Uutiset:

Ilmoitustaulu mahdollisten ongelmien varalta (wikimedia.org / Etherpad)

Sähköpostia ylläpidolle: kantapaikanherra (at) gmail.com

Main Menu

Saastaa: elämän likainen puoli

Aloittaja Amore, tammikuu 05, 2019, 02:15:58

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Amore

Yli 10 vuotta vegetatiivisessa tilassa ollut nainen synnytti yllättäen Arizonassa

Phoenixin poliisi on alkanut selvittää tapausta, jossa hoitokodissa ollut vegetatiivisessa tilassa ollut potilas synnytti yllättäen lapsen joulukuun lopussa Arizonassa Yhdysvalloissa.

Naisen epäillään joutuneen seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi, jonka seurauksena raskaus on saanut alkunsa. Terve poikavauva syntyi 29. joulukuuta täysin yllättäen.

– Kukaan henkilökunnasta ei tiennyt hänen olevan raskaana ennen kuin hän alkoi jo synnyttää, kertovat asiasta uutisoivan AZ Familyn lähde, jonka mukaan naisen ymmärrettiin synnyttävän, kun tämä oli alkanut vaikertaa, eikä kukaan tajunnut alkuun, mikä potilaalla oli hätänä.

Sivuston tietojen mukaan hyväksikäytön uhriksi epäilty nainen on ollut hoidettavana Hacienda HealthCare -nimisessä hoitokodissa vaivuttuaan koomaan yli kymmenen vuotta sitten melkein hukuttuaan.


https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005955744.html

Mitä mä just luin? Ei saatana, menen nukkumaan ja aamulla, kun herään, kaikki on hyvin taas. Se oli vain pahaa unta, olihan? Tai urbaani legenda? Tai jotain.
All you need is Love

Hayabusa

Lainaus käyttäjältä: Amore - tammikuu 05, 2019, 02:15:58
Mitä mä just luin? Ei saatana, menen nukkumaan ja aamulla, kun herään, kaikki on hyvin taas. Se oli vain pahaa unta, olihan? Tai urbaani legenda? Tai jotain.

Joku yöhoitaja katsonut liiikaa leffoja?

Kill Bill: Vol. 1 - "My Name Is Buck"
An nescis, mi fili, quantilla prudentia mundus regatur

Norma Bates

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005958486.html?fbclid=IwAR3DHqTDHEOGw1GB81MxAo6RN1YEp_Cdq2Pzoml1W8wc5wymqacLD54xKxY

Yhdysvalloissa 48-vuotias Jason Dalton on myöntänyt surmanneensa ampumalla kuusi ihmistä ja haavoittaneensa kahta muuta helmikuussa 2016 Kalamazoossa Michiganin osavaltiossa. Uber-kuljettajana työskennellyt Dalton suoritti tekonsa vajaan viiden tunnin kuluessa, jona aikana hän jatkoi kyytien ajamista.

Mies selitti tekoaan poliisille väittämättä älypuhelimessa toimivan Uber-applikaation ohjailleen häntä tappamaan. Paikallisen WZZM-tv-kanavan mukaan Daltonin kertoi, että painettuaan puhelimensa nappia sen näytölle ilmestyi sarvipäinen pirun pää joka otti hänestä vallan ja ohjasi kohti seuraavaa uhria.


Kaikkea se mobiili teettää.

Brutto

Eroaako tämä Jatkumon hyvä tyyppi-ketjusta muuten kuin että Socru ei valitse sunnuntaina voittajaa...?
"I watched a snail crawl along the edge of a straight razor. That's my dream. That's my nightmare: crawling, slithering, along the edge of a straight razor and surviving."

Amore

Lainaus käyttäjältä: Brutto - tammikuu 08, 2019, 15:34:31
Eroaako tämä Jatkumon hyvä tyyppi-ketjusta muuten kuin että Socru ei valitse sunnuntaina voittajaa...?

Tässä ketjussa tulee todennäköisesti olemaan enimmäkseen vain häviäjiä. :'(
All you need is Love

Socrates

Tämä on hc-versio viikon hyvä tyyppi - ketjusta. Harkitsen herätänkö alkuperäisversiota enää henkiin.
Älykäs etsii vaniljapanoja, viisas etsii perspanoja.

Amore

Voimaannuttaminen vaihtui alistamiseksi ja elämänhallinta seksiorjuudeksi – Nxivm-kultti syytteessä New Yorkissa

New Yorkissa alkaa maanantaina kohuttua Nxivm-seksikulttia käsittelevä oikeudenkäynti. Syytetyille haetaan tuomioita muun muassa seksikaupasta, kiristyksestä ja pakkotyöstä.

Poikkeuksellisen puistattavassa rikosvyyhdissä on useita syytettyjä. Tuomiolla ovat seksikultin johtaja Keith Raniere, Smallville tv-sarjan näyttelijä Allison Mack ja Seagram's viskimerkin perijätär Clare Bronfman.

Nxivm-kultti ennätti toimia 20 vuotta, kunnes sen johtohenkilöt pidätettiin viime vuoden keväällä.

Naisten rekrytoinnissa on ollut hyvin tarkka kaava. Naisille luvattiin muun muassa henkistä kasvua, elämänhallinnan kehittymistä ja itsensä löytämistä.

Syytteiden mukaan näyttelijä Allison Mack on ollut houkuttelussa keskeisessä osassa. Kymmenet naiset ovat joutuneet hänen kauttaan Keith Ranieren mielihalujen toteuttajiksi.
Naisia on nälkiinnytetty, jotta he laihtuisivat Ranieren naisihanteen mittoihin. Heitä määrättiin pidättäytymään seksistä kultin ulkopuolella ja olemaan vain Ranieren käytettävissä.

Naisten seksuaalisen alistamisen lisäksi kulttiin on liittynyt myös muita seksiorjuuden ilmentymiä.
Kultin johtaja Keith Ranieren seksiorjiksi päätyneet naiset on muun muassa polttomerkitty. Allison Mack on myöntänyt polttomerkitsemisen olleen hänen ideansa.

Kulttiin hakeutuneet naiset ovat olleet varakkaista piireistä. Itsetutkiskelu- ja voimaannuttamiskurssien pääsymaksut ovat olleet tuhansia dollareita.


https://yle.fi/uutiset/3-10584781

Voimaannuttaminen sai taas aivan uusia merkityksiä...Ihan paska sana ollutkin aivan alusta alkaen.

All you need is Love

-:)lauri

Sysmäläinen rehtori syyttää kiusaamisen uhreja kiusaamisestaan:

"Minusta on aika outoa, että jo 12-vuotiaat rupeavat ilmoittamaan olevansa homoja tai lesboja tai jotakin tällaista. Siihen liittyy hyvin erikoinen pukeutuminen. Se herättää toisissa oppilaissa närkästystä, vihastusta ja ehkä pelkoakin. Sitten he tietysti kohtelevat tätä oppilasta sillä tavoin kuin tuntevat. Sitten tulee kokemus siitä, että kiusataan ja syrjitään, vaikka oppilas tavallaan on itse hakenut sen huomion." - YLE/MOT

Taitaa olla entinen rehtori, jos edellisestä rehtoricaustista voidaan jotain päätellä.
Selvin merkki psykoosista on se, että kuvittelee ajattelevansa vain kylmän rationaalisesti ja loogisesti.

Socrates

Vanha runkku jäi kiinni :

www.yle.fi/uutiset/3-10587654
Älykäs etsii vaniljapanoja, viisas etsii perspanoja.

MrKAT

Pakko myöntää pieni vahingoniloni elämän ja bisneslobbarien likaisen puolen paljastuttua vasta nyt arvo- ja markkinaliberaalille juomarille Tere Sammallahdelle joka sokeasti(?) on nuolesk.. tukenut Panimoliittoa.

Panimoliitto taantui raittiusjärjestöksi?
Panimoliitto uuden toimitusjohtajansa Riikka Pakarisen suulla näyttää suomalaisille alkoholilain keventämistä ajaneille aktiiveille selkäänpuukottamisen mallia. Vuosikausia me alkoholilain vapautusta ajaneet aktiivit käytimme resurssejamme ajaaksemme myös Panimoliiton etua, yhteistyössä heidän kanssaan. Kun isojen bulkkijuomia valmistavien panimojen etu saavutettiin, niin Pakarinen toteaa, että kiitosta vaan ja iskee meille vapaudenkaipuuta poteville suomalaisille puukon selkään.

"No mutta Tere, näin ne lobbausjärjestöt toimivat", herää joku näsäviisastelemaan, ...

