Sekaketju

[Toope]

^
Ehkä kannattaisi joskus mennä ihmisten ilmoille tapaamaan naisia ja homoja. 
Saatat yllättyä...

Kyllä minullakin homotuttuja on, ei ehkä kavereita. Mutta miksi pitäisi olla homokavereita?

[Toope]

Hyvää joulua ja uutta vuotta kaikille, minä lähden reissulle...

[Hippi]

Vastaan tänne, ettei kertsin ketju harhaudu taas aiheesta.

En tiedä pomon sukupuolta, mutta siitä huolimatta tulee mieleen yleisellä tasolla ajatus, voisiko tällaisissa tapauksissa motiivina olla yritys iskeä vapautunut nainen, joka eron murtamana kaipaa lohduttajaa ja ehkä muutakin.

Kyllä se pomo mies oli ja siinä vaiheessa oltiin tunnettu jo vuosia työkavereina, kunnes hän eteni pomoksi. Tapahtumasta on jo kauan eikä kertaakaan ole käynyt mielessäni, etteikö hän ollut aivan vilpittömästi huolissaan jaksamisestani. [Juttuun liittyy sellaisia ikäviä asioita, joita en täällä muistaakseni ole kertonut, enkä sitä nytkään avaa tämän enempää kuin, että olin kovin pahoillani siitä, että kotiasiat levisivät työpaikalle]

Paitsi että kaverina hän tarjosi tukea, mutta varmasti oli myös huolissaan siitä, että projekti melko keskeinen henkilö suistuu raiteiltaan. Projekti olisi varmasti myöhästynyt vielä enemmän kuin se nyt myöhästyi. Saatiin se kuitenkin maaliin kaikkien hankaluuksien jälkeen.

Ja ihan yleisellä tasolla, keskellä paskaista avioeroa ainakaan minä en olisi ollut mitenkään "ottavaisella tuulella". Olisin pitänyt yritystäkin loukkauksena.

[Kopek]

Paitsi että kaverina hän tarjosi tukea, mutta varmasti oli myös huolissaan siitä, että projekti melko keskeinen henkilö suistuu raiteiltaan. Projekti olisi varmasti myöhästynyt vielä enemmän kuin se nyt myöhästyi. Saatiin se kuitenkin maaliin kaikkien hankaluuksien jälkeen.

En osaa kuvitella tilannetta, mutta jos yritän, voisin ajatella, että on mieltä ylentävä tietää olevansa keskeinen henkilö jossakin tärkeässä projektissa tai ylipäätään tärkeässä asiassa.

Toisin kuin Hippi, olen ollut aina "nobody", jonka poistumista kuviosta tuskin olisi edes huomattu - tai jos olisi huomattu, se olisi pantu mielihyvällä merkille. Että päästiinpähän tuostakin turhakkeesta.

Jos jotkut asiat ovat jääneet henkilöhistoriassani kalvamaan, niin vaatimattomat kokemukseni työelämästä ovat yksi tällainen asia. Minulta puuttuvat täysin tavallisten ihmisten peruskokemukset siitä, kuinka he menevät aamulla bussilla (tai muulla julkisella kulkuvälineellä) töihin ja tulevat iltapäivällä samalla tavoin pois. Olisihan se edes yhden kuukauden ajan ollut mielenkiintoista kokea tällainenkin yleinen asia.

Ensimmäinen (suoja-)työpaikkani oli perheemme firma, ja työmatka keittiömme pöydästä työpaikalleni oli 20 metriä. Työmatkat eivät siis rasittaneet.

Ensimmäinen oikea työni oli osastosihteeri-lastenvalvojan homma (vai miten päin se meni) pienehkössä asuinkunnassani. Työpaikka oli muutaman sadan metrin päässä kotoani, joten ei tämäkään siirtymä kauheasti aikaa vienyt. Jos ajoin laiskuuksissani autolla, olin työpaikalla viidessä minuutissa. Jos kävelin, matkaan saattoi mennä muutama minuutti kauemmin, ei kuitenkaan yli kymmentä minuuttia.

Pääsin tuohon hommaan tuurilla ja suhteilla ilman päivänkään työkokemusta sosiaalialalta. Eräs tuttavani oli työllistettynä sihteerinä sosiaalitoimistossa, ja hän sai tietää, että sinne valitaan uusi henkilö, mutta ongelmana on se, että hakijoiden puutteen takia virkaan joudutaan ottamaan hankalana pidetty juoppo lääkärin rouva, jota ei missään tapauksessa haluttu ottaa.

