Tuosta pallokampauksestahan liikkui huhuja, että joku olisi vallan pyörtynyt kutinan tai puremien määrästä, kun ei voinut raaputtaa päänahkaa. Pallokampaus oli aika työläs rakentaa, kun koko tukka ensin takutettiin, eli tupeerattiin, että se saatiin pystyyn. Sen jälkeen pintakerros kammattiin sieläksi kuoreksi niiden takkujen päälle ja koko komeus suihkutettiin lakalla kestäväksi. eihän tuota luomusta joka päivä uudelleen rakennettu, vaan se saattoi olla viikkotolkulla päässä, jos onnistui nukkumaan tuen kanssa niin, ettei se lyttääntynyt. Painuneita kohtia saattoi kyllä piikkikammalla nostella maalliin takaisin ja vähän kun suihkautti lakkaa, niin taas oli tyttö hienona.
---
Minulla oli nuorena aina pitkä tukka. Tai melkein aina. En tiedä mikä ihmeen älynväläys tuli yhdelle äidin työkaverille. Hän oli menossa kampaajalle ja jostain syystä olin hänen hoteissaan tuona hetkenä, joten hän vei minut mukanaan. Se oli joku kotikampaaja, joka taisi olla siihen aikaan yleisempää kuin nykyään. Siis ihmisen kotona oli varustettu kampaajan tykötarpeet yhteen huoneeseen ja siinä tämä teki työnsä. Muistini mukaan olin tuolloin noin 8 vuoden ikäinen. Samalla kun tuolle naiselle tehtiin permanenttia, niin myös minun hiukseni raiskattiin. Pitkät lettini pistettiin poikki ja papiljotit kaikkine myrkkyineen väkerrettiin hiuksiini.
Tämän piti olla äidilleni yllätys ja sitä se tosiaan oli. Äiti oli jokseenkin raivona. Mutta pahiten yllätyksestä kärsin minä, sillä ne aineet olivat aivan liian vahvoja lapsen hiuksiin ja ne "polttivat" hiukseni takkuuntuvaksi sykeröksi. Vähä vähältä sitä käkkärää kasvatettiin pois ja jouduin pitämään hiuksiani letillä, jotta saatiin se hamppuinen kuontalo pidettyä edes jotenkin säädyllisen näköisenä. Kesti useamman vuoden ennen kuin hiukseni olivat taas entisellään, pitkät tummat ja kiiltävät.
Saatuani ensimmäisen lapseni siinä himppasen verran päälle parikymppisenä, äitini ilmoitti, jotta "olet jo sen ikäinen, että pitäisi varmaan hiukset leikata". En leikannut siitäkään huolimatta, että jouduin pitämään hiuksia kiinni, sillä vauveli tuppasi leikkimään Tarzania hiuksissani.
Myöhemmin kyllä leikkautin ensin hartioihin saakka ja edelleen ajan kuluessa vieläkin lyhyemmäksi. Ei sentään kananpersettä ole, mutta lyhyet kuitenkin
Malli olisi suurinpiirtein tämä, vaikka kuvassa hiukset ovat ohuemmat ja väärän väriset. Kauas on tultu Hippi-tytön vapaana hulmuavista pitkistä hiuksista