- http://teresammallahti.puheenvuoro.uusisuomi.fi/267171-panimoliitto-taantui-raittiusjarjestoksi
"Voi poikaseni, niin vähällä tiedolla leikkaajat ja potkijat luulevat hallitsevansa maailmaansa" - Kaarle Suuri somea seurattuaan
Suureen typeryyteen tarvitaan toopemaisen tyhmiä (moderoitavia) persuja.

MrKAT

#10
Köyhyys Suomessa.

Köyhyyden syyvaikutteet yksilön näkökulmasta voi koostaa (kuvitelluina) %-osuuksina, yksikköinä, kaaviona:

|GGGGGGGGGGGGGSSSVVVVVVVVVYYYYYYYYYYEEEEEEtttttttt---------|

G = geenit,
S = raskaus+syntymätilanne (komplikaatiot, hormonikylpy, aikaisemmat synnytykset jne)
V = Vanhempien vaikutus (kohtelu hyvin/kaltoin, kulttuuriperintö, alkoholismi, rahasiirrot jne)
Y = kasvu ja aikuisympäristön vaikutus (toveripiiri, asuinalue, opettajat ym)
E = elämäntilanteet (huonot tuurit, menneet huonon tuurin valinnatkin)
t = tieto (tai sen puute) miten toimitaan taloudellisesti ja terveydellisesti jne järkevästi

"-----|" on yksilön oma "vapaan tahdon" valinta NYT,  sen osuutta ei kukaan tiedä, ei edes yksilö.
Sen osuus, ja noiden muiden osuuskin, vaihtelee yksilöstä toiseen.

Tuota "vapaan tahdon" osuutta arvoliberaali oikeisto suurentelee ja vastapuoli (vasemmisto) voi väheksyä.
Mutta keskimäärin luulen että kansan valtaenemmistö kuvittelee  sen (vapaan oman tahdon osuuden) suuremmaksi kuin se on ja syyllistää köyhää, lihavaa jne enemmän kuin tarvis. Vaikka köyhä olisi yhtä addiktoitunut peleihin,->pikavippeihin,  roskaruokiin, limuihin, vauhtiin, alkoholiin kuin tupakoija ja heroinisti. 
Addiktoijina on toisten ihmisten muodostamat yhteisöt,  yleensä suuret bisnekset joiden varpaille poliitikoiden on paha talloa.
Joulukuussa vähin äänin Ylen Pyöreässä Pöydässä julkistettu arvokyselytutkimus* osoitti että edes SDP:n äänestäjistä ei löytynyt sympatiaa huumeiden tai lainojen velkaorjille. Koska he olettavat vapaan tahdon osuuden kovin suureksi.

*YLE Radio 1, Pyöreä Pöytä 19.12.2018, jossa erik Mika Pantzar toi esiin Politiikka lehden jutun: "Samassa veneessä - empatiakuilun ulottuvuus Suomessa" joka pohjautui Sakari Kainulaisen + Juho Saaren tutkimusartikkeliin. SDP:n kannattajat suhtautuivat selvästi vähemmän myötämielisesti lähes kaikkiin
ryhmiin, erit. mielenterveys-, päihdeongelmaisiin, sekä mamu:iin, pakolaisiin ja turv.p.hakijoihin.
Pantzar lopuksi: "Köyhät ei olleet sen myötätuntoisempia köyhiä kohtaan kuin muutkaan.
Hyvä asiahan se on että valtion verovaroista ja kuntien verovaroista ei  päätä kansalaiset kansalaisäänestyksessä koska silloin nää kunniattomat  ihmiset jäis aivan tyhjän päälle. Onneksi meillä on olemassa tämmöinen
järjestelmä jossa mietitään ohi sen kansan mielipiteen tässä asiassa."
Johon muut panelistit yhtyivät.
  MrKAT päättelee tuosta että jos valta olisi kansalla, niin tuon mukaan Suomi muistuttaisi USA:ta jossa sairaat ja köyhät ja mieliongelmaiset olisi heitteillä ja kerjäisivät kadulla.

Aito kansanvalta tekisi elämän kaduista likaisia.



"Voi poikaseni, niin vähällä tiedolla leikkaajat ja potkijat luulevat hallitsevansa maailmaansa" - Kaarle Suuri somea seurattuaan
Suureen typeryyteen tarvitaan toopemaisen tyhmiä (moderoitavia) persuja.

Norma Bates

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005969211.html?fbclid=IwAR1cPe35E-xhNXR5K_M49T54h-GCk7hqHd6BWqOmLkZjCHruagC7gdXiSiw

SEURAAVANA sunnuntaina Ratinen sai puhelun naapuriltaan, jonka kanssa kaivo on yhteiskäytössä.

– Naapuri soitti ja sanoi, että tuu Timo tänne kaivolle, täällä ei ole kaikki kunnossa.

Ratinen kertoo, että rengaskaivoon oli kaadettu suuri määrä ulostetta ja sinilevää.

– Koko kaivo oli sotkettu kauttaaltaan paskaan, sitä oli jopa reunuksilla. Siltä seisomalta naapuri soitti poliisille.

Ratisen mukaan keskiviikon ja sunnuntain välillä vedelle altistui jopa noin 50 ihmistä. Vettä käytettiin tuona aikana normaalisti. Siitä jopa keitettiin useat kahvit Ratisen pojan endurokisoissa.

– Koirat olivat ainoita, jotka eivät vettä juoneet tuona aikana. Ne kävivät juomassa järvestä. Viisaina aistivat, että kaikki ei ole kunnossa.

POLIISI ei Ratisen mukaan tullut käymään kaivolla useista pyynnöistä huolimatta. Naapurukset keräsivät kaivosta purkkiin ulostenäytteen. Samoin kaivovedestä otettiin välittömästi talteen vesinäyte.

– Toimitin heti maanantaina sen vesinäytteen tutkittavaksi Joensuuhun ja menin tekemään rikosilmoituksen. Ryhdyimme siivoamaan kaivoa, sillä poliisi ei paikalle suostunut tulemaan, emmekä voineet jättää käyttövesikaivoamme siihen kuntoon.

Vedestä otetusta näytteestä kävi ilmi, että se sisälsi runsaasti muun muassa kolibakteeria ja sinilevää.

Muutaman viikon kuluttua ulostelöydöksestä Ratisen viimeisillään raskaana ollut vaimo sairastui ja hänen vointinsa heikkeni huomattavasti. Synnytyksen jälkeen lääkäri määräsi Ratisen vaimon eristyksiin ja laajoihin tutkimuksiin. Parin viikon kuluttua tutkimuksista naisella todettiin kryptosporidioositartunta.


...

Ratinen epäilee, että kaivovesi on vaikuttanut myös heidän neljän kuukauden ikäiseen lapseensa.

– Tyttärellämme on ollut nyt toista kuukautta kuumetta. Iltaisin kuume nousee jopa 38 asteeseen. Maitokaan ei tahdo pysyä kauaa sisällä. Neuvolassa lääkäri on kehottanut vaan seuraamaan tilannetta.

Ratinen kertoo, että hänellä on vahva epäily kaivon sotkeneesta henkilöstä.

– Tällä kyseisellä henkilöllä saattaa olla jonkinlainen kosto motiivina tehdä tällaista.


Tuntuu erikoiselta että poliisia ei kiinnostanut välitön asian tutkiminen millään tavalla. Tulee mieleen että onko taustalla jonkinlaisia hyvä veli -kytköksiä, eli kaivon myrkyttäjä sellainen kiho joka määrää paikkakunnalla? Tapaustahan voisi käsitellä varsinkin lapsen suhteen murhan yrityksenä, mutta sielläpä vaan olla tumput suorana ja inistään.

Norma Bates

Kun olet työtön, niin sinulla on velvollisuus tehdä selkoa kaikesta mahdollisesta elämässäsi.

https://seura.fi/asiat/ajankohtaista/tyottoman-painoindeksi-ja-henkilokohtainen-hygienia-kiinnostavat-tyovoimaviranomaisia-tampereella-tyooikeuden-emeritusprofessori-ei-pida-kysymyksia-asiallisina/?shared=1833195-902d953d-500&fbclid=IwAR36n_iBZqfCjRDfZ41Z6_bEWw_5fdAh-9Ursqa7NWWogjt0_Bhx7crT8rM

Tampereen kaupungin työllisyyspalvelut on ottanut käyttöönsä Kompassi-kyselyn, joka kysyy hyvin henkilökohtaisia asioita työttömältä.

Erityisesti henkilökohtaisesta hygieniasta ja painoindeksistä kysyminen on herättänyt työttömissä ihmetystä ja vastustusta internetin keskustelupalstoilla.

Kyselyssä nämä kysymykset on muotoiltu näin: "Huolehdin omasta kunnostani ja siisteydestäni?" ja "Painonhallinta/BMI?"

Kyselyssä kysytään myös työttömän maksuhäiriömerkinnästä ja mahdollisesta ulosotosta, jotka ovat hyvin luottamuksellisia asioita.

Työtön ja pitkäaikaissairas Rosa, 38, on jakanut sosiaalisessa mediassa Kompassi-kyselyä. Hän on liittänyt mukaan saatteen:

Kaikki käydään läpi parhaan kukkahattuteorian mukaan: Oletko itsenäinen? Joustava? Maksatko laskut ajoissa? Osaatko siivota? Nukutko normaalin vuorokausirytmin mukaan? Oletko lihava? Hoidatko ruoanlaiton kunnolla? Entä hygienian?

Leimaavia kysymyksiä ja karenssin pelkoa

Kompassi-kysely on vapaaehtoinen, mutta kuten Rosa sanoo, työttömät eivät koe tällaisia kysymyksiä tosiasiallisesti välttämättä vapaaehtoisiksi karenssin pelon takia.

"Nämä kysymykset ovat tosi intiimejä ja leimaavia. Ihan törkeitä kysymyksiä! Miten esimerkiksi painoindeksi liittyy työnhakuun? Ja mitä oikeutta viranomaisilla on kysyä luottotietoja? Jos tällaisista kieltäytyy vastaamasta, voidaan aina tulkita, että et ole yhteistyökykyinen. Sitten ei ole välttämättä rahaa edes ruokaan", Rosa sanoo Seuralle.

Hippi

Tampereen kaupungin sivuilla kuvataan tuota kyselyä näin

https://www.tampere.fi/tyo-ja-yrittaminen/tyollisyyspalvelut/usein-kysyttya.html#mikaonkompassi-tyokalu
Kompassi on sähköinen työkalu, joka on käytössä Tampereen kaupungin työllisyyspalveluissa. Kompassin avulla arvioidaan asiakkaan palvelutarvetta ja eri palvelujen soveltuvuutta asiakkaalle. Kompassin täyttävät asiakas ja omavalmentaja yhdessä. Tarkoitus on parantaa asiakkaan palvelua.

Eli tuossa kai on tarkoitus kartoittaa elmänänhallinnan tilannetta yleensä siltä varalta, että henkilö tarvitsisi jotain muutakin tukea kuin pelkkää rahallista.

Onkohan se Rosa kuunnellut, miksi tuo tehdään vai onko sen selittäminen jäänyt tekemättä?
En vielä yhden Rosan kertomuksen perusteella tuota kuvaisi mitenkään likaiseksi asiaksi.
If you see your glass as half empty, pour it in a smaller glass and stop complaining. ❤️

postman

Lainaus käyttäjältä: Hippi - tammikuu 25, 2019, 16:11:15
Tampereen kaupungin sivuilla kuvataan tuota kyselyä näin

https://www.tampere.fi/tyo-ja-yrittaminen/tyollisyyspalvelut/usein-kysyttya.html#mikaonkompassi-tyokalu
Kompassi on sähköinen työkalu, joka on käytössä Tampereen kaupungin työllisyyspalveluissa. Kompassin avulla arvioidaan asiakkaan palvelutarvetta ja eri palvelujen soveltuvuutta asiakkaalle. Kompassin täyttävät asiakas ja omavalmentaja yhdessä. Tarkoitus on parantaa asiakkaan palvelua.

Eli tuossa kai on tarkoitus kartoittaa elmänänhallinnan tilannetta yleensä siltä varalta, että henkilö tarvitsisi jotain muutakin tukea kuin pelkkää rahallista.

Onkohan se Rosa kuunnellut, miksi tuo tehdään vai onko sen selittäminen jäänyt tekemättä?
En vielä yhden Rosan kertomuksen perusteella tuota kuvaisi mitenkään likaiseksi asiaksi.

Just näin  Rosan kertomus on vain yksi kertomus asiasta.

Elämänhallinta liittyy meille ihmisille, ihan kaikille normaaliin elämänmenoon

Jos joku ei hallitse omaa elämän tilannettaan, niin en sano ( So What ? ), sanon vain niin, että surku, surku, kun sulla ei skulaa tää homma niin kuin pitäisi ?

Jottain täytyis tehdä, muuten elämä hämärtyy toistaitoiseksi ?
............

Sånt e livet här i norra Finland ?