Firmamme salaiset konkurssivalmistelut oli juuri tuolloin aloitettu, ja minut oli SKOPin toimesta vaadittu erotettavaksi hommastani. Olin ollut työttömäni pari kolme viikkoa, kun sain tiedon edellä mainitusta kunnan hommasta. Sihteerikaverini mainitsi minusta sosiaalijohtajalle, ja asiat etenivät niin, että hain virkaa. Vaikka minulla ei ollut työkokemusta, olin muodollisesti pätevämpi kuin se ei-toivottu hakija, joten pääsin hommaan. Kyllä valinta aivan virallisen kaavan mukaan kuitenkin meni, eli virka oli ilmoitettu haettavaksi, mutta vain kunnan ilmoitustaululla. Kävin sosiaalilautakunnan haastattelussa kuten se toinenkin hakija.

En ollut tuossa hommassa lopulta kuin kahdeksan kuukautta. Väliin iski nimittäin firmamme konkurssi kaikkine kauheuksineen. Eräässä salaa tehdyssä nauhoituksessa kävi ilmi, että konkurssin tekijät suunnittelivat erottamistani kunnanjohtajan avustuksella. Ei tuollaisessa paikassa halua olla.

Emme olleet tuossa vaiheessa vielä menettäneet kotiamme, ja meille oli annettu valheellisia lupauksia siitä, että voisimme lunastaa sen. Kunnan rakennustarkastaja teki talosta hinta-arvion, joka oli nykyrahassa 166701 euroa. Eihän tuo mikään kauhean suuri summa ole. Siihen tarvittiin kuitenkin kahden ihmisen tulot ja vielä mielellään samalta paikkakunnalta, joten vaihdoin työpaikkaa, ja minusta tuli vanhainkoti-palvelukeskuksen johtaja.

Tuollainen on vihon viimeinen homma, mihin pyrkisin, mutta kun rakas koti ja sukumme perintötila oli vaakalaudalla, niin oljenkorsiinkin on tartuttava.

Ikävä kyllä, jatko ei mennyt niin kuin oli toivottu. Meidät karkotettiin pikavauhdilla kotoamme pari kuukautta sen jälkeen, kun olin ottanut uuden työn vastaan.

Tässä tilanteessa elämäni romahti niin pahasti, että millään ei oikeastaan ollut enää väliä. Roikuin tuossa surkeassa hommassa pari vuotta kunnes irtisanouduin ja jättäydyin työttömäksi. Tässä oli käytännössä työurani.

Vanhainkoti oli yhtä kaukana asunnostamme kuin oli ollut toisen paikkakunnan sosiaalitoimisto menetetystä kodistamme, joten työmatkan kesto oli edelleenkin alle kymmenen minuuttia.

Sen jälkeen, kun olin irtisanoutunut virastani, tein vielä jotain satunnaisia työllisyyspätkiä ja yhden palkattoman työkokeilun, jotta työmarkkinatuen maksaminen jatkuisi. Työpaikkana oli sosiaalitoimisto sekä kaksi koulua, jossa toisessa olin kouluavustajana ja toisessa tein muutaman päivän opettajan sijaisuuden - mikä muuten oli työelämäni suuripalkkaisin homma.

Kaikkein viimeisin työllisyystyöni oli kolmen kuukauden pätkä edunvalvojan toimistossa. Se oli silmiä avannut ja tavallaan myös mielenkiintoinen homma. Toimisto oli täysin kaaoksessa edunvalvojan jäätyä sairauslomalle burn outin takia. Minut oli palkattu avustavaksi henkilöksi sotkua siivoamaan ja rästiin jääneitä hommia tekemään. Jouduin tekemään nollataidoilla (ja huonona nimenomaan tällaisissa hommissa) veroilmoituksia ja maatilan arvonlisävero... mitä lieneekään laskelmia ja työntekijöiden palkka- ja verolaskelmia ja metsätuloverotuksen ja kotitalousvähennuksen... ja ja ja jotain. Aivan hurjaa. Tästä työkokemuksesta jäi mieleen yksi elämänohje, jonka jaan mielellään muillekin: Välttäkää sitä puljua viimeiseen asti!

[Melodious Oaf]

Olen luullut, että hätäkeskuksiin soitetaan, kun on oikea hätä, eli joku on hengenvaarassa loukkaantumisen tai sairauskohtauksen takia, tai omaisuus on tuhoutumassa tulipalon takia, tai jotain muuta kauheata ja vaarallista on tapahtumassa. Olen ollut ilmeisesti väärässä käsityksessä, kun olen kuvitellut, että "hädän" pitää olla jollakin tavalla merkittävä ja akuutti.

Viime kesänä tapahtuneesta kesämökkimurrosta tai muusta ei-kiireellisestä asiasta ei ilmeisesti soiteta hätäkeskukseen. Poliisin sivulla on rikosilmoituskaavake, jolla voi ilmoittaa rikoksesta tarvitsematta soittaa kenellekään.

Hätäkeskus kieltämättä jo nimenä luo tällaista mielikuvaa. Uskoisin että aika moni ajattelee samansuuntaisesti, ja tietyssä mielessä se on minusta ihan fiksu asennoituminen.

