Uutiset:

Ilmoitustaulu mahdollisten ongelmien varalta (wikimedia.org / Etherpad)

Sähköpostia ylläpidolle: kantapaikanherra (at) gmail.com

Main Menu

Puolimatkan ruotimista

Aloittaja Edward, lokakuu 04, 2022, 18:04:38

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Toope

Kaltevan pinnan argumentti tosin usein ei toimi vasta-argumenttina, kun esim. seksuaalivähemmistöissä oikeasti on halua jopa pedofilian hyväksymiseen. Pikku hiljaa johdatetaan aina uuteen "ongelmaan".

Melodious Oaf

Tulkitsin sen koko jutun vähän eri tavalla, enkä ajatellut sen tarkoittavan varsinaisesti "häpeää", koska ei siinä olisi mitään järkeä.

Se mikä on tavallaan myötäsyntyistä tai voi olla on häveliäisyys. Se että lapsi haluaa karttaa likaa ja vaikka halutaan kakata jossain piilossa tai mitä näitä nyt on.

Sillä tavalla se ajatus jotenkin käy järkeen että seksuaalisuuteen liittyvä menis samaan kategoriaan kuin ulosteet ja niitä olis luonnollista välttää.

Tossa olis tosi helppo tehdä Puolimatkan näkemyksestä vaan pilaa ja irvailla, kun jo se että puhuu tossa kohtaa häpeästä osoittaa tavallaan semmosia tunnetaitoja että voi herranjumala. Mutta no.

Sitten toi että tulkisee sen tarkoittavan häveliäisyyttä ja että seksi rinnastuis paskaan on myös jotain mistä ois helppo irvailla. Mutta kyllähän tosiasiallisesti ihmisten häveliäisyyteen kuuluu se, että ei vanhempien varsinaisia seksiakteja näytetä lapsille eikä niistä myöskään ensimmäisenä kerrota, vaan sitä tietynlaista viattomuutta vähän suojellaan.

Mulla on itsellä tossa sellainen etiikka, että lasta ei kuitenkaan kannata eikä tarvitse ihan niin paljon suojella kuin miten se joskus tehdään. Uteliaisuuteen voi vastata silleen sopivalla tasolla mutta kuitenkin ihan suoraan ja rehellisesti. Se mikä siinä "viattomuudessa" todella on hyvää ja arvokasta ei säry ihan niin herkästi, vaan sitä voi säilyttää ja löytää sisältään aivan hyvin vielä aikuisenakin.

Mulla on siis tosta koko jutusta erilainen käsitys kuin Puolimatkalla, enkä mä nyt silleen epävarma omastani ole. Ymmärrän jollain tavalla mitä se ajaa tossa takaa, mutta jos sanoisin rumasti, niin sen metodi vissiin sitten johtaa siihen ettei se aikuisenakaan ole aikuinen eikä tajua noista asioista edelleenkään yhtään mitään.

Kauniimmin sanottu taas olis että on vaan aika erisuuntaiset käsitykset about kaikesta.

MrKAT

Lainaus käyttäjältä: Toope - lokakuu 19, 2022, 21:22:21
Kaltevan pinnan argumentti tosin usein ei toimi vasta-argumenttina, kun esim. seksuaalivähemmistöissä oikeasti on halua jopa pedofilian hyväksymiseen. Pikku hiljaa johdatetaan aina uuteen "ongelmaan".
Onko esim. SETA:ssa, Suomen kansassa, puolueissa (KD, PS, Vihreät jne) kannatusta pedofilian hyväksymiseen?
Jos et löydä evidenssiä niin kyseessä on edelleen pätevä vasta-argumentti koska kukaan ei tahdo.
(Löytyykö KD:ssä  fundieissa pedofilian hyväksyntää kun se tapahtuu Raamatun puitteissa? Jos on ok niin..?)
Missä perussuomalainen törttöilemässä, siellä Jokisipilä puolustelemassa.
                    - Vanha turkulainen sananlasku (by Antti Gronow)

Melodious Oaf

#63
Itse asiassa argumentti pedofilia-jutussa liittyy vielä siihen, kun Yhdysvalloissa yksittäinen tutkija nimeltä Bruce Rind oli kartoittanut osittain tosi vanhan 1930-1960-luvuilta peräisin olevan Alfred Kinseyn keräämän datan perusteella nuorten ensimmäisiä seksuaalisia kokemuksia ja myöhempiä raportteja reaktioista niihin. Niistä jonkin osa oli sellaisia joissa tämä tapahtui samaa sukupuolta olevan aikuisen kanssa ja jokin osa eri sukupuolta olevan aikuisen kanssa.

