen merkkiä, mutta se oli City-puhelin, mikä tarkoitti, että sitä saattoi käyttää vain suurimmilla paikkakunnilla kuten Helsingin, Turun ja Tampereen seuduilla Suomeen rantautumista aloittelevan Telian verkossa. Siinä oli selvästi halvemmat puhelut kuin sellaisissa puhelimissa, joissa käytettiin laajempaa verkkoa. 80-luvulla hankin työkaverin välittämän kunnostetun pienen Siemens-matkapuhelimen, jossa oli hailakka värinäyttö noin1,2 tuuman ruudussa.
Ensimmäisen Nokia-työsuhdekännykän sain 1990-luvun alussa.

[Hiha]

Oli mennyt lähes tunti, kun lopulta tajusin, että voi v*ttu, keskustelen jonkun saatanan koneen kanssa jopa hiukan henkilökohtaisestakin asiasta. Saatanan rakkine oli hyvin myötätuntoinen ja jossain vaiheessa oli alkanut käyttää hymiöitäkin. Minä muotoilin lauseeni nätisti aivan kuin olisin jonkun tutun kanssa jutellut.

Tuota, minusta tuo on järkevin tapa ja psykologisesti turvallisin. Saatanan kone koettaa ottaa kaiken informaation sanoistasi. Asiallisilla termeillä ja kunnollisilla lauseilla muotoillut puheenvuorot johdattavat sen todennäköisemmin asiallisiin ja kunnollisiin teksteihin, mistä se koostaa omat kommenttinsa.

Olen aina kirjoittanut koneelle kuten täyspäiselle ihmiselle, legendaarisesta Elizasta alkaen. Se on nopein ja varmin tapa nähdä kuinka hyvin se pystyy ymmärtämään mitä tarkoitat ja seuraamaan ajatuksenjuoksuasi. Se ei kylläkään ole ollut tietoisesti valittu strategia. Laiskuudesta johtuen en väritä sanomisiani, vaan ne ovat sen värisiä kuin ajatuksetkin. Luonnevika kai sekin. Hyvä puoli on, että useimmmat asiat eivät osu tuntohermoon, kun niistä tietää tosi vähän, jolloin niiden herättämät reaktiot itsessä ovat varsin neutraaleja. Väritön tylsähkö viesti vaikuttaa kohteliaalta. Mikä tärkeintä, kun ei avaa affektiivisella vyörytyksellä, laiskatkin hermot huomaavat korviin särähtävät kohdat vastauksessa. Tekoäly (kuten ihminenkin) paljastaa jokaisessa kommentissaan palan omaa ominaislaatuaan. Kun ei välitä kenen kanssa keskustelee, asiaa ei voi unohtaa, koska toinen tuo sen koko ajan esiin.

[Hiha]

Mitä tai kuka Trump todella on - tietääkö sitä edes Trump itse. Onko hänellä hyvä vai huono itsetuntemus?

Tietääkö tuollaista kukaan? Väitän että tietää – ja ei tiedä.

Mikäli mitään yllättävää ei tapahdu, on helppoa ennustaa tosi hyvällä tarkkuudella mitä tekee seuraavana viikonloppuna. Tai ensi kesänä.

Mutta entä jos vaikka menee ja voittaa eurojackpotissa kymmeniä miljoonia? Ennestään tosi tosi rikkaita lukuunottamatta luulen, että aika moni ei arvaa etukäteen mitä puuhaa uusien rahojensa ansiosta kahta vuotta myöhemmin. Ja tämä pätee silloinkin, kun tekee ihan sitä samaa, mitä olisi tehnyt ilman saumoistaan pullistelevia pankkitilejäkin.

[Karikko]

Mitä tai kuka Trump todella on - tietääkö sitä edes Trump itse. Onko hänellä hyvä vai huono itsetuntemus?

Tietääkö tuollaista kukaan? Väitän että tietää – ja ei tiedä.

Ellei koskaan ehdi tiedostamaan omia tunteitaan ei taida itsetuntemustakaan tarvita.

Tietäminen taitaa olla liikaa vaadittu. Itsetunto on kuitenkin hankittu ominaisuus ja tunnottomat eivät sellaisesta "hyödy" mitään.
Heidän itsetuntonsa on sementtiin valettu kunnes se romahtaa vallan katoamisen myötä.
Aina voi kuitenkin teeskennellä, kuten tapana on.. "enhän minä itseni vuoksi tee mitään vaan kansaa palvellakseni"