On minullakin korkea kynnys soittaa hätänumeroon, mutta ajattelen kai suurin piirtein niin, että hätäkeskus on eräänlainen akuuttia viranomaistoimintaa koordinoiva taho. Hätäkeskuspäivystäjä arvioi sitä, käynnistetäänkö jonkin tietyn ilmoituksen perusteella viranomaistehtävä vai ei, millä kiireysasteella ja niin pois päin.
    Jos epäilee että tilanteessa saatettaisiin tarvita välitöntä viranomaisapua, hätäkeskuspäivystäjä on sellainen taho, jonka kanssa asiasta voi keskustella ja joka voi paitsi hälyttää paikalle apua, myös omalta osaltaan arvioi sen tarvetta saamansa ilmoituksen perusteella.

Tästä erikseen on vielä se, kun hätäkeskukseen soitetaan ilkivaltaisesti tai ilmeisen perusteettomasti. Jos kyseessä on vaikka sähkökatko tai jokin muu häiriö, joka saattaa koskettaa monia mutta josta ei aiheudu välitöntä vaaraa, hätänumerohan ruuhkautuisi, jos sinne satelisi tällaista koskevia ilmoituksia.
     Ja sitten on tietysti kiireettömät asiat, joiden hoitamiseen järkevä tapa ei ole se, että hätäkeskus tekee siitä päivystäville viranomaisille tehtävän.

Yleinen ohje taitaa olla, että hätänumeroon ei saa soittaa kiireettömissä asioissa tai kyselytarkoituksessa, ja siinä mielessä toi mun ajatus, että hätäkeskuspäivystäjältä voi kysyä neuvoa, on tavallaan pielessä. Silti jos ihan todella epäilee että välitön viranomaisapu saattaisi olla tarpeen, katson kai, että hätäkeskukseen voi ilmoittaa asiasta, eikä se oikeastaan ole silloin vain neuvonta- tai kyselytarkoituksessa soittamista.

Mut varmasti ihan syystä ohjeistetaan niin päin, että hätäkeskukseen ilmoitetaan akuuteista hätätilanteista eikä soiteta sen takia että kaivataan neuvoja, tukea tai muuta vastaavaa.

Joku voi ajatella, että poliisit pitää soittaa paikalle varmuuden vuoksi, että saa korvauksen. Tällainen on turha huoli. Jos syyllinen ei maksa tai hoida asiaa vakuutuksestaan, sen jälkeen voidaan pyytää apua poliisilta, joten korvaus kyllä tulee aikanaan. Syyllisellä ei ole intressiä venyttää asiaa.

Veikkaan että liikenteessä on ihmisiä, jotka eivät osaa hoitaa vakuutusasioita tai tiedä, miten liikennevahingon sattuessa toimitaan ja mitä kaikkea siihen liittyy. Ehkä joku saattaa pienestäkin kolhusta mennä jopa pois tolaltaan, jolloin voisi olla tavallaan perusteltu avuntarve sikäli, ettei luota omaan arviointikykyynsä ja toimintaansa siinä tilanteessa.
    Ja sitten on tietysti liikennevahinkoja, joissa on syntynyt merkittävää vahinkoa, joku on loukkaantunut tai kuollut tai joihin liittyy epäselvyyttä, ja näissä kai yleensä suositellaan että poliisi pyydettäisiin paikalle.

Luullakseni ymmärrän jollain lailla, mitä Kopek tarkoittaa. En kiistä sitä, että poliisin paikalle pyytäminen voi joskus olla turhaa sekä aiheuttaa jollekin asianosaiselle ylimääräisiä kuluja.

Vivahdetason erimielisyys saattaa olla siinä, että minulla on vaikeuksia nähdä poliisin paikalle pyytämisestä syyllistämistä tai sen vihamieliseksi leimaamista hyödyllisenä.
   Jos ei halua asioida poliisin kanssa, kokee sen stressaavaksi tai esimerkiksi sakot tai muu ylimääräinen rahanmeno harmittaa, luulisi että tällaisista asioista olisi mahdollista jollakin tavalla toiselle osapuolelle viestiä.
   Hyvä idea saattaisi olla antaa toiselle osapuolelle kaikki tarvittavat tiedot ja jopa auttaa toista osapuolta tarvittaessa jos tilanne on hänelle vieraampi tai hän ei ole varma, miten kuuluu toimia. Ja miksei vaikka esittää sopivassa kohtaa jokin sellainen näkökohta, minkä Kopek viestissään esitti. Viittaan siihen, että näillä annetuilla tiedoilla toinen osapuoli voi kääntyä poliisin puoleen tarvittaessa myöhemminkin, eikä pitäisi olla huolta siitä, ettei asiaa saataisi hoidettua.
    Periaatteessa jos vastapuoli on syyllinen vahinkoon, kannattaisi muiden tietojen ohella kerätä talteen myös mahdollisten silminnäkijöiden yhteystiedot. Ymmärtääkseni helpoiten asia usein hoituu niin, että toinen osapuoli on yhteydessä syyllisen osapuolen vakuutusyhtiöön ja sopii heidän kanssaan siitä, miten vahingot tarkastetaan ja korjautetaan.