Hänellä havainto oli, että alaikäisen ja täysi-ikäisen (sielläkin tämän ikäraja on 18) välinen seksi ei välttämättä olisi vahingollista terveydelle tai myöhemmälle pärjäämiselle.

Puolimatka käsittelee näiden tulosten kritiikkiä. 

Olen siitä ihan samaa mieltä, että se että joku kokee seksuaalisen kokemuksen nautinnolliseksi tai että on sitä silloin halunnut tai että ei ole tuntenut siitä syyllisyyttä tai häpeää, ei välttämättä tarkoita, että vastaavan tyyppinen skenaario on yleisesti "hyvä idea" tai suositeltavaa, eikä tietenkään sitä, että se olisi ollut tasaveroinen kohtaaminen.

Tässä kuitenkin pelataan vähän sekavaa peliä siinä, että kuvassa on erilaisia ikärajoja. On täysi-ikäisyys ja on niin sanottu suojaikäraja (Suomessa 18 ja 16). Amerikassa tämä tutkimus koski täysi-ikäisten ja alaikäisten välisiä seksuaalisia kohtaamisia, ja osittain mentiin suojaikärajankin alle. Tavallaan puhutaan siis ensimmäisten seksuaalisten kokemusten hankkimisesta ja tähän liittyvästä keskimääräisestä iästä.

Amerikassa on tietyissä piireissä haluttu puolustaa ajatusta että nimenomaan täysi-ikäisyyden kynnys olisi ratkaiseva ja tällä tavoin määriteltynä kaikki seksuaalinen kanssakäyminen alaikäisten ja täysi-ikäisten välillä vahingollista. Siinä kontekstissa "aikuinen" ja "ei-aikuinen" tarkoittavat tätä.

Siis... mä en oikein jaksa tota koko jahkaamista.

Totta kai on pakko olla tollasia ikärajoja ja totta kai ne ovat jossain mielessä veteen piirrettyjä viivoja. Eihän ihmisessä tapahdu mitään erityistä silloin kun täyttää 16 tai kun täyttää 18. Ihmiset kypsyvät eri tahtia, ja ilman muuta yleisesti ottaen on huono idea lähteä nuorena suhteeseen tai edes hakemaan kokemuksia huomattavasti vanhemman ihmisen kanssa.

Mutta ei se tarkoita, että se nyt välttämättä kaikkien kohdalla olisi faktisesti erityisen vahingollista. Tossa puhuttiin esimerkiksi jostain sellaisesta että keskimäärin 15-vuotiaana ensimmäinen seksuaalinen kokemus on keskimäärin 26-vuotiaan kanssa. Ei ole vaikea nähdä että se ei ole ihanteellista ja että on hyvä syy, miksi se täällä olisi laitonta. Mutta ei toisaalta ole vaikea nähdä, miten se voi jollekin mennä niin, ettei siitä koidu mitään sen ihmeellisempiä ongelmia pitkällä tähtäimellä, vaikka olisi ollut siinä se nuorempi osapuoli.

Tällä ei ole ihan valtavasti edes tekemistä pedofilian kanssa, jos ymmärretään se niin, että siinä taas seksuaalinen mielenkiinto kohdistuu lapsiin tai esiteineihin.

Ei ole olemassa mitään laajamittaista kampanjaa suojaikärajan laskemiseksi, mutta ei kai Suomessa toisaalta oikein kukaan suhtaudu niihin ikärajoihin sillä tavalla lapsellisesti, että 18-vuotiaan ja 16-vuotiaan suhde esimerkiksi olisi jotain aivan käsittämätöntä vääryyttä.

Eikä oikein sellaistakaan ole, että kannustettaisiin erityisesti entistä nuorempana hankkimaan seksuaalisia kokemuksia. Mun mielestä järkevä kanta siihen on ilman muuta se että ei mitään kiirettä, ei paineita, mieluummin hyvän tyypin kanssa, mieluummin ei mitään isoa ikäeroa ja mieluummin ei kännissä. Mutta samaan aikaan sanoisin niinkin, että ei sen nyt täydellisesti tarvitse mennä, vaan olennaista on että tuntuuko että on valmis siihen ja tuntuuko se suhde ja tilanne siihen hyvältä.

Sellainen trendi on kyllä olemassa että ensimmäisen yhdyntäkokemusten ja ensimmäisten seurustelusuhteiden ajankohta varhaistuu. Joskus 1930-luvulla suhteet ja seksi ovat tulleet kuvaan ihmisten omien raporttien mukaan keskimäärin siinä 20 ikävuoden molemmin puolin. Nykyisin taitaa olla yhdynnässä 17 keskimääräinen ikä ja seurustelusuhteet alkavat hieman tätäkin varhemmin.

Se mikä on romahtanut on osuus ihmisistä joka menevät naimisiin ensimmäisen seksikumppaninsa kanssa. Joskus 1930-luvulla se on ollut naisista 70 % ja miehistä 20 %. Nyt se on molemmista 10 %.

1930-luvulla naisista rakastuneita ensimmäiseen seksikumppaniinsa oli 80 % ja miehistä 40 %. Nämä ovat naisten osalta laskeneet ja kääntyneet toisinpäin niin, että miehistä rakastuneita nyt on noin 45 % ja naisista vähän alle 40 %.

Tiedot tulevat Väestöliiton FINSEX-tutkimuksesta: https://www.vaestoliitto.fi/artikkelit/miten-seksielaman-aloittaminen-on-muuttunut/

Uskoisin että noi on niitä varsinaisia trendejä mistä toi huoli tai käsitys jostakin rappiosta saattaisi tulla. Naisten asema on muuttunut tosi merkittävästi 1930-luvulta nykypäivään, ehkäisy on muuttunut ja valistus on muuttunut.

Sellaisen totta kai hyväksyn, että voidaan kyseenalaistaa, ovatko ne kaikki muutokset vaikutuksineen pelkästään positiivisia. Eikä mun mielestä tarvitse pelkästään ihannoida kaikkea kehitystä upeana ja mahtavana täysin kritiikittä.

Mutta pitäis katsoa rehellisesti sitä koko kuvaa, ja helpostihan se on aika rankan sovinistista haikailla vain sitä, miten asiat voisivat olla, jos naisilla olis nyt yhtä tiukat moraalivaatimukset kuin 1930-luvulla, ei olis pääsyä ehkäsyyn ja niin edelleen. Ja että vaan miehet sikailis — sehän kyynisesti katsoen kai oikeasti on sitä, mikä näiden tiettyjen ihmisten mielestä olis oikein ja hienoa: Vahvat oikeudet heteromiehille, ei homoille eikä naisille eikä varsinkaan transsukupuolisille.

Xantippa

Kinseyn raportti aikanaan ravisteli muistaakseni juuri sen vuoksi, että siinä väitettiin mm. kahta asiaa: ihminen ei välttämättä ole automaattisesti 100 % hetero ja naiset saavat useammin klitoris- kuin yhdyntäorgasmeja. Näin kevennyksenä.

Onhan raporttia myös kritisoitu etenkin otoksen suhteen, sitä en muista, minne suuntaan tai miten sen sanottiin olevan vinoutunut. Mutta olipa niin tai näin, onhan se nyt ongelma alkaa vetoamaan jonnekin 1950 "tieteeseen", olkoon se aikakautenaan ollut miten sensaatiomaista hyvänsä.

Mielenkiintoista keskustelua häveliäisyydestä ja häpeästä. Minä en taida uskoa, että mihinkään ihmisen ruumiin toimintoon liittyy luontaista häveliäisyyttäkään, kyllä se kaikki on opittua. Ei siitä niin kauan ole, kuin Suomessakin vessa tarkoitti huussia, jossa oli useampi reikä vierekkäin ja pienessä pirtissä isossa porukassa toimitettiin, mitä toimitettiin. Tilan kasvaessa on kasvanut yksityisyys ja häveliäisyyskin.

Näihin asioihin kun mielellään liitetään biologia niin olisihan se aika outoa, että biologinen olento luontaisesti häpeäisi biologisia toimintojaan.

Toisaalta puhtaasti henk.koht. tasolla koen olevani kovin häveliäs ihminen, en tykkää mistään sekasaunoista kaverien kesken ja takuulla arvostan yksityisiä wc-tiloja. Ei ole minusta reissaamaan oikein kuin pakon edessä missään yhteismajoissa. Sitä en osaa sanoa, kuinka paljon ja millaisen kasvatuksen tulos sitten olen...

T: Xante

Hippi

Minä muistan hyvin kirkkaana, miten äitini ripityksen päätteeksi monesti tiuskaisi "Häpeisit edes!"

Sellainen vaivihkaisempi kasvatus näkyi saunomisessa. Jossain murkkuiän vaiheessa isoveljeni joutui (tai sai) mennä saunaan hiukan muita ennen, jotta ehtii löylystä pois ennen minua ja vanhempiani. Hän joutui peseytymään sukkelaan ehtiäkseen pois ennen meidän siirtymistä pesuhuoneeseen. Jossain vaiheessa, kun veljeni (kahdeksan vuotta minua vanhempi) muutti kotoa pois, saunominen muuttui niin, että isäni otti tuon veljen paikan saunomisen etujoukkona ja minä kuljin äitini tahtia perässä. Kyse ei ollut missään vaiheessa tilakysymys, sillä tilaa oli runsaasti, vaan häveliäisyyttä siinä opeteltiin.
If you see your glass as half empty, pour it in a smaller glass and stop complaining. ❤️

Melodious Oaf

#66
Mulla on häveliäisyydestä lähinnä sellainen mutu, että oman tason hakeminen siinä jotenkin kuuluu luontaiseen kehitykseen ja että näille jutuille olisi olemassa joku biologinen perusta.

Se ei mene ihan täysin suoraviivaisesti, vaan lapsi elää jossakin ympäristössä, missä näkee vanhempien toimintaa ja käytöstä, näkee muunlaisia ihmisiä. Mutta siinä tulee sellaisia kokemuksia, että tämä on inhottavaa ja niitä sitten fiilaillaan aluksi vähän epäjohdonmukaisesti jopa.

Yhtäkkiä saattaa olla täysin mahdotonta juoda samasta lasista kuin äiti tai isä. Ja niitä juttuja tavallaan "kokeillaan". Ja samalla siihen vaikuttavat tietysti kokemukset ja erilaiset niistä syntyvät assosiaatiot. Sekä toisaalta mallit tällaiseen käytökseen.
     Samalla niitä malleja haastetaan. Periaatteessa sama lapsi voi olla kauhean innostunut puhumaan kakkajutuista, koska tavallaan ymmärtää, että niin ei saa tehdä, ja kauhean tarkka jostakin tietystä jutuista, jopa kiroilusta muiden kohdalla. Ja se kaikki on sitä hakemista ja rajojen kokeilemista ja muuta jossain laajassa mielessä.

Jos tätä ajatellaan silleen, että ihminen välttää ruokamyrkytystä ja  tauteja ja muita terveysongelmia ja että tässä aika iso rooli on hygienialla, niin mun mielestä se käy järkeen että tietyt "aversiot" (vastenmielisyyttä, "pois kääntymistä", herkkyyttä jollekin ikävänä tai vastenmielisenä) olisivat sellaisia että niille on olemassa joitain valmiita biologisia perustoja ja mekanismeja.

Esimerkiksi siinä Robert Cloningerin ja kumppaneiden kehittämässä TCI-arviointimallissa persoonallisuuden biologista perustaa olisivat "harm avoidance", "novelty seeking", "reward dependence" ja "persistence".

Sitä vois tulkita niin että noi olis verrattain varhain muovautuvia ja että niihin vaikuttais suhteessa enemmän jotkut biologiset ja periytyvätkin ominaisuudet. Ei kai se sitä määrää, miten ne "aversiot" vaikka täsmälleen ilmenee tai mitä ne on, mutta yleisellä tasolla olis mun mielestä jotenkin uskottavaa että tollaset jutut olis
luonnollisia.

Sittenhän ne kytkeytyy myös monimutkaisempiin tunteisiin ja arvoihin ja pyrkimyksiin. Se että Hippi pitää kynät niille kuuluvissa purkeissa ei enää johdu pelkästään aversiosta epäjärjestykseen tai sotkuisuuteen tai sekamelskaan, vaan se nivoutuu aika monella tasolla jo omiin arvioihin ja kognitiivisiin juttuihin, jossa se aversio ehkä suojelee siltä että päästäis asioita tiettyyn pisteeseen silloinkaan kun väsyttää tai se olis erityisesti helpompaa tai hedonistisempaa, mutta sittenhän siihen liittyy sekin että ihan todella kokee että näin on kuitenkin parempi, tätä haluan ja tämä on hyvä.

Ja sitten on erikseen ehkä vielä se että jos joku muu tekee niin että kynät on aivan miten sattuu, kuinka hyvin pystyy näkemään sitä silleen "atropologisesti" ja kuinka paljon se aiheuttaa väkisin stressiä huolimatta jostakin loogisista perusteluista tai siitä jos se jossain tilanteessa voikin olla jollekin parempi... suhteessa johonkin.

Eli siis ne aversiot on ihan hyviä ja luonnollisia ja hyödyllisiä asioita, mutta niissäkin on silleen että ne yleensä ei ole kuitenkaan täysin joustamattomia akselilla "minä" versus "muut ihmiset".

Eikä häveliäisyyskään ole huono asia. Eikä siinä ole jollain yhtä tasoa jolla sen jossakin tietyssä asiassa ehdottomasti pitäis olla. Vaan se on täysin luonnollista ja on hyvä sekä kunnioittaa ihmisten taipumuksia ja mieltymyksiä että kuitenkin haastaa niitä joissain rajoissa sikäli, kun ne menee vaikka läheisten kesken ristiin.

Voihan olla vaikka silleen että toinen tykkäis vaihdella kotona taulujen paikkaa ja miettiä niitä usein uusiksi.  Toinen taas kokee sen jotenkin ihan älyttömän raskaana ja haluais että siitä ensin puhuttais ja sitten odotettais ja mieluummin ei kuitenkaan siirrettäis mitään  ;D  Tollasessa kontekstissa se voi olla paras vaan pariskunnnan osapuolille yrittää ymmärtää toisiaan, ja voi olla, että ihmiset kasvattaa siinä toisiaan. Toinen oppii kärsivällisyyttä ja malttia ja kuuntelemista ja toinen ehkä oppii kuitenkin sitäkin, että joskus voi olla ihan OK joustaa, varsinkin jos se toinen kuitenkin kuuntelee ja välittää, ja että asiat voi olla sittenkin OK vaikka ympäristö muuttuiskin.

Toi ei niinkään liity edes häveliäisyyteen, mutta se on kuitenkin jotain... aversiota siihen että tiettyyn järjestykseen kajotaan ja samalla tavallaan ihmisen turvallisuudentunnetta ja sitä miten se liittyy ympäristöön ja sen muokkaamiseen.

Norma Bates

Missä kulkee esteettisen nautinnon ja pakko-oireilun välinen raja? Itselleni on tärkeää että asunnossani kamat ovat tietyssä järjestyksessä. Esim. sohvan, maton kuvioineen ja tv-tason tulee olla symmetrisesti toisiinsa suhteutuen aseteltuja. Muuten alkaa rassaamaan päästä. Rumassa tai kaoottisessa ympäristössä voin pahoin.

1. ja 2. luokan kävin maalaiskoulussa jossa oli se kirottu monireikäinen huussi. Ehkä ihan vaan sen takia että olin tottunut yksireikäiseen, minua ällötti ajatus että pitäisi virtsata muiden seurassa. Aloin pidättelemään, ja saatoin esim. kesken liikuntatunnin pyytää että saisin käydä vessassa. Yhdellä kertaa sitten kusin housuuni kun kävelin useamman kilometrin matkaa koulusta kotiin. Tietysti juuri sinä päivänä pari ikäistäni poikaa olisi hakenut minut mukaansa johonkin leikkiin, mutta minua ei löydetty, kun olin piilossa kusihousuineni. (Ei siitä sentään tullut sanomista, äiti ilmeisesti ymmärsi että minkäs teet.)

Ujoa pissaa minulla ei sinällään ole, että yleisissä vessoissa voin kyllä nykyään virtsata, kun kerta ei nyt sentään tarvitse visuaalisesti esiintyä kellekään. Ujo uloste on kyllä. Äänen ja hajun takia.

Olen mietiskellyt että mitä minä häpeän. Koen että vain asioita joista minua on ilkuttu. Suurinta häpeää on kai tuottanut se että olen ollut ns. huono liikunnassa. Ja tietysti ulkonäköni, vaikkakaan finnistä naamaani ei naureskeltu yläasteella, mutta hiuksiani kyllä. Aikuisena en ole halunnut kuulla keneltäkään minkäänlaista ininää valitsemaani kampaukseen, koska koen herkästi että jos lähden sitä muuttelemaan, minusta tulee ruma.

Sairauksiani en häpeä, enhän minä niille mitään mahda. En häpeä taustaani, kun en sillekään mitään mahda (masentunut kotiäiti ja juoppo isä).

Kaikkein eniten koulussa hävetti kyllä se että suoleni alkoivat pitämään kovaa ääntä joskus 6. luokalla, ja sitä mölinää oli myös 7. ja 9. luokalla. IBS varmaan syynä siihenkin. Söin aamuisin talkkunoita ennen kouluun lähtöä (en tiedä mitä viljaa vaiko herneitäkö siinä oli). Suolistoni ei sitten ilmeisesti siitä tykännyt ja siksi alkoi möykkäämään. Erityisesti vitutti kerran kun yhden lähelläni istuneen tytön suolet mölysivät myös, ja arvelin että minun piikkiini sekin kumminkin laitetaan.

En osaa sanoa olenko koskaan hävennyt sitä että haluan tai en halua seksiä. Tietty sitä olen hävennyt että olen halunnut sitä jonkun väärän miehen kanssa. Jos tulee torjutuksi, niin onhan se häpeä suunnaton. Sitä olen kyllä hävennyt niin helvetisti että haluan rakkautta. Tämä sen vuoksi että uskon etten ole rakkauden arvoinen.

Melodious Oaf

En tiedä, missä menee pakko-oireiden raja ylipätään tai en tiedä niistä juuri mitään.

Ajattelisin sillä tavalla, että jokaisella ihmisellä on jotain "jäykkyyksiä" ja se että oma hyvä olo tai turvallinen olo on tosi vahvasti sidoksissa ympäristöön ja ehkä keskimääräistä joustamattomampaa voi jihtua monista asioista. Siinä voi olla taustalla luonteenpiirteitä tai autismin piirteitä tai voimakkaita kokemuksia tai... monenlaista.

Mun katsannossa ihan fiksuilla ja tasapainoisilla ihmisillä voi olla, ja on, myös kummallisia tai voimakkaita juttuja mistä ne ei tykkää tai ei oikein tahdo kestää. Se voi mennä silleen että yksi pariskunnan osapuoli kokee aivan hirvittävänä sen että siirrellään jotain tauluja tai vaihdetaan niitä. Samaan aikaan toinen osapuoli on neuroottisen tarkka jostain hygieniaan liittyvästä ja heittelee vaikka pihassa maahan pudonneet luumut kompostiin ennen kuin se hullu löytää ne ja vaatii että niitä vaan pestään ja syödään.

Ja siis kummatkin noi voi olla tosi hyvin pärjääviä, fiksuja, kivoja täysin "normaaleja" ihmisiä.

Jos se mitä ei siedä on sellaista, että on tosi vaikea saada elämäänsä järjestettyä niin että pärjää, tai jos se tosi voimakkaasti rajaa sitä, että ei vaikka synny sellaisia ystävyyssuhteita mitä kaipais tai ne ei kestä tai parisuhteet ei kestä tai... jotain tällaista, silloinhan se on kai ongelma. Mutta ne on kuitenkin myös olosuhdesidonnaisia juttuja.

Mun mielestä on täysin normaalia vaikka sellainen että jollekin asiaan tottumattomalle on tosi inhottavaa käydä mökillä ulkohuusissa tai vaikka pitemmällä retkellä ulkohuusissa tai... jotain. Siinä ratkaisevaa on kai se, että miten paljon se rajaa tällaisen ihmisen elämää. Pystyykö silti käymään retkillä ja tekemään sitä täysipainoisesti jos se muuten on mieluisaa ja siitä nauttii. Jättääkö mökkireissut väliin tai kiukuttelee jostain muista asioista mökillä tai retkellä sen takia, että joku tällainen ei mene niin kuin toivoisi.

Arvostan ehkä sellaista että myöntää ne aversionsa ja tunteensa ja pystyy ensinnäkin kohtaamaan ne. Arvostan sitä että tällaiseen voi liittyä myös huumoria. Sitten arvostan sitä että haetaan tähän erilaisia ratkaisuja rauhassa ja avoimesti ja tosi joustavasti ja kekseliäästi. Se voi tarkoittaa sitä että itselle sopivan hetken tullen kuitenkin käyt huusissa ja yrität asennoitua siihen niin että onko tämä oikeasti nyt niin kamalaa. Tai että rakennat mökille sisävessan. Tai kehität siihen jotain mikä siitä tekee helpompaa. Tai tilapäisenä ratkaisuna vaikka että vedät retkellä jotain ripulilääkettä ja varaudut siihen sillä. Tai että teet siinä siellä jonkun oman ratkaisun muulla tavoin.

Mutta ei kai tossa ole mitään "yhtä oikeaa" tai "yhtä hyvää".

Jos Normalla on esimerkiksi autismin piirteitä, niin totta kai ne tollaseen vaikuttaa, eikä siinä varmaan kannata odottaa tai vaatia itseltään sitä että yhtäkkiä muuttuisi joksikin suureksi seikkailijaksi tai McGyweriksi. Mutta noi nyt vaan on tollasia juttuja joihin voi suhtautua monella tavalla ja voi itse luoda itselleen sitä turvaa ja toisaalta vähän joskus haastaakin itseänsä silloin kun siihen on sopiva hetki. Tai varautua ja järjestellä jos se on oma vahvuus.

Kai esimerkiksi autismipiirteisyydessä joku "voimakkaasti kokeminen" voi toisaalta olla vahvuus. Riippuu vähän missä asiassa, mutta näkisin että sekin voi tuottaa myös hyvää.

Pääasia kai on että jollain lailla pärjää ja tulee itsensä kanssa toimeen.

Norma Bates

Minulla pakko-oireilu pahenee aina kun on ahdistuneempi kausi elämässä. Mutta toisaalta mitään varsinaista diagnoosiin asti menevää pakko-oireilua ei taida olla, kun en esim. vietä kahta tuntia rämpyttäen huoneen kattovaloa eestaas. Tai jos pelkään että olen koskettanut jotain "saastaista" (kuten nyt korona-aikana varsinkin), niin minulle riittää että pesen kädet kerran. Ei ole tarvinnut verille asti hangata.

Voihan se olla että melko pitkälti minun kohdallani hyvinkin paljon pakko-oireilua selittyy autistisuudella, koska autistit hakevat järjestyksestä turvaa. (Jotkut abstraktillakin tasolla, niin että kilahdetaan näihin kaikenlaisiin katsomuksiin ja puolustetaan niitä raivokkaasti.)

Sitten taas sellaiset hetken mielijohteesta päähän pälkähtävät pakkoajatukset kuten että "mitä jos yhtäkkiä teen X pahaa kohteelle Z" (yleensä se kohde olen minä itse), niin ne katson kyllä olevan ahdistusta.