Uutiset:

Ilmoitustaulu mahdollisten ongelmien varalta (wikimedia.org / Etherpad)

Sähköpostia ylläpidolle: kantapaikanherra (at) gmail.com

Main Menu

Tietoisuus Totta&Illuusiota.

Aloittaja Karikko, huhtikuu 01, 2019, 11:27:20

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 2 Vieraat katselee tätä aihetta.

Karikko

Tietoisuus tapahtuu ajassa kokemuksellisena. Ajattomuuttahan ei voi edes kokea, ajan puute ei kuulu kokemuspiiriin.

Kokemuksena se ei varmaan ole illuusio, mutta jatkuvasti muuttuessaan se ei myöskään ole mikään "tosi-asia".  Eli muistikuvat tietoisista tapahtumista, eivät selityksinä ole "tosia, niinsanotusti.

Nykyhetki on se mitä koetaan, mutta mitään pysyvää nykyhetkeä ei myöskään ole "olemassa". Pysyvä nykyhetki tarkoittaisi, ehkä muuttumatonta. 
Luonnotieteessä ajalle ei ole kyllä määriteltävissä mitään nykyhetkeäkään, muuten kuin suhteellisena etäisyysyhteyksien muodostamien mittausten kautta. Toisin sanoen ellei mitään tapahdu ei aikaa ja sen tapahtumia voi kuvata erillisinä toisistaan riippumattomina. Ilman aikaa ei tapahdu mitään.

Tietoisuus on eräänlainen mysteeri, jos sitä yritetään tulkita ja määritellä, vaikka muuten se on luonnon ilmiönä "ongelmaton" ellei siihen liitetä uskonnollisia oletuksia.

Ajan taustalla voi silti olettaa olevan jokin syvällisempi tekijä joka vaikuttaa kaikkeen, lieneekö se sitten gravitaatiovoima, tai siihen liittyvä alku"voima" jota ei voida määritellä.

Nykyhetkikin voisi olla eräänlainen tarkkailukohta, joka on sekä menneisyyden, että tulevaisuuden osalta jo valmiiksi urautunut toteuttamaan luonnon vaatimuksia.

Vai onko mahdollisesti tieto valmiina jossakin, kuten äänilevyssä neulan kulkiessa raitaa pitkin, se koneiston mukaisesti tuottaa sanomaa?

Juha

Lainaus käyttäjältä: Karikko - huhtikuu 01, 2019, 11:27:20Tietoisuus tapahtuu ajassa kokemuksellisena.

Näissä teemoissa voi olla hyvä nysvätä ihan mitä vain, kerrottua, tai kasattua. En lukenut viestistä kuin tämän ensimmäisen lauseen. Pääseekö tällä jonnekkin. Ehkä ei loppuun, mutta jos pienen askeleen jonnekkin, niin ihan kiva.

Tietoisuus on tiedostusta jostain, erillisyydestä. Kun se vaikuttuu, niin syntyy kokemuksellinen puoli. Näin, vaikka kokemuksellisen puolen herättäjä itse ei vaikuttuisi kokemuksellisen puolen ilmaantumisesta, jonnekkin, ties minne.

Tietoisuudessa siis yhdistyy lähijuttua, ja kaukaisuutta. Tunteen voi sanoa aidoimmillaan olevan lähelläolevaa, eikä sillä välttämättä ole tajuttua kohdetta, tosin kun tunteeseen yleensä tuppaa liittymään kohde, niin silloin kohde sopii tähän yhteysmalliin, ja se voi tulla haetuksi, vaikka runnomalla, ja hassuin perustein.

Sovelluksia edelliselle kerronalle voi olla vaikka se arvelu, että jos ilmenee tunne, ja siihen ei liity kohdetta, ei ihminen tule sidotuksi tietyn oman nosteen kautta ympäristöön, johon luontaista liittymävalmiutta on. Tukahdetuttu juttu. Jos vaikealle tunteelle ei löydy kohdetta, tai kohde on kestämätön, niin tämähän on suorastaan ratkaisu asiaan.

Tietoisuutta, tai ajateltua teemaa, miten sen sanoittaakin, voi siis lähestyä mm sopeutumispatologian vinkkelistä. Rajoja kun paukkuu, niin varmasti luo raameja jollekin hahmotettavalle, joka voi kiinnostaa, vaikka perusuteliaisuuden takia, jos sellaista voi ajatella olevan, ilman seikkaperäisempää määrittelyä, mikä lienee ilmeistä.

Ilman tunteita on lähinnä vain tietoisuutta, joka on läheistä sukua havainnoimiselle, huomion kiinnittämiselle, ja havaintojen käsittelylle. Kyseessä siis älypuolen rajoittautuneisuuteen jäävä "tapahtuma", siis tapahtumattomuus.

Tunnehan rienaa ja vääristää. Hyvin tuttu juttu. Jotain ei ole käyty läpi älyttäväksi asti. Ymmärrykseen päästään, kun jotain voidaan älytä tiettyyn rajaan asti, mutta aina jää tuntemuskomponenttia, joka vaatii summailemaan. Tunne puhtaana on fiilistelyä, pilveä, helvettiä, ... millaista sattukaan olemaan.

Kiehtonut ajatus, että mitä kaikkea voi saattaa suoran älyn piiriin. Siinä on jokin raja olemassa. Toisaalta rajaa ei ole välttämättä siellä, missä tätä voi kuvitella olevan. Äly ei voi korvata ymmärrystä, mutta älyämällä älyttävä, voi lisätä ymmärtämisen piiriin kuuluvaa.

Kivoja tällaiset isot teemat, koska pikkunippelistö asettuu jotenkin kokonaisuuteen. Sen vuoksi ei huono yrittää mennä älyyn, viisauteen, tmvaan.

Tietoisuus teemana on hassu. Ihmisen kokonaisuutta on varmaan usein tarkoitus pohdiskella, ja miettiä, että kuka olemme, ja mikä on suhteemme muuhun. Aika tyypillistä lähestyä tällaista teemaa, joillakin tietyillä "käsite-ennusteilla", joille halutaan löytyvän jokin selko.

Mieluummin itse käsittelisin arkea, ja havaintoja itsestä ja muista, ja pohtiessani, tai jotenkin työstäessäni, löytäisin jotain käsitteen arvoista. Näin perin. Vaikea tuoda tällaisenkaan arvoa. Jonkin verran voi käsittelyä ja mukaanpääsyä helpottaa aidosti kunnon arvailu, ja niiden seurailu.

Tetson on kova juttu, ei se tyhjästä ole ilmaantunut. Sirkuskulttuuria. En osaa linkata tietoisuuden teemaan, mutta olkoon, koska voin aika varmasti liittä asian tähän myöhemmin, jos nyt on jotain antoisaa tuova.

Juha


Se vielä, että ihmisen perusmotiivi tällaiselle aiheelle voi olla jokin muu, kuin melko neutraali ja mitäänsanomattoman oloinen: tietoisuus. Tietoisuus voi olla välineen arvossa. Sillä haetaan jotain, ja siltä odotetaan jotain.

Motiivitaustavinkkelistä teemaan voisi siten liittää tietoisuudenloikat, tietoisuustapahtumat, jotka eivät jätä kylmäksi. Kun tietoisuus liittyy vahvasti johonkin tarvittuun ja kaivattuun, tai merkitykselliseen, ja tämä löytyy, on väline saatanut ihmisen sen äärelle, joka ei jätä kylmäksi.

Vastaavasti, josvahvasti koetulle löytyy tietoisuus, siis tiedollisempi liittymä, selkeästi mahdollisena seurata, voi kirkastuminen olla kokemuksena yhtä vahva, vaikkakin eri suunnasta toteutuneena.

Mitä on siten sulautumatyyppisemmät vahvoina, tiedon ja tuntemuksen osalta? Miten tapahtuma eroaa, jos sen äärelle saapuu eri reittiä?

Sorryt aloittajalle. Kaappasin aihetta käsittelyyn melko paljon. Luen kyllä ylläolvat ja jatkot, jahka tästä ...

Karikko

Lainaus käyttäjältä: Juha - huhtikuu 01, 2019, 18:24:10
Lainaus käyttäjältä: Karikko - huhtikuu 01, 2019, 11:27:20Tietoisuus tapahtuu ajassa kokemuksellisena.

Näissä teemoissa voi olla hyvä nysvätä ihan mitä vain, kerrottua, tai kasattua. En lukenut viestistä kuin tämän ensimmäisen lauseen. Pääseekö tällä jonnekkin. Ehkä ei loppuun, mutta jos pienen askeleen jonnekkin, niin ihan kiva.

Hyvähän se, jos edes ensimmäisen lauseen jaksaa lukea. Luin myös tämän ensimmäisen lauseen, enkä jatkanut pidemmälle, tuo lause johti siihen.

Mitäpä sitä päärynäpuusta omenoita kannattaisi alkaa etsimään.

Juha

#4
Lainaus käyttäjältä: Karikko - huhtikuu 02, 2019, 11:20:54Hyvähän se, jos edes ensimmäisen lauseen jaksaa lukea.


Ei ole kysymys jaksamisesta. Vaikea sanoa, mistä. Voisin kuvitella lukevani ketjua, ja vastata juttuun yhdellä lauseella, tai en ollenkaan.

Ei niinkään se lukemisen määrä, tai ei niinkään se lukemisen lyhyys, aina. Sama vastauspuolen pituuksissa.

Teema on sillä tavoin iso, että sitä voi käydä läpi pienellä, ja suurella esitetyllä matskulla. Käsittelyä yleensä priorisoin, jos voi tosiaan uppoutua aiheeseen, eli se on luonteeltaan jotain muuta kuin läpihuutojuttu.


Muuten. Kiinnostaisi tietää, miten arvioit omaa aloitustasi. Koitko onnistumisen elämystä? Raapaisitko jotain selkeää pohjaa itselle, tai yleisesti liityttäväksi?

Juha

Menen yksittäisyyksiin, koska en hallitse aihetta, joka tarkoittaisi, että hallitsisin alueen jollain tapaa täydellisesti, vaikkakin samalla katvealueita jäisi, jolloin täydellisyys mitään väittämääni rautaista kohtaan ei ehkä mahdollista.

Lainaus käyttäjältä: Karikko - huhtikuu 01, 2019, 11:27:20Nykyhetkikin voisi olla eräänlainen tarkkailukohta, joka on sekä menneisyyden, että tulevaisuuden osalta jo valmiiksi urautunut toteuttamaan luonnon vaatimuksia.

Ajattelen samaan tapaan.

Kulut eivät oikeastaan muutu, tietystä vinkkelistä katsoen, jolloin saman voinee sanoa joka-ainoa ajanhetki, jos aikaa käytetään johonkin kerrontaan.

Aika on tosiaan väline. Se luo rytmiä / vuorotusta eri tapahtumien ketjulle.

Tapahtumat eivät seuraa toisiaan aina, miten sattu. Aika auttaa, koska luo ennustettavuutta, ja saattaa tietyt tapahtumat toisten tapahtumien ryhmään, eri tavoin. Aikaa ei silti välttämättä tarvitse ajatella olevan, jos maailmaa käsittää jollain toisella tapaa.

Maailman selittämiset voivat olla ihan kivoja ilman aika-käsitteen olemassaoloa. Mitä ne mahdolliset käsitykset sitten voisivat olla? Hyvää ehkä se, että ei sulje pois sitä mahdollisuutta, etteikö aikaakin voisi käyttää, asioiden kuvaamiseen.

Tänään tuli muuten erääseen keskusteluun aiheeksi itsekeskeisyys. Toisin käsitettynä se on synkroniaa todellisuuden kanssa, eli tietyllä tapaa totta, mutta epäkattavaa suhdetta siihen, mihin ollaan oikeasti liittyneitä.

Todellisuussynkronia kuvaa lainaamaani tekstiä. Kyseessä on pitkän ajan päätymä, tietynlaisuuksiin. Viettoja on erilaisia. Yhdessä ne ovat enemmän kuin jokin yksittäinen. Silti on niin, että tietoisuuden ja käsitysten kattavuuksissa on eroa, samoin kaikissa niissä tasoissa, joilla kytkeydymme todellisuuteen.

Kestävyys on näissä se juttu. Kussakin tilanteessa se tarkoittaa hiukan eri asiaa, ja menijänmukaisuutta, jossa ennustettavuus muusta on eduksi, eli se, että muun suhteen on seurailuvalmiutta. Pienikin pärjää, tavallaan, ja erikoisempi.

Raamattu kertoo muuten samaa, kun toteaa, ettei kenellekään järjestetä isompaa kuormaa, kuin mitä hän jaksaa kantaa. Luulisin, että asian voi todeta myös faktisemmin, ilman uskonnollisia kytkentöjä.

Juha

#6
Lainaus käyttäjältä: Karikko - huhtikuu 01, 2019, 11:27:20Nykyhetkikin voisi olla eräänlainen tarkkailukohta, joka on sekä menneisyyden, että tulevaisuuden osalta jo valmiiksi urautunut toteuttamaan luonnon vaatimuksia.

Vai onko mahdollisesti tieto valmiina jossakin, kuten äänilevyssä neulan kulkiessa raitaa pitkin, se koneiston mukaisesti tuottaa sanomaa?

On, tosin se tieto, tai tiedon mahdollisuus, on siroteltuna kaikkeen, mitä on olemassa.

Millä tavoin eri olemiset sitten liittyvät toisiinsa. Voi ajatella, ettei hyvin pienet ja kaukaiset vaikuta. Jos noita voi kasaantua, voi ilmetä voimia, jotka vaikuttavat siihen kulkuun, josta käsin muuta on ollut aiemmin tapana nähdä, kokea, tarkastella, ...

Pienet vesimolekyylit voivat välittää vahvoja voimia, tsunameja, jne. Kasaantuminen tässä on tietyssä mielessä huono sana, mutta jos ajattelee jotain liikettä, ja sen aiheuttamaa painetta kohdattuun, niin vaikka mitään ei olisi esim tilavuudellisesti enempää kasassa, niin toisaalta kasassa on enemmän muuta, sen tilavuuden pitämää liikettä, "liikekasaumaa", jos asiasta kertoisi maalaisfilosofisti.

Eri tapahtumit ovat kohdattuna ketjua, jossa on tietty järjestys. Tapahtuma 1, tapahtuma 2, ... On siis järjestetty joukko tapahtumia. Tapahtumista voi myös ajatella kasautumina. Ketjun järjestys, tietyn tapahtuman tx jälkeen, ennen tapahtumaa ty, on tapahtumiatyyppejä ehkä eri lukumääriä, ja niiden sijainti tapahtuma[jakso]janalla voi olla jotain tapahtumalle ominaista.

Kaaos ideaalisena on tapahtumaketjua, jossa ei taida olla oikein erityistä kasautumahahmoa erotettavissa, jos ajattelee kaaosta sidottuna vastaanottajaan siten, ettei toistuvuus ole havaittavissa. Ihmisen käsittämä kaaos taitaa olla tätä, vajaasidonnaisuutta muuhun.

Lisätty hakasulkeen osuus.

Karikko

Tietoisuus tapahtuu, se ei ole pelkästään joku ominaisuus, joka vain odottaisi toteuttumistaan. Tai sitten se on juuri sitä. 

Ilman aistimaailmaa ei voi tietää mitään, eikä myöskään kokea havainnoida maailmaa ja maailmastahan tieto pohjimmiltaan kertoo.

Tapahtumien liittyessä ajallisesti toisiinsa niistä syntyy myös tarina, kokonaisuus jota eletään.

Onko tietoisuus enemmän illuusio, kuin tosiasia, sehän ei kuitenkaan ole riippumaton ominaisuus.
Katsojakin (kokemus) on näkemisen projektio, eli ilman nähtävää sitä ei ole olemassa.

Siitä voi antaa esimerkin,, yötaivas on näkymätön pelkkää pimeyttä, vaikka aurinko paistaa aivan samoin myös yölliselle taivaalle, maan valoisan puolen ollessa valaistu.  Sen valoa ei kuitenkaan voi nähdä ellei se heijastu jostakin, kuten kuusta. Fotoneita kyllä kiitää taivaan täydeltä silti jatkuvasti, ne eivät vain kohdistu havaitsijaan, jossa se aistimus voisi tapahtua. Muut aistimukset kyllä toimivat ja tähtien tuike nähdään.

No tätä ei ole mikään pakko ymmärtää, mutta tietoisuus ei ilmeisesti ole riippumaton ominaisuus, mikä on hyvä uskossaan eläjille kertoa, heitä ei yksinkertaisesti ole erillisinä olemassa, vaikka toivetta taivaaseen pääsemistä pidettäisiinkin hengissä.

Tietoisuus tarkoittaa siis myös minuutta, eli tietoista olentoa.

Juha

Lainaus käyttäjältä: Karikko - huhtikuu 03, 2019, 10:28:14Tietoisuus tarkoittaa siis myös minuutta, eli tietoista olentoa.

Nykyään voi olla vallalla se ajatus, että minuus on rakentunut suhteessa muihin minuuksiin. On tietyn tason olio, joka vertautuu selkeiten, vasten toisia, samankaltaisiaan, joskin hiukan eri lailla, johtuen siitä, mihin positioon minuuksista kukin on päätynyt. Näin ainakin itse voisin ajatella.

Juha

Lainaus käyttäjältä: Karikko - huhtikuu 03, 2019, 10:28:14Tietoisuus tapahtuu, se ei ole pelkästään joku ominaisuus, joka vain odottaisi toteuttumistaan. Tai sitten se on juuri sitä.

Kuin lukisit ajatuksiani.

Tietoisuus tuntemuksineen ja tapahtumineen, voisi olla ihan vain "kävelyä". Välillä paikallaan, välillä yksi jalka maassa, ja toinen hakee.

Tunne käyttää tietoisuutta, ja saa aikaan tietoisuuteen liittyvää vastetta. Miten tietoisuus on viritetty, erilaisilla tuntemuksilla, liipaistu, ja onko mennyt miten olotilatyyppiseksi. Siihen kun lisätään jotain tunnevoimaa, niin jotain tapahtuu, ainakin kokemuksina, ja sisäisinä kulkuina, jolloin on pohjustautumaa taas vastaanottoon, seuraavalle, ja tuleville tapahtumille, lähtipä sisäisesti vanhan johdosta, tai jos ovat suoremmin epäsuoremmin ulkoa päin luokitellumpaa.

Aika mekanistista.

Ihmisen hienous onkin täysin ympäristössä. Näin olen jo pitkään ajatellut. Se aivojen hehkutus on aika yleistä, josta ajattelen toisin. Aivot parhaimmillaan muovautuvat ympäristöä seuraaviksi, ja siitä kun poiketaan, niin aina mennään kohden ei-mitään, joka tosin on mahdottomuus. Tässä pitää ajatella lähinnä painotuksia.

Ei-mitään, ei ole olemassa. Kaikki on olemassa. Mitä mikäkin on, on toinen juttu. Noin pääpiirteittäin, ehkä.

Joskus ajatellut, että ykseys kun mainitaan, niin se voidaan käsittää aika väärin. Ykseys on nimenomaisesti erillisyyttä, ja siten maksimiherätteisyyttä maailmalle, sillä erillisyys tulee hyvin vahvasti esille, ja harha itsestä utopiaksi, ja häviää.

Flow menee ykseyden suuntaiseksi, jossa tosin on vielä omaa osuutta, esim toimijuutta. Tilana näissä on aina vaihtelevassa määrin jatkumollisuutta, ei töks-töks-tunarointia.

Sepe

Lainaus käyttäjältä: Juha - huhtikuu 03, 2019, 18:28:03
Lainaus käyttäjältä: Karikko - huhtikuu 03, 2019, 10:28:14Tietoisuus tarkoittaa siis myös minuutta, eli tietoista olentoa.

Nykyään voi olla vallalla se ajatus, että minuus on rakentunut suhteessa muihin minuuksiin. On tietyn tason olio, joka vertautuu selkeiten, vasten toisia, samankaltaisiaan, joskin hiukan eri lailla, johtuen siitä, mihin positioon minuuksista kukin on päätynyt. Näin ainakin itse voisin ajatella.

Luepa Hessen Arosusi

Juha

Lainaus käyttäjältä: Sepe - huhtikuu 03, 2019, 19:41:06Luepa Hessen Arosusi

https://fi.wikipedia.org/wiki/Arosusi


Katoin alkuun tuon wiki-jutun. On sitä ennenkin, oltu maailmassa kiinni, rankalla tavalla.

Luin muuten tarinaa jokin aika sitten Jungista. En muista mistä tuli luettua. Miestä epäilty lapsi-skitsofreenikoksi. Tiedä edes, voiko noin tehdä nykyään. Joka tapauksessa, tuli se vaikutelma, että Jungin eräs väline teorioissa oli hän itse. Jungin kaikkia näkemyksiä ja päätelmiä en itse jaa, tosin täydennystä on nykyään muiltakin, tai ainakin toisinajattelua hänen suhteen.

Karikko

Tietoisen olennon ei tarvitse miettiä, onko muita olentoja tai yleensä aistittavaa maailmaa olemassa, koska aistii sen luonnostaan.

Toki voi epäillä aistejansa, jos niin haluaa. Aistien toiminnassa on kyllä eroavaisuuksia ja muuta selvitettävää, mutta perusteeltaan ei ole tarpeellista epäillä omaa, eikä aistimansa kohteiden olemassaoloa.
Vaikka toki niiden (hienosäätöä) ei ymmärtää voikaan.

Olemasaolo on todellista nykyhetkessä jossa ne tunteet liittyvät hermoston toimintaan ja elämä "tuntuu" todelliselta, se riittäköön ihmisellekin.

Todellisuus pohjimmiltaan, jos sitä tavoittelee on aistimaailman ulottumattomissa ei sitä (löydä) niiden avulla. Kaikkihan viimekädessä on vain energiaa ja energian muotoja, mutta mitä siitä, ikuiseksi pyrkivät ihmiset ovat vain pelkureita tuon sisäisen tyhjyytensä edessä.

Kuten sanottu ykseys on samaa, kun äärimmäinen eristäytyminen, yksinolevuus pitää kaiken sisällään, joten se on myös ykseyttä.

Karikko

Ihminen kokee vain omaa itseään (omia tunteitaan) ja se tapahtuu siellä missä hän (yksilönä) on paikka ja aikasidos on siis hänessä itsessään.

Voihan matkustaa tuhannen kilometrin tuntivauhdilla, tai istua paikoillaan, mutta kokeminen on siihen paikkaan, hetkeen ja kokijaan sidottu asia.

Symmetriarikkoa ei tapahdu, kokemushan (tunne tietenkin on olemassa) ei ole riippuvainen siitä miten koetaan, vaikka seinää päin juokseva voisi toisin olettaa. Samat fysiikan perusteen säilyvät. Liikemäärän säilyvyyslait, ynnä muut säilyvyysperusteet.

No tuo oli karkea esimerkki, fysiikassa ihminen ei ole se tutkimuksen kohde, lähinnä puhutaan aineellisista, siis fysiikan ilmiöistä.

Mutta maailmaa kokiessaan ihminen on myös fyysinen olento ja riippuvainen fysiikan perusteista. Mielen sisäinen ja ulkoinen maisema perustuu fysiikan mukaisesti samoihin tunnettuihin perusteisiin ja ne ovat luonnon perusteita kuten kaikki muukin.

Tunnepuolen tutkimus on sitten toinen juttu, vaikka tunne on "aineellinen" tapahtuma, on siinä silti (selittelemisen tarvetta) 

Juha


Materia on varmaan kaikki elävää, jollain tapaa. Tai tätä kutsuisin vuorovaikutukseen sidotuksi niin, ettei maailman suhteen voi olla muuten, ellei suojaudu siltä, jolloin ei enää ole maailmassa kaikilta osin, jolloin se myös lakkaa viemästä, eli kelkasta tipahtaa.

Elävän voisi määritellä jänniteherätteelliseksi. Jänniteherätteellisyyksiä taas on hyvin erilaisia, aivan toisella tapaa, kuin mitä tavan palapeleissä on paloja, jos ajatellaan, että paloilla olisi luontainen taipumus reagoida jännitteeseen, jotenkin tietyllä tapaa järjestyen, jota vastaan elävä puolestaan täytyy muodostaa vastavoimaa, jos ylipäätään mahdollista.

Jänniteherätteellisyydestä ei oleva nähtävästi voi poiketa. Mitä pienemmästä voimasta lähtee jotain muotoutumaan, sen herkempää on rakentumiset, eli tällaisen jännitetila voi olla vähäinen, ja liikkeet mitättömiä.

Vahvasti jännitteellisissä osissa on säpinää. Sen määrä vähenee, kun möykkyynnytään, kohden isompaa, jolloin jännitetyypistö KOn suhteen muuttuu, ja usein kai monipuolistuu. Ihminen on tällainen, eri verkoista vaikuttuva. Käyntiin herää, jopa monen täsmätahdistuksen mukaisesti, samanaikaisesti.

Kyseessä spkulaatiokuvaus, jonka osuvuudesta en tiedä enempää. Helppo linkata mielessä tietoisuuteen, tajuamiseen ja kokemuksiin.

Yksinkertaisuutta hakevana, jo kauan sitten ajattelin, että on yhteyksiä, joissa ei kannata tehdä eroa elävän ja kuolleen välillä. Usein ihan ok, ainakin eläinten vinkkelistä.

Jos on luokiteltua asiankäsittelyä, niin rinnalla tulisi olla jatkumollisempaa, mitä luonto edustaa, vaikka annostelu auttaakin ihmistä, monessa vastaanotossa.

Milloin on aika heittää kokkareet, tai sulattaa ne sopivammaksi. Ihminen monesti jopa tykkää siitä, siis niistä kököistä. Hyvin tavallista, tietääkseni.