Jos ei halua asioida poliisin kanssa sakkojen tai muun syyn takia, pragmaattiselta kannalta saattaisi olla hyödyllistä tarpeen mukaan itse auttaa toista osapuolta handlaamaan sitä tilannetta. Toistan aiemmin sanomaani, mut ehkä yksi syy miksi Kopekin aika voimakas muotoilu "vihamielinen teko" kiinnitti huomion, saattaisi olla, että minusta se että pyytää poliisin paikalle on tavallaan  ymmärrettävä tai luonnollinen reaktio vaikka se ei järkevä olisikaan. Ihmisenä joka aika vähän liikkuu autolla ja jolle liikennevahingot ovat vieras asia tuli spontaanisti mieleen, että en itse asiassa tietäisi mitä tällaisessa tilanteessa oikeasti pitäisi tai kannattaisi tehdä.

Mut ylipäätään näkisin että liikennevahingosta voi ja saa halutessaan tehdä hätäilmoituksen. Tästä erillinen asia on, tuleeko poliisi paikalle. Mutta vaikka joku nimenomaan haluaisi pyytää poliisin paikalle siitä huolimatta, että tarjoaa hänelle kaikki tarvittavat tiedot, auttaa häntä parhaansa mukaan ja vielä vaikkapa kertoo avoimesti siitä, miksi ei itse haluaisi poliisia paikalle, viime kädessä minusta totta kai toinen osapuoli saa halutessaan poliisin paikalle pyytää.

Liikenteessä on myös sellaisia, joilla saattaa olla vaikka ajoneuvo katsastamatta, verot maksamatta ja/tai ajoneuvovakuutuskin puuttua. Silloin on tavallaan erityisen ymmärrettävää, että asiointi poliisin kanssa vieroksuttaa, saattaa tulla kalliiksi ja aiheuttaa ongelmia.

Mulla ei ole tohon mitään täysin selkeää moraalista kantaa sinänsä. Ymmärrän että ihmiset voivat olla taloudellisesti ja muutenkin ahtaalla ja että yleensä kukin yrittää vain selvitä parhaansa mukaan. Mutta näen siinä sellaisenkin puolen, että jos vakuutukset, katsastukset, verot tai muu tällainen on kroonisesti hoitamatta, ehkä joskus voi olla jopa parempi, että tällainen himmeli särkyy ja joutuu hakemaan talousasioihinsa apua, jota kuitenkin aika hyvin on saatavilla.

Tämä menee aika lujaa ohi Kopekin viestin varsinaisesta sisällöstä.

En pidä sitä sinänsä moraalisesti pahana, että jollakin on taloudellisesti tiukkaa tai ei ole jotkut ajoneuvoon liittyvät asiat kunnossa. Mutta ei se mun mielestä ole toivottavaa eikä hyväksi itselle eikä muille siedättää itseään siihen, että ajelee katsastamattomilla autoilla tai että omat talousasiat eivät ole koskaan varsinaisesti kunnossa.

Vaikka esimerkit eivät liity Kopekin esittämään sinänsä, päädyin niitä miettimään omaa moraalista kantaa tunnustellessani.

Mun mielestä ei mitenkään itsestäänselvästi ole vihamielinen teko ajaa katsastamattomalla autolla, vaan ymmärrän sen että joskus ihmiset voivat ajautua tällaisiin tilanteisiin. Eikä  sekään ole minusta välttämättä vihamielistä eikä moraalisesti väärin pyytää poliisia paikalle liikennevahingon sattuessa, ei siitä huolimatta että siitä saattaisi koitua toiselle osapuolelle taloudellisia menetyksiä tai muuta harmia.

Periaatteessa sekä katsastamattomalla autolla ajamisen että poliisin paikalle pyytämisen pienehkön liikennevahingon sattuessa voi kummatkin kehystää vihamielisiksi teoiksi tai ikään kuin moralisoida tilanteen jo valmiiksi.

Totta kai on kuviteltavissa skenaarioita joissa katsastamattomalla autolla ajaminen tai poliisin paikalle pyytäminen todella on vihamielinen teko — mutta jostain syystä näen noi mielessäni sillä tavalla, että ihan pohjimmaista totuutta teon luonteesta on käytännössä vaikea tavoittaa.
   Periaateessa joku voi pyytää poliisin paikalle turhaan, koska ei tiedä asioista riittävästi, ei luota omaan arviointikykyynsä, ei luota toiseen osapuoleen tai varmaan monenlaisista eri syistä, missä voi olla taustalla erilaisia elämänkokemuksia, persoonallisuuden piirteitä, toimintamalleja ja ties mitä. Ja vastaavasti sen taustalla, että jollakin ei ole vakuutus tai ajoneuvovero tai katsastus kunnossa tai että joku on taloudellisesti muutoin tiukoilla, voi olla taustalla vaikka mitä.

Noita kumpaakaan on mun mielestä vaikea nähdä pelkästään moraalisina kysymyksinä. Hyvä ja hienoa tietysti olis se, että kaikki ajoneuvoa koskevat velvoitteet on hoidettu, että ei ole talousvaikeuksia ja myös se, että pienemmissä liikennevahingoissa osapuolet osaavat hoitaa hommat yhdessä ja reilusti vakuutusten kautta niin, ettei kummallekaan aiheudu ylimääräisiä kuluja eikä poliisia kutsuta paikalle turhaan.

Näköjään mulla lähti vähän pallo käsisistä ja suolsin älyttömän määrän tekstiä     

Tajusin kyllä sen, että Kopekilla oli mielessä skenaario, jossa kummallakin on vakuutus kunnossa ja jossa ei ole mitään tällaista katsastuksiin, verotukseen tai muuhun liittyvää lisäkiemuraa. Ja olettaisin että tällaisessakin tapauksessa pätee se, että poliisiin voi olla yhteydessä jälkeenpäin ja että korvauksen saa ennen pitkää.

Koko juttuun tuskin liittyy mitään isoa näkemyseroa mun ja Kopekin välillä. Kopekin kärjekäs ilmaisu tosiaan kirvoitti kelailemaan jotain melko epämääräistä liittyen omiin moraalisiin kantoihin tai moraaliin ylipäätään.

Mut joo, siirrän tekstimassan sivuun sekaketjuun, kun en itsekään osaa sanoa, mikä tässä viestissä on olennaista tai varsinaisesti aiheena 

[Kopek]

Vivahdetason erimielisyys saattaa olla siinä, että minulla on vaikeuksia nähdä poliisin paikalle pyytämisestä syyllistämistä tai sen vihamieliseksi leimaamista hyödyllisenä.

Taidan olla asennevammainen, kun en koe erityisen ystävällisenä tekona sitä, kun joku tilaa minulle muutaman sadan euron sakon.

Vanhaan hyvään aikaan asiassa ei olisi ollut ongelmaa, mutta nyt ei eletä vanhoja hyviä aikoja vaan karua nykyaikaa, jolloin poliisi sakottaa rutiininomaisesti kolariin syyllistä osapuolta. Eli jos poliisi soitetaan paikalle, se merkitsee varmaa sakkoa jollekin. 

Ennen vanhaan kolarit ja muut liikenneonnettomuudet katsottiin vahingoiksi ja uutisoitiin sellaisina, ellei niihin liittynyt jotain poikkeuksellisen törkeää tai tuottamuksellista. Nykyisin liikenneonnettomuuksia ei käytännössä enää ole - on vain liikennerikoksia. Yleinen asennemaailma on muuttunut täydellisesti siitä, mitä se oli muutama vuosikymmen sitten. Ennen oltiin sallivampia ja ymmärtäväisempiä. Nyt ollaan kostonhimoisia ja rangaistushaluisia tiukkapipoja.

Olen ennenkin kertonut seuraavan tapauksen, mutta kerronpa uudestaan, jos joku ei muista tai ole lukenut.

Kauan sitten vanhoina hyvinä aikoina olin kavereitteni kanssa eräänä iltana erään autotallin pihassa, kun kuulimme läheiseltä valtatieltä kovaa kolinaa ja kilinää ja rytinää. Ymmärsimme äänistä, että oli tapahtunut kolari. Kiirehdimme paikalle katsomaan. Tapahtumasta ei ollut ehtinyt kulua kuin minuutti tai kaksi, kun ojassa kyljellään ollutta autoa jo nostettiin miesvoimin takaisin tielle ja lähdettiin saman tien työntämään lähellä olevan korjaamon pihaan. Me paikalle saapuneet pojatkin osallistuimme työntöhommaan miesten apuna. Auton kuljettajaa talutettiin parhaillaan jonnekin piiloon, joten hän oli ehkä ollut humalassa tai ajokortiton tai jotain muuta, mikä ei kestä päivänvaloa. Kun onnettomuudesta oli kulunut muutama minuutti, kolariauto oli piilossa korjaamon takana ja kuljettaja jossakin salaisessa paikassa ja kaikki paikalla olleet häipyneet jonnekin. Poliisi ei todennäköisesti koskaan saanut tietää tapauksesta.

Ennen vanhaan oli vielä vanhan ajan yhteishenkeä solidaarisuutta. Nykyään ilmiantajien kännykät olisivat ahkerassa käytössä ja poliisi olisi paikalla saman tien. Ambulanssikin ehkä saapuisi, ja kuljettaja pidätettäisiin ja käräjiä käytäisiin. Ennen asiat sujuivat mutkattomammin.

Oli talviaika, ja tie oli liukas, joten auton ojaan ajautuminen oli sinänsä mahdollista, vaikka kuljettaja olisi ollut kunnossakin.

Aavistelen, millaista palautetta tämä kirjoitukseni saa aikaan. Pyydän kiinnittämään huomiota siihen, että kerroin edellä vain, miten eräs asia hoidettiin aikoinaan. Tuollainen oli tyyli.   

[Melodious Oaf]

@Kopek Hieno tarina, kiitos

[Hayabusa]

^^
Ennen vanhaan maalla nimismieskin kehoitti: "jos ajatte kännissä, niin ajelkaa varovasti ja pikkutietä, niin ei liikkuvan pojat huomaa." 

[Toope]

@Kopek Hieno tarina, kiitos

Vähän provo, mutta onko tulevassa monikulttuuriSuomessa samanlaista yhteenkuuluvuuden tunnetta enää?

[kertsi]

Kumma, kun kaikki edellä tuntuvat paapovan ja hellivän rattijuoppoa, eli rikollista, joka vaarantaa muiden ihmisten hengen ja terveyden. Onko rattijuoppojen suojelu tosiaankin sellaista kulttuuria, mitä te haluatte vaalia ja säilyttää? Vaikka se rattijuoppo tappaisi jonkun lapsen, tai edes aikuisen? Onko tuo jokin miesjuttu? Tuetaan toista miestä, vaikka sitten vaikkapa lasten hengen kustannuksella. Suomessa 60-70 henkeä kuolee vuosittain rattijuopumuksen takia Copilotin mukaan.

[Hayabusa]

^   
Ehdottomasti miesjuttu - naisrattijuopot annetaan ilmi armottomasti. 

Läheskään kaikkia kertomuksia ei kannata tulkita kertovien mielipiteiksi. Täällä myös viljellään sarkasmia ja muuta huumoria. Niinpä ei kannata pitää liian kireää pipoa.
 

[Melodious Oaf]

@Kopek Hieno tarina, kiitos

Vähän provo, mutta onko tulevassa monikulttuuriSuomessa samanlaista yhteenkuuluvuuden tunnetta enää?

En usko että asia on ihan noin yksinkertainen.

Yhteisöllisyys sinänsä on hieno juttu ilman muuta, mutta sitäkin on monenlaista ja on hyvä pitää valot päällä siinä, kun arvioi sitä moraalisesta näkökulmasta.

Jotkut Pohjois-Irlannissa pitävät positiivisena yhteisöllisyytenä sitä, kun asioissa ei käännytä poliisin puoleen vaan ne hoidetaan yhteisöjen sisällä. Sama juttu Ruotsissa lähiöissä ja alueilla joissa on paljon maahanmuuttajataustaisia.

Pohjois-Irlannin tapauksessa nämä yhteisöllisyyttä vaalivat porukat käytännössä kontrolloivat alueidensa väestöä sen sijaan että yksioikoisesti puolustaisivat sitä. Vaikka sanotaan että pidetään yhteisöstä huolta, nehän on omalla tavallaan rikollisia jengejä nekin, toiminnassa ei ole mitään läpinäkyvyyttä, mihinkään ei voi valittaa jos on eri mieltä tai tulee kohdelluksi epäoikeudenmukaisesti — ja käytännössä siinä on sellaista tekopyhyyttä että ne järjestöt pitävät kuria, karkottavat maahanmuuttajia ja muita rikollisia, hakkaavat porukkaa, ampuvat rikki polvilumpioita ja niin pois päin — mutta sitten kun kyseessä on oma etu ja oma perse, ne rikkovat lakia aika häikälemättä, myyvät itse niitä huumeita joita vastustavat ja kaikkea muuta vastaava.
    Homman idea on se, että tätä ei voi eikä saa sanoa siellä yhteisöissä ääneen silloin jos järjestöillä todella on siellä kontrolli asioista, koska silloin joutuu itse väkivallan kohteeksi eikä kukaan tule pitämään sinun puoliasi etkä voi siitä mihinkään valittaa.

Vähän sama homma se on Ruotsissa. Kyllähän ne paikalliset järjestöt myös ylläpitää järjestystä ja huolehtii ihmisistä, mutta ei tämä sitä poista että niiden toiminta on olennaisilta osin rikollista ja nekin lopulta kontrolloi niitä alueidensa ihmisiä pelolla, väkivallalla jne.

Pointtina tässä on se, että noissa asioissa kannattaa pitää valot päällä ja olla tarkkana siitä, mitä toivoo. Noihan on näkökulmakysymyksiä, ja se mikä on jonkun mielestä rikollista tai epäreilua voi jonkun toisen mielestä olla just sitä parasta ja hienointa yhteisöllisyyttä jossa ihmiset pitävät tiukasti omiensa puolta.

En usko että toi nyt avautuu sulle Toope näillä esimerkeillä vaan ajattelet että toi mistä itse puhut on täysin eri asia ja ei liity näihin esimerkkeihin mitenkään. Tai näin mä aavistelen ennalta ja en sille mahda oikein mitään

[Kopek]

Kaupoissa, virastoissa, vastaanotoilla ja muissa vastaavissa paikoissa asioiminen on aika ollut heikko alueeni. Jännitän tilanteita, joissa joutuu kohtaamaan ihmisiä "virallisissa merkeissä". 

Kun ihmiset menevät hammaslääkäriin, heitä ehkä jännittää se, sattuuko toimenpide. Minä en edes mieti tätä puolta asiasta vaan jännitän niiden ihmisten kohtaamista, jotka putiikkia pyörittävät. Sama on kaikkialla. Olen kerta kaikkiaan sosiaalisesti arka, suoranainen foobikko.

18-vuotiaani fobiani oli niin paha, että en uskaltanut ostaa edes R-kioskilta mitään, koska siinä joutui asioimaan henkilökohtaisesti myyjän kanssa. R-kioskit olivat enimmäkseen luukkutyyppisiä perinteisiä kioskeja, joissa tuote oli pyydettävä. Nykyisinhän "ärkkärit" ovat pieniä kauppoja.

Fobia on alkanut nostaa päätään viime aikoina, ja siihen on selvä syy. Tuntuu, että en kerta kaikkiaan pysty enää tekemään ostoksia töpeksimättä jotenkin. Vaikka psyykkaan itseäni ennen kauppaan menoa ja mietin vaaran paikkoja ja päätän, että en sorru entisiin virheisiin, sorrun niihin siitä huolimatta.

Yksi virhe, jota en haluaisi tehdä kertaakaan, on tapahtunut viimeisten kuukausien aikana jo kolme (+ yksi hieman erilainen) kertaa, vaikka olen päättänyt, että en tee sitä enää. Yksi kerta oli Saksassa, muut Suomessa.

Kerron virheestä vähän myöhemmin.

Kun menin pari päivää sitten Olarin Lidliin, kassa suljettiin ollessani kassahihnan päässä. Tuli kuulutus, jossa sanottiin, että kassa numero 1 suljetaan. Kassan numeroa osoittavan merkkivalo muuttui punaiseksi.

Koska tavaroitani oli jo hihnalla, arvelin pääseväni vielä kassan läpi ja sulkemisen koskevan minun jälkeeni tulevia. Kävi kuitenkin niin, että yksi porukka tuli vielä kassalle ja latoi tavaransa hihnalle. Mietin, että missähän vaiheessa kassaneiti huomauttaa, että kassa on suljettu, jos siihen aina vain tulee uusia ihmisiä.

Tapahtumat kassalla etenivät. Seurasin jäljessäni olevaa porukkaa ja heidän tavaroitaan. Ihmisiä oli useita, joten mietin, onko siinä kaksi eri joukkoa. Tavarani olivat tässä vaiheessa siirtyneet kassaneidin eteen skannattavaksi. Siirryin maksulaitteen eteen valmiina maksamaan. Edellinen asiakas pakkasi tavaroitaan kassapöydän päässä.

Miten tuossa voi töppäillä?

Kyllä minä keinot keksin. Kun seisoin maksukortti kädessäni laitteen edessä, edellinen asiakas saapui kassapöydän päästä ja kysyi, haluanko maksaa hänen ostoksensa. En ollut huomannut, että hän ei ollut vielä maksanut. Olin seurannut niin keskittyneesti jäljessäni olevia ihmisiä. Toisaalta en itse koskaan toimi niin, että pakkaisin tavaroita kassapöydän päässä ja tulisin sieltä maksamaan. Minulle ei yleensä ole paljon ostoksia, joten ei niitä ehdi käydä välillä pakkaamassa. Ne menevät kassasta läpi nopeasti.

Vastasin tuolle henkilölle, että ehkä en tällä kertaa - siis maksa hänen ostoksiaan. Yritin näyttää rennolta ja hymyillä, vaikka tilanne harmitti ja nolotti aivan sietämättömästi.

Samana päivänä hieman myöhemmin menin Ison Omenan Lidliin ja tein siellä kolmannen kerran sen virheen, josta aiemmin kerroin. Virhe on tapahtunut joka kerran hieman samanlaisessa tilanteessa.

Poimin ostoskoriin muiden tuotteiden lisäksi kolme perunapiirakkaa, joiden hinnaksi ilmoitettiin yhteensä yksi euro. Ne olivat tarjouksessa.

Myyjä skannasi tuotteita nopeasti ja sujuvasti niin kuin myyjät tekevät, mutta perunapiirakoiden kohdalla hän pysähtyi ja tutki piirakoita ja tutki jotain muutakin ja teki jotain, jolloin kassan näyttöön ilmestyi piirakoiden yhteenlaskettu alentamaton hinta. Ja tässä tilanteessa sorruin siihen virheeseen, jonka olin päättänyt olla tekemättä enää kolmatta kertaa, eli sanoin myyjälle, että piirakat olivat tarjouksessa yhdellä eurolla, mutta niiden hinta näyttää olevankin enemmän. Tähän myyjä vastasi jotain, että alennus kyllä tulee lopuksi, ja tällöin itsekin muistin sen, mitä olin hokenut itselleni ties kuinka monta kertaa, että ei pidä katsoa hintoja kassan taululta, koska alennus lasketaan vasta lopuksi. Toisin sanoen, jos et ole hyvämuistinen ja nopea päässälaskija, tiedät vasta tuotteet maksettuasi, saitko alennusta. Onneksi tämä tapaus meni ohi aika nopeasti, mutta silti sen harmitti varsinkin, kun olin päättänyt, että en enää sorru tähän virheeseen.

Kaikissa noissa tapauksissa virheen laukaissut tekijä on ollut se, että myyjä on pysähtynyt alennustuotteen kohdalla ja alkanut tutkia jotain, jolloin huomioni on kiinnittynyt tuotteeseen ja sen hintaan. Jos myyjä olisi skannannut tuotteen samaa vauhtia kuin muutkin tuotteet, en olisi edes katsonut, mitä hintoja tauluun ilmestyy.

Voisin tietysti omaksua ehdoitta periaatteen, että asiakas on aina väärässä ja myyjä oikeassa. Tässä on vain se ongelma, että myyjät ja kaupatkin tekevät virheitä - jopa itse Lidl. 

Olin vähällä unohtaa pahimman tähän lajiin kuuluneen virheeni, joka myös on tapahtunut lähiaikoina. Se on siis neljäs virhe, mutta hieman erilainen ja kaikkien harmillisin ja nöyryyttävin.

Huomasin muutama viikko sitten G-talon Lidlissä hyvältä näyttävän tarjouksen: Neljä - vai oliko niitä peräti viisi - Fazerin suklaalevyä kympillä. Huomasin kassalla, että suklaat olivatkin maksaneet noin 15 euroa, eli mitään alennusta ei ollut tullutkaan. Olisin halunnut kysyä asiasta kassahenkilöltä, mutta hänellä oli jo uusi asiakas, ja niitä tuli jonona, joten en voinut kysyä. Niinpä näytin kassakuittia eräälle toiselle myyjälle, joka käveli juuri silloin kassojen lähellä. Hän vilkaisi kuittia ja sanoi, että tarjous koski vain erikoissuklaita. Olin ottanut perussuklaata. Olisi tehnyt mieli käydä katsomassa hintalappuja, koska alennustieto oli mielestäni esitetty epäselvästi. En voinut palata liikkeeseen ostoksineni. Ja varmaan se tieto oli esitetty hyvin, mutta väärinkäsitysten suurmestari keksii kyllä keinot tulkita asiat miten sattuu.

Fazrin sininen on kallista nykyään. Olarin Prismassa oli siitä (ellen taas ymmärtänyt väärin) oikein supertarjous muutama päivä sitten: viisi levyä kympillä. Pari vuotta sitten tuollainen oli vielä aivan normaalia, mutta ei nykyisin. En ostanut, koska en tarvinnut suklaata. Eivätkä ne Lidlin kalliiksi osoittautuneet suklaatkaan olleet minulle itselleni.

Ehkä pitää vain ostaa sokkona katsomatta hintoja ja miettimättä hintoja. Silloin ei stressaannu. Minun kaltaiselleni pihille ja rajallisesti käyttörahaa omistavalle ihmisille tällainen on vaikeaa.

Tässä nyt vain vähän raapaisin pintaa aiheesta, miten töppäillään. Tästä tulisi kirja, jos kertoisin kaikki tapaukset, mitä mieleeni muistuu.

[Hayabusa]

Fazrin sininen on kallista nykyään. Olarin Prismassa oli siitä (ellen taas ymmärtänyt väärin) oikein supertarjous muutama päivä sitten: viisi levyä kympillä. Pari vuotta sitten tuollainen oli vielä aivan normaalia, mutta ei nykyisin. En ostanut, koska en tarvinnut suklaata. Eivätkä ne Lidlin kalliiksi osoittautuneet suklaatkaan olleet minulle itselleni.

Juu, suklaa on hinnoissaan. Viikonloppuna osui kohdalle neljä levyä sinistä kympillä. Pitihän sillä täydentää marttavaraa. Syksyllä oli samanmoinen tarjous, mutta tummaa suklaata. Siitä erästä on enää yksi levy jäljellä.

[Socrates]

^ Aamulla huomasin Lidlissä, että pieni  suklaalevy, jossa on kokonaisia hasselpähkinöitä maksaa nyt puolitoista euroa . Minusta siitä ei ole kauaa kun se maksoi